Hupisaaret ja Ainolan puisto

Tuiran uimaranta

Lomatyyliin lauantain aamiainen popsittiin vasta puolilta päivin. Sitten jalat alle - vaihteeksi koko perheen voimin. Retken ensimmäinen tavoite oli Tuiran uimaranta (Koskitie 58, kartta) Oulujoen pohjoisrannalla, puolisen kilometriä Merikosken voimalaitokselta sisämaahan päin. Kuuman päivän innoittamana moni muukin oli suunnistanut vilvoittavien vetten äärelle. Talvisin Tuiran uimarannalla onnistuu myös avantouinti.

Suomen pisin kalatie

Parin tunnin tolskaamisen jälkeen matka jatkui patosillan yli Oulun kauneimpaan puistoon Hupisaarille (kartta). Hupisaariksi kutsutaan Oulujoen, keskustan ja Myllytullin väliin jäävää aluetta, joka koostuu lukuisista pienistä saarista. Lintulammet, virrat, kävelytiet, valkoiset puusillat ja rehevä kasvillisuus saniaisineen on ollut puistolle ominaista jo vuosikymmenten ajan. Hupisaarten joen puoleisella laidalla on jäänteitä tervaveneiden vetoväylästä eli möljästä, jota pitkin veneet saatiin kiskottua Merikosken kuohujen ohi. Hupisaarten koillispäädyssä on Suomen pisin kalatie.

1600- ja 1700-luvuilla Hupisaarten alueella toimi myllyjä ja sahoja. Myöhemmin siellä on valmistettu aseita, laidunnettu karjaa, kasvatettu humalaa, värjätty kankaita ja asutettu kaupungin arvovieraita. Hanna Snellmanin avaaman lastentarhan myötä alue muuttui 1800-luvulla koko kaupungin puistoksi. Alueen luonto pääsi villiintymään sotien jälkeen, kunnes 1960-luvulla padot ja sillat korjattiin. Alue sai nykyisen muotonsa koko kaupungin ulkoilu- ja virkistysalueena.

Lasaretinsaareen rakennettiin 1776 kruunun viinanpolttimo, jonka tuotanto ylsi parhaimmillaan 240 000 viinalitraan vuodessa. Myöhemmin siellä toimi maaherran virkatalo, lääninsairaala ja sotilassairaala. Nyt paikalla on mm. hotelli-ravintola Lasaretti, jolle Paistinkääntäjien veljeskunta on myöntänyt kilvet tunnustuksena maittavista murkinoista.

Kahvila Tuomenkukka

Pienempään nälkään löytyy helpotusta kahvila Kiikusta, joka sijaitsee Hupisaarten keskellä Ainolan puistossa. Kahvilan pation vieressä kasvaa Oulun paras kiipeilypuu, jonka oksien kestävyyttä koeteltiin tälläkin retkellä neljän pikkuapinan ja yhden gorillan voimin. Kun yliopiston kasvitieteellinen puutarha muutti Ainolan puistosta Linnanmaalle vuonna 1983, Ainolan puistoon jäi muutama kasvihuone ja puutarha-alue. Kahvilan edustalla on suosittu lasten leikkikenttä.

Alakööki

Hupisaarten kesäteatteri

Hupisaarten kesäteatterin katsomoon mahtuu yli 500 katsojaa. Kulttuurielämyksiä löytyy myös Pohjois-Pohjanmaan museosta, jonka perusnäyttely esittelee Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun kaupungin historiaa. Ainolan puiston länsipuolella on Oulun taidemuseo ja lapsiperheiden suosikkikohde Tietomaa.

Ainolan puistosta jatkettiin matkaa Oulun kauppatorille. Juuri kun saimme herkulliset kanakorma-annokset eteemme, teltan ulkopuolella alkoi sataa kaatamalla. Taivas kirkastui kuitenkin nopeasti ja kotimatka taitettiin kuivin jaloin.

Syylät (verruca vulgaris)

Syyliä varpaissa ja päkiässä.

Syylä (engl. wart) on papilloomaviruksen aiheuttama hyvänlaatuinen ihokasvain. Syylät ovat yleisimpiä lapsilla ja nuorilla. Useimmiten syyliä on käsissä ja jaloissa. Jalkapohjien ja kynsivallin syylät voivat olla hyvinkin kipeitä. Syylän voi saada ihokosketuksen kautta tai vaikkapa yleisten pesutilojen lattioilta. Papilloomavirus on sitkeä pirulainen, se voi elää lattioilla parikin viikkoa. Suurin osa syylistä paranee itsestään vuoden sisällä. Paras konsti syylien välttämiseksi on huolehtia ihon puhtaudesta ja terveydestä. Syylävirukselta suojautuminen onnistuu kuitenkin yhtä hyvin kuin flunssan karttaminen - se tulee, jos on tullakseen.

Syylä kantapäässä

Syylä on ihonvärinen, aluksi sileäpintainen ja hieman koholla oleva näppylä. Kasvaessaan siitä tulee kukkakaalimainen, hauras ja sienimäinen. Kuivassa ihossa on karhea, kosteassa ihossa sitkeä ja kumimainen. Syylät voivat esiintyä yksittäin tai ryhmissä. Jalkapohjan kuormitusalueilla syylä kasvaa paineen alla sisäänpäin ja sen ympärille muodostuu kovettumaa. Sisäänpäin kasvamisen vuoksi jalkapohjan syylän tunnistaminen voi joskus olla hankalaa. Jalkapohjan syylät voivat olla yksittäisiä tai levitä laajempana mattona. Kaikki syylien ja niiden hoitojen hankaluudet korostuvat jalkapohjissa. Lisäksi jalkapohjissa hoitotulokset ovat hitaimmat ja huonoimmat.

Salisyylihappolaastarilla hoidetusta
kantapään syylästä vuotanut veri
näkyy mustina pisteinä

Syylässä on hermoja ja verisuonia. Syylästä vuotanut veri näkyy pieninä mustina pisteinä. Syylän hoito voi aiheuttaa verenvuotoa. Syylä voi myös aiheuttaa tulehduksen, jolloin sen ympäristö on kuumottava, turvonnut ja kipeä. Jalkapohjasyylän ympärille muodostuu känsä. Syylädiagnoosin varmistaa, jos jalkaraspihionnan jälkeen ilmestyy pieniä, pistemäisiä verenvuotoja.

Papilloomavirus

Syylien hoito
Koska syylä on viruksen aiheuttama, siihen ei ole olemassa varsinaista lääkehoitoa. Joskus voi olla viisainta odotella kaikessa rauhassa syylän paranemista. Syylien aiheuttama kipu, niiden lukumäärä tai kiusallinen sijainti voi kuitenkin pakottaa kokeilemaan jotain hoitoa. Tulehdusvaaran vuoksi syylää ei kannata yrittää poistaa leikkaamalla. Yleisiä kotioloissa syyliin käytettäviä hoitomenetelmiä ovat:

1. Syylien lääkinnällinen hoito tarkoittaa, että pesun ja kuivauksen jälkeen syylään annostellaan tarkasti sarveistumaa sulattavaa tai syövyttävää ainetta. Hoitoainetta, esimerkiksi salisyylihappoa (ks. esim. Verruxin, Cornina), ei saa levittää terveelle iholle. Kun hoitoaine on kuivunut, se peitetään laastarilla tai ihoteipillä. Lääkkeen vaikutusta kannattaa tehostaa pehmittämällä syylää lämpimässä vedessä ja hioa sen jälkeen syylän pinta matalammaksi esimerkiksi hiekkapaperiviilalla. Hoitoa toistetaan, kunnes syylä katoaa.

2. Ilmastointiteippi lievittää kipua, estää syylän leviämistä ja näpräämistä sekä tukahduttaa syylän kasvua. Oikein käytettynä teippi voi pysyä paikallaan viikonkin. Teipin poistamisen jälkeen jalat ja kädet pestään, ja ihon annetaan kuivahtaa ennen uuden teipin kiinnittämistä.
3. Jäädyttäminen (ks. esim. Wartner) on oivallinen konsti, muttei tepsi kovin hyvin jalkapohjien syyliin.



Kevennyshuopa kipeän
kohdan ympärillä

4. Kevennyshoito tarkoittaa esim. huoparenkaan kiinnittämistä syylän ympärille. Kevennyksen paikallaan pysyminen kannattaa varmistaa lisäteipillä. Kevennys poistaa painetta. lievittää kipua ja nopeuttaa syylän työntymistä ulospäin, jolloin sitä voidaan paremmin hoitaa myös lääkinnällisesti.

Lääkäreillä ja jalkaterapeuteilla on yllä mainittujen lisäksi käytettävissään hoitomuotoja, jotka vaativat erityistä asiantuntemusta, laitteita tai aineita. Jos itsehoito ei tehoa, kannattaa ottaa yhteyttä em. asiantuntijoihin. Apua tarvitaan erityisesti, jos syylät aiheuttavat kohtuuttomasti kipua, ovat kasvojen alueella, syylää ympäröivä alue on punainen ja tulehtunut tai syylä märkii. Diabetesta sairastava ei saa itse poistaa syyliä.

Lisätietoja syylistä ja niiden hoidosta:

• Raimo Suhonen: Syylien hoito
• Liukkonen ja Saarikoski - Terveet jalat. Kustannus oy Duodecim, 2008
• Duodecim Terveyskirjasto

O.Jauhiaisen taidemuseo

K.A. Snellmanin muistomerkki

Heinäkuun pitkän tallustelun ideana oli kävellä melko lailla tasasivuista kolmiota muistuttava reitti Oulusta Haukiputaalle, sitten Kiiminkijokea seuraillen Kiiminkiin ja sieltä takaisin Ouluun. Alkumatkan mielenkiintoisin löytö oli muistolaatta ja -kirjoitus vähän ennen Kellon taajamaa. Tienposkessa on kivenjärkäle, johon Oulun mahtisuvun vesa, auditööri varatuomari, vt. pormestari Karl Arthur Snellman, ajoi ”pahki” polkupyörällä ja heitti henkensä toukokuussa 1893, vain 34 vuoden ikäisenä.

Haukiputaan ja Kiimingin
välinen seututie 848

Oivallinen pyörätie päättyi, kun tuli aika kääntyä sisämaahan päin. Haukiputaan ja Kiimingin välisellä tiellä oli sen verran liikennettä, ettei kapealla pientareella kävellessä voinut vaipua syviin mietteisiin. Ohitin jäsenkorjaajan toimipaikan, Persianlahden autopalvelun ja värikuula-ammuskelupuiston. Tuntui kuin olisin ollut kaukana kotoa. Sudenkorennot ja perhoset lepattivat niityillä. Kesätuuli työnteli pilviä laiskasti sinisellä taivaalla ja kantoi lehmänlannan hajua.

Kiiminkijoki

Kävelijän logiikalla olin päätellyt, että voisin tietä pitkin kulkemalla tutustua Kiiminkijoen alajuoksuun. Tien ja joen välissä kasvoi kuitenkin puita ja erilaisia hortensioita niin tiheästi, että veden sininen pinta pilkahteli vain muutamassa kohdassa. 178 kilometrin pituinen Kiiminkijoki saa alkunsa Puolangan Kivarinjärvestä. Keväisin tulvivan virran yläjuoksulta tavataan mm. ankeriasta ja meritaimenta. Joessa on seitsemisenkymmentä koskea, joista tunnetuimpia on Koitelinkoski Kiimingissä. Kiiminkijoki on kävelijöiden ohella innoittanut myös taiteilijoita (video).

Kiimingin kirkko

Kiimingissä pistäydyin aluksi kirkossa, joka näytti nyt aivan erilaiselta kuin edellisellä kerralla. Kirkon edustalla on Oskari Jauhiaisen punagraniitista veistämä sankaripatsas. Kävin hakemassa apteekista rullan urheiluteippiä varpaaseen ilmestyneen rakon hoitoon. Vihdoinkin saisin valokuvan itse koetusta rakosta työn alla olevaan rakkokatsaukseen!


Oskari Jauhiainen: Sotilaan hyvästijättö (Kiiminki)

Kari Tykkyläinen:
Hevosnainen

Sitten nokka kohti kävelyretken varsinaista tutustumiskohdetta, O.Jauhiaisen taidemuseota (Jaarantie 2, kartta). Punatiilisen rakennuksen pihalla nökötti originellin persutaiteilijan Kari Tykkyläisen mustia puuveistoksia. Kyseessä on kuukausittain vaihtuva näyttely, joka "Pudasjärven Väinämöisen" tapauksessa on venytetty kahdeksi kuukaudeksi. Museon sisältä löytyy myös Tykkyläisen maalauksia sekä valokuvia, joissa on aina jotain vinksallaan. Tykkyläinen on myös tuottelias videotaiteilija, esimerkiksi Korkokenkäkukkamekkosuohiihdossa (video) on... hmm... omaleimainen tunnelma.

Museon tuulikaapin lasivitriinissä on paikka vaihtuvalle mininäyttelylle. Elokuun lopulle (27.8. asti) vitriinissä on esillä kuvataiteilija Hanna Holopaisen kipsipatsaista ja maalauksista koottu näyttely Patsastelua.


O.Jauhiaisen museon peruskokoelma koostuu kuvanveistäjä akateemikko Oskari Jauhiaisen (1913-1990) teoksista, joista suurin osa on julkisten veistosten kipsistä ja pronssista valmistettuja luonnoksia ja mitalien kipsiluonnoksia. Lisäksi on esillä muutamia pienoisveistoksia ja luonnospiirustuksia.

Oskari Jauhiainen:
Mikael Agricola

Jauhiaisen veistostyyli oli selkeästi realistinen ja hän luonnehti itseään perinteitä seuraavaksi. Suomen taideakatemian koulussa Jauhiainen oli omaksunut ihanteen, jonka mukaan hyvässä veistoksessa täytyi olla pyrkimys lujaan muotoon, plastisuuteen ja monumentaalisuuteen. Turun tuomiokirkon edustalla oleva Jauhiaisen läpimurtotyö, Mikael Agricolan patsas vuodelta 1952, on tuttu oppikirjoista monelle koululaispolvelle.

Talvisodassa Jauhiainen palveli konekiväärikomppaniassa Kuhmon suunnalla, jatkosodassa kuuluisassa "ässärykmentissä" Itä-Karjalassa. Sotien jälkeen taiteilija veisti lukuisia sankaripatsaita sodissa kaatuneiden muistoksi. Jauhiainen oli 1950-luvun alkuun mennessä luonut jo vankan aseman kuvanveistäjänä. 1950- ja 1960 -luvuilla valmistui huomattava määrä julkisia veistoksia, kuten Oulussa Pokkisen puistossa oleva Kalasääski ja lohi (kartta).

Oskari Jauhiainen: Kalasääski ja lohi (Oulu)

Lisätietoja Oskari Jauhiaisen elämästä ja tuotannosta löytyy esimerkiksi Hautala-Hirviojan ja Ylimartimon toimittamasta kirjasta Pyrkimys lujaan muotoon - Näkökulmia Oskari Jauhiaisen tuontantoon, Lapin yliopistokustannus, 2008.

Legioonalaisen sandaalit tarjosivat
hyvän pidon myös talvella

Kiimingin kirkossa ja O.Jauhiaisen museossa vierähti niin pitkä tovi, että päätin luopua alkuperäisestä suunnitelmasta patikoida päivän päätteeksi vielä takaisin Ouluun. Pizzaa mutustellessani hoksasin edenneeni likimain roomalaisen jalkaväen tyylillä. Viitisenkymmentä kilometriä (reitti kartalla) oli jo tuolloin sopiva päivätaival ja olin lisäksi taittanut matkan sandaalit jalassa. Reppuni tosin painoi vain kymmenisen kiloa - reilusti vähemmän kuin legioonalaisen taakka - eikä sandaaleissakaan ollut rautapiikkejä. Roomalaisen gladiuksen sijaan vyöllä roikkui vähemmän huomiota herättävä ja paremmin urheiluteipin katkaisemiseen soveltuva Leatherman Wave.

Päivän opetukset:

• Pitkähihainen juoksijan paita on helteisenä päivänä liian kuuma ja lyhythihainen versio liian paljastava. Täytynee opetella käyttämään aurinkovoidetta.
• Pitkillä lenkeillä rakkojen todennäköiset paikat kannattaa teipata etukäteen tai ainakin pakata paikkaustarpeet valmiiksi reppuun.
• Pitkillä lenkeillä kannattaa myös huomioida, että 1) tavalliset sandaalit eivät jousta ja 2) asfaltti ei jousta. 1) ja 2) yhdessä tarkoittaa suurta rasitusta polville.
• Kuuden euron tekniset alushousut toimivat hyvin (eivät hiertäneet). Bonuksena pesun jälkeinen nopea kuivuminen.
• Farkkuja voi käyttää katkolahjehousujen tapaa, kun taittelee lahkeet ylös.

SPR:n veripalvelutoimisto

Hellejakson päätyttyä oli mukava patikoida vilpoisessa ilmassa. Tie vei Linnanmaalta keskustaan Isokadulle, missä on Suomen Punaisen Ristin veripalvelutoimisto (kartta). Verenluovutus on niin mielenkiintoinen operaatio, että sain houkuteltua matkaseuraksi kaksi pojankoltiaista, joista yksi itse tehty ja toinen naapurista lainattu.

Veripalvelutoimiston henkilökunta osasi ottaa opetuslapset hienosti huomioon. Katsomoksi löytyi matala leveä tuoli, jolle parivaljakko istahti silmät suurina seuraamaan toimenpidettä. Kotvan kuluttua pojat löysivät vieläkin kiinnostavampaa puuhaa. Veripalvelutoimiston keksit, mehujäät, makeiset ja mehu hupenivat vauhdilla.

Suonta iskenyt neito kertoi, että kesäaikaan on yleensä vähemmän verenluovuttajia. Tällä hetkellä on pulaa kaikista muista paitsi B+ ja AB+ veriryhmistä. Oulussa verenluovuttajat voivat pysäköidä ilmaiseksi viereisen Anttilan pysäköintitalossa. Jos on ajasta tiukkaa, verenluovutukseen voi myös varata ajan netin kautta.

SPR:n Oulun veripalvelu-
toimisto löytyy osoitteesta
Isokatu 32 C

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu huolehtii koko Suomen verivalmistehuollosta. Sairaaloissa käytetään joka päivä satoja punasolu-, verihiutale- ja plasmavalmisteita. Niillä autetaan mm. leikkauspotilaita, tapaturmien uhreja, syöpää ja veritauteja sairastavia ja monia muita. Kaksi sadasta synnyttäjästä tarvitsee verivalmisteita.

Veripalvelu löytyy myös facebookista.

Verenluovuttamisen perinteet ulottuvat Suomessa 1930-luvulle asti. Partiolaiset perustivat tuolloin Helsingissä puhelinringin, jonka kautta etsittiin luovuttajia Naistenklinikalla verta tarvitsevien synnyttäjien avuksi. Vuonna 2010 suomalaiset luovuttivat verta yhteensä 270 000 kertaa. Luovutukset riittivät turvaamaan potilaiden verentarpeen eikä vuoden aikana ollut vakavia veripulatilanteita.

Verenluovuttajan on oltava terve, 18–65-vuotias ja painettava vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan on oltava alle 60-vuotias. Miehet voivat luovuttaa verta kahden ja naiset kolmen kuukauden välein. Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen on oltava miehillä vähintään 135 g/l ja naisilla 125 g/l. Verenluovuttajan täytyy todistaa henkilöllisyytensä virallisella suomalaisella henkilötodistuksella. Sopivuuden verenluovuttajaksi voi tarkistaa etukäteen osoitteessa http://www.sovinkoluovuttajaksi.fi/ tai soittamalla ilmaiseen luovuttajainfoon 0800 0 5801 (arkisin klo 8–17). Soveltuvuus arvioidaan ennen jokaista luovutuskertaa.

Maha täynnä veripalvelutoimiston kolmioleipiä, keksejä ja muita herkkuja suuntasimme verenluovutuksen jälkeen Hupisaarten ja patosillan kautta takaisin kohti Linnanmaata. 13 kilometrin lenkki ei viikareiden jaloissa painanut. Paluumatkalla pysähdeltiin kaiken mielenkiintoisen - kuten aution kesäteatterin, sorsalammikon, lohiportaiden, leikkipuiston ja rehevien apiloiden (hmm...) - kohdalla.

Hietasaari ja Nallikari

Helteisen perjantain kävelyretkellä pistäydyin mm. Hietasaaressa, joka alkoi maankohoamisen seurauksena nousta Itämerestä ihmisten ilmoille 1500-luvulla. Oulun seudulla jääkauden alas painama maankamara nousee edelleen vajaan sentin vuodessa.

Toppilan Tervahovi 1800-luvulla

Oolannin sotaan osallistunut englantilainen laivasto-osasto tuhosi Toppilan tervahovin loppukeväästä 1854. Tämän jälkeen Hietasaaren maankäyttöä järjesteltiin uudelleen ja porvarit alkoivat rakentaa saarelle kesäasuntoja. Hietasaaressa on vielä jäljellä kuutisenkymmentä huvilaa, jotka ovat peräisin pääasiassa 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta, ks. esim. Villa Hannala. Huviloiden rakentamisen myötä Hietasaaresta kehkeytyi oululaisten julkinen tila ja virkistysalue.


1988 valmistunut ”Majakka”

Nykyinen Nallikarin virkistys- ja matkailualue sijaitsee Hietasaaressa kolmisen kilometriä keskustasta Luoteeseen (kartta). Hietasaaren ja Kauppatorin välillä kulkee kevyen liikenteen väylä Pikisaaren kautta.

Kaunis ja hyväkuntoinen reitti on kävelijöiden ja rullaluistelijoiden suosiossa. Varsinkin kesäaikaan Hietasaaressa on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Oulun keskustan ja Nallikarin väliä voi matkustaa hauskasti myös Potnapekalla (aikataulut).

Kilometrin pituinen hiekkaranta on ollut erityisesti norjalaisten lomailijoiden
suosiossa. Valkoinen kylpylähotelli näkyy etäällä.

Lomakylän respa, kahvila ja kauppa

Nallikarin Lomakylän mökit, matkailuajoneuvopaikat ja huoltorakennukset löytyvät rannan tuntumasta. Kesäisin rannalla otetaan aurinkoa, polskitaan merivedessä, pelataan rantafutista tai -lentopalloa ja popsitaan eväskorien antimia. Nallikarin kylpylähotelli sijaitsee hiekkarannan eteläpäässä. Sieltä löytyy pari ruokaravintolaa ja kokoustilat sekä hieronta-, kosmetologi-, fysioterapia-, ja kampaamopalvelut.

Kivenheiton päästä kylpylähotellista löytyvät Nallisportin urheiluhallit, missä voi pelata tennistä, sulkapalloa, squashia, salibandyä, futsalia ja pingistä. Golfin harrastajille on tarjolla kuusi lyöntipaikkaa ja puttialue. Kahvilan yhteydessä toimii pieni välinekauppa.

Hietasaaren koilliskulmasta löytyvä Vauhtipuisto tarjoaa elämyksiä perheen pienimmille. Leppoisa paikka ei ole nimestään huolimatta kovin vauhdikas. Alueella on kahvilan lisäksi mm. leikkijuna, pomppulinna, sähköautoja, superliukumäki, vekkulitalo, pallotykit, lokariautoja, mönkijöitä, peilihalli ja taika-karuselli. Nukketeatteri Akseli Klonk esiintyy Vauhtipuistossa kesäaikaan kolmesti päivässä viikon jokaisena päivänä.

Hietasaaresta jatkoin matkaa Pikisaareen, missä virvoitin itseäni yhdellä Kukko-oluella Sokeri-Jussin Kievarissa. Päivä oli niin kuuma, ettei vessassa juurikaan tarvinnut pistäytyä, vaikka koko ajan kaadoin jotain kurkusta alas. Seuraava välietappi oli Koivurannan kahvila, mistä löytyi vaimo uusiin vaelluskenkiin sonnustautuneena. Yhdessä tallustimme vielä elokuviin joen toiselle puolelle ja lopuksi keskustaan iltapalalle välimerellisiä herkkuja valmistavaan ravintola Olimpokseen. Paikan omistajan suosituksen mukaan tilasimme espanjalaisia lammasvartaita ja turkkilaista Öküzgösü Elazig -punaviiniä. Jestas miten herkullista, sama setti tulee tilattua toisenkin kerran!

Oulun tuomiokirkko

Oulun tuomiokirkko kesäkuussa 2011

Eteläsakaran
ikkunan lasimaalaus
joulun tapahtumista

Lauantain kävelylenkillä (21 km) hankittiin esikoiselle uudet vaelluskengät syksyn vaellusleirikoulua varten ja pistäydyttiin Oulun tuomiokirkossa (kartta). Oulu oli 1700-luvun lopulla Suomen toiseksi suurin kaupunki heti Turun jälkeen. Turun tuomiokirkko tosin oli mitoiltaan suurempi, mutta istumapaikkoja Oulun vuonna 1777 valmistuneeseen kivestä rakennettuun kirkkoon tuli rahtusen enemmän. Kirkon puurakenteet kärähtivät Oulun palossa vuonna 1822. Nykyinen kirkko pystytettiin ehjiksi jääneiden, puolitoista metriä paksujen seinämuurien päälle Carl Ludvig Engelin suunnitelmien mukaan. Uuden kirkon ensimmäinen jumalanpalvelun pidettiin pyhäinmiestenpäivänä 1832. Lähes 60 metrin korkeuteen ulottuva kellotorni valmistui vuonna 1845, jolloin uusklassista tyyliä edustava kirkko sai likimain nykyisen ulkoasunsa. Engel olisi halunnut rakentaa koko kirkon kivestä, mutta rahojen niukkuuden vuoksi tornin yläosa täytyi nikkaroida puusta. Kellonajan voi tarkistaa vuosimallia 1845 olevasta kirkontornin könniläisestä kellosta. Vuonna 1978 torniin asennettiin aikaa lyövä koneisto, joka moikuuttaa keskustan asukkaille täydet ja puolet tunnit.


R.W. Ekman:
"Kristuksen kirkastuminen"

Alttaritaulun ”Kristuksen kirkastuminen” on maalannut R.W. Ekman Pariisissa vuonna 1859. Kirkon kattomaalaukset ovat Antti Salmenlinnan ja Paavo Leinosen töitä vuodelta 1931. Alttaritaulun ohella huomio kiintyy värikkäisiin lasimaalauksiin, joita on hankittu vuosien mittaan. Kangasalan urkutehtaan rakentamat 62 äänikertaiset urut vuodelta 1938 on varustettu harvinaisella sähköpneumaattisella koneistolla. Urkufasadi on peräisin vuonna 1841 valmistuneista vanhoista uruista.

Urkulehteri

Votiivilaiva

Oulun tuomiokirkko on rakenteeltaan avoin ristikirkko. Näkyvyyttä rajoittavia koristeita on vähän. Kattokruunut ja lampetit ovat enimmäkseen isovihan jälkeiseltä ajalta 1720-luvulta. Vanhin messukasukka on vuodelta 1748 ja vanhimmat ehtoollisvälineet ovat vuodelta 1651. Kirkossa säilytetään myös 1901 lakkautetun Oulun 4. tarkka-ampujapataljoonan ehtoollishopeita. Katosta riippuva votiivilaiva on Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistyksen lahja vuodelta 1976. Oulun kirkosta tuli tuomiokirkko ja koko Pohjois-Suomen kirkollinen keskus vuonna 1900, kun piispanistuin siirrettiin keisarillisella julistuksella Kuopiosta Ouluun.


Johannes Messeniuksen
muotokuva vuodelta 1611

Kulttuuriarvoltaan huomattavin Oulun tuomiokirkon esineistä on Johannes Messeniusta (1580-1636) esittävä maalaus, joka lienee Suomen vanhin julkkiksen muotokuva. Sen on todennäköisesti maalannut Cornelius Arendz vuonna 1611. Jesuiittakoulutuksen saanut myllärinpoika Messenius nimitettiin professoriksi Upsalaan ja tuomittiin kuolemaan katolilaisuudesta syytettynä. Tuomio muutettiin vankeudeksi ja Messenius lusi Kajaanin linnassa 19 vuotta, ennen elämän ehtoon viettoa Oulussa.


Sisäkaton enkeli vuodelta 1931

Lähteet:

Aunola, A. Oulun läänin kirkot, 1990

Vuokkola, A. ja Yrjänä, A. Meidän kirkkomme, WSOY 1979

Seppänen, A. ja Okkonen, I. Oulun tuomiokirkko, Kirjapaino Kaleva 2002