perjantai 18. marraskuuta 2011

Kävelijän venyttely

Ennen ja jälkeen kävelylenkin kannattaa käyttää kotvanen venyttelyyn. Venyttely lisää nivelten liikelaajuutta, lihasten venyvyyttä ja pituutta sekä rentoutetaan lihaksia. Venyttely parantaa lihasten aineenvaihduntaa ja lisää notkeutta, joka kliinisen kokemuksen mukaan ehkäisee lihasten, jänteiden ja nivelten vammoja urheilusuorituksen aikana, sekä parantaa suorituskykyä.

Monet tekijät vaikuttavat nivelten liikkuvuuteen. Yksilölliset erot ovat suuria jo perintötekijöiden takia. Liian vähäinen liikkuminen näkyy jo ennen kasvuiän päättymistä raajojen lihasten jäykkyytenä, selkärangan alueen liikerajoituksina ja nivelten liikkuvuuteen liittyvinä ongelmina. Lihas-jännesysteemin jäykistymistä ei useinkaan huomata, ennekuin kipu ilmaisee, että jotain on pielessä. Sidekudosten elastisuuden ansiosta nivelten liikkuvuutta voidaan kuitenkin lisätä venyttelyllä.

Lihasten ja jänteiden tulehdusten taustalta löytyy usein liian vähäinen lihashuolto. Venyttelyn laiminlyönti kuntoilun jälkeen lyhentää lihaksen lepopituutta ja kiristää jännettä. Tämä puolestaan rajoittaa liikettä ja voi poikkeavan kuormituksen seurauksena aiheuttaa erilaisia tulehduksia ja rasituskiputiloja, esimerkiksi kantakalvon kiputilan. Vähentyneen liikkuvuuden mahdollisimman aikainen havaitseminen on tärkeää tuki- ja liikuntaelinsairauksien ehkäisemiseksi. Jos nivelen liikerajoitus jatkuu pitkään, elastiset sidekudossäikeet alkavat vähitellen korvautua jäykemmillä fibriinisäikeillä. Tämä johtaa ennen pitkää pysyvään liikerajoitukseen.

Kävelylenkkiä edeltävän alkuverryttelyn lyhyiden venytysten (5-10 sekuntia lihasryhmää kohti) tarkoituksena on valmistaa lihakset kävelyyn ja samalla tulee tarkistettua, että kaikki paikat ovat kunnossa. Kävelyn taloudellisuus ei ole paras mahdollinen, jos askelpituus on lihaskireyksien vuoksi lyhentynyt. Lyhytkestoinenkin venyttely ennen kävelyä parantaa kävelyn taloudellisuutta huomattavasti. Loppuvenyttelyn pitempi kestoisten venytysten tarkoituksena on auttaa lihaksia palaamaan lepopituuteensa. Kävelijän kannattaa kohdistaa venyttely erityisesti seuraaviin lihasryhmiin:
  • Pakaralihakset
  • Takareidet
  • Pohkeet
  • Etureidet
  • Lonkan koukistajalihakset

Venytys voi näyttää yksinkertaiselta, mutta siinä on samanaikaisesti huomioitava useita eri tekijöitä. Jos jokin näkökohta unohtuu, venytys voi olla tehotonta tai aiheuttaa jopa vahinkoa. Pidä venytellessä mielessä seuraavat perusasiat:
  • Tee ensimmäiset venytykset varovaisesti ja tunnustellen.
  • Lämmittele ennen venyttelyä.
  • Hengitä normaalisti venyttelyn aikana.
  • Pidä venytys tasaisena.
  • Venyttely ei saa aiheuttaa kipua lihaksessa, vaan venymisen tunteen.
  • Jos sinulla on jonkinlainen vamma, selvitä lääkäriltäsi onko venyttely ylipäätään mahdollista.

Venytellä voi monilla eri tavoin, erilaiset venyttelyharjoitukset sopivat eri tarkoituksiin. Venytysharjoitukset jakautuvat kahteen päätyyppiin, passiiviseen ja aktiiviseen. Näiden kahden lisäksi on myös muutamia erikoisempia venyttelytekniikoita, joiden käyttäminen edellyttää huolellista perehtymistä.

Passiivinen venytys
Passiivinen eli staattinen venytys on yksinkertaisin venytysmenetelmä. Kudoksiin kohdistetaan ulkoapäin tuotettu venyttävä voima, jonka tuottaa harjoituskumppani, terapeutti, vetolaite, painovoima, asento tai venytyksen kohteena olevan henkilön muiden raajojen toiminta. Passiivinen venyttely sopii hyvin lihasvammojen hoitoon ja harjoittelun jälkeiseen jäähdyttelyyn.

Staattinen venytys suoritetaan kääntämällä niveltä rauhallisesti niin pitkälle, että kohteena oleva lihasryhmä venyy. Samaan aikaan lihakset pyritään tietoisesti rentouttamaan. Venytyksen tehokkuus kasvaa vain tiettyyn rajaan asti venytysten määrää ja aikaa lisäämällä.

Staattiset venytysharjoitteet lisäävät nivelten liikkuvuutta ja pienentävät kudosvastustusta. Vaikutusten saavuttamiseksi tehokasta venyttelyä täytyy kuitenkin jatkaa riittävän kauan. Vaikutuksen ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa säännöllistä harjoittelua. Venytyksen voiman lisääminen lyhentää venytysaikaa, mutta samalla revähdysvamman riski kasvaa.

Tutkimusten perusteella puoli minuuttia on sopiva kestoaika staattisille venytyksille. Ikääntyneille suositellaan hieman pitempää venytysaikaa, aina minuuttiin asti. Venytyksen vaikutus tehostuu, kun toistojen määrää lisätään. Kolmesta viiteen venytystä on sopiva määrä lihasryhmää kohti. Nivelten liikkuvuuden ylläpitäminen vaatii vähintään yhden venyttelykerran viikossa. Jos tavoitteena on liikkuvuuden parantaminen, venytysharjoituksia on syytä toistaa vähintään joka toinen päivä.

Aktiivinen venytys
Aktiivisessa venytyksessä liikkeen suorittaa venyttelijä itse käyttämällä myötävaikuttajalihaksia. Venytys tapahtuu normaalilla aktiivisella liikealueella, joka on pienempi kuin passiivinen liikealue. Harjoittelun tavoitteena on käytössä olevan aktiivisen liikeradan ylläpitäminen tai lisääminen.

Venyttelyn turvallisuus
Voimakkaat venytykset eivät sovi yliliikkuville ja erityisesti instabiileille nivelille. Yliliikkuvia niveliä omaavan henkilön tulisi suorittaa lämmittelyssä venyttelyn sijaan dynaamisia koordinaatioharjoitteita ja stabiloivia harjoitteita. Myös isometrisista harjoitteista voi tutkimuksen mukaan olla hyötyä, sillä ne lisäävät lihasjännesysteemin venytyksensietokykyä. Isometrinen lihastyö on siis sellaista, missä lihaksen pituus ei muutu mutta lihas on jännittyneenä. Isometristä venyttelyä ei suositella lapsille tai nuorille, joiden luut vielä kasvavat.

Pidä mielessä:
  • venyttely ennen kävelylenkkiä ei estä pitkäaikaisesta kuormituksesta aiheutuvaa väsymystä, joka lisää tapaturmariskiä.
  • kaikkien ei pidä venytellä samalla tavalla - kokeilemalla löydät itsellesi sopivimmat venytysharjoitteet. Kysy neuvoa asiantuntijoilta.
  • varmista etukäteen, että käyttämäsi venyttelytekniikka on turvallinen.
  • liian voimakkaat tai kivuliaat venytykset, väärä venytystekniikka tai kylmien lihasten venyttely voi aiheuttaa kudosvaurioita

Venytystekniikat -kirjasta (ks. lähteet alla) löytyy tutkimuksiin perustuvaa ajanmukaista lisätietoa mm. venytyksen vaikutuksista. Erilaisia venytystekniikoita havainnollistaa yli 160 värivalokuvaa ja runsaat 200 piirrosta. Tämä kirja kuuluu jokaisen kuntoilijan kirjahyllyyn!

Lähteet:

torstai 10. marraskuuta 2011

Paljasjalkakävely

Syyslomalla tarjoutui taas mahdollisuus tallustella paljain jaloin - Lanzaroten valo ja lämpö virkistivät mielen ohella jalkapohjia. Enimmäkseen astelin huoneiston ja uima-altaan väliä, mutta koko hotellin muurien ympäröimä alue lyhyeksi leikattuine nurmikkoineen ja kivettyine käytävineen tuntui mukavalta jalkapohjien alla.

Playa Blanca on saaren muihin turistirysiin verrattuna pieni ja rauhallinen. Kadut olivat niin siistejä, että kävin lähikaupassakin paljain jaloin. Rantaa reunustava peninkulman mittainen kävelykatukin houkutteli patikoimaan paljain jaloin, mutta pitemmät lenkit tein kuitenkin sandaalit jalassa.

Paljasjaloin kävely on hyvää harjoitusta jalkojen lihaksille. Itse asiassa se on ainoa luonnollinen tapa käyttää alaraajoja. Nilkka ja jalkaterä muodostavat yhdessä mutkikkaan biomekaanisen laitteiston, jonka toimintaa kengät aina jollain tavalla häiritsevät. Paljain jaloin kävely on paras konsti elvyttää kengissä surkastuneita jalkapohjan lihaksia. Paljain jaloin kävely on lisäksi huomattavasti vakaampaa ja tasapainoisempaa kuin kengät jalassa kävely.

Paljain jaloin liikuttaessa jalkapohjan ihotunto sekä nilkan asento- ja liiketunto välittävät koko ajan tietoa alustan muodosta ja jalan asennosta. Jalkapohjassa on enemmän hermopäätteitä kuin missään muualla kehossa, mikä on tarpeellista pystyasennon säilyttämiseksi. Jalkapohjathan on ainoa ruumiinosa, joka on tuntokontaktissa ympäröivään fyysiseen maailmaan ihmisen ollessa pystyasennossa. Jalkapohjan 125 000 hikirauhasen tarkoituksena on aktivoida ihotuntoa ja lisätä luonnollista kitkaa ja näin helpottaa varpaiden tarttumista kulkualustaan.

Luonnonmukaisilla alustoilla kuljettaessa kehon omat iskunvaimennusjärjestelmät toimivat ja suojelevat alaraajoja. Avojaloin kävely vahvistaa jalkapohjan ja pakaroiden lihaksia, sekä parantaa tasapainoa. Lisäksi paljain jaloin tallustelu ehkäisee Saarikosken ym. (2010) mukaan allergioiden ja astman syntyä, virkistää ääreisverenkiertoa sekä ehkäisee varpaiden kylmenemistä. Avojaloin kävellessä jalkaterä kuormittuu laajemmalta alueelta ja laskeutuu alustalle pehmeästi. Erityisesti epätasaiset alustat aktivoivat jalkapohjan lyhyitä lihaksia ja vahvistavat jalkakaaria.

Vasemman jalan
ylipronaatio
Avojaloin kävely epätasaisilla alustoilla lisää jalkaterän joustavuutta ja iskunvaimennuskykyä sekä pienentää pronaatiota. Paljain jaloin liikkuvilla on harvoin ongelmia ylipronaation kanssa. Ylipronaatiossa jalkaterä kiertyy voimakkaasti sisäänpäin, jolloin suurin paine kohdistuu ison varpaan puolelle. Tämä mm. johtaa polven ja lantion rasituksen lisääntymiseen. Paljain jaloin kävellessä ylipäätään erilaisten rasitusvammojen - mukaan lukien jalkapohjan kalvojänteen eli kantakalvon kivut, polvivaivat, etummaisen säärilihaksen kiputilat ja nyrjähdysvammat nilkan ulkosyrjällä - todennäköisyys laskee.

Kantapäähän, polveen ja lonkkaan kohdistuvat voimat ovat pienempiä paljain jaloin kuin kengät jalassa käveltäessä. Lisäksi avojaloin kävellessä alaraajojen nivelten liikelaajuudet kasvavat ja ryhti paranee. 50 ikävuoden jälkeen yleistyvästä polven nivelrikosta kärsivät voivat saada helpotusta vaivoihinsa paljasjaloin kävelyä simuloivista kengistä. Paljaan jalan joustava liike on biomekaanisesti edullinen mahdollistaessaan jalan ja kävelyalustan luonnollisen vuorovaikutuksen. Nivelrikko ei ole yhteydessä normaaliin ikääntymiseen. Se liittyy pikemminkin jalkaterän asentotunnon heikkenemiseen, jolloin jalkaterän täytyy iskeytyä alustaan suurella voimalla, jotta sen asennon pystyy aistimaan.

Paljain jaloin kävely voi aluksi tuntua epämiellyttävältä. Tämä johtuu siitä, että jalkapohjan parisataatuhatta hermopäätettä eivät ole tottuneet voimakkaisiin ärsykkeisiin. Jalkapohjien iho kuitenkin mukautuu toistuviin ja erilaisiin ärsykkeisiin vahvistuen tasaisesti, ja se voi paksuuntua jopa yhden senttimetrin vahvuiseksi. Tällöin pienten kivien, käpyjen ym. pistely ei enää kiusaa. Ennen kuin aloittaa paljasjaloin kävelyn maastossa, kannattaa huolehtia siitä, että jäykkäkouristusrokotus on voimassa. Mahdollisten pikkuvammojen hoitoa varten matkassa kannattaa pitää haavojen puhdistamiseen ja sitomiseen tarvittavat välineet sekä pinsetit. Jalkapohjien totuttaminen kannattaa aloittaa pehmeässä maastossa. Avojaloin kävely on hieman hitaampaa kuin kengät jalassa kävely, koska askelten paikat täytyy tarkistaa silmämääräisesti lasinsirujen ym. terävien esineiden varalta.

Huom! Henkilöiden, joilla on kipeät levinneet päkiät tai diabetes, kannattaa ennen avojaloin kävelyn aloittamista keskustella asiasta jalkahoitajan tai lääkärin kanssa.

Tässä vielä yhteenveto avojaloin kävelyn terveyshyödyistä (Saarikoski ym. 2010):

  • Tasapaino paranee ja ryhti kohenee, kaatumisriski vähenee
  • Koko kehon ja erityisesti jalkoihin liittyvä rasitus vähenee kävelytyylin muuttumisen seurauksena, rasitusvammat vähenevät
  • Nivelten joustavuus lisääntyy, polvi-, lonkka- ja selkäkivut vähenevät
  • Akillesjänne venyy ja nilkan liikkuvuus lisääntyy
  • Pikkulasten jalkojen, jalkaterien ja varpaiden nivelet ja lihakset kehittyvät vahvoiksi ja kävelyn luonnonmukainen malli mahdollistuu
  • Varpaiden ja jalkaterän virheasentoja ei kehity, ja jo syntyneet virheasennot korjaantuvat
  • Suonenveto, kylmät jalat ja suonikohjujen kehittyminen käyvät harvinaisemmiksi
  • Osteoporoosin ja nivelrikon kehittyminen hidastuu
  • Nilkkavammat vähenevät
  • Jalkojen hikoilu vähenee
  • Rakkojen ja hiertymien syntyminen estyy
  • Jalka- ja kynsisilsan synty epätodennäköistä
  • Jalkaterien alueella olevien ihotautien oireet lievenevät
  • Vastustuskyky lisääntyy, yleiskunto kohoaa ja sairastelu vähenee
  • Nivelreuman ja diabeteksen yhteydessä ilmenevien jalkaterän asento- ja tuntomuutosten ilmaantumisen väheneminen ja etenemisen hidastuminen

Lähteet:

lauantai 15. lokakuuta 2011

Elafonisi - Sfakia 11.9.-16.9.2011

Prologi: Elokuun alussa olin patikoinut neljä päivää Espanjan kuumalla mesetalla ilman vaikeuksia. Reippain mielin kävin siis kohti uutta retkeä. Tavoitteena oli kävellä pätkä Kreetan pituussuunnassa halkovasta E4-vaellusreitistä (alkuperäinen matkasuunnitelma kartalla). Hellettä olisi luvassa tälläkin reissulla, sadetta kuulemma ei ollenkaan. Matkaoppaana Kreetalaiseen elämänmenoon toimisi Hilikku, joka on pistäytynyt saarella jo useamman kerran. Kotiin lastenhoitajaksi jäävä vaimo arveli, että tuntisin oloni kotoisaksi - Hilikkukin on puheliasta sorttia.

Air Finland Holidays lennätti meidät lauantaina 10.9. Helsingistä Kreetan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Haniaan. Hotellista oli pari päivää aikaisemmin lähetetty sähköpostitse tieto, että taksit olisivat lakossa lauantaina. Lentoaseman edestä löysimme kuitenkin taksin, jolla hurautimme majapaikkaamme. Lentokoneessa tarjottu murkina täytti vielä mahaa, joten iltapalaksi riitti caprese -salaatti läheisessä ravintolassa. Jestas miten herkullisia tomaatteja tällä saarella kasvaa!

1. kävelypäivä su 11.9.2011 Elafonisi - Agia Kyriaki. Herätys seitsemältä ja lyhyt kävely bussipysäkille odottamaan kyytiä Hanian keskustaan. Kreetalaisen liikennekäyttäytymisen seuraaminen on pulssia nostattava harrastus. Pääsääntö näyttäisi olevan, että suuremmalla kulkupelillä on etuajo-oikeus. Käsi- ja äänimerkit ovat tärkeitä. Kuormat rakennetaan välillä hyvinkin korkeiksi, ja toisinaan ne jopa sidotaan kiinni. Jännitystä lisäävät vuokra-autoilla ja -moottoripyörillä kaahailevat turistit. Puolen tunnin tarkkailun aikana läheisessä risteyksessä sattui useampia vaaratilanteita.

Hanian keskustaan päästyämme tilasimme linja-autoaseman viereisestä kahvilasta aamiaiseksi kahvia ja kinkkusämpylät. Bussikuljetus Elafonisiin kesti pari tuntia, jonka aikana jatkoin lyhyeksi jäänyttä yöunta. Havahduin muutaman kerran vauhdin hiljenemiseen ja turistien hihkumiseen, kun ohitimme kävelyvauhdilla jonkin hankalan jyrkänteen. Uninen minäni alkoi hitaasti käsittää millaiselle retkelle olin ilmoittautunut. Yhtä jyrkkiä, terävänrosoisia ja vaarallisennäköisiä rotkomaisemia en ollut aikaisemmin nähnyt kuin Mordorissa.

Bussikyyti Haniasta  Elafonisiin maksaa kymmenen euroa
Elafonisin ranta-alue sijaitsee Kreetan länsirannikon eteläisessä kulmassa. Suositun uimarannan liepeillä on niukasti majoituspalveluja, suurin osa ihmisistä pistäytyykin lekottelemassa Elafonisissa päiväseltään. Ranta muuttaa muotoaan joka vuosi talvimyrskyjen kuljetellessa hiekkamassoja sinne tänne. Läheiselle saarelle pääsee kahlaamalla ja muutenkin vesi on matalaa laajoilla alueilla, mikä tekee paikasta sopivan myös lapsiperheille. Yritin ottaa panoraamakuvan rannasta, mutten saanut täsmättyä kolmea kuvaa tarkasti rinnakkain ja panoraamasta tuli hassusti vääntyilevä.

Elafonisi
Tässä vaiheessa lämpötila oli kohonnut jo yli kolmenkymmenen asteen. Nautimme rannan kahvilassa vahvistavat hampurilaiset ja viilentävät Mythos -oluet, sitten vipinää virsuihin. Ensimmäiset E4-reitin kyltit löytyivät hiekkarannan itäpäädystä, aivan kuten pitikin, ja iloitsin hyvin merkitystä reitistä. Rannalta lähtevä polku vaikutti helppokulkuiselta. Myhäilin tyytyväisenä.

Reitti on toisinaan merkitty kylteillä...
Kotvasen kuljettuamme kävi selväksi, ettei reitti ole hyvin merkitty. Kylttejä on niin harvassa, ettei niiden perusteella voinut valita reittiä. Maasto oli ollut helppokulkuista vain muutaman sadan metrin matkalta, sen jälkeen oli vuorotellen upottavaa hienoa hiekkaa ja teräväsärmäisiä kivenjärkäleitä, joiden yli, väleistä ja välillä altakin täytyi puikkelehtia. Polku erottui toisinaan, mutta enimmäkseen reitti täytyi arvata. Kulku-uraa oli yritetty merkitä myös keltamustin, kiviin ja puiden runkoihin maalatuilla merkeillä.

...ja toisinaan keltamustin merkein
Eksymisen vaaraa ei sinänsä ollut, tarkoitus oli koko ajan kävellä rannikon tuntumassa, lännestä itään. Jyrkät kallioiset vuorenrinteet kohosivat välillä suoraan merestä, välillä kallioiden ja vaahtopäiden väliin jäi kapea tasanne, jota pitkin pääsi kulkemaan. Poluntapainen ura laskeutui välillä veden äärelle, mutta kiemurteli enimmäkseen ylempänä rinteillä. Polku oli erityisen helppo kadottaa, jos samalla yritti kuunnella äänikirjaa. Muutaman kerran löysin itseni harhailemassa rannalta valtavien paasien seassa, kunnes Hilikun etäinen huuto ja reitin sijaintia osoittavat käsimerkit palauttivat ajan- ja paikantajun.



Tuollakin alhaalla harhailin, kunnes
Hilikku opasti takaisin oikealle reitille
Polulta harhautuminen hidasti kulkua ja johti yleensä umpikujaan. Pontevana poikana tulin kiipeilleeksi aika pahoistakin paikoista ennen kuin älysin, ettei reitti oikeasti voi kulkea tällaisesta kohdasta. Kalliot ja kivenjärkäleet olivat paikoin käsittämättömän teräväsärmäisiä, kuin kivisiä kaktuksia. Niistä saattoi ottaa tukea kevyesti, mutta tiukempi ote kiivetessä puhkaisi kämmeniin vuotavia haavoja.

Lähde
Puoli viiden maissa keskellä ei-mitään tupsahdimme aution kappelin luo. Kreetalaisilla tuntuu olevan mieltymyksenä pystyttää rukoushuoneita etäisiin, luojan hylkäämiin rotkoihin ja vuorenharjanteille. Näitä valkoiseksi kalkittuja pikkurakennuksia näkisimme myös tulevina päivinä. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme opaskirjan mainitseman lähteen. Juomakaukalossa oli vettä vuohille, osa vedestä johdettiin letkua pitkin kappelille. Käänsin ruosteista hanaa, jonka tulkitsimme tarkoitetun älyllisille olennoille. Hörpimme ahnaasti lähteen lämmintä, humuksesta sakeaa vettä. Hento tuuli kantoi rosmariinin tuoksua.

Muinainen kivenveistämö
Polun pinnasta pilkisti nyrkinkokoisia merisipulin lehtiruusukkeita. Merisipuli on vanha lääkekasvi, joka mm. poistaa turvotusta ja se sisältää myös sydämen toimintaan vaikuttavia aineita. Reitti laskeutui merenrannan poukamaan, missä oli joskus muinoin ollut kivenveistämö. Muutama pylvääntekele lojui vieläkin hiekalla. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen olimme taas ihmisten ilmoilla, Agia Kyriakissa. Rannalta löytyi baari, jonka varjoisalla terassilla istuskellessa älysimme, että ilta hämärtyisi ennen kuin saavuttaisimme päivän tavoitteen eli Paleohoran.

Ensimmäisenä päivänä patikointi lopetettiin Agia Kyriakiin
Paleohora
Hurautimme Paleohoraan taksilla, jonka kuljettaja puhui käheästi kuiskimalla ja osoitti kurkkuaan anteeksipyydellen. Taustapeiliin ripustettu rukousnauha heilui mutkissa. Majapaikaksi löytyi rannan tuntumassa sijaitseva Hotel Afrodite. Kesti tovin ennen kuin paikkaa hallinnoiva mummo käsitti, että halusimme kaksi erillistä huonetta. Illallinen katosi tuulensuojaan niin sukkelasti, että hoksasin ottaa annoksesta valokuvan vasta siinä vaiheessa, kun jäljellä oli enää kasa lampaanluita. Yöllä kuulin unen läpi kynsien rapinaa, kun rotta haeskeli huoneesta jotain suuhunpantavaa. Mittaa päivän kävelyretkelle kertyi 18 kilometriä (kartta A ja kartta B), kuvakooste reitin varrelta ja Hilikun muistiinpanot.

2. kävelypäivä ma 12.9.2011 Paleohora - Sougia. Herätys taas seitsemältä ja reppujen pakkaus. Pienen haeskelun jälkeen löysimme kylän reunalta avoimen kahvilan. Aamupalaksi paistettuja munia ja pekonia, leipää ja juuri puristettua appelsiinimehua. Näillä eväillä jaksaa kävellä! Lisäksi rohkaistuin viimein kokeilemaan jääkylmää kahvijuomaa, frappea, jota olin huomannut Hilikun kulauttelevan jo edellispäivänä.

Paleohora
Harhailtuamme kotvan kivisellä rannalla löysimme takaisin E4:lle. Viiden kilometrin helpon maantiekävelyn päässä oli uimaranta, jonka yhteydessä toimii myös kahvila. Edellisestä päivästä viisastuneina olimme päättäneet pitää taukoja tiheämmin ja muistaa myös välipalat. Pelkällä vedelläkin päivän kävelee, mutta illalla on sitten veltto ja vetämätön olo. Uimarannan kahvila tarjosi myös varjoa, jota olimme jo kovasti oppineet arvostamaan.

Hanskat kädessä kiipeily sujuu
Tauon jälkeen jouduimme taas louhikkoon, mutta nyt kiipeily sujui edellispäivää paremmin. Paleohorasta parilla eurolla hankitut siivouskäsineet suojasivat kämmeniä kallioiden teräviltä särmiltä. Vesi juomapulloissa kuumeni nopeasti helteessä. Olin varannut reppuun kolmisen litraa vettä, jonka riittävyyttä aprikoin.

Rannan suojaisat poukamat olivat naturistien suosimia retkikohteita. Varsinaisilla uimarannoillakin pukukoodi oli epäortodoksinen. Auringonpalvojat lekottelivat rantatuoleissaan ja tolskasivat rantavedessä useammin nakupelleinä kuin uimapukuihin sonnustautuneina.

Reitti Sougiaan kulki etelään ojentuvan, korkeahuippuisen ja jyrkkärinteisen niemen poikki. Lannistuneena silmäilin edessä olevaa nousua ja vahvistin itseäni muutamalla kourallisella cashewpähkinöitä. Onneksi polku erottui niin hyvin, ettei harhautumisesta ollut pelkoa. Jyrkkää rinnettä kavutessa kuuman ilmanalan vaikutus tehostui, oli pakko pysähtyä muutaman minuutin välein vetämään henkeä. Hikeä valui silmiin ja käsivarsia pitkin pieninä puroina. Maisemat kolmisensataa metriä ylempänä palkitsivat nousun vaivat moninkertaisesti.

Vuohi virkistäytyy
Tasamaalle päästyämme törmäsimme laumaan vuohia, jotka käyskentelivät verkkaisesti aitauksessaan. Näyttivät aivan samanlaisilta kuin vuohet, joita olimme nähneet laiduntamassa vapaina vuorten rinteillä. Kaikkien Kreetan vuohien sanotaan polveutuvan Amalthea -nimisestä vuohesta, joka aikoinaan imetti itseään ylijumala Zeusta.

Polku alkoi viettää alaspäin. Vuohien jätöksiä oli joka paikassa niin paljon, ettei niitä voinut olla tallaamatta. Kulku-uraa reunustavia matalia pensaita oli kahta sorttia, harmaaksi paahtuneita ja vihreytensä vielä osittain säilyttäneitä. Molempien piikit olivat yhtä teräviä. Seudun kivistäkin kurottui taivasta kohti pitkiä teräväsärmäisiä piikkejä, kuin olisivat halunneet lävistää satunnaisen kulkijan jalkaterän. Paljain jaloin kulkeminen on tällä seudulla mahdotonta.

Pian edessä avautui huikea näkymä merenlahteen, jonka rannalla oli joskus sijainnut vauras Lissoksen kaupunki. Sinne päästyämme jäljellä olisi enää puolentoista tunnin patikointi Sougiaan. Nyt alkoi kuitenkin koko reissun hankalin osuus. Polku katosi, pensaikko tiheni ja alamäki jyrkkeni paikoin lähes pystysuoraksi.

Lissos häämöttää ryteikön takana
Monin paikoin täytyi fundeerata vähän aikaa, että millä konstilla tästä pääsisi eteenpäin. Usein ei voinut kuin palata takaisin vähän matkaa ja yrittää uutta reittiä. Piikkipensaat raapivat sääret verille. Kivenkoloista kädensijaa etsiessä mietin, että kuinkahan myrkyllisiä paikalliset käärmeet mahtavat olla. Ryteikkö tuntui läpitunkemattomalta. Rinteessä paahtuva vuohenraato muistutti miten kävisi, jos askel lipeäisi tai ote herpaantuisi. Lopulta idänpuoliselta rinteeltä löytyi jälleen poluntapainen ja matkanteko helpottui. Kostonhimoisesti hypin lyttyyn pienen piikkipensaan, joka yritti kasvaa keskellä polkua. Hilikku kertoi, ettei Kreetalla ole myrkkykäärmeitä. Oli miettinyt louhikossa samoja asioita kuin minäkin.

Lissosta lähestyttäessä polku katosi ja maasto muuttui hidaskulkuiseksi




Lissos kukoisti Kreikan ja Rooman sekä ensimmäisen bysanttilaisen kauden aikana. Kaupungilla oli aikoinaan oma valuutta sekä mahtava kalastus- ja kauppalaivasto. Espanjasta tulleet saraseenit tuhosivat kaupungin, ilmeisesti saaren valtauksen yhteydessä vuonna 824. Nyt Lissoksesta on jäljellä vain muutama rakennus ja sortuneita kiviseiniä, joiden lomassa vuohet laiduntavat. Kaivauksissa on asumusten ohella löytynyt jäänteitä akveduktista, teatterista, hautausmaasta ja kylpylöistä. Erään rakennuksen edustalla oli kauniin lattiamosaiikin jäänteitä.

Lissoksen muinaiskaupunki itäiseltä rinteeltä nähtynä
Agia Irinin rotko
Jyrkkä nousu Lissoksen itäpuolista rinnettä oli helppo kelvollisen polun ansiosta. Laskeutuminen kukkulan toisella puolella sen sijaan vaati tarkkuutta helposti vyörymään lähtevien irtokivien vuoksi. Serpentiininä rinteessä kiemurteleva polku johti Agia Irinin rotkoon, jota pitkin reitti jatkui loivasti laskeutuen nelisen kilometriä meren rantaan. Sougian satama oli aivan rotkon suulla ja itse kyläkin enää kivenheiton päässä. Rannalla nököttävä ruosteinen tykki lienee jäänne toisen maailmansodan ajalta. Matkamittarissa 26 km, kuvakooste päivän kommelluksista, reitti kartalla ja Hilikun muistiinpanot.

Sougia
Lomapäivä ti 13.9.2011. Kahden ensimmäisen päivän uuvuttamina ja seuraavaa päivämatkaa koskevien ennakkotietojen kauhistuttamina päätimme viettää reissulla yhden lomapäivänkin - patikoinnin sijaan matkustimme laivalla Sougiasta Agia Roumeliin. Mereltä käsin rannikkoa leikkaavia syviä rotkoja olikin hauska katsella. Mieleen jäi kaivertamaan ajatus käydä joskus myöhemmin kävelemässä Sougian ja Agia Roumelin väli. Sitä ennen vaellusvarusteita täytyy kuitenkin täydentää ainakin kevyellä kiipeilyköydellä.

 Agia Roumeli mereltä käsin. Samarian rotkon suu on kylän oikealla puolella

Suurena epäpolskijana olin suhtautunut varauksellisesti Hilikun mainostamaan Välimeren pinnan alaisen elämän tarkkailuun. Olin kuitenkin ollut turhan ennakkoluuloinen. Rannan karkea hiekka poltti jalkapohjia. Vesi oli vilpoisaa ja kirkasta. Kalojen tarkkailu oli mielenkiintoista puuhaa. Värikkäät vonkaleet tulivat toisinaan tervehtimään aivan kasvotusten. Lisäksi oli jännittävää silmäillä pohjaa, jonka kivien seassa lojuu taatusti vaikka minkälaista helleenien, roomalaisten ja muiden muinaisten hukkaamaa tavaraa.

Suurimman osan loppupäivästä istuimme terassilla valokuvauksen teoriaa ja käytäntöä pohtien. Kumpainenkaan ei tiennyt asiasta juuri mitään, joskin Hilikku moninkertaisesti enemmän kuin Pitkänmatkan Kävelijä. Muutaman tunnin ajan yritimme ikuistaa terassin kukkien kimpussa ahertavaa omenan kokoista herhiläistä. Välipalaksi mutustelin gyros pitan, illemmalla kreikkalaista salaattia ja annoksen moussakaa retsinalla ryyditettynä.

Yöpuulle laittautuessani pelästyin pahanpäiväisesti, kun vessanpöntössä tolskasi peukalon kokoinen kalvakka vesilisko. Olio katosi huuhteluveden mukana, mutta pidin kannen tiukasti kiinni siitä lähtien.


3. kävelypäivä ke 14.9.2011 Samarian rotko. Leppoisa lomailu jatkuisi vielä yhden päivän ajan, vaikka edessä olikin pieni patikkaretki. Tutustumiskohteena oli Agia Roumeliin Lefka Orin vuoristosta laskeutuva Samarian rotko, joka on lajissaan koko Euroopan pisin ja syvin. Koska alue on luonnonsuojelualuetta, rotkon pohjalla kulkevalta reitiltä ei saa poistua. Suurin osa turisteista hurauttaa rotkon yläpäähän bussilla ja kävelee sitten rotkon ylhäältä alas, jolloin heti aluksi on edessä tunnin jyrkkä laskeutuminen rinteeseen pengerrettyä polkua pitkin. Koko patikointireitin kulkemiseen kannattaa varata kuudesta seitsemään tuntia.

Agia Roumelin suunnasta Samarian rotkoon johtaa betonista valettua tie, jota pitkin alkumatka oli helppo tallustaa. Muutama vuohi saatteli meidät matkaan. Vähän matkan päässä näkyi hautausmaa kappeleineen ja pieni maatila, jonka vieressä aitaus täynnä lampaita. Vaikka omassakin järjenjuoksussa on usein toivomisen varaa, tunsin itseni ylivoimaisen fiksuksi lampaiden määkimistä kuunnellessa (video). Rotkossa kävelystä täytyi pulittaa viisi euroa lautakopissa nuokkuvalle partaniekalle.

Polku mutkitteli kapean solan reunalta toiselle. Rotkon pohjalla solisevan puron yli oli viritetty huteria pikkusiltoja. Keväisin läheisten vuorten sulamisvedet virtaavat vuolaina, mutta nyt syyskuussa uoma oli jo lähes kuiva. Vettä oli niin vähän, että virta oli usein helpointa ylittää sillan vierestä. Sulamisvesien ja alas vyöryvien kivien vuoksi rotkoreitti on suljettu marras-huhtikuussa. Virtaava vesi on vuosituhansien kuluessa uurtanut kallioseinämiin merkillisiä kuvioita.

Aamupäivällä varjoisassa rotkossa oli miellyttävän vilpoista. Loivasti nouseva maasto oli niin epätasaista, että jalansijat täytyi valita tarkkaan. Loukkaantuneen hoitoon kuljetus rotkosta onnistuu vain aasilla. Pelastushelikopteri voi tarvittaessa laskeutua Samarian kylään. Polun varrella on muutama vessa ja vesipullojen täyttöpaikka sekä maastopalojen sammutukseen tarpeellisia välineitä.

Samarian rotko
Pysähdyimme polun puoliväliin odottamaan tuttuja turisteja. Kotvasen kuluttua kivien takaa ilmestyivätkin Liisa ja Jesse. Liisa on samainen tyyppi, joka maaliskuun 2010 caminolla lanseerasi myöhemmin käyttökelpoiseksi osoittautuneen termin ”syvärakko”. Liisan ja Jessen kanssa käännyimme takaisin kohti Agia Roumelia. Tässä vaiheessa rotkoturisteja kipitti polkua alaspäin jo suurina laumoina. Kuvakooste Samarian rotkokävelystä.

Takaisin Agia Roumeliin päästyämme nuori pari suuntasi polskuttelemaan uimarannalle, minkä jälkeen oli vielä tovi aikaa istuskella terassilla gyros pitan ja virkistävän Mythoksen merkeissä. Päivittäinen rotkosta ryöpsähtävä ihmisjoukko rytmittää pienen kylän arkea. Puolen neljän maissa laiva imaisi rotkoturistit uumeniinsa ja lähti puksuttamaan itään kohti Sfakiaa. Paikkakunta muuttui taas rauhalliseksi.

Iltamurkinan jälkeen olimme jo suuntaamassa yöpuulle, kun jostain alkoi kuulua möreää laulantaa. Paikkakunnan muhkeaviiksiset ukot olivat kerääntyneet läheiseen ravintolaan. Esilaulaja kailotti jotain ja muut kertasivat. Ääntely oli hidasta, jylhää ja oudon alkuvoimaista. Läheisessä pöydässä istuneet nuorukaiset kertoivat, että näitä lauluja on laulettu tuhansien vuosien ajan. Esilaulaja liikuttui lopulta siinä määrin, että tussautti luodikollaan taivaalle muutaman kerran. Hilikun muistiinpanot tiistailta ja keskiviikolta.


4. kävelypäivä to 15.9.2011 Agia Roumeli - Loutro. Aamulla oli ollut tarkoitus laittautua matkaan hyvissä ajoin. Edellisen illan viisujen kuuntelu oli kuitenkin jatkunut niin myöhään, että pääsimme tien päälle vasta kymmenen kieppeissä. Paikalliset olivat iltayön aikana myös yltyneet varsin vieraanvaraisiksi. Olivat hyvillään, kun olimme olleet oikeasti kiinnostuneita seudun tavoista ja perinteistä. Aamulla jälkiviisaasti ymmärsin, että olisi ollut viisainta kieltäytyä kohteliaasti pöytään ilmestyneistä tsikoudia-annoksista. Aurinko porotti taas pilvettömältä taivaalta ja edessä oli nopeasti kuumeneva Kreetan etelärannikko.

Vajaan kuuden kilometrin päässä törmäsimme autiolla rannalla yllättäen ravintolaan, jonka vieressä nökötti tietenkin pieni kappeli. Tilasin appelsiinimehun itselleni ja toisen Hilikulle, joka oli jäänyt jälkeen etsiessään geokätköä polun varrelta. Tiedustin isännältä, että mistä tällaiseen paikkaan riittää asiakkaita. Hän kertoi, että Pohjois-Euroopan loma-aikoina turisteja kyllä piisaa. Tällä haavaa asiakkaana meidän ohella oli kuitenkin vain rannalle kiskotun merikelpoisen kanootin omistaja. Miekkonen laittautui ulapalle pian sen jälkeen, kun olimme lähteneet jatkamaan taivalta.

Tauon jälkeen helppokulkuinen polku olisi ilmeisesti jatkunut parikymmentä metriä rantapenkereen yläpuolella. Sitä kumpikaan meistä ei hoksannut, joten jatkoimme patikointia rannan tuntumassa. Eteneminen kävi pian raskaaksi. Pienet pyöreät kivet upottivat jokaisella askeleella, päiväkin oli edellisiä kuumempi. Kerran rämmin ylös hienohiekkaista rantatörmää tutkimaan, lymyilisikö opaskirjasen lupaama helppokulkuinen reitti piikkipensaiden takana. Myöhemmin päättelin, että olin kääntynyt takaisin alas juuri ennen polun löytymistä. Jatkoimme siis rantaa pitkin. Muutaman kilometrin päästä löytyi rantakallio, jonka varjossa levähdimme.

Repussa kuumentunut juomavesi ja muutama cashewpähkinä antoivat voimia jatkaa. Kotvan kuluttua ranta muuttui louhikkoiseksi. Hilikku kiipesi törmän päälle ja minä jatkoin rantaa pitkin kiveltä toiselle loikkien. Tai oikeastaan en loikkinut, vaan astelin hyvin varovaisesti ja pahimmat paikat kiertäen. Ensimmäisten kävelypäivien muksahdukset olivat opettaneet kunnioittamaan louhikkoa.

Ikaros ja Daidalos,
Charles Paul Landon, 1799
Kymmenen kilometrin kohdalla rantaan asti ulottuva seinämä katkaisi etenemisen. Näytti kuitenkin siltä, että aivan rantaviivan tuntumassa pitkin olisi ollut mahdollista jatkaa eteenpäin. Hilikku huikkasi, että tekisi tiedusteluretken ylärinteen suuntaan. Asettelin rannalla lojuneet vanhat sandaalit laakealle kivelle ja istahdin odottamaan. Kiersin huivin suojaamaan koko päätä paahteelta. Siinä hehkuvilla kivillä hiljaa paistuessani muistin tarinan Ikaroksesta. Nuorukainen oli varoituksista piittaamatta lentänyt vahasta ja sulista valmistetuilla siivillä liian lähelle aurinkoa. Vaha oli sulanut ja Ikaros pudonnut kuolemaan.

Kun Hilikkua ei alkanut kuulua takaisin kymmenen minuutin kuluttua, arvelin että maasto oli ehkä vain hidaskulkuista. Nielaisin kulauksen kuumaa vettä. Vaihdoin asentoa ja poltin käteni kuumissa kivissä. Yrittäessäni soittaa Hilikulle puhelin ilmoitti, ettei verkkoon ole yhteyttä. Huolestuin. Kaatuminen tällä teräväsärmäisten kivien seudulla johtaisi vähintään haavanpuhdistus- ja laastarointioperaatioon. Odotin vielä kymmenisen minuuttia ja aloin sitten haeskella rantatörmästä paikkaa, mistä pääsisin kapuamaan ylös.

"Polku on täällä!"
Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Hilikku oli kavunnut törmän päälle jo puoli tuntia aikaisemmin. Tällä kohtaa rantatörmä näytti liian jyrkältä. Olin joutunut umpikujaan. Hienosta hiekasta ja kivenmurikoista koostuva seinämä kohosi nelisen metriä lähes kohtisuoraan ylöspäin. Ihmettelin miksei huteran näköinen seinämä ollut sortunut jo aikapäiviä sitten. Koetin varovasti yhtä kiveä ja olin samalla valmis hyppäämään kauemmaksi, jos rantatörmä alkaisi sortua. Yllättäen kivi olikin tiukasti kiinni, kuin betoniin valettuna. Hyvin hitaasti, seinämästä törröttävien kivien kestävyyttä koetellen, kapusin törmän päälle. Hilikku odotti ylhäällä erinomaisen helppokulkuisen polun varressa. Lysähdin varjoon vetämään henkeä.

Tästä eteenpäin kulkeminen olikin sitten helppoa. Hyvin erottuva polku pysytteli melkein koko ajan samalla korkeuskäyrällä. 17 kilometrin kohdalla näimme edessämme jälleen uimarannan. Sen yläpuolella roikkuvalle kallionkielekkeelle oli rakennettu kahvila - turkanen, miten makoisalta juuri puristettu appelsiinimehu voikaan maistua kuumana päivänä kävelylenkin jälkeen!

Venetsialaisen linnan rauniot
Jäljellä oli enää muutaman kilometrin patikointi Loutroon. Vuoren rinteeseen louhittu polku muuttui soratieksi ja sitten taas lammasaitausten lomitse kulkevaksi poluksi kylää lähestyttäessä. Loutron länsipuolisella kukkulalla näkyi venetsialaisen linnan rauniot. Saraseenimerirosvot pitivät aikoinaan Loutroa tukikohtana, mistä käsin ahdistelivat Kreetan eteläpuolitse seilaavia kauppalaivoja. Venetsialaiset ajoivat ryökäleet pakosalle ja rakensivat sitten linnoituksen kaupungin turvaksi. Nykyisin Loutro on julistettu autovapaaksi paikkakunnaksi, kaikki liikennöinti tapahtuu meriteitse.

Illalliseksi luita ja ranskalaisia
Pienen haeskelun jälkeen löytyi kohtuuhintainen majapaikka. Noudatin hyväksi havaittua pyykkäyskäytäntöä: muut vaatteet kuivamaan yöksi, mutta paita heti takaisin päälle viilentämään aterioinnin ja illan ajaksi. Alkupalaksi valitsin jälleen kreikkalaisen salaatin - paikallisia tomaatteja on mahdoton vastustaa. Patikoidessa olin kehittänyt hirmuisen nälän ja odotin pääruokaa vesi kielellä. Olin tilannut lammasta, mutta sainkin eteeni lautasellisen lampaan luita. Kun luita oikein tarkkaan käänteli ja raaputteli veitsellä, niin saihan siitä muutaman suupalan. Matkamittarissa parikymmentä kilometriä, kuvakooste päivän toilailuista, reitti kartalla ja Hilikun muistiinpanot.

Loutro. Linnanraunioiden silhuetti
näkyy harjanteen laella
5. kävelypäivä pe 16.9.2011 Loutro - Sfakia. Viimeiselle päivälle oli jäänyt vain reilun kahdeksan kilometrin taival, joten liikkeelle lähdettiin vasta puolilta päivin. Loutron itäpuolisella rinteellä käännyin vielä katsomaan lahden pohjukan vanhaa kylää. Sitten kun jalat eivät enää kestä patikointia, täällä voisi viettää mukavia lomapäiviä rannikon kylästä toiseen seilaten. Matkailijan näkökulmasta Kreeta on helppo kohde, koska lähes jokainen tuntuu osaavan englantia ainakin auttavasti ja ihmiset ovat ystävällisiä.

Helppokulkuinen polku pysytteli Välimereen viettävän rinteen puolivälissä. Neljän kilometrin jälkeen pidettiin tauko uimarannalla. Tämäkin ranta oli nyrkin kokoisten kivien peitossa. Sileät ja pyöreät kivet sopivat hyvin vuohille, joita tepasteli rannalla lekottelevien naturistien joukossa. Rohkeimmat vuohet viestittivät hyvin selkeästi, että haluaisivat osallistua eväsleipien tuhoamiseen (video).

Uimarannan jälkeisiä puoltatoista kilometriä ei voi suositella korkeanpaikankammoisille. Osa polusta oli louhittu pystysuoraan kallioseinämään. Yksikin harha-askel tai jalan alla pyörähtävä kivi, ja kulkija syöksyisi louhikkoon satoja metrejä alaspäin. Samalla kertaa jylhä ja pelottava näkymä kutkutti mahanpohjassa. Hitaasti ja huolellisesti jalansijat valiten pääsimme pahojen paikkojen ohi.

Vuorenseinämään louhittu polku.
Punapaitainen Hilikku kuvan keskellä.


Vähän ennen Sfakiaa tulimme asfalttitielle. Uimarannalle osoittava kyltti oli luodinreikien ja haulien puhkoma. Tässä vaiheessa muistin, että olin edellisenä iltana laittanut muutaman vesipullon jäätymään jääkaapin pakastelokeroon, ja pakannut pullot aamulla reppuun muutamaan vaatekappaleeseen kiedottuna. Kaivoin pullot esiin. Jäät eivät olleet sulaneet nimeksikään. Annoin toisen pullon hilikulle ja lähdimme lampsimaan Loutroa kohti. Tienposkessa oli tällä paikalla neljä vuotta aikaisemmin kuolleen Marian muistoksi pystytetty kaunis pieni alttari.

Sfakia
Sfakia osoittautui isommaksi paikaksi kuin edelliset kylät, onhan kyseessä koko vuoristoisen alueen keskus. Sfakia on ollut kreetalaisten vastarinnan keskus kansannousuissa sekä turkkilaisia että venetsialaisia valloittajia vastaan. Hurjaluontoisten  sfakialaisten asuinalue on yksi harvoja alueita koko Kreikassa, jota vieraat valloittajat eivät ole koskaan kyenneet täysin saamaan hallintaansa.

Liikennemerkkien ja -kylttien ammuskelu
symboloi sfakialaisten piittaamattomuutta
Ateenan määräyksistä
Doorilaisista polveutuvat Sfakialaiset vastustavat ylipäänsä kaikenlaista omiin asioihinsa puuttumista, myös Kreikkalaisia viranomaisia. Osa autoista on rekisteröimättömiä, liikennemerkkejä ammutaan seulaksi ja poliisiasemat ovat pelkkiä kulisseja. Satunnainen matkailija ei sfakialaisten sotaisaa puolta huomaa kuin korkeintaan reikäisistä liikennemerkeistä. Päällimmäisin havainto tästä kansasta on ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Päivän reitti kartalla, kuvakooste ja Hilikun muistiinpanot.

Epilogi: Pian Sfakian jälkeen E4-reitti kääntyy sisämaahan ja patikointi muuttuu kertaluokkaa haastavammaksi maastoyöpymisten tullessa mukaan kuvaan. Syyskuun alkupuolella Kreetalla on vielä kuumaa, vähän syksymmällä kulkeminen olisi varmasti helpompaa. Kiitokset Hilikulle, jonka tarinat ja valokuvat Kreetalta saivat Pitkämatkan Kävelijän kiinnostumaan tästä retkestä!