Aamukahvi löytyi alberguen automaatista, sitten taipaleelle päivän juuri valjetessa. Viitisen kilometriä talsittuamme näimme Pyhän Antoniuksen luostarin rauniot. Pyhää Antoniusta pidetään länsimaisen luostarilaitoksen perustajana. Raunioiden yhteyteen rakennettu albergue on avoinna keväästä syksyyn.
Keskiajalla Eurooppaa kiusasi vitsaus, jonka syy oli pitkään tuntematon. Tauti alkoi polttavalla tunteella ja punoituksella raajoissa, sormissa ja varpaissa, jotka vähitellen tummuivat, menivät kuolioon ja putosivat pois ennen kuolemaa. Ranskalainen aatelismies Gaston Guérin perusti St. Didier de la Mothe'ssa vuonna 1089 maallikkojärjestön tautia sairastavien hoitamista varten. Hänen poikansa kerrottiin parantuneen taudista
pyhäinjäännösten ansiosta. Sen vuoksi Pyhästä Antoniuksesta tuli järjestön suojeluspyhimys ja järjestö sai nimen antoniitat.
Pyhästä Antoniuksesta tuli tautia sairastavien suojeluspyhimys ja tautia alettiin kutsua nimellä
. Antoniitat ylläpitivät eri puolilla Eurooppaa lähes neljääsataa hospitaalia, joissa sairaat saivat hoitoa. Antoniittojen järjestön itsenäinen olemassaolo päättyi sulautumiseen johanniittojen ritarikuntaan 1700-luvun lopulla. Ranskalainen Thuillier osoitti vuonna 1630, että taudin oireet johtuivat rukiissa epäpuhtautena olevista
Aamiaispaikka löytyi parin tunnin aamulenkin jälkeen Castrojerízin kylästä, joka on rakennettu nauhamaisesti kukkulan etelärinteelle. Camino kulkee pitkin pääkatu, joka kiertää kukkulan rinnettä aikalailla vaakatasossa. 900 asukkaan kaupungissa on viisi kirkkoa, joista yksi tosin raunio. Ne on rakennettu pyhiinvaellusreitin kukoistuskaudella 1200- ja 1300-luvuilla. Perimätiedon mukaan Castrojeríz on
perustama. Paikalla on ollut asutusta kuitenkin jo paljon aikaisemmin. Kukkulan laella nököttävän linnan raunioiden liepeiltä on löydetty prossikautisia saviruukun kappaleita 1500-luvulta ennen ajanlaskun alkua.
käytti linnaa tukikohtana kurittaessaan niskuroivia kantabrialaisia, jotka lopulta ymmärsivät ryhtyä maanviljelijöiksi ja karjankasvattajiksi. Kansainvaellusten aikaan seudulle tölväsi visigootteja. Myöhemmin kaupunki joutui arabien haltuun, jotka sitten taas kuningas Alfonso I ajoi pakosalle. Kristittyjen ja muslimien kahakointi jatkui aina 900-luvun loppupuolelle saakka.
Castrojerízin jälkeen edessä näkyi tämänkertaisen reissun ainoa mainitsemisen arvoinen ylämäkiosuus - vain kilometrin mittainen, mutta jyrkähkö. Laakson pohjalla tietä reunustavat ojat olivat edelleen jäässä yöllisen pakkasen jälkeen ja aamiaisen aikana sulaneet sormet olivat taas pian kohmeessa. Ylämäessä oli muistopaasi Jose Valinolle, joka oli heittänyt vaellussauvansa kesken caminon.
Mostelares -vuoren laelta avautui hulppea maisema Castrojerízin suuntaan. Lännen puolisen rinteen kulku-uraa oli kohennettu parin vuoden aikana. Alas lasketeltiin betonista valettua tasaista tietä pitkin. Sitten oli vuorossa taas loputtomia peltolakeuksia. Pohjanmaalta caminolle lähtevät tuntevat olonsa kotoisaksi mesetalla.
Rio Pisuergan yli kuljettiin komeaa Alfonso VI:n rakennuttamaa holvisiltaa, joka mainitaan jo keskiaikaisissa kronikoissa ja pyhiinvaellusoppaissa. Rio Pisuergan ylittämällä siirryimme samalla Burgosin maakunnasta Palencian maakuntaan. Itero de la Vegassa pysähdyimme kahvilaan lepuuttamaan jalkoja ja nauttimaan virvokkeita. Edessä olisi vielä kahdeksan kilometriä Boadilla del Caminoon ja sieltä kuutisen kilometria Frómistaan, joka olisi päivän tavoite.
Boadilla del Caminoon saavuimme parahiksi siestan aikaan, joten kaikki paikat olivat kiinni. Kun oikein paneuduin paikkakunnan tutkimiseen, löysin yhden roskiksen, jonka kannen sai avattua. Loikoilimme kotvan penkeillä ja jatkoimme matkaa. Reitti Fromistaan seuraili osan matkaa Kastilian kanavaa, jonka liepeillä naiset näkivät aasin ja vilahdukselta vesikosta tai jostain sen sorttisesta pikkupedosta. Mittaa päivän taipaleelle tuli noin 36 kilometriä (
Frómistan San Martin on yksi Espanjan hienoimmista roomaanista tyyliä edustavista kirkoista. Se valmistui 1066 ja restauroitiin 1900. Viimeisin kunnostustyö saatiin päätökseen aivan hiljattain. Kirkossa on kolme laivaa, poikkilaiva ja tynnyriholvit. Katonreunoja kiertää 315 ihmisiä, eläimiä, hirviöitä ja kukkia esittävää figuuria, jotka voivat olla peräisin jostain vanhemmasta pakanallisroomalaisesta rakennuksesta.
3. kävelypäivä ke 7.3.2012 Frómista - Calzadilla de la Cueza. Koska edessä oli pitkähkö ja mahdollisesti koko caminon tylsin päivätaival, jalat otettiin alle jo seitsemän maissa. Tunnin kuluttua saavuimme Población de Campos -nimiseen kylään. Kukaan ei ollut vielä herännyt, kaupat ja kahvilat olivat kiinni. Vesipistekin oli jäätynyt umpeen. Yhtään parempi tuuri ei käynyt Revenga de Camposin kanssa, mutta Villarmentero de Camposin laidalta löysimme aamukahvipaikan.
Matala tiilikattoinen rakennus kätki sisäänsä omaperäisen kahvilan. Gregoriaaninen kuoromusiikki tulvehti kaiuttimista kirpeään aamuilmaan, mutta henkilökuntaa ei näkynyt mailla halmeilla. Terassin katosta roikkui turkoosin ja violetin värisiä pitkulaisia lamppuja. Vanhat kaapelikelat toimittivat pöytien virkaa, nurmikolle oli pystytetty tiipii. Taskukokoinen koira kipitti tervehtimään meitä. Pian takahuoneesta kömpivät näkyviin paikan omistajatkin, joiden kollektiivinen habitus toi mieleen hipit ja elämäntapaintiaanit. Kahvilan ei ehkä ollut tarkoituskaan tuottaa voittoa, vaan toimia eräänlaisena julistuksena tai manifestaationa. Meille jäi kuitenkin arvoitukseksi, minkä puolesta tai mitä vastaan vaaleankeltainen kahvilainstallaatio toimi.
 |
Pienen Villalcázar de Sirgan suuri kirkko
Santa Maria la Blanca näkyy jo kaukaa |
 |
| Santa Maria la Blanca
|
Tunnin tallustelu tien viereen rakennettua uraa toi meidät Villalcázar de Sirgaan, jonka 1200-luvulla rakennettu goottilainen Santa Maria la Blanca oli nyykähtänyt hieman vinoon ja tuettu raudoituksin. Varat kirkon rakentamiseen oli aikoinaan saatu
Temppeliherrain ritarikunnan aarrekammioista. Kirkon sisällä on Pyhän Jaakon patsas ja Alfonzo X Viisaan pikkuveljen, prinssi Felipen ja tämän vaimon haudat.
 |
Santa Maria la Blancan
portiikki |
Santa Maria la Blancan sisälle ei tällä kertaa päässyt kurkistamaan. Seurueemme taidehistorioitsija päätteli, että eteläseinää koristavan ruusuikkunan yläpuolella olisi joskus ollut torni, joka olisi sittemmin sortunut. Torniteoriaa tukee sekin, että goottilaiset katedraalit pyrittiin rakentamaan mahdollisimman korkeiksi ja valoisiksi. Tähän päästiin keventämällä rakenneosia erilaisten tukijärjestelmien avulla. Samalla voitiin ottaa käyttöön myös aikaisempaa suurempia ja korkeampia ikkunoita.
 |
Seinän halkeamat erottuvat hyvin
ruusuikkunan ympärillä |
Nyt kirkon länsiseinä oli paljas, mutta keskiajalla siinä sijaitsi pääsisäänkäynti, jonka loistoa verrattiin aikoinaan jopa Santiago de Compostelan katedraalin läntiseen sisäänkäyntiin. Santa Maria la Blancan nykyisen sisäänkäynnin portiikki näyttää hieman epätasapainoiselta. Se johtuu paitsi tornin puuttumisesta, myös siitä että portiikista on vain toinen puoli jäljellä.
 |
| Carrión de los Condes |
Puolenpäivän jälkeen saavuimme Carrión de los Condesiin. Tämä entinen hovikaupunki ja kreivikunnan keskus on samalla tavalla hiipuva kaupunki kuin läheinen Sahagún, mutta paljon viehättävämpi. Asukkaita on jäljellä kolmisen tuhatta, neljäsosa kaupungin kukoistuksen ajoilta. Uljas menneisyys näkyy vieläkin kaupungin komeista kirkoista. 1100-luvulla rakennustusta Iglesia de Santiagosta tosin on jäljellä vain kaunis veistokuvin koristeltu portaali Napoleonin joukkojen rellestyksen jäljiltä. 1200-luvulla rakennettu Pyhän Claran luostari näkyy vasemmalla pyhiinvaeltajan saapuessa kaupunkiin. Luostarin yhteydessä toimii yksityinen albergue.
 |
| Santa Maria de la Victoria |
Toinen albergue löytyy Iglesia de Santa Maria del Caminon vierestä. Kirkko tunnetaan myös nimellä Santa Maria de la Victoria, muistona maureista saavutetusta voitosta. Arabivalloittajat olivat 700-luvun lopulla määränneet kaupungin maksamaan verona sata neitsyttä vuodessa. Tarinan mukaan kaupunkilaiset vapautuivat tästä taakasta muutamien vuosien kuluttua erikoisella tavalla. Hurjistunut härkälauma tölväsi paikalle ja ajoi maurit käpälämäkeen. Näitä tapahtumia on kuvattu kirkon portiikin veistokuvissa.
 |
| Carrión de los Condes
|
Carrión de los Condesissa sisarukset ravitsivat itseään pizzoilla, joista minäkin sain muutaman reunapalan. Sitten päivän viimeiselle taipaleelle. Carrión -joen ylittämisen jälkeen edessä avautuivat taas loputtomat peltolakeudet. Tavoitteena oli Calzadilla de la Cueza vajaan parinkymmenen kilometrin päässä. Välillä ei olisi kyliä, kahviloita, vessoja tai ylipäänsä mitään. Edessä oli yksi mesetan puuduttavimmista pätkistä. Onneksi olimme liikkeellä kauniina alkukevään päivänä. Heinäkuun helteellä tai kaatosateessa rasitus olisi moninkertainen.
 |
| Mesetaa tylsimmillään |
Alkuvuoden aikana olin harrastanut kävelyä vähemmän kuin tavallisesti ja se alkoi nyt kostautua jomotuksena tottumattomissa jalkapohjissa. Tauolla jalkoja lepuuttaessa huomasin, että vasemman jalan kengän sisäsyrjässä nahka oli halkeillut. Kengät ovat vasta reilun vuoden vanhat ja hyvin pidetyt. Päätin tutkia asiaa tarkemmin kotiin palattuani.
 |
Calzadilla de la Cueza ilmestyi näkyviin
juuri ennen voimien loppumista |
Oikealla puolella siintelivät Kantabrian vuoret. Erinomaisen yksitoikkoisen peltomaiseman jälkeen Calzadilla de la Cueza ilmestyi esiin pienen laakson pohjukasta samaan aikaan kun ilta alkoi jo hämärtyä. Hostal Camino Real osoittautui mainioksi majapaikaksi. Henkilökunta oli ystävällistä. Salaatti, pihvi ja pakolliset ranskalaiset katosivat tuulensuojaan pikavauhtia. Matkamittarissa 38 kilometriä,
kuvakooste päivän reitistä.
 |
Kukkulan rinteeseen kaivettuja
miesten turvakoloja |
4. kävelypäivä to 8.3.2012 Calzadilla de la Cueza - Sahagún. Jälleen aurinkoinen päivä, aamu hitusen edellisiä lämpimämpi. Heti Calzadillan jälkeen näimme kukkuloiden sisään kaivettuja luolia, joiden sisäänkäynnit oli suljettu oviluukuilla. Rinteestä työntyvät savupiiput ja televisioantennit näyttivät lystikkäiltä.
Selén selvitti luolien tarkoitusta omalla caminollaan kymmenkunta vuotta sitten. Luolat ovat hänen mukaansa eräänlaisia miesväen turvapaikkoja, joissa voi rauhassa nauttia viiniä ja pohtia suuria kysymyksiä. Viehättävä ajatus! Harmillisesti Oulun seudulla ei ole nimeksikään kukkuloita, joihin voisi kaivautua.
 |
| Huonokuntoinen adobe-talo |
Olimme saapuneet adobe-alueelle. Perinteiset adobe-talot rakennetaan oljensekaisesta savesta kuivatuista tiilistä. Savitiilet muotoillaan muotin avulla ja annetaan kuivua auringossa. Menetelmä on ikivanha, Egyptissä käytettiin tällaisia tiiliä jo 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tiilien kovettaminen polttamalla keksittiin myöhemmin ilmeisesti Kaksoisvirtain maassa, mistä tekniikka levisi Välimeren ympäristöön. Suomen ensimmäiset tunnetut tiilirakenteet on löydetty Koroisissa sijainneen piispankirkon paikalla tehdyissä kaivauksissa. Kirkko on todennäköisesti 1200-luvun alkupuolelta.
 |
| Lähikuva adobe-talon ulkoseinästä |
Adobe-talojen ulkopinta viimeistellään keltaisella kalkkivellillä, sisäpuoli rapataan tavalliseen tapaan. Calzadillan jälkeen caminon varrella adobe-taloja ja -muureja näkyy siellä täällä, osa rakennelmista on varsin ränsistyneitä. Polttamattomat adobe-tiilet eivät ole yhtä kestäviä kuin poltetut tiilet ja rakenteita täytyykin korjailla aina välillä.
 |
| Kevään ensimmäiset kukat |
Lähestyessämme Ledigosia vastaamme köpötteli koiraa ulkoiluttava ukko. Elekielellä señor Alvarez selitti, että hänestä olisi otettava valokuva ja lähetettävä se sitten suomesta hänelle. Kuva otettiin ja luvattiin lähettää. Ukko kiitti ja kaivoi taskustaan valmiiksi kirjoitetun osoitelappusen. Ledigosissa hörpättiin aamukahvit ja matkaa jatkaessamme näin kevään ensimmäiset päivänkakkarat polun varressa.
 |
Temppeliherrain ritarikunnan
viimeinen suurmestari
Jacques de Molay |
Muutaman kilometrin päässä ohitimme Terradillos de los Templarios -kylän, jonka nimi viittaa Temppeliherrain ritarikuntaan. Kylästä löytyy jopa ritarikunnan viimeisen suurmestarin mukaan nimetty majatalo, Albergue Jacques de Molay. Ritarikunnan viimeinen suurmestari poltettiin kerettiläisenä roviolla. Viimeisenä tekonaan
Jacques de Molay kirosi kuningas Filipin ja paavi Klemensin ennustaen, että vuoden sisällä nämä olisivat hänen kanssaan helvetissä. Paavi kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin ja Filip saman vuoden loppupuolella.
Moratinos -kylän kupeessa näimme lisää miesten turvakoteja, mutta tällä kertaa keskellä peltoa kohoava kukkula vaikutti ihmiskätten työltä. Ehkä idea olisikin siirrettävissä Pohjanmaalle! San Nicolás del Real Caminossa pysähdyimme päiväkahville ja keräämään voimia. Sahagúniin, joka oli neljännen kävelypäivän tavoite, saavuimme viiden jälkeen. Naistenpäivän kunniaksi tallusteltiin normaalia lyhyempi taival, matkamittarissa 25 kilometriä,
kuvakooste päivän maisemista.
 |
La Trinidad, Sahagún. Rakennuksen alakerrassa on
turisti-info, yläkerrassa albergue |
 |
| San Beniton luostarin portaali |
Sahagunissa on vain kolmisen tuhatta asukasta. Kaupunki vaikuttaa paljon suuremmalta, kuin väkimäärän perusteella voisi olettaa. Ristiriita selittyy taantuvan kaupungin uljaalla menneisyydellä. Kaupungin nousu alkoi 1000-luvulla, kun Leónin ja Kastilian kuningas Alfonso VI kutsui Clunyn benediktiinimunkit kehittämään luostaria. Kuningas itse piti ajoittain hoviaan Sahagúnissa, minne hänet on myös haudattu. Seudun muiden kaupunkien tavoin Sahagún kärsi pahoin kristittyjen ja maurien sotajoukkojen taistellessa alueen hallinnasta. Mahtava San Beniton benediktiiniläisluostarikin tuhoutui kahteen otteeseen. Napoleonin sotilaat ja tulipalo viimeistelivät hävitystä 1800-luvun lopulla. Nykyisin jäljellä on vain itäpuolen rakennusten osia ja komea eteläportaali.
5. kävelypäivä pe 9.3.2012 Sahagún - Mansilla de las Mulas. Tien päälle kahdeksan tienoilla, edessä reissun pisin päivä. Sinisellä näkyi taivaalla muutamia pilvenhattaroita ja ilma tuntui selvästi lämpimämmältä heti aamusta. Edellisten päivien keväisessä auringonpaisteessa kaikkien kolmen valkoiset nenät olivat kärähtäneet punaisiksi. Polkua reunustavat puut olivat kuitenkin vielä lehdettömiä. Kun olin muutama vuosi aikaisemmin jatkanut taivallustani Sahagúnista länttä kohti, iltapäivä oli ollut harmaa, näkökenttä täynnä räntäsadetta ja varusteet läpimärkiä. Kevätkelit ovat näillä seuduin arvaamattomia.
 |
Tuolta löytyy baari,
mutta se ei ole auki |
Liikennemerkin betoniperustukseen oli kirjoitettu: ”Santiago 315 km”. Sinne asti ei ole tarkoitus tällä reissulla päästä. Joku oli asetellut polulle keltaiseksi maalattuja kiviä nuolen muotoon. Ohitin Calzada del Coton, Bercianos de Real Caminon ja El Burgo Raneron löytämättä avoimia kahviloita. Lopulta annoin periksi ja kaivoin suklaalevyn repusta. Paistattelin päivää ojan penkalla ja katselin kauniin mustakeltaisen karvamadon verkkaista vaellusta. Myöhemmin kuulin, että kahdestaan hieman jäljessäni patikoineet sisarukset olivat onnistuneet löytämään avoimen kahvilan joltain sivukujalta.
 |
| Päivän mielenkiintoisin näky |
Caminon reitti kulki koko päivän vaihtelevan vilkkaasti liikennöityjen tieurien vasemmalla puolella. Keli oli niin lämmin, ettei takkia tarvinnut. Varsinaisia kohokohtia tai sykähdyttäviä elämyksiä ei tälle päivälle sattunut, jos sellaiseksi ei lasketa suuren keltaisen henkilönostimen ohittamista.
Ennen Reliegosta naisväki tiedotti puhelimitse, että vesi alkaa olla lopussa. Jonkin ajan kuluttua sisarukset hoippuivat kylän laidalla sijaitsevan alberguen luo ja pyysivät vettä juodakseen. Sisällä hääräillyt mies sanoi, että paikka oli suljettu. Onneksi Reliegosista löytyi kahvila, joka oli auki. Virkistäviä oluita nauttiessamme panin merkille, että vaimo alkoi olla siinä määrin nälkäinen ja uupunut, että loppupäivä kannattaisi olla kieli keskellä suuta.
 |
Viimeinen ponnistus: kuusi
kilometriä Mansilla de las Mulasiin |
Jäljellä oli kuuden kilometrin patikointi Mansilla de las Mulasiin. Loppumatkasta askel alkoi painaa ja jalkateriä särkeä. Kantapäähän oli päivän aikana ilmestynyt rakko, jonka peitin illalla Compeed -rakkolaastarilla. Majoituimme Mansilla de las Mulasin turisti-infon läheltä löytyneeseen hostelliin. Päivän paras uutinen oli, että paikkakunnalta löytyisi italialainen ravintola. Kohtalon oikusta päädyimme kuitenkin taas nauttimaan paikallista murkinaa - jäntevää ja verta tihkuvaa pihviä, säilykepaprikasuikaleita ja ranskalaisia pottuja. Matkamittarissa 39 kilometriä,
kuvakooste tapahtumaköyhästä päivästä.
 |
| Lutikka |
6. kävelypäivä la 10.3.2012 Mansilla de las Mulas - León. Aamulla heräsin oikean ranteen kutiseviin puremajälkiin. Kolme pientä punaista paukamaa oli siistissä jonossa.
Lutikka oli yöllä nauttinut alkupalan, pääruoan ja jälkiruoan. Onneksi olin varustautunut Pantysonilla, joka hieman lievitti kutinaa. Caminolla luteiden kohtaaminen on todennäköisintä sesonkiaikaan touko-elokuussa, jolloin on lämmintä ja pyhiinvaeltajia on liikkeellä suurin joukoin, mutta niihin voi törmätä muulloinkin.
Sahagúnista olin hankkinut aurinkovoidetta, jolla käsittelimme punaiset nenämme ja muutkin auringolle alttiit paikat. Viimeiselle päivälle oli jäänyt käveltävää vain vajaat kaksi peninkulmaa, joten alakerran kahvilan heppoinen aamupala - kupillinen kahvia ja muffinssi - ei pahemmin jurppinut.
 |
Roomalaisten rakentamaa
kaupunginmuuria |
Aikoinaan Mansilla de las Mulasia ympäröineestä Rooman vallan aikaisesta muurista oli jäljellä Esla -joen puoleinen pätkä, jonka näimme vasta joen ylitettyämme. Reilun tunnin patikoituamme saavuimme Puente de Villarenteen. Tien oikealla puolella näkyi nelikerroksinen valkoiseksi rapattu kivitalo, jonka sisäänkäyntiä oli koristeltu nuoteilla. Alakerran baarista kuului klassista musiikkia. Nahkatuolissa loikoili iso koira, omistaja hääräili joidenkin papereiden kimpussa. Kahvin hörppimisen aikana musiikki vaihtui Sibeliukseksi.
 |
| León näkyvissä |
Tästä eteenpäin taloja alkoi näkyä yhä tiheämmässä, lähestyimme selvästi suurta kaupunkia. Vilkkaasti liikennöidyn N-601:n yli oli rakennettu kävelysilta pyhiinvaeltajia varten. Päivä oli niin lämmin ja aurinkoinen, että T-paita riitti hyvin. Leónin keskustaan saavuimme kolmen maissa, joten meille jäi vielä hyvin aikaa pistäytyä katedraalissa ja kierrellä kaupungilla. Matkamittarissa 20 kilometriä,
kuvakooste lyhyestä päivästä.
 |
| Leónin katedraali |
Leónin goottilaisen katedraalin rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla roomalaisen kylpylän paikalle ja se valmistui 1500-luvun loppupuolella. Katedraali on yksi Euroopan komeimmista ja samalla yksi caminon kohokohdista. Kolmiosainen pääsisäänkäynti viittaa isään, poikaan ja pyhään henkeen keskiaikaisen numerologisen symboliikan mukaisesti. Suippokaarirakenteista pääsisäänkäyntiä reunustavat veistokset, henkeäsalpaavan kauniit lasimaalaukset. Joka puolelle levittäytyvät maalaukset ja veistokset ja korkeuksista laskeutuvat ristiholvien kimppupilarit ovat elämys, jota ei kannata jättää kokematta.
 |
| Morcilla Leonesa |
Illalla haeskelimme ruokapaikkaa. Katedraalin viereisen tyylikkään italialaisen Al Denten vahtimestari vilkaisi tomuisia tamineitamme ja totesi paikan olevan jo täynnä. Ravintola oli aukaissut ovensa viisi minuuttia aikaisemmin ja avarassa salissa istuskeli yksi pariskunta. Katedraalin toiselta puolelta löytyi onneksi vielä astetta hienompi ruokapaikka, jonka ystävälliset tarjoilijat ohjasivat punanenäisen seurueemme pöytään. Murea vasikanpaisti, ranskalaiset perunat ja säilykepaprikan lötkäle maistuivat makoisalle. Tuija tilasi paikallista sianveripalttua ”Morcilla Leonesa”, joka muistutti rakenteeltaan paksua puuroa ja tuotti pahanhajuista kaasua vielä kahden päivän kuluttua.
Epilogi. Vuotta aikaisemmin Saint-Jean-Pied-de-Portista alkanut vaellus Jaakontiellä jatkui säiden puolesta onnellisten tähtien alla. Kaikki kuusi kävelypäivää olivat taas aurinkoisia, joskin ensimmäiset hieman vilpoisia. Nyt kävellyllä reitillä oli niukasti maisemallista stimulaatiota, joten se soveltuu hyvin vaikka äänikirjojen kuunteluun tai henkeviin pohdintoihin ja keskusteluihin. Burgos-León väliä ei toisaalta kannata valita ensimmäiseksi camino-elämykseksi, minkä virheen olin tehnyt kaksi vuotta aikaisemmin
esitellessäni caminoa pikkusiskolle. Leónista jatkoimme caminoa
elokuussa 2012.
Sahagúnista olin hankkinut aurinkovoidetta, jolla käsittelimme punaiset nenämme ja muutkin auringolle alttiit paikat. Viimeiselle päivälle oli jäänyt käveltävää vain vajaat kaksi peninkulmaa, joten alakerran kahvilan heppoinen aamupala - kupillinen kahvia ja muffinssi - ei pahemmin jurppinut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti