Oulun kaupunginoja eli Plaanaoja

Plaanaoja 

Heinäkuun pitkän tallustelun ajatuksena oli tällä kertaa tutkimusmatkailla Oulun keskustan läpi virtaava kaupunginoja eli Plaanaoja päästä päähän. Pieni jokiuoma saa alkunsa Oulujoesta Heikkilänsuvannon kohdalla. Ruskeavetinen ojapahanen kiertelee aluksi metsien ja sitten puistoalueiden reunustamana kunnes saapuu Pokkisenpuistoon, jonka jälkeen makea vesi sekoittuu Perämeren murtoveteen.

Alkuverryttelyksi patikoin Linnanmaalta Torinrantaan, missä hörppäsin aamukahvin Kauppatorin Kahvilamakasiinissa. Olin etukäteen selvitellyt päivän reittiä karttojen avulla. Edessä olisi reilun peninkulman taivallus ylävirtaan. Melkein loppuun saakka eli paikkaan, missä Plaanaoja erkanee Oulujoesta, olisi mahdollista kulkea polkuja pitkin.

Pokkisenpuisto

Pokkisenpuistoon päästyäni kaivoin kameran taskusta. Tässä Plaanaoja laskee Pokkisenväylään. Heinäkuussa tämä pieni puisto on varsin viehättävä. Reilut sata vuotta sitten puutarhuri Svante Olsson laatiman suunnitelman mukaan Puistossa kasvaa nyt komeita lehmuksia ja hopeakuusia.

Oskari Jauhiainen:
"Kalasääski ja lohi" (1960)

Alkujaan Pokkitörmän kupeeseen rakennettiin puisto jo 1870-luvulla, kun alueen luonne oli muuttunut Oulujoen ylittävien maantiesiltojen valmistumisen myötä. Nykyisin Pokkisenpuistoa koristaa Oskari Jauhiaisen ”Kalasääski ja lohi” -suihkulähdeveistos. Akateemikon tuotantoon voi tutustua tarkemmin O.Jauhiaisen taidemuseossa Kiimingissä. Pokkisenpuiston kautta kulkee suosittu reitti viereisille Hupisaarille ja Ainolanpuistoon.

Itse kuitenkin jatkoin Plaanaojan yläjuoksun suuntaan. Aleksanterinkadun ylitettyäni saavuin vuonna 1965 perustettuun Madetojan puistoon, joka nimensä mukaisesti kunnioittaa suomalaisen oopperan isänä pidetyn Leevi Madeojan muistoa. Madetojan pääteos ”Pohjalaisia” on suomalaisen oopperakirjallisuuden suosituin teos yli 200 esityksellään. Oulussa säveltäjämestarin mukaan on nimetty myös koulu ja musiikkikeskus. 

Aarre Aaltonen: Leevi Madetojan muistopatsas (1962)

Sanna Koivisto: "Ajan kulku" (2005)

Oulun kaupungintalon ja Torikadun välinen alue nimettiin Maria Silfvanin puistoksi vuonna 2005. Puistoa somistaa Sanna Koiviston ”Ajan kulku” –veistos, jonka Oulun Kauppakamari lahjoitti 400-vuotiaalle Oulun kaupungille vuonna 2005. Nimensä puisto on saanut ensimmäisen suomalaisen ammattinäyttelijättären, Maria Silfvanin (1802-1865) mukaan. Tämä oli naimisissa teatteritirehtööri Carl Wilhelm Westerlundin kanssa.

Hallituspuisto kaupungintalon edustalla

Westerlund perusti nykyisen kaupungintalon paikalle juhlahuoneiston, jossa mm. vierailevat teatteriseurueet antoivat näytöksiään. Nykyinen kaupungintalo rakennettiin Seurahuoneeksi kaupunkipalossa tuhoutuneen puisen rakennuksen paikalle. Hotelli- ja ravintolatoiminta hiipui kieltolain myötä. Vuonna 1920 puolet rakennuksesta otettiin kaupungin virastojen käyttöön. Seurahuone lopetti toimintansa kokonaan ennen talvisotaa, minkä jälkeen uusrenessanssitalo on ollut kaupungintalona.

Martti Aiha: "Mediator" (1999)

Entinen ”Haapaplaana” kunnostettiin puistoksi 1830-luvulla. Nimensä Snellmaninpuisto sai 1908 asemakaavassa Oulussakin vaikuttaneen Snellmanien suvun mukaan. Muuan näistä Snellmaneista opiskeli aikoinaan Oulun triviaalikoulussa ja toimi sittemmin sanomalehtimiehenä ja senaattorina. J. V. Snellman vaikutti merkittävästi suomenkielen aseman paranemiseen ruotsin ja venäjän puristuksessa.

Snellmanin puiston jälkeen Plaanaoja kääntyy itäkaakosta eteläkaakkoon halkaistakseen neliön muotoisen Otto Karhin puiston kutakuinkin kulmasta kulmaan. Puisto tunnetaan myös nimellä ”Letkun puisto”, joka oli alueen virallinen nimi vuoden 1908 asemakaavassa. Vanhan nimen perusteena oli VPK:n talo Pakkahuoneenkadun ja Uudenkadun kulmatontilla. Nykyisen nimensä puisto sai vuonna 1956 pitkäaikaisen osuuskauppamiehen ja poliitikon Otto Karhin mukaan.

Plaanaoja Vaaranpuistossa

Lämmin päivä oli houkutellut muitakin liikkeelle. Keskustan puistoissa istuskeli pieniä seurueita. Isokadun yli päästyäni saavuin saman tien Vaaranpuistoon, joka ulottuu kolmen korttelin alueelle Klubitalon edestä Saaristonkadulle. Alue muutettiin puistoksi 1900-luvun alussa. Kaupunginojan vartta uudistettiin vuonna 1998, jolloin Vaaranpuiston pohjoisosaan istutettiin pensaita ja marjaomenapuita.

Seppo Valjus:
Jääkärimuistomerkki (1967)

Vaaranpuistossa on Seppo Valjuksen suunnittelema Jääkärimuistomerkki. Vuonna 1967 paljastettu veistos muodostaa ylhäältäpäin katsottaessa numeron 27, joka viittaa suomalaisista vapaaehtoisista koottuun Kuninkaalliseen Preussin Jääkäripataljoonaan 27. Ylioppilaiden keskuudessa virisi  1900-luvun alussa jääkäriliike, jonka päämääräksi muodostui Suomen irrottamisen Venäjästä. Yhteensä 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen Saksassa vuosina 1915–1918. Ottaessani kuvaa muistomerkistä huomasin, että joku oli asettanut sen päälle (tyhjän) Jägermeister -pullon.

Oskari Jauhiainen:
Teuvo Pakkala (1973)

Kirjailija Teuvo Pakkalan muistopatsas Vaaranpuiston lounaispäädyssä on edellä mainitun Oskari Jauhiaisen käsialaa. Pakkalan tunnetuimmat teokset kertovat Vaaranpuistosta rautatieasemalle ulottuvasta alueesta "Kakaravaarasta". Oulussa kirjailijan mukaan on nimetty Teuvo Pakkalan koulu ja pääkirjaston Pakkala -sali.

Ylitin Saaristonkadun ja saavuin vuonna 1962 perustettuun Lyötynpuistoon, joka ulottuu keskustan terveysasemalta rautatielle asti. Aikaisemmin puiston paikalla oli kaupunginvarikko, joka on nyt Tuirassa. Pohjan neito -patsaan ohittaessani näin sinisorsaemon ja seitsemän poikasta polskimassa Plaanaojassa.

Yksityiskohta Jaakko Pernun
"Vesilasi" -teoksesta (2012)

Toukokuussa 2012 Lyötynpuistoon pystytettiin Jaakko Pernun pajusta tehty ympäristöteos Vesilasi. Pernun teoksia on nähty myös Keski-Euroopassa. Julkisiin tiloihin tilattuja töitä on mm. Barcelonassa, Berliinissä, Bukarestissa, Lontoossa, Milanossa, Moskovassa ja Roomassa. Ennen Vesilasia paikalla oli Pernun samalla tekniikalla valmistama Päivänvarjo -teos.

Karjasillanpuistosta saa
kesällä jäätelöä :-)

Lyötynpuiston jälkeen Plaanaoja luikahti rautatien alle, joten en enää voinut seurata sen kulkua aivan virtaavan veden vierellä. Käytin ”Eteläistä alikulkua” ja löysin itseni Karjasillanpuistosta. Karjasilta on entistä laidunmaata, jonne oululaisten lehmät kuljetettiin ojan yli karjasiltaa pitkin. Asutus laajeni Kaupunginojan eteläpuoleiselle kedolle vasta jälleenrakennuskaudella. Kaupunginojan leveässä suvannossa on Martti Tarvaisen veistos ”Siivet”, joka esittää kolmea lentoon lähtevää joutsenta.

Martti Tarvainen: "Siivet" (1965)

Suunnilleen tässä vaiheessa Plaanaojan seuraaminen apostolin kyydillä muuttaa luonnettaan. Taidolla suunnitellut puistot ja kauniit taideteokset ovat vain kaihoisa muisto. Puistovyöhykkeen jälkeen reitti kulkee mäntymetsien halki välillä asfaltoituna ja välillä sorapintaisena, kunnes saavutaan Oritputaanniitylle, missä polku loittonee Plaanaojasta. Osan loppumatkasta kuljin pitkin Iinatin oivallisia kuntopolkuja.

Loppumatkasta polku
käy kapeaksi

Kenties Kaupunginojan kulkua olisi ollut mahdollista seurata Oritputaanniityn jälkeenkin, mutta alati yltyvät hyttysten hyökkäykset lannistivat Pitkänmatkan Kävelijässä asuvan pienen tutkimusmatkailijan ja tyydyin seuraamaan ojan reittiä läheisiä tieuria tallustellen. Lopulta ylitin Kainuuntien, jota pitkin kuljin pari sataa metriä kunnes näin Plaanaojan Oulujoesta erottavan patorakennelman. Olin päässyt tavoitteeseen.

Retken toinen tarkoitus oli sisäänajaan uusia Meindl Vakuum Hiker -vaelluskenkiä, jotka olin hankkinut edellisten siirryttyä eläkkeelle ennen aikojaan. Kerrassaan oivalliset kengät, ensimmäisellä käyttökerralla vain oikeassa nilkassa tuntui pientä hierymistä. Jalkineen sisäpinta mukautuu nopeasti jalan muotoihin.

Pato erottaa Plaanaojan Oulujoesta

Merenrannasta Plaanaojan ja Oulujoen risteykseen laskien kävelyretkelle tuli mittaa reilut 12 kilometriä, missä on mukana myös muutama harha-askel (reitti kartalla). Plaanaojan alkulähteiltä tallustelin takaisin keskustaan Oulujoen etelärantaa pitkin, pistäydyin nauttimassa virkistävän oluen Sokerijussin Kievarissa ja hipsin sitten takaisin Linnanmaalle. Yhteensä matkamittarissa 36 puolipilvistä kilometriä.

Lisätietoja Laanaojan varren puistoista: Niskala, Kalleinen & Okkonen (2008) Puistojen Oulu.