Koitelinkoski

Pari vuotta aikaisemmin olin yrittänyt patikoida Oulusta Haukiputaalle ja sieltä Kiimingin kautta takaisin Ouluun. Tuolloin olin hyytynyt noin 47 km kohdalla eli O.Jauhiaisen taidemuseon jälkeen. Nyt ajattelin tallustella saman reitin toisin päin. Ehkä vastapäivään kiertäminen olisi kepeämpää?

Aamulla sää oli pilvinen, lämpöä reilut parikymmentä astetta. Herätys klo 6.30 ja matkaan puoli kahdeksalta. Tiet olivat autioita, vain muutama hyttynen piti seuraa. Suuntasin Oulusta Kuusamoon johtavalle valtatie 20:lle. Kiiminkiin asti pääsisi kulkemaan pitkin hyväkuntoista kevyenliikenteen väylää. Ensimmäisen kahvitauon pidin Jäälin Shellillä.

Koitelinkoski 

Heti lepotauon jälkeen oli tieviitta, jossa luki ”Koitelinkoski”. Päätin jättää Oulu-Kiiminki-Haukipudas-Oulu -haasteen sikseen ja käydä sen sijaan vilkaisemassa Oulun seudun kauneinta koskimaisemaa. Kulkualusta muuttui soratieksi ja virkistävä sadekuuro ryöpsähti taivaalta Pitkänmatkan Kävelijän niskaan. Varvasosastolta tuli ilmoitus, että siellä on liian ahdasta.

Kahvila "Tunnelmatupa"

Koitelinkosken alue (kartta) oli muuttunut hyvään suuntaan muutaman vuoden takaisesta visiitistä. Yleisvaikutelma on erinomaisen siisti. Koskenpartaalla on nyt useita nuotiopaikkoja, ulkohuoneet, kävelyreittejä, lasten leikkipuisto, kuntoilupaikka ja tapahtumalava. Pari koltiaista heitteli virveliä rannalla ja muitakin kalamiehiä näkyi siellä täällä. Suunnistin Tunnelmatupa -nimiseen kahvilaan, missä oli mukava istahtaa lepuuttamaan jalkoja.

Koitelissa joki virtaa kolmessa väylässä kallioperästä kohoavien saarten lomitse. Saaret on yhdistetty toisiinsa silloilla, joista ensimmäinen rakennettiin vuonna 1955. Kivenheiton päässä koskialueen alapuolella on Koitelin residenssi, joka on vuokrattavissa erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen ympäri vuoden.

Vajaan puolentunnin ajomatkan päässä Oulusta sijaitseva koskialue soveltuu monenlaiseen seikkailu- ja elämysmatkailuun. Esimerkiksi Backwood Action järjestää alueella melontakursseja, luontoliikuntaa, koskenlaskua ja kalastusta, vuokraa maastopyöriä sekä myy kalastuslupia Kiiminkijoelle.

Koskialue on lähes luonnontilassa ja sillä on mittaa yli kolme kilometriä. 1500-luvun lopulta lähtien Myllysaarta ja Tulisaarta käytettiin tilapäisinä hautausmaina. Koitelinkoskella toimi oululaisten kauppiaiden omistama sahalaitos vuodesta 1783 vuoteen 1913.

Köpöttelin alueella sinne tänne. Nuotiopaikoilla retkeilijät paistoivat makkaroita. Nälkä alkoi kurnia. Juttelin kotvasen eläkeläispariskunnan kanssa. Eivät tarjonneet makkaraa. Kaivoin repusta meetvursti-juusto-ruisleivän. Se oli vielä kohmeessa. Olin illalla laittanut pienen virvoitusjuomatölkin pakkaseen yhdessä leivän kanssa. Aamulla olin työntänyt molemmat villasukan sisään ja pakannut repun uumeniin.

Sielu ja ruumis virkistyneinä jatkoin patikointia kohti Kiimingin keskustaa, jonne Koitelinkoskelta pääsee mukavasti pyörätietä pitkin. Kiimingin ABC-huoltoasemalla hörppäsin kupillisen kahvia, popsin jäätelön, latasin kännykän akun ja kävin vessassa riisumassa toiset sukat pois. Olin palannut alkuperäiseen suunnitelmaan eli jatkaisin kohti Haukipudasta ja Oulua niin pitkälle kuin jaksaisin.

Poikkesin vilkaisemaan Kiimingin kirkkoa ja aloin sitten lampsia pitkin Kiiminkijokea seurailevaa seututietä No. 848. Aurinko tuli esiin. Sukkien vähentäminen oli ollut oikea temppu. Jalat toimivat taas moitteettomasti. Noin 37 kilometrin kohdalla etukäteen kaavailemani taukopaikka eli Alakylän K-kauppa olikin pistänyt ovet säppiin jo yhdeltä iltapäivällä. Istahdin linja-autopysäkin katokseen ja mutustelin pussillisen perunalastuja.

Kiiminkijoki

Kurkistin pensaiden ja puiden välistä ja näin tien vieressä virtaavan Kiiminkijoen. Kaivoin repun uumenista ja villasukan sisältä juomatölkin. Se oli vielä jääriitteessä, joten jätin sen vielä joksikin aikaa sulamaan repun sivutaskuun. Lähestyessäni Haukiväylän risteystä taitetut kilometrit alkoivat tuntua oikeassa polvessa sillä tavalla, että päätin soittaa kyydin kotiin. Matkamittarissa vajaa 46 kilometriä. Kaksi vuotta myöhemmin onnistuin lopulta patikoimaan Oulu-Kiiminki-Haukipudas-Oulu -kolmion, kun olin hankkinut oikeanlaisen apuvälineen.

Loutro - Agia Roumeli 4.6.2013

Kesän aluksi Pitkänmatkan Kävelijä pistäytyi Kreetalla samoissa maisemissa kuin pari vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa reissussa oltiin isommalla porukalla, päätarkoituksena oli lorvailu ja herkuttelu. Muutamana päivänä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus pieneen patikkaretkeen. Kulkusuunta oli idästä länteen.

Loutron kylä. Täältä lähdettiin patikoimaan.

Kukkulalla Loutron länsipuolella on venetsialaisten rakentaman linnan rauniot.

Osaan kylistä ei ole tieyhteyttä. Kuljetukset hoidetaan laivalla ja eläinvoimin.

Näin käy tällä E4-reitillä helposti. Polku (ruskea viiru) kulkee tuolla
alhaalla ja patikoija on jyrkän louhikkoisen rinteen harjalla. Liuskeiset kivet
olivat jämäkästi paikoillaan, joten laskeutuminen ei kuitenkaan ollut kovin
vaikeaa. Alhaalla näkyy uimaranta ja sen yläpuolella terassibaari.

Vuohia tuli vastaan joka käänteessä. Niiden menoa katsellessa tuntee itsensä
erinomaisen kömpelöksi.

Polku erottuu maastossa vaihtelevasti ja harhautuminen on helppoa. Reitti on
merkitty mm. kuvassa näkyvällä keltamustalla tunnuksella. Kulkijat ovat
täydentäneet merkintöjä kasaamalla kivistä pieniä kekoja, joita onkin paljon
tiheämmässä kuin virallisia reittimerkkejä.

Suurin osa seurueesta seilasi Loutrosta Agia Roumeliin Samaria I -laivalla.
Merenkäynti oli sen verran navakkaa, että keula pärskäytti välillä komeat kuohut.

Polku kulki välillä melko vaarallisista paikoista. Tämän takia reittiä ei voi suositella
kovin pienille kulkijoille. Horisontissa törröttää mustakeltainen metalliputki eli kolmas
konsti E4-reitin merkitsemisessä.

Aurinko porotti koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpöä oli
kolmisenkymmentä astetta. Viritin lippalakin alle huivin, joka suojasi
oivallisesti niskan ja korvat.

Autiolle rannalle oli pykätty kolho kappeli. Sen vieressä oli baari täynnä
saksalaisia reippailijoita.

Tämä ranta oli raskas kävellä. Kivien alla on hienoa hiekkaa,
joka antaa periksi ja joka askel luistaa johonkin suuntaa.

Määränpää häämöttää. Agia Roumeli löytyy tuon kivisen niemen takana.
Samaria I on parhaillaan rantautumassa kylän laituriin.

Agia Roumelin kylä on Samarian rotkon alapäässä.

Majoittauduimme vanhan mummon emännöimään pikku hotelliin. Yksi yö maksoi
25 euroa, ilman kuittia.

Hotellin pihalla hoksattiin toisen rauniolinnan silhuetti kukkulan laella. Läheisen
ravintolan omistaja kertoi, että sinne kipaisee puolessa tunnissa. Siis matkaan.

Polku kiemurteli rinteessä edestakaisin. Agia Roumeli alhaalla, Afrikka jossain
horisontin takana.

Olin varustautunut pienellä taskukokoisella kaukoputkella. Sillä oli hauska tiirailla
Agia Roumelin elämää. Etäällä erottui jokin saari.

Kukkulan laella vesi maistui. Aikaa kapuamiseen meni kolme varttia.

Agia Roumelin linna oli yhtä kehnossa kunnossa kuin Loutronkin. Linnat olivat
osa Kreetan etelärannikkoa merirosvoilta suojannutta linnoistusketjua. Niistä oli
näköyhteys toisiinsa ja viestintä hoidettiin peilien avulla.

Vain muurit olivat pystyssä. Katto ja välipohjat olivat romahtaneet. Kuopus
tuumi, että täällä olisi hyvä olla piilosilla.

Kun äitimuori ei ollut paikalla, saatiin kiipeillä rauhassa.

Myös Samarian rotkoon tehtiin pieni patikkaretki. Alkupää on helppokulkuista.

Samarian rotkossa tunsi pienuutensa.

Agia Roumelista matkaa jatkettiin Neptunella, joka keikkui reippaasti.
Onneksi oli muistettu ottaa matkapahoinvointilääkkeet.