Jaakoppi Jaakontiellä osa 2: Joonatan kirittäjänä. Estella - Santo Domingo de la Calzada 24.-29.6.2016

Joonatan ja Jaakoppi odottelemassa
hotellikuljetusta

Prologi. Vuosi sitten kävelin kuopuksen kanssa kahteen pekkaan Saint-Jean-Pied-de-Portista Estellaan. Tuolloin 12-vuotias Jaakoppi sai ensikokemuksen caminosta. Talvella syntyi päätös, että reissua jatkettaisiin kesällä 2016. Myös serkkupoika Joonatan (11v) yhdessä äitinsä Hilikun kanssa ilmoittautuivat matkaseuraksi. Lensimme 22.6. Madridiin, missä yövyimme aikaisemmilta reissuilta tutussa Hotel Axor Feriassa, aivan lentokentän kupeessa.

Aamulla huristimme takaisin lentokentän 4-terminaaliin hotellin maksuttomalla kuljetuksella. Bussi Pamplonaan (n. 22 euroa) lähtisi vasta 11:45, joten meille jäi aikaa myöhäisen aamupalan haukkaamiseen terminaalin kahvilassa. Ylempien kerrosten kävelysiltojen lattiat olivat läpikuultavaa lasia. Alhaaltapäin oli hauska katsella miten sillalla kävelevien ihmisten tummina läiskinä erottuvat jalkapohjat liikkuivat lasilattialla.

Lasisella sillankannella kulkevia alhaalta päin kuvattuna

Oikea bussi löytyi muutaman englantia osaavan matkustavaisen avulla. Matka sujui mukavasti äänikirjoja kuunnellen. Sorian linja-autoasemalla kävimme vessassa ja vaihdoimme onnikkaa. Puoli neljän maissa saavuimme helteiseen Pamplonaan. Linja-autoaseman viereiset vallitukset oli ympäröity metallisilla verkkoaidoilla. Edelliseltä reissulta tuttu pelimanni oli kadonnut. Suuntasimme välipalalle läheiseen kiinalaisten pyörittämään kahvilaan.

Hyppäsimme taas bussiin päivän viimeistä lyhyttä matkustusosuutta varten. Vajaan tunnin kuluttua olimme Estellassa, minne olimme päättäneet patikkaretkemme vuosi sitten. Edellisen retken loppuhuipennukseksi olimme siemailleet herkullista vastapuristettua appelsiinimehua Estellan linja-autoasemalla. Nyt juhlistimme patikkaretken aloituspaikalle saapumista samalla tavalla. Tällä reissulla jatkaisimme taivallusta Estellasta eteenpäin niin pitkälle kuin jalat kantaisivat kuudessa päivässä.

Majoituimme Hotel Tximistaan kaupungin keskustan pohjoispuolelle. Hotellihuoneen kattoon, sängyn yläpuolelle oli kiinnitetty rakennuksen vesivoimaa hyödyntäneestä menneisyydestä kertovia pyöriä ja rattaita. Päivällinen paljasti hotellin olevan Jaakontien kulkijoille hieman liian hienostunut. Tarjoilija roikotti valkoista pyyheliinaa kyynärvarrellaan. Jaakopin annoksessa oli kolme pikkuruista possupihviä ja neljä ranskanpottua kauniisti ristikkoon aseteltuna. Joonatan kietaisi oman ruoka-annoksensa tuulensuojaan kahdessa minuutissa. Illalla uni ei meinannut tulla, kun piti pelätä putoavatko valurautaiset laitteet hotellihuoneen katosta päähän.

1. kävelypäivä 24.6. Estella - Ayegui - Monasterio de Irache - Azqueta - Villamayor de Monjardin - Los Arcos. Aamiainen oli oivallinen. Tuoretta appelsiinimehua, munakokkelia, pekonia, juustoa, hilloa ja leipää. Huoneen nurkassa nökötti kahviautomaatti, jonka yläpuolisessa telineessä oli erimakuisia kahvipatruunoita. Työnsin yhden patruunan masiinaan ja ystävällinen vanha herra näytti mitä nappeja piti painella. Kahvista tuli melko ärhäkkää ja Jaakoppi päätti jättää aamukahvin väliin. Hilikku levitti leipänsä päälle omituista mannapuuron ja hillon yhdistelmää.

Aamutoimet eivät vielä sujuneet rutiinilla, joten pääsimme taipaleelle vasta kymmenen jälkeen. Lämpötila oli kohonnut jo 23 asteeseen. Taivaalla näkyi muutama poutapilvi. Lähdimme lampsimaan vuonna 1090 perustetun Estellan keskustaa kohti. Ruttaantunut juomatölkki jumittui Joonatanin kengänpohjaan. Ylitimme Ega-joen ja aloitimme loivan nousun kohti Ayeguin kylää. Valkoisia perhosia lepatti nurmikon yllä. Hiki virtasi ja pysähdyimme virvokkeille Ayeguihin.

Tauon jälkeen kävelimme puolisen kilometriä ja saavuimme 700-luvulla rakennetun Monasterio de Irachen pihalle. Luostarissa toimi Navarran maakunnan ensimmäinen yliopisto 1500-luvulta 1800-luvulle. Vuonna 1072 Navarran kuningas Sancho IV lahjoitti luostarille viinitarhan, joka levittäytyy nykyisin 150 hehtaarin alalle. Luostarin seinään asennettu viinihana on tehnyt paikasta yhden Camino Francésin suosituimmista kohteista. Täytin juomapullon viinillä. Pikku-ukot täyttivät juomapullonsa vesihanasta ja maistoivat sitten viiniä pienet siemaukset. Jaakopin mielestä se oli pahan makuista, Joonatan tykkäsi.

Matka jatkui loivana ylämäkenä. Punaiset unikot kukkivat polun vieressä. Ohi vilahti pari pyöräilevää pyhiinvaeltajaa. Reilun kilometrin kävelyn jälkeen tien oikealla puolella näkyi baari, jota ei mainittu reittioppaassa. Kävely helteessä oli sen verran raskasta, että pysähdyimme hetkeksi tähänkin lepopaikkaan. Juomien mukana tuli rutkasti jääpaloja, joita serkukset asensivat lakkeihinsa. ”Jäitä hattuun” muodostui päivän iskulauseeksi.

Taukopaikasta lähtiessä törmäsimme hyvin pienipyllyisille tarkoitettuun penkkiin. Sitten reitti jatkui läpi metsiköiden ja auringon polttamien niittyjen. Polun viereen oli viritetty ikävän näköistä piikkilanka-aitaa. Azquetaa lähestyessämme kukkulan huipulle rakennetun Ermita de la Cruzin linnoituksen silhuetti piirtyi taivasta vasten. Iltapäiväksi oli ennustettu ukkosta, mutta siitä ei näkynyt vielä merkkejä.

Azquetasta löytyi kahvila, josta ostimme muutaman bocadillon erilaisilla täytteillä. Asiakkaana oli myös norjalainen nainen, joka oli lähtenyt caminolle neljän poikansa kanssa. Joonatan kaivoi kameran esiin ja lähti ulos kuvaamaan. Taivaalle oli alkanut kerääntyä pilviä. Norjalaiset jatkoivat matkaa. Edellisenä päivänä Hilikku oli lahjoittanut Pitkänmatkan Kävelijälle ja Jaakopille omin pikku kätösin ompelemansa vedenpitävät varustepussit. Katsoin tummuvaa taivasta otsa rypyssä ja sulloin vaihtovaatteet pussiin. Vanhin norjalaispoika kipitti takaisin kahvilaan, joku oli unohtanut lippalakkinsa.

Pilvet peittivät taivaan

Villamayor de Monjardinia kohti noustessa alkoi ripsiä vettä. Viritimme sadesuojat reppujen peitoksi ja kiristimme kävelyvauhtia. Pääsimme paikkakunnan alberguen päivänvarjojen alle juuri, kun sade yltyi. Sinistä taivasta ei näkynyt enää missään, mutta ilma oli edelleen mukavan lämmin. Viereisen päivänvarjon alla kyyhötti ruotsalaistunut belgialainen mies, jonka akillesjänne oli tulehtunut. Huoleton heppu kaavaili jatkavansa matkaa vaivasta huolimatta. Ehdotin muutaman päivän lepoa ja lääkärissä pistäytymistä. Lahjoitin pienen kourallisen ibuprofeenitabletteja tulehduksen rauhoittamiseen. Norjalainen nainen kurkisteli oviaukosta.

Sade yltyi edelleen ja ukkonen alkoi jyrähdellä. Päivänvarjot alkoivat vuotaa. Siirtelimme reppuja parempaan suojaan. Siemailin luostarin hanasta laskemaani viiniä. Pikku-ukkoja rankkasade ei haitannut, vaan serkukset kirmasivat pihalla iloisesti kiljahdellen. Kaatosateessa keinuminen oli selvästikin paljon hauskempaa kuin aurinkoisella säällä. Norjalaiset koltiaiset pysyttelivät sisällä. Alberguen työntekijä kävi kysymässä olimmeko aikeissa majoittua sinne. Samaa olimme itsekin aprikoineet. Los Arcosiin olisi vielä 12 kilometrin taival. Kun sade loppui ja serkukset vakuuttivat jaksavansa, päätimme jatkaa matkaa.

Päivän viimeinen patikointiosuus olisi loivaa alamäkeä. Sateen jälkeen tiellä mönki monenlaisia etanoita. Soratie kaarteli loivarinteisten viljapeltojen läpi. Kolmisen kilometriä taivallettuamme Joonatanin jalkapohjia alkoi kivistää. Kävelyharjoituksia oli keväällä ollut ehkä sittenkin liian vähän. Hilikku ja Joonatan kääntyivät takaisin kohti Villamayor de Monjardinia, mistä kaavailivat jatkavansa taksilla Los Arcosiin. Pitkänmatkan kävelijä ja Jaakoppi jatkoivat matkantekoa apostolin kyydillä.

Kotvan kuluttua kuulimme taas ukkosen jyrähdyksiä ja taivas peittyi uudelleen synkkiin pilviin. Navakka tuulenpuuska tempoi reppujen sadesuojia. Arvelin, että nyt olisi hyvä hetki kaivaa sadetakki repusta. Samassa taivaalta ryöpsähti vettä kuin olisimme kävelleet suihkussa. Tässä tilanteessa repun aukaisemisesta olisi seurannut kaikkien varusteiden kastuminen, joten jatkoimme eteenpäin lyhythihaisissa ja -lahkeisissa vaatteissa. Salama välähti aivan lähellä ja ukkonen paukahti kuin tykillä olisi ammuttu korvan vieressä.

Uusi myrsky nousemassa

Tunnin kuluttua sade taukosi ja aurinko hymyili meille taas. Vaatteet kuivuivat tuota pikaa. Jaakopin jalkapohjia alkoi aristaa. Nyt takaisin kääntyminen ei kuitenkaan enää tullut kysymykseen, sillä matkaa Los Arcosiin oli jäljellä vain muutama kilometri. Pysähdyimme välillä lepuuttamaan koipia ja jatkoimme sitten taas matkaa. Hilikku ja Joonatan olivat tällä välin löytäneet majapaikan Los Arcosista ja pitivät meidät ajan tasalla tekstiviesteillä.

Myöhemmin kuulin, että ystävällinen mahtavaleukainen mies oli pelastanut Hilikun ja Joonatanin rankkasateesta ja kuljettanut autolla takaisin Villamayor de Monjardiniin. Alberguessa rastatukkainen mies oli kokannut pastaruokaa ja kysynyt mistä märät matkalaiset olivat kotoisin. Kun oli selvinnyt, että Suomesta, mies oli virkkanut selvällä suomenkielellä ”Ahaa, kakkapaikka”. Taksikyyti Los Arcosiin oli järjestynyt. Löysimme toisemme lopulta Los Arcosin Pyhän Marian kirkon aukiolta ja suuntasimme saman tien läheiseen pizzeriaan. Pizzat osoittautuivat pakasteesta sulatetuiksi, mutta nälkä niilläkin lähti. Reitti kartalla: osa 1 ja osa 2.

2. kävelypäivä 25.6. Los Arcos - Sansol - Torres del Rio - Viana. Aamiaistarpeet oli jätetty keittiön jääkaappiin ja pöydälle. Löysimme kahvia, mehua, leipää, juustoa, leikkeleitä, hilloa ja jogurttia. Pikku-ukot tarkastelivat kiinnostuneina pihalla pörräävää robottiruohonleikkuria. Päivä oli valjennut pilvipoutaisena. Edellispäivän ukkosmyrskystä kertoi vain hieman vilpoisempi keli, joka oli oikein sopiva patikointiin. Yksinäinen hepokatti nökötti kadulla majapaikan ulkopuolella.

Los Arcosin Pyhän Marian kirkko

Suuntasimme takaisin Pyhän Marian kirkolle, mistä löysimme taas reittimerkinnät. Los Arcosin rakennukset jäivät taakse. Ohitimme viiniköynnösten pitkiä rivejä. Maantiellä mönki mielenkiintoisia ötököitä. Parissa tunnissa pääsimme Sansolin kylään. Edellisen päivän jalkapohjakivut mielessä päätimme pitää mahdollisimman pitkiä lepotaukoja. Baarista löytyi maksuton jalkapallopeli, jota serkukset innostuivat pelaamaan tunniksi. Ostin viereisestä kaupasta muutaman pussin juustonaksuja. Niiden avulla olisi helppo korvata hikoilun mukana menetettyjä suoloja.

Seuraava kylä, Torres del Rio, oli vain kilometrin päässä, joten jalkojen lepuuttamiseen ei olisi ollut tarvetta. Mutta kaikki tunsivat nälän kouraisun, kun näimme herkullisen näköisten ruoka-annosten kuvia ravintolan mainoskyltissä. Aikuiset tilasivat broileripihvit ja pikku-ukot juustohampurilaiset. Kuivaa kanaa ja keitettyjä perunoita mutustellessa silmäilin serkusten meheviä hampurilaisia. Hilikku opetti uuden sanan, ”annoskateus”. Tämäkin tauko venyi yli tunnin mittaiseksi. Edessä olisi vielä 11 kilometrin patikointi Vianaan. Nuoriso-osaston jalkojen kestokyky joutuisi taas testiin.

Heti Torres del Riosta lähdettyämme ohitimme hyvin hoidetun hautausmaan. Mäkisessä maastossa oli mukava patikoida. Parin kilometrin päässä polun vieressä oli erikoinen kivenmurikoista rakennettu installaatio. Kiviä oli kasattu toistensa päälle pieniksi torneiksi, joista suurimmat ulottuivat polven korkeudelle. Rakennusmateriaalina oli käytetty myös puunkappaleita, käpyjä sekä vanhoja kenkiä. Kivenmurikoiden alle oli jätetty paperilappuja, joihin oli kirjoitettu viestejä monilla kielillä.

12 kilometrin kohdalla oli tien vieressä penkki, johon istahdimme odottamaan Hilikkua, joka oli vaihteeksi jäänyt muista jälkeen löydettyään mielenkiintoisia kuvauskohteita. Serkukset jäivät mutustelemaan juustonaksuja, kun jatkoin eteenpäin. Päätin kipittää viimeiset seitsemän kilometriä Vianaan sukkelasti ja varmistaa majapaikan seuraavaksi yöksi. Hilikku oli kaikeksi onneksi hoksannut, että särkylääke helpottaa paitsi päänsärkyä myös jalkapohjien kolotusta. Itselleni ei moinen päivänselvä ajatus ollut koskaan juolahtanut mieleen. Tällä konstilla Jaakopin ja Joonatanin jalkapohjat eivät kipeytyneet yhtä tuskallisesti kuin edellisenä päivänä.

Casa Armendarizista löytyi kaksi kahden hengen huonetta. Nakkasin repun sängylle ja astelin takaisin caminon reittiä pitkin. Arvelin, että pikku-ukot olisivat niin näännyksissä, että luopuisivat mieluusti repuistaan loppumatkaksi. Kaupungin reunalla vastaani kipitti kuitenkin kaksi reipasta miehenalkua. Kumpikaan ei antanut reppuaan kannettavaksi. Päivällisellä Hilikku kertoi, että ruotsalainen vaeltaja oli kaverinsa kanssa ohittanut kolmikon muutama kilometri ennen Vianaa. Olivat tiedustelleet onko kaikki kunnossa. Tuollainen huolenpito kanssakulkijoista ei ole caminolla mitenkään poikkeuksellista. Reitti kartalla.

3. kävelypäivä 26.6. Viana – Logroño. Sunnuntaina päätettiin pitää lepopäivä eli tallustella vain parin tunnin kävelymatka Logroñoon. Näin saataisiin serkusten jaloille pitkä lepoaika iltapäivästä seuraavaan aamuun. Aamupalaksi löytyi läheisestä kahvilasta leipää, paistettua munaa, kinkkua, kahvia ja mehua. Lisäksi ostin kaupasta lämpimän patongin matkalla mutusteltavaksi. Päivästä näytti tulevan pilvinen, joten aurinkovoiteella läträäminen jätettiin väliin.

Etäisillä kukkuloilla näkyi kymmenittäin tuulimyllyjä. Ohitimme taas viiniviljelmiä. Parin kilometrin jaloittelun jälkeen saavuimme Virgen de Cuevasin kappelille. Vaihdoimme raikkaat vedet juomapulloihin ja istahdimme hetkeksi puiden varjoon. Kiinalainen vaeltaja kirjoitti matkapäiväkirjaa viereisen kivipöydän ääressä. Paikallinen mies oli pysäköinyt auton kappelin viereen ja rassasi moottoria. Kaksi karvakuonoa peuhasi auton sisällä. Kiinalainen otti jalat alleen ja palasi kotvan kuluttua hakemaan lippalakkinsa.

Vähän matkan päässä polun vieressä oli pöytä, jonka takana muikisteli paikallisrouva. Tarjolle laitetut hedelmät olivat ilmaisia, tai oikeastaan maksu oli vapaaehtoinen. Ostin neljä kirsikkaa euron kolikolla. Kolme niistä oli herkullisia. Neljännen pilaantuneen kirsikan heitin päin mäntyä, jonka oksaan se lätsähti kiinni. Siinä olisi oraville erilainen käpy tarkasteltavaksi. Tällä välin Hilikku oli kipittänyt poikien kanssa kauas edelle. Tienpinnassa näkyi siellä täällä pieniä reikiä. Kumarruin tarkastelemaan yhtä reikää. Hetken kuluttua paikalle asteli iso muurahainen. Sekin kumartui reiän äärelle tarkastelemaan sitä.

Mitä siellä on?

Logroño on suuri kaupunki, joten se näkyi jo kaukaa. Kaupunkia lähestyttäessä caminon reitti seurasi kappaleen matkaa valtatietä N-111. Sitä pitkin olimme muutama päivä aikaisemmin matkustaneet Madridista Pamplonaan. Muutaman alikulun kautta pääsimme rauhalliselle kevyenliikenteenväylälle. Pientareen heinänkorsissa kiipeili satoja kotiloita. Sitruunapuiden oksat notkuivat kypsistä hedelmistä. Edellä rientänyt kolmikko oli istahtanut lepotauolle tienposkeen. Kaivoin repusta serkuksille silmämunan muotoiset ja näköiset makeiset, jotka olin ostanut aamulla patonkikaupasta.

Logroñon kaupunki siintää taivaanrannassa

Kiirehdin eteenpäin toisten vielä jäädessä istuskelemaan. Pyrkisin Logroñoon edeltä käsin löytääkseni majapaikan seuraavaksi yöksi. Ohitin kaupungin krematorion ja jatkoin läpi hyvin hoidetun puiston. Haikara kurkisteli sähkötolpan nokkaan rakentamastaan pesästä. Sopiva hotelli löytyi heti Ebro-joen ylittävän Puente de Piedra -sillan toisesta päästä. Varasin miesväelle kolmen hengen huoneen ja Hilikulle yhden hengen huoneen. Jaakoppi ja Joonatan olivat yksissä tuumin jo edeltä käsin hyväksyneet ns. mieshuoneen perustamisen. Hotellin huoneet oli sijoitettu kolmion muotoisen atriumin ympärille. Iltapäivän aikana pikku-ukot hiippailivat kolmion sivuja pitkin kerroksesta toiseen kuin salaiset agentit. Välillä katseltiin espanjankielisiä tv-ohjelmia.

Mieshuoneessa oli ranskalainen parveke, johon luuviulut serkukset mahtuivat juuri ja juuri ahtautumaan. Alhaalla katutasolla työskenteli graffititaiteilija pöllöaiheen parissa. Kävin ostamassa perunalastuja ja juustonaksuja iltapäivän ratoksi. Jaakoppi pesi paitsi oman, myös Joonatanin likapyykin. Sitä olikin kertynyt melkoinen kasa alkumatkan aikana. Joonatan auttoi vaatteiden kuivaksi vääntämisessä. Illalla Venlojen viestissäkin kunnostautunut Hilikku suunnisti varmoin ottein Concatedral de Santa Maria de La Redondan aukiolle, jonka tienoilla hotellin virkailija oli kertonut ruokapaikkojen sijaitsevan. Iltapalaksi hampurilaiset ja pizzat. Reitti kartalla.

4. kävelypäivä 27.6. Logroño - Navarrete - Ventosa. Reittioppaan perusteella neljännestä kävelypäivästä tulisi haastava. Taival jakautuisi kahteen osuuteen. Aamupäivän 13 kilometrin aamulenkki Navarreteen olisi pisin etappi tällä reissulla. Ja sen jälkeen olisi vielä seitsemän kilometrin patikointi Ventosaan. Taivas oli pilvetön ja aurinko porotti täydeltä terältä jo aamuyhdeksältä. Päivästä tulisi hikinen testi pikku-ukkojen jalkojen kestävyydelle. Aamiaispaikka löytyi, kun olimme kävelleet vartin verran hotellilta caminon reittiä pitkin.

Poikkesin kaupassa ostamassa matkapatongin ja pussillisen kirsikoita, joihin olin edellisenä päivänä mielistynyt. Logroñossa reittimerkintöjen tyyli vaihtui ja kävelin harhaan muutaman kerran. Hilikku ja pojat olivat kaupassa pistäytymisen aikana kipittäneet kauas edelle. Ohitin kaupungin turisti-infon. Katua korjaavat työmiehet tolskasivat höyryävän pikipannun kanssa. Reittimerkinnät johdattivat kävelysillalle, jota pitkin pääsin vehreään puistoon. Autojen melu ja pakokaasut jäivät taakse. Camino jatkui pitkin kevyen liikenteen väylää. Hilikku, Jaakoppi ja Joonatan kököttivät penkillä puiden katveessa. Jaakoppi tunnusti, että mainiot vaellussukat olivat jääneet hotellihuoneeseen. Joonatanilta oli jäänyt juomapullo. Mieshuoneella on hintansa.

Taival jatkui auringonpaahteessa. Rivi komeita tuijia reunusti polkua. Oikaisin mäntymetsikön poikki. Orava kipitti edes takaisin männyn oksia pitkin ja pysähtyi hetkeksi poseeraamaan. Kotvan kuluttua näimme kivistä rakennetun pöydän ja penkkejä. Pysähdyimme taas levähtämään puiden varjoon. Pian kokonainen lauma oravia vilisti paikalle kerjäämään makupaloja. Joonatan heitteli juustonaksuja ilmaan ja pyydysti ne sitten suuhunsa. Sitten nuori herra pyysi kurkistamaan reppuunsa. Kavahdin kauhistuneena taaksepäin, kun repun suuaukosta tuijotti silmämuna. Sitten muistin edellisen päivän silmäkarkit. Niitä oli selvästikin löytynyt jostain lisää.

Embalse de la Grajeran koillisrantaa

Seuraavaksi saavuimme Embalse de la Grajera -tekojärven rantaan. Reitti jatkui rantatörmän päällä ja kääntyi sitten tekojärven luoteiskulmassa takaisin päivätaipaleen pääsuuntaan eli kohti lounasta. Tekojärven rantamille on rakennettu Parque de La Grajeran puistoalue, jolla myös paikalliset näyttivät viihtyvän. Vedessä pulikoi sorsia, ankkoja ja joutsenia, joille paikallispappa heitteli leivänmurusia. Sameassa vedessä vilisti karppeja, jotka yrittivät päästä osingolle. Joutsenilla meinasi mennä hermot ja ne nokkaisivat likaisenharmaita vonkaleita välillä kiukkuisesti. Yksi joutsen alkoi uhitella myös Joonatanille.

Mekin halutaan leipää!

Rosa del Camino de Santiago

Puistosta löytyi myös mainio kahvila, johon pysähdyimme välipalalle. Tämä yllätystaukopaikka löytyi oikein sopivaan aikaan, sillä se katkaisi aamupäivän pitkän kävelyosuuden puoliksi. Kahvilan pihalla kukki Rosa del Camino de Santiago eli Pyhän Jaakon tien ruusu, jonka Michel Adam on jalostanut ja lahjoittanut Logroñon kaupungille. Kasteluvesi virtasi puiston matalissa ojissa ja paikalla hääräili pari työmiestä kuokkien kanssa veden virtausta ohjaillen. Tekojärven länsipuolella ohitimme viinitieteellisen tutkimuslaitoksen “Instituto de Ciencias de la Vid y del Vino”.

Navarrete näkyvissä!

Polku alkoi nousta ylöspäin. Ilma tuntui koko ajan muuttuvan kuumemmaksi. Hiki valui silmiin. Kastelin taas huivin, jonka asettelin lippalakin alle suojaamaan niskaa paahteelta. Jaakontien kulkijat olivat sommitelleet polkua reunustavaan aitaan oksista ja risuista pieniä ristejä. Mäen päällä istahdimme kiville puiden varjoon. Kaivoin repusta kirsikat välipalaksi. Että osasivatkin olla herkullisia. Pienelle kukkulalle rakennettu Navarreten kylä näkyi etäällä. Kylän laidalla ohitimme raunioituneen pyhiinvaeltajien hospitaalin. Kapusimme kukkulaa kehänä kiertävälle tielle. Missään ei näkynyt ainuttakaan kahvilaa tai baaria taukopaikaksi. Sitten Hilikku ehdotti ylemmälle kehätielle siirtymistä ja kas – heti tärppäsi.

Hospitaalin rauniot

Parin tunnin lepo-, juoma-, ruoka- ja korttipelitauon jälkeen jaloissa oli taas voimaa. Viimeiset seitsemän kilometriä caminon reitti nousisi loivaa ylämäkeä kohti Ventosaa. Ohitimme taas laajoja viiniviljelyksiä. Kurkkuihin kaadettu vesi tihkui saman tien ulos vuolaina hikinoroina. Parin tunnin patikoinnin jälkeen raahauduimme ensimmäiseen baariin, jonka näimme Ventosassa. Telkkarissa Espanja pelasi Italian joukkuetta vastaan potkupalloa. Italialaiset osasivat kaatua näyttävämmin. Kylmiä juomia siemaillessa kaksi suomineitoa ilmaantui vaihtamaan caminokuulumisia. Olivat aloittaneet Saint-Jean-Pied-de-Portista ja lopettaisivat taivalluksen Burgosiin. Espanja hävisi ottelun 0-2, mikä harmitti kaikkia läsnäolijoita.

Perillä Ventosassa

Majapaikka löytyi muutaman sadan metrin päästä. Samaan aikaan oli majoittumassa myös opinto-ohjaaja Connecticutista. Naisen isoisä oli kertonut tarinoita caminosta parikymmentä vuotta sitten. Isoisä oli sittemmin kuollut, mutta ajatus Jaakontien kulkemisesta oli jäänyt kytemään. Nyt oli vihdoin tullut mahdollisuus lähteä matkaan ja tavoitteena oli kävellä koko taival alusta loppuun. Kapusimme portaat toiseen kerrokseen, peseydyimme pikaisesti ja palasimme jalkapallobaariin. Päivälliseksi löytyi taas – yllätys, yllätys – pakastepizzoja. Reitti kartalla.

Aamiaispaikka

5. kävelypäivä 28.6. Ventosa - Nájera - Azofra. Päivä valkeni jälleen pilvettömänä, joten jouduimme turvautumaan aurinkovoiteeseen. Aurinko porottaa aamuisin idästä ja päivällä etelästä. Jos päivämatka on oikein pitkä tai liikkeelle on lähdetty myöhään, aurinko ennättää paistaa myös lännestä. Tällä reissulla aurinkovoiteella suojattavat kohdealueet ovat pienentyneet päivä päivältä kokemuksen karttuessa. Nyt levitimme aurinkovoidetta enää pohkeisiin ja kyynärvarsien ulkosyrjille. Lippalakki ja huivi suojaavat päätä ja niskaa riittävästi.

Ventosan kirkko

Aamiainen löytyi jalkapallobaarista. Paistettua munaa ja pekonia, appelsiinimehua ja kahvia. Jättäessäni Ventosan taakseni panin merkille mäen päällä nököttävän kirkon. ”Kirkonmäki” on Suomessakin tuttu käsite. Mäen päältä kirkonkellojen soitto kuuluu kauas. Kirkon rakentaminen mäelle helpotti myös puolustautumista vihollisen hyökätessä. Lisäksi ulkopaikkakuntalaiset löytävät kirkon helpommin, kun se kohoaa muiden rakennusten yläpuolelle. Korkea sijainti oli myös viesti kirkon arvoasemasta ja auktoriteetista. Kaiken kukkuraksi mäen päälle rakennettu kirkko oli mahdollisimman lähellä taivasta ja jumalaa. Samasta syystä gotiikan eli suippokaarta hyödyntävän keskiaikaisen arkkitehtuurin suuntauksen yksi keskeinen pyrkimys oli rakentaa mahdollisimman korkeita kirkkoja.

Olin mainiosta aamupalasta ja kirkonmäkipohdinnoista niin tohkeissani, että unohdin matkaan laittautuessani käynnistää Ambitin, jolla olin tähän asti säntillisesti tallentanut kuljetut päivätaipaleet. Vasta noin kilometrin patikoituani havahduin transsista ja napsautin laitteen käyntiin. Kasvimaalla pyörivä sadetin tarjosi pientä virvoitusta päivän kuumuuteen. Harmaapäinen maajussi kuokki palstallaan tien vieressä. Traktori möyri viljapellolla. Yksinäinen trubaduuri istui puun varjossa ja soitti kitaraa.

Vilkaisin taaksepäin ja näin Jaakopin muutaman sadan metrin päässä. Hilikku ja Joonatan olivat vielä kauempana jäljessä. Kohotin patonkipussin kysyvästi ilmaan, sain vastaukseksi nyökkäyksen ja laskin pussin tielle. Kotvan kuluttua näin miten Jaakoppi poimi välipalalähetyksen. Samalla panin merkille erikoisen ilmestyksen. Yksi pyhiinvaeltaja oli kiinnittänyt sateenvarjon reppuunsa päivänvarjoksi. Seurasin miekkosen kulkua kiinnostuneena. Viritys olisi ilmeisen toimiva myös sadekelillä. Sitten traktori jyristeli ohi ja nostatti sankan pölypilven. Pyöräileviä pilgrimejä sujahteli ohi. Notkelman toisella puolella viinitarhassa pauhasi pieni pyörremyrsky, joka paiskoi lehtiä ja muuta roskaa ympäriinsä.

Pysähdyimme Nájeraan yhdeksän hikisen kilometrin jälkeen. Aikuiset kumosivat kurkkuihinsa kannullisen sangriaa. Pikku-ukot siemailivat kolajuomaa. Päivä oli koko reissun kuumin. Aamupäivän aikana serkukset olivat todistaneet, miten asfaltti oli alkanut sulaa auringonpaahteessa. Kun sen reunaa potki, valuvaa pikeä oli tarttunut kengän kärkeen. Nuokuimme uupuneina kahvilan pöydässä. Korttipelikään ei luonnistunut. Napostelimme raukeasti kahvilan pieniä tapas-annoksia ja perunalastuja.

Hilikku kertoi nähneensä lampaita laitumella. Itse olin sivuuttanut lauman ilman havaintoa. Hilikku oli kysynyt lampailta, että kuka siellä on. Vastaus oli tullut välittömästi: ”Mää”. Seuraava kysymys oli, että kuka haluaisi kylmän oluen. Jälleen vastaus oli ollut ”Mää”. Jossain vaiheessa kahvilan toiselta puolelta kuului äänekäs lätsähdys. Paikallismummo oli pudottanut vesi-ilmapallon lattialle. Lapsenlapset riensivät auttamaan lattian kuivaamisessa. Parin tunnin lepuutuksen jälkeen havahduimme jälleen todellisuuteen. Edessä olisi vielä vajaan kuuden kilometrin patikointi Azofraan.

Aurinko jatkoi armotonta porotusta. Astelimme pitkin Nájeran hiljaisia katuja. Kaupungin asukkaat olivat vetäytyneet koteihinsa suojaan kuumuudelta. Talojen parvekkeilla ja ikkunoissa näkyi kukoistavia kukkalaatikoita. Nájeran jälkeen caminon reitti alkoi nousta ja pian kuljimme läpi hauskan kukkulamaiseman. Taukopaikassa Jaakoppi oli arvellut, ettei vesipulloa kannata täyttää, kun loppumatka olisi melko lyhyt. Sitten jano yllätti. Onneksi matkakumppaneilta löytyi vettä hädän hetkellä. Caminon kolme nyrkkisääntöä vain vahvistuvat reissu reissulta: 1) syö aina kun voit, 2) täytä vesipullot raikkaalla vedellä aina kun mahdollista ja 3) käy vessassa aina kun mahdollista. Reilun tunnin patikoinnin jälkeen pääsin ensimmäisenä Azofraan ja tilasin tuopillisen olutta. Se maistui tavallista makoisammalle.

Azofran albergue ilta-auringossa

Pian myös jälkijoukko ilmestyi paikalle ja ryhdyimme selvittämään yöpymismahdollisuuksia. Kun asia ei ratkennut netin avulla, Hilikku jäi serkusten kanssa nauttimaan varjosta ja jäätelöstä ja minä pisimpään levänneenä laittauduin tiedusteluretkelle. Kylän reunalla oleva hotelli tarjosi kahden hengen huoneita sadalla eurolla. Sitten törmäsin uudelleen ensimmäisen kävelypäivän akillesjännemieheen, joka suositteli lämpimästi uutta kunnallista albergueta. Kävin kurkistamassa paikkaa ja varasin saman tien kaksi kahden hengen huonetta. Huoneiden ovissa ei ollut lukkoja. Yhteisessä käytössä olevat vessat ja suihkut löytyivät käytävän perältä. Hinnaksi tuli 14 euroa huonetta kohti. Vesilähde Alberguen pihalla viehätti serkuksia ja pikku-ukot lähtivätkin iltamurkinalle läpimärkinä. Reitti kartalla.

6. kävelypäivä 29.6. Azofra - Cirueña - Santo Domingo de la Calzada. Päivä valkeni pilvisenä. Sääennusteen mukaan sadetta ei kuitenkaan olisi luvassa. Aamupalan aikana latasin kameran akkua. Alberguen makuusopessa ei ollut ollut pistorasiaa. Maasto jatkui edellispäivien kaltaisena. Laajat viljelykset levittäytyivät joka suuntaan. Pieniä metsiköitä näkyi vain viljelykelvottomien mäkien rinteillä. Serkukset pitivät lepotauon loikoilemalla heinäpellossa. Vähän ennen Cirueñaa tienposkessa oli pari retkipöytää täynnä hedelmiä ja itse tehtyjä koruja. Kylmälaukuissa oli virvokkeita. Tämäkin myyntipiste oli ”donativo” eli asiakkaat maksavat omantunnon mukaan. Pöydän takana seisova nuori mies virnisteli tyytyväisenä, kun maksoin muutamasta luumusta kourallisen kolikoita.

Aamun pilvet olivat kaikonneet taivaalta ja päivästä oli taas tulossa kuuma. Pysähdyimme tauolle Cirueñan laidalla sijaitsevaan golfklubin kahvilaan. Välipalaksi söin sämpylän, jossa oli täytteenä paistettu kananmuna, jossa oli täytteenä tonnikalaa. Myöhemmin kotona muokkasimme Jaakopin kanssa välipalasämpylän reseptiä lisäämällä siihen sinihomejuustoa, kermajuustoa ja mustapippuria, sekä korvaamalla tonnikalan kinkulla. Ensin paistetaan sämpylän kokoisella paistinpannulla yksi muna, joka nostetaan syrjään. Sitten pannulle rikotaan toinen muna, jonka päälle levitetään kinkkusuikaleet, juustot, mustapippuri. Ensimmäisenä paistettu muna nostetaan päällimmäiseksi. Paistinpannu peitetään kannella ja annetaan muhia pari minuuttia niin, että juusto sulaa. Sitten koko juttu nostetaan ison sämpylän puolikkaiden väliin. Nautitaan kuten hampurilainen.

Parin tunnin istuskelun jälkeen laitoimme taas vipinää virsuihin. Edessä olisi koko reissun viimeinen kävelyosuus, kuuden kilometrin matka Santo Domingo de la Calzadaan. Jalat tuntuivat nousevan kuin itsestään. Kenenkään koivet eivät enää kipeytyneet kävelystä. Olimme tottuneet kävelyyn parahiksi juuri, kun oli tullut aika lähteä pois. Reilun tunnin kävelyn jälkeen suunnistimme Santo Domingo de la Calzadan linja-autoasemalle, joka osoittautui yksinkertaiseksi lasikopiksi. Ihastelin viereisellä penkillä istuvan herran kippurakärkisiä kenkiä. Reitti kartalla.

Santo Domingo de la Calzadan linja-autoasema

Burgosin katedraali

Kulutimme aikaa pelaamalla kasipalloa viereisessä kahvilassa. Parin tunnin odottelun jälkeen kapusimme Burgosin bussiin. Burgosissa nakkasimme reput Hotel Sercotel Corona de Castillaan ja kipitimme testaamaan vastaanottovirkailijan suosittelemaa Isla -nimistä hampurilaispaikkaa, jonka murkinat osoittautuivatkin herkullisiksi. Illalla kaupungilla järjestettiin iso ilotulitus Pyhän Pietarin ja Paavalin kunniaksi. Joonatan tuumi, että kuuden päivän camino oli ollut paras lomareissu ikinä. Passiin oli ollut hauska metsästää leimoja. Simpukka ja Santiago de Compostela -ranneke olivat mieluisia matkamuistoja.

Churros

Epilogi. Kesäkuun viimeisen päivän aamupalaksi nautimme lähikahvilassa paahtoleipää, kahvia ja appelsiinimehua sekä makeita churroja, joihin emme olleet tällä reissulla aiemmin törmänneet. Pienen kahvilan omistaja touhotti puuhakkaasti ja puhui kovalla äänellä. Sitten ihmettelimme hyvän tovin Burgosin katedraalia ja sen lähiympäristön pyhiinvaellusaiheisia kauppoja. Aikaa oli yllin kyllin, sillä bussi Madridiin lähtisi vasta varttia vaille kymmenen illalla. Kävimme uudestaan herkuttelemassa Islan hampurilaisilla. Käyskentelimme laiskasti pitkin Arlanzón joen rantaa. Pikku-ukot laskeutuivat tutkimaan joenuomaa. Illalla söimme liian isot pizzat, minkä jälkeen lampsimme mahat pullottaen linja-autoaseman kahvilaan odottelemaan Madridin bussia.

Saavuimme Madridin lentokentän 4-terminaaliin puolenyön jälkeen. Hyvällä tuurilla hotellikuljetus löytyi melkein saman tien ja hurautimme majapaikkaan. Yöunet jäisivät lyhyiksi, sillä ylös pitäisi ponkaista jo puoli kuudelta. Kolmen aikaan yöllä havahduin siihen, että jokin vipelsi säärtä pitkin. Läiskis! Olin saanut lutikan kiinni itse teosta. Kampesin itseni ylös sängystä ja napsautin valot päälle. Jaakoppi jatkoi nukkumista. Tihrustin unisin silmin ja näin toisen lutikan kipittävän patjojen väliseen rakoon. Yksi lutikka mönki lattialla. Se heittäytyi selälleen ja tekeytyi kuolleeksi, kun kumarruin tutkimaan sitä. Tyynyn alta löytyi kolme pikkukaveria.

Minä olen ihan kuollut, minusta ei tarvitse välittää

Vartissa sain pyydystettyä kymmenkunta elävää lutikkaa. Kiedoin ne hellästi vessapaperiin ja suljin muovipussiin. Täytyy kyllä tunnustaa, että osa iljetyksistä tuli liiskattua hengettömiksi. Jaakoppi veteli koko ajan sikeitä häiriintymättä puuhistani millään lailla. Kiikutin todisteet hotellin vastaanottoon. Virkailija kauhistui ja lupasi toimittaa lutikat hotellin johtajalle. Tapaukseen suhtauduttiin kaikin puolin asiallisesti. Seuraavana päivänä lutikkahuone ja sen viereiset huoneet laitettiin karanteeniin ja paikalle kutsuttiin tuholaistorjujat. Aluksi luulin, että selvisin säikähdyksellä, mutta seuraavan ja sitä seuraavan päivän aikana puremakohdat alkoivat kutista vietävästi. Jaakoppi laski eri puolilta Pitkänmatkan Kävelijää yhteensä nelisenkymmentä paukamaa. Jaakopin nahka ei reagoinut lutikanpuremiin millään lailla.
 

Heti kotiin päästyämme suljimme reput ja kaikki päällä olleet kamppeet jätesäkkeihin, jotka nakkasimme saunan lauteille. Kuumuus tappaa lutikat ja niiden munat. Sitten suojasin lutikanpuremat vedenpitävien laastareiden alle. Laastareiden alle levitetty hydrokortisonivoide helpotti hieman kutinaa. Hain kuurin antihistamiinia apteekista. Iltamyöhällä matkatavaroita purkaessani huomasin, että muoviset sandaalit olivat saunassa kutistuneet koosta 43 kokoon 38. Vissiin saunan lämpötila oli ylittänyt valumuotin lämpötilan. Onneksi vaelluskengät pysyivät alkuperäisen kokoisina. Hotellin johtajan kanssa myöhemmin käydyn sähköpostikeskustelun tuloksena kummankin huoneen hinta maksettiin takaisin.

Kesäkuussa 2017 varsin dramaattisesti jatkuneesta caminosta voit lukea täältä.