Tui - Santiago de Compostela 5.-10.4.2017

Prologi. Ensimmäistä kertaa lähdin caminolle ilman itse laadittua suunnitelmaa. Tuija oli selvittänyt sopivat päivätaipaleet ja lyönyt lukkoon reissun ajankohdan yhdessä Anniinan kanssa. Tarkoitus olisi patikoida Tuista Santiago de Compostelaan eli Caminho Portuguésin loppupätkä. Edellisenä vuonna olin vaimon kanssa kävellyt alkuosuuden Lissabonista Fátimaan. Huhtikuun toisena päivänä junailin Oulusta Riihimäelle sukulaismajoitukseen. Maanantaiaamuna jatkoin kiskoja pitkin lentoasemalle. Portugalin kansallinen lentoyhtiö TAP Portugal lennätti Lissabonin kautta Portoon. Hyppäsin metroon ja pian olinkin jo majapaikan vieressä. Tiistaina 4.4. kävelin muutaman kilometrin matkan Casa da Música -matkakeskukseen. Ostin lipun Tuin onnikkaan. Se maksoi 16 euroa. Sain kaupan päälle puhallettavan niskatukityynyn.

Odottelin linja-auton lähtöä läheisessä kahvilassa. Lasivitriinissä oli näytillä monenlaisia piiraita ja leivonnaisia. Valitsin pari, jotka näyttivät ruokaisilta. Makoisia olivat, merenelävillä täytettyjä. Palanpainikkeeksi siemailin portviiniä, Portossa kun kerran oltiin. Porto on antanut nimen portviinille ja itse asiassa myös koko valtiolle. Paikalle asteli langanlaiha, ohueen tummansiniseen tikkitakkiin pukeutunut nainen. Ikää oli ehkä 30 vuotta. Nainen pyysi rahaa. Hän selitti, että hänenkin täytyisi syödä. Kaivoin kolikot taskusta. Pudotin ne ojennettuun kouraan. Nainen kiitti, siirtyi kahvilan puolelle ja ryhtyi juttusille tarjoilijan kanssa. Kolikot riittivät kolmeen täytettyyn sämpylään. Tarjoilija kääri sämpylät voipaperiin ja asetteli ostokset muovipussiin.

Bussi oli Tuissa aikataulun mukaisesti klo 15:50. Kävelin muutaman sadan metrin matkan a Torre do Xudeau -hotellille. Se oli rakennettu vanhan kauppiassuvun taloon. Vanhat pöytähopeat olivat esillä vitriineissä. Portaikko oli niin majesteettisen komea, että siinä kulkiessa tunsi pukeutuneensa aivan liian arkisesti. Erinomaisen tyylikäs majapaikka, vaan ei kallis. Yöpyminen maksoi vain noin 40 euroa. Seinällä oli Trip Adviserin Travellers’ Choice -palkintoplakaatti vuodelta 2016. Vastaanottovirkailija oli ylitsepursuavan innostunut ja ylpeä työpaikastaan. Neito kertoi rakastavansa Mika Häkkistä. Sain monenlaisia esitteitä ja hyvät kävelyohjeet seuraavalle päivälle. Tuija ja Anniina löytyivät huoneestaan. Sieltä avautui kaunis näkymä Miño -joelle ja katedraalille. Teimme kävelyretken lähiympäristöön. Sammakot kurnuttivat puiston vesialtaassa. Pistäydyimme Galician vanhimmassa ruokakaupassa. Anniina osti postikortteja. Turisti-infossa oli liskonäyttely. Monen sorttisia pikkuliskoja lötkötti läpinäkyvissä vankikopeissa. Lisäksi turisti-infossa oli nukeista koottu seimiasetelma, pääsiäisnoitia ja nurkassa kokoelma afrikkalaisia naamioita. Matkailijoiden iloksi esille oli laitettu myös muutamia maisemamaalauksia ja veistoksia.

Katedraalissa ja sen lähiympäristössä vierähti kelpo tovi. Pääsimme katedraaliin ilmaiseksi, koska sopivaa vaihtorahaa ei löytynyt. Seiniin oli hakattu erikoisia puumerkkejä. Ne ovat keskiaikaisen rakennushankkeen rahoittajien tunnuksia. Sisäpihalla kipsiin ikuistettu arkkienkeli Mikael polki pakanaa jalkoihinsa ja piti miekkaansa uhkaavasti koholla. Katedraalin itäpuolelta löytyi pieni puisto. Anniina oikaisi selälleen keväisen vihreälle nurmelle. Kypsiä appelsiineja tömähteli maahan. Taivas oli vaaleansininen. Kapusimme katedraalin torniin kapeita ja jyrkkiä kiviportaita. Tuijaa kauhistutti, ei rohjennut ylätasanteelle asti. Katse vilisti yli vanhojen kivitalojen kattojen. Osa niistä oli varsin huonossa kunnossa tai jo romahtanut. Tornista näki Miño-joelle. Sen takana oli Portugali ja tällä puolen Espanja.

Tuin katedraalin torni ja muuria

Pysähdyttiin lepotauolle Tuin keskustan laululavan varjoon. Ihasteltiin espanjalaista käytäntöä kiikuttaa pöytään oluen kyytipojaksi pientä suolaista purtavaa. Anniina muisteli, että Ranskassa pikkupurtavista oli joutunut maksamaan erikseen, vaikka niitä oli kiikutettu pöytään pyytämättä. Tuija esitteli peukaloaan. Sen kärjessä oli viiltohaava. Tuija kertoi testanneensa, onko partahöylä riittävän terävä kainalon siistimiseen. Oli se ollut. Päivällinen nautittiin Mesón Adegassa. Alkuruoaksi pinaattirullia hapanimeläkastikkeessa ja hassuja riisisuikeroita. Seuraavaksi tarjottiin kermaisia kananmunia ja chorizoa. Aterian huipennukseksi pöytään ilmestyi pitkään haudutettua lehmän niskaa pehmeässä kastikkeessa. Murkinat huuhdottiin alas paikallisella viinillä. Se oli valmistettu mencía -rypäleestä. Viinin maanläheinen yrttimäisyys ja aromikkuus ilahduttivat meitä. Jälkiruokakahvia varten saatiin lahjakortti läheiseen baariin.

Tuin katedraalin pääovi ja tympanon

1. Kävelypäivä 5.4. keskiviikko, Tui - Ó Porriño. Kännykän herätyskello hälytti kahdeksalta. Kiskottelin hetken sängyssä. Olin nukkunut huonosti. Edellisen caminon lutikkakokemus oli vielä tuoreena mielessä. Olin havahtunut yöllä muutamaan otteeseen ja tarkastanut vuoteen kutsumattomien vieraiden varalta. Mitään ei löytynyt, mutta aamulla kyynärvarren sisäsyrjässä oli kutiava paukama. Ehkä hyttynen oli asioinut yöllä. Tavallaan se oli hyväkin asia. Pääsin testaamaan Rönnin pihkasalvan toimivuutta kutiavan hyönteisen piston hoidossa. Levitin pihkasalvaa paukamaan ja teippasin päälle vedenpitävän laastarin. Sitten sipaisin aurinkovoidetta sääriin, kyynärvarsiin ja nenänpäähän. Useamman caminon kokemusten perusteella muita kohtia ei tarvitse rasvata. Aurinkoisina päivinä asettelen lippalakin alle huivin. Se suojaa niskan ja pään sivuosat hyvin. Pakkasin repun ja laskeuduin kerrosta alemmaksi aamupalalle. Hotel A Torre do Xudeu yllätti iloisesti. Aamiaispöydässä oli hedelmien, jogurtin, juuston, leikkeleiden, monenlaisten kakkujen ja piiraiden ohella maukasta ruisleipää. Palanpainikkeeksi tarjottiin kahvia ja vastapuristettua appelsiinimehua.

Pukkasin hotellin ulko-oven auki kymmenen kieppeissä. Mahtava tuulenpuuska oli temmata lakin päästä. Rivi lippuja lepatti villisti läheisen rakennuksen katolla. Ilma tuntui vilpoiselta. Palasin sisälle ja sonnustauduin kuoritakkiin. Sitten vipinää virsuihin. Keltaiset nuolet löytyivät heti ja lähdimme lampsimaan pitkin Tuin keskiaikaisia katuja. Solakat palmut huojuivat tuulessa. Postiljooni kuljetti postia keltaisella mopedilla. Kivetty tie vaihtui maapohjaiseksi poluksi. Saavuimme metsään ja ohitimme pienen viinitarhan. Keltaiset ja siniset kukat värittivät maisemaa. Polun vieressä roikkui Galician maakunnan tutkimustarkoituksiin virittämä perhospyydys. Tuija hoksasi polulla lojuvan ison kävyn ja tähysti ylös huolestuneena. Kävisi kipeästi, jos sellainen kopsahtaisi kalloon korkeuksista.

Anniina pistäytyi puskapissalla. Kaksi pikkukoiraa pelästytti kriittisellä hetkellä. Kuului kauhea kiljahdus. Orjantappurat kietoivat puska-asioitsijan sääret piikikkääseen syleilyyn. Saavuimme pyhän Telmon kuolinpaikalle. Oikeasti kyseessä oli Peter González, Frómistasta kotoisin oleva dominikaaninen pappi. González omistautui 1200-luvulla espanjalaisten ja portugalilaisten merimiesten etujen ajamiseen ja heidän puolestaan rukoilemiseen. Gonzálezia ei koskaan virallisesti julistettu pyhimykseksi, eikä häntä saa sekoittaa pyhään Elmoon eli Formian pyhään Erasmukseen, joka on merenkulkijoiden suojeluspyhimys. Palatessaan pyhiinvaellukselta Santiago de Compostelasta González sai kovan kuumeen ja heitti henkensä roomalaisten rakentamalla sillalla. Tapauksen mukaan siltaa alettiin kutusua kuumesillaksi ”Ponte de Fevres”. Nuori nainen oli perustanut myyntipisteen sillan kupeeseen. Ostin oluen 1,2 eurolla. Anniina osti kaksi banaania eurolla ja lääkitsi orjantappuran haavoittamaa säärensyrjää Basibactilla. Vasta myöhemmin hoksasin, että olisi tarjoutunut hyvä tilaisuus testata pihkasalvaa verinaarmujen hoidossa.

Kyltissä kerrottiin meidän saapuvan luonnonsuojelualueelle. Espanjalainen maajussi eli agrojosé myllersi pikkuruisella traktorilla peltotilkkua. Agrojosén kaverit repivät orjantappurapensasta pitkävartisella sirpillä. Aurinko paistoi pilvettömältä siniseltä taivaalta. Polun vieressä oli ilmoitustaulu, jossa esiteltiin kansallispuiston eläimiä ja kasveja. Huomio kohdistui liukasliikkeisen näköiseen ja hauskasti nimettyyn Lutra lutra -otukseen. Kuulosti vesipedolta. Nettihaku osoittikin luontokappaleen saukoksi. Metsänpohjalle oli noussut vettä laajalle alalle. Siellä oli saukon mukava lutrata. Kävelyalusta vaihtui asfaltiksi. Ohitimme litteän sammakon. Se ei ollut muistanut katsoa molempiin suuntiin ennen tien ylitystä. Saavuimme pieneen kylään. Yhden talon pihalla käyskenteli touhukkaita puutarhatonttuja. Vaatimaton maaseutukirkko jäi taakse. Astelimme tuoksuvaan ikivihreään eukalyptusmetsikköön. Solakat puut olivat karistaneet pitkiä kuorisuikeroita maahan. Harmaanvihreät lehvästöt huojuivat korkeuksissa.

Eukalyptuspuu

Orbenllen kylässä tie haarautui. Valittavana oli yhdeksän kilometrin metsätaival tai seitsemän kilometrin teollisuusalue. Keräsimme hetken voimia ja ajatuksia risteyspaikan Bar Lagunassa. Virvokkeiden mukana pöytään ilmestyi taas pikkupurtavaa. Mutustelimme hassua possupiirakkaa, ilmakuivattua kinkkua ja patonkia samalla, kun puntaroimme eri reittivaihtoehtoja. Lopulta valitsimme metsätaipaleen, sillä teollisuusalueella patikointi ei viehättänyt. Ohitimme roomalaisten rakentaman kaarisillan. Lilanväriset köynnöskasvin kukat pursuivat pihamuurin yli ja hehkuivat iltapäivän auringossa. Työmiehet rakensivat kattoa uuteen taloon. Appelsiinipuun oksat notkuivat kypsistä hedelmistä. Monilla tonteilla viiniköynnökset reunustivat pihaa tai kasvimaata. Musta kissa vilahti tien pientareelta viinitarhaan ja katosi köynnösten sekaan. Juomapulloja täytettiin kylän vesipisteellä. Polun vierestä oli kaadettu iso puu. Vain matala kanto oli jäänyt jäljelle. Puun kohtalo suretti Anniinaa, seurueemme kuopusta.

Köynnökset ovat vallanneet hórreo -aitan

Tien vieressä oli köynnösten kokonaan valtaama puusta rakennettu hórreo -aitta. Pysähdyimme levähtämään linja-autopysäkin katokseen. Pieni mustaruskea koira tassutteli lähemmäksi. Se kurkisti varovasti pysäkin takaa. Otin askeleen sitä kohti ja karvaturri vilisti piiloon. Hetken kuluttua se kurkisti uudelleen lehvien lomasta. Astuin lähemmäksi ja se kipitti taas loitommalle. Kuljimme pitkin vaaleanvihreää betonia ja asfalttia A-55 Autovían eli Autovía del Atlánticon alitukseen asti. Edellisestä majapaikasta saatujen ohjeiden mukaan Caminon reitti jatkuisi tästä eteenpäin pitkin puistomaista joenvarsipolkua. Paikalliset kahvila- ja baariyrittäjät olivat reitin linjauksesta kuitenkin eri mieltä. Keltaisia nuoli oli sutattu mustalla maalilla. Sitten suttausten päälle oli maalattu uudestaan keltaiset nuolet ja niin edelleen. Edellinen reitinlinjaustaistelu oli käyty vain hetki sitten. Ilmassa leijui spraymaalin haju.

Lourojoki

Patikoimme eteenpäin pitkin vähävetisen Louro -joen vartta. Rantapenger oli tuettu puunrungoilla. Pitkät vihreät leväkasvustot tanssivat virtaavan veden rytmissä. Yksinäinen sinisorsa sousi vastavirtaan. Puiden varjossa oli mukava kulkea. Polulla oli suuren linnun sulka. Ohitimme joen rantaan rakennetun alberguen. Kaipasimme yksityisyyttä, joten albergue -majoitus ei viehättänyt. Majapaikka löytyikin läheisestä Hostal Lourosta. Suihkun ja pyykkäyksen jälkeen istahdimme majapaikan illallispöytään. Alkupalaksi popsin erinomaisen maittavan sekasalaatin. Se päihitti mennen tullen varsinaisen pääruoan eli ranskalaisia perunoita ja pari kuivaksi paistettua kanan rintaleikettä. Yölevolle valmistauduin nakkaamalla sängyssä lojuneen inhan putkityynyn huoneen nurkkaan. Kaivoin repusta esiin oman mainion matkatyynyni. Se oli ollut mukana myös Lapin Muulien saunaretkellä. Päivätaivalkartalla.

2. kävelypäivä 6.4. torstai, Ó Porriño - Redondela. Ylös klo 8:30. Muistin vanhan konstin. Tupsutin vaseliinia varpaiden väleihin rakkoja aiheuttavan hankauksen minimoimiseksi. Pitkäkestoinen patikointi voi aiheuttaa tottumattomille hiertymiä myös nivusiin. Bepanthen -voide vähentää hyvin ihoa ärsyttävää hankausta. Sitä voi varvasvaseliinin tavoin käyttää myös ennalta ehkäisevästi. Aamupala oli kertaluokkaa kevyempi edelliseen majapaikkaan verrattuna. Kolme palaa paahtoleipää, jonka päälle voita ja hilloa. Kahvi oli kuitenkin hyvää. Hotellin parvekkeella kasvoi kauniita vahalehtisiä ruukkukasveja, joita Anniina riensi ihailemaan. Parvekkeella oleili kilpikonna. Anniina koputti kilpeä kevyesti. Kilppari liikautti jalkaa ja viestitti näin olevansa jotain aivan muuta kuin koriste-esine. Tuissa saatu hyttysenpisto kutisi edelleen. Pihkasalva ei tuntunut tepsivän ainakaan siihen vaivaan. Tosin se on tarkoitettukin lähinnä haavojen ja ihon rikkinäisten kohtien lääkitsemiseen. Tien päälle päästiin kymmenen kieppeissä. Aurinko paistoi taas pilvettömältä taivaalta. Edellisen päivän perusteella vilpoisen ja tuulisen aamun perusteella päätin jättää kuoritakin päälle ensimmäiselle etapille.

Aamupäivän aikana reitti nousisi pari sataa metriä ylemmäksi. Ensimmäiset kilometrit olivat melko ikävää kaupunkimaisemaa. Paitsi, että Anniina bongasi kaikkialta ihastuttavia rapistuneita ja lohkeilleita seiniä ja ovia. Luonnonvoimien ohella paikalliset olivat jättäneen niihin puumerkkinsä. Graffiteissa otettiin kärkkäästi kantaa poliittisiin kysymyksiin. Esimerkiksi kävi ilmi, että PP=Mafia. PP eli Partido Popular on espanjalainen keskusta-oikeistolainen puolue. Se on toinen maan kahdesta suuresta puolueesta sosialistien ohella. Lisäksi seiniin oli tuherrettu rutkasti kansainvälisiä latteuksia hakaristeistä kirkkoveneisiin. Tienvierustan rinne oli vankistettu kivillä ja vanhoilla autonrenkailla. Seinämä viheriöi villinä ja viehättävänä. Sammakot kurnuttivat läheisessä lammikossa. Anniina pysähtyi valokuvaamaan tuon tuostakin jotain vastaan tulevaa seinää ja tunnusti olevansa eräänlainen seinähullu.

Vastaan tallusti pari maalaismummoa. Pyylevät rouvat olivat sonnustautuneet tummiin tamineisiin 1940-luvun tyyliin, paitsi että olivat vetäneet päähänsä räyhäkät lippalakit. Kummankin kädessä viuhui mummon mittainen keppi. Tuija sanaisi kohteliaasti ”Buenos dias”. Kun mummoille kävi ilmi, että olimme Suomesta, toinen heristi keppiä ja ilmoille kajahti ”Viva Finlandia”. Sitten kuultiin vielä ”Viva Galicia” ja ja ”Viva España”. Ohitimme jonkinlaisen tehdas- tai verstasrakennuksen. Pihalla räkytti terhakka vahtikoira. Seuraavalla tontilla isäntä poltti roskia. Roskakasan päällä kyti ovi. Savua tuprutti hillittömästi. Leipäkuski oli ripustanut patonkipussin baarin piha-aitaan. Kulku-ura vaihtui maapohjaiseksi. Taivaalta leijui alas valkoinen höyhen. Tuulenvire kannatteli sitä hetken aikaa silmieni korkeudella. Sitten se laskeutui havunneulasten sekaan.

Saavuimme luo pienoisen kahvilan, joka ei ollutkaan auki. Kivityömiehet hääräilivät pihalla, rakensivat jykevää kivimuuria. Risteykseen oli rakennettu pieni alttari Pyhän Annan kunniaksi. Oli jatkettava taivalta ilman virvoitusta. Muratti oli verhonnut tienposkessa kasvavan männyn tyvestä puoleen väliin runkoa. Ennen pitkää puu näivettyisi köynnöksen kuolettavassa syleilyssä. Omakotitalon pihalla nyykötti fasaaneja häkissä. Ihmisjoukko oli kokoontunut aidatulle tontille ihastelemaan sinne aiotun päiväkodin suunnitelmaa. Kuljimme lähes koko ajan harvan asutuksen keskellä. Galician alueen perinteisiä hórreo-aittoja käytettiin paitsi varastoina myös koristeaiheena monella pihalla. Maissiviljelmältä oli kerätty edellisenä syksynä tähkät pois. Pystyyn kuolleet maissinvarret törröttivät kankeina kuin… pystyyn kuolleet maissinvarret.

Vastaan kipitti käsipuoli mies. Tiedustin kahvilaa. Tällä haavaa espankielentaitoni riittää juuri siihen. Osaan kysyä missä jokin on, mutta en ymmärrä vastausta. Avuliasti miekkonen vaihtoi englantiin ja selvisi, että vielä 800 metriä pitäisi jaksaa. Tallustimme kotvan ja Santa Eulalia de Mósin talot kohosivat edessä. Ohitimme reippain askelin koulun, jonka pihalta raikui pikkuväen kimeitä ääniä. Vihdoin pääsimme suojaan auringon porotukselta O Alpenore -kahvilaan. Aamupäivän aikana olimme patikoineet reilut kuusi kilometriä. Taukopaikka löytyi juuri sopivaan aikaan. Kahvilan ikkunalaudalle oli aseteltu pyhän Jaakon helistimiä, pääsiäisnoita, fallinen installaatio ja kaiutin. Ulokkeisille kiviseinille oli aseteltu lantteja. Nautimme virvoittavat oluet. Kyytipojaksi popsimme auringonkukansiemeniä ja vihreitä oliiveja. Pois lähtiessä Anniina törmäsi katosta roikkuvaan noita-akkaan, joka puhkesi käkättämään häijysti. Noidan silmiin syttyi punainen loimotus.

Nousuvoittoinen taival jatkui. Kylänraittia oli levennetty rouhimalla iso kaistale mäenrinteen savimaasta. Sitruunapuu roikotti kypsiä hedelmiään Jaakontien kulkijoiden yläpuolella. Talon seinustalla kasvoi yksinäinen valkokalla. Ärhäkän myrkyllistä valkokallaa käytetään Suomessa paljon hautajaiskukkana. Valkokalla sisältää kalsiumoksalaattia, joten tätä kasvia ei kannata maistaa. Se voi aiheuttaa vakavia palovammoja ja turvotusta huuliin, suuhun ja kurkkuun sekä vatsakipua ja ripulia. Seuraavaksi huomio kiinnittyi tien viereen pystytettyyn kivestä veistettyyn kalvaarioryhmään. Siihen oli kuvattu Jeesus ristillä. Toisella puolella oli Maria. Niitä oli näkynyt jo edellisenä päivänä. Tällaisia julkisia krusifikseja tavataan Galician lisäksi erityisesti Pohjois-Ranskassa ja Belgiassa. Espanjaksi veistosta kutsutaan nimellä ”cruceiro”.

Kulku-ura vajosi taas ympäröivän maaston alapuolelle. Keväisen vihreät lehtipuut kohosivat polun kummallakin puolen. Niiden varjot lievensivät hieman hellepäivän hiostavuutta. Ruskea aasi nyhti ruohoa tien vieressä. Ei lotkauttanut korvaansa, vaikka tervehdin kohteliaasti. Kalkkunoita käyskenteli häkissä talon pihalla. Nousun päätteeksi pysähdyimme tauolle risteykseen, josta erkani tie läheiselle Vigon lentoasemalle. Sitten vain parin kilometrin jälkeen löytyi Cafe Choles kiitotien pohjoispäädyn tuntumasta. Ei ollut kiire minnekään, joten viivähdimme kotvan tässäkin taukopaikassa. Viereisessä pöydässä aterioi pieni perhe. Kehitysvammainen tytär ei osannut puhua, äännähteli vain vokaalivoittoisesti. Äiti pyyhki neidon suun kovakouraisesti ja käyttäytyi muutenkin kalseasti.

Meindl Vakuum GTX

Päivän viimeiset kuutisen kilometriä laskeuduttiin kohti Redondelaa. AirEuropan matkustajakone nousi Vigon lentokentältä. Ruskeita kanoja kotkotti pihalla. Vaseliinin liukastamat varpaat luiskahtelivat toistensa lomassa sopuisasti. Tällä reissulla en saisi rakkoja aikaiseksi varpaiden väleihin vaikka yrittäisin. Ainoat rakoille mahdolliset kohdat olivat pikku- ja isovarpaiden ulkosyrjät sekä kantapäät. Rakkojen ennalta ehkäisemiseksi käytin vaseliinin lisäksi kaksia sukkia. Alussukkana oli ohut tekninen sukka, jollaisia monet käyttävät juostessa. Päällyssukkana käytin paksua vaellussukkaa. Kahden sukan systeemi vähentää ihoon kohdistuvaa hankausta. Normaalisti käytän 43 kokoisia kenkiä, mutta nyt jalassa oli uudenkarheat Meindl Vakuum GTX kokoa 45. Kaksi sukkaa ja päivän mittaan hieman laajeneva jalkaterä vaikuttavat vaelluskenkien mitoitukseen. Ja on mukavampi kävellä, kun varpailla on riittävästi tilaa.

Rautatiesilta Redondelan kattojen yllä

Juna kolisteli Redondelan kattojen yllä. Korkeiden pylväiden varaan rakennettu rautatie oli erikoinen näky. Majoittauduimme Albergue Hostal Casa Herbaan. Yksi kolmen hengen huone oli vielä vapaana. Majatalon isäntä kiskaisi sängyn alta taiteltavan retkivuoteen. Se oli Pitkänmatkan Kävelijälle. Yhteiskäytössä olevat vessa ja suihku löytyivät käytävän varrelta. Casa Herban ulko-ovessa oli erikoinen lukko. Ensin asiakkaan kännykkä liitettiin osaksi lukitusjärjestelmää. Sitten oven sai auki pirauttamalla lukon numeroon. Läheisestä ravintolasta löytyi iltapalaksi hunajamelonia ja ilmakuivattua kinkkua, ranskalaisia ja kuivaa kanaa sekä jonkinlainen hyydyketorttupala. Päivätaivalkartalla.

3. kävelypäivä 7.4. perjantai, Redondela - Pontevedra. Herätys jo klo 7. Tähtäsimme aamupalalle läheiseen O Cruceiro -kahvilaan, joka avautui sopivasti puoli kahdeksalta. Runsasjuustoinen ja -kinkkuinen sämpylä ja croasant ajoivat nälän pakosalle. Palanpainikkeeksi hörpättiin kahvia ja appelsiinimehua. Kahvilan vitriinissä oli syötäviä taideteoksia. Pokémon -hahmo Pikachu, Frozen -elokuvasta tuttu Anna, hämähäkkimies, prinsessa Ruusunen ja muut sokerista valmistetut mielikuvitusolennot tarkkailivat kahvilan asiakkaita sellofaanikääreistään. Anniina osti ison pullollisen vettä ja jakoi sen pikkupulloihin. Isoon pulloon jäi tilkka, jonka hörppäsin pois. Ilmainen vesi maistuu aina.

Tien päälle päästiin puoli yhdeksältä. Ilma oli vilpoinen. Aluksi tehtiin mutka kaupungin perustajan patsaalle. Se oli varsin vaatimaton. Se hyvä puoli tässä harharetkessä oli, että näimme hyvin kaupungin yllä kulkevan vanhan junasillan. Moderni juna sattui juuri porhaltamaan kaupungin kattojen yli. Lähdimme lampsimaan kohti reittimerkintöjä. Musta kissa kipitti tien varteen pysäköidyn auton taakse. Astelin samaa vauhtia kissan rinnalla. Mutta auton toisesta päästä ilmestyikin valkoinen kissa. Mahtoi olla kateilla hauskaa, kun miettivät olinko hoksannut miten temppu tehtiin. Matka jatkui pitkin kapeita vanhojen kivitalojen reunustamia kujia. Nouseva aurinko hohti talojen katoilla. Kasvien lehdet tienpientareella olivat kuurassa. Hengitys höyrysi. Sormia paleli.

Harmaa pitkäkarvainen pikkukoira loikkasi talon pihalta tielle. Ylämäen suunalta lähestyi auto. Koira tallusti laiskasti tienposkeen. Se jäi katselemaan peräämme. Alto de Lomballe nousu alkoi pitkin vilkkaasti liikennöityä tietä, jonka yli oli hankala päästä. Mummo raaputti rikkaruohoja portaiden laattojen väleistä. Alppiruusu kukki siististi leikatun pensasaidan takana. Anniina kipitti edellä kepein jaloin. Kengänkannat heittivät pikkukiviä ilmaan jokaisella askeleella. Osa sorasta varisi kenkien varsista sisään. Tuija ohjeisti etenemään matalin luisteluaskelin. Mäkeä alas puolestaan on suotavaa tassutella muumimamman tapaan pienin keinuvin askelin. Saimme havaintoesityksen kummastakin kävelytyylistä.

Vasemman kautta kiertämään ehdottavia kylttejä tuli vastaan risteyksissä. Siellä olisi kulkenut vaihtoehtoinen Rio de la Vigon rantaa seuraileva rantareitti. Saavuimme metsään. Pitkässä nousussa kohtasimme Bostonista kotoisin olevan jenkin. Pullea vesipullo hakkasi reittä jokaisella askeleella. Repun takana roikkui leveä valkoinen lierihattu. Toisessa polvessa oli tukiside. Media-alaa opiskeleva neito oli ollut Euroopassa tammikuusta alkaen. Ensin äitinsä kanssa Iso-Britanniassa, sitten Ranskassa tuttavaperheen luona ja nyt oli vuorossa patikointi Portosta Santiagoon. Rio de la Vigon sininen pinta pilkisti ajoittain puiden lomasta. Metsän pohjalle oli isketty keppejä, joiden nokassa oli muovipulloa. Niiden merkitys jäi hämäräksi. Vastaan tuli ilmoitustaulun kaltainen laite. Siihen oli ripustettu kampasimpukoita, rukousnauhoja, pieni kalebassi, minilippuja ja -viirejä.

Alkoi laskeutuminen Arcaden kaupunkiin. Reitti siirtyi asfalttitien reunaan. Edestä kajahti komentoääniä kaiuttimista: ”¡Atención!”. Vastaan jyristeli ylileveä kuljetus. Rekan lavalla oli kaksi leveää lieriötä. Autoilijat hidastivat ja ajoivat pientareelle. Kotvan kuluttua siirryimme pois isolta tieltä. Reitti mutkitteli alaspäin kapeita katuja. Pullakuski ripusteli leipäpusseja talojen ovienpieliin. Portin- ja ovenpieliin oli aseteltu täysiä vesipulloja. Pohdimme pullojen tarkoitusta, mutta niiden merkitys jäi epäselväksi. Ohitimme erikoisen alttariasetelman. Keskiössä oli Jeesus, jonka jaloissa oli lasienkeli, risti, Maria, pinssejä, nuken pää, Hello Kitty, pieni pyhiinvaeltajafiguuri, noppa, lasihelmiä ja muuta krääsää. Päivän ensimmäiselle tauolle pysähdyimme kahvilaan Arcadeen Verdugo -joen etelärannalle. Muitakin Jaakontien kulkijoita kerääntyi samaan kahvilaan. Ylitimme Verdugon käyttäen pitkää kapeaa keskiaikaista Ponte Sampaio -kivisiltaa. Vuonna 1809 sillan liepeillä käytiin taistelu ranskalaisten ja galicialaisten joukkojen välillä. Ranskalaiset eivät päässeet joen yli ja he joutuivat lopulta tyystin vetäytymään Galiciasta. Matalassa kirkkaassa vedessä polski isoja kaloja. Sillan pohjoispäädyssä oli houkutteleva kahvila, joten pysähdyimme sinnekin toviksi. Popsin kakkupalan ja join ison lasillisen vastapuristettua appelsiinimehua.

Ponte Sampaio

Arcaden kapeiden katujen jälkeen oli mukava päästä taas metsämaisemaan. Osan matkaa kävelimme pitkin vanhaa roomalaisten rakentamaa tietä. Itse en olisi sitä tieksi tunnistanut, sillä tienpinta oli melko epätasaista. Tuija kuitenkin vakuutti tuntevansa roomalaisten kädenjäljen. Sitten edessä oli ylämäki. Parin kilometrin matkalla polku nousi puolentoista sataa metriä. Sileiksi kuoriutuneet eukalyptukset kurottelivat harmaanvihreitä lehviään kohti taivasta. Rinteen päällä kulkevalta maantieltä oli paiskottu alas kaikenlaista roinaa. Maassa lojuvat muovipullot ja -korit, pahviroskat ja monenlaiset rikkinäiset tavarat saivat mielen apeaksi. Saavuimme laidunmaan kohdalle. Aidan vieressä käyskenteli vuohi, jota Tuija ryhtyi jututtamaan. Anniinakin saapui osallistuakseen keskusteluun, mutta se oli liikaa kolmelle paimenkoiralle. Ne säntäsivät haukkuen paikalle laitumen toiselta laidalta. Kavahdimme loitommalle. Yksinäinen heppa seurasi kohtausta polun toiselta puolen. Kaksi herrahenkilöä kauppasi muistoesineitä polun reunassa. Tuija osti kauppiailta pienen nahkaisen vaelluskenkäavaimenperän ja kiinnitti sen reppuunsa. Kaupanpäälle saatiin neuvoja seuraavan päivän reitinvalintaan.

Maistakaapa näitä!

Polulla oli kuivanutta hevosenlantaa. Valkoinen kissa luikahti pensaiden sekaan. Puoli kahden maissa löysimme polun vierestä kahvilan, jota ei ollut mainittu opaskirjassa. Muitakin reppureissaajia istuskeli terassin varjossa. Kylmä olut maistui hikisen kävelyn jälkeen. Anniina kaivoi repustaan pussillisen paikallisia raksuja ja tarjoili maistiaisia. Kieltäydyin kohteliaasti, sillä olin maistanut vastaavaa tuotetta jo aikaisemmilla caminoilla. Kyseessä oli Andalusiasta lähtöisin oleva Chicharrón, jota valmistetaan uppopaistamalla possun kamaraa rasvassa. Paikalliset popsivat näitä possu-snackseja samaan tapaan kuin suomalaiset perunalastuja. Viereisessä pöydässä istuva tanskalaispariskunta maistoi Chicharróneja. Kumpikaan ei innostunut niiden mausta. Milanon läheltä kotoisin oleva nuori mies nyrpisti nokkaansa. Maistelukierroksen jälkeen pussi päätyi saksalaiselle miehelle. Possu-snacksit olivat kuulemma ihan ok. Tuijan tarjoamaan pikkusikarinkokoiseen salamipötköön tartuin halukkaasti. Suolainen makkara auttaisi korvaamaan päivän aikana hikoilun myötä poistuneita suoloja.

Kahvilaa pitävät eläkeikäiset Manuel ja Maria valmistavat purtavaa oman puutarhansa tuotteista. Tilasin tomaattisipulisalaatin. Mausteena oli vain suola ja öljy. Käsittämättömän herkullista! Salaatin lisäksi pöytään ilmestyi muutama viipale tuoksuvaa maalaisleipää. Seurallinen Manuel istahti pöytäämme ja ryhtyi juttusille. Kukaan meistä kolmesta ei puhunut espanjaa eikä Manuel englantia. Keskustelu rakentui yksittäisistä avainsanoista, joita löytyi espanjan, englannin, ranskan, saksan ja italian kielten sekoituksesta sekä elekielestä. Manuel kertoi viljelevänsä mm. mansikoita, sipulia, tomaattia ja viinirypäleitä. Hän kertoi myös käyvänsä vuosittain Alaskassa lohia narraamassa. Kävi ilmi, että Ponte Sampaion alla näkemämme kalat olivat roskakaloja. Niitä syötetään sioille. Manuel kertoi kasvattavansa myös herneitä ja perunoita. Tilasimme viiniä. Manuel totesi, että viiniä neljälle ja kaatoi myös itselleen lasillisen. Sitten puhuttiin joulupukista ja revontulista ja mansikoista, jotka kasvavat Suomessa pitkän valoisan ajan ansiosta erinomaisen makeiksi.

Manuel

Manuel haki lisää viiniä. Hän kohotti lasinsa ja siunasi rypäleet ja viinin leikkimielisesti. Puhuttiin pilkkimisestä. Anniina näytti kuvan aviosiippansa avantouinnista sekä videon esikoisensa hiihdosta. Esikoisesta käytettiin ilmausta ”grande bambino”, mikä nauratti Manuelia, sillä kyseessä oli varsin raamikas nuori mies. Manuel kävi hakemassa grappapullon. Ukko pälyili samalla vaimonsa suuntaan ja varoitti meitäkin eleillään siitä, että oltiin rikkomassa jotain perheen sisäistä järjestystä. Maria seurusteli italialaisen nuorukaisen kanssa eikä huomannut mitään erikoista olevan käynnissä. Vaihdettiin osoitteita ja luvattiin lähettää joulukortit puolin ja toisin. Lopuksi otettiin yhteiskuva. Sitten palasimme hieman huterin askelin takaisin Jaakontielle. Chicharrón -pussi jäi kahvilan pöydälle.

Kuljin edellä. Reitti haarautui. Oli mahdollista valita joen rantaa seuraava reitti tai kulkea tienlaitaa. Pyrin jokireitille, mutta ajatuksissani kuljin polunristeyksen ohi. Autot huristelivat ohi epämiellyttävän läheltä. Parvi sepelkyyhkyjä pelmahti ilmaan pellolta. Viereisellä niityllä käyskenteli mahtavasarvinen sonni. Myöhemmin selvisi, että Tuija ja Anniina olivat päätyneet jokireitille, joten kävelimme Pontevedraan rinnakkaisia reittejä. Polkumme kohtasivat jälleen kaupungin laidalla. Naiset kertoivat johdattaneensa nuoren miehen harhaan väärillä ohjeilla. Miekkonen oli kuitenkin hoksannut tilanteen ja ilmestynyt takaisin oikealle polulle. Apteekin lämpömittari näytti +28 astetta. Kävelimme halki kaupungin kauniin puiston ja majoituimme Hotel Madridiin. Illallisella lahjoitin kanasalaattiin kätketyt sienet Anniinalle. Päivätaival kartalla.

4. kävelypäivä 8.4. lauantai, Pontevedra – Caldas de Reis. Herätys klo 7. Isovarpaan kynnenvierusnahka oli kipeytynyt. Olin reissuun valmistautuessani leikannut kynnen hieman liian lyhyeksi. Kiristin kynnenvieruksen urheiluteipillä kivuttomaan asentoon. Paita oli vielä märkä edellisen illan pyykkäyksen jäljiltä. Puin sen ylleni kuitenkin. Ruumiinlämpö kuivaisi sen nopeasti. Sitten päivän aikana hikoilisin sen taas märäksi. Kokosin Hotel Madridin vaatimattomasta buffetpöydästä kolmikerroksisen täysjyväleivän, jonka väleihin sulloin monta siivua kinkkua ja juustoa. Leuat piti lengottaa ääriasentoonsa, että kerrosleipää pystyi haukkaamaan. Anniina kertoi suihkuverhon tangon kolahtaneen lattialle, kun hän oli yrittänyt virittää pyyhettä kuivamaan sen päälle. Naisten huoneessa oli asustanut myös hämähäkki. Se oli ollut melko tarkkaan isokokoisen miehen pikkuvarpaan kynnen kokoinen. Sitten riensimme kaupungille ihmettelemään pyhiinvaeltajien kirkkoa eli Iglesia Virgen Peregrina de Pontevedraa. Neitsyt Marialla oli päässään Pyhän Jaakon lakki. Violetti viitta oli somistettu kultaisilla kampasimpukoilla.

Iglesia Virgen Peregrina de Pontevedra edellisenä iltana kuvattuna

Tien päälle päästiin yhdeksän maissa. Kadut olivat pesuvesistä märät. Pulut nokkivat tähteitä pikaruokapapereista. Apteekin lämpömittari näytti 13 astetta. Kivitalon kupeessa ähräsi jäntterä ukko. Miekkonen otti askeleen poispäin seinästä ja pompahti sitten takaisin selkä edellä. Kuului tömähdys. Reppu iskeytyi voimalla kiviseinään. Ukko tunnusteli repun olemusta selässään. Ei ollut vielä tyytyväinen ja toisti selkä-edellä-seinään-hypyn vielä pariin otteeseen. Hyppyukko huomasi ihmettelevät katseemme ja selitti saksaksi, että yritti vain tasoittaa repun selkätuntumaa. Repunmuokkaaja rasittui toimistaan sen verran, että asteli aamukahville viereiseen kahvilaan. Saavuimme Lérez -joen rantaan. Sen yli rakennettu pitkä kivisilta ”Puente de O Burgo” oli somistettu kampasimpukoilla. Korkeanpaikankammoinen Tuija ylitti sillan huomattavan reippaasti ja etäällä kaiteesta. Sillan alla matalassa vedessä polski samoja roskakaloja kuin Ponte Sampaiaon alla edellisenä päivänä.

Puente de O Burgo

Parin kilometrin jälkeen liikenteen melu hiljeni. Ohitimme puun, jossa kasvoi sekä appelsiineja että sitruunoita. Kävelijöitä oli liikkeellä paljon. Selvästikin olimme jo lähestymässä Santiagoa. Ohitimme koristeellisen cruceiron. Siinä Jeesuksen ja Marian vierellä liihotteli enkeli. Ristin alaosassa oli pääkallo ja reisiluut ristissä. Tienvarren itkupajujen lehvästöt hehkuivat aamuauringossa. Tien toisella puolen kasvoi mahtavan korkeita eucalyptuspuita. Nyt ne tuoksuivat voimakkaammin kuin edellisinä päivinä. Rautatie kulki aivan tien vieressä. Renfen juna jymisteli ohi kohti Pontevedraa. Saavuimme pienen kirkon luo. Sen kupeessa oli monikerroksinen hautausmaa. Kirkon pihalla istui Betoni-Kekkonen, jonka olin tavannut jo vuotta aikaisemmin Caminho Portuguésin alkupäässä. Pihamuurin takaa pilkisti kukkiva omenapuu. Lampsimme alas pitkän alamäen. Betoniseinämään oli piirretty etelään osoittava sininen nuoli ja teksti ”Fatima”.

Reitti siirtyi vilkkaasti liikennöidyn maantien reunaan. Ohi vilahteli autoja tiuhaan tahtiin. Kotvan kuluttua pääsimme taas rauhalliselle polulle. Talon oviaukkoon oli asennettu kaksi juoma-automaattia. Tunnustelin taskuja, mutta kolikoita ei löytynyt. Anniina pelasti tilanteen lahjoittamalla muutaman kolikon. Appelsiinimehu maistui hyvälle. Saksalainen repunmuokkaajakin ilmestyi paikalle. Tästä eteenpäin reitti jatkui varsin miellyttävänä korkeiden puiden lomassa. Aurinko ei enää paahtanut niskaan. Polku upposi syvään uomaan. Vihreät lehvästöt kohosivat korkeuksiin maavallien päällä polun molemmin puolin. Ylitimme rautatien. Pyöräileviä pilgrimeitä suhahti ohi. Yhdeksän kilometriä käveltyämme saavuimme San Amaroon ja astelimme A Pousada do Peregrino -alberguen kahvilaan. Tilasin jättikokoisen kinkku-juusto-tomaatti-sipuli-munakas-patongin. Nälkä lähti, vaikka leikkasin täytetystä sämpylästä päätypalan Tuijalle. Anniina sen sijaan alkoi olla korviaan myöten täynnä Espanjan kovakuorisia patonkeja.

Tienlaidan kivitolpassa luki ”Via Romana XIX”. Kuljimme taas pitkin vanhaa roomalaista reittiä. Läheisessä infotaulussa oli kartta. Siihen oli piirretty muinaisen kulkuväylän reitti Astorgasta Lugon ja Pontevedran kautta Bragaan asti. Karttaan oli nykyisten nimien lisäksi kirjoitettu kaupunkien antiikinaikaiset nimet. Camino francésin helmeä Astorgaa oli ammoin kutsuttu nimellä ”Asturica Augusta”. Parin kilometrin päästä löytyi Eiran baari. Päivän kuumimpana hetkenä oli mukava istahtaa varjoon. Pihalla istui ukkoja sauhuttelemassa. Sisällä pörräsi kolme alle kymmenvuotiasta tyttöä, joista yksi seisoi tomerasti myyntitiskin takana. Yksi tyllerö heitteli kärrynpyöriä pöytien välissä. Juomien hinnat tuntuivat nousevan sitä korkeammiksi mitä lähemmäksi Santiagoa pääsimme. Raukean oleilun jälkeen kampesimme itsemme ylös tuoleista.

Korkeuksissa liihotteli kaksi haukkaa. Kukkaniitty hehkui keltaisena. Aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta. Hiki virtasi. Kastelin huivin ja asettelin sen takaisin lippalakin alle. Kylmä vesi pisaroi huivista mukavasti niskaan ja selkään. Tuija tallusti edellä. Iltapäivän paahde tuuditti kälyn niin syviin mietteisiin, että kulkureittiä osoittavien keltaisten nuolten tarkkailu unohtui. Odottelin Anniinan kanssa risteyksessä. Olin jo kaivamassa puhelinta esiin, kun näimme Tuijan kipittävän takaisin. Kotvan kuluttua saavuimme valtatien N-550 tuntumaan ja löysimme mukavan kahvilan. Murrosikäinen poika hääräili ruokasalin puolella verkkaisen vastentahtoisesti. Tilasin sekasalaatin. Kolmeen osaan jaettuna siitä sai makoisan pienen välipalan. Tauon jälkeen kalpimme kappaleen matkaa tienreunassa. Valtatien kyltissä ilmoitettiin autoilijoille, että Santiago de Compostelaan olisi matkaa vielä 40 kilometriä. Kahvilan emännän ohjeiden mukaisesti käännyimme ensimmäisestä tienhaarasta vasemmalle ja löysimme taas reittimerkinnät.

Kuljimme läpi viinitarhojen. Edestäpäin kuului sammakoiden kurnutusta. Polun vieressä oli kivestä rakennettu vesiallas. Kurnutus loppui kuin veitsellä leikaten, kun pääsin altaan reunaan. Veden pinnalla kellui vihreää höttöä, kuin leväpuuroa. Altaan reunoilla kasvoi heinää. Mihin sammakot olivat kadonneet? Seisoin hipihiljaa ja odotin. Mitään ei tapahtunut. Aprikoin kuinkahan kauan sammakot pystyivät pysyttelemään pinnan alla. Joutuisinko vartomaan iltaan asti? Odotin. Mitään ei tapahtunut. Sitten huomioni kiinnittyi muutamaan liikkumattomaan kohoumaan keskellä levämattoa. Otin valokuvan yhdestä kohoumasta. Zoomasin kuvaa kameran näytöllä niin suureksi kuin mahdollista. Sammakon suuret mulkosilmät erottuivat hyvin. Nyt tiesin mitä etsiä. Erotin altaasta puolentusinaa hievahtamatta kelluvaa vihreää sammakkoa. Hiivin lähemmäksi. Kaikki sammakot pysyttelivät aloillaan. Kurotin veden ylle ja sain napattua paremman kuvan lähimmästä viherveikosta.

Vain pari kilometriä ennen Caldas de Reisiä tien vieressä oli autotalliin rakennettu baari. Kalusteet olivat itse kyhättyjä tai jostain huokeasti haalittuja. Pöytälevyt oli kätketty vahakankaiden alle. Asiakkaat istuivat pitkillä penkeillä. Tilasimme oluet. Päivän viimeisellä taukopaikalla istuskeli jo kolme espanjalaista ja kolme amerikkalaista. Yksi espanjalaisista kertoi olleensa Erasmus -vaihdossa Forssassa. Ovien pieliin laitetut vesipullot tulivat puheeksi. Espanjalaiset kertoivat sen olevan konsti pitää kärpäset loitolla. Päivätaipaleen viimeinen osuus kulki tienvierustaa ja katuja pitkin. Majoituimme Hotel Balneario Acuñaan. Vastaanotosta meidät ohjattiin erilliseen rivitalonomaiseen rakennukseen. Vihdoinkin pääsin suihkuun, joka toimi kaikin puolin mainiosti. Aamulla teipattu varvas voi hyvin, mutta teippi oli pehmennyt, karannut paikaltaan ja jättänyt jälkeensä tahmaisen liimasotkun. Seuraavalla kerralla käyttäisin erilaista teippiä. Päivällinen nautittiin hotellin ruokasalissa, joka roikkui parvekkeena Umia -joen yläpuolella. Alkupalaksi popsin isoja vihreitä papuja ja keitettyjä munia. Sitten pöytään kannettiin paistettuja perunanpalasia ja mausteista naudanlihaa sekä salaattia. Jälkiruoaksi valitsin jäätelön. Tuutti tarjoiltiin juhlallisesti lautaselta. Murkinat olivat ihan ok, joskin kotikeittiössäkin saisi helposti värkättyä herkullisemman ja näyttävämmän atrian. Muistutin jälleen kerran itselleni, ettei caminolle kannata lähteä kulinaarisin pyrkimyksin. Päivätaival kartalla.

5. kävelypäivä 9.4. sunnuntai, Caldas de Reis - Padrón. Hyvin nukutun yön jälkeen kömmimme aamupalalle kahdeksaksi. Haalin tarjoilupöydästä kinkkujuustoleivän rakennustarpeet, jogurttia, hedelmäsalaattia ja kahvia. Appelsiinimehu oli appelsiinimehun irvikuva, tiivisteestä valmistettua kitkeränmakuista litkua. Tien päälle päästiin vasta puoli kymmenen korvilla. Ylitimme Umia-joen ja saavuimme geotermiselle lähteelle, jolla olimme piipahtaneet lyhyesti jo edellisenä päivänä suunnistuserheen seurauksena. Nuori nainen oli silloin uittanut koipiaan lähteessä. Vuonna 1951 rakennetun jalkojenpesupaikan suuttimista olivat leijonanpääfiguurit lohkeilleet pois, mutta vesi oli mukavan lämmintä. Opaskyltissä kerrottiin vedellä olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Jo roomalaiset olivat hyödyntäneet Caldas de Reisin lämmintä vettä kylpylöissään. Lähteen äärellä pörrätessä Tuijan repusta löytyi muhkea kivenmurikka. Syntikivi oli ollut repun lisäpainona jo kelpo taipaleen. Se lensi kuumaan lähteeseen. Paikallinen mies tuli hakemaan lähteen vettä ison kanisterin kera.

Jalkojen pesuun ei sillä haavaa ollut tarvetta, joten jatkoimme kohti pohjoista. Hyttiäinen lensi silmään. Räpyttelin vimmatusti. Silmä alkoi vuotaa. Räpyttelin luomia pari minuuttia. Lopulta kyynelten hukuttaman ja luomen murjoman hyönteispolon tomumaja valui poskelle, putosi siitä tienpientareelle ja palautui elämän suuren kiertokulkuun. Lähestyimme opaskirjassa mainittua viaductia. Termi oli meille vieras ja aprikoimme mitä se tarkoittaa. Viaduct osoittautui pitkäksi maantiesillaksi. Sen kautta valtatie N-550 ylitti koko Bermaña -joen laakson. Viaduktilla eli maasillalla tarkoitetaan siis siltaa, joka ylittää jonkin muun maastoesteen kuin vesistön, esimerkiksi laakson tai rotkon. Ohitimme kanatarhan. Kukko kiekui. Saavuimme varjoisaan metsään. Mustarastas istui oksalla. Kerttuset liversivät pensaissa. Peipot lauloivat ”Fhujiiru firlilijoo fhrjii fhjuurli vsii vhee visi visi”. Järripeippo siritti. Kuljimme humisevan lehväkaton alla. Puut olivat vanhoja ja muhkuraisia. Ne eivät olleet ollenkaan uhkaavia, vaan ystävällisiä ja viisaita. Ainoastaan pensaissa väijyvät villisiat kauhistuttivat Tuijaa. Agrojosé rapsutti haravalla maata niityn reunalla.

Polku kulki viljelysten halki. Ruskean kuivan multamaan keskellä kasvoi yksinäinen appelsiinipuu. Aidatun alueen sisäreunoilla kasvoi viiniköynnöksiä. Pieni hurja vahtikoira kipitti viljelysten takaa. Se haukahti muutaman kerran ja murisi, jotta asia olisi tullut kerralla selväksi. Cafe Esperon oli päivän ensimmäinen taukopaikka. Tilasimme kahvit ja appelsiinimehua. Takahuoneen seinät olivat täynnä vanhojen asiakkaiden kirjoituksia maailman kaikilta kolkilta. Paikalla pörräsi korutaiteilijapapparainen. Ukko innostui kuullessaan meidän olevan Suomesta ja kaivoi esiin 1960-luvulta peräisin olevan tietokirjan. Saisimme koruista alennusta, koska olimme kotoisin köyhästä maasta. Rikkailta amerikkalaisilta ja australialaisilta otetaan kovempi hinta. Emme ryhtyneet päivittämään taiteilijan tietoja maailman varallisuuden jakautumisesta. Tuija ja Anniina innostuivat tekemään koruhankintoja. Kahvilan seinällä oli kehyksissä kirje Uudesta-Seelannista. Kaksi sikäläistä reissaajaa oli epähuomiossa jättänyt kahvit ja bocadillot maksamatta jokunen vuosi sitten. He olivat lähettäneet maksun myöhemmin kirjeen mukana.

Cafe Esperonin korutaiteilija

Kolme karitsaa pomppelehti kapealle kylätielle. Ne kirmasivat tietä pitkin kulman taakse villisti pomppien. Äitilammas karjaisi ”Mää-ä-ä-ä”. Pikkulambit kirmasivat takaisin. Carracedon kylän aukiolla oli jälleen uusi, entistä yksityiskohtaisempi versio cruceirosta. Jeesuksen ja Marian lisäksi mukana oli myös Pyhä Jaakko, joka katsoi Santiagon suuntaan. Valkoinen polle laidunsi niityllä. Kuljimme harvakasvuisen mäntymetsän reunassa. Edessä avautui viehättävän vehmas näkymä Bermañan jokilaaksoon. Punarinta istui aidalla polun vieressä. Neljä haukkaa kaarteli ja kiljahteli laakson vastakkaisella puolella metsän yläpuolella. Tuija ihastui mustaan sikaan. Se kuopsutti maata talon aidatulla pihalla.

Parin kilometrin patikoinnin jälkeen pysähdyimme välipalalle Bar Pardaliin. Se oli jokseenkin rinnakkain pohjoiseen kulkevien teiden N-550 ja AP-9 välissä. Anniina halusi välttää kovakuorisen patongin jyystämisen ja tilasi hampurilaisen. Noudatimme Tuijan kanssa esimerkkiä. Roskaruoka on sallittua pitkillä kävelylenkeillä. Tuijan ja Pitkänmatkan Kävelijän hampurilaiset tarjoiltiin ensin. Truuttasin pihvin päälle ketsuppia ja majoneesia. Haukkasin ahnaasti pehmeää vehnäsämpylää. Anniina silmäili hampurilaisherkuttelua kuola valuen. Sitten tarjoilija ilmestyi takaisin kolmannen ”hampurilaisen” kera. Hän selitti pahoitellen, että varsinaiset hampurilaissämpylät olivat juuri loppuneet. Keittiössä oli kuitenkin improvisoitu näppärästi. Anniinalle oli valmistettu hampurilainen käyttäen tavallista kovakuorista patonkia.

Anniinan kovakuorinen hampurilainen

Maasto oli hiljalleen muuttunut yhä mäkisemmäksi. Yhtä ylämäkeä kavutessani kohtasin yksinäisen peregrinan. Päässä oli lierihattu, selässä reppu ja kummassakin kädessä sauvat. Nainen käveli poispäin Santiagosta ja laskeutui mäkeä alas kulkien siksakkia polun puolelta toiselle. Ikään kuin loiva rinne olisi ollut liian jyrkkä suoraan laskeuduttavaksi. Ehkä naisen jalat olivat kipeät. Ranskalaisella reitillä olen aikaisemminkin törmännyt vastavirtaan kulkeviin vaeltajiin. Poispäin Santiagosta kävellessä saa tallustella omassa rauhassa. Reittimerkintöjen löytäminen voi tosin olla hankalaa. Polku kapeni jälleen. Puut kohosivat vihreinä seinäminä molemmin puolin. 

Ohitimme suljetun kahvilan, jota olimme tavoitelleet taukopaikaksi. Kotvan kuluttua metsämaisema vaihtui niityiksi ja sitten olimmekin taas talojen keskellä esikaupunkialueella. Pieni lisko vilisti tien yli ja kätkeytyi katukiveyksen lohkeamaan. Varsin moni reitin varrella asuva oli virittänyt jonkinlaisen näköesteen yksityisyytensä suojaksi.

Muutama kilometriä ennen Padrónia temppeliritariksi puettu mallinukke seisoi vartiossa portinpielessä. Portin toisella puolella oli isoon tammitynnyriin kiinnitetty ilmoitus ”Beer Cold Drinks”. Astuimme sisään. Partasuu ukko mulkaisi työnsä äärestä. Kaiuttimista raikui klassinen heavyrock. Istuimme penkeille ja tilasimme oluet. Ukko katosi takahuoneeseen, toi kolme oluttölkkiä ja palasi askarteluprojektinsa pariin. Silmäilimme paikkaa hieman hämillämme. Se muistutti enemmän verstasta kuin baaria tai kahvilaa. Pöydät oli aseteltu talon suojaisalle sisäpihalle ja autokatokseen. Joka puolella oli laatikoita, ämpäreitä, kannuja, hyllyjä, tynnyreitä, ritilöitä, kiviä, patsaita, työkoneita, kaikenlaisia liima-, maali- ja liuotinastioita, arkkuja ja muuta sekalaista tavaraa. Seinillä roikkui säkkikankaita, karttoja, viirejä, lippuja, tauluja, julisteita ja vanhoja tarvekaluja. Pistäydyin vessassa. Seinällä roikkui maalitaulu. Siihen oli ammuttu jokusen kerran. Kun palasin takaisin pöytään, vilkaisin mitä paikan omistaja askarteli. Ukko liimasi parhaillaan kampasimpukkaa juomalasin pohjaan. Vitriinissä oli esillä joitain valmiita tuotteita, mm. rannerenkaita, riipuksia ja koristeltuja kampasimpukoita.

Padrónissa majoituimme Hotel Riveraan. Naiset lähtivät ihmettelemään kaupungin vilskettä. Pääsiäisen tiimoilta järjestettiin sekä maallisia että hengellisiä seremonioita, kulkueita ja markkinahulinaa. Pyykkäsin. Olin pessyt teknisen paidan, alushousut ja -sukat melkein joka ilta. Ne ennättivät kuivaa yön aikana, kunhan vain pesin ne heti majapaikkaan saavuttuani, väänsin vedet pois ja asettelin kuivamaan huolella. Laskeuduin hotellin pieneen ravintolaan luonnostelemaan matkakertomusta. Tilasin lasillisen viiniä. Katkolahjehousujen reisitaskussa olin koko reissun ajan kantanut vihkoa ja kynää. Taukopaikoilla olin tehnyt muistiinpanoja nähdystä ja koetusta. Lisäksi olin käyttänyt kameraa kuvamuistiinpanojen tekemiseen. Systeemi oli toiminut hyvin. Naiset palasivat tutkimusmatkaltaan ja siirryimme läheiseen ravintolaan illalliselle.

Jostain syystä en ollut kovinkaan nälkäinen päivän kävelyurakan jälkeen. Tilasin vain salaatin ja viiniä. Tummaihoinen nainen tuli kauppaamaan rannerenkaita ja muita koruja. Aluksi tingattiin, mutta kaupat tehtiin lopulta pyydettyihin hintoihin. Tilasimme vielä yhteisen juustolautasen. Majapaikkaan palatessani panin merkille hissin ovien erikoisen sijainnin. Kaikki hissin ovet avautuivat kerrosten välisille tasanteille. Jos halusi päästä hotellin vastaanotosta esimerkiksi kolmanteen kerrokseen, piti valita matkustaisiko toisen ja kolmannen kerroksen väliselle tasanteelle vai kolmannen ja neljännen kerroksen väliselle tasanteelle. Raskaiden matkalaukkujen tai vaikkapa pyörätuolin kanssa matkustavien kannattaa huomioida tämä Hotel Riveran erikoisuus. Päivätaival kartalla.

6. kävelypäivä 10.4. maanantai, Padrón - Santiago de Compostela. Viimeinen ja pisin kävelypäivä aloitettiin reissun heppoisimmalla aamupalalla. Kahvikupillisella, kahdella hillopaahtoleivällä ja lasillisella appelsiinimehua pitäisi jaksaa ensimmäiset kuutisen kilometriä. Liikkeelle päästiin yhdeksältä. Kävelimme joen rantaan. Pulskat pulut nokkivat edellisen päivän karnevaalikansan maahan pudottamia murusia ja ruokakääreitä. Ostin jäätelön kioskista. Kävelimme Padrónin katuja kotvan. Saavuimme Pyhän Marian kirkon luo. Sen pihalla oli kaunis hautausmaa. Työmiehet hakkasivat sukuhautaa auki uudelle kalmolle. Ohi kipitti nuoria pyhiinvaeltajatyttöjä. Reppuihin oli kiinnitetty oliivipuun oksia, joiden lehdet vielä vihersivät. Anniina selvitti oksien alkuperän. Tytöt olivat osallistuneet yömessuun Convento de Herbónissa. Siellä oli jaettu oksia osallistujille palmusunnuntain kunniaksi.

Jaakontien kulkijoita oli liikkeellä rutkasti. Nuoria ja vanhoja kävelijöitä kipitti edessä ja takana. Roskia poltettiin pihalla. Savu kirveli silmissä. Joku oli kävellyt jalkakäytävän märällä betonilla. Siihen oli jäänyt kengänjäljet. Kolme ruskeaa kanaa kujersi ja hirisi häkissä kujan varrella. Kanaset kallistelivat päitään ja katselivat ohikulkijoita keikistellen. Pensas oli valloittanut käyttämättömän hórreo -aitan. Vähän matkan päässä likaisenvalkoinen kapinen lammas tuli tervehtimään Anniinaa. Lammasolento nappasi aidanraosta tarjotun mintunvarren ahnaasti suuhunsa. Paikalle rynnisti ruskea lammas estämään lajienvälisen myönteisen vuorovaikutuksen. Ruskeaverikkö ryösti mintun omaan käyttöönsä. Anniina kaapaisi uuden mintunvarren ja ojensi sairaalle lampaalle. Ruskea lammas ryösti taas herkun toveriltaan. Samassa koko lammaslauma tölväsi paikalle ja sairas lambi työnnettiin taka-alalle. Anniina poistui paikalta.

Kävelimme läpi ikivanhan kylän kujaverkoston. Ukko istutti lehtikaalia puutarhassaan. Saavuimme rautatien tuntumaan, mutta tällä kertaa sitä ei ollut tarpeen ylittää. Takanamme lähestyi iso joukko pyhiinvaeltajia. Ihmismeri täytti koko maalaistien. Sitten kulku-ura vaihtui kapeaksi jalkakäytäväksi vilkkaan maantien varrella. Takaa lähestyi valtava rekka-auto. Maa tärisi sen jyristessä lähemmäksi. Rekka humahti ohi ja heilautti Tuijan tukan puolelta toiselle. Päivän ensimmäinen taukopaikka löytyi reilun kuuden kilometrin patikoinnin jälkeen Crucesista N-550:n varrelta. Anniina tilasi hampurilaisen välttääkseen kovakuorisen patongin, joista oli saanut kertakaikkisesti tarpeekseen. Keskustelu tarjoilijan kanssa varmisti, että pian pöytään ilmestyisi kuohkean pehmeä, kitalakea ja ikeniä raapimaton hampurilaissämpylä. Hetken kuluttua tarjoilija raahasi pöytään koivuhalon kokoisen kovakuorisen patongin. Se erosi bocadillosta vain siinä, että se oli lämmitetty ja sen ohessa tarjottiin pikkuiset annospakkaukset ketsuppia ja majoneesia. Anniina tuijotti ilmestystä tyrmistyneenä. Tuoreista appelsiineista puristettu mehu oli joka tapauksessa herkullista.

Kahvilan naistenvessan ovi oli raollaan. Miestenvessan ovi oli lukossa. Lepotauon aikana oli kehittynyt melko huomattava tarve pistäytyä toiletissa. Kärvistelin oven takana kotvan. Otin jo askeleen naistenvessan suuntaan, mutta sitten kavahdin takaisin. Arvelin, että perinteitä kunnioittavassa Espanjassa väärän vessan käyttäminen olisi ollut ns. kardinaalivirhe. Ei auttanut muuta kuin vartoa varatun miestenvessan edessä jalat ristissä. Kului kelpo tovi. Miestenvessasta kuului lupaavia ääniä. Sitten ovi lopulta avautui. Ulos kipitti ruotsalaisen näköinen muodokas blondi.

Tienposkessa puiden katveessa häämötti kivitalon rauniot. Talon luo kulki polku. Sen molemmin puolin kasvavat varvut muodostivat tasaisen vihreän maton. Talon katto oli romahtanut. Seinät olivat osittain sortuneet. Lehtimetsä oli saartanut rakennuksen joka puolelta. Oviaukosta pilkisti yläkertaan johtavat kiviportaat. Kiipesin hitaasti ylös Anniinan perässä. Askelmat olivat epätasaiset. Puiden lehdet ja löyhä maa-aines tekivät askeleet epävakaiksi. Puiden oksilta roikkuvat köynnöskasvit tarttuivat reppuun ja takinliepeisiin. Vihreä lehväkatto humisi tuulessa. Etäältä kuului kirkonkellojen tasainen lyönti. Pääsin ylätasanteelle. Se oli mäenharjan tasalla. Astuin sortuneen seinän läpi ja tein lenkin lähimaastossa. Kivimuuri jatkui pitkälle. Risut raapivat sääriä. Palasin portaiden luo ja aloin laskeutua varovasti. Askelmat olivat kaltevat. Ne viettivät alaspäin. Horjahdin. Asettelin jalat yksi kerrallaan askelmille hyvin hitaasti ja pääsin ehjänä alas.

Rúa de Francosin kylässä ohitimme koko reissun vanhimman cruceiron. Se oli alun perinkin karkeaa tekoa ja vuosisadat olivat syöneet särmät sen muodoista. Pysähdyimme lounassalaatille. Tuija ja Anniina harppoivat reippaasti kohti Santiagoa. Puro solisi polun vieressä. Päivä oli edellisiä kuumempi. Hiki virtasi. Jäin muista jälkeen. Naiset liittyivät kolmen vaeltajan ryhmään. Espanjalainen Juan tiedusti Anniinalta  ”Por qué?”. Papparainen halusi tietää mikä oli saanut lähtemään pyhiinvaellukselle. Yhteistä kieltä ei ollut, joten keskustelu käytiin taas enimmäkseen elekielellä. Juan käytteli käsiään taitavasti. Hän kertoi kävelleensä caminon neljä kertaa. Uskonnollinen motiivi oli vähäinen, hengellinen motiivi vähän merkittävämpi. Tärkeintä Juanin mielestä oli kuitenkin hyvä ruoka ja viini ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Kolmikon pariskunta oli kotoisin Pariisista. Mies harrasti toisen maailmansodan historiaa amerikkalaisten näkökulmasta, koska työskenteli amerikkalaisessa yrityksessä. Tuija piti kuuden kilometrin mittaisen luennon Suomen historiasta alkaen vuodesta 1527. Silloin Kustaa Vaasa päätti Västeråsin kirkolliskokouksessa, että Ruotsista tulee luterilainen valtio ensimmäisenä maailmassa. Juan näki puutarhassaan hääräilevän naisen ja pyysi vettä. Juomapulloja täytettiin kiitollisina.

Saavuimme sekametsään. Kuljin yksikseni toisten takana. Viimeinen päivätaival tuntui tavallista raskaammalta. Nyrkinkokoinen käpy tömähti polulle eteeni. Jos olisin kävellyt hitusen vauhdikkaammin, se olisi osunut suoraan päähäni. Jatkoin matkaa. Toinen jättikäpy tömähti polulle jalkojeni juureen. Tähystin korkeuksiin. En erottanut lehvästöstä kujeilevia oravia tai muitakaan eläimiä. Viitisen kilometriä ennen Santiagoa löysimme taas omakotitalon takapihalle perustetun kahvilan. Tämä oli kuitenkin paljon siistimpi kuin Padrónin verstasbaari. Kaksi kissaa käyskenteli pöytien lomassa. Tein uuden hotellivarauksen Santiago de Compostelaan. Aikaisemman varauksen oli sössinyt varaamalla majoituksen epähuomiossa jo edelliselle yölle. Onneksi olin valinnut huokean majapaikan. Menettäisin vain muutaman kympin. Tuijan ja Anniinan majapaikka olisi hieman etäämmällä katedraalin eteläpuolella. Viimeiset kilometrit kuljettiin katuja pitkin. Apteekin lämpömittari näytti 29 asteen hellettä. Ei ihme, että päivä oli tuntunut edellisiä raskaammalta. Astelimme verkkaisesti läpi Alamedan viehättävän puistoalueen ja suuntasimme sitten omiin majapaikkoihimme. Päivätaival kartalla.

Epilogi. Tiistaina kävin linja-autoasemalla ostamassa bussilipun keskiviikolle Santiagosta Portoon. Se maksoi 34 euroa. Bussi lähtisi puolilta päivin. Tuija ja Anniina hakivat pyhiinvaellustodistukset eli compostelat. Ne olivat uudistuneet värillisiksi ja aikaisempaa kauniimmiksi. Myös todistusten hakupaikka ”Officina de Acollida ao Peregrino” oli uudistunut. Se oli nyt Rua das Carretaksen varrella, lähellä katedraalia. Toimistossa oli kymmenen asiointitiskiä ja lisää rakenteilla. Itse katedraali oli huputettu huolto- ja korjaustöiden ajaksi. Löysin kuitenkin yhden kuvakulman, josta käsin ei näkynyt rakennustelineitä ja suojapeitteitä. Tuija ja Anniina kävivät päivä- ja iltamesuissa. Päivämessussa oli paikalla koko Santiagon papisto ja arkkipiispakin. Siellä pyhitettiin kolme isoa kannua öljyä. Iltamessun aluksi lueteltiin pyhiinvaeltajat. Espanjalaiset ilmoitettiin kotikaupunkiensa mukaan ja muualta tulleet maittain. Aivan lopuksi kerrottiin, että kaksi pyhiinvaeltajaa Suomestakin oli päässyt perille.

Päivällinen nautittiin hitaasti ja reissun tapahtumia muistellen ravintola Cre-Cotteen yläkerrassa, aivan katedralin tuntumassa. Ilta hämärtyi. Lähestyvän kärsimyskulkueen rumpujen pauke sai Anniinan säntäämään ravintolan vessasta niin vauhdikkaasti, että rystysnahka repeytyi palkeenkielelle. Convento de las Madres Mercedariakselta liikkeelle lähtenyt kulkue oli dramaattinen ja hieman pelottavakin näky.

Santiago de Compostelan katedraali

Jalat toimivat moitteetta koko reissun ajan. Tammikuun puolivälissä olin aloittanut vuoden mittaisen kävelyurakan, joten koivet olivat ennättäneet sopeutua jatkuvaan rasitukseen. Tämän reissun myötä olen tullut tallustelleeksi Camino Portuguésin alku- ja loppupäät. Fatimasta Tuihin on vielä kulkematta. Kaksi muutakin caminoa on vielä kesken. Ranskalainen reitti Jaakopin kanssa on edennyt Santo Domingo de la Calzadaan asti. Ranskan puolella Via Podiensista (GR65) on patikoitu Espalioniin asti.