Apostolin kyydillä: toukokuuta 2017

Kolmannen kävelykuukauden lopulla 5.-10.4. tein patikkaretken Espanjan Galiciassa. Kävelin Tuijan ja Anniinan kanssa Portugalin ja Espanjan rajalta Tuista Galician itsehallintoalueen pääkaupunkiin Santiago de Compostelaan. Etenimme pitkin vanhaa pyhiinvaellusreittiä Caminho Portuguésia. Säät suosivat. Yhtenäkään päivänä ei satanut. Galiciassa kevät oli jo pitkällä. Monenväriset kukat värittivät polunviertä. Taivas oli lähes koko ajan pilvetön. Lämpötila kohosi päivittäin hellelukemiin. Appelsiini- ja sitruunapuut notkuivat kypsistä hedelmistä. Osan matkasta patikoimme pitkin roomalaisten rakentamaa tietä pitkin. Antiikinaikaisia kaarisiltoja näkyi useita. Ne olivat edelleen käytössä. Kuudessa päivässä taivalta kertyi askelmittarin perusteella osapuilleen 143 kilometriä. Tarkemmat muistiinpanot reissusta löytyvät täältä.

Säät suosivat Espanjan retkellä

Toisen kävelykuukauden aikana pelästyttänyt nilkkakipu on pysynyt poissa. Koirankanssakavelija arveli blogitekstin kommenteissa, että nastalenkkarit olisivat ehkä osaltaan edesauttaneet nilkan kipeytymistä. Jätin nastalenkkarit pois käytöstä ja nilkkakivut todellakin katosivat. Sitten vilkaisin vanhoja vaelluskenkiäni hieman tarkemmin. Alipronaation seurauksena kenkien pohjat olivat kuluneet enemmän ulko- kuin sisäsyrjien puolelta. Asetin vanhan ja uuden vaelluskengän rinnakkain pöydälle. Nyt vanhojen kenkien pohjien kuluminen näkyi hyvin ja hoksasin miten vinossa asennossa olin kävellyt monet kerrat. Ehkä sekin oli edistänyt nilkan kipeytymistä. Nilkkakivun tiimoilta hankkimani hierontarullan käyttö on jäänyt melko vähäiseksi, mutta lisääntynyt kuitenkin koko ajan. Muutaman kerran viikossa tulee rullailtua pohkeita ja säärensyrjiä. Puuha on kuitenkin melko raskasta. Kovin pitkiä rullailusessioita ei tule tehtyä.

Vanhan vaelluskengän pohja on kulunut voimakkaasti ulkosyrjän puolelta

Kolmannen ja neljännen kävelykuukauden aikana kävelylenkki jäi eri syistä väliin neljänä päivänä. Vuoden kävelyn lähtötilannetta kuvaavassa jutussa olin uhonnut käveleväni vähintään viiden kilometrin lenkin ”…joka päivä, satoi tai paistoi, pakkasella ja helteellä, tyvenessä ja myrskysäällä.” Nyt, kun neljä kuukautta vuoden kävelystä on takana, olen hiljalleen alkanut taipua realistisemmalle kannalle. Elämässä tulee vastaan kaikenlaista yllättävää. Aina ei kävelylenkille pääse vaikka haluaisikin. Maaliskuun 25. päivänä yksinkertaisesti unohdin käydä lenkillä. Lenkki oli tarkoitus tehdä kauppamatkan yhteydessä. Jostain käsittämättömästä syystä kävelin ensin markettiin ja sitten suoraa päätä takaisin kotiin. Sama pää kesät talvet :-) Koko maaliskuun 30. päivän pakersin jonkin tekstin kimpussa. Se piti saada valmiiksi ennen kuin vuorokausi vaihtuisi. Tuona päivänä en ennättänyt käymään kävelylenkillä. Perimmäinen syy oli tietenkin kehno ajankäytön suunnittelu. Jatkossa yritän ennakoida tuollaiset tilanteet paremmin niin, että kävelylenkille löytyy vähintään tunteroinen joka päivä. Huhtikuun 20. päivänä taas viimeistelin Espanjan reissun matkakertomusta niin intensiivisesti, ettei päivän kävelylenkille jäänyt energiaa.

Neljäs kävelemätön päivä eli huhtikuun 23. päivä on ainoa, jolle löytyy asiallinen peruste. Pohkeet olivat kipeät paljosta kävelystä. Säären syrjiä särki kävellessä. Penikkataudin oireet olivat kivuliaita kävelylenkin alussa ja hellittivät hieman lihasten lämmetessä. Päätin pitää välipäivän. Lepo helpottikin säären ja pohkeiden tilannetta. Isompi apu penikkatautiin löytyi kuitenkin aivan sattumalta. Talven ja kevään ajan olin noin kerran viikossa läiskinyt sulkapalloa vaimon kanssa. Se on varsin kevyttä liikuntaa. Tekniikka- ja voimaero on edukseni liian iso. Sulkapallon pelaamisessa vaimon kanssa on oma viehätyksensä, mutta siinä puuhassa en juuri hengästy tai hikoile. Sitten löysin toiseksi pelikaveriksi itseäni nuoremman herrahenkilön. Pelin tempo ja syketaajuus nousivat vilauksessa aivan uudelle tasolle. Muutaman tällaisen reippaamman pelikerran jälkeen panin merkille, että pohkeet olivat pehmenneet. Säären sivujen kivut olivat kadonneet. Ehkä pelkkä kävely oli ollut liian yksipuolista liikuntaa? Kenties olin sulkapallokentällä tullut ravistelleeksi, venytelleeksi ja väännelleeksi alaraajoja sillä tavalla sopivasti, että yksipuolisen harjoituksen seurauksena jumittuneet kohdat löystyivät?

Toisinaan kävely tuntuu pitkäveteiseltä ja turhalta. Vaikka sisimmässään tietäisi, että kävelylenkki on luovuuden lähde ja hyväksi kropalle, aina ei huvita. Etenkin, jos kävelylenkille pitäisi lähteä väsyneenä tai huonolla säällä. Olen vuosien mittaan käyttänyt muutamia konsteja, joiden avulla patikointi muuttuu hauskemmaksi. Kävelylenkille voi ottaa pohdittavaksi mukaan jonkin ongelman tai ratkaistavan kysymyksen. Alituiseen vaihtelevat maisemat, vastaan tulevat ihmiset ja eläimet, pilvet, luonnon äänet, hajut ja tuoksut tuottavat loputtomasti uusia mielleyhtymiä. Ne auttavat ajatukset liikkeelle. Usein fundeerattavat kysymykset liikahtavatkin eteenpäin kävelylenkin aikana. Asiat loksahtelevat paikoilleen. Mukavin tilanne on tietysti silloin, jos saa houkuteltua kaverin mukaan lenkille. Moni mieltä askarruttava asia ratkeaa kuin itsestään silloin, kun on joku jonka kanssa jutella.

Kävelylenkin voi tehdä hauskemmaksi myös kuuntelemalla äänikirjoja. Oma kävelyharrastukseni alkoi oikeastaan silloin, kun hoksasin yhdistää kävelyn ja kirjallisuuden samaan pakettiin. Kilometrit taittuvat kuin itsestään hyvää kirjaa kuunnellessa. Keväällä kehittelin uuden keinon puuduttavan kävelylenkin piristykseksi. Jos kävelisin vuoden kävelyn aikana kymmenkunta kilometriä päivässä, tulisin edenneeksi 3650 kilometriä lähtöpisteestä eli Oulusta. Avasin kartan ja aloin laskea etäisyyksiä. Mikä kiinnostava kohde olisi tuollaisen matkan päässä? Roomassa en ole koskaan käynyt, mutta se oli liian lähellä, samaten Pariisi ja Wien. Lopulta päädyin Espanjan eteläkärjessä sijaitsevaan Sevillaan. Se olisi mukavan eksoottinen kohde. Sinne olisi linnuntietä matkaa noin 3700 kilometriä. Kävelyvuoden aikana saattaisin juuri ja juuri ennättää kerätä riittävästi askeleita. Jos se onnistuisi, palkitsisin itseni pistäytymällä Sevillassa myös oikeasti. Neljän ensimmäisen kuukauden kuluessa pääsin virtuaalimatkallani 2526 kilometrin päähän Sevillasta.

Plaza de España, Sevilla - virtuaalivaelluksen määränpää

Toukokuun 7. päivä tein hieman pitemmän kävelylenkin osallistuakseni Lapin Muulien palaveriin. Suunnittelimme seuraavaa Saariselän reissua. Samalla tuli taas popsittua pötsi pulleaksi Hidin valmistamia herkkuja. Syöminen on aivan liian mukavaa puuhaa. Elopaino onkin pysynyt osapuilleen samoissa lukemissa neljän ensimmäisen kävelykuukauden aikana. Jalat tuntuvat jo tottuneen päivittäiseen kävelyyn… paitsi juuri tänä aamuna oikeassa kantapäässä alkoi tuntua outoa aristusta. Toivottavasti kantapää ei äidy hankalaksi. Kesäkuun alussa olisi tarkoitus jatkaa Jaakopin kanssa taivallusta Jaakontiellä. Toissa vuonna pääsimme Estellaan asti ja viime vuonna Santo Domingo de la Calzadaan. Jos sää suosii ja jalat kestävät, tämän kesän retkellä saatamme päästä Leóniin asti.