Stevenson - Kävelyretkistä

Stevensonille patikointi on ennen kaikkea matka sisään päin, erilaisiin mielentiloihin, tuntemuksiin ja ajatuksiin. Kävelyretkelle kannattaakin laittautua yksin, sillä siitä seuraa ihmeellinen vapauden tunne. Yksin kulkija voi omin päin päättää vauhdista, lepotauoista, eväistä... kaikesta! Tasainen askellus on paras, sillä se ei vaadi keskittymistä, vaan antaa ajatuksen liitää vapaasti.

"Kaikista ihmisen mielialoista tielle lähdön tunnelma lienee parhain."

Kiireetön, erittelevä tarkkailija saa maisemasta eniten irti. Korkean kukkulan huipulle kiipeäminen ei välttämättä ole sen hedelmällisempää kuin viljelysmaita halkovan tien yksitoikkoisesti samankaltaisina toistuvat värien ja muotojen yhdistelmät. Antoisimpia ovat polut ja pienet tiet, joilla on omat persoonallisuutensa, vapaina tieinsinöörin korrekteista suorista tehokkaista linjoista, mutta tulvillaan miellyttävää oikullisuutta. Mikä on synnyttänyt tuon tienmutkan tai pientareen joutomaan ailahtelevuuden? Luonnonpoluilla mikään systemaattinen peräkkäisyys ja jatkumo ei vaadi kulkijan huomiota, on kuin olisi hetkeksi vapautunut syyn ja seurauksen rautaisesta määräysvallasta.

"...jokaisessa yksityiskohdassa näkyy siivon ja sopusointuisen kauneuden hiljainen henki, niin että voimme kaikessa rauhassa ottaa vastaan jokaisen pienen piirteen ja antaa niiden yksissä tuumin soittaa mielessämme maiseman hillittyä sävelmää."

Karun ja mielenkiinnottoman maiseman tarkastelu herkistää näkemään kauneutta sielläkin missä sitä ei yleensä huomaa. Muistot, odotukset ja mielialat vaikuttavat siihen millaisena seutu katselijalle näyttäytyy. Tarkkailija kuuluu yhtälön muuttujiin siinä missä tarkkailtavakin. Ripaus mielikuvitusta ja eloton maa muuttuu romanttiseksi seikkailujen tyyssijaksi...

Kustantaja esittelee kirjan seuraavasti: Skotlantilainen romaanin klassikko Robert Louis Stevenson (1850-1894) oli myös mainio esseisti. Kirjan kolme esseetä luotaavat kävelemisen filosofiaa ja maisemaestetiikkaa polveillen parhaaseen brittityyliin moniin suuntiin ja tiineesti – oli sitten kyse piipunpoltosta, kontemplaatiosta tai kulttuurihistoriasta kaikessa laajuudessaan.

”Ei voi aavistaa, miten loppumattoman pitkään jatkuu suvipäivä, jos sillä ei ole muuta mittaa kuin nälkä eikä muuta päätepistettä kuin uneliaisuus”

Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän leppeän valohämyisen illan paras palkinto.

Frómista-Ponferrada 1.-11.3.2009

Ensimmäinen camino, jossa varusteet, kunto ja muu valmistautuminen onnistuivat ilman suurempia sähläyksiä. Älysin jopa varata hostellit etukäteen ja riittävästi aikaa vieraissa paikoissa suunnistamiseen :-)

Santiagon tielle matkustin Stanstedin kautta, missä täytyi viettää yksi yö Days Inn -hotellissa lentoyhteyksien yhteensopimattomuuden takia. Stanstedista 2.3. lento Santanderiin, missä yöpyminen kodikkaassa Hospedaje Magallanes -hostellissa. Seuraavana päivänä iltapäivän junalla Santanderista Frómistaan, missä majoittuminen albergueen aivan San Martin -kirkon vieressä.

1. kävelypäivä 4.3. Frómistasta raskas ja märkä taival räntäsateessa Calzadilla de la Cuezaan, missä albergue onneksi lämmitetty. Iltapäivällä kohtasin Kanadan ranskalaisen, piippua pössyttelevän extreme-vaeltajan, joka ei halunnut maksaa yöpymisistä edes albergueiden muutamaa euroa, vaan nukkui mieluummin pankkiautomaattien kopeissa tai taivasalla. Jälkikäteen ajatellen vajaan 40 km kävely ensimmäisenä vaelluspäivänä ei ollut kovinkaan järkevä temppu, mutta paikat kestivät :-)

2. kävelypäivä 5.3. Calzadilla de la Cuezasta reitti jatkui länttä kohti helppokulkuisena, mutta räntää vihmoi entistä tiuhemmin. Vyölaukku osoittautui kehnoksi varusteeksi. Se ei mahtunut sadetakin alle ja kastui osittain. Ajatus oli majoittua Sahagúnissa, mutta mikään albergue ei ollut auki, joten jatkoin kävelyä kohti Calzada del Cotoa kohti, missä opaskirjasen mukaan olisi avoin albergue. Räntäsade yltyi koko ajan ja matkan pituus alkoi tuntua jaloissa. Calzadassa takana oli 27 km ja majapaikka veti mielen mustaksi. Parakkimainen rakennus oli kylmä ja kostea, patjat likaisia. Päätin paikalle osuneen saksalaisen pariskunnan kanssa hurauttaa taksilla pienen matkan eteenpäin paremman majapaikan toivossa ja päädyin El Burgo Raneroon.

3. kävelypäivä 6.3. El Burgo Ranerosta jatkoin seuraavana aamuna bussilla Mansilla de las Mulasiin, missä otin taas jalat alleni. Edellisten päivien jälkeen 18 km matka Leóniin tuntui mukavan kevyeltä, etenkin kun sää alkoi muuttua keväiseksi. Ennen Leónia liityin pieneen seurueeseen, joka koostui kahdesta espanjalaista nuorukaisesta sekä korealaisesta ja kanadalaisesta naisesta. Ennen Leónia kadotimme reittimerkit ja jouduimme kävelemään vilkkaasti liikennöityjen teiden, risteysalueiden ja liittymien poikki. Onneksi espanjalaisilla näytti olevan käsitys oikeasta suunnasta. Leónissa majoittuminen nunnien hallinnoimaan Santa Maria de Carbajalin albergueen.

4. kävelypäivä 7.3. Seitsemisen kilometriä Leónin jälkeen, Virgen del Caminon kohdalla, reitti jakautuu kahtaalle. Perinteinen reitti seurailee vilkkaasti liikennöityä tietä, jonka melua ja vaaroja välttääkseni valitsin toisen, hieman pitemmän vaihtoehdon ja jouduin samalla eroon eilisestä seurueesta, jotka valitsivat perinteisen reitin. Omassa rauhassani saatoin taas paremmin omistautua äänikirjojen kuunteluun. Edellisen päivän aikana alkanut muutos säätyypissä voimistui ja ajoittain aurinko paistoi jo lämpimästi. Mitä parhain kävelysää! Yövyin Villar de Mazarifessa 20 km kävelyn jälkeen.

5. kävelypäivä 8.3. Jälleen mahdollisuus valita maantietä seurailevan reitin ja rauhallisemman, mutta pitemmän reitin välillä. Päädyin taas pitemmälle reitille. Aurinko porotti jo välillä niin kuumasti, että aloin pelätä repussa kantamieni meetvurstien pilaantuvan ja nahkani kärventyvän. Majoituin Astorgaan 30 km taivalluksen jälkeen. Illemmalla samaan albergueen ilmaantuivat myös toissapäiväiset espanjalaiset yhdessä korealaisen kanssa. Kanadalainen oli jatkanut seikkailuaan suuntaamalla Leónista Pohjois-Afrikkaan. 

6. kävelypäivä 9.3. Caminon reitti kulkee idästä länteen, joten aurinko porottaa suurimman osan ajasta vasemmalta. Olin varustautunut auringonpaahdetta vastaan huivilla, jonka nyt asettelin lippalakkini alle niin, että se suojasi niskaa. Oli aivan liian kuumaa kulkea takki päällä, eikä repusta löytynyt sopivan ohutta pitkähihaista paitaa käsivarsien suojaksi. Aurinkovoidettakaan en halunnut enää ostaa, sillä tämä olisi caminon toiseksi viimeinen kävelypäivä. Päädyin kulkemaan hieman hankalassa asennossa pitääkseni vasemman käsivarren varjossa. Korealaisella oli ongelmia jalkojensa kanssa. Pienikokoinen nainen painoi alle 50 kg, mutta reppu oli omaani isompi. Sinnikäs aasialainen opiskeli iltaisin espanjaa kirjoista, joita keräsi reppuunsa kirjakaupoista. Espanjalaiset ja korealainen jäivät yöksi Santa Catalina de Somozaan. Itse jatkoin vielä Foncebadoniin. Päivällä mittaa 28 km.

7. kävelypäivä 10.3. Varhainen herätys. Ponferradaan johtaa Foncebadonista vuorten yli vain yksi tie, jolta ei voi eksyä. Varsinainen pyhiinvaellusreitti seurailee tieuraa maastossa. Päätin kulkea asfalttitietä pitkin, sillä kaksi ensimmäistä tuntia jouduin kävelemään pimeässä. Jossain vaiheessa aamuyötä ohitin koko caminon korkeimman kohdan ja rautaristin, jonka juurelle moni pyhiinvaeltaja on kantanut kiven kotimaastaan. Alkoi pitkä ja ajoittain jyrkkäkin laskeutuminen kohti Ponferradaa. Jalkoihin kohdistuva rasitus muuttui kertaheitolla aivan toisenlaiseksi kuin aikaisempina päivinä ja pian sääriä alkoi särkeä. Noin 20 km taivalluksen jälkeen ne olivat kuin tulessa. Olin yrittänyt laskeutua laaksoon liian nopeasti. Kävely ei enää onnistunut, joten viimeiset 8 km hurautin taksilla ennättääkseni Santiago de Compostelan bussiin.

Yhteensä seitsemänä kävelypäivänä tuli käveltyä noin 183 km eli keskimäärin 26 km päivävässä. Tällainen etenemisvauhti tuntui sopivalta vaikkapa koko caminon taivaltamistakin ajatellen. Jos jonakin päivänä on kuljettava pitkä matka, kannattaa seuraava päivä ottaa kevyemmin. Rasitusvammat ovat salakavalia, jaloille on annettava mahdollisuus levätä välillä. Seitsemännen kävelypäivän sääriongelma aiheutui liian nopeasta aikataulusta, kävelyalustan muuttumisesta polusta asfaltiksi ja kulkusuunnan muuttumisesta tasaisesta tai loivasta noususta jyrkäksi alamäeksi. Vaiva parani levolla parissa viikossa eikä ole uusiutunut.