Via Podiensis, osa 1: Le Puy-en-Velay - Espalion 20.-27.6.2015. Herkuttelureissu Ranskan keskiylängöllä

Prologi. Vuonna 2011 aloitettu camino oli vuonna 2013 saatettu päätökseen ns. ranskalaisen reitin osalta. Välipalana olin kiertänyt Mont Blancin massiivin ja köpötellyt Hadrianuksen vallin päästä päähän. Santiago de Compostelaan johtava reitti oli kuitenkin jäänyt kutkuttamaan mielen pohjalle. Tai oikeastaan pitäisi puhua reittiverkostosta, jonka lukuisat haarat ulottuvat joka puolelle Eurooppaa.

Ranskalainen vaellusreitti GR65 (Grange Randonnée 65) ja Saint-Jean-Pied-de-Portiin johtava keskiaikainen pyhiinvaellusreitti Via Podiensis alkavat Ranskan keskiylängöltä Le Puy-en-Velayn kaupungista. Käytännössä nämä kaksi reitti kulkevat pääosin pitkin samoja teitä ja polkuja. Confraternity of Saint James’n reittiopas (2006) kertoo pyhiinvaellusreitistä keskeiset asiat pähkinänkuoressa ja saman tekijän opaskirja (2013) yksityiskohtaisesti ja taustoittaen. GR65 on merkitty punavalkoisilla tunnuksilla (ballises) ja pyhiinvaellusreitti simpukkasymboleilla. Usein molempia näkee vierekkäin.

Le Puy-en-Velay
katedraalin sisältä nähtynä

Matkaseurueeseen kuuluivat tällä kertaa Pitkänmatkan Kävelijän lisäksi vaimo, Hilikku sekä Tuija, joka ainoana osasi jonkin verran ranskaa. Norwegian lennätti meidät Helsingistä Barcelonaan, mistä oli jatkolento Easyjetillä Lyoniin. Kävelyosuuden aloituspaikka Le Puy-en-Velay oli enää lyhyen junamatkan päässä. Illalla verryttelimme jalkoja kapuamalla mäen päälle Notre-Damen katedraaliin. Maaston suuret korkeuserot ja paikallisten materiaalien käyttö selittävät kirkon tavanomaisesta romaanisesta tyylistä poikkeavan ulkomuodon.

Notre-Damen katedraali

Torimyyntiä Le Puyssa

20.6. Le Puy-en-Velay - Saint-Privat d´Allier. Herätys klo 7:45 ja alakertaan aamupalalle. Hotellin ystävällinen virkailija ei puhunut sanaakaan englantia, eikä myöskään hoksannut hidastaa tai selkeyttää ranskankielistä pulinaansa. Naapuripöydän hauska jenkki toimi tulkkina. Saimme hotellilaskun maksettua ja mahantäytteeksi voisarven, patonkia, kahvia ja muutaman hedelmän.

Vasta kymmenen kieppeillä pääsimme liikkeelle. Sinisellä taivaalla purjehti muutama poutapilvi. Päivästä näytti kehkeytyvän erinomaisen kaunis. Kaupungin laidalla poikaviikareilla oli käynnissä jalkapallo-ottelu. GR65:n punavalkoiset reittimerkinnät olivat yhtä selkeitä kuin Caminon vastaavat Espanjan puolella. Välillä näkyi myös simpukkatunnuksia.

Patikoimme halki vihreän ja lempeästi kumpuilevan maaseudun. Päivänpaisteiset pelto- ja laidunmaat vuorottelivat varjoisten metsiköiden kanssa. Vajaan peninkulman päässä Saint-Christophe-sur-Dolaisonissa virkistimme itseämme kylmällä oluella. Ostin baarin telineestä viimeisen patongin. Kylän keskelle oli rakennettu punabasaltista pieni nätti kirkko 1100-luvulla.

Saint Roch

Lampaita ja lehmiä laidunsi tien varressa. Kulku-ura vaihtui poluksi. Valtava parvi valkoisia perhosia lepatti auringossa. Vähän ennen Montbonnetia tienposkessa nökötti Pyhälle Rochille omistettu pieni kirkko. Montpellieristä kotoisin ollut Pyhä Roch teki  pyhiinvaelluksen Roomaan, minkä jälkeen omistautui ruton uhrien hoitamiselle. Roch itsekin sairastui ruttoon ja muutti metsään. Hänen uskollinen koiransa kantoi hänelle leipiä ja paransi hänen haavansa nuolemalla. Myöhemmin Pyhältä Rochilta on rukoiltu varjelusta ruttoa ja koleraa ja muita epidemioita sekä polvivaivoja vastaan. Lisäksi Roch on mm. koirien ja väärin syytettyjen suojeluspyhimys.

Montbonnetin reunalla pölyisiä ja janoisia kulkijoita tervehti kyltti: "Bar le St Jacques" eli Pyhän Jaakon Baari. Paha kyllä olimme vartin myöhässä ja keitaan henkilöstö oli vetäytynyt siestalle. Hassu pitkäkarvainen kani nyykötti häkissä. Istahdimme varjoon baarin terassille ja mutustelimme repuista kaivettuja perunalastuja. Viimeistä seitsemän kilometrin taivalta varten juomavettä oli jäljellä vain muutama kulaus.

Matka jatkui pitkin peltoja halkovaa kärrytietä. Maajussi paalasi heinää. Naiskolmikko tähysteli huolekkaasti joka suuntaan ja perusti sitten kolmen istuttavan vessan tienreunaan. Jatkoin matkaa haeskellen miesten vessan paikkaa. Samassa mutkan takaa ilmestyi mopopoika ja huristi suoraan kohti arktisia pyllyilijöitä. Kotvan kuluttua erotin naistenvessan suunnalta kiljahtelua ja kikatusta.

Tässä hotellissa kannattaa ottaa puolihoito

Laskeutuminen Saint-Privat d´Allieriin oli hankala. Jyrkällä kulku-uralla oli vuoroin juurakoita, vierinkiviä, mutaa ja virtaavaa vettä. Rasitus alkoi tuntua polvissa. Tässä maastossa vaellussauvat olisivat olleet iso apu. Ne eivät kuitenkaan kulje lennoilla käsimatkatavaroina, joten ne oli jätetty kotiin. Hotelliin saapuessa varasimme kaksi kahden hengen huonetta. Respan nainen tiedusteli haluaisimmeko puolihoidon (demi pension), johon kuuluisi majoituksen lisäksi sekä päivällinen että aamiainen. Päätimme varata vain majoituksen ja tuumia illalliskysymystä virkistäytyneenä suihkun jälkeen.

Virhe.

Suihkun jälkeen hotellin ravintolasali oli täynnä, eikä koko kylässä ollut muuta ruokapaikkaa. Tämän näkökohdan respan pöljä neito oli jättänyt mainitsematta. Läheisessä baarissa pulskat amerikkalaiset näyttivät popsivan kanankoipia, joten suuntasimme sinne toiveikkaina. Kerroimme hankalan tilanteen korostaen ranskalaista keittiötä kohtaan tuntemaamme arvostusta. Baarin omistaja kertoi, ettei hänellä ollut valtuuksia myydä ruokaa kuin majoituksen varanneille. Lopulta hän kuitenkin suostui myymään neljä pientä patonginpalaa, juuston ja tilkan punaviiniä. Nälkäisinä nukkumaan kömpivät naiset puhisivat kiukkuisina, että seuraava patikointireissu suuntautuisi Italiaan. Reitti kartalla.

GR65:n reittimerkintä aidantolpassa

21.6. Saint-Privat d´Allier - Saugues. Hotellin henkilökunta salli armollisesti meidän osallistua aamiaisrituaaliin. Sitten vipinää virsuihin. Yhdeksän kieppeillä oli vielä mukavan vilpoista. Huoltoaseman lämpömittari näytti 13 astetta. Kapusimme mäen päälle. Saint-Privat d´Allierin kirkko, johon emme olleet ennättäneet tutustua, kohosi kylän keskellä jyhkeänä aamuauringossa. Puiden lehvästöt muodostivat katon polun ylle. Maasto oli kukkulaista ja korkeuserot melkoisia. Askelten alta lähti vierimään pieniä kiviä ja käpyjä alas rinnettä. Naisväki pistäytyi kuivakäymälässä, jossa piti polkaista pedaalia ei enempää eikä vähempää kuin viisi kertaa. Mäennyppylällä nökötti raunioitunut kivinen vartiotorni Pyhälle Jaakolle omistetun kappelin vieressä.

Laskeutuminen Monistrol d´Allieriin koetteli taas jalkoja. Varpaiden päät painautuivat kipeästi vaelluskenkien kärkiin. Astelimme kaupunkiin Eiffelin suunnitteleman kapean sillan kautta. Kapealta kävelykaistalta avautui huimaava näkymä kaukana alapuolella virtaavalle L’Allier -joelle. Näppärästi aivan reitin varrelta löytyi viihtyisä ravintola. Tilasimme ratatouille & kanankoipi -annokset ja palanpainikkeeksi viiniä.

Monistrol d´Allier laakson pohjalla

Lepotauko Madeleinen kappelilla

Edessä oli kahden ja puolen tunnin yhtäjaksoinen nousu. Mahtava rapautuva kalliomuodostelma heitti varjonsa kulkijoiden ylle. Voimat tuntuivat ehtyvän. Mutustelin edellispäivänä ostamiani patonginpalasia. Puiset askelmat helpottivat kulkua mukavasti. Vuorenrinteeseen oli rakennettu Madeleinen kappeli. Rautalanka-aita varmisti, etteivät vaeltajat eksyneet kaidalta tieltä.

Hilikku sai Pitkänmatkan Kävelijän kiinni nousun loppuosuudella. Vaimo ja Tuija olivat jääneet kauas taakse. Törmäsimme vesipisteeseen, jota ei ollut mainittu opaskirjasessa. Kulauttelin kiitollisena kylmää vettä ja täytin vesipullot. Tien vieressä lammaslauma puuhasi jotain päät yhdessä. Kukko ja kanoja kotkotteli ympäriinsä maatalon pihalla.

Kaksi naista kipitti ohi kepein askelin koiran kanssa. Kotvan kuluttua kolmas nainen tervehti takavasemmalta "Bon jour". Ilmeni, että kolmikko oli lapsuudenystäviä Pariisin läheltä. Juttelemaan jäänyt kertoi työskentelevänsä turistioppaana New Yorkissa. Kaksi edellä kulkevaa olivat paatuneita maratoonareita, siitä kepeät askeleet. Maalaistalon pihalta karkasi kiukkuisesti haukkuva karvaturri tarkistamaan asiaamme. Naiset hätistivät vahdin vaellussauvoillaan loitommalle. “Boissons” -kyltti houkutti kulkijoita lepotauolle maatalon kulman taakse. Mummonen tarjoili kylmät oluet puutarhassaan. Naiskolmikko siemaili mehua ja jakoi mustikkapiirakan sisarellisesti. Kasteluvettä tipahteli verkkaan kymmenistä kukkaruukuista. Kärpäset surisivat.

Mäen päällä ennen Sauguesia nökötti erikoisia puuveistoksia, mukaan lukien kauhistuttava sieniaiheinen toteemi. Vaimo ja Tuija löytyivät hotellin baarista. Olivat viimeisen tauon aikana kipittäneet edelle. Vaimo suuntasi suihkuun, itse kaarsin kaupunkia katselemaan. Katras ranskattaria zumbasi koulun edustalla. Nappasin kuvan Sauguesin kirkosta ja lähdin seuraamaan jostain leijailevaa pizzantuoksua. Päädyin popsimaan alkuruoaksi kebabpizzan. Varsinaiseksi päivälliseksi hotellin ruokasalissa pistelin voisarven kinkku-herkkusienikastikkeessa, pottumuusia ja mureaksi haudutettua nautaa. Juustotarjottimen jälkeen pöytään kannettiin tuoreita mustikoita, rommirusinajäätelöä ja kermavaahtoa. Reitti kartalla.

Saugues varhain maanantaiaamuna

22.6. Saugues - Saint-Alban-sur-Limagnole. Naisväki oli päättänyt pitää rokulipäivän ja jäi koisimaan, kun suljin majapaikan oven kuuden maissa aamulla. Päivä oli juuri valjennut. Läheiset pellot olivat aamu-usvan peitossa. Vesi kimmelsi lätäköissä yöllisen sateen jäljiltä. Ilma oli vielä sen verran vilpoinen, että paljaita käsivarsia paleli. Sinisellä taivaalla näkyi siellä täällä ohutta pilviharsoa.

Polku lähti kohoamaan pikkuhiljaa ylemmäksi. Edellispäivän ranskalais-amerikkalainen naiskolmikko oli majoittunut asuntoautoon maatalon pihaan. Koira alkoi räksyttämään kiukkuisesti. Yksi ranskatar pyllyili aamutoimilla pensasaidan takana. Ilma lämpeni auringon kavutessa ylemmäksi ja kärpäset alkoivat pörrätä ympärillä. Paarma puraisi pohkeesta.

Koko reissun tunnelmallisin toiletti

Peninkulman patikoinnin jälkeen pysähdyin tauolle Le Fazletin kylään, missä oli Gite d´etape maatilan yhteydessä. Kaksi ystävällistä paimenkoiraa kävi tervehtimässä. Vanha emäntä kävi näyttämässä seinässä olevan hanan, josta sain täytettyä vesipullon. Siisti nykyaikainen vessa löytyi navetan ylisiltä heinäpaalien takaa. Istuskelin pihalla ja keräsin voimia loppumatkaa varten. Nurkan takaa alkoi kuulua sorkkien kopinaa. Kohta pitkä jono lehmiä löntysti emännän ja koirien ohjastamana läheiselle niitylle.

Jatkoin matkaa. Aluksi seurasin lehmälauman jättämään lantauraa. Sadoittain kärpäsiä ampaisi pakosalle sitä mukaa kun loikin eteenpäin läjiä väistellen. Yksinäinen polle ojenteli päätään piikkilanka-aidan takaa. Pikkuinen kyykäärme lötkötti hiekkatiellä ja lipoi kielellään epäluuloisesti. Vähän matkan päässä kissa paistatteli päivää lämpimällä asfaltilla. Metsäkone möyrysi etäällä metsässä ja poutapilvet purjehtivat taivaalla. Loivarinteisen laakson pohjalla näkyi harvakseltaan asutusta. Vastakkaisella rinteellä kalmiston valkoiset hautakivet säkenöivät auringonvalossa.

Reittioppaan mukaan Domaine du Sauvagessa piti olla vain Gîte d’étape maatilan yhteydessä. Asiat olivat kuitenkin edenneet miellyttävään suuntaan oppaan kirjoittamisen jälkeen. Nyt paikalla oli majoitustilojen lisäksi myös kahvila, josta sain elekielellä hankittua runsasjuustoisen patongin ja kylmän oluen. Langaton nettikin toimi moitteettomasti. Lepuuttelin rasittuneita koipia hyvän tovin ja seurasin ranskalaisten puuhia. Retkeilijöitä tuli ja lähti eri suuntiin.

Pyhän Rochin kappeli

Puolen tunnin patikoinnin jälkeen saavuin Saint Rochin kappelille. Alunperin kappeli rakennettiin pyhiinvaeltajia varten vuonna 1198, sitten se tuhoutui, rakennettiin uudelleen 1800-luvulla ja tuhoutui pyörremyrskyssä 1897. Nykyinen kappeli pystytettiin vuonna 1901. Oven vieressä päivystänyt mummo iski leiman passiin. Astelin miellyttävän viileään ja varjoisaan rukoushuoneeseen. Istahdin penkille toviksi. Pyhän Rochin patsas seisoi korokkeella salin perällä uskollinen koira vierellään. Myöhemmin kuulin, että naiset olivat hurauttaneet taksilla Pyhän Rochin kappelille ja patikoineet vain päivätaipaleen viimeisen peninkulman.

Jäljellä oli päivän viimeinen peninkulma, joka päättyisi noin 300 metriä alempana olevaan Saint-Alban-sur-Limagnolen kaupunkiin. Kävely alkoi tuntua jalkapohjien kivistyksenä. Kuivat männynkävyt ratisivat askelten alla. Sisilisko loikoili kuumalla kivellä polun vieressä. Kaupunkiin saavuttuani pysähdyin ostamaan jäätelön ensimmäisestä kaupasta. Tarkistin vaimon lähettämästä tekstiviestistä majapaikan sijainnin: “Tupakkakaupan vieressä ja kirkon yläpuolella” ja hoksasin olevani jo perillä. Hotellin vessassa oli hassu sähkötoiminen wc-pytty, jonka äänekäs kuohahdus herättää yöllä oikein tehokkaasti. Pyykkäsin sukat ja ripustin ne kuivamaan hotellin ikkunasta hakaneulan ja hammaslangan avulla. Reitti kartalla.

Saint-Alban-sur-Limagnolen kirkonkellot moikuuttivat
aivan hotellihuoneen ikkunan ulkopuolella

23.6. Saint-Alban-sur-Limagnole - Aumont-Aubrac. Edellisenä iltana olin nakannut inhan ranskalaisen niskaputkityynyn mäelle ja taitellut pyyhkeestä säädyllisen paksuisen pieluksen. Tuloksena oli vaihteeksi kerrassaan makoisat yöunet. Tiedossa oli suhteellisen lyhyt päivätaival, joten aamulla ei suotta hötkyilty. Kevyt aamiainen kahdeksalta, kauppareissu ja Pyhän Jaakon värssyn opettelua. Patikointi käynnistyi varsinaisesti vasta kymmenen kieppeillä.

Polku vei suorastaan kotoisiin maisemiin. Männyt ja koivut humisivat tuulessa. Juurakoista oli muodostunut erikoisia taideteoksia polun varteen. Ilma oli muutaman asteen vilpoisempi kuin edellisinä päivinä ja vaihteeksi myös mukavan pilvinen. Ohitimme muutaman oksista ja sammaleista kyhätyn majan, jotka eivät olleet juuri koirankoppia suurempia. Toisen majan pihalla istuskeli mies punainen huivi päässään. Naiset olivat nähneet samaisen hepun rukoilemassa hartaasti Saint-Alban-sur-Limagnolen kirkossa. Vastaan tuli pariskunta ratsain. Kolmas polle seurasi narun nokassa.

Mutustelin kävellessä  patongin palasta. Polun vieressä oli valtava muurahaiskeko. Kylästä nimeltä Les Estrets löytyi gîte d´étape, jonka pihalle lysähdimme tauolle. Tilasimme juustoleivät ja oluet välipalaksi. Kotvan kuluttua pulska neito kantoi pöytään neljä turkasen pitkää juustolla vuorattua patonkia. Kärpäsiä pörräsi joka puolella, kuten lähes koko reissun ajan. Erityisesti valkohomejuusto herätti suurta innostusta kärpästen keskuudessa.

Verveine Verte

Kumpuileva metsämaisema jatkui tauon jälkeen. Teinilehmät nuolivat touhukkaasti suolakiveä, jonka natrium parantaa pötsin mikrobiaktiviteettia ja sitä kautta rehun hyväksikäyttökykyä. Natriumin puute vaikuttaa mm. lehmän maidontuotantoon ja lämmönsäätelykykyyn. Tamma- ja varsatiimi lepuutteli puiden katveessa. Tälle päivätaipaleelle ei ollut kukaan rakentanut käymälöitä. Laskeutuminen Aumont-Aubraciin oli yllättäen loiva ja tasainen. Kylän pieneen romaaniseen kirkkoon oli laitettu vuonna 1994 uudet lasimaalaukset. Iltamurkinaksi makoisa maalaissalaatti, kanankoipi ja pikkuisia paistettuja perunoita. Aperitiiviksi kulaus paikallista Verveine Verte -likööriä, joka tarjoaa melko intensiivisen makuelämyksen. Reitti kartalla.

Majapaikka Aumont-Aubracissa: Hotel Prunieres

24.6. Aumont-Aubrac - Nasbinals. Koska edessä oli taas pitempi päivätaival, laittauduimme matkaan jo kahdeksan kieppeillä. Pilvet olivat kadonneet yön aikana ja taivas oli taas tasaisen sininen. Tallustimme halki havumetsien. Mainoskyltissä tarjottiin kuljetuspalvelua repuille. Joku oli kirjoittanut plakaatin alareunaan "For fake pilgrims". Traktori möyri heinäpellolla. Tienristeyksessä oli pieni romaaninen kappeli, jonka oven pielessä kukki komea ruusupensas. Sisältä kuului virrenveisuuta.

Juuri kun voimat olivat loppumassa, edessä kohosi Chez Regine -kahvila. Linnunluinen elegantti ranskatar tarjoili einespizzat, olutta, kahvia ja suklaakeksejä. Kaiuttimista kuului 1950-luvun musiikkia, kaikuja kahvilanpitäjän nuoruudesta. Musta kana tepasteli pöytien alla, käänteli päätään nykivin liikkein ja pysähtyi välillä tarkkailemaan asiakkaita. Via Podiensis oli alkanut täyttyä kulkijoista. Monennäköistä reppuselkää kipitti taukopaikalle ja sen ohi.

Chez Reginen jälkeen maasto muuttui avarammaksi. Puusto harveni ja madaltui, kunnes loppui kokonaan. Puolen peninkulman päässä Ferme des Gentianesissa kokki pyöräytti universumin maukkaimmat juustomunakkaat matkalaisten menovoimaksi. Kenelläkään ei oikeastaan ollut vielä nälkä, mutta kokemus on opettanut hyödyntämään ruokailumahdollisuudet. Tienristeykseen oli pystytetty Buchenwaldin keskitysleiristä selvinneen Louis Dallen muistolaatta.

Maasto oli nyt avointa nurmikenttää. Siellä täällä näkyi kivenlohkareita. Kapusimme laakealle harjulle, jonka korkeimmalla kohdalla lojui valtava kivipaasi. Järkäle oli haljennut kahteen osaan kuin jättiläinen olisi sivaltanut sitä miekalla. Mäen etelärinne oli keltaisten kukkien peitossa. Taivaalla erottui muutaman lentokoneen valkoinen vana. Hieman alempana kaksi hävittäjää pyyhälsi länttä kohti mahtavan jylinän saattelemina. Bes -joen yli vei vanha kivisilta. Kahdeksan kilometrin päästä löytyi La Maison de Rosalie, jonka terassilla levähdimme tovin. Kylmä appelsiinimehu on harvoin maistunut paremmalle. Muutaman kilometrin loppurutistuksen jälkeen saavuimme Nasbinalsiin.

L'Aligot

Päivällisellä mielenkiintoisin kokemus oli paistetun kanan kanssa tarjoiltu juustolla ryyditetty perunamuusi l’aligot. Silmäilin salin muita ruokailijoita aprikoidessani, miten kumimaisesti venyvän aineksen kanssa kannattaisi menetellä. Naapuripöydässä ranskalaiset sisarukset pyörittelivät l’aligottia haarukoidensa ympärille spagetin tapaan samalla, kun pistelivät valtavia pihvejä tuulensuojaan. L’Aligot on Aubracin alueen erikoisuus, jota tarjoillaan usein toulousen makkaroiden tai paahdetun possun kanssa. Reitti kartalla.

25.6. Nasbinals - Saint-Chély-d'Aubrac. Runsas aamiainen maalaistyyliin: Voisarvia, leipää, appelsiinimehua, hilloa, kahvia ja juustotarjotin. Terassin kattoon kiinnitetty laite päästi pienen paukauksen aina saadessaan kärpäsen hengiltä. Hotellin ikkunassa oli juliste, joka mainosti Nasbinalsissa järjestettävää Johannes Kastajan juhlaa. Harmillisesti festivaali olisi vasta seuraavana päivänä, joten se jäisi meiltä kokematta.

Hilikkua oli illalla viluttanut ja yöllä oli täytynyt käydä oksentamassa. Syyksi arvuuteltiin suolan puutosta tai olosuhteisiin nähden liian reipasta vauhtia edellisenä päivänä. Nyt aamulla vointi oli taas normaali, mutta päätimme lykätä liikkeelle lähtöä kymmeneen. Aamupalan jälkeen köllöttelin sängyssä tyytyväisenä ylimääräisestä lepohetkestä. Päivämatka olisi melko lyhyt, joten viivytyksestä huolimatta ennättäisimme perille valoisan aikaan. Lisäksi sänky oli vaihteeksi tavallinen runkopatja, jonka päätyyn ei voisi tavalliseen tapaan iskeä reittään mustelmille.

Käymme yhdessä ain
käymme aina rinnakkain

Taipaleen alussa oli tielle kuukahtaneen Patric Coudertin (58v) muistolaatta. Polulla luikersi metrin mittainen käärme. Ohitseni kipitti iäkkäämpi pariskunta lemmekkäästi käsi kädessä. Sain matkatoverini kiinni valtavan saarnipuun alla, missä naisväki sammutti janoaan. Polku nousi metsästä taas avoimelle ylängölle. Karjaa varten oli rakennettu aitoja ja portteja, joita piti kulkiessa vähän väliä avata ja sulkea. Iso härkä mulkoili kävelijöitä kiviaidan takaa.

Päivän helpohko nousuosuus päättyi Aubraciin, jonka luontokeskukseen pysähdyimme tauolle. Pihalla kukoisti kasvitieteellinen puutarha. Muhkea tomaatilla ja juustolla kuorrutettu leipä vei kielen mennessään. Kyytipojaksi tarjoiltiin paikkakunnan oman panimon tuotetta, kitkerää Aubrac -olutta. Flaamilainen ritari Adelard de Flanders joutui aikoinaan rosvojen yllättämäksi matkallaan Santiago de Compostelaan ja paluumatkalla melkein kuoli myrskyssä. Ihmeellisten pelastumistensa kunniaksi Adelard perusti Aubracin pyhiinvaeltajien turvapaikaksi vuonna 1120.

Ohitimme ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden kyläläisten muistomerkin. Nykytaideteos julisti, että "Hiljaisuudessa ja rauhassa on elämän ydinmehu". Taiteilija lienee ollut ikäihmisiä. Niityllä kohosi keskiaikainen Pyhän Kristoforoksen risti. Kristoforos suojelee pahalta äkkikuolemalta (mala mors), mikä katolisen käsityksen mukaan tarkoittaa kuolemaa ilman rippiä, ehtoollista ja viimeistä voitelua.

Keltakatkeroita

Päivän taipaleen jälkimmäinen puolikas oli enimmäkseen alamäkeä kohti Saint-Chély-d'Aubracia. Polun vierellä kasvoi keltakatkeroita (Gentiana lutea), joiden juuresta tehdään mm. likööriä. Keltakatkeron juurista valmistettua rohdosta käytetään ruokahaluttomuuden ja ruoansulatushäiriöiden hoitoon. Juuren sisältämät karvasaineet parantavat ruokahalua ja edistävät ruuansulatusta lisäämällä syljen, mahanesteiden ja sapen eritystä sekä mahan limakalvojen verimäärää.

Välillä alamäki muuttui jyrkäksi ja kiviseksi. Ohitin raunioituneen kivitalon. Puro lirisi alhaalla rotkossa. Saint-Chély-d'Aubracin laidalla kulkijoita tervehti itse Pyhä Jaakko. Suihku, pyykkäys ja päivälliselle. Majapaikan isäntä oli innoissaan saadessaan vieraita kaukaa pohjolasta. Miekkonen oli käynyt jokunen vuosi sitten Rovaniemellä ja osallistunut moottorikelkkasafariin.

Ranskalainen keittiö oli edellisten päivien kuluessa alkanut hivuttautumaan matkalaisten suosikiksi. Tänäkään iltana ei tarvinnut pettyä pöydän antimiin. Maalaissalaatti, hartaudella haudutettu ankka, kermaperunat, juustot ja mustikkapiirakka hivelivät makuhermoja. Digestiiviksi kokeiltiin keltakatkerolla maustettua likööriä. Reitti kartalla.

26.6. Saint-Chély-d'Aubrac - Saint-Côme-d'Olt. Aamulla punahuivinen minimibudjetin pyhiinvaeltaja kömpi taas esiin jostain kolosta ja ryhtyi aamupesulle kylän vesipisteellä. Säiden puolesta ulkona nukkumiseen ei ollut estettä. Ylitimme 1300-luvulla rakennetun "Pont sur la Boralde" -sillan. Keskiajalla sillan nimi oli ollut "Pont de l´Yeule", sillä tuolloin vielä Aubracin seudulla puhuttiin pääosin oksitaania. Oksitaani oli keskiajan loppuun saakka Etelä-Ranskassa sekä osissa Italiaa ja Espanjaa puhuttu kieli. Kun valta keskittyi Pohjois-Ranskaan, ranskan kieli alkoi vähitellen syrjäyttää oksitaania. Pont sur la Boralden infotaulussa kerrottiin, että silta on hyvä esimerkki pyhiinvaeltajien matkan helpottamiseksi tehdystä työstä. Silta on myös katolisen uskon symboli kuvastaen matkaa maasta taivaaseen.

Kapusimme ylös loivaa mäenrinnettä. Saint-Chély-d'Aubrac näkyi laakson pohjalla. Vaimo oli mieltynyt viehättävään paikkakuntaan niin, että kaavaili asettuvansa sinne eläkepäivien viettoon. Polku kulki kylän pienen hautausmaan vieritse. Korkeita lehtipuita kasvoi harvassa. Aluskasvillisuutta oli hyvin niukasti. Jokusen kilometrin päässä oli siisti kuivakäymälä. Nokkonen kutitti säärtä kapealla polulla. Sitten eksyimme toviksi ensimmäisen ja ainoan kerran koko reissulla. Ystävällinen maajussi viittasi traktoristaan oikean suunnan ja kotvan kuluttua myös reittimerkinnät löytyivät uudelleen.

Vajaan peninkulman patikoinnin jälkeen saavuimme L’Estraden kylään, joka koostui vain muutamasta talosta. Heinähattuinen ukko myi kahvia kylän suuren yhteisuunin katoksessa. Kaksi kissaa kärtti matkalaisten eväitä. Naiset jäivät tauolle. Itse täytin vain juomapullon raikkaalla vedellä ja jatkoin matkaa. Lopputaival Saint-Côme-d'Oltiin olisi pääosin loivaa alamäkeä. Polun vierustan niityt notkuivat paalatusta heinästä. Ohitin polvivaivaisen kulkijan. Myrsky oli kaatanut puun sillan kaiteiden päälle, joten kulkijoiden piti loikkia puron yli kiveltä kivelle.

Laskuosuuteen sisältyi lyhyt uuvuttava ylämäki. Polku muuttui kapeaksi. Ohdakkeet raapivat sääriä. Liikennemerkissä varoitettiin kivivyöryistä. Kivenmurikat keikkuivat askelten alla. Hiki virtasi. Kastelin lippalakin alla niskansuojuksena pitämäni huivin vedellä. Muutama kilometri ennen määränpäätä polun vieressä oli kyltti, jossa kerrottiin baarin olevan auki. Emäntä kiikutti pöytään kylmän oluen ja tomaatti-mozzarellasalaatin. Harvoin välipala on maistunut yhtä makoisalle.

Kaksi vemmelsäärtä loikki niityllä polun vieressä aivan lähelle. Reittimerkinnät johdattivat totuttuun tapaan suoraan Saint-Côme-d'Oltin kirkolle. Kiertelin keskustan vanhoja katuja ja tähyilin majoitusmahdollisuuksia. Työnsin auki hotellin oven, mutta paikalle ilmestynyt nainen kertoi paikan olevan kiinni. Uusi yritys vähän matkan päässä ja yöpaikka oli varmistettu koko seurueelle. Jätin repun hostelliin ja siirryin läheiseen ravintolaan odottelemaan naisväkeä. Lähetin tekstiviestin majoituksen varmistumisesta. Ravintolan keittiössä ei kuulemma ollut ketään hommissa siihen aikaan, mutta omistaja lupasi järjestää savulohisalaatin.

Perille päästyään naiset kertoivat käyneensä ensin paikkakunnan turisti-infossa. Virkailija oli väittänyt osaavansa englantia, mutta ei ollut ymmärtänyt juuri mitään. Tuija oli tiedustanut ranskaksi, että mistä hotelli löytyisi. Ilmeni, ettei hotellia ollut, eikä sen puoleen muitakaan majoittumismahdollisuuksia. Lopulta infoilija viittoili naisväen kohti katua, jonka varrella käyttämäni ravintola sijaitsi. Kipitimme hostelliin, missä kengät täytyi jättää alakerran kaappiin. Kahden hengen huoneessa vessan oven virkaa toimitti verho. Päivälliseksi vaihteeksi pizzaa. Reitti kartalla.

Saint-Côme-d'Oltin kirkko 1500-luvulta

27.6. Saint-Côme-d'Olt - Espalion. Viimeinen kävelypäivä valkeni yhtä pilvettömänä kuin edellisetkin. Lämpötila oli kohonnut reilusti yli kahdenkymmenen jo yhdeksän jälkeen. Ylitimme Lot-joen pitkin keskiaikaista kivisiltaa. Kyltissä kerrottiin, että Saint-Côme-d'Olt oli valittu Ranskan kauneimmaksi kyläksi. Sitä ei ollut vaikea uskoa. Aluksi reitti seuraili jokea, jonka vastarannalla kasvoi komeita itkupajuja. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen ryhdyimme kapuamaan jokilaakson etelänpuoliselle rinteelle.

Polku sukelsi varsinaiseen satumetsään. Korkeiden puiden lehvästöt siivilöivät auringonvaloa niin tehokkaasti, että välillä kävelimme kuin iltahämärässä. Ohitimme eriskummallisia kantoja ja vanhoja vääntyneitä puunrunkoja. Osa ylärinteen kalliosta oli sortunut polulle. Kumarruin matalaksi päästäkseni polulle kaatuneen puun ali. Oli helppo kuvitella metsikössä asustavien menninkäisten ja muiden olentojen tarkkailevan kulkuamme. Laakeassa kivessä polun pohjalla oli kohokuvioinen risti, josta ei tiedetä onko se luonnon muovaama vai ihmiskätten työtä.

Naiset perustivat vessan polun mutkaan. Ylhäällä mäen päällä oli maatila, jonka kiviseinäiset rakennukset olivat huonossa kunnossa. Traktori pörräsi niityllä polunviertä alaspäin eli naistenvessan suuntaan. Kulku-ura leveni kärrypoluksi ja alkoi nousta uudelleen. Vasemmalla puolella avautui jyrkkäreunainen louhoksen kaltainen syvänne. Osa kukkulan huipusta oli rysähtänyt kymmeniä metrejä alaspäin jonkin geologisen tapahtuman seurauksena. Mies rakenteli laakean syvänteen pohjalla suojaseiniä paint ball -peliä varten.

Auts

Mäen ylimmältä kohdalta avautui hulppea näkymä Lot -joen laaksoon. Kaukana oikealla näkyi Saint-Côme-d'Olt ja vasemmalla Espalion, jonne päättäisimme vaelluksemme tällä erää. Neitsyt Marian patsas silmäili levollisesti alas laaksoon. Joku oli kietaissut rukousnauhan Marian käden ympärille. Rinne vietti alaspäin melko jyrkästi. Kuulin takaani puuskutusta. Juoksija pyyhälsi ohitseni kivien päällä tasapainoillen. Lippalakin lippa rajasi näkökenttää sen verran, etten huomannut polun päälle kurottavaa paksua oksaa ja iskin pääni siihen kipeästi.

Eglise de Perse

Polku muuttui kapeaksi päällystetyksi tieksi. Kolme pyöräilijää suhahti ohi kovaa vauhtia. Ohitin Pyhän Hilariuksen kunniaksi rakennetun kirkon. Romaanista tyyliä edustava kirkko rakennettiin lähelle paikkaa, missä saraseenit katkaisivat Hilariuksen kaulan 700-luvulla. Polku laskeutui taas Lot -joen tuntumaan ja kulki ison leirintäalueen vieritse. Pysähdyin ensimmäisen ravintolan terassille, jotta perässä kulkeva trio löytäisi minut helposti. Naisväen ilmestyttyä tilasimme lounaaksi hampurilaiset ja lähdimme etsimään majapaikkaa. Seuraavana päivänä hurautimme taksilla Rodeziin ja sieltä edelleen junalla Toulouseen, mistä jatkoimme lentäen kotia kohti. Reitti kartalla.

Epilogi. Mukana olleet reittiopas ja opaskirja ovat jo jokusen vuoden vanhoja, joten tiedot eivät ole enää aivan ajan tasalla. Kahviloita ja muita retkeilijöiden tarvitsemia palveluja oli ilmestynyt lisää oppaiden kirjoittamisen jälkeen. Maasto oli pääosin helppoa ja mukavan vaihtelevaa. Siitä huolimatta monena päivänä päihitimme myös puuduttavan pitkiä ylä- ja alamäkiä. Alamäissä oli usein lisähaasteena irtonaisia kivenmurikoita, jotka helposti nuljauttavat varomattoman kulkijan nilkan nurin. Kivinen maasto oli liikaa vanhoille vaelluskengilleni - toinen kenkä repesi saumasta viimeisenä päivänä.

Kesäkuun loppupuoli osoittautui hyväksi ajankohdaksi patikoida Ranskan keskiylängöllä. Yhtenäkään päivänä ei satanut. Päivät olivat lämpimiä ja aurinkoisia, kuin suomalainen heinäkuu parhaimmillaan. Reitin varrella olleet pienet kylät olivat viehättäviä ja niissä tuntui olevan enemmän eloa ja toimintaa kuin caminon varren kylissä Espanjan puolella. Ihmiset olivat ystävällisiä. Ranskalainen maalaisruoka oli myönteinen yllätys. Ensimmäisen kävelypäivän jälkeen ymmärsimme tilata majapaikoista puolihoidon. Isommissa kaupungeissa ruokapaikkojen suhteen on enemmän valinnanvaraa kuin pienissä, eikä puolihoito ole välttämätön.

Vaeltajille tarjotaan paljon tietoa reitin
nähtävyyksistä - ranskaksi

Reitin varrella oli runsaasti keskiaikaisia kirkkoja ja siltoja. Monissa historiallisissa kohteissa on aiheeseen liittyviä kylttejä, mutta pääosin ranskaksi. Ranskan perusteiden opiskelu ennen reissua onkin erinomaisen suositeltavaa, sillä edes turisti-infojen väki ei tunnu osaavan englantia. Toisaalta elekielelläkin pärjää yllättävän hyvin ja google translator pelastaa siellä missä vain on nettiyhteys. Kiitokset Pandalle innostavista matkakertomuksista ja rohkaisusta Ranskan retkelle!

Matka jatkui 2017 Espalionista Cajarciin ja 2018 Cajarcista Moissaciin.