lauantai 29. heinäkuuta 2017

Kävelijän limoncello

Kävely kasvattaa ruokahalua. Pitkän patikkaretken jälkeen ateria maistuu tavallistakin makoisammalle. Sapuska katoaa lautaselta yhdessä hujauksessa. Joskus tulee santsattuakin. Siinä sitä sitten on sulattelemista. Erään tällaisen lasagneherkuttelun jälkeen kotisohvalla köllötellessä mieleeni muistui ammoinen vaellusretki Dolomiiteilla. Päivällinen oli tarjoiltu tunnelmallisessa majatalossa, joka sijaitsi tiettömällä vuoriseudulla. Jälkiruoan jälkeen pöytään kannettiin pienissä laseissa keltaista juomaa. Se oli limoncelloa, perinteistä italialaista digestiiviä. Makea ja voimakas sitruunalikööri kruunasi aterian. Se oli piste iin päällä, kirsikka kakussa ja kaikkea sellaista. Limoncelloa siemaillessa kuulin enkelikuoron laulavan, velat muuttuivat saataviksi, ihmisillä oli hyvä tahto ja koko maailma tulvehti valoa ja kauneutta. Kotisohvalla lasagnea sulatellessa muistin taas tuon kaukaisen illan ja huurteisen kylmänä tarjoillun limoncellon.

Avasin nettiselaimen ja tarkistin löytyisikö limoncelloa Alkon valikoimasta. Löytyihän sitä. Tarjolla oli kolmen eri valmistajan tuotteita, litrahinnat alkaen 35 eurosta. Kuulosti kalliilta. Päähäni pälkähti, että limoncelloa voisi kenties valmistaa itsekin. Kysyin asiasta italialaiselta ystävältäni. Ilaria kertoi sitruunaliköörin valmistamisen olevan itse asiassa varsin helppoa. Limoncellon lisäksi hän oli valmistanut myös yrttiliköörejä perinteisiä italialaisia reseptejä mukaillen. Tämäpä sattui mukavasti. Saisin neuvoja ja ohjausta asiantuntijalta. Siltä istumalta päätin kokeilla limoncellon valmistamista. Sain kouraani seuraavan listan tarvikkeista:

  1. Litra 96 % väkiviinaa eli pirtua
  2. Kymmenen luomusitruunaa
  3. 400 grammaa kidesokeria


Ostoslistan ensimmäinen kohta on Suomen oloissa hieman problemaattinen. Pirtua ei löydy Alkosta. Se on niin ärhäkkää ainetta, ettei sitä voi edes sellaisenaan juoda. Se polttaisi ruokatorven karrelle. Nykyisin yli 80-prosenttisen etanolin maahantuonti Suomeen on laitonta. Myös sen kuljetus ja hallussapito on luvanvaraista. Mikä neuvoksi? Mistä löytyisi väkiviinaa limoncellon valmistukseen? Onneksi pirtua on saatavilla aivan Suomen lähialueilla. Venäjällä, Virossa ja Puolassa tislattua pirtua kulkeutuu turistien laukuissa Suomeenkin. Monissa maissa pirtua voi ostaa vapaasti. Esimerkiksi Italiassa ja Saksassa sitä löytyy tavallisen ruokakaupan hyllystä. Sallivasta alkoholilainsäädännöstä huolimatta italialaisten alkoholinkulutus laski OECD:n raportin mukaan kolmanneksella vuosien 2000 ja 2013 välillä. Saksassa keskimääräinen alkoholinkulutus henkeä kohden laski vuositasolla 13 litrasta 11 litraan puhdasta alkoholia. Samalla aikavälillä alkoholinkulutus Suomessa on kasvanut hitusen. Poliisi ja kirjailija Marko Kilpi arveli muutama viikko sitten kolumnissaan, että humalahakuisen juomisen kulttuuria ei ole ylläpitänyt alkoholin vapauttaminen, vaan sen kieltäminen ja holhoava rajoittaminen. Suomen, Saksan ja Italian alkoholinkulutusta ja -saatavuutta vertailemalla päädytään samansuuntaiseen päätelmään.

Sain hankituksi litran putelin sitruunaliköörin valmistukseen sopivaa veden ja etanolin seosta. Tarvittaessa limoncellon voi valmistaa myös tavallisesta vodkasta. Luomusitruunat löytyivät näppärästi lähimarketin hyllystä. Niiden kuorissa ei ole säilöntä- tai kasvinsuojeluaineita. Ne voi hyödyntää lähes kokonaan. Ensimmäinen työvaihe limoncellon valmistuksessa oli sitruunoiden pesu. Huuhdoin pölyt pois haalealla vedellä. Sitten edessä oli sitruunoiden keltaisen kuoriaineksen irrottaminen. Se kuulostaa helpolta tehtävältä, mutta vaati käytännössä tarkkuutta ja oikeanlaisen työvälineen. Tarkoitus oli nimittäin irrottaa vain ja ainoastaan keltainen osa kuoresta. Keltaisen pinnan alla oleva valkea aines on syytä jättää rauhaan. Se on kitkeränmakuista ja kitkeryys siirtyy myös limoncelloon, jos sitruunat kuoritaan liian paksusti.

Keittiöveitsellä kuorta irtosi helposti liian paksu kaistale 
Testasin Ilarian ohjauksessa pientä terävää keittiöveistä, kahta erilaista kuorimisveistä ja juustohöylää. Veitsellä sitruunankuori irtosi aivan liian paksusti. Lisäksi sen käyttäminen sujui hitaasti. Juustohöylällä irtosi liian pieniä lastuja. Ensimmäinen kokeilemani kuorimaveitsi painoi ikävästi kädensyrjää ja leikkasi liian syvältä. Valkeaa ainetta jäi hieman keltainen pinnan alapuolelle. Toinen kuorimaveitsi sen sijaan toimi hyvin. Sen avulla sain irrotettua vain keltaisen pinnan. Vasta myöhemmin hoksasin, että kuoren keltaisen pinta-aineksen olisi voinut irrottaa myös raastamalla. Tästä olisi ollut se etu, että alkoholin kanssa reagoivan keltaisen aineksen pinta-ala olisi kasvanut, mikä puolestaan olisi – ainakin teoreettisesti – lyhentänyt uuttamiseen tarvittavaa aikaa.


Kumosin keltaiset kuorilastut ja -kiekurat kolmen litran vetoiseen lasipurkkiin. Kaadoin alkoholin kuorten päälle. Varmistin, että tiivisterengas oli hyvin paikallaan. Suljin kannen ja napsautin salvan kiinni. Kannen tiiveys on tärkeää. Jos kansi ei ole tiivis, osa alkoholista ja aromeista haihtuu pois. Kiikutin lasipurkin siivouskaapin ylähyllylle ja suljin oven. Purkki jäi pimeään. Se oli Ilarian mielestä tärkeä juttu. Auringonvalo kuulemma heikentäisi lopputuotteen makua. Seuraavien päivien ja viikkojen kuluessa sitruunoiden kuorissa piileskelleet aromit ja väriaineet hivuttautuivat alkoholiin. Alun perin keltaiset kuorenkappaleet muuttuivat lähes valkoisiksi. Purkissa oleva neste puolestaan muuttui vaaleankeltaiseksi. Tehostin prosessia ravistamalla purkkia silloin tällöin.


Limoncellon purkittamisen jälkeen halkaisin sitruunat ja puristin mehut talteen. Sitruunamehu edistää terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Lisäksi se antaa salaateille ja kalaruoille mukavan säväyksen. Jouduin hylkäämään limoncellon oman onnensa nojaan Espanjaan suuntautuneen patikkaretken ajaksi. Matkatessani Jaakopin kanssa Espanjaan kulkeaksemme kappaleen matkaa Jaakontietä Santiago de Compostelan suuntaan (Jaakopin polvet eivät siinä vaiheessa aavistaneet karua kohtaloaan) yövyimme sukulaisten luona Riihimäellä. Lahjoitin sitruunamehupullon Liisalle. Pikkusiskolla on tapana siemailla sitruunamehua aamuisin. Ehkä se onkin yksi kovan kunnon salaisuuksista. Heinäkuisella Ranskan retkellä ihastelin pikkusiskon kevyttä askelta ja kestävyyttä mäkisessä maastossa.



Espanjan reissulta palattuani oli limoncellon valmistuksessa seuraavan työvaiheen aika. Mittasin litran vettä isoon kattilaan ja laitoin levyn päälle. Sekoitin kiehuvaan veteen vajaan puoli kiloa kidesokeria. Annoin liuoksen jäähtyä. Kaadoin keltaisen raakalimoncellon purkista siivilän läpi kattilaan. Sokeriliemi makeutti ja laimensi juoman noin 40 prosenttiseksi. Osa alkoholista oli imeytynyt valkoisiin kuorikiekuroihin, joita kopisi siivilään. Ne todellakin kopisivat. Kuoret eivät enää olleet pehmeitä ja vahamaisia. Ne olivat muuttuneet koviksi ja hauraiksi. Poimin kuorenkappaleen hyppysiini. Se raksahti poikki kuin sitä taittoi. Nakkasin kaikkensa antaneet kuoret roskikseen. Sekoitin kattilassa olevan nesteen huolella ja kaadoin sen suppilon läpi kahteen litran vetoiseen lasipulloon. Sitten edessä oli vielä parin viikon odottelu. Tuona aikana sitruunaliköörin aromit asettuivat kohdalleen. Limoncello säilyy hyvin ja maku vain paranee ajan myötä. Se säilytetään ja tarjoillaan jääkylmänä. Maistoin valmista juomaa. Se oli yhtä herkullista kuin italialainen esikuvansa. Palasin muistoissani Dolomiiteille. Siellä olisi hauska käydä patikoimassa toisenkin kerran.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti