tiistai 8. elokuuta 2017

Vanhoista kengistä kukkaruukkuja

Mitä tehdä vanhoille vaelluskengille tai ylipäätään ikälopuille jalkineille, kun niiden kilometrit ovat täynnä? Tuntuisi julmalta nakata vanhat kumppanit roskikseen. Loppuun käveltyjä kenkiä ei voi viedä SPR:n Konttiin tai muihinkaan vaatekeräyspisteisiin. Koska vanhoilla popoilla ei ole käyttöarvoa kenkinä, niille on keksittävä jokin kokonaan uusi käyttötarkoitus. Yksi vaihtoehto on tarjota vanhoille jalkineille leppoisat eläkepäivät kukkaruukkuina oman pihan tai vaikkapa kesämökin koristeena. Vaelluskenkä soveltuu kukkaruukuksi hyvin. Useimmissa vaelluskengissä on edes jonkinlainen varsi. Se soveltuu yhtä hyvin kukan kuin nilkan tukemiseen.

Näillä kengillä ei enää kävellä.

Löysin varastoista kaksi paria puhki käveltyjä Meidl Vakuum Hikereita. Jostain syystä en ollut raaskinut heittää niitä pois. Toisen parin kengännauhat olivat valmiiksi paikoillaan, mutta toisen kenkäparin nauhat olivat mytyissä niiden sisään sullottuina. Nauhat olisivat tarpeen, sillä tulisin ripustamaan kenkäkukkaruukut palotikkaisiin. Ensimmäisen kengän nauhat sujahtivat helposti paikalleen. Sitä vastoin toisen kengän nauhat olivat kummastakin päästään niin rispaantuneet, ettei niitä saanut millään tungettua läpi ahtaista metallikoukuista.


Yritin ratkaista pulman ensin kuumaliimalla. Kierittelin nauhan päätä kuumassa notkeassa massassa. Nauhan päähän muodostui iso klöntti. Tuijotin sitä harmistuneena. Se ei ikinä mahtuisi vaelluskengän nauhanlävestä. Sitten älysin hyödyntää keskipakoisvoimaa. Pyöritin nauhaa ympäri ilmassa pitäen kiinni toisesta päästä. Tarkistin tuloksen. Ei mitään vaikutusta. Klöntti oli edelleen yhtä massiivinen kuin aikaisemminkin. Olin kuitenkin vakuuttunut klöntinohennustekniikan toimivuudesta. Ryhdyin pyörittämään kengännauhaa uudestaan. Tällä kertaa pyöritin todella vinhasti. Samassa yläpuoleltani kuului lätsähdys. Klöntti oli sinkoutunut nauhan kärjestä kattoon ja jäänyt sinne roikkumaan. Uusi yritys. Tällä kertaa pyöritin hieman nopeammin kuin ensimmäisellä, mutta hieman hitaammin kuin toisella yrityksellä ja kuumaliimaklöntti asettuikin pitkulaiseen asentoon kengännauhan kärkeen.

Kuumaliimalla syntyi liian paksu kengännauhan kärkikovike

Teippikärki
toimi hyvin
Vasta tässä vaiheessa älysin kokeilla teippiä. Muutamassa sekunnissa pyörittelin teipistä kengännauhan toiseen päähän siistin ohuen kovikkeen. Ryhdyin pujottamaan nauhaa vaelluskengän koukkuihin. Kuumaliimalla askartelemani kovike oli kaikista ponnisteluistani huolimatta jäänyt liian paksuksi. Se ei mahtunut kulkemaan nauhalävistä. Teipistä nopeasti kiepauttamani nauhankärki sen sijaan toimi hyvin. Vain yhden metallikoukun kohdalla jouduin pihdeillä kiskomaan nauhankärjen läpi kulkuaukostaan. Tämän jälkeen kiristin ja solmin kaikkien neljän vanhan vaelluskengän nauhat sopivan kireiksi. Kukkaruukkujen pitäisi juuri ja juuri mahtua kenkien varsiin niin, että ne jämähtäisivät tiukasti aloilleen. Sidoin vaelluskengät nauruistaan palotikkaiden puoliin siten, että kenkien sisäsyrjät tulivat seinää vasten. Sillä tavoin kengät asettuivat melko vakaasti kuperapintaisille alustoilleen.



Työnsin pienet neliskanttiset kukkaruukut kenkien varsien sisään. Ne jämähtivät tiukasti paikoilleen. Ruukkujen sisällä kasvoi oranssin ja keltaisen sävyisiä samettikukkia. Myyjä oli vakuuttanut, että ne kukoistaisivat ensimmäisiin hallaöihin asti. Samettikukkien hyvä puoli on myös, että ne sietävät kohtalaisesti kuivuutta. Palotikkaat eivät ole suoranaisesti katon alla, mutta seinän läheisyys rajoittaa jossain määrin sadeveden lankeamista samettikukille. Jossain toisessa sijoituspaikassa ja toisenlaisten kukkien kanssa liiallinen kosteus voisi olla ongelma. Liiasta vedestä pääsisi kuitenkin helposti eroon poraamalla kenkien pohjiin reikiä. Kukkaruukkukengät voisi sijoittaa myös maahan tai ne voi naulata/ruuvata kiinni varsien tai pohjien läpi vaikka aidanharjalle. Ainakin tuulisissa rannikkokaupungeissa kukkaruukkukenkien ankkuroiminen aloilleen on hyvä ajatus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti