torstai 6. tammikuuta 2011

Äänikirjat ja kävely

Äänikirjat ja kävely sopivat yhteen kuin paita ja peppu. Hyvä kirja karkoittaa väsymyksen ja saa jopa nälkäisen mahan murinan vaimenemaan. Tarinan ja maiseman välille muodostuu mystinen yhteys - kun joskus myöhemmin muistaa toisen, toinenkin palaa mieleen. Äänikirjan kanssa tulee lähdettyä lenkille, vaikka vähän laiskottaisikin tai ulkona vihmoisi räntää. Jos lapsena pidit siitä, kun isä tai äiti luki satuja ääneen, ihastut äänikirjoihin. Sellaisiakin kirjoja tulee kuunneltua, joihin paperiversioina ei tarttuisi. Kävelyn lisäksi muutkin pitkäkestoiset rutiinihommat voi äänikirjojen avulla muuttaa tuskasta nautinnoksi. Kokeile vaikka imuroidessa :-)

Anna-Leena Härkönen: "Ei kiitos"
Otavan äänikirjana
Äänikirjoja löytyy kirjakaupoista, mutta yllättävän paljon myös kirjastoista. Suurin osa on CD-levyillä, joten ne täytyy ennen kuuntelua muuntaa mp3-muotoon. Valikoima on rajallinen, mutta kuunneltavaa riittää kuitenkin pitkäksi aikaa. Esimerkiksi Mika Waltarin historialliset romaanit Sinuhe Egyptiläisestä Mikael Hakimiin, Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjan tähden alla -trilogia, Bulgakovin Saatana saapuu moskovaan, Remeksen jännärit, Harry Potterin seikkailut ja vaikkapa Sofi Oksasen Puhdistus löytyvät äänikirjoina ja ne voi kätevimmillään tilata suoraan netistä valmiiksi mp3-formaatissa.

Mobiblu C153 8GB mp3-soitin

Pitkänmatkan Kävelijän mp3-soittimena on ollut jo useamman vuoden ajan Mobiblu C153 8GB, jonka akunkesto on omaa luokkaansa - tärkeä ominaisuus pitkillä reissuilla, jolloin akun lataaminen ei aina onnistu. Äänikirjojen kuunteluun sopii parhaiten sellainen soitin, joka osaa jatkaa tarinaa siitä kohdasta, missä virta katkaistaan (ns. mid track resume -ominaisuus). Lisäksi on eduksi, jos äänikirjat voi tallentaa soittimessa omiin kansioihinsa.
Sonyn MDR-NE1 -kuulokkeet

Esimerkiksi Sonyn MDR-NE1 -kuulokkeiden avulla mp3-soittimen voi ripustaa kaulaan. Ääntäkin näistä napeista lähtee niin paljon, ettei tuulen suhina tai liikenteen melu ole pahemmin haitannut.

6 kommenttia:

  1. Myydäänkö tuollaisia soittimia Suomessa, vai pitääkö sellainen tilata netin kautta? Soittaako soitin levyt ja kappaleet oikeassa järjestyksessä, jos ne on kopioitu CD-levyiltä MP-3 muotoon? Onko laitteessa näyttöä?

    VastaaPoista
  2. Pitkään piti nettiä selailla, että löytyi pitkille reissuille sopiva soitin eli sellainen, jonka akkua ei tarvitse koko ajan olla lataamassa. Suomesta en ole tuota löytänyt. www.kjglobal.co.uk näyttäisi edelleen laitetta myyvän. Ja kyllä siinä pieni näyttö on, josta näkee mitä on soimassa.

    Kun cd-levyltä mp3-formaattiin muunnetut trackit ja kansiot (joissa ne ovat) on nimetty sopivasti ja laitteen toistoasetukset on valittu oikein, koko kirja toistetaan oikeassa järjestyksessä. Kansiot voi nimetä esim. Sinuhe 01, Sinuhe 02, Sinuhe 03... ja trackit kansioissaan yksinkertaisesti track 01, track 02, track 03...

    Tuo nimeäminen on tarpeen lähinnä siinä tapauksessa, jos cd-rippaussofta ei osaa tehdä sitä automaattisesti. Suurten tiedostomäärien uudelleennimeämiseen löytyy netistä tarvittaessa apuohjelmia.

    VastaaPoista
  3. Täytyy laittaa tänne tietoa hyvästä MP3-soittimesta, kun on kerran sellaisen saanut käyttöönsä. Useampi vehje on ollut nimenomaan äänikirjankuuntelukäytössä, eikä mieleistä ole tahtonut löytyä. Nämä hylkäsin kökköinä: Creative Zen ja Philips Go Gear.

    Sain mieheltä joululahjaksi Sony Walkman B-sarjan soittimen, jossa on muistia 4 Gt ja vielä radiokin. Se soittaa levyt kauniisti siinä järjestyksessä kuin ne on nimetty. Jatkaa myös soittamista siitä kohdasta, mihin kuuntelu on jäänyt. Soittimessa on pienikokoinen näyttö, joten pystyy helposti valitsemaan kuunneltavansa ja siirtymään eteen- ja taaksepäin tarinassa. Akku tuntuu kestävän hyvin.

    Muistan alkaneeni äänikirjojen kuuntelun Sony Walkman kasettisoittimilla, joten hurjasti on harpattu eteenpäin noista ajoista, jolloin vaihdettiin kasetin puolta puolen tunnin välein ja välillä pysähdyttiin vaihtamaan pattereita kohmettunein käsin hiihtolenkillä. Puhumattakaan siitä, että piti olla vyötärölaukku mukana, jotta sai säilöttyä useamman kasetin mukana. Luulen, että tästä uudesta suhteesta uuden sukupolven Walkmaniin tulee pitkäaikainen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä! Voiko tuossa Walkmanissa äänikirjat tallentaa omiin kansioihinsa ja levyt sitten omiin alakansioihin? Kokeilin joskus Sonya, mutta se edellytti muistaakseni, että mp3-tiedostot täytyi muuntaa johonkin Sonyn omaan formaattiin tai jotain muuta omituista ja kömpelöä.. Tuosta kokeilusta on kyllä aikaa vajaa kymmenen vuotta, joten Sonilla systeemit on voineet muuttua helppokäyttöisemmiksi.

    VastaaPoista
  5. Vanhaan ketjuun yritän vastata, mutta en taida oikein ymmärtää kysymystä? Kuuntelen soittimellani pelkästään äänikirjoja tai Yle Areenasta kopioituja ohjelmia. Äänikirjan kopioinnin tietokoneelle olen tehnyt Windows Media Player -ohjelmalla niin, että levyt on kopioitu MP3-muotoon. Ne kuuluvat kyllä soittimella ilman ihme temppuja.

    Vanhastaan minulla on ollut tapana nimetä levyt muotoon:

    Puhdistus A
    Puhdistus B
    Puhdistus C jne.

    Näin siksi, että joillakin laitteilla on ollut hankaluuksia päättää soittaako kone levyt järjestyksessä 1, 10, 11, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9 vai sitten oikeassa numerojärjestyksessä.

    Kun olen saanut kaikki levyt kopioitua, siirrän ne omaan kansioonsa, jonka nimi on esim. Oksanen, Puhdistus 615 Mt. Tämän kansion on voinut sitten raahata sellaisenaan soittimen muistiin. Neljän gigan muistiin mahtuu useampi kirja odottamaan kuuntelua.

    Huonoimmat puolet Walkman-soittimessa ovat:

    - näyttö voisi olla suurempi

    - kun konetta käyttää sokkona, niin saattaa hipelöidä vahingossa aivan vääriä näppäimiä, kuten rec (nauhoitus) tai ZAPPIN - (alkaa kesken kuuntelun soittamaan tulevien kappaleiden alkuja, jotta voisi siirtyä haluamaansa paikkaan - varmaan ihan kätevää kun etsii tiettyä musiikkikappaletta koneelta, mutta raivostuttavaa kun kirjan lukeminen keskeytyy ja kone siirtyy tulevien kappaleiden alkuun)

    -klipsi on mennyt rikki

    Hyvää on se, että kun lataa akun esim. aamulla, niin se ei ole koskaan loppunut kesken päivän aikana, vaikka olisi kuunnellut tuntikausia päivässä. Lisäksi muistiin mahtuu monta kirjaa yhtä aikaa.

    Tämä on ollut ehdottomasti paras soitin, joka minulla on ollut. Hieman himoittaisi hankkia joku Sonyn isompi laite (isompi näyttö ja sen mukana teksti?), mutta en ole saanut aikaiseksi. Olisiko jollakulla niistä käyttökokemuksia?

    VastaaPoista
  6. Tyttärellä oli vajaan vuoden verran musiikkikäytössä Sonyn http://www.pixmania.fi/mp3-soitin/sony-mp3-soitin-fm-nwz-b172-2-gt-sininen/14904760-a.html ...mutta laite otti pimeni. Zappin on todella ikävä ja turha nappi äänikirjoja ajatellen. Erinomaisen oloinen äänikirjojen soittolaite on Sandisk Sansa Clip+ (http://www.nierle.com/fi/tuote/12741/SanDisk_Sansa_Clipplus_MP3-soitin,_FM_Radio,_8_GB,_Musta.html).. siinä vaan maantieteelliseksi alueeksi täytyy muutta "rest of the world" tms. tai muuten äänenvoimakkuus on rajoitettu harmillisen pieneksi. Tärkeintä äänikirjasoittimessa lienee kansiorakenteen salliminen ja se, että toisto jatkuu siitä kohtaa, missä virta katkaistiin.

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts