keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Minne seuraavaksi?

E4 reitti Kreetalla
Velipoika perheineen pistäytyi kyläilemässä viime viikonloppuna. Keskustelu kierteli - kuinkas muutenkaan - patikoinnin ympärillä. Kreetan poikki kulkee kuulemma pituussuunnassa E4-reitti, josta löytyy hieman tietoa täältä. E4-reitillä on kaksi haaraa. Rantareitti, joka kulkee rantoja pitkin noin puolet mitastaan. Toinen reitti kulkee vuoristojen kautta.

Hadrianuksen valli Englannin ja
Skotlannin rajalla
Mielenkiintoinen vaelluskohde olisi myös Hadrianuksen valli Englannin ja Skotlannin rajalla. Sen rakennutti keisari Hadrianus vuosien 122–125 jkr välisenä aikana. Muuri oli kuusi metriä korkea, kolme metriä leveä ja pituutta sillä oli vajaa 120 kilometriä. Hadrianuksen valliin kuului 17 suurta linnaketta ja pieniä linnoituksia. Aluksi muuri oli tehty puisista paaluista ja turpeesta, mutta myöhemmin sitä lujitettiin kivillä ja muurauslaastilla. Muurin vieressä kulki tie, joka on vielä jäljellä nimellä Military Road. Muuri kulki Wallsendistä, Newcastlesta, länteen Solway Firthiin, Carlisleen. Valli rappeutui 400-luvulla, mutta osia siitä on edelleen nähtävissä etenkin Northumberlandin kreivikunnassa.

Maalis-huhtikuun vaihteessa seurasin ihastuneena Lauran reissua Mount Everestin perusleirille. Oman lisähaasteensa seikkailulle toi korkean ilmanalan vähäinen happi. Ainakin toistaiseksi jätän tämän kohteen hautumaan - apurahatutkijan kukkaro ei varmaankaan kestäisi varusteiden hankinnan ja matkustamisen kustannuksia.

William-Adolphe Bouguereau:
Afroditen syntymä
Todennäköisimmin lähitulevaisuudessa toteutuvia patikkaretkiä ovat caminon jatkaminen Logroñosta eteenpäin elokuussa - jos vain lapsille löytyy hoitopaikka - ja viime lokakuussa toteutetun kävelevän kirjoitustyöpajan kehitetty versio, mahdollisesti Kyproksella. Afroditen syntymäsaarella pitäisi ennakkotietojen mukaan olla useitakin vaellusreittejä, mutta ainakaan pikaisella googlettamisella ei niitä löydy.

Lisäksi on ollut alustavaa spekulointia Fransiskus Assisilaisen mukaan nimettyä Sentiero Francescano della Pace -reitin tallustamisesta joskus lähivuosina. Franciscus Assisilainen on yksi kuuluisimmista katolisen kirkon suojeluspyhimyksistä. Hänet tunnetaan fransiskaanimunkki- ja nunnaluostarien perustajana ja eläinten ja luonnon suojelijana. Myös hänen kirjallinen tuotantonsa oli laajaa. Franciscuksen säilynyt tuotanto on pääosin latinankielistä. Väitöskirjaa viimeistelevän Pitkänmatkan Kävelijän elämäntilanteeseen sopii erityisen hyvin "Kutsu köyhyyteen" :-)

2 kommenttia:

  1. Onko Korsika tuttu vaelluskohteena? Itsellä heräsi kiinnostus ko. saarta kohtaan kun Katmandussa eräs ranskalaisherra suositteli sitä lämpimästi, reittejä näyttää tämän linkin mukaan olevan moneen lähtöön:

    http://corsica.forhikers.com/long-distance-paths

    Niin ja tsemppiä siihen väikkäripuristukseen :)

    VastaaPoista
  2. Voi Venäjä! Tuohan näyttää lupaavalta.. Saan caminon (siis ranskalaisen reitin) koluttua muutaman seuraavan reissun aikana, sitten täytyy suunnata jonnekin muualle. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts