perjantai 17. kesäkuuta 2011

Hoitoa vaativat jalkavaivat

Jalkoihin kiinnitetään huomiota usein vasta sitten, kun ne kipeytyvät. Lähes jokainen kärsii jalkakivuista jossain elämänsä vaiheessa. Erilaatuisia jalkavaivoja on kuvattu yli 300. Osa on perinnöllisiä, mutta suurin osa kehittyy vuosien kuluessa. Hoidon aloittamisen kannalta on tärkeää erottaa jalkakipu jalkojen normaalista väsymisestä.

Tärkein konsti, jolla itse kukin voi vaikuttaa jalkojensa terveyteen, on kenkien valinta. Hyvät kengät tukevat jalkaterän asentoa ja toimintoja. Joka toinen meistä käyttää liian pieniä kenkiä. Myös sukkien täytyy olla oikean kokoiset ja käyttötarkoitukseen sopivat. Sekoitemateriaaleista valmistetut sukat ovat perinteisiä puuvillasukkia ihoystävällisempiä.

Jalkoja pitäisi hoitaa päivittäin kuten hampaitakin. Kun jalkaongelmia kuitenkin toisinaan ilmaantuu, on tärkeää tunnistaa tyypillisimmät iho- ja kynsiongelmat ja jalkojen kiputilat. Liian usein vaikeitakin jalkavaivoja pidetään vähäpätöisinä. Hoitotulokset paranevat, kun hoitoon hakeudutaan varhaisessa vaiheessa. Lisäksi on tärkeää, ettei hoideta vain oiretta (esim. kovettumaa), vaan etsitään ja poistetaan sen aiheuttaja.

Faarao Tutankhamonin räpylät.
Jalkapohjien rasvapatjat ovat
näin vanhoilla tyypeillä jo
aika huonossa kunnossa.
Ikääntymisen myötä yleistyviä jalkavaivoja ovat ihon kuivuminen, alaraajojen verenkierron ja lihasten heikkeneminen, nivelten kuluminen ja jäykistyminen sekä kantapään ja päkiän alapuolisten rasvapatjojen oheneminen, kovettuminen ja siirtyminen pois paikoiltaan. Ylipaino pahentaa em. vaivoja. Kaarien laskeutumisen myötä jalkaterät laajenevat. Monet yleissairaudet, kuten diabetes, reuma, hermostovauriot, anemia, alaraajojen verenkiertohäiriöt ja munuaissairaudet aiheuttavat jalkaterissä ensioireita, joiden tunnistaminen on tärkeää kävelykyvyn säilymisen kannalta.

Vaivaisenluu
Jalkaongelmiin haetaan usein apua liian myöhään ja väärästä paikasta. Monia jalkavaivoja voidaan hoitaa ilman leikkausta. Ajoissa aloitettu ammattihenkilön antama hoito estää ongelmien pahenemista, nopeuttaa toipumista ja tulee usein halvemmaksi kuin pitkälle edenneen jalkaongelman hoito. Jos lievä jalkaongelma ei parane omahoidolla parissa viikossa, on syytä käydä näyttämässä koipea jalkaterapeutille tai rekisteröidylle jalkojenhoitajalle, jotka osaavat myös antaa ohjeita jalkojen omahoidosta sekä tarvittaessa ohjata lääkärin pakeille. Seuraavassa on listattu tyypillisiä jalkavaivoja, joiden hoidossa ammattihenkilön apu on tarpeen:
  • Jalkateräkipu jatkuu yli kaksi viikkoa, vaikka on vaihdettu sopivat kengät
  • Kynsivallit ovat kipeät ja tulehtuneet (esimerkiksi sisään kasvanut kynsi tai kynsisieni)
  • Kovettuma tai känsä aristaa kahden viikon tehostetun rasvaushieronnan jälkeen
  • Päkiöiden aristus tai kipu vaivaa päivittäistä liikkumista
  • Kipeät tai arat kantapäät, erityisesti aamulla
  • Linttaan astuminen (näkyy kenkien sisä- tai ulkoreunan kulumisena)
  • Vaivaisenluu
  • Kivulloinen ja liikerajoitteinen isovarvas (jäykkä isovarvas)
  • Varpaiden asentomuutokset
  • Jalkojen väsyminen haittaa päivittäin
  • Rasitus aiheuttaa pohje- ja säärikipua
  • Päivittäinen turvotus
  • Kivulias syylä
Lue lisää jalkavaivoista ja jalkojen terveydestä: Liukkonen, I. ja Saarikoski, R. Terveet jalat. Kustannus oy Duodecim, 2008.

3 kommenttia:

  1. Jalat, nuo vaeltajan tärkeimmät varusteet. Hyvä teksti muistutukseksi kropan huollosta vaeltajalle!

    VastaaPoista
  2. Joo, liian harvoin tulee huollettua koipia. Täytyykin alkaa selvittelemään tuota puolta vähän tarkemmin.. jonkinlainen ohjelma pitäisi rakennella.

    VastaaPoista
  3. "känsättömät kintut"lauantaina, kesäkuuta 18, 2011

    Olipas ihana käydä eilen jalkahoidossa :)

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts