Lapin Muulien saunaretki 2016

Ensimmäistä kertaa olin Lapin Muulien matkassa vuosi sitten. Tuolloin retki suuntautui Haltin kivikkoiselle seudulle. Reissu oli muutoin oikein onnistunut, mutta olin vähän väliä pulassa liian heppoisten vaelluskenkieni kanssa. Käsivarren erämaan kivirakka väänteli ja raastoi pehmeäpohjaiset Meindl Vakuum Hiker -kengät niin huonoon kuntoon, että maaliskuisen Portugalin reissun jälkeen olin jo vähällä tehdä niistä kukkaruukkuja. Sitten sain suutarilta hyvän vinkin ja paikkasin pahimmat pintavauriot Casco LiquiSole -kumiliimalla. Kengät olivat taas jotakuinkin vedenpitävät ja patikoinkin niillä kesäkuussa vielä yhden pätkän Camino de Santiagon pyhiinvaellusreitistä. Mutta Lappiin en niillä enää lähtisi.

Meindl Dovre Extreme

Elokuun alussa astelin Oulun Partioaitassa edestakaisin hyvän tovin. Jalassa oli kahden eri valmistajan samankaltaiset vaelluskengät. Lopulta valitsin Meindl Dovre Extremen. Se tuntui paremmalta jalassa. Kengän varsi on korkea, mikä helpottaa purojen yli kahlausta. Pohja on melko jäykkä (B/C) ja leveä kivirantti suojaa kenkää kolhuilta. Iltti eli säärtä vasten painautuva osa tuntui mukavan pehmeältä. Kotiin päästyäni vahasin uudet vaelluskengät huolellisesti. Vahaaminen tekee nahasta joustavan ja notkean sekä parantaa kestävyyttä. Elokuussa sisään ajoin kengät kävelemällä niillä satakunta kilometriä kaikenlaista arkikävelyä, enimmäkseen kauppa- ja työmatkoja. Juuri ennen Lappiin lähtöä hankkimani ekstrapohjalliset paransivat vielä hitusen kenkien istuvuutta.

1. Kävelypäivä: Kiilopää-Suomunruoktu. Lauantaina 3.9.2016 taivas Rovaniemen yllä oli pilvinen ja aamu kolea. Astelin täyteen pakattu rinkka selässä huoltoaseman pihalle. Pipo ja hanskat olisivat lämmittäneet mukavasti, mutta ne olivat jossain rinkan uumenissa. Retuutin käsikoukussa autoon jäävää reppua. Sen sisällä puhdas vaatekerta odottelisi vaellusreissun jälkeistä paluuta maalikylille. Tähystin liittymän suuntaan ja kotvan kuluttua Lapin Muulien auto kaarsikin pihalle. Hidi oli ratissa, Tapsa pelkääjän paikalla. Sulloin rinkan ja repun auton perälle ja kömmin takapenkille Kaken viereen. Koossa oli sama porukka kuin vuotta aikaisemmin. Aamukahvit hörpättiin napapiirin Shellillä.

Viimeiset varustetäydennykset tehtiin Sodankylässä. Tankavaaran kultamuseon parkkipaikalla popsittiin Hidin valmistamat mahtavankokoiset ja herkulliset rullakebabit. Tankavaaran luontokeskus oli suljettu, joten suuntasimme seuraavaksi Saariselälle. Varaustupien avaimet löytyivät Metsähallituksen palvelupiste Kiehisestä. Maastossa oli kuulemma kosolti kulkijoita. Sääennusteen mukaan ainakin lauantai ja sunnuntai tulisivat olemaan poutaisia. Auto jätettiin Kiilopään parkkipaikalle. Varusteiden virittelyyn meni vielä muutama tovi. Maastoon päästiin vasta kahden jälkeen.

Ensimmäisen päivän tavoitteena olisi Suomunruoktu reilun 13 kilometrin päässä. Reitti kulkisi polkuja pitkin eteläkaakkoon. Muutama sata metriä polun alkupäästä oli katettu leveillä pitkospuilla. Kävelysauvat sujahtivat helposti lautojen välisiin rakoihin. Pian kulku-ura muuttui leveäksi poluksi ja sitten kapeaksi hiekkapohjaiseksi metsätieksi. Olin ihmeissäni kulkemisen vaivattomuudesta. Haltin kivikoiden jälkeen maasto tuntui suorastaan rikollisen helpolta. Vauhti kiihtyi huomaamatta ja kohta huomasin olevani kaukana muiden edellä. Polun vieressä kasvoi mäntyjä ja käkkyräisiä koivuja. Muita kulkijoita tuli vastaan harvakseltaan. Neljä varttuneempaa naisihmistä oli myös matkalla Suomunruoktun tuvalle. Polku kapeni. Ohitin suuren punaisen kärpässienen. Levähdimme hetken puron varressa. Hidi veisteli välipalaksi siivuja ilmakuivatusta vasikan sisäpaistista.

Suomunruoktun autio- ja varaustupa

Suomunruoktun autio- ja varaustupa sijaitsee vähävetisen Suomujoen itärannalla, joten arvelin pääseväni koettelemaan uusien vaelluskenkien kahlausominaisuuksia. Vesi oli kuitenkin niin matalaa, että olisin pärjännyt vanhoillakin kengillä. Tuvan lähistöllä törrötti muutama komea kelopuu. Poron pääkallo tervehti meitä tyhjin silmin tuvan seinustalta. Tšekkiläinen pariskunta istuskeli nuotiopaikalla. Kake viritti tulen nuotioon. Ulkomaan elävät eivät arvostaneet ystävällistä elettä, vaan hiippailivat muualle. Halusivat olla omissa oloissaan. Vanhat muulit kävivät iltapesulla Suomujoessa. Utelias kuukkeli käyskenteli nuotiopaikan tienoilla.

Illan hämärtyessä Tapsa hypisteli ihastellen uudenlaisesta materiaalista valmistettua vedenkestävää ja repeämätöntä karttaa (ks. www.Calazo.fi). Valmistaja takaa materiaalin kestävän 20 000 taittokertaa. Iltapalaksi valmistettiin meksikonpataa kebablihalla höystettynä. Aterioinnin jälkeen ryhdyin valmistautumaan tulevaan rooliini tiskarina seuraamalla Hidin mallisuoritusta. Astioiden pesun jälkeen Hidi silmäili haarukkaansa mietteliäänä. Se oli kahdeksan vuoden ajan ollut mukana vaellusreissuilla, mutta koskaan sitä ei ollut tarvittu. Nyt tämä turha kantamus saisi jäädä Suomunruoktun tuvan varusteeksi.

Päivällinen Suomunruoktun nuotiopaikalla

Tuvan terassilla naisnelikon sienestäjä perkasi valtavaa keltavahverosaalista. Voita ja suolaa kuulemma löytyisi paistamiseen, mutta pippuri puuttui. Naisnelikko oli varannut puolet varaustuvan leveän kerrossängyn alakerrasta. Kolme vanhaa muulia valtasivat loput nukkumapaikat alhaalta. Se sopi minulle oikein hyvin. Nuorimpana minun oli helpointa könytä yläpetille. Lisäksi vaimo oli ennen reissua varoitellut Lapissa vaeltelevista viettelijättäristä. Pälyilin epäluuloisesti tuvassa hääräileviä mummeloita. Yksi ikäneito hymyilikin uhkaavan viehkeästi ja tarjoili voissa paistettuja keltavahveroita Lapin Muulien maisteltaviksi. Kapusin turvaan ylälaverille. Varmuuden vuoksi päätin nukkua vaellushousut jalassa. Päivätaival kartalla.

2. Kävelypäivä: Suomunruoktu-Luiro. Ylös puoli kuudelta. Kake oli taas tapansa mukaisesti kiehauttanut aamukahvit. Mutustelin muutaman suklaakeksin kahvia siemaillessa. Yö oli ollut kylmä. Rinkan sadesuojus oli kuurassa. Kameran vanha akku antoi virtaa vain muutaman kuvan ottamiseen. Työnsin akun housuntaskuun lämpenemään. Tapsa testaili pihalla uutta lonkeroista kolmijalkaa, jonka pystyi kietomaan vaikka puunoksan ympärille. Iltapäivälle oli ennustettu sadetta, joten vedin suosiolla sadehousut jalkaan heti aamusta. Samalla ne lämmittäisivät hitusen. Päätin jättää myös ohuen pitkähihaisen paidan takin alle ainakin päivätaipaleen alkuosuudelle.

Vanhat muulit Suomunruoktulla

Kake pakkaili rinkkaa tuvan seinustalla ja sanoi ”Oi-oi”. Terästin kuuloa kiinnostuneena. Jo edellisellä reissulla olin kiinnittänyt huomiota Lapin Muulien erikoiseen ääntelyyn. Mielessäni olin nimennyt sen ”Lapin Muulin valitukseksi”. Harjaantunut korva voi erottaa Lapin Muulit toisistaan pelkän valitusäänen perusteella. Hidin lausumana Lapin Muulin valitus kuulostaa tältä: ”Ui-ui-ui-ui”. Paino on aina ensimmäisellä vokaalilla. Tavujen määrä kertoo valituksen taustalla vaikuttavan tunnelatauksen voimasta. Esimerkiksi Kaken lakonisesti lausahtama ”Oi-oi” viestitti, että kaikki oli kunnossa ja Lapin Muulin mieli levollinen. Kokonaisuudessaan tulkitsin Kaken valituksen tarkoittaneen osapuilleen seuraavaa: ”Kylläpä jäseniä kolottaakin yön jäljiltä. Kahvi oli kuitenkin hyvää. Varusteet näyttäisivät olevan tallessa. Onpa vilpoisa aamu. Uudet silmälasit hankaavat nenänvartta ikävästi.”

Parin kilometrin jaloittelun jälkeen pysähdyimme aamupalalle Aitaojan nuotiopaikalle. Vanhat muulit keittivät puuroa ja kaatoivat päälle marjakeittoa paitsi Hidi, joka sipaisi voisilmän puuroannoksensa päälle. Ennen reissua olin valmistanut annospusseja, joissa oli puolet makeaa Rainbow’n rusinaista ja puolet viljaisaa Finaxin Sunt&Gott Original mysliä. Tällä konstilla aamupalasta ei tullut äklömakeaa marjakeiton lisäämisen jälkeenkään. Tapsa perehdytti kaasutrangian käyttöön, sillä olin aikeissa piipahtaa vielä yhdellä vaellusretkellä myöhemmin syksyllä. Nuotiopaikan vieressä mättäät olivat punaisenaan marjoista, jotka muistuttivat hieman puolukoita. Väri oli kuitenkin kirkkaamman punainen ja lehdet isompia. Tiskasin astiat. Istuskelimme nuotion ympärillä vielä tuokion.

Seuraavien kolmen kilometrin matkalla polku kohoaisi noin 150 metriä ylemmäksi kaartaessamme Vinttilätunturin eteläpuolelle lännen kautta. Loppupäivän ajan kuljettaisiin itään päin. Harvan mäntymetsän läpi tarpoessamme törmäsin erikoiseen näkyyn. Yksittäinen havunneulanen leijui ilmassa aivan silmieni edessä. Lähempi tarkastelu osoitti havunneulasen roikkuvan männyn oksasta valtavan pitkän hämähäkin seitin päässä. Ryhdyin tavoittamaan havunneulasta kameralla. Hentoinenkin tuulenvire sai neulasen heilumaan edestakaisin ja pyörimään väkkäränä. Muutaman yrityksen jälkeen onnistuin nappaamaan kuvan, vaikka tarkennus menikin metsään. Kun myöhemmin näytin kuvan Lapin Muuleille, yksikään ei tunnistanut kuvan keskellä näkyvää kohdetta.

Vinttilätunturin pitkässä nousussa tuli hiki ja ylös päästyäni riisuin pitkähihaisen paidan. Karhu oli vääntänyt tortun polulle. Laskeuduimme alas etelänpuoleista rinnettä. Sitten ylitimme pienen suoaukean, jonka laitaan jäimme toviksi levähtämään ja välipalalle. Pohdiskelin ääneen, että minkähän eläimen jätöksiä näkyi varvikossa. ”Saatanan hirven paskaa”, vastasi Kake. Siirryin muutaman askeleen loitommalle papanaläjästä ja laskin rinkan maahan. Oikaisin pitkäkseni. Sammalvuoteella oli mukava loikoilla. Katselin sinisellä taivaalla hitaasti liikkuvia pilviä. Sateesta ei näkynyt merkkiäkään.

Hidi kaivoi repustaan uuden herkun, kimpaleen lampaan täysmaidosta valmistettua italialaista pecorino -juustoa. Hörppäsin höyryävää kaakaota. Hyvää sekin oli, mutta juusto olisi kaivannut kaverikseen tilkan punaviiniä. Lähistöllä retkotti puunrunko kantonsa vieressä. Edellisen kerran Lapin Muulit kulkivat tämän paikan ohi vuonna 2008. Tuolloin puu oli lojunut maassa vasta muutaman päivän. Salamanisku oli katkaissut puun miltei tyvestä. Sitten salama oli jatkanut matkaansa maata pitkin räjäyttäen monta metriä pitkän ja vieläkin hyvin erottuvan ojan juurakosta poispäin.

Polku jatkui helppokulkuisena tauon jälkeen. Kipitimme läpi karun metsämaiseman. Mäntyjä kasvoi harvakseltaan. Siellä täällä näkyi keloja, osa maahan tai konkeloksi kaatuneina. Nelisen kilometriä edettyämme pääsimme Tuiskukurun kämpälle. Kake riisui heti vaelluskengät jalasta. Sekä kengät että sukat olivat uudet, ja sääret olivat hankautuneet ikävästi. Itsekin otin kengät pois jalasta ja asettelin ne kuivamaan aurinkoiselle terassille. Kaksi espoolaista nuorta miestä ilmestyi kohta Tuiskukurun kämpän pihalle. Samat heput olivat nukkuneet edellisen yön Suomunruoktun autiotuvan puolella, vaikka olivat maksaneet varaustuvasta. Lounaaksi valmistettiin minestronekeittoa, jota terästettiin yhdellä nuudelipaketilla. ”Nyt sitä haarukkaa olisi tarvinnut”, Hidi tuumi kotvan kuluttua yrittäessään pyydystää lusikalla pitkiä liukkaita nuudeleita sopasta. Seuraavalla kerralla muistettaisiin murentaa nuudelit pienemmiksi.

Tuiskukurun kämppä

Tuiskukurun tupa oli edellisen yön jäljiltä ulkoilmaa lämpimämpi. Oikaisin hetkeksi tuvan patjalle ja taisin torkahtaakin. Tiskasin. Sitten matka jatkui taas läpi karujen metsämaiden. Yhdessä kohdin puunrunkoja oli sikin sokin toistensa päällä. Puut olivat katkenneet keskeltä, eivätkä juurineen niin kuin männyillä on tapana. Kake arveli syylliseksi rajua syöksyvirtausta. Parin tunnin patikoinnin jälkeen edessä kohisi Luirojoki. Vesi näytti sen verran syvältä, että riisuin vaelluskengät suosiolla ja ripustin ne roikkumaan rinkan taakse. Toisetkin päätyivät samaan ratkaisuun. Jätin ohuet alussukat jalkaan, jotta päivän hiet huuhtoutuisivat pois virran yli kahlatessa. Sandaalit suojasivat jalkoja joenpohjan kiviltä, mutta eivät veden kylmyydeltä. Luirojoen autio- ja varaustupa oli ylityksen jälkeen vain kivenheiton päässä, joten vaelluskenkiä ei enää kannattanut laittaa jalkaan.

Light My Fire
Grandpas Fire Fork

Luirojoen itärannalle on aikojen saatossa rakentunut oikea pieni kylä. Alueella on kolme majoitusrakennusta: Kuuselan kämppä, Luirojärven autio- ja varaustupa sekä Rajan kämppä. Lisäksi alueella on sauna, mikä sai vanhat muulit hihkumaan innostuksesta. Itseäni kiinnosti enemmän nuotiopaikka, joka mahdollistaisi makkaranpaiston. Haeskelin lähimaastosta sopivan paksuisen ja pituisen kepin, jota ryhdyin nirhaamaan sopivan muotoiseksi Leatherman Wave -monitoimityökalulla. Se tuntui kovin heppoiselta työkalulta näihin olosuhteisiin. Seuraavalle vaellusreissulle ottaisin mukaan oikea puukon. Lopulta sain kiinnitettyä keppiin näppärän Light My Fire Grandpas Fire Fork -makkaratikun pikaliitospään. Nuotiopaikalla hääräili jo neljän hengen seurue. Paikallinen opettaja, poromiesnainen Norjan puolelta sekä mies ja nainen Etelä-Suomesta Puuhamaan tienoilta valmistivat perunamuusia ja riistakäristystä. Joku kaivoi repusta pienen pullon punaviiniä. Nälkä yltyi nelikon touhuja katsellessa.

Luiron autio- ja varaustupa

Sukat kuivuivat sandaaleissa samalla, kun makkarat tirisivät hiilloksella. Illan aikana Luirolle ilmestyi harvakseltaan uutta väkeä. Osa aikoi yöpyä telttamajoituksessa. Laskin yhteensä kolme koiraa. Sade alkoi juuri, kun olin saanut makkarat tuulensuojaan. Vanhat Lapin Muulit olivat tällä välin käyneet saunomassa. Juuri ennen muulijengiä saunassa oli tolskannut iäkäs pariskunta. Olivat antaneet tulen sammua kiukaan alta. Pataan ei ollut kannettu uutta vettä, vaikka moni odotteli vielä saunomisvuoroaan. Kake piti pariskunnalle tiukan puhuttelun erämaassa saunomiseen liittyvistä tavoista ja perinteistä. Vanha herra ei selvästi ollut tottunut saamaan korjaavaa palautetta ja yritti selitellä pariskunnan saunomispuuhia parhain päin.

Nuotiopaikalla aterioineet kolme naista valloittivat puolet varaustuvan alapetistä ja vanhat muulit toisen puolen. Tuvassa oli mukava istuskella kynttilänvalossa. Opettaja-Ulla tiesi kertoa, että ne puolukkaa muistuttaneet marjat olivat olleet ruohokanukoita. Marjat eivät ole myrkyllisiä, mutta eivät järin herkullisiakaan. Kanalinnut syövät niitä halukkaasti ja levittävät lajia uusille paikoille. Alkoi nukuttaa. Muistin taas vaimon varoitukset Lapissa vaeltelevista viettelijättäristä. Kapusin yläpetille ja käperryin seinän viereen. Päivätaival kartalla.

Ensilumi Luirolla

3. Kävelypäivä: Luirojärvi-Muorravaarakka. Yöllä oli satanut lunta. Kävin hammaspesulla ja vaihdoin samalla kameraan uuden akun. Olin ostanut kolme halpaa tarvikeakkua, joilla toivoin pärjääväni reissun ajan. Jäntterä ukko pakkaili rinkkaansa terassilla. Yksin oli kuulemma mukavampi vaeltaa kuin taitamattoman kaverin kanssa. 78-vuoden iässä kävelyvauhti oli jo hitaan puoleinen, mutta askel edelleen vakaa. Ukko vertasi itseään vanhanajan maamoottoriin, jollaisia käytettiin 1900-luvun alkupuoliskolla esimerkiksi puimakoneiden, pärehöylien ja jauhomyllyjen voimanlähteenä. Yksisylinterinen maamoottori puksuttaa omaan rauhalliseen tahtiinsa, luotettavasti ja pitkään. Tunsin hengenheimolaisuutta maamoottorisieluista ukkoa kohtaan.

Luiro aamulla

Jokin krahnasi kurkussa. Nukkumapaikkani läheinen tuuletusräppänä oli ollut auki koko yön. Ehkä Lapin yötuulet olivat puhkuneet siitä kylmää ilmaa nukkuessani. Sitten muistin sukkien pesun kahlaamalla ja sitä seuranneen koko illan kestäneen kuivatteluprojektin. Istuva ihminen tuottaa lämpöä 130 watin teholla. Olin käyttänyt osan tuosta energiasta sukkien kuivaamiseen. Jalkoja oli kuitenkin palellut koko ajan. Aamukahvi lämmitti mukavasti. Hunajalla maustettu inkivääritee olisi tehnyt hyvää kipeälle kurkulle, mutta tähän hätään sitä ei löytyisi.

Lapin Muulit Luirolla

Heitimme rinkat selkään ja jatkoimme matkaa. Mäntymetsä oli nyt hieman tiheämpää. Alkumatkan kuljimme suoraan kohti matalalta paistavaa aurinkoa. Edessä oli hetteinen suo, jonka yli johti kuurasta liukkaat pitkospuut. Otin ensimmäisen askeleen ja olin heti vähällä kaatua. Jatkoin varovasti eteenpäin. Pitkospuut muuttuivat sitä huonokuntoisemmiksi, mitä pitemmälle etenin. Osa lahoista laudoista oli katkennut ja puolittain uponnut suohon. Samassa hauras lauta antoi periksi jalan alla. Pyörähdin vauhdikkaasti akselini ympäri ja otin sitten tukea kävelysauvasta pysyäkseni pystyssä. Sauva kuitenkin humpsahti läpi pehmeän turpeen niin, että vain vaaksan verran varresta jäi näkyviin. Sätkyttelin ja huidoin vimmatusti säilyttääkseni tasapainon. Kuin ihmeen kaupalla pysyin pystyssä.

Tapsa Raappanan kammilla

Ohitimme taas tuulenkaatoja. Puron yli johtava harjateräksestä hitsattu silta toimitti tehtävänsä asiallisesti, mutta ei oikein sopinut maisemaan. Kotvan kuluttua saavuimme Raappanan kammille. Ovi irtosi saranoiltaan, kun sitä yritti avata. Ränsistyneessä kammissa oli käyttökelpoisia tarvekaluja, mm. ämpäri, kattila ja kauha. Suurista kivistä muurattuun takkaan voisi virittää tulen. Raappanan kammia voisi edelleen käyttää yöpymiseen tai ainakin hätämajoitukseen, vaikkei se olisikaan yhtä mukava kuin varsinaiset eräkämpät. Jatkoimme eteenpäin. Poimin polun pientareelta suuhun muutaman kypsän puolukan. Maassa lojui kelo, joka oli kiertynyt useamman kierroksen itsensä ympäri. Näky oli varsin erikoinen. Ikään kuin jättiläinen olisi tarttunut puuta latvasta ja tyvestä ja vääntänyt sitten hitaasti eri suuntiin. Runkojen kiertyminen tapahtuu hitaasti puun kasvun myötä, mutta tulee näkyviin vasta puun kelottuessa ja kuoren irrotessa. Mäntyjen kierteisyys on voimakkainta karuilla kasvupaikoilla kuten Lapissa.

Aamupala autiokylässä

Pysähdyimme aamupalalle poromiesten autioon mökkikylään. Keittiö perustettiin porokämpän portaille. Kake kaivoi matkaradion rinkastaan, halusi kuunnella uutiset. En kaivannut tietoja maailmanmenosta, joten hipsin vähän loitommalle. Iso osa vaellusreissun viehätyksestä piilee siinä, että yhteys uutisvirtaan, statuspäivityksiin ja kaiken maailman hömpötyksiin katkeaa toviksi. Sääennuste kuitenkin kiinnosti, joten kaivoin kännykän esiin. Napsautin virran päälle. Kännykkä heräsi eloon – ja sammui saman tien itsestään. Yritin muutaman kerran uudestaan. Sama tulos. Himputti! Juurikin tällaisia eräreissuja varten olin hankkinut tavallista kalliimman vesi- ja pölytiiviin luurin. Puhelin oli ollut yön rinkassa ja altistunut kylmyydelle. Ehkä siinä oli selitys laitteen oudolle käytökselle.

Pohjanketunlieko

Aamiaisen jälkeen edessä oli reipas nousu Apujoukkojenvaaran yli. Puut pienenivät sitä mukaa, mitä ylemmäs pääsimme. Mäntymetsä vaihtui vaivaiskoivikkoon, sitten sekin harveni ja loppui. Nousun puolivälissä Tapsa kiinnitti kameran vaivaiskoivuun, asetti siihen aikasytytyksen ja pinkoi sitten muiden luo. Ryhmäkuvan taustalla kohoaa Itä-Lapin korkein tunturi, 718 metrinen Sokosti. Se on myös yksi Urho Kekkosen kansallispuiston suosituimmista kohteista. Apujoukkojenvaaran laella pysähdyttiin hengähtämään ja ihailemaan maisemia. Tasaisella jäkälämatolla kasvoi siellä täällä puolukanvarpuja ja jännänvärisiä pohjanketunliekoja. Samassa alkoi ripsiä reippaasti räntää. Virittelimme sadesuojat rinkkoihin ja lähdimme laskeutumaan kohti Pälkkimäojan alkulähteitä Skoaltoaivin ja Riitelmäpäiden väliseen laaksoon. Muutama vaeltaja näkyi samaan aikaan laskeutuvan Skoaltoaivin etelärinnettä.

Taustalla Sokosti

Apujoukkojenvaaran laella

Hidin polvet olivat kipeytyneet edellispäivän alamäkiosuuksilla. Tasainen maasto ja ylämäkien nouseminen eivät tuottaneet vaikeuksia, mutta tunturinrinteiden kulkeminen alaspäin oli tuskallista. Lepotauolla Pälkkimäojan yläjuoksulla tilannetta helpotettiin buranalla, pecorinolla ja vasikanpaistilla. Räntäsade loppui. Edessä oli vielä reipas nousu Lumipään etelänpuoleisen satulan yli ja sitten laskeutuminen Muorravaarakkaan. Paljakka oli miellyttävän tasaista ja helppokulkuista. Alempana polku seuraili Lumikurunojaa. Muorravaarakanjoen yli loiskuteltiin sandaalit jalassa. Koska aamuinen kurkkukipu oli kadonnut päivän mittaan, jätin taas alussukat pyykkäystarkoituksessa jalkoihin kahlaamisen ajaksi. Tällä kertaa älysin kuitenkin vääntää sukat kuiviksi ennen niiden hidasta kuivattamista ruumiinlämmöllä.

Varaustuvan puolella oli jo yksi asukas, joka kohottautui alalaverilta Lapin Muulien kolistellessa sisään. Seppo nautiskeli välipäivästä sillä välin, kun matkakumppanit olivat pistäytymässä Anterinmukassa. Vanhat muulit valtasivat totuttuun tapaan paikat alapetiltä. Seppo lupasi kuorsata yöllä voimallisesti, joten yläsänky tuntui jälleen mukavammalta nukkumapaikalta. Ylälaverin pohjalaudat ja patjat vaimentavat oivallisesti nukkujien yöllisiä ääniä. Tapsa valmisti murkinaa. Aterioidessamme seurasimme miten mies ja nainen kahlasivat hitaasti ja varovasti Muorravaarakanjoen yli. Kummallakaan ei ollut kävelysauvoja apunaan. Pariskunta pääsi joen yli kommelluksitta, mutta kumpikin oli kovasti nälissään. Tiskasin Lapin Muulien käyttämän kattilan, palautin sen tupaan Gretan ja Markun käyttöön, ja vasta sitten jatkoin muiden astioiden pesemistä.

Muorravaarakan autio- ja varaustupa

Tuvan ikkuna toimitti television virkaa. Ohjelmatarjonta oli suppea, mutta jännittävä. Seuraavaksi vastarannalle ilmestyi kolme ihmistä. Mies ja nainen astelivat joen yli ilman vaikeuksia. Kummallakin oli sauvat turvanaan. Sitten oli vuorossa pariskunnan parikymppinen tytär, jolla ei ollut sauvoja. Rinkka keinahteli selässä puolelta toiselle askelten tahdissa. Se näytti aivan liian suurelta hentoisen naisen kannettavaksi. Jalka lipesi. Hetken ajan kaatuminen näytti väistämättömältä, mutta sitten saksalainen neito sai taas tilanteen hallintaan. Jännitysnäytelmää tuvan ikkunasta seuranneet päästivät yhteisen helpotuksen huokauksen.

Stefan, Sylvie ja Johanna olivat kotoisin Hallesta, Keski-Saksasta. Stefan kertoi, että kaupungin nimi juontuu suolasta. ”Halla” on vanha kelttiläinen sana suolalle, jota louhittiin kaupungin läheisestä laaksosta. Saksalaisnaisten polvia kolotti, joten Kake kävi hakemassa rinkastaan magnesiumgeeliä. Liikunnan jälkeen iholle levitettynä se lieventää kipua ja särkyä. Saksalaiset olivat seurallisempia kuin ensimmäisenä iltana kohtaamamme tšekit. Stefan lupasi tarvittaessa toimia oppaana Saksan ja Itävallan alppimaisemissa, jos joskus suuntaisimme kulkumme tuolle seudulle. Ilahdutin saksalaisia lausumalla huolellisesti ainoan ulkoa muistamani saksankielisen lauseen: ”Helsinki ist die Hauptstadt von Finnland.” Perheen muistiinpanot vaellusretkeltä löytyvät täältä. Päivätaival kartalla.

4. Kävelypäivä: Saunaretki Anterinmukkaan. Heräsin aamuseitsemältä pannukahvin tuoksuun. Aikaisemmin ylös nousseilta kuulin, että harmaa hiirulainen oli hiippaillut tuvan pöydällä. Oli haeskellut leivänmurusia ja nuuskinut astioita. Kake pyöritteli olkapäitään ja tuumi, että kropassa tuntuu hienoista uutuuden kankeutta. Kompuroin ulos hammaspesulle. Taivas oli puolipilvinen ja ilma mukavan vilpoinen. Luvassa oli hyvä kävelykeli. Aamupala nautittiin vaihteeksi tuvassa. Päivän ainoana tavoitteena olisi käydä saunomassa Anterinmukassa. Matkaa saunaretkelle kertyisi peninkulman verran suuntaansa. Siirsimme rinkat varauskammiin heti, kun edelliset asukkaat olivat laittautuneet matkoihinsa. Anterinmukkaan otettaisiin mukaan vain saunakamppeet ja yhden aterian valmistamisen tarpeet. Varauskammi oli Pitkänmatkan Kävelijälle uusi kokemus. Imatran Lapinkävijät rakensivat varauskammin eli Muorravaarakanruoktun vuonna 1953. Turvekattoisessa ja osittain maan sisään rakennetussa kammissa oli tilaa vain neljälle yöpyjälle.

Liikkeelle päästiin kello kymmenen jälkeen. Polku kulkisi aluksi Tiuhtelmakurun eteläreunaa pitkin. Sitten edettäisiin Muorravaarakan Purnuvaaran huipun pohjoispuolitse ja jatkettaisiin Kaarreojaa seuraillen kunnes viimein saavuttaisiin Anterinjoelle, jonka rannalla Anterinmukka sijaitsee. Vajaassa tunnissa noustaisiin parisataa metriä ylemmäksi. Hiki virtasi. Nousun puolivälissä levähdettiin hetki. Rinteestä avautui tulosuuntaamme komea näköala. Lännessä näkyi Lumipää, jonka eteläpuolelta olimme eilen tulleet. Lumipään pohjoispuolella kohosi Ukselmapää, jonka Pirunportti halkaisee kahteen osaan kuin tunturia olisi isketty valtavalla kirveellä. Seuraavana päivänä alkaisi paluumatka länttä kohti ja tuolloin kulkisimme Pirunportin läpi.

Muorravaarakan Purnuvaaralla

Vanhat muulit kävivät sitä jännittyneemmiksi, mitä ylemmäs päästiin. Lähestyimme Lapin Muulien kätköä. Olisiko se säilynyt koskemattomana? Vai olisiko jokin eläin tonkinut kalleudet esiin ja levitellyt ympäriinsä? Olisiko varas iskenyt kyntensä kätköön? ”No niin, tässä se on, viiden metrin säteellä”, Hidi kannusti Pitkänmatkan Kävelijää aarteenetsintään. Astelin sinne tänne matalassa kanervikossa. Tähystin silmä kovana maamerkkejä, jotka minulle oli kerrottu muutamaan otteeseen. Tuossa! Siirsimme kivenlohkareet syrjään ja niiden alta paljastui vankkarakenteinen lipas. Tapsa avasi salvat ja väänsi kannen auki. Vaikka olinkin kuullut tarinoita kätköstä ja sen sisällöstä, en ollut uskoa silmiäni. Kolikot kiiltelivät auringonpaisteessa. Setelit kahisivat tuulessa. Kaivoin kuvetta vanhojen muulien esimerkkiä noudattaen. Kukin kartutti kätköä sopivaksi katsomallaan rahamäärällä.

Variksenmarja

Aurinko paistoi kirkkaasti poutapilvien lomasta, kun jatkoimme taivalta. Poimin polun varrelta muutaman variksenmarjan suuhuni. Sitten jotain töksähti kipeästi otsaani. Peräydyin pari askelta ja katsoin mistä oli kysymys. Koivunkäkkärän oksa törrötti keskellä polkua. Se oli katkennut niin, että terävä kärki osoitti suoraan kasvoihin. Onneksi lippalakin kangas oli suojannut päänahkaa. Silmään osuessaan oksa olisi tehnyt pahaa jälkeä. Nitkutin ja vääntelin oksan irti poikki tyvestä, jottei se enää uhkaisi kenenkään terveyttä ja turvallisuutta. Vajaa viisi kilometriä Muorravaarakasta edettyämme olimme osapuilleen menomatkan puolivälissä ja pysähdyimme tauolle Kaarreojan rannalle. Vasikanpaisti ja kuivahedelmät maistuivat välipalaksi. Palan painikkeeksi kauhaisin vettä purosta.

Taukopaikalta kappaleen matkaa kuljettuamme vastaan tuli neljä Pirkkoa. Samaan kvartettiin Lapin Muulit törmäsivät lähes samassa paikassa vuonna 2014. Vaihdettiin kuulumisia. Matka jatkui. Vaivaiskoivikko ja katajapusikot vaihtuivat idempänä mäntymetsäksi. Kaarreojan alajuoksulla oli runsaasti komeita kelohonkia. Niitä oli niin paljon, etten enää jaksanut pysähtyä ihastelemaan jokaisen kelon kelomaisuutta, kuten olin alkumatkasta tehnyt. Pian äkkäsin aivan uudenlaista ihasteltavaa. Männynoksasta roikkui hassu, pienen tontun partaa muistuttava naavatupsu. Se todisti osaltaan, että Saariselän ilma on erinomaisen puhdasta. Naavat ovat herkkiä ilmansaasteille, etenkin rikkidioksidille. Rikkidioksidin vaikutuksesta naavat kasvavat kituliaasti tai kuolevat tyystin. Jäin taas muista jälkeen ihmetellessäni ja valokuvatessani Lapin luontoa. Köpöttelin polkua eteenpäin omassa rauhassa. Tuumailin, että Lapin Muulit ovat yllättävän hyvin sopeutuneet verkkaiseen ominaisvauhtiini. Samassa huomasin Hidin vartomassa hidastelevaa pikkumuulia.

Anterinmukka

Upealla paikalla sijaitseva Anterinmukka tunnetaan myös nimillä Keskon kämppä ja Mukkakönkään ruoktu. Vuonna 1966 rakennetun ja vuonna 1984 peruskorjatun kämpän rakensi ja omisti alun perin Keskon henkilökuntakerho. Nykyisin tuvan huollosta vastaa Urho Kekkosen kansallispuisto. Tässä autiotuvassa on tavallisuudesta poiketen myös patjat. Anterinmukkaan päästyämme meille valkeni mitä kutkuttavin tilanne. Luiron saunassa taitamattomasti toiminut eläkeläispariskunta oli taas löylyttelemässä ennen meitä. Olisi kiintoisaa nähdä oliko Kaken käyttäytymiskoulutus aiheuttanut minkäänlaista muutosta pariskunnan toimissa. Kohta mielenkiintomme kohteet kömpivätkin saunarannasta tuvan terassille ja ryhtyivät valmistamaan lounasta erikoisella keittimellä.

Koska Anterinmukan sauna on melko pieni, annoin suosiolla vanhojen muulien mennä edellä. Liittyisin joukon jatkoksi hieman myöhemmin. Istahdin tupaan kirjoittelemaan muistiinpanoja reissun vaiheista. Keittiön puolella joku paistoi lättyjä. Kotvan kuluttua paikalle ilmestyi joulupukkia muistuttava partaniekka. Kyseessä oli dokumentaristi Olli Järvenkylä. Työnkuvaan kuului raahata selässä 30 kg painavaa rinkkaa. Taakkaa kasvattivat monenlaiset dokumentintekoon tarvittavat laitteet ja niiden vara-akut. Ollin tavoitteena oli viettää sata päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa elo-joulukuussa. Projektista löytyy lisätietoja Ollin blogista ja verrattomia valokuvia voi ihailla Instagramissa. Anterinmukassa dokumentaristi keräsi aineistoa tekemällä muutaman haastattelun.

Kipitin alas saunarantaan. Vanhat muulit olivat jo saunoneet ja vilvoittelivat onnellisina kuistilla. Ukot siemailivat saunaoluitaan, joita olivat raahanneet mukanaan koko matkan vain tätä hetkeä silmällä pitäen. Omassa suussani Anterinjoen raikas vesi maistui makoisammalle. Kuulin edellisten saunojien taas jättäneen padan täyttämättä. Ennen kuin Lapin Muulit olivat päässeet löylyttelemään, oli veden ja polttopuiden kantamiseen sekä tulipesien kanssa värkkäilyyn kulunut kelpo tovi. Samaan aikaan autiotuvalla oli odotellut saunomisvuoroaan useampikin vaeltaja. Aprikoitiin ja ihmeteltiin, että mikä voisi olla moisen piittaamattomuuden motiivi. Keskustelussa vanhan herran lempinimeksi vakiintui Saunaänkyrä.

Vanhat muulit Anterinmukan saunan kuistilla

Kapusin lauteille ja nakkasin kauhallisen vettä kiukaalle. Hidi istahti viereen. Kiuas suhisi ja napsahteli tuttavallisesti. Löyly sulatti jäykkyyden lihaksista. En malttanut olla kysymättä Lapin Muulien kätköstä. Se oli pyörinyt mielessäni viimeiset tunnit. Mitä tarkoitusta varten kätkö oli perustettu? Mihin sellaista omaisuutta tarvittaisiin? Hidin puheesta ymmärsin, että kätkö oli perustettu vakavaa ja todellista tarvetta varten. Sillä eihän kukaan jaksa tällaisia reissuja ikuisesti tehdä. Kätköön kertyneen varallisuuden turvin aikanaan eläköityvät Lapin Muulit voivat tulla toimeen varsin mukavasti. Lapin Muulien kätkö on siis eräänlainen vanhuuden turvaksi perustettu rahasto.

Kake, Tapsa ja Hidi olivat pulahtaneet Anterinjoessa löylyjen jälkeen. Itseäni kylmä vesi ei houkuttanut, joten peseydyin saunassa. Oli mukava vaihteeksi sonnustautua puhtaisiin vaatteisiin. Laittauduimme paluumatkalle heti murkinan jälkeen. Kolmisen tuntia patikoituamme olimme taas Muorravaarakassa. Hiiri oli temmeltänyt ruoktussa poissa ollessamme. Jyrsijä oli repinyt reiän muovipussiin, jossa säilytin aamiaistarpeita. Kaurahiutaleita, mantelinmurusia ja rusinoita oli valunut pöydälle. Monipuolista ravintoa arvostanut hiirulainen oli avannut myös yhden näkkileipäpaketin. Lopuksi oli ollut tarkoitus herkutella suklaakekseillä, mutta se oli jäänyt yritykseksi. Keksejä suojanneen muovirasian reunassa oli rivi kiukkuisia puremajälkiä. Jyrkkä laskeutuminen Tiuhtelmakurua pitkin saunareissun lopussa oli ollut koettelemus Hidille. Kumpaakin polvea kolotti ja kuumotti. Ehdotin loppureissun ajalle ibuprofeenikuuria. Iltapalaksi paistetut lätyt olivat herkullisia. Päivätaival kartalla.

Suklaakeksit jäivät hiirulaiselta syömättä

5. Kävelypäivä: Muorravaarakka-Sarvioja. Ylös seitsemältä. Aamukahvia siemaillessa katselin karttaa. Päivän urakkana olisi vain kymmenisen kilometriä selkeää reittiä. Aluksi pujahdettaisiin läpi Pirunportista, sitten jatkettaisiin Ukselmapäältä valuvia puroja seuraillen Sarviojan tuvalle. Katselin kiinnostuneena muutaman uskaliaan vaeltajan kahlaamista Muorravaarakanjoen yli vaelluskengät jalassa. Nuorukaisten lahkeet oli teipattu kenkiin kiinni. Päätin yrittää samaa temppua, mutta ilman teippausta. En halunnut upottaa jalkoja kylmään veteen sandaaleissa heti aamutuimaan. Toisaalta halusin myös testata uusien vaelluskenkien kahlauskelpoisuutta ja tällä reissulla siihen ei vielä ollut tarjoutunut tilaisuutta. Vanhat muulit toppuuttelivat intoani ja ryhtyivät sitomaan omia vaelluskenkiään rinkkoihin. Taittelin housunlahkeet kenkien yläpuolelle ja aloin kahlata hitaasti ja varovasti joen poikki. Sauvat olivat taas oiva apu tasapainon säilyttämisessä. Muutaman kerran vesi käväisi epämiellyttävän lähellä kengänvarren yläreunaa, mutta pääsin yli kuivin jaloin.

Muorravaarakan varauskammilta lähdössä

Pirunportti häämöttää
sumussa

Jatkoin kohti Pirunporttia sillä välin kun toiset jäivät kuivattelemaan jalkojaan joen rannalle. Huomasin liian myöhään muutaman sienen, jotka tulin tallanneeksi. Sieniä ei kannattaisi murjoa, sillä ne ovat porojen ravitsevaa syysmuonaa. Ja poroistahan taas saa maukasta käristystä. Ravintoketjun yläpäässä on hauskempaa. Maasto kohosi koko ajan. Poistuin polulta kiertääkseni muutaman upottavan pikkusuon. Kulku-ura oli paikoittain niin hetteistä, ettei sauvoihin voinut nojata lainkaan. Vanhat muulit ilmestyivät taas näköpiiriin ennen paljakkaa. Maasto muuttui matalakasvuiseksi varvikoksi, sitten kivikoksi ja louhikoksi, jossa täytyi kävellä kieli keskellä suuta. Kolmen kilometrin matkalla nousua oli kertynyt noin 250 metriä. Tähystin Pirunportin vasemmalle reunalle. Jossain siellä pitäisi olla polku, joka johtaa Paratiisikuruun. Jatkoin hitaasti eteenpäin kivenjärkäleiden keskellä. Kake seurasi vähän matkan päässä.

Pirunportti

Ylävasemmalta kuului vaimea huuto. Tapsa ja Hidi heiluttelivat käsiään Ukselmapään ylärinteessä. ”Täällä se polku on!” Taittelin kartan auki ja tutkimme sitä Kaken kanssa. Olisi pitänyt kääntyä ylöspäin vasemmanpuoleiseen rinteeseen juuri ennen kuin kuru alkoi viettää alaspäin. Siitä kohtaa olisi tavoittanut Paratiisikurun polun. Nyt toinen vaihtoehto olisi jatkaa Ukselmakurua pitkin Hattupään itäpuolitse ja kääntyä sitten luoteeseen Ruopimapäiden eteläpuolella. Takaisin palaaminen ei innostanut kumpaakaan, joten jatkoimme Ukselmakurun pohjalla virtaavan puron seuraamista. Ruopimapäiden jäädessä taakse sukelsimme taas mäntymetsään. Pieni punamyyrä vilisti varvikossa. Se jähmettyi hetkeksi kuulostelemaan, mutta jatkoi sitten muina myyrinä aterioimista. Kahlasimme matalan puron yli. Vastarannalla istui kolme ukkoa rivissä kaatuneella puunrungolla. Seppohan se siinä taas, ja Muorravaarakassa kadoksissa olleet matkakumppanitkin olivat löytyneet.

Ukselmakuru

Sarviojan kämpälle päästäksemme meidän oli kahlattava Sarvijoen yli. Tällä kertaa Kake loiskutteli menemään virran poikki empimättä. Itse sen sijaan jouduin palaamaan takaisin muutaman kerran ennen kuin löysin hyvän reitin. Sitten pysähdyin seisomaan keskelle Sarvijokea. Vesi kuohui ja pyörteili ohitseni reipasta vauhtia. Tunsin virtauksen paineen jaloissani. Odotin mielenkiinnolla päästäisivätkö uudet vaelluskengät vettä sisäänsä. Kotvan kuluttua totesin, että jalat pysyivät kuivina. Meindl Dovre Extreme -vaelluskengät eivät olleet hiertäneet tai ylipäätään aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia koko reissun aikana. Aamuisin on ollut suorastaan riemullista sujauttaa jalat näihin kenkiin. Kun lopulta nousin vedestä ja aloin lampsia kohti Sarviojan kämppää, Kake pyyhälsi vastaan sinkkiämpäri mukanaan. Touhukas ukko oli jo vedenhakureissulla. Alkoi sataa tihuuttaa. Tapsa ja Hidi ilmestyivät Sarviojan kämpälle ja kehuivat Paratiisikurun olleen upea paikka.

Paratiisikuru

Pistäydyin ulkohuoneessa. Asiointi oli hieman hankalaa, sillä laitoksen kakkakammio eli torttutynnyri alkoi olla ääriään myöten täysi. Kämpän pihalla hääräili miekkonen mutaisissa sandaaleissa. Hän kertoi taittaneensa päivätaipaleen samaisilla jalkineilla. Kummastelin ääneen, että miten lähes suojaamattomat jalat kestävät moista menoa. Pitää vain tarkkaan katsoa mihin astuu, kuului sinänsä järkevä vastaus. Niinhän se varmaan on, myöntelin, mutta en ollenkaan innostunut sandaalivaelluksesta. Jalat ovat vaeltajan tärkeimmät työkalut. Niitä pitää varjella kaikilta vaaroilta niin hyvin kuin mahdollista. Kaivoin rinkasta makkarapaketin ja menin sisälle. Tapsa hämmenteli kattilassa pasta carbonaraa eli miilunpolttajanpastaa. Hidi pilkkoi sekaan vasikanpaistia ja pecorinoa. Asettelin makkarat paistinpannulle, jonka nostin tirisemään kamiinan päälle.

Sarviojan autio- ja varaustupa

Saunaänkyräkin oli jossain välissä ilmestynyt paikalle vaimonsa kera. Pariskunnan hauskat vintagerinkat oli helppo tunnistaa kämpän seinustalta muiden kantolaitteiden joukosta. Onneksi Saunaänkyrä majoittui autiotuvan puolelle. Ilta hämärtyi. Alkoi näyttää siltä, ettei varaustupaan tulisi seuraksemme muuta porukkaa. Vanhat muulit aterioivat hyvällä ruokahalulla. Savumaustettu Tabasco antoi murkinalle kuulemma juuri oikeanlaisen säväyksen. Popsin neljä makkaraa runsaalla sinapilla ja tulin ähkytäyteen. Kake ojensi kattilan, jossa oli vielä pieni annos miilunpolttajanpastaa. Kukaan ei kuulemma enää jaksanut sitä syödä. Tuumin, ettei ruokaa voi hukkaankaan heittää. Tyhjensin kattilan urhoollisesti.

Varaustuvan vieraskirjaa tutkittiin kynttilän valossa. Luirolla kohdattu, riistakäristyksellä herkutellut nelikko oli vain vähän aikaa sitten yöpynyt tuvassa. Ulla oli säntillisellä opettajan käsialalla tekstannut vihkoon heidän kohdanneen reissullansa monenlaista ”hiihtäjää”, mm. Lapin Muulit. Hidi lähti hakemaan polttopuita, mutta ilmaantui melkein saman tien takaisin pyytäen Tapsan mukaansa. Kotvan kuluttua miehet palasivat hikisinä. Sahanpuruja varisi vaatteista lattialle. Parivaljakko kertoi pelastaneensa neidon pulasta. Aloitteleva eränkävijä oli liiterissä yrittänyt katkaista reiden paksuista ja metrin mittaista halkoa kirveellä hakkaamalla. Hidi oli ensin yrittänyt opettaa pokasahan käyttöä, mutta siitä ei ollut tullut mitään. Lapin Muulit olivat sitten järjestäneet havaintoesityksen sahan ja kirveen käyttötavoista. Tarvittava määrä sopivankokoisia polttopuita oli pian tehty. Päivätaival kartalla.

Sudenpesä

6. Kävelypäivä: Sarvioja-Lankojärvi. Rinkka tuntui mukavan kevyeltä, kun aamulla nostin sen selkään. Iso osa murkinoista oli tässä vaiheessa reissua jo syöty. Lisäksi kroppa oli tottunut taakan kantamiseen. Edellisiltana kirveen ja sahan käyttöä opiskellut neito puuhaili halkoliiterissä asiantuntevin ottein. Tihkutti. Reilun kilometrin jaloittelun jälkeen pysähdyimme vilkaisemaan vuonna 1985 rakennettua Sudenpesää. Suositussa varauskammissa on tilaa koosta riippuen 4-6 nukkujalle. Sudenpesän lämpömittari näytti viittä astetta. Helppokulkuinen polku seurasi vielä vähän matkaa Sarvijokea, sitten edessä oli jyrkkä nousu Kaarnepään etelään kurottavan harjanteen yli. Kake mennä viuhtoi vähän matkaa edelläni. Sauvat kalahtelivat rytmikkäästi polun kiviin. Ihmettelin lähes 70-vuotiaan ukon kävelykuntoa. Sain pinnistää kaikki voimat pysyäkseni mukana vauhdissa.

Laskeuduimme Sotavaaranojan tuntumaan. Maasto oli paikoittain märkää ja upottavaa. Purot kuljettivat vettä Kaarnepään rinteiltä Sotavaaranojan kautta Suomujokeen, joka yhtyy Luttojokeen Raja-Joosepin rajavartioaseman lähellä. Venäjän puolella veden taival jatkuu Ylä-Tuuloman tekojärven ja Tuulomajoen kautta Barentsinmereen. Virtaavan veden paljous maastossa ilahdutti. Reissun aikana olin yhä hanakammin siemaillut tunturipurojen vettä. Siinä oli jotain vastustamatonta. Nyt toiseksi viimeisenä kävelypäivänä tämä mieliteko oli yltynyt jo niin voimakkaaksi, että kauhaisin kupillisen vettä miltei jokaisesta vastaan tulevasta purosta. Saavuimme nuotiopaikalle. Kaksi savolaista ukkoa kömpi ulos laavusta ja ryhtyi juttusille. Istahdin kelolle mutustelemaan eväsleipää. Tapsa kiehautti vettä ja pian kuuma kaakao höyrysi kupeissa. Savolaisten vaelluskengät kuivuivat hiipuvan nuotion lämmössä. Rinteessä lojui tuulenkaatoja.

Tauko Sotavaaranojalla

Polku jatkui läpi mäntymetsän. Nousimme matalalle harjulle. Sotavaaranojan pohjalla kasvava levä sai koko uoman hehkumaan heleän vihreänä. Puolilta päivin saavuimme kallioisen kosken partaalle. Istahdimme välipalalle ja ihastelimme komeaa näkymää. Vesi kuohui ja vaahtosi muutaman metrin levyisen solan läpi pystysuorien kallioseinämien välistä. Kosken yli johti hutera silta. Tai oikeastaan rakennelmaa ei voi sanoa sillaksi. Ainoastaan muutama laho puunrunko oli aseteltu vierekkäin. Yksi kieroon kasvanut kelo oli murtunut keskeltä ja retkotti muita alempana. Astuin varovasti ”sillan” kannelle. Vaelluskenkä rouhaisi irti ruskeaa, lahon syömää puuainesta, joka varisi kosken kuohuihin. Avasin rinkan lantiovyön. Jos molskahtaisin veteen, pääsisin nopeasti vapaaksi taakasta. Horjahdin. Ohuet puunrungot vapisivat painoni alla. Kävelysauvat eivät auttaisi tasapainon säilyttämisessä. Ei ollut mitään, mihin sauvalla olisi voinut nojata. Hivuttauduin kanjonin toiselle puolelle askel askeleelta. Tuntui, että ohuet lahot puunrungot voisivat pettää millä hetkellä hyvänsä. Kun lopulta olin päässyt rotkon yli onnellisesti, päätin laihduttaa muutaman kilon ennen seuraavaa Lapin vaellusta. Vanhat muulit kipittivät sillantekeleen yli varmajalkaisesti kuin… no, vanhat muulit.

Sotavaaranojan ylitys

Jatkaisimme vielä vähän matkaa Sotavaaranojan länsipuolella. Sitten oikaistaisiin Peurapään pohjoiseen kurottavan harjanteen yli Suomujoelle. Tapsa vastasi edelleen suunnistamisesta. Kylmä karsi selkää, kun mielessä käväisi ajatus, että joutuisin ehkä jollain vaellusreissulla tarttumaan karttaan ja kompassiin. Olisimme eksyksissä sillä siunaaman hetkellä. Kävinhän toki joskus poikasena iltarasteilla. Suunnistaminen olisi siis ainakin periaatteessa tuttua puuhaa. Mutta kokemukseni olivat vuosikymmenten takaa. Ja tuolloin oli ollut käytössä 1:15 000 mittakaavaisia karttoja, joissa maaston pienetkin yksityiskohdat erottuivat. Saariselän kartta sen sijaan on mittakaavaltaan 1:50 000, jolloin yksi senttimetri kartalla vastaa puolta kilometriä maastossa. Pieni mittakaava tarkoittaa käytännössä, että läheskään kaikkia maaston piirteitä ei ole voitu mahduttaa karttalehdelle. Pieniä kohteita on jätetty kokonaan pois, lähekkäisiä kallioita yhdistetty, mutkia oiottu ja niin edelleen. Tämän kartan avulla suunnistaminen onnistuu vain, jos osaa lukea maastonmuodoista suuret linjat.

Porttikosken silta

Suomujoen Porttikoskelle oli rakennettu oikea silta. Sitä pitkin oli mukava kipittää kuohuvan kosken yli. Kallioisella vastarannalla oli nuotiopaikka. Iäkkäämpi pariskunta oli juuri lopettelemassa ateriointia. Ja kas, siinähän olikin taas Lapin Muulien vanhoja tuttuja Tahvon tuvalta kolmen vuoden takaa. Kauhistelin pariskunnan rinkkojen kokoa. Vanhan herran kantamus oli painanut retken alussa 26 kg ja rouvankin 23 kg. Evästä oli pakattu mukaan kahden viikon reissulle. Seniorisamoilijat käyttivät vaellussaappaita. Niillä on kuulemma mukava loiskutella purojen yli, kun varret yltävät polviin saakka. Jykevien saappaiden pohjat näyttivät aivan yhtä tukevilta kuin omien vaelluskenkieni pohjat. Olisi mielenkiintoista joskus testata vaellussaappaita. Pariskunta kertoi viettäneensä yli 30 vuoden ajan joulunpyhät Saariselän erätuvissa. Tapsa kaivoi trangian esiin ja ryhtyi kokin askareisiin. Alkoikin jo olla nälkä. Porttikosken partaalla oli tämän reissun komein ruokailupaikka.

Porttikoski

Ruskosammakko

Jatkoimme taivalta Suomujoen rantaa pitkin. Ruskosammakko kökötti polulla, loikki sitten kaatuneen puunrungon katveeseen ja jähmettyi liikkumattomaksi. Luontokappale luotti lujasti suojaväritykseensä. Kun olimme kävelleet vielä vähän matkaa, vastarannalla näkyi Porttikosken autiotupa. Tapsa ja Hidi muistelivat, että kaksi ihmistä olisi hukkunut tällä kohtaa jokunen vuosi sitten. Olivat yrittäneet kahlata autiotuvalle korkean veden aikaan. Hetken kuluttua polulla tuli vastaan Oiva kaverinsa Pasin kanssa. Neljä vuotta aikaisemmin Hidi oli saapunut poikansa kanssa iltamyöhään Luiron tuvalle. Oiva oli heti oivaltanut tilanteen vaatimukset ja lämmittänyt saunan uupuneille matkamiehille. Tämän kesän ja syksyn aikana Oiva kertoi retkeilevänsä erämaassa peräti seitsemän viikon ajan.

Matka jatkui nyt suoraan etelään. Kotvan kuluttua löytyi taas mitä viehättävin levähdyspaikka rantaharjanteen päältä. Nuotiota reunustavan kivikehän ympärille oli raahattu muutama kelo mukaviksi istuimiksi. En kuitenkaan kyennyt iloitsemaan luonnonkauniista paikasta. Mahassa oli alkanut myllertää ikävästi. Halusin kiiruhtaa eteenpäin. Kartalla reitti Lankojärven tuvalle näytti helpolta. Pitäisi vain seurata Suomujoen länsipuolella kulkevaa polkua. En voisi eksyä edes siinä tapauksessa, että kadottaisin polun. Vasemmalla puolella oli joki ja oikealla puolella kohosivat Karunaslaavun rinteet. Pitäisi vain pysytellä joen ja rinteiden välissä. Vanhat muulit jäivät istuskelemaan nuotiopaikalle, kun jatkoin matkaa.

Hidi ja Kake

Puolen tunnin kuluttua löysin itseni ryteikköiseltä suolta. Etenemisen pääsuunta oli tiedossa, mutta polku hukassa. Mahassa mourusi entistä ankarammin. Tasapainoilin lammikon yli puunrunkoa pitkin. Sitten etenin varovasti mättäältä toiselle. Toinen jalka upposi suohon. Kampesin itseni ylös koivunrunkoon tukeutuen. Sammakko kurnutti jossain lähellä. Silmäilin ympärilleni. Lopulta ymmärsin, että mouruaminen kuuluikin vatsastani. Sitten erotin myös vaimean ”Ohoi!” -äänen. Tuijotin mahaani epäuskoisena. Pakki taisi olla oikein kunnolla sekaisin. Hetken kuluttua ”Ohoi!” kuului uudestaan. ”Tännepäin, polku on täällä!”. Lopetin omaan napaan tuijottamisen. Lapin Muulit astelivat jonossa 150 metrin päässä oikealla puolellani. Olin harhautunut liian lähelle Suomujoen rantaa. Lähdin rämpimään takaisin polulle. Pari kilometriä patikoituamme saavuimme Lankojärven tuvalle. Säntäsin saman tien hotelli helpotuksen suuntaan. Onneksi ei ollut jonoa.

Legendaarinen Meänteinen asusteli Lankojärvellä 1950- ja 1960-luvuilla. Alun perin Meänteinen tuli Saariselälle metsätöihin 15-vuotiaana koltiaisena. Myöhemmin mies rakenteli omin luvin Lankojärvelle turvekammin, niliaitan ja muuta tarpeellista. Meänteisen asuinkentän jäänteet ovat vieläkin nähtävissä Lankojärven etelälaidan saarekkeessa (N68°18'26.9'' E27°48'51.5''). Ukon kerrotaan hätyytelleen vaeltajia ja vohkineen heidän eväitään. Nämä rikokset tunnustamalla Meänteinen pääsi joksikin aikaa maalikylille vankilan lämpöön ja ruoan ääreen. Asuminen tulevan kansallispuiston alueella aiheutti närää ja lopulta virkavalta ajoi ukon kotoaan. Nykyisin Meänteinen asuu Taivalkoskella.

Kaksi joutsenta Lankojärvellä

Kaksi joutsenta uiskenteli Lankojärvellä. Saksalainen pariskunta valmisti päivällistä kämpän pihalla. Germaanit eivät tyytyneet tavallisiin vaellusmuoniin, vaan kypsensivät nuotiolla lihaa ja perunoita. Kävin hakemassa ämpärillisen vettä läheisestä purosta. Viimeisen illan kunniaksi sain valmistaa Lapin Muulien päivällisen. Lankojärvelle oli ilmestynyt myös yksikseen retkeilevä turkulainen ja tietysti Saunaänkyrä vaimonsa kera. Illan jo hämärtyessä tuvalle hoiperteli vielä uupunut espanjalainen pariskunta. Espanjatar oli suivaantunut jostain, mutta onneksi tunteet näyttivät lientyvän illan mittaan. Iltanuotiolla solkattiin sujuvasti sekaisin kuutta eri kieltä: englantia, saksaa, espanjaa, italiaa, katalaania ja suomea. Päivätaival kartalla.

Lankojärven autio- ja varaustupa

7. Kävelypäivä: Lankojärvi-Kiilopää. Reissun viimeisenä aamuna unta riitti vain kuuteen asti. Kuulostelin vatsan edesottamuksia hetken aikaa ennen kuin kömmin ulos makuupussista. Tilanne vaikutti palautuneen normaaliksi. Hammaspesun ja pikaisen aamupalan jälkeen polulle päästiin seitsemän jälkeen. Espanjalaiset jäivät vielä nukkumaan varaustupaan. Keli oli pilvipoutainen. Viimeinen patikointipäivä jakautuisi kahteen osaan. Ensin kahdeksan kilometrin taival Rautuojaa seuraillen Rautulammelle, sitten vielä noin 12 kilometrin loppukiri Kiilopään parkkipaikalle. Lähes koko päivän nousisimme loivaa ylämäkeä. Viimeiset pari kilometriä laskeuduttaisiin alas Kiilopään länsipuolelta.

Rinkka ei enää painanut hartioita. Elimistö oli tottunut päivittäiseen parin peninkulman patikointiin. Aloin miettiä, että kahden viikon eräretki voisi olla mielenkiintoinen kokemus. Tälläkin reissulla jäi niin paljon evästä syömättä, että sen turvin olisi kävellyt ainakin kolme päivää kauemmin. Kahden viikon muonat mahtuisivat hyvin rinkkoihin. Ylitimme muutaman puron. Polun vieressä kasvoi mahtava petäjä. Lepotauolla kulutettiin loppuun viimeisiä rusinoita ja pähkinöitä. Rautulammen päivätuvalla valmistettiin reissun viimeinen ateria. Pastan sekaan nakattiin kaikki loput voit, juustot ja lihat. Pöperöstä tuli varsin ruokaisa. Liiterin seinään oli kiinnitetty varoitus varastelevasta ketusta.

Hitaimpana kävelijänä lähdin lopputaipaleelle ennen muita. Reitti olisi helppo. Reilun viiden kilometrin päässä olisi polunristeys, josta Kiilopäälle päästäkseen pitäisi kääntyä vasemmalle. Polku muuttui Rautulammen jälkeen tallatummaksi ja leveämmäksi. Itse asiassa polkuja kulki useita rinnakkain. Ihmisiä oli liikkeellä paljon. Monella oli varusteet vain päiväretkeä varten. Selvästikin olimme palaamassa sivistyksen pariin. Tapsa, Hidi ja Kake porhalsivat ohitseni ennen polkujen risteystä. Enää ei tarvinnut huolehtia suunnassa pysymisestä. Piti vain sinnitellä näköetäisyydellä vauhdikkaasta muulitriosta. Puoli yhden maissa Lapin Muulit saapuivat Kiilopään parkkipaikalle. Tapsa ja Hidi luonnostelivat jo seuraavan reissun reittiä. Päivätaival kartalla.

Loppumietteitä. Seitsemän kävelypäivän aikana taipaleelle tuli mittaa GPS-mittauksen mukaan 127 kilometriä. Todellisuudessa reitti oli jonkin verran lyhyempi. Esimerkiksi taukojen aikana Suunnon Ambit tulkitsi meidän liikuskelevan sinne tänne suppealla alueella. 20 kilometrin päivätaival 20 kilon rinkka selässä on Saariselän helppokulkuisissa maastoissa varsin sopiva. Paitsi jos sataa rankasti. Tai sattuu sairastumaan. Tai eksyy. Käytännössä oli oikein mukavaa, että osa päivätaipaleista oli kevyempiä.

Tällä reissulla kelit olivat mitä mainioimmat. Kävellessä ei kertaakaan satanut niin, että olisi pitänyt talsia märissä kamppeissa. Muutama sadekuuro ja ajoittainen tihkusade ei menoa haitannut. Lämpötila oli sopiva myös ruokien säilyvyyden kannalta. Retken aikana törmättiin moneen Lapin Muulien vanhaan tuttuun. Poroja ei näkynyt lainkaan, eikä metsäkanalintuja. Mielenkiintoinen muutos muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen oli ulkomaalaisten vaeltajien määrän lisääntyminen. Lapin vaellus näyttää viehättävän erityisesti keskieurooppalaisia nuoria pareja. Ehkä kyse on jonkinlaisesta parisuhteen testauksesta äärioloissa tyyliin ”Jos tämän reissun jälkeen ollaan vielä kimpassa, niin sitten on vakka kantensa löytänyt”. Tai Arja Saijonmaan laulun sanoin:

”Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän

Anna tunturin selvittää

Kuka viereesi jää

Kun on kaukana kaikki muut

Ja kun päättyvät pitkospuut

Kuka rinnallas ruikuttaa

Takaisin mennä saa”

Kuudennen kävelypäivän vatsanväänteiden kannustamana innostuin silmäilemään tunturipurojen puhtauteen liittyvää kirjallisuutta. Ari Hörmanin (2005) tutkimuksessa 41 prosenttia Suomen pintavesistä otetuista näytteistä sisälsi ainakin yhden taudinaiheuttajan. Lapin puroissa tilanne voi tietysti olla erilainen koko maan tilanteeseen verrattuna. Eläinten jätökset ja kuolleet eläimet ovat keskeisiä mikrobien lähteitä. Vatsatautia aiheuttavat mm. norovirus, kampylo- ja salmonellabakteeri sekä alkueläimet. Alkueläimen aiheuttama vatsatauti voi kestää parikin viikkoa. Runsaat sateet huuhtovat taudinaiheuttajia maastosta vesistöön. Kuumina kesinä pintaveden laatu on usein huonompi kuin muina vuodenaikoina. Maaperästä irtoavat metallit kuten rauta ja mangaani eivät ole terveydelle vaarallisia viikon tai parin vaelluksella. Turvallisin keino puhdistaa vesi on keittää sitä muutama minuutti.

Tämä matkakertomus on luettavissa englanniksi täällä.

Lapin Muulien vaellusretket:

Lapin Muulien Haltin valloitus 2015
Lapin Muulien saunaretki 2016
Lapin Muulit Konnan kanssa kairassa 2017
Lapin Muulit mustikassa 2018
Lapin Muulit Muulipäällä 2019
Lapin Muuli leipureina 2020
Lapin Muulit herkuttelee 2023
Lapin Muulit ja Kissamies 2024