keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Espanjan alkeiden itseopiskelu caminolle, osa 1 - Duolingoon tutustuminen

Uudenvuodenlupaukseni oli, että ryhtyisin vihdoin opiskelemaan espanjaa. Kielitaidolle olisi käyttöä heti seuraavana kesänä, kun lähtisin patikoimaan Camino de Santiago pyhiinvaellusreittiä Jaakopin kanssa. Edellisellä reissulla olimme pärjänneet englannilla ja elekielellä. Kielitaidottomalta jää kuitenkin kaikenlaista mielenkiintoista huomaamatta ja ymmärtämättä. Ilman kielitaitoa asiointi ravintoloissa, linja-autoasemilla, albergueissa ja muissa paikoissa on hidasta ja kömpelöä. Sattuu väärinkäsityksiä. Etenkin pikkukylissä ja maaseudulla kielitaito on hyödyllinen, koska englannin taitajat ovat harvassa.

Olin muutaman kerran käynyt kirjakaupassa hypistelemässä espanjan sanastoja ja oppikirjoja. Kirjastossa olikin itseopiskeluun sopivaa materiaalia. Sitten sain tuttavalta vinkin Duolingo kännykkäsovelluksesta. Jukka kertoi opiskelleensa Duolingon avulla espanjan sille tasolle, että arkiset asiat saa toimitettua. Duolingon avulla minäkin pääsisin kuulemma näppärästi alkuun. Etsin maksuttoman sovelluksen Play Kaupasta ja asensin sen puhelimeen saman tien. Se vei puhelimen muistista tilaa vajaat 43 megatavua.

Avasin sovelluksen. Aloitussivun jälkeen pyydettiin valitsemaan opiskeltava kieli. Listassa oli 20 vaihtoehtoa alkaen espanjan, ranskan ja saksan kaltaisista valtakielistä eksoottisempiin vietnamiin ja esperantoon asti. Valitsin espanjan ja sain ilmoituksen, että opiskelu tapahtuisi englanninkielen kautta. Seuraavaksi Duolingo pyysi valitsemaan 5, 10 tai 15 minuutin harjoittelumäärän päivää kohti. Vartti päivässä kuulosti mahdolliselta, joten sillä lähdettäisiin liikkeelle. Päivittäisen treenausmäärän voi tarvittaessa muuttaa sovelluksen asetuksista.

Päivittäisen harjoitusmäärän valinta

Seuraavaksi olisi ollut mahdollisuus tehdä kielen tasokoe, jonka perusteella harjoitustehtävien vaativuus määrittyisi. Koska en osannut espanjaa entuudestaan, valitsin suoralta kädeltä alkeista aloittamisen. Ensimmäinen harjoitus käynnistyi. Ruutuun ilmestyi neljä kuvaa: leipä, omena, poika ja vesipullo. Kuvien alapuolella luki niiden nimet espanjaksi. Duolingo kysyi englanniksi missä kuvassa oli poika. Tökkäsin sormella pojan kuvaa, jonka alapuolella luki ”el niño”. Puhelimen kaiuttimesta kuului ”eninjo”. Tökkäsin pojan kuvaa uudestaan ja taas kaiuttimesta kuului ”eninjo”. Ahaa, ääntämisesimerkin voi kuunnella niin monta kertaa kuin haluaa. Jäljittelin kuulemaani ääntämystä. Samalla tavalla opin mitä on tyttö, mies ja nainen espanjaksi sekä määräisen ja epämääräisen artikkelin. Sitten tuli uudenlainen tehtävä. Näytössä luki ”Yo soy una mujer”. Alapuolella oli englanninkielisiä sanoja, joista piti koota espanjankielistä lausetta vastaava lause englanniksi. Valitsin ”I am a woman”. Muutaman vastaavan tehtävän jälkeen kuului fanfaari ja ensimmäinen oppitunti oli päättynyt.





Olin ansainnut ensimmäisestä oppitunnista 15 pistettä. Saman verran uupui päivittäisestä tavoitteesta, joten yritin käynnistää uuden oppitunnin. Tässä vaiheessa Duolingo ehdotti profiilin luomista, mikä mahdollistaisi edistymisen tallentamisen kielenopiskelussa. Se kuulosti järkevältä. Ei olisi kovinkaan fiksua aloittaa jokaisella harjoituskerralla aivan alusta. Loin profiilin antamalla sovellukselle sähköpostiosoitteen ja nimen sekä keksimällä salasanan. No niin, nyt pääsin toiselle oppitunnille. Omena, syödä ja olla verbit, sinä, mies- ja naispuolinen hän käytiin läpi samanlaisilla harjoituksilla, joita olin tehnyt ensimmäisellä oppitunnilla. Uudenlainen harjoitustyyppi oli, että ”An apple” piti kääntää espanjaksi ja naputella kännykän näppäimistöllä ruutuun. Oppitunnin päätteeksi näyttöön tömähti mainos. Mainosten ilmestymisen voisi estää ostamalla sovelluksen maksullinen versio.

Profiilin luominen on Duolingossa helppoa

Toinen oppitunti alkamassa

Sitten Duolingo ilmoitti, että olin ansainnut harjoittelulla kaksi ”lingottia”. Lingotit ovat sovelluksen sisäistä valuuttaa. Lingoteilla voi tehdä hankintoja Duolingon virtuaalisessa kaupassa, josta myöhemmin lisää. Lisäksi sain ilmoituksen, että olin saavuttanut espanjankielen opiskelussa yhden prosentin sujuvuuden. Tämä tuntui hieman yliampuvalta, mutta auttoi osaltaan ylläpitämään edistymisen tunnelmaa. Siinä Duolingo onnistuukin mainiosti. Uuden kielen opiskelijaa tai vanhan ruostuneen kielitaidon virkistäjää kannustetaan ja innostetaan koko ajan. Fiilis on positiivinen ja ratkaisukeskeinen. Virheitä tulee harjoituksissa ja sanoja unohtuu, mutta sovellus ei siitä moiti. Vaikeita kohtia voi kerrata niin monta kertaa kuin sopivalta tuntuu.



Lingotit ovat Duolingon sisäistä virtuaalivaluuttaa

Jaakoppi otti Duolingon käyttöön peruskoulun saksan ja ruotsin opiskelussa. Yksi oppitunti päivässä kummastakin kielestä auttaa ylläpitämään kielitaitoa sellaisten periodien aikana, jolloin ei kyseistä kieltä opiskella. Duolingon koukuttavuudesta kertoo jokin aika sitten arki-iltana sattunut tapaus.  Ehdotin, että katsottaisiin joku elokuva. Jaakoppi sanoi, ettei jaksa, mutta että voisi opiskella vähän saksaa. Vaimokin asensi sovelluksen puhelimeen virkistääkseen italiankielen taitoja. Rouva arveli, että Duolingo onkin parhaimmillaan silloin, jos kielenopiskelijalla on jo pohjatiedot opiskeltavasta kielestä.

Napsautin kolmannen oppitunnin käyntiin. Kolme ensimmäistä oppituntia muodostavat kokonaisuuden ”Basics 1”. Uusi harjoitustyyppi oli toisiaan vastaavien sanaparien poimiminen ruudun alareunaan ilmestyvästä sanaryhmästä. Esimerkiksi ”pan” ja ”bread” muodostavat tällaisen sanaparin, samoin ”mujer” ja ”woman”. Toinen uusi harjoitustyyppi oli lauseen täydentäminen yhdellä kolmesta vaihtoehtoisesta sanasta. Kolmannen oppitunnin jälkeen Duolingo ilmoitti, että sujuvuuteni espanjankielessä oli jo kahden prosentin tasolla. Kevään aikana jatkan espanjan opiskelua Duolingon avulla ja kirjoitan lisää kokemuksista ja havainnoista.


3 kommenttia:

  1. Pitäisiköhän minunkin? Selvisin aika kivasti englannilla ja sillä, että osasin tilata kahvia ja perunatortillaa espanjaksi, mutta kieltämättä olisi ollut kohteliasta ja mukavaa osata hieman enemmän caminolla espanjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruskoulun ja lukion kielten pänttäämisen jälkeen Duolingo on varsin erilainen, ainakin minut positiivisesti yllättänyt kokemus.

      Poista
  2. Osaamisprosentit kertyy alussa nopeasti. Juju on siinä että.. Tai empä pilaa iloa, huomaat sen sitten kun edistyminen etenee :) On kyllä koukuttava sovellus, ja auttaa hyödyntämään luppoaikokoja kielen opiskeluun.

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts