Kävelijän paastopäiväkirja

Ensi kesäkuussa olisi tarkoitus lähteä pitkälle kävelylle Ranskan GR65-reitille, joka on osa Santiago de Compostelaan johtavaa pyhiinvaellusreittien verkostoa. Vulkaanisen Le Puy-en-Velayn alueen jälkeen noustaan karulle Aubracin ylängölle. Sieltä reitti laskeutuu jyrkkien kallioiden ja mutkittelevien jokien kehystämään Lotin laaksoon, kunnes lopulta reilun kuukauden patikoinnin jälkeen saavutaan Pyreneiden juurelle Saint-Jean-Pied-de-Portiin.

Tällaiselle reissulle ei kannata ottaa mukaan turhaa kannettavaa. Testasin talvilomalla, saisinko viiden vuorokauden vesipaastolla pudotettua hieman ylimääräistä kannettavaa vyötäröltäni. Juuri ennen paaston alkamista söin kolmen päivän ajan vain niukasti hiilihydraatteja kuten perunaa, pastaa, leipää, maitotuotteita... eli karppasin. Hiilareiden sijaan karppaaja popsii vihreät vihanneksia, salaattia, lihaa, kalaa, kananmunia, pähkinöitä ja siemenet sekä tietysti juustoa. Hiilihydraattien vähentämisen tarkoituksena ennen vesipaastoa oli nopeuttaa siirtymää rasva- ja ketoainepohjaiseen aineenvaihduntaan. 

Pitkillä kävelyretkillä on hyödyllistä, jos elimistö osaa vaihtaa glykogeenitaloudesta sujuvasti rasvanpolttoon. Joskus tulee vastaan tilanteita, jolloin tämä on suorastaan välttämätöntä. Esimerkiksi viime kevään caminolla sattui parikin sellaista kävelypäivää, että ensimmäinen ateria löytyi vasta noin 20 kilometrin taivalluksen jälkeen. Nämä päivät eivät ravinnon niukkuudesta huolimatta tuntuneet erityisen raskailta. Luulisin tämän selittyvän sillä, että kroppa vaihtoi automaattisesti rasvanpolttoon, kun olin ensimmäisten kilometrien aikana käyttänyt glykogeenivarastoja.

Ihmisen kehossa energia on varastoituna kolmessa muodossa: hiilihydraatit, rasva ja proteiini. Nopeimmin käytettävä energianmuoto on glykogeeni. Se on eräänlainen varastohiilihydraatti, jota on lihaksissa ja maksassa yhteensä puolisen kiloa. Tämä varasto sisältää parisen tuhatta kilokaloria energiaa, mikä riittää suunnilleen vuorokauden energiantarpeeseen. Syömisen yhteydessä hiilihydraatit pilkkoutuvat glukoosiksi. Jos glukoosia on veressä enemmän kuin soluilla on juuri sillä hetkellä tarvetta, keho varastoi ylimäärän glykogeeniksi.

Ylivoimaisesti suurin energiavarasto on rasvakudos. Normaalipainoisellakin ihmisellä on rasvaa eri puolilla kehoa reilusti yli kymmenen kiloa, mikä sisältää useita kymmeniä tuhansia kilokaloreita energiaa. Esimerkiksi itselläni (170 cm, 75 kg, lihaksia ehkä hieman keskimääräistä enemmän) rasvakudosta on arviolta 14 kg, mikä vastaa yli 100 000 kilokalorin energiamäärää. Paaston ja pitkittyneen energiapuutteen aikana, kuten myös karppauksessa, elimistö siirtyy käyttämään rasvaa energianlähteenä.

Lihaskudokseen on myös sitoutunut suuri määrä energiaa, mutta sen käyttö pidetään minimissä, koska elimistö pyrkii säästämään toiminnallista kudosta. Veren glukoosissakin on energiaa, mutta vain muutamien kymmenien kilokalorien verran, eräänlaisena nopeasti käytettävänä varastona.

Karppausta edeltävän päivän aamulla mittasin verenpaineeksi (RR) 123/80 ja leposykkeeksi 52 – eli kohtalaisen normaalit lukemat. Mahdollisten sydän- tai verenkierto-ongelmien yhteydessä pitkät paastot ja hyvin vähähiilihydraattinen ruokavalio vaativat varovaisuutta ja mielellään lääkärin arviota, koska ne muuttavat nopeasti nestetasapainoa, elektrolyyttejä ja verenkierron säätelyä. Terveelle ihmiselle karppaus ja lyhyet paastot ovat yleensä fysiologisesti siedettyjä.

Työpäivän jälkeen kävin pelaamassa sulkapalloa ja kävelin parisen tuntia. Reippaasti sykettä nostavana liikuntamuotona sulkapallo tyhjentää tehokkaasti elimistön hiilihydraattivarastoja. Sulkapallo kuluttaa glykogeenia paljon enemmän kuin tasavauhtinen kävely, koska pelissä kuormitus tapahtuu toistuvina lyhyinä spurtteina. Kun liike on räjähtävä – kuten nopea suunnanmuutos tai hyppylyönti – lihas tarvitsee energiaa hyvin nopeasti. Tällaisessa tilanteessa käytetään ensisijaisesti lihasten omaa glykogeenia, koska siitä saadaan energiaa nopeammin kuin rasvasta. Puolentoista tunnin sulkapallon läiskiminen kulutti arviolta 100 g glykogeenia. Energiavajaus tälle vuorokaudelle oli noin 600 kcal.

1. karppauspäivä. Ensimmäisen karppauspäivän aamuksi kaavailemani verenpaineen mittaus ei sujunut aivan oppikirjan mukaan. Juuri kun olin asettautunut alakerran sohvalle mukavaan asentoon ja odottelin muutaman minuutin rauhoittumisajan kulumista, keittiöstä alkoi kuulua kiukkuista sadattelua ja mylvähtelyä. Vaimo kohtasi pakastemarjapussin avaamisessa niin voimakkaita vastoinkäymisiä, että suorastaan tunsin, miten omakin verenpaineeni ampaisi normaalia korkeammaksi. Tuloksena 131/81, ja leposyke 55 bpm. Puntari näytti aamulla 76 kg.

Päivän teemana vähähiilihydraattisen smoothien kehittely. Kaksi ateriankorvikejuomaa valmistui, mutta ensimmäinen tuiskahti aineksia annostellessa nurin keittiön pöydälle. Juurikin kaatuneessa versiossa sattui olemaan mukana kelpo ropsaus spiruliinaa, joten sotku oli huomattavan vihreä ja laaja. Reseptiikan kehittelyssä haasteena on, että juomassa pitäsisi olla reilusti proteiinia ja kuitua, mutta hiilarit mieluusti lähellä nollaa. Toisessa smoothiessa mausteena tummaa sokeroimatonta kaakaota. Makupaletti meni mönkään tässä kokeilussa, sillä keittiön kaapista löytämäni kaakao osoittautui liian kauan sitten hankituksi ja juomasta tuli inhan kitkerää.

Paastoa edeltävän karppauksen tavoitteena on siis rohkaista kroppa vaihtamaan pääasiallinen energianlähde glukoosista rasvaksi. Karppauksen aikana nämä hiilihydraattivarastot tyhjenevät, minkä seurauksena maksa alkaa muuttaa rasvaa ketoaineiksi. Tämä aineenvaihdunnallinen tila tunnetaan ketoosina.

Paastoa edeltävällä karppausjaksolla elimistö saa ennakkovaroituksen paaston aiheuttamasta energiatalouden muutoksesta. Siirtyminen ketoosiin jo karppauksen aikana helpottaa energiattoman vesipaaston aloittamista. Paaston alkupäiviin usein liittyvä glukoosin puutteesta johtuva väsymys, päänsärky ja voimakas nälkä, ns. keto-flunssan oireet, ovat näin valmistauduttaessa usein lieviä tai puuttuvat kokonaan. Kropan energiatalous on parhaassa taapauksessa paastoon siirryttäessä jo oppinut hyödyntämään tehokkaasti elimistöön varastoituneita rasvavarastoja.

Päivän päätteeksi tyhjensin kropan hiilarivarastoja läiskimällä sulkapalloa naapurin teekkarin kanssa. Tunnissa kului 676 kcal, mutta maksimisyke yllättäen vain 164. Elimistöön varastoitunutta glykogeenia hupeni tässä rääkissä arviolta taas reilut sata grammaa. Iltapalaksi juustolla ryyditetty tonnikalamunakas, jonka jälkeen päivän hiilarisaldo 20 g. Päivän energiavaje noin 615 kcal.

2. karppauspäivä. Heräsin toiseen karppauspäivään lopen uupuneena. Nestettä poistuu kropasta nyt vauhdilla ja yöllä olin herännyt viidesti käymään vessassa. Glykogeeni on siitä erikoista polttoainetta, että se kantaa mukanaan melkoista vesilastia. Yksi gramma glykogeenia sitoo itseensä nelisen grammaa vettä. Kun glykogeenivarasto käytetään, vesi vapautuu ja poistuu elimistöstä. Aamulla puntarilla käydessäni totesin painavani kilon verran vähemmän kuin edellisenä päivänä, joten vettä on poistunut kropasta noin litra.

Verenpaine normaalin rajoissa 125/80 ja lepopulssi 54. Hörppäsin kupillisen kahvia ja ryhdyin työstämään tutkimushankkeen rahoitushakemusta. Kotvan kuluttua alkoi viluttaa. Kiskoin toiset villasukat jalkaani ja kömmin sänkyyn peiton alle. Etätyöpäivässä on hyvät puolensa. Palelu toisena karppauspäivänä on merkki siitä, että elimistö on siirtymässä glukoositaloudesta rasva- ja ketotalouteen.

Kun hiilihydraattien saanti rajoitetaan minimiin, elimistön insuliinitasot laskevat merkittävästi. Se saa munuaiset erittämään natriumia ja vettä tavallista nopeammin. Nestevajaus ja natriumin poistuminen laskee verenpainetta ja supistaa ääreisverenkiertoa, mikä tuntuu raajojen kylmyytenä. Selvästikään elimistöni ei ole vielä täysin sopeutunut käyttämään rasvaa polttoaineena. Tässä välivaiheessa lämmöntuotto laskee hetkellisesti solujen opetellessa uutta energiataloutta.

Lisäsin edellisenä päivänä koeponnistettuun smoothieen ropsauksen pekaanipähkinöitä ja nyt kaikki parametrit makua myöten olivat kohdillaan. Annoksessa on energiaa 740 kcal, 66 g proteiinia ja 18 g kuitua, kun taas hiilihydraattien määrä (netto) jää sopivalle 4 gramman tasolle. Päivälliseksi iso kuuden munan munakas ryyditettynä 100 g savunautaa ja 50 g Auramurua. Iltasella tunti sulkapalloa, tällä kertaa nelinpeliä. Päivän hiilarisaldo 11 g ja energiavaje 320 kcal. Tässä karppaukseen kehittelemäni aterian korvikkeeksi energia- ja kuitusisältönsä perusteella kelpaava smoothie:

Kävelijän karppaushörppy

• 5 dl vettä + iso shaker täyteen lopuksi
• 0,5 dl erytritolia
• 1 dl herneproteiini
• 80 ml siemensekoitus (chia-, pellava- ja kurpitsansiemenet)
• 10 pekaanipähkinää (~20 g, 120 kcal)
• 10 ml sitrulliini-malaatti
• 5 ml Tauriini
• 2 mikromitallista 98 % steviajauhetta
• 1 ml suolaa
• 15 ml MCT-öljyä (125 kcal)
• 5 ml vaniljauutetta

MCT-öljyn määrän voi tarvittaessa tuplata. Elimistö käyttää MCT-öljyä eri tavalla kuin tavallisia rasvoja. MCT-öljy kulkeutuu suolistosta suoraan maksaan, missä se muuttuu nopeasti energiaksi. Osa siitä muuttuu myös ketoneiksi, joita aivot ja lihakset pystyvät käyttämään polttoaineena. MCT-öljy on rasvapohjaista “pikapolttoainetta”. Se antaa energiaa melko nopeasti, mutta ei nosta verensokeria kuten hiilihydraatit.

3. karppauspäivä. Rauhallisempi yö ja vastaavasti virkeämpi olo kolmannen karppauspäivän aamuna. Vain kolmesti täytyi herätä vessaan. RR 123/77, leposyke 53. Paino edelleen 75 kg tuntumassa. Käytössäni oleva vaaka tosin on vuodelta “miekka ja kypärä”. Sen tarkkuuden ollessa hieman kyseenalainen olen tottunut pyöristämään mittaustulokset aina lähimpään kokonaislukuun. Viimeisen karppauspäivän tavoitteena olisi tiristää glykogeenivarastot mahdollisimman niukoiksi. Aamulla oli sen verran ponteva olo, että suuntasin työpaikalle viimeistelemään rahoitushakemusta, jonka sainkin lähetettyä hieman ennen määräaikaa.

Tarkoitus oli käydä punttisalilla, mutta aikapulan takia se jäi väliin. Olisi ollut mielenkiintoista testata, miten muutaman päivän karppaus vaikuttaa lihasvoimaan. Iltapäivällä parturissa tuli puheeksi seuraavana päivänä alkava paasto. Vuosikaudet hiuskuontaloani saksinut korealainen rouva kertoi itsekin paastoavansa kahdesti vuodessa, aina viikon kerrallaan. Suotuisia vaikutuksia olivat kuulemma näön ja hajuaistin terävöityminen sekä ajatusten kirkastuminen ja erinomaisen makoisat yöunet. Myös gastrointestinaalikanavan oireilu oli hiipunut. Selkeimmin nämä hyödyt olivat havaittavissa muutaman viikon ajan paaston jälkeen, pois lukien GI-kanavan rauhoittuminen, joka vaikuttaisi kestävän pitkään.

Iltasella puolitoista tuntia sulkapalloa nelinpelinä, sitten kotiin viimeiselle ehtoolliselle eli testaamaan Jaakopin (ehdotuksestani) kokkaamaa proteiinipizzaa. Pohjan valmistamiseksi sekoitettiin rasvaista raejuustoa, kananmunia ja mausteita. Sitten sörsseli isolle paistinpannulle ja 20 minuutin esipaisto, täytteeksi arrabiatakastiketta, chilipepperonia ja julmetusti mozzarellaraastetta. Tuloksena varsin outo kokemus, eräänlainen pizzan ja munakkaan yhdistelmä. Ei tarvitse kokeilla uudestaan. Päivän hiilarisaldo asiallinen, vaikkakin hieman optimaalista korkeampi eli 21 grammaa ja energiavaje noin 300 kcal.

1. paastopäivä. Lauantaille eli ensimmäiselle paastopäivälle ilmaantui työkeikka psykoosiosastolle, joten aamulla ylös jo kuudelta. RR 129/78, leposyke 55. Tavallista korkeampi systolinen paine selittynee suurelta osin lyhyillä kuuden tunnin yöunilla. Univaje aktivoi sympaattista hermostoa, vapauttaa noradrenaliinia sekä nostaa sydämen sykettä ja supistusvoimaa. Oli mielenkiintoista ja innostavaa päästä taas vaihteeksi kliiniseen työhön. Työkeikalla oli sellainenkin vaikutus, etten ennättänyt miettiä kurnivaa vatsaa keskittyessäni potilaiden asioihin.

Työpäivän jälkeen kävin näöntutkimuksessa ja päädyin päivittämään lähes parikymmentä vuotta vanhat kaukolasini. Perustelin hankintapäätöstä sillä, että kehykset olivat kierrätyskamaa (10€) ja toisaalta on alkanut uhkaavasti vaikuttaa siltä, että kaikki keinot on otettava käyttöön, jotta pärjään jatkossa naapurin teekkarille sulkapallokentällä. Paasto itsessäänkin on toki osa tätä varustelukierrettä, sillä sen seurauksena pitäisi ainakin teoreettisesti huveta kilon verran laardia kupeiltani. Kevyemmällä kropalla on sitten kettärämpi loikkia sulkapallon perässä. Irtokarkit olivat tarjouksessa Sokoksen alakerran ruokakaupassa. En voinut vastustaa kiusausta ja keräilin puolentoista kilon pussin kaukaisessa tulevaisuudessa odottavia elokuvailtoja varten.

Iltasella ryhdyin sitten tarkistamaan elektrolyyttien tarvetta paaston ajalle. Käytännössä on keskityttävä natriumin, kaliumin ja magnesiumin riittävyyteen. Selvittelyn perusteella päädyin seuraaviin tavoitteisiin: natrium 3000–4000 mg/vrk, kalium 3500–4700 mg/vrk ja magnesium 200–400 mg/vrk. Edellisen syksyn lyhyemmältä koepaastolta oli jäänyt käyttämättä Puhdistamon elektrolyyttijauheita useampaakin makua. Nämä valmiit seokset saisivat taas toimia perustana elektrolyyttien täydentämisessä. Suunnitelmaksi muotoutui kulautella kunkin paastovuorokauden aikana kuusi juomaa seuraavalla reseptillä:

• 4 dl vettä
• 5 ml Puhdistamon elektrolyyttijauhetta
• 0,5 ml suolaa
• 400 mg kaliumia

Yhteensä tuosta kertyy osapuilleen 4000 mg natriumia, 3378 mg kaliumia ja 564 mg magnesiumia vuorokautta kohden. Ei aivan optimaalinen cocktail, mutta riittävän lähellä suosituksia.

Paaston aikana natrium nousee keskeiseen rooliin insuliinitason laskun lisätessä sen erittymistä munuaisten kautta. Seurauksena voi olla plasmatilavuuden laskua, ortostaattista huimausta, päänsärkyä ja yleistä heikotusta. Nämä oireet tulkitaan usein “paaston vaikeudeksi”, vaikka taustalla on helposti hoidettava elektrolyyttivaje. Riittävä natriumin saanti auttaa ylläpitämään verenpainetta, tukee nestetasapainoa ja vaimentaa sympaattista aktivaatioita, mikä puolestaan vähentää sydämen kuormitusta ja stressihormonien nousua.

Kalium on tärkeä sydämen, hermoston ja lihasten sähköisen vakauden kannalta. Liian vähäinen kaliumin saanti altistaa lihasheikkoudelle, krampille ja rytmihäiriöille. Magnesium puolestaan osallistuu lähes kaikkiin solujen energiareaktioihin ja vaikuttaa hermo-lihasjärjestelmän sähköiseen vakauteen. Riittävä magnesiumin saanti auttaa tasapainottamaan sympaattisen hermoston toimintaa ja ylläpitää solutason energiansiirtoa tilanteessa, jossa elimistö toimii poikkeuksellisessa aineenvaihduntatilassa.

Ensimmäisenä paastopäivänä yllä kuvattu suunnitelma ei aivan toteutunut, mutta toista päivää varten sekoittelin jääkaappiin jo valmiiksi kolme elektrolyyttijuomaa. Samalla nuuhkin keittiössä leijuvia aromeja Jaakopin puuhatessa edellisenä päivänä käyttämättä jääneestä arrabiatakastikkeesta pastabolognese -annoksia. Soosin sekaan päätyi myös tuoretta tomaattia ja pari kuullotettua sipulia. Annoskateuden määrää voisi kuvailla vähäistä suuremmaksi.

2. paastopäivä. Heräsin toiseen paastopäivään kymmenen tunnin unien jälkeen. RR 130/74, leposyke 55. Puntari näytti 74 kg, joten veden poistuminen kropasta on jatkunut tehokkaasti. Yö oli seikkailurikas. Pääasiassa olin hankkinut ruokatarpeita sekä suunnitellut ja valmistanut erilaisia aterioita. Eräässä unessa oli ollut hankaluutena se, että elintarvikkeet täytyi jostain syystä kuljettaa ylös vuorelle jyrkkää lumista polkua pitkin. Toisessa episodissa - kokatessani isolla paistinpannulla jotain herkkua Kallelle ja Jarkolle - töytäisin toistuvasti lieden vieressä kohoavaa hyllyä, jonka tasoilla huojuvat korkeat ja kapeat, selvästikin hyvin arvokkaat maljakot olivat alituisesti vaarassa pudota lattialle.

Yksi paastopäivä selätetty, neljä vielä edessä. Juuri nyt - naputellessani näitä muistiinpanoja toisen paastopäivän aamuna - neljä jäljellä olevaa päivää näyttäytyvät massiivisena, lannistavan ylivoimaisena ja suorastaan mahdottomana urakkana. Erilaiset välipalat, naposteltavat herkut ja ateriat pyörivät koko ajan mielessä. Päivän ensimmäistä elektrolyyttijuomaa jääkaapista noutaessani olin vähällä siepata palan juustoa, joka nökötti viettelevästi kuvun alla. Edellisen kerran muistan kokeneeni samankaltaista toivottomuutta parisen vuotta sitten aloittaessani taivaltamaan Pohjois-Espanjan rannikolla kulkevaa 835 kilometrin pituista Camino del Nortea. Järjellä toki tiedän, että tämäkin projekti hoituu kuten muutkin mittavat hankkeet, minuutti ja tunti kerrallaan.

Paastoarki tuntuu pyörivän juomisen ympärillä. Kuusi elektrolyyttijuomaa ajoittuvat parillisin tasatunnein nautittaviksi: klo 10, 12, 14, 16, 18 ja 20. Lisäksi olin hankkinut muutaman 330 ml Nocco Focus Colan ja 500 ml Pepsi Maxin. Kummassakin juomassa on 1 kcal, joten täysin kalorivapaa ei paastoni tule olemaan. Tosin tuollaisella energiamäärällä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä. Juomissa käytettävät makeutusaineet (sukraloosi, acesulfaami-K ja aspartaami) eivät käytännössä stimuloi insuliinin eritystyä. Aspartaami on suoliston kannalta lähes inertti. Acesulfaami-K ja sukraloosi on joissakin tutkimuksissa yhdistetty suoliston mikrobiomin muutoksiin pitkäaikaisessa ja suurkulutuksessa, mutta vaikutusten kliininen merkitys on epäselvä.

Päivässä tulee ryystettyä myös vähintään kaksi isoa kupillista kahvia. Kofeiinia kertyy kahvista minimissään 2 x 200 mg, Pepsi Maxista 32 mg ja Noccosta 180 mg eli yhteensä noin 600 mg vuorokaudessa. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA pitää turvallisena kofeiinin enimmäissaantina aikuiselle 400 mg/vrk ja kerta-annoksena 200 mg. Kofeiini lisää sympaattisen hermoston aktiivisuutta, mikä voi 1–3 tunnin ajaksi nostaa stressihormonien adrenaliinin, noradrenaliinin ja osin myös kortisolin tasoa. Tämä voi hieman nostaa sykettä ja verenpainetta, lisätä vireyttä ja tehostaa rasvahappojen vapautumista rasvakudoksesta verenkiertoon. Lisääntynyt rasvahappojen mobilisaatio tukee rasva-aineenvaihduntaa ja on metabolisesti yhteensopiva paaston kanssa, sillä se edistää rasvan käyttöä energianlähteenä.

Hankala päivä kaiken kaikkiaan, mutta tämä oli ollut odotettavissa. Kroppa on nyt metabolisessa siirtymävaiheessa. Energiantuottojärjestelmä on edelleen vaihtumassa glukoosipainotteisesta rasva- ja ketonipainotteiseksi, mutta sopeutuminen ei ole vielä valmis. Iltapäivällä muistin, että D-vitamiinia ja maitohappobakteereita löytyy kodin lääkelootasta purutabletteina. Mutustelin kumpaakin laatua lievät yliannostukset ja iloitsin suuresti joka puraisusta. Illalla kaupassa käydessäni tuntui, että hajuaisti toimi tavallista tarkemmin. Erotin monenlaisten leipien ja leivonnaisten tuoksuja ja keksiosaston pakkaukset tuntuivat suorastaan puhaltavan aromeja suuntaani. Kotiin palatessa vietin hetken tampaten lumimyräkän jäljiltä umpeutunutta polkua ja tunsin, miten viimeisetkin voimanrippeet pakenivat jäsenistäni.

3. Paastopäivä. Normaalit yöunet ja kohtalaisen virkeä olo kolmannen paastopäivän aamuna. RR 130/71, leposyke 51 ja paino rahtusen taas laskenut. Aamupäivällä paleli niin, että vetäydyin peiton alle kooman kaltaiseen tilaan noin tunniksi. Juurikin tällaisten tapausten mahdollisuuden varalta olin ajoittanut paaston talvilomaviikolle. Oli oikeastaan mukava käpertyä hämärään makuuhuoneeseen, lämpimän peiton alle… kunnes heräsin vasemman pohkeen kramppiin. Se oli varsin kivulias, niin voimakas, että jouduin oikealla jalalla painamaan vasemman koiven suoraksi patjaa vasten. Sitten viiden minuutin kuluttua pohje oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Elektrolyyttitasapaino ei ilmeisesti ole aivan optimaalinen. Veikkaisin krampin aiheuttajaksi mieluummin natriumin kuin magneumin puutetta. Paaston aikana insuliinitason lasku lisää munuaisten natriumin eritystä, mikä pienentää plasmatilavuutta ja heikentää lihassolujen sähköistä stabiliteettia. Kun diastolinen verenpaine on samanaikaisesti selvästi laskenut, se voi viitata suhteelliseen natriumin ja nestetilavuuden niukkuuteen, mikä voi altistaa äkilliselle pohjekrampille levossa. Magnesiumin puute puolestaan yhdistetään toistuviin yöllisiin kramppeihin. Magnesiumperäisiin kramppeihin voi liittyä myös lihasnykäyksiä ja pysyvää kireyden tunnetta lihaksessa, eikä diastolisen paineen lasku kytkeydy niihin.

Lisäsin 0,5 ml ylimääräistä suolaa päivän jäljellä oleviin elektrolyyttijuomiin riittävän natriumin saannin varmistamiseksi. Sitten ylenpalttisen suolaisuuden taltuttamiseksi lisäsin myös teelusikallisen sitruunamehua, jonka matkassa juomiin päätyi noin 1 kcal, mutta sen vaikutus paaston metaboliaan on käytännössä mitätön, mitä tulee kalorimäärään ja insuliinivaikutukseen.

Aamupäivän kooma vaihtui iltapäivään mennessä mielen vireydeksi. Nälän tunnetta ei koko päivänä, mutta yleistä fyysistä voimattomuutta jonkin verran. Päivänvalon hiipuessa tein tunnin kävelylenkin kauppareissun yhteydessä. Keskinopeudeksi tuli 4,5 km/h eli hieman tavanomaista hitaammin tuli tassuteltua. Lenkin loppua kohden voimavarat tuntuivat jopa lisääntyvän, mikä liittynee siihen, että kolmantena paastopäivänä ketoaineiden tuotanto on jo selvästi noussut ja aivot saavat tasaisempaa energiaa kuin aamun siirtymävaiheessa. Kevyt liikunta aktivoi sympaattista hermostoa, vapauttaa rasvahappoja ja lisää ketoaineiden muodostusta. Vastaavasti energian saatavuus paranee lenkin edetessä ja vireystila kohenee.

Ulkoilulle oli virkistävän happihypyn lisäksi myös aineenvaihdunnallinen peruste. Paaston aikana lihaskataboliaa ei voi täysin estää, mutta sen määrään voi vaikuttaa. Ensimmäiset 24–48 tuntia ovat proteiiniaineenvaihdunnan kannalta kriittisimmät, koska glukoosintuotanto nojaa vielä osin aminohappoihin. Tämän vaiheen jälkeen ketoaineiden käyttö aivoissa lisääntyy ja typpihävikki tasaantuu. Stressi voimistaa paaston aikaista proteiinien pilkkoutumista pienemmiksi peptideiksi ja aminohapoiksi. Korkea kortisoli, univaje ja kova fyysinen kuormitus lisäävät proteolyysiä enemmän kuin itse energian puute. Siksi rauhallinen liikunta, hyvä nesteytys ja riittävä natriumin saanti ovat keskeisiä lihasmassan säilyttäjiä – ne auttavat hillitsemään sympaattisen hermoston ylivirittymistä. Viiden vuorokauden paastossa keho priorisoi rasvakudoksen käyttöä, kunhan sille ei anneta syytä siirtyä ylimääräiseen stressitilaan.

Kotiin päästyäni olikin sitten kiire vessaan. Vatsassa kurisi ja myllersi ankarasti. Kolmannen paastovuorokauden vatsaoireet liittyvät useimmiten kahteen mekanismiin. Ensinnäkin maksa erittää sappea edelleen normaalisti, mutta ruokaa ei tule sitomaan sappihappoja. Ylimääräiset sappihapot päätyvät paksusuoleen, missä ne lisäävät suolen motiliteettia ja vetävät vettä suolen onteloon, mikä voi aiheuttaa vetistä ulostetta. Lisäksi paaston aikana suolaa nautitaan juomien mukana suhteellisen suurina pitoisuuksina. Itsekin olin vasta aamupäivällä lisännyt suolan määrää elektrolyyttijuomissani kramppien estämiseksi. Osmoottisen vaikutuksen seurauksena suola kuitenkin sitoo vettä suolen sisälle ja estää sen imeytymistä takaisin elimistöön.

4. Paastopäivä. Heräsin neljänteen paastopäivään kohtalaisen virkeällä mielellä kahdeksan tunnin unien jälkeen. Yöllä vessassa käydessä ja aamulla herätessä suu tuntui rutikuivalta. Se on tavallinen paaston kolmanteen ja neljänteen päivään liittyvä ilmiö ja yleensä harmiton. Plasmatilavuus on nyt normaalia pienempi ja lievä nestevaje tuntuu erityisesti yöllä ja aamulla. Lisäksi ketogeneesi voi lisätä hengityksen kuivattavaa vaikutusta. Kyse on normaalista paastofysiologiasta. Hampaiden hyvinvointiin suun kuivuminen kuitenkin vaikuttaa. Sylki huuhtoo suuontelosta bakteereja ja mahdollisia ruokajäämiä. Sen bikarbonaatit ja fosfaatit neutraloivat happoja ja palauttavat pH:n normaalille tasolle. Sylki myös "paikkaa" kiillettä siirtämällä kalsium- ja fosfaatti-ioneja takaisin hampaan pintaan. Paastossa on kuitenkin se hyvä puoli, että sen aikana ravinnosta ei saada sokeria eikä muitakaan hiilihydraatteja, mikä ehkäisee hampaiden reikiintymistä.

Aamun RR 124/68, lepopulssi 54 ja paino 73 kg. Lisäsin elektrolyyttijuomien vesimäärän neljästä viiteen desilitraan ja päätin siemailla niitä jatkossa aiempaa maltillisempaan tahtiin suolisto-oireiden välttämiseksi. Puolen päivän ja kahden elektrolyyttijuoman jälkeen sain oudon tarmonpuuskan. Kehittelin uuden proteiinipitoisen muffinssireseptin, varasin ajan hammastarkastukseen, hoidin pari työasiaa, valmistin puolukkasurvosta, järjestelin keittiötä, tulostin ja liimailin etikettejä hyvän järjestyksen nimessä moneen laatikkoon ja purkkiin, pyyhin pölyjä, suunnittelin kesäkuun GR65-retkeä ja ryhdyin pitkästä aikaa taas haeskelemaan julkaisijaa romaanin käsikirjoitukselle.

Neljännen paastopäivän kiintoisin ilmiö ei ollut kotona hääräily, vaan ilmiö nimeltä autofagia. Paaston pitkittyessä insuliini- ja aminohapposignaalit heikkenevät ja mTOR-aktiivisuus vaimenee, mikä vapauttaa autofagian jarrun. Mechanistic Target of Rapamycin eli mTOR on solun “kasvukytkin”. Kun ravintoa on runsaasti saatavilla, mTOR aktivoituu ja ohjaa solun rakentamaan uutta, valmistamaan proteiineja ja kasvamaan. Samalla solun kierrätys- ja siivousjärjestelmä jää taka-alalle. Toisaalta, kun paastotessa ravintosignaalit vähenevät, mTOR hiljenee ja solu siirtyy kasvutilasta huolto- ja korjaustilaan.

Autofagia on solun oma kierrätysjärjestelmä, jossa vaurioituneita proteiineja, mitokondrioita ja muita solurakenteita pakataan kalvorakkuloihin ja kuljetetaan hajotettaviksi lysosomeihin. Hajotetut osat voidaan käyttää uusien rakenteiden ja energianlähteiden valmistamiseen. Energiavaje aktivoi AMPK-entsyymin (AMP-activated protein kinase), joka toimii solun “energiavahtina”: kun polttoaine on vähissä, AMPK hillitsee kasvua ja edistää korjaus- ja ylläpitoprosesseja. Paastossa autofagian ajatellaan voimistuvan useissa kudoksissa, mutta ihmisillä prosessin tarkkaa voimakkuutta ja ajallista huippua on vaikea mitata suoraan.

Autofagia kuvattiin jo 1960-luvulla, kun solubiologit havaitsivat elektronimikroskoopilla rakenteita, joissa solu “söi” omia osiaan lysosomien avulla. Ilmiön molekyylinen perusta pysyi kuitenkin pitkään epäselvänä. 1990-luvulla japanilainen tutkija Yoshinori Ohsumi selvitti hiivalla tehdyissä kokeissa ne keskeiset geenit, jotka säätelevät autofagiaa, ja osoitti miten prosessi toimii solutasolla. Näiden läpimurtojen ansiosta autofagian merkitystä aineenvaihdunnassa, infektioissa ja hermostosairauksissa opittiin ymmärtämään laajemmin. Ohsumi sai löydöksistään fysiologian ja lääketieteen Nobel-palkinnon vuonna 2016.

5. Paastopäivä. Heräsin viidentenä paastopäivänä vasta yhdeksän maissa. RR 123/75 ja leposyke 48 bpm eli ensimmäistä kertaa alle 50. Systolinen paine on pysynyt melko vakaana koko ajan. Diastolinen paine on ollut laskussa, mikä lienee seurausta veritilavuuden hienoisesta vähenemisestä ja verisuonten relaksaatiosta. Leposyke on ollut lievässä laskussa viimeisten päivien aikana, mikä viitannee lisääntyneeseen parasympaattiseen aktiivisuuteen ja aineenvaihdunnan siirtymiseen rasva- ja ketoniaineenvaihduntaan. Mittaussarja viestii vakaasta fysiologisesta voinnista, eikä siinä näy merkkejä elimistön stressireaktiosta tai merkittävästä nestevajauksesta. Tämä on sopusoinnussa sen havainnon kanssa, että olen viime vuosien aikana ollut aistivinani melko sulavan vaihdon sokeritaloudesta rasvatalouteen pitkillä kävelylenkeillä.

Elektrolyyttijuomat ovat alkaneet tympäistä toden teolla. Litkujen nieleminen käy kerta kerralta vaikeammaksi. Vain yksi maku - mango-appelsiini - menee enää alas kakistelematta. Olin kaavaillut paaston kestoksi tasan viittä vuorokautta, mutta iltapäivällä viimeisetkin rippeet itsekuristani oli kulutettu loppuun. Kiersin Ísey Skyr -pussin korkin auki ja puristin persikanmakuista skyriä suuhuni. Nam! Että osasikin maistua taivaalliselta! Skyr -pussi (140 g) sisältää noin 88 kcal, 15 g proteiinia, 5,6 g hiilihydraatteja ja hyvin vähän rasvaa, joten se on sopiva ensimmäiseksi pikkuateriaksi paaston jälkeen. Valtaosa Skyrin proteiinista on kaseiinia, joka hyytyy mahalaukussa geelimäiseksi massaksi. Tämän seurauksena mahalaukun tyhjeneminen hidastuu, aminohapot vapautuvat vereen tasaisemmin ja kylläisyys kestää pidempään.

Kun vatsasta ei kuulunut minkäänlaisia vastalauseita, ryhdyin tunnin kuluttua valmistelemaan varsinaista paastonpurkuun tähtäävää syömistä, mikä kannattaa tehdä harkiten. Ruoansulatus on ollut pitkään vähäisessä käytössä. Mahalaukun tyhjeneminen, entsyymien eritys ja suoliston liike ovat tilapäisesti hidastuneet. Jos kerralla pistelee murkinaa tuulensuojaan liian paljon tai vääränlaista, seurauksena voi olla pahoinvointia, vatsakipua tai ripulia. Lisäksi paasto on tehnyt elimistöstä herkemmän verensokerin ja insuliinin nopeille muutoksille, joten suuri hiilihydraattiannos voi tuntua huonovointisuutena. Siksi paasto on turvallisinta katkaista pienellä ja helposti sulavalla annoksella, ja lisätä ruokaa vähitellen.

Lämmäytin mikrossa kaksi Silpan pinaatilla ja juustolla maustettu piirasta. Nämä pikku piiraset ovat parahultaisen energiapitoisia, sisältävät sopivasti rasvaa ja kohtuullisesti proteiinia, mutta vain vähän hiilihydraatteja. Kuitua on viitisen grammaa, mikä tukee kylläisyyttä ja suoliston toimintaa paaston jälkeen. Ensimmäisen piiraan mutustelu herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Maku oli mainio, mutta samalla panin merkille, etten oikeastaan ollut kovin nälkäinen. Tässä vaiheessa, kun elimistö on oppinut käyttämään varastorasvaa polttoaineena, syöminen vaikuttaisi olevan suurelta osin vain psykologinen tarve. Kaksi pientä piirasta tuntui isolta aterialta. Lämmöntunne levisi vatsasta koko kroppaan ja miltei koko paaston ajan jatkunut viluntunne katosi.

Paastonpurku. Paaston päättymisen jälkeen nukuin 11 tunnin yöunet. Oli mukavaa köllötellä peiton alla, kun kropan lämmöntuotanto oli taas käynnistynyt. RR 120/73, leposyke 52. Oheisen kuvan mittaussarja osoittaa, että paaston aikana elimistö siirtyi matalamman kuormituksen tilaan: erityisesti diastolinen verenpaine ja leposyke laskivat, kun taas systolinen paine pysyi melko vakaana. Tämä viittaa verisuonten vastuksen ja autonomisen hermoston aktiivisuuden vähenemiseen, mikä on linjassa paaston fysiologisten vaikutusten kanssa. Paaston purun jälkeen sekä verenpaine että syke palautuivat asteittain lähtötasolle ilman äkillisiä heilahteluja. Kokonaisuutena muutokset ovat johdonmukaisia, palautuvia ja sopivat terveeseen, hyvin siedettyyn paastovasteeseen.

Ensimmäisen paastonpurkupäivän ohjelmassa oli monta pientä ateriaa. Paaston jälkeen ruoansulatusta kannattaa herätellä lempeästi ja varovaisesti vointia kuulostellen. Jos syömisen aloittaa liian railakkaasti hiilihydraateilla, liian rasvaisella tai sokeripitoisella ruoalla, tai liian suurella annoksella, seurauksena voi olla pahoinvointia, vatsanväänteitä ja heikotusta. Lisäksi alipainoisella ja aliravitulla henkilöllä, jonka elektrolyytit eivät ole asianmukaisilla tasoilla, liittyy syömisen aloittamiseen Refeeding syndrome (RFS) -riski.

Paaston aikana keho toimii eri tavalla kuin normaalisti: insuliinitaso on matala ja elimistö käyttää energianlähteenä pääasiassa rasvaa ja ketoaineita. Samalla elimistön fosfaatin, kaliumin ja magnesiumin varastot voivat salakavalasti vähitellen huveta, vaikka verikokeissa arvot näyttäisivät vielä normaaleilta. Jos syöminen aloitetaan reippaalla määrällä hiilihydraatteja, insuliinitaso nousee nopeasti. Insuliini ohjaa sokeria soluihin, mutta samalla myös fosfaatti, kalium ja magnesium siirtyvät verestä solujen sisään. Tämän seurauksena näiden aineiden pitoisuus veressä voi laskea nopeasti liian alhaiseksi, mikä ongelmallista, koska edellä mainitus elektrolyytit ovat välttämättömiä solujen energiantuotannolle sekä lihasten ja sydämen toiminnalle.

Erityisesti fosfaatin nopea lasku voi heikentää sydänlihaksen ja hengityslihasten toimintaa. Kaliumin ja magnesiumin lasku puolestaan voi häiritä sydämen sähköistä toimintaa ja altistaa rytmihäiriöille, jotka pahimmillaan voivat johtaa sydänpysähdykseen. Lisäksi insuliini lisää natriumin ja nesteen kertymistä elimistöön, mikä voi aiheuttaa turvotusta ja kuormittaa sydäntä myös tätä kautta. Terveellä ja normaalipainoisella ihmisellä, joka on paastonnut noin viisi vuorokautta ja aloittaa syömisen rauhallisesti pienillä annoksilla, refeeding-oireyhtymä on varsin epätodennäköinen.

Paaston jälkeen voimani palasivat nopeasti. Pelasin sulkapalloa jo toisena paastonpurkupäivänä. Nyt muutama viikko myöhemmin tätä kirjoittaessani vaaka näyttää, että todellisuus ja teoreettinen laskelma rasvanpoltosta osuivat varsin hyvin yhteen. Viidessä päivässä ihonalaisesta rasvakudoksesta katosi noin kilon verran turhaa painolastia.

Camino Francés, osa 3: La Virgen del Camino — San Martin del Camino

20. Kävelypäivä. La Virgen del Camino — San Martin del Camino. Aamukahvien jälkeen reput selkään ja sateiseen aamuun. Sääennuste oli vihjannut vain joidenkin kuurojen mahdollisuudesta, mutta nyt taivas oli kauttaaltaan synkkien pilvien peitossa ja sade ropisi katukiveykselle yhtenäisenä ja kohtalaisen voimakkaana. Lähestyessämme paikkakunnan kirkkoa se näyttäytyi jokseenkin rumana betonimöhkäleenä, mutta päästessämme kurkistamaan sen julkisivua, vaikutelma muuttui. Pääsisäänkäynnin yläpuolella kohoava veistosryhmä koostuu 13 kuusimetrisestä pronssihahmosta, jotka esittävät Neitsyt Mariaa kahdentoista apostolin ympäröimänä.

Vuonna 1961 käyttöön vihityn “Basílica de la Virgen del Caminon” juuret ulottuvat 1500-luvun ilmestyslegendaan, jonka mukaan paimen nimeltä Alvar Simón Fernández paimensi karjaansa paikassa nimeltä El Humilladero. Alvarin mietiskellessä Neitsyt Maria ilmestyi hänelle ja sanoi: “Mene kaupunkiin, ilmoita piispalle, että hän tulisi tälle paikalle ja asettaisi säälliseen paikkaan tämän minun kuvani, jonka Poikani on halunnut ilmestyvän tähän paikkaan tämän maan hyväksi.” El Humilladeroon, pystytettiin ensimmäinen vaatimaton kappeli.

Sitten virisi halu siirtää palvontapaikka lähemmäs vilkasta Caminon reittiä ja pyhiinvaeltajien virtaa. Leónin katedraalin kapituli ja kuninkaallinen tuomari valtuuttivat laajemman ja ylellisemmän kappelin rakentamisen, mikä toteutui 1700-luvulla. 1900-luvulle tultaessa pyhäkkö osoittautui liian pieneksi. Ryhdyttiin puuhata uutta temppeliä, joka vastaisi paremmin Virgen del Caminon arvoa Leónin alueen suojeluspyhimyksenä.

Meksikolainen Grupo Modelo -yhtiön (Corona-oluen valmistaja) omistaja Pablo Díez Fernández, rahoitti paitsi uuden kirkon, myös viereisen hengellisten harjoitusten talon, sisäoppilaitoksen sekä luostarin dominikaanimunkkien yhteisölle. Viittauksena Fernándezin toiseen kotimaahan basilikan sisälle rakennettiin Guadalupen Neitsyelle omistettu kappeli. Pronssipatsaita ihmetellessäni reppuselkäinen ja sadeviittaan sonnustautunut nainen tyrkkäsi puhelimensa kouraani. Elekielestä ymmärsin, että pilgrimistä pitäisi ottaa valokuva erikoisen kirkon edessä. Toteutin toiveen.

Sitten maapohjaiselle kulku-uralle, jossa väistelimme vuoron perään savivelliä, lätäköitä ja etanoita. Ohitimme La Virgen del Caminon muurein ympäröidyn kalmiston. Iirikset kukkivat polun varrella ja välimerentulimarjan kukat tuoksuivat huumaavasti. Kattohaikarat olivat rakentaneet eräänlaisen kerrostaloasumuksen Valverde de la Virgenin kirkontorniin. Ohitimme joukon rinteeseen kaivettuja bodegoja. Jänöjussi loikki piiloon pensaan taakse. San Miguel del Caminossa popsittiin pizzat lounaaksi. Polku kulki koko ajan tien vieressä ja autoja sujahteli ohi välillä turhankin läheltä ja häiriten keskustelua melullaan.

Sade muuttui tihkuksi ja loppui sitten kokonaan. Monessa suunnassa väijyi kuitenkin tummia pilvimuodostelmia, jotka saattaisivat laskea vetensä päällemme millä hetkellä hyvänsä. Ohitimme äänekkään ja räyhäkkään mustavarisyhdyskunnan. Villadangos del Paramossa pysähdyttiin välipalalle. "del Páramo" kylän nimessä viittaa sen sijaintiin Páramo Leonés -nimisellä maantieteellisellä alueella. Páramo tarkoittaa puutonta, tasaista ja korkealla sijaitsevaa ylänköaluetta tai nummea, joka on tyypillistä tälle osalle Leónia. Juomien oheen iskettiin automaattisesti pieniä purtavia, joista saimme voimia päivän viimeiselle etapille. Kaivoin appelsiinin repustani ja mutustelin sen kävellessä.

San Martin del Caminosa majoituimme La Casa Verde -albergueen. Pääsin taas vaihteeksi yläpedille, mutta kirkon kylmällä kivilattialla yöpymisen jälkeen se tuntui suorastaan ylelliseltä. Tuija ja Anniina olivat vallanneet alberguen ainoan kahden hengen huoneen, jonka rauhaan vetäytyivät hintavan päivällisen jälkeen. Juuri kun olin nukahtamassa, alapuolellani loikoileva kiinalainen nainen reklamoi repustani, joka roikkui kuulemma liian paljon hänen alueellaan. Korjasin ripustusta.

21. Kävelypäivä. Martin del Camino — Astorga. Alapuolellani nukkunut kiinalainen oli heilutellut kerrossänkyä yöllä muutamaan otteeseen niin että olin herännyt, mutta muuten yö oli ollut kaikin puolin paras tähän asti. Olin illalla tarkistanut kerrossängyn rakenteet lutikoiden varalta löytämättä mitään hälyttävää. Lämpötila oli ollut nukkumista ajatellen parahultainen, korvatulpat olivat vaimentaneet vessassa kävijöiden aiheuttamat satunnaiset ovien kolahdukset, ja pään ympärille virittämäni tuubihuivi oli blokannut eteiskäytävään liiketunnistimella syttyvän kirkkaan valon välähdykset.

Vaikka olisin pärjännyt ilman aamupalaa puolentoista tunnin aamulenkin Hospital de Orbigoon, en voinut vastustaa alberguen eteiseen tarjolle jätetyn napolitanan viettelystä. Pudotin rasiaan pari kolikkoa maksuksi. Ilma oli vilpoinen, mutta onneksi sade ei näyttänyt todennäköiseltä. Edellispäivästä tuttu vilkkaan tien tuntumassa patikointi jatkui. Unikot kukkivat ja polulla kohosi kartionmuotoisia muurahaisten pesien suuaukkoja. Kasat ovat hiekkaa ja muuta maa-ainesta, jota muurahaiset kantavat maan pinnalle laajentaessaan maanalaisia käytäviään ja kammioitaan.

Kummastelimme monen kulkijan mukanaan kuljettamia kävelysauvoja. Niitä kannettiin reppuihin sidottuina, roikotettiin sivuilla tai poikittain selän takana, tai parhaimmassa tapauksessa niillä töksäyteltiin maata kevyesti askelten tahdissa. Yksikään kävelysauvoilla varustettu kulkija ei vaikuttanut hoksanneen sauvojen potentiaalisia hyötyjä. Oikein käytettynä kävelysauvat pienentävät nivelkuormitusta sekä auttavat ryhdin ja tasapainon säilyttämistä. Lisäksi sauvojen antama lisätyöntö mahdollistaa nopeamman kävelyvauhdin ilman, että rasitus tuntuu merkittävästi kovemmalta.

Kauriin haatuneet luut makasivat ojassa. Vähän ennen Hospital de Orbigoa vastaan tölväsi lammaslauma paimenen ja koiran kaitsemana. Törötin tien reunassa hievahtamatta ja lauma jakautui kulkien ohitseni kummaltakin puoleltani. Sitten näin yläilmoissa liitävän oudon hahmon, kuin haikaralle olisi kasvanut valtavan tuuhea ja sotkuinen heviletti. Kesti hetken, ennen kuin käsitin mistä oli kyse. Kattohaikara kuljetti rakennusmateriaalia vesitornin huipulla sijaitsevaan pesäänsä. Hospital de Orbigossa pysähdyttiin kahville ja välipalalle. Sitten kahvilan läheltä löytyi vielä avoin kauppa, josta hankittiin vähän evästä.

Hospital de Orbigon 20-kaarinen ja 204 metriä pitkä Puente Romano -silta rakennettu 1200-luvulla. Vuonna 1434 Leónista kotoisin ollut ritari Suero de Quiñones järjesti sillalla turnajaiset onnettoman rakkauden tähden. Ritari oli rakastunut kalseaan impeen saamatta vastakaikua tunteilleen. Luonteva ratkaisu probleemaan oli tapella kuukausi putkeen liput liehuen, torvien töräytellessä fanfaareita ja yleisön hurratessa. Suero de Quiñones menestyikin turnajaisissa oivallisesti ja katsoi vapautuneensa onnettomasta, yksipuoliseksi jääneestä lemmensuhteestaan.

Caminon reittiä oli uudistettu niin, ettei sitä tuntenut entisekseen. Siinä, missä ennen oli kulkenut mutkitteleva maapohjainen polku puiden ja pensaiden muodostamassa holvikäytävässä, oli nyt leveä kivistä, sorasta ja hiekasta rakennettu sieluton tieura. Pitkässä ylämäessä poimin maasta villaisen käsineen. Se oli pudonnut joltakulta aivan hiljattain, sillä se ei ollut märkä ja likainen, vaan puhdas ja vielä lämpimän tuntuinen.

Läheiseen Santibánez de Valdeinglesiasiin päästyämme kysyin muutamalta kulkijalta, olisiko hanska hukassa? Kolmannella yrittämällä tärppäsi. Lontoolainen Sally sieppasi sormikkaansa iloisesti huudahtaen ja kutsuen minua camino-enkeliksi. “Camino Angel” tarkoittaa henkilöä, joka tarjoaa pyhiinvaeltajalle odottamatonta, pyyteetöntä ja merkittävää apua matkan varrella. Apu voi olla luonteeltaan esimerkiksi ruoan, veden tai muun tarpeellisen tarjoamista, auttamista yösijan löytämisessä, reittiohjeiden antamista tai henkisen tuen ja kannustuksen antamisen vaikealla hetkellä. Itsehän olin hiljattain kohdannut kaksikin camino-enkeliä El Burgo Ranerossa Miguelin ja Marisan hahmossa, joten mieluusti toimin itsekin tässä roolissa.

Santibánez de Valdeinglesiasissa koimme, jos emme sentään pyhää kolminaisuutta, niin ainakin erinomaisen kolminaisuuden. Bar Valle de Orbigon salaatti “Ensalada Valle de Orbigo” osoittautui koko reissun tähänastisista salaateista makoisimmaksi. Lisäksi sama baari oli ruokapaikoista ylivoimaisesti siistein ja puhtain, vessa iso ja toimiva. Kolmas erinomaisuus liittyi ajoitukseen. Sade alkoi melko pian Bar Valle de Orbigoon saavuttuamme ja loppui juuri, kun olimme levähtäneet riittävästi ja valmiita jatkamaan matkaa.

Astorgaa lähestyessämme Anniina virvoitti janoisen pilgrimin, jonka kalebassista oli vesi loppunut. Päivän viimeiselle lepotauolle pysähdyimme San Justo de la Vegaan. Tuija ja Anniina eivät kaivanneet syötävää, mutta huomasin ruokalistalla olevan Patatas Bravasin, jonka olin opetellut valmistamaan vuosi takaperin edellisen caminon jälkeen. Tilasin annoksen, joka osoittautui huomattavan suureksi ja tulisesti maustetuksi, eräänlaiseksi pikaruokaversioksi traditionaalisesta reseptistä. Annos oli sen verran mausteinen, että Tuija maistoi vain kaksi haarukallista. Hikihelmet kihosivat otsalleni lautasen tyhjentyessä.

Viimeinen tunti kohti Astorgaa taittui nopeasti. Kaupungin laidalla ohitimme vehreällä tontilla käyskenteleviä city-kanoja, kiipesimme jokseenkin pitkät ja raskaat keskustaan johtavat portaat ja navigoimme sitten majapaikkaan nimeltä Albergue Só Por Hoje. Emäntä Patricia kertoi oman caminonsa aikana menettäneensä pitkään sairasteelleen isänsä, jolle oli rukoillut kivutonta loppua, mikä olikin toteutunut ihmeen kaltaisesti. Tästä kiitollisena Patricia oli päättänyt perustaa alberguen Astorgaan.

22. Kävelypäivä. Astorga — Rabanal del Camino. Heräsin seitsemältä ja kuulin heti korvatulpat irti kiskaistuani Anniinan terveyshuolista. Edellisenä iltana alkanut etureisien lihaskipu ja päänsärky sekä viluntunne olivat yön kuluessa eskaloituneet. Vatsan toiminta oli sekaisin ja päänsärky pahentunut. Nukkuminen oli ollut perin kehnoa. Aamulla Anniina kuvaili oloaan voimattomaksi ja vetämättömäksi. Kaivoin ensiapulaukustani imodiumia, jota olin kuljettanut camino -reissuilla turhaan viitisentoista vuotta. Tilanteen harmillisuudesta huolimatta tunsin hienoista tyytyväisyyttä. Vihdoinkin erikoistilanteisiin varautuminen osoittautui hyödylliseksi.

Alberguen aamupalalla Anniina söi vähän väkisin. Sitten päätettiin kokeilla kävelyn tervehdyttävää vaikutusta ja nakattiin reput selkään. Päivätaival jakautuisi neljään noin puolen peninkulman osuuteen ja jokaisessa taukopaikassa olisi mahdollista vaihtaa autokuljetukseen, jos jalat eivät kantaisi. Caminon reitti johdatti meidät suklaapuodin ohi. Astorgalla pitkä historia suklaateollisuuden keskuksena Espanjassa. Astorga oli ensimmäisiä paikkoja, joissa opeteltiin valmistamaan suklaata sen jälkeen, kun konkistadori Hernán Cortésin toi kaakaopavun Amerikasta vuonna 1528. Astorgassa oivallettiin nopeasti tämän uuden hyödykkeen potentiaali ja kehitettiin osaamista suklaanvalmistuksessa.

Suklaanvalmistuksen kasvua Astorgassa edistivät Astorgan markiisi, hiippakunta ja kekseliäät Maragato-muulinkuljettajat, jotka hallitsivat kauppareittejä. Vuonna 1914 Astorgassa toimi jo 49 suklaavalmistajaa. Suklaateollisuudesta kumpuaa merkittävä osa kaupungin identiteetistä ja vauraudesta. Vielä nykyäänkin Astorga on laajalti arvostettu korkealaatuisesta suklaasta sekä perinteisistä makeisista ja leivonnaisista. Kaupungissa toimii myös suklaamuseo, joka esittelee alueen rikasta suklaahistoriaa ja perinteisiä tuotantomenetelmiä.

Ohitimme hämmentävän näköisen rakennuksen. Katalonialainen arkkitehti Antoni Gaudí sai 1800-luvun lopulla toimeksiannon suunnitella ja rakentaa Astorgaan piispanpalatsi. Pytingin arkkitehtoninen tyyli on sekoitus uusgotiikkaa ja katalonialaista modernismia. Tyylien yhdistelmä tuotti visuaalisesti erikoisen rakennuksen, joka ilmentää Gaudín mainetta arkkitehtonisten rajojen rikkojana. Piispanpalatsi on Astorgan tunnetuin rakennus ja se houkuttelee paikkakunnalle joukoittain turisteja ja arkkitehtuurin harrastajia.

Seuraavaksi kohtasimme modernin kirkon, Iglesia de San Pedro de Rectivian, jonka tarina alkaa keskiajalta. Kirkko syntyi kappelina nimeltä "San Pedro de Afuera" eli “Pyhä Pietari Syrjässä”, mikä viittaa sijaintiin silloisella Astorgan reunalla. Nykyisen kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1970 vanhan kirkon paikalle, arkkitehtien Ángel Mirones ja Ceferino Bada suunnitelmien pohjalta. Rakentaminen ajoittuu Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeiseen aikaan eli kauteen, joka tuuppi kirkkoarkkitehtuuria kohti toiminnallisuutta, yhteisöllisyyttä ja modernia yksinkertaisuutta. Kirkon sisälle päästyämme huomiomme kiinnittyi upeisiin Via Crucis -ikkunoiden lasimaalauksiin, jotka esittivät pääsiäisen tapahtumia.

Astorgasta liikkeelle lähteneitä kulkijoita oli paljon liikkeellä. Juutuimme kotvaksi hälisevän ja eloisan italialaisen seurueen keskelle. Ohitimme betonipalkkeja valmistavan teollisuuslaitoksen ja pysähdyimme sitten toviksi Murias de Rechivaldoon. Ilma oli vilpoinen eikä kahvilan sisään mahtunut. Anniinna söi väkisin yhden banaanin. Hörppäsin muutaman kourallisen vettä paikkakunnan vesipisteestä. Sitten taas vipinää virsuihin. Ihmettelin Anniinan sitkeyttä kävellä, vaikka pyrstöyskän olisi kaiken järjen mukaan pitänyt anastaa kaikki toimintavoimat. Santa Catalina de Somozassa pysähdyttiin toiselle välipalalle ja kuulostelemaan Anniinan vointia. Väkisinsyönnin kohteeksi valikoitui tällä kertaa siivu pottumunakasta.

Keli oli kehittynyt puolipilviseksi, mutta päivä oli olemukseltaan edelleen kalsea. Kävelin T-paidassa ja hieman viluissani, mikä kannusti pitämään vauhtia yllä. El Gansossa naiset jäivät kahvilaan popsimaan välipalaa, kun pikaisen oluen jälkeen suuntasin viimeiselle etapille. Noin puolentoista tunnin patikoinnin jälkeen saavuin Rabanal del Caminoon. Tuijan Albergue La Sendasta kolmelle hengelle varaama huone oli annettu toiselle porukalle, joten majoituimme isompaan makuusaliin.

Pyykkäsin ja ripustin vaatteeni alberguen pyykkinarulle toivoen niiden kuivavan vilpoisessa poutasäässä. Siirryin viereiseen ravintolaan kirjaamaan muistiin päivän tapahtumia ja tilasin lasillisen viiniä. Isäntä pyöritteli silmiään ja kantoi sitten pöytään myös lautasellisen ranskalaisia perunoita ilmoittaen, että viinin nauttiminen ilman ruokaa on vaarallista.

Rabanal del Camino mainitaan jo 1100-luvun pyhiinvaeltajaoppaassa, Codex Calixtinuksessa. Se on viimeinen kylä, jossa on kattavat palvelut ennen nousua Monte Iragolle. Rabanalin perinteiset asukkaat olivat "maragatoja" eli muulinajajia, joiden ammattiin kuului tavaroiden kuljettaminen. Tämä toimeliaisuus kerrytti vaurautta alueelle. 1600- ja 1700-luvuilla Rabanalin maragatoista tuli Leónin alueen merkittävimpiä ja he saavuttivat suurta vaikutusvaltaa. Perinteinen maragato-arkkitehtuuri, johon kuuluvat tukevat kivitalot ja suuret pihat kärryille ja härille, on edelleen nähtävissä Rabanalissa.

23. Kävelypäivä. Rabanal del Camino — Molinaseca. Aamulla ilmeni, ettei Anniina vointi ollut kohentunut. Yö oli kulunut sängyn ja WC:n väliä kulkiessa. Nyt olo oli voimaton, mutta onneksi ei kuumeinen. Koska edessä olisi Tuijan ja Anniinan pikku-caminon raskain päivä, ensin kiipeäminen Rautaristille ja sitten pitkä laskeutuminen Molinasecaan, tilanteeseen olisi vain yksi järkevä ratkaisu. Anniina jäisi lepäilemään albergueen niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista ja hurauttaisi sitten taksilla jatkamaan rauhaiseloa seuraavaan majapaikkaan eli laakson pohjalle Molinasecaan. Annoin matkaevääksi levyllisen Imodiumia.

Jatkoin matkaa kahden Tuijan kanssa. Ilma oli purevan kylmä, mutta taivas ensi kertaa sitten Saint-Jean-Pied-de-Portin täysin pilvetön. Rabanalin ainoan kadun yläpäässä pysähdyimme nauttimaan espressot ja kahdeksan maissa päästiin varsinaisesti liikkeelle. Laitumella käyskenteli mahtavilla sarvilla varustettuja nautoja. Ohitimme kylän “lavaderon” eli perinteisen julkisen pyykkäyspaikan. Horisontissa siintävän vuorijonon harjalla kohosi pitkä rivi valkoisia tuulimyllyjä. Mitä ylemmäksi nousimme, sitä enemmän maisema alkoi muistuttaa Lapin tunturiylänköjä.

Polku oli paikka paikoin hankalakulkuinen kivisyyden ja savisten kuralällyjen takia. Kuljimme läpi outojen metsiköiden, joissa kohosi kuolleiden näköisiä tummarunkoisia puita. Tarkemmin katsoen pienet lehtien silmut olivat kuitenkin jo nupulla. Ruskeita lehmiä laidunsi polun vieressä juuri ennen Foncebadónia, missä pysähdyimme aamupalalle. Reilun tunnin ylämäkikävely oli saanut ruokahalun heräämään. Tilasin paistetuilla munilla ja pekonilla päällystetyn leivän, joka ilahdutti massiivisuudellaan. Tuija pisteli silmää räpäyttämättä valtavan chorizolla täytetyn leivän. Hostal-Restaurante El Trasgu de Foncebadónin yhteydessä toimi myös pieni puoti, jossa myytiin tavanomaisen rihkaman sijaan kaikenlaista caminolla oikeasti tarpeellista, taskulampuista ja veitsistä säilykkeisiin ja kuivattuihin hedelmiin.

Sitten edessä oli viimeinen nousuosuus Rautaristille. Taivaalle oli ilmestynyt pilviä, jotka ajoittain peittivät auringon lämmittävät säteet. Alapuolellamme levittäytyivät vihreät niityt ja laidunmaat. Maisemia ihaillessani mutustelin salmiakkia, jota olin saanut sekä Tuijalta että Anniinalta tuliaisina kaukaisesta Suomesta. Linnunruohot ja väriherneet kukkivat polun varrella. Kanervat muodostivat vuorien rinteille laajoja roosanpunaisia niittyjä.

Yhdentoista maissa saavuimme Rautaristille. Caminon reitin varrella on useita merkittäviä paikkoja, mutta harva niistä on yhtä ikoninen kuin Cruz de Ferro. Se kohoaa Foncebadónin solassa noin 1500 metriä merenpinnan yläpuolella. Monumentti on ulkoisesti vaatimaton, noin viisi metriä korkea puinen pylväs, jonka huipulla on pieni rautaristi. Nykyinen risti on kopio alkuperäisestä, joka siirrettiin turvaan vuonna 1976 ja on nykyään nähtävillä museossa Astorgan piispanpalatsissa. Saapuessani Rautaristille sen ääreen oli polvistunut aasialainen nainen, jonka huulet liikkuivat äänettömässä rukouksessa.

Pylvään juurella kohoaa jatkuvasti kasvava kivikasa, humilladero, johon laskin oman pienen kiveni. Olin saanut sen ensimmäisestä alberguesta Saint-Jean-Pied-de-Portista. Kivinen kumpu on muodostunut vuosisatojen aikana lukemattomien pyhiinvaeltajien jättämistä kivistä. Jokainen kivi edustaa yksittäisen Jaakontien kulkijan henkilökohtaista tarinaa, taakkaa, syntiä tai toivetta. Ensimmäisen ristin pystyttäminen liitetään 1000-luvulla eläneeseen erakkoon nimeltä Gaucelmo. Gaucelmo, joka tunnetaan myös Foncebadóniin perustamastaan pyhiinvaeltajien sairaalasta ja majatalosta, pystytti ristin sekä kristilliseksi symboliksi että käytännön tienviitaksi pyhiinvaeltajille.

Ylhäällä tuuli sen verran vinhasti, ettei sinne tehnyt mieli jäädä pitkäksi aikaa. Ohitimme Manjarin -nimisen kylän, jonka viimeinen asukas laittoi lapun luukulle vuonna 2022. Paikalla toimi nyt Food Truck -tyyppinen kahvila, mutta ilman asianmukaisia toilettifasiliteetteja, joten jatkoimme matkaa. Kivenheiton päässä partainen ukko ilmestyi lautahökkelistä tervehtimään. Leima pyhiinvaelluspassiin olisi ollut tarjolla, mutta ei vessaa, joten jatkoimme matkaa. Laskeutuminen El Aceboon oli kivinen ja paikoin varsin jyrkkä, mutta komeat maisemat korvasivat reitin rasittavuuden. Kuljimme kappaleen matkaa tien vieressä nauttien asfaltin tasaisuudesta ja piittaamatta virallisesta reitistä. Seudun kallioaines oli erikoisen liuskeista ja haurasta. Poimin käteeni yhden pitkulaisen, veistä muistuttavan kiven kappaleen. Se mureni vähäisestäkin voimasta.

El Acebossa popsittiin salaatit. Koko tauon ajan olin kuvitellut lataavani kännykkääni, mutta lähtöä tehdessä ilmeni, että pistorasia ravintolan seinässä oli ollut vain hämäystä. Sitten lasku jatkui jyrkkänä, loputtoman tuntuisena, kivisenä ja alituista tarkkaavaisuutta vaativana. Kaksi vihreää liskoa vilahti polun yli edessämme. Tuntui etuoikeudelta laskeutua polkua näin hyvällä säällä. Sateessa ja pimeällä kulku olisi ollut monta kertaluokkaa vaativampaa ja vaarallisempaa. Alemmaksi laskeutuessa polun viereen ilmestyi kellovihmojen ja pihkakistuksien valkoisia sekä laventelin violetteja kukintoja. Ohitimme kaksi ikivanhaa paksurunkoista puuta, jotka kohosivat polun vieressä synkkinä ja rujoina.

Riego de Ambrosissa Tuija tiedusteli paikallisesta alberguesta, voisiko pistäytyä vessassa, mutta tuli käännytetyksi pois. Aprikoin mielessäni, millainen mahtaa olla sellaisen ihmisen psyykkinen rakenne, joka kieltää lähimmäiseltään vessan käytön. Läheltä löytyi kuitenkin baari, missä pysähdyimme keräämään voimia viimeiselle laskeutumisosuudelle, johon kului reilu tunti. Vihdoin loputtomalta tuntuneen huolellisen askelluksen jälkeen saavuimme Molinasecaan puoli kuuden maissa ja aiempaa selvästi parempi vointinen Anniina käveli vastaamme.

Anniina kertoi nukkuneensa Molinasecaan saavuttuaan, mutta päättäneensä sitten jaloitella kaupungilla. Hankittuaan ruokatarpeita ja käteistä Anniina oli pysähtynyt kuvaamaan vanhan talon etuovea, jonka yläpuolelle oli kiinnitetty “Myytävänä” -kyltti. Huoliteltu herrasmies oli ohi kulkiessaan huikannut, aikoiko Anniina ostaa talon.

Päivätorkkujen jälkeen Anniina oli suunnannut kohti paikkakunnan kirkkoa ja löytänyt samaisen herrasmiehen istuskelemasta kirkon pihalla vihreä kravatti ojennuksessa ja kalliit kengät moitteettoman puhtaina. Mies esittäytyi Timiksi. Hän kertoi kunnostaneensa kirkon pihan sekä rakennuttaneensa uuden kappelin Rautaristin vanhan huonokuntoisen kappelin tilalle. Kirkon pihalla Tim istuskeli kuunnellakseen pyhiinvaeltajien huolia ja murheita, tarinoita ja kohtaloita, joita ihmiset kuulemma halukkaasti jakoivat hänen kanssaan.

Oman caminonsa Tim kertoi tehneensä yhdeksän vuotta aikaisemmin ja kotiin palattuaan saaneensa vision tai päähänpinttymän kappelista, jonka ovi olisi auki. Tim oli palannut Espanjaan, mutta tällä kertaa hän oli ajellut caminon reittiä taksilla etsien sopivaa kappelia, joka oli lopulta löytynyt Rautaristin luota. Sen jälkeen Tim oli palannut vielä kahdeksi vuodeksi Amerikkaan, myynyt omaisuutensa ja muuttanut sitten Molinasecaan, missä kertoi nyt asuneensa kuutisen vuotta.

Illastimme Timin kanssa hänen suosittelemassaan Restaurante Las Meigas de Josema. Tim esitteli kävelysauvansa, jonka kahva oli veistetty eläimen pään kaltaiseksi siten, että siinä oli piirteitä kirahvista, apinasta, koirasta ja monesta muustakin eläimestä. Sauva palveli paitsi 80-vuotiaan Timin kävelysauvana, myös kätevänä jäänsärkijänä ihmisten arvuutellessa, mikä eläin kahvaan oli veistetty.

24. Kävelypäivä. Molinaseca — Camponaraya. Sehän se on mielessä heti herätessä, aamukahvi. Päästyämme kylän pääkadulle, ilmeisesti kovastikin aamukahvia etsivien näköisinä, reppuselkäinen papparainen viittilöi seuraamaan. Hyvää ja vahvaa kahvia olisi kuulemma saatavilla kadun päädyssä. Kipitimme ukon perässä ohittaen keskiaikaista tunnelmaa huokuvan Molinasecan kivitaloja ja kapeita kujia. Ja toden totta, pitkän kadun päädyssä sijaitsi peräti kolme kahvilaa. Ja ne kaikki olivat kiinni.

Ei tehnyt mieli palata kylän toiseen päähän. Hieman harmistuneina suuntasimme kohti kahdeksan kilometrin päässä sijaitsevaa Ponferradaa. Ensimmäiset kilometrit taittuivat jalkakäytävällä tien laidassa. Retkikunnan terveysrintamalta kantautui sekä hyviä että huonoja uutisia. Anniina näytti paljon aiempaa virkeämmältä. Edellisiltainen keittoannos oli pysynyt sisällä ja askel kulki nyt kevyesti. Itselläni sen sijaan oli kurkku kipeänä. Ilmeisesti olin vilustunut edellisen aamupäivän kylmässä nousussa Kantabrian vuorille. Olin kulkenut ilman takkia luottaessani liian paljon kropan omaan lämmöntuottoon.

Caminon reittimerkinnät ohjasivat meidät soratielle. Luonto vaikutti vehreämmältä Cantabrian vuorten tällä puolen. Yli 300 kilometrin mittainen vuorijono muodostaa maantieteellisen esteen pohjoisen rannikkoalueen ja Meseta välille, mikä vaikuttaa huomattavasti alueen ilmasto-olosuhteisiin. Ero kosteiden pohjoisrinteiden ja kuivempien etelärinteiden välillä on silmiin pistävä. Olin juuri astumassa pois oikealta reitiltä pienessä Campon kylässä, kun englantilainen peregrina viittilöi oikean suunnan. Kiitin ja astelimme kappaleen matkaa rinnan. Britti kertoi käyneensä Suomessa helmikuussa, uineensa avannossa ja pitäneensä ruoasta, mutta kauhistuneensa viinin hintaa. Hiljattain eläköityneellä naisella oli suunnitelmissaan yli 30 km päivätaival.

Ponferradan reunalla pysähdyimme aamiaiselle ensimmäiseen avoimeen kahvilaan. Aamulenkki oli saanut ruokahalun heräämään. Voilla ja hillolla päällystetty paahtoleipä maistui makoisalle. Kahvikupposen lisäksi pakettiin kuului lasillinen juuri puristettua appelsiinimehua. Samaan baariin tupsahti myös Lori, jonka olin tavannut Mansilla de las Mulasin jälkeen. Tänään olisi ohjelmassa kipsin poisto ja röntgenkuvien ottaminen kyynärvarresta tilannearviota varten. Tuija onnistui purkamaan ja levittämään lähes koko reppunsa sisällön kahvilan ruokapöytään ja kertoi sitten edellisenä iltana yrittäneensä pestä hiuksensa aurinkovoiteella. Se oli ollut samankaltaisessa tuubissa kuin shampoo. Ei ollut vaahdonnut kovinkaan hyvin.

Olimme saapuneet El Bierzon alueen pääkaupunkiin, joka sijaitsee Sil- ja Boeza-jokien yhtymäkohdassa, laajassa vuorten ympäröimässä laaksossa. Ponferradan keskustaa lähestyessämme Anniina, jokseenkin merkittävä arktinen oviesteetikko, löysi paljon mielenkiintoista kuvattavaa. Tämän peregrinan huomio kiinnittyy erityisesti elämää nähneisiin, kolhuisiin ja patinoituneisiin ovenrähjiin. Ensimmäisillä caminoillaan Anniinan fokus oli ollut ovissa itsessään, ovien kyvyssä ilmentää ovisuutta. Nyttemmin tarkastelukohde on laajentunut myös ovien läheisiin rakenteisiin ja ilmiöihin, sanalla sanoen oviin konteksteissaan.

Ponferradan merkittävin historiallinen vaihe liittyy Temppeliritareihin, jotka saivat kaupungin haltuunsa 1100-luvulla ja rakensivat vaikuttavan linnan suojelemaan pyhiinvaeltajia. Linna on yksi parhaiten säilyneistä koko Espanjassa. Linnan vieressä kohosi synkän näköinen patsas. ”Nazareno Lambrión Chupacandiles” on Ponferradan pääsiäisviikon perinteikäs hahmo, tehtävänään ilmoittaa pääsiäisviikon saapumisesta. Perinne juontaa juurensa 1600-luvulle. Lambrión Chupacandiles kiertää Ponferradan katuja kolmen tunnin ajan, tarkoituksenaan muistuttaa kaikkia veljeskunnan jäseniä siitä, että on aika valmistella kaavut juhlamenoja varten. Perinteisesti Lambrión Chupacandiles kiertää bodegojen kautta, missä hänelle tarjotaan uuden sadon viiniä.

Kävellessäni Parque de la Concordian puiden katveessa oikea nilkkani alkoi temppuilla. Kipu vihlaisi terävänä. Olin jonkin matkaa Tuijan ja Anniinan jäljessä ja välimatka alkoi kasvaa nopeasti. Oli pakko hidastaa vauhtia ja kuulostella koiven tilannetta. Ravistelin jalkaa ja otin muutamia erinomaisen tietoisia ja huolellisia askeleita rauhoittaakseni tilanteen. Minkäänlaista merkille pantavaa, hankalaa askelta en muistanut ottaneeni, mutta mieleeni juolahti kaksi mahdollista selitystä kivulle. Edellisen päivän pitkä ja rasittava laskeutuminen Cantabrian vuorilta alas Molinasecaan oli ehkä kumuloinut rasitusta nilkkaan siten, etteivät kaikki osaset jaksaneet toimia asianmukaisesti. Toinen selitys liittyi laskeutumisesta aristavien pohjelihasten kireyteen. Ehkä normaalia piukeampi lihas kiskoi koko nilkan pois normaalista asennostaan. Puolen kilometrin kuluttua kipua katosi yhtä salaperäisen äkillisesti kuin oli ilmaantunutkin.

Lyhyen kävelypäivän viimeiset kilometrit taittuivat leppoisasti poutasäässä, välillä kahviloissa pistäytyen. Polun varressa kasvoi vihamielisen näköisiä kruunuohdakkeita, punaisia unikoita ja valkoisia koiranheisiä.

Columbrianoksen kirkon pihalla kohosi betonista valettu pylväs jonka nokassa näkyi valtava kattohaikaran pesä. Rakennelman alapuolisissa koloissa näytti olevan pikkulintujen pesiä. Kylän kahvilassa Syötiin lounassalaatit television lähettäessä ohjelmaa uuden paavin valinnasta. Camponarayassa julisteissa mainostettiin seuraavana päivänä alkavaa hevosjuhlaa, johon emme valitettavasti ennättäisi osallistua. Päivälliseksi nautittiin frittimuikkuja ja keitettyjä pottuja.

25. Kävelypäivä. Camponaraya — Trabadelo. Olin kaavaillut herääväni reippaasti kuudelta, mutta ilmeisesti krahnaus kurkussa oli verottanut voimavaroja. Kömmin sängystä vasta puoli yhdeksän maissa, sulloin kamat reppuun ja raahauduin alakertaan missä Tuija ja Anniina popsivat aamiaista. Sanottiin heipat. Naiset palaisivat ensin Ponferradaan ja siitä sitten etappi kerrallaan kohti napapiiriä ja itse jatkaisin patikointia kohti Santiago de Compostelaa. Löntystelin verkkaisesti kohti Cacabelosta. Yskitti. Matkaa oli vain reilut viisi kilometriä, mutta taivallus tuntui kestävän ikuisuuden.

Toissapäiväinen vilustuminen tuntui paitsi kurkussa ja jaloissa, myös mielialassa. Kröhä oli vienyt joustavuuden askelista ja vauhdin kävelystä, ja köpöttelin eteenpäin kuin tutiseva vanhus. Värit olivat kadonneet maailmasta ja kaikki tuntui yhdentekevältä. Cacabeloksessa popsin palan pottumunakasta maistamatta mitään, mutta kupillinen kahvia sentään maistui tervalta. Jatkoin matkaa ja ohittaessani paikkakunnan arkeologista museota puhelimeni soi sen merkiksi, että oli työhaastattelun aika. Liikenteen melu hiljeni, kun siirryin viereiseen puistoon. Oli vaikea keskittyä. Yritin olla yskimättä ja tehdä asiallisen vaikutelman.

Cúa -joen ylityksen jälkeen tien vieressä kohosi museoitu viinipuristin. Kastanjapuusta valmistettua massiivista laitetta käytettiin aikoinaan rypäleiden puristamiseen ja rypälemehun keräämiseen. Puristimen painon yhteydessä oleva kara mahdollistaa nivelletyn palkin liikuttamisen. Muutaman kilometrin töisevän paarustamisen jälkeen pysähdyin Jardin de Pieros -kahvilaan, missä siemailin espresson. Samaan paikkaan tupsahti italialainen pariskunta. Hintelän ja töykeän kiivasluontoisen miehen seurassa kulki ehkä kaunein nainen, jonka ihmiskunta on tuottanut. Pistäydyin keventämässä oloani vessassa ja kuulostelin samalla sananvaihtoa kahvilan puolelta. Kiivas italiaano menetti malttinsa käsitettyään vessan olevan vain kahvilan asiakkaille. Mies huusi ja meuhkasi, mutta kahvilan emäntä piti pintansa.

Saavuin Villafranca del Bierzoon puoli kahden maissa. Ohitin romaanisen Pyhän Jaakon kirkon. Pyhiinvaeltajat, jotka eivät keskiajalla sairauden tai vammojen takia voineet jatkaa matkaansa Santiagoon asti, saivat tästä kirkosta compostelan, joka osoitti heidän suorittaneen pyhiinvaelluksensa hyväksyttävällä tavalla. Laskeuduin kylän pääkadulle ja söin koko reissun runsaimman Ensalada Mixtan.

Jatkaessani matkaa harmaanvalkoinen kissa pysähtyi puistossa eteeni kuin haluten kertoa jotain. Seurasin kattia vähän matkaa ja se pysähtyi popsimaan kivimuurin viereen kaadettuja koirannappuloita. Kiitin kissaa hoksautuksesta, mutta kerroin jo nauttineeni lounaspalan läheisessä kahvilassa. Villafranca de Bierzon alueella vallitsee välimerellinen mikroilmasto, joka on ihanteellinen erityisesti Mencía- ja Godello-rypäleille ja mahdollistaa sadonkorjuun kuukautta aiemmin kuin Kastiliassa. Viininviljelyllä on täällä pitkät perinteet. Roomalaiset toivat viiniköynnökset alueelle ja myöhemmin Clunyn munkit jatkoivat ja kehittivät viljelyä 1000-luvulla. Phylloxera-kirva tuhosi viinitarhoja 1800-luvun lopulla, mutta alueen viinitarhat toipuivat varttamistekniikoiden avulla.

Alkoi sataa, mutta ei hätää, sillä olin varautunut tilanteeseen. Kaivoin Anniinalta perimäni sateenvarjon rinkkani taskusta ja pukkasin sen auki. Ohitin Santa María de Cluniacon kollegiaattikirkon, joka oli alunperin 1100-luvulla Clunyn luostari. Villafrancan markiisit rakensivat raunioituneen monumentin uudelleen 1500- ja 1700-lukujen välillä. Se on tyylien sulatusuuni. Uudelleenrakentaminen aloitettiin myöhäisgoottilaisena ja sitä täydennettiin renessanssi- ja barokkikappeleilla sekä rokokoo -tyylisellä kuorilla 1700-luvun jälkipuoliskolla.

Sade yltyi rajummaksi ja alkoi tuulla. Edessä oli päivän viimeinen peninkulma. Caminon reitti seuraili lähes koko matkan Trabadeloon A-6 -tietä. Tuulenpuuska tempaisi uuden sateenvarjoni ylösalaisin rikkoen heppoisen saranamekanismin. Sade ropisi kuoritakin huppuun miltei peittäen ohi huristavien autojen äänet. Kosteus valui hiljalleen alemmaksi selkääni ja rintaani pitkin. Puuduttavan, hitaan ja litisevän märän taivalluksen jälkeen ilahduin nähdessäni lopulta Alberguen, josta olin varannut makuupaikan. Pudotin rikkoutuneen sateenvarjon roskikseen, kävin kuumassa suihkussa, popsin ison salaattiannoksen ja vetäydyin levolle yläkertaan.

26. Kävelypäivä. Trabadelo — Fonfría. Kömmin ulos aamuyön pimeyteen varttia vaille kuusi. Kurkku tuntui edelleen karhealta, mutta ei pahemmalta kuin edellisenä päivänä ja toisaalta oireet olivat pysytelleet täsmälleen samassa kohdassa eskaloitumatta esimerkiksi nuhaksi. Ja kun olo ei edelleenkään ollut kuumeinen, suuntasin kohtalaisin voimavaroin kohti noin 30 kilometrin päivätaivalta. Tosin se olisi maaston ja ennustetun säätilan takia kertaluokkaa raskaampi kuin pelkän pituuden perusteella voisi olettaa. A-6 tietä kannattelevat siltarakenteet lipuivat näkyviin pimeydestä ja autojen valot vilahtelivat kaukana ylhäällä. Kaksi aasialaista Jaakontien kulkijaa hipsivät ohitseni ja katosivat sitten aamuyön hämyyn.

Tunnin kävelyn jälkeen hörppäsin aamukahvin Hotel Valcarcen aularavintolassa ja sitten toisen Ruitelanissa. Noin peninkulman kävelyn jälkeen alkoi kahdeksan kilometrin nousuosuus kohti O Cebreiroa. Samalla alkoi tihuttaa. Alkumatka päällystetyllä tiellä taittui kevyesti, sitten reittimerkinnät ohjasivat maapohjaiselle polulle, jossa täytyi tasapainoilla kivien, lätäköiden, saviliejun ja hevostenlannan läpi. Saavuin La Fabaan sopivasti ennen isompaa tungosta ja ennätin kahvittelemaan ja lataamaan puhelinta kaikessa rauhassa. Lähtöä tehdessäni väkimäärä alkoi kasvaa ja samaan pöytään tupsahtivat lohjalaiset Kurre ja Outi. Oli hauska kommunikoida taas suomenkielellä.

Vessassa pistäytyessäni huomasin oikean alaluomeni roikkuvan ja pullistuneen hassun näköisesti. Joku röyhkeä moskiitto oli käynyt yöllä aterioimassa. Sitten taivalta jatkaessani alkoi myös jaloissani tuntua kutiavia kohtia, jotka erottuivat paukamina kuorihuosujen läpi tunnustelemalla. Olin ilmeisesti jokin aika sitten muodostanut yöllisen pitopöydän myös lutikoille. Seuraavalle lepotauolle pysähdyin jo parin kilometrin päässä La Lagunassa. Tiskin takana hääräili sama miekkonen kuin edellisessä majoituspaikassa Trabadelossa. Vesipullon täyttäminen ei maksanut mitään. Palasin polulle varmana Via Dolorosan jatkumisesta, mutta vastoin odotuksiani sade näytti loppuvan.

Viimeiset kilometrit O Cebreirolle taittuivat poutasäässä ja oudon kevyesti vaatteiden kuivaessa ja mielialan kohotessa viehättävää maisemaa ihaillessa. Pilvenriekaleet vaelsivat vuortenhuippujen lomassa ja vihreät niityt levittäytyivät rinteille. Ohitin ryhmän vaeltajia, jotka työnsivät polkupyöriään ylöspäin rasituksesta puuskuttaen. 

Astuin Galician itsehallintoalueelle ohittaessani kivisen rajapyykin. Sitten Carrion de los Condesin jälkeen tapaamani australialaiset Larry ja Sally kipittivät taas kerran ohitseni. Kummastelin reppujen puuttumista ja parivaljakko kertoi jättäneensä ne kuljetuspalvelun huoleksi. O Cebreiroa lähestyessäni kuulin säkkipillin ääntä. Pudotin pari kolikkoa pillipiiparin astiaan ja jatkoin kiireesti matkaa. Musisointi oli niin äänekästä, että myös korvani alkoivat soivat.

Säkkipilli Espanjassa ei ole yhtenäinen käsite, vaan se kattaa joukon erilaisia alueellisia soittimia, joilla kullakin on oma äänensä ja historiansa. Vaikka säkkipilli usein yhdistetään pohjoisempiin kelttiläisiin maihin, Iberian niemimaalla on omat säkkipilliperinteensä jo roomalaisajoista lähtien. Galicialainen Gaita galega on kansainvälisesti tunnetuin espanjalainen säkkipilli. Soitin on kehittynyt yksinkertaisemmasta keskiaikaisesta muodosta nykyiseen, usein kolmibordunaiseen asuunsa. Gaita galega on keskeinen osa kansanmusiikkia, tansseja, uskonnollisia kulkueita ja sosiaalisia kokoontumisia.

Popsin salaattiannoksen ja jatkoin matkaa, kun poutasää näytti vielä jatkuvan. Ohitin muutamia perinteisiä pallozoja. Palloza on kiviseinäinen, pohjakaavaltaan soikea tai pyöreä rakennus, jota peittää olkikatto. Sillä on yhteys kelttiläisiin rakennusperinteisiin ja rautakautiseen "pyöreätalo"-kulttuuriin, jota esiintyi eri puolilla Eurooppaa, myös Britanniassa. Joillakin alueilla Pallozoja käytettiin asumuksina 1900-luvun loppupuolelle saakka. Pallozan rakenne soveltuu mainiosti Galician vuoriston ankaraan ilmastoon, jolle ovat ominaisia kylmät, pitkät talvet ja runsaat lumisateet. Paksut kiviseinät ja olkikatto tarjosivat erinomaisen lämmöneristyksen.

Kipitin kastumatta muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan Liñaresiin ja astuin sisään Casa Jaimeen. Sinne oli kerääntynyt melkoinen joukko reppuselkäisiä kulkijoita. Siemailin kahvin ja juuri, kun olin aikeissa jatkaa matkaa alkoi taas sataa. Seisoskelin ovensuussa taivaalle tähystellen ja tilannearviota laatien, kun valkoinen kissa pyörähti kulman takaa eteeni. Se mourusi surkealla äänellä kuin kysyen lupaa puikahtaa sisään avoimesta ovesta. Selitin sille, ettei minulla ollut valtuuksia moisen päätöksen tekemiseen. Sitten korkeuksista alkoi ropista rakeita ja etäältä kantautui vaimeaa ukkosen kumua. Vetäydyin oviaukosta takaisin baaritiskin ääreen.

Joku aloitti keskustelun bussikyydistä. Kullakin oli tähtäimessä omat ennalta varatut majapaikkansa ja läheiselle bussipysäkille kohtapuoliin pysähtyvä onnikka näyttäytyi useimmille mieluisana, sateelta pelastavana mahdollisuutena. Kyytiä odotellessa nuori peregrina esitti keskiaikaisen kirkkolaulun.

Sitten siirryttiin paikkaan, jossa bussipysäkin oletettiin sijaitsevan. Minkäänlaista kylttiä ei tienposkessa ollut. Joukkoon levisi riehakkaan synnillinen ilakointi siitä, että kävelyn sijaan ajettaisiinkin onnikalla. Rikollisliigaa täydennettiin vielä huutelemalla tien toisella puolella kyyryssä eteneville kulkijoille. Kaksi kiinalaista naista ilahtui tästä niin, että nauroivat ääneen ja kertoivat ratsastaneensa hevosilla O Cebreirolle. Itävaltalainen Emil, jonka oli tavannut Sahagunin jälkeen, ihasteli aidan takana laiduntavien nautojen komeita sarvia ja paksuja nahkoja kertoen isänsä toimineen nauta-alalla.

Onnikka saapui viitisen minuuttia myöhässä. Tässä vaiheessa olimme taas kastuneet litimäriksi ja sullouduimme miellyttävän lämpimän ajoneuvon istuimille. Hyppäsin pois Fonfríassa pohtien keinoja välttyä öisiltä lutikanpuremilta, joista en suoranaisesti nauttinut. Kysyin tekoälyltä auttaisiko valojen päällä pitäminen. Ei kuulemma tepsisi. Pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet toimisivat paremmin. Kävin suihkussa ja laahustin majatalon ravintolaan päivälliselle. Loputtomalta tuntuva kylmyys ja kosteus, vilustuminen ja lutikoiden puremat alkoivat tympäistä. Sääennuste lupasi koiranilman jatkuvan vielä usean päivän ajan. Kaiken kukkuraksi olin myöhässä kaavailemastani aikataulusta. Mikäli mielisin ennättää Santiago de Compostelasta lähtevälle peluulennolle, luvassa olisi pitkiä ja märkiä päivätaipaleita koko loppureissulle.