Kiimingin kirkko

Kävelylenkki talvisessa postikorttimaisemassa Kiiminkiin ja takaisin (reitti kartalla) muodostui samalla jalkojen kestävyyskokeeksi. Menomatkalla oli tarkoitus pysähtyä aamukahville Jäälin Shellille, mutta epähuomiossa pätkyttelin taukopaikan ohi.



Kiimingin kirkko,
etualalla kellotapuli

Retken tutustumiskohteena oli Kiimingin kirkko, joka on yksi  maamme parhaiten alkuperäisen asunsa säilyttäneitä puukirkkoja. Se pystytettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1760 (kartta). Perusmuodoltaan kirkko on ristikirkko, jonka ulkokulmat on viistetty. Paanukatto on jyrkkä ja särmikkäästi aumattu. Pohjalaistyyppinen renessanssitapuli valmistui vuonna 1777. Kirkossa on 450 istumapaikkaa. Nykyiset 14-kertaiset urut rakensi Urkurakentamo Tuomi vuonna 1978.

Kuoriosaa hallitsee hirsipintaan maalattu triptyykki

Toppelius:
Jeesus ristiinnaulittuna

Maineikas oululainen kirkkomaalari Toppelius maalasi alttariseinän triptyykin. Keskellä on kuvattuna Jeesus Getsemanella. Vasemmalla on kuva Mooseksesta ja vaskikäärmeestä, oikealla Jeesus ristiinnaulittuna. Toppelius koristeli myös saarnastuolin apostolinkuvilla, jotka tosin ovat jo tuhoutuneet. Kirkkosalin seinällä on kehystetty öljymaalaus Jeesus ristillä vuodelta 1769.

Oskari Jauhiainen:
Sotilaan hyvästijättö

Vapaussodan sankarivainajien muistomerkki pystytettiin vuonna 1921. Kirkkopihassa on 61 talvi- ja jatkosodissa kaatuneiden sankarihautaa, joiden muistoa kunnioittavan muistomerkin Sotilaan hyvästijättö suunnitteli kiiminkiläissyntyinen kuvanveistäjä akateemikko Oskari Jauhiainen. Muistomerkki pystytettiin vuonna 1949. Kiimingissä on nykyisin O.Jauhiaisen taidemuseo, missä voi tutustua taiteilijan muuhunkin tuotantoon.

Ennakkotietojen perusteella Kiimingissä olisi pitänyt olla Kotipizza, mutta käytännössä sitä ei löytynyt. Onneksi paikkakunnalla oli kebab-pizzeria, josta sain oivallisen lätyn. Kotimatkalla taukopaikkoja olisi ollut useampiakin, mutta nyt oli niin kiire, ettei taukoja ennättänyt pitää. Askelmittarissa 48 km.

Lisätietoja esim. Lämsä, E. Oulun seudun kirkot, Viestimix 1999.

Haukiputaan kirkko

Ensimmäinen pitempi kävelylenkki pitkään aikaan kulki Linnanmaalta Rajakylän, Pateniemen, Herukan, Kellon ja Hookananpään kautta Haukiputaalle ja takaisin. Ennen lähtöä popsin koemielessä englantilaistyylisen aamiaisen: paistettua pekonia, munaa ja tomaattia sekä papuja tomaattikastikkeessa. Sen avulla jaksoikin helposti patikoida aamukahville Haukiputaalle. Olin varannut evääksi juustolla ja kylmäsavuporolla vuoratun ruisleivän, mutta epähuomiossa tulin Haukiputaalla popsineeksi kokonaisen pizzan. Pakkanen pysytteli koko reissun ajan kuuden ja kahdeksan asteen välissä ja ilma oli tyyni - sunnuntaikävely miellyttävimmästä päästä! Askelmittarissa 37 km.

                                         

Haukiputaan kirkko

Retken varsinaisena kohteena oli Haukiputaan vuonna 1762 valmistunut kirkko (kartta). Aamukahvilla Hotelli Samanttassa paikallinen isäntä kertoi, että Kiiminkijoen etelärannalla sijaitsevan kirkon katto uusittiin edellisenä kesänä. Muiden kuvakirkkojen tapaan Haukiputaan kirkossa on runsaasti seinä- ja kattomaalauksia, jotka ovat aikansa tunnetuimman kirkkomaalarin, oululaisen Mikael Toppeliuksen käsialaa. Toppeliuksen maalauksia on ollut Suomessa noin 40 kirkossa, mutta osa niistä on palanut. Haukiputaan kirkon pohjoisristin viimeistä tuomiota kuvaavaa maalausta jotkin taidehistorioitsijat ovat pitäneet suomalaisen barokkitaiteen merkittävimpänä tuotteena.



Mikael Toppelius: Viimeinen tuomio (Wikipedia)

Lisätietoja Haukiputaan kirkosta: Lämsä, E. Oulun seudun kirkot, Viestimix 1999.

León - Astorga 4.-5.10.2010 & Sarria - Santiago de Compostela 6.-9.10.2010

Prologi: Työ ja huvi paiskasivat kättä lokakuun caminolla. Reppuihin pakattiin vaellusvarusteiden lisäksi kannettavat tietokoneet, kirjoja ja muuta lähdeaineistoa. Ajatuksena oli kävellä alkupuoli kustakin vaelluspäivästä ja käyttää loppuaika tieteelliseen työskentelyyn eli artikkeleiden ja kongressipapereiden kirjoittamiseen. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna kahdeksan seikkailuhenkistä akateemista työläistä kohtasivat Santanderissa, mistä matka jatkui autokyydillä kävelyosuuden aloituspaikkaan eli Leóniin.

1. kävelypäivä ma 4.10.2010 León - Villadangos del Páramo. Tien päälle klo 10. Leónin katedraalin (kartta) ja läheisen San Isidoron basilikan ihailuun kului tovi, sitten suunta länteen. Caminon neljänneksi suurimman kaupungin katuja pitkin oli helppo kulkea, keltaisia nuolia ja muita opasteita löytyi riittävän tiheästi. Pyhän Markuksen aukiolla nökötti pronssiin valettu pyhiinvaeltaja entisen Pyhän Jaakon ritarikunnan päämajan, nykyisen hienostohotellin edustalla.

Päivästä kehkeytyi aurinkoinen, joskin melko tuulinen. Virgen del Caminossa pidetyn kahvitauon jälkeen kaupunkimaisemat jäivät taakse. Kahdesta vaihtoehtoisesta reitistä valitsimme lyhyemmän.

San Miguel del Caminon kohdalla kahdella navigaattorilla varustettu, norsunluutornista pudonnut iskujoukkomme kääntyi itsevarmasti vasemmalle. Päädyimme kulkemaan valtatien vartta pitkin jokseenkin oikeaan suuntaan, mutta sivussa varsinaiselta pyhiinvaellusreitiltä. Tästä pienestä harharetkestä Robledo de la Valdoncinan kautta oli kuitenkin se ilo, että juuri sopivaan aikaan vastaan tuli huoltoasema, jonka takapihalla eväitä oli mukava pistellä poskeen. Päivän uusi makuelämys oli colalla laimennettu punaviini.

Muutaman kilometrin jälkeen tarjoutui mahdollisuus palata keltaisten nuolien viitoittamalle reitille. Seitsemän kilometrin jälkeen olimme Villadangos del Páramosta, missä majoituimme Albergue Municipaliin. Sitten muutama tunti kirjoittamista ja päivällinen paikallisessa ravintolassa ja yöpuulle. Askelmittari ilmoitti päivätaipaleen pituudeksi 26,5 km ja Sports Tracker 27,5 km. Kuvakooste päivän harharetkistä.

2. kävelypäivä ti 5.10.2010 Villadangos del Páramo - Astorga. Tien päälle klo 8. Nouseva aurinko värjäsi itäisen taivaan punaiseksi. Seitsemän kilometrin patikoinnin jälkeen San Martin del Caminon alberguessa nautittiin kevyt aamiainen - paahdettua leipää, kahvia ja mehua.

Puente de Orbigoon (kartta) saakka caminon reitti kulki vilkkaan N-120 vieressä. Tuuli ei enää tuivertanut yhtä navakasti kuin edellisenä päivänä. Kahvitauko pidettiin Hospital de Orbigon kuuluisan sillan päästä löytyneessä kahvilassa. Jälleen oli mahdollista valita useampia erilaisia Astorgaan johtavia reittejä ja "Mobile Proceedins Writing Workshopin" osallistujat hajaantuivat tehokkaasti loppumatkan ajaksi.

Tästä eteenpäin reitti kulki peltojen, ränsistyneiden maatilojen ja muutaman pienen kylän halki. Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Asettelin huivin lippalakin alle suojaamaan niskaa. Pitkähihainen juoksijanpaita osoittautui oivaksi camino -varusteeksi. Se on ohuempi kuin T-paita ja suojaa käsivarretkin auringolta.

Seitsemän kilometriä ennen Astorgaa (kartta) ostin lasillisen vettä huru-ukolta, joka oli perustanut pienen myyntikojun ladon edustalle. Vähän matkan päässä vastaan tölväsi valtava lammaslauma. San Justo de la Vegan ja Astorgan välistä löytyi taas yksi roomalaisten siltainsinöörien taidonnäyte. Perillä Astorgassa klo 17 tienoilla. Askelmittarissa 32 km ja Sports Trackerissa 35 km.

Valitsin yöpymispaikaksi Hotel Gaudin, joka sijaitsee vastapäätä Gaudin suunnittelemaa Palacio Episcopalia. Perustelin itselleni alberguen laistamisen flunssalla, joka oli päivän mittaan tehnyt muutamia tiedusteluhyökkäyksiä ja aloitti nyt illalla täysimittaisen offensiivin. Suihku, muutaman tunnin kirjoitusrupeama hotellin hallissa ja menu del dia.

Mutta ei päivää ilman uutta hoksausta! Pesin kahden päivän ajan palvelleet vaellussukat ja juoksijan paidan. Koska hotellihuoneessa ei ollut pyykin kuivaamiseen sopivaa lämmintä patteria, päätin kokeilla kuinka hyvin voisin itse toimittaa tuota virkaa. Märkien vaatteiden päälle pukeminen oli hieman epämiellyttävää, mutta peiton alla vilun tunne katosi pian ja aamulla vaatteet olivat kuivat. Makuupussissa temppua ei varmaankaan kannata kokeilla. Kuvakooste.

3. kävelypäivä ke 6.10.2010 Sarria - Portomarin. Herätys klo 6.45 ja parin tunnin ajomatka Sarriaan. Taivas oli yön aikana muuttunut harmaaksi. Vettä ropisi vuoren rinteelle rakennetun kaupungin kaduille. Aamiaiseksi löytyi taas paahdettua leipää, marmeladia ja kahvia. Patikoimaan päästiin vasta kymmenen tienoilla. Kaupungista laskeuduttaessa näkyi erikoinen hautausmaa. Vainajien jäännökset oli arkistoitu vierekkäin ja päällekkäin muutamaan suureen hyllykköön.

Siirtyminen Galiciaan oli muuttanut myös maastonmuodot. Kahden ensimmäisen päivän rauhallisesti kumpuilevien viljelysmaiden tilalla oli nyt korkeita metsäisiä kukkuloita ja vehreitä laaksoja. Kostea ja lämmin ilma yhdessä korkeuserojen kanssa sai hien virtaamaan. Koko loppumatka Santiago de Compostelaan saakka tulisi olemaan yhtämittaista ylämäki-alamäki -vuorottelua.

Siirtyminen lähemmäksi Santiagoa näkyi myös pyhiinvaeltajien lisääntymisenä. Välillä kävelijöitä näkyi pitkä jono sekä edessä että takana. Kissoja, koiria, kanoja ja muita kotieläimiä näkyi talojen pihoilla. Yhden tienmutkan takaa ilmestyi kaksi valtavaa sikaa. Paikka paikoin polkua reunustavat puut kaartuivat kävelijöiden ylle lehväkatoksi, joka harmillisesti ei kuitenkaan pitänyt sadetta. Silloin tällöin näkyi matkalla uupuneille pyhiinvaeltajille pystytettyjä muistomerkkejä.

Talojen pihoilla omilla jaloillaan nököttävät pienet aittamaiset kopit herättivät kummastusta. Suurin osa pömpeleistä oli rakennettu kivestä tai tiilistä, muutamat puusta. Selénin matkakertomuksen mukaan näitä hórreo -aittoja käytetään Galiciassa vieläkin ruoan säilytykseen. Toista metriä korkeiden jalkojen tarkoitus on estää jyrsijöiden vierailu ruoka-aitassa. Hórreo -aittojen seinissä olevat raot varmistavat riittävän ilmanvaihdon ja siten ehkäisevät elintarvikkeiden homehtumista.

Ennen Portomarinia täytyi vielä ylittää huikean korkea silta, jolta avautui hulppeat maisemat jokilaaksoon. Kaukana suoraan alapuolella näkyi vanha kivisilta. Päivän kävelyurakka päättyi klo 17 romaanista tyyliä edustavan Pyhän Nikolauksen kirkolle, joka toimi keskiajalla myös johanniittojen puolustuslinnakkeena. Askelmittarissa 23 km, Sports Trackerissa 27 km.

Flunssa vaivasi edelleen, joten en empinyt hotellihuoneen varaamista. Hotelli Villa Jardinista löytyi hupaisa kolikoilla toimiva jalkojenhieronta-automaatti sekä oivallinen ryhmätyötila illan kirjoitussessiota varten. Päivälliseksi Tortilla española ja jälkiruoaksi Tarta de Santiago. Hyvää oli. Kuvakooste sateisen päivän maisemista.

4. kävelypäivä to 7.10.2010 Portomarin - Palas de Rei. Hotelliaamiainen koostui kahvista, tuoreesta appelsiinimehusta, palasesta sokerikakkupohjaa ja sämpylästä, joka tällä kertaa yllättäen tarjoiltiin paahtamattomana. Espanjalaisten aamiaistekeleiden suurin ansio on se, että ne kannustavat muistelemaan kaiholla englantilaista aamiaista, jolla jaksaa kävellä vaikka koko päivän.

Samassa hotellissa oli yöpynyt myös monikymmenpäinen joukko espanjalaisia pyhiinvaellusturisteja. Meluisan seurueen tunnusmerkkinä oli punainen huivi. Repun lisäksi näillä elämysmatkailijoilla oli suuret matkalaukut, joita rahdattiin paikkakuntien välillä linja-autolla. Samanlaisia joukkioita tulisi näkymään Santiagoa lähestyttäessä yhä enemmän. Monet pyhiinvaellusturistit - erityisesti naispuoliset - suosivat varsin ihonmyötäistä housumallia. Pieniin reppuihin ei varmasti mahtunut kuin sadeasu ja vähän evästä. Vaellussauvat ja simpukankuoret viuhuivat kuitenkin asiaankuuluvasti.

Reput selkään klo 9. Sadekeli jatkui. Heti aluksi oli edessä kävelysilta, joka ei ollut yhtä korkea kuin edellisen päivän maantiesilta, mutta paljon huteramman tuntuinen (video). Korkeanpaikan kammoa potevat voivat käyttää viereistä maantiesiltaa. Päivätaipaleen ensimmäisen puolikkaan aikana caminon reitti veisi nelisensataa metriä ylemmäksi, joten edessä oli taas hikinen urakka. Parin kilometrin jälkeen ohitimme suuren tiilitehtaan, minkä jälkeen camino seuraili LU-633 -tietä.

Sade loppui puolilta päivin. Maiset olivat välillä kotoisia, vaikka havupuut olivatkin vieraita lajeja. Toisinaan näkyi valkokylkinen koivukin. Päivän aikana flunssa oli alkanut hiipua, mutta vanhasta tottumuksesta majoittauduin hotelliin Palas de Reissä. Kalliiksihan se tulisi, jos koko ranskalaisen reitin tällä tyylillä kulkisi. Nyt kyseessä oli kuitenkin vain kuuden päivän patikointi ja kun hyvään tottuu, on siitä vaikea luopua. Kaupungista ei löytynyt kelvollista ryhmätyötilaa, joten työskentelimme illan omissa hotellihuoneissa. Askelmittarissa 27 km, Sports Trackerissa 27 km. Kuvakooste.

5. kävelypäivä pe 8.10.2010 Palas de Rei - Arzúa. Taipaleelle klo 8:15. Aamukahvi viiden kilometrin patikoinnin jälkeen yksityisessä, erinomaisen siistissä alberguessa. Hospitalero. valkopartainen pappa, jupisi kiukkuisesti pyhiinvaellusturisteista, jotka kulkevat vain kauneimmat taipaleet ja huristelevat linja-autoilla ikävien paikkojen ohi. Ilmeisesti näytimme oikeilta pyhiinvaeltajilta, sillä palvelu oli oikein ystävällistä. Jätimme mainitsematta, että meilläkin on vuokra-auto läppäreiden kuljetusta varten. Kun jatkoimme matkaa, ukko kävi laittamassa ulos kyltin, että paikka on suljettu.

Polun varrella näkyi muutamia muratin kauttaaltaan verhoamia puita. Välillä polku kulki syvässä uomassa ja tammenterhoja kopsahteli sadetakin huppuun. Monen talon pihassa kasvoi valtavan kokoisia timanttituijia. Tuulimyllyt jauhoivat sähköä etäisillä kukkuloilla. Puolilta päivin alkoi taas ripsiä vettä, niin että ennätimme kastua ennen Melideen saapumista, joka oli suurin piirtein kaavaillun päivätaipaleen puolivälissä.

Nettikahvilassa googletin penikkataudin oireita ja hoitoa. Sääressä oli aamupäivän ajan tuntunut lievää särkyä. Määräsin itselleni muutaman päivän ibuprofeenikuurin, mikä saikin orastavan tulehduksen hiljaiseksi. Meliden komeaa romaanista kirkkoa ihmetellessä kadotimme keltaiset nuolet ja harhailimme kaupungilla kotvan.

Moniin caminon reittiä viitoittaviin kyltteihin oli tehty tussilla täydennyksiä. Kyltin pyhiinvaeltajalla oli milloin pyhimyksen kehä pään päällä, milloin reppu selässä tai tupakki roikkumassa suupielestä. Meliden jälkeen alkoi näkyä eukalyptusmetsiä ja sade yltyi rankaksi. Polun varren kojusta irtosi eurolla pieni kupillinen kastanjoita. Perillä Azúassa olimme vasta seitsemän jälkeen illalla. Askelmittarissa 31 km, Sports Trackerissa 38 km. Kuvakooste.

6. kävelypäivä la 9.10.2010. Arzúa - Santiago de Compostela. Edessä oli reissun pisin päivätaival, joten laittauduimme matkaan jo klo 7. Kun kaupungin valot jäivät taakse, etenimme synkässä ja pelottavassa metsässä taskulamppujen heikossa valossa. Matkalle lähtiessä en ollut löytänyt varsinaista retkivalaisintani, joten nyt minulla oli käytössä isompi led-tuikku, jonka akkua täytyi vähän väliä täyttää kammesta pyörittämällä.

Kahdeksan jälkeen pimeys alkoi hälventyä ja pysähdyimme aamupalalle Bar Linoon. Reitti jatkui vehreiden kastanjapuiden siimeksessä ja hetken kuluttua sade loppui. Väkimäärä lisääntyi koko ajan, kulkijoita näytti nyt olevan maailman joka kolkasta. Niillä, jotka olivat kuukautta aikaisemmin lähteneet vaeltamaan Ranskan puolelta Saint-Jean-Pied-de-Portista, oli edessä viimeinen rutistus ennen lähes 800 kilometrin kävelyurakan päättymistä. Osa kävelyporukoista alkoi olla riehakkaalla tuulella.

Viimeisestä kävelypäivästä kehkeytyi sään puolesta koko reissun kaunein. Poutapilvet purjehtivat sinisellä taivaalla ja aurinko välkehti edellisen yön sateen aikaansaamista lätäköistä. Loputtoman pitkältä tuntuneen esikaupunkialueen jälkeen saavuimme vihdoin pyhiinvaellusreitin päätepisteeseen, Santiago de Compostelan katedraalille. Askelmittarissa 40 km, Sports Trackerissa 43 km. Pari seurueemme innokkainta kävi jonottamassa itselleen compostelan, itse suuntasin hotellille. Olin kuuman suihkun tarpeessa. Kuvakooste.

Epilogi: Lokakuun caminolla mittasin kuljettua matkaa sekä askelmittarilla että matkapuhelimeen asennetulla Sports Tracker -sovelluksella, jotka antoivat välillä melko erilaisia arvioita kuljettujen matkojen pituuksista.

Askelmittariin olen asettanut askelpituuden Pohjanmaalla tehtyjen kalibrointikävelyjen perusteella. Tasaisella maalla askelmittari mittaakin matkaa erinomaisen tarkasti. Mäkinen maasto - kuten esimerkiksi Galiciassa - kuitenkin muuttaa askeleen keskimääräistä pituutta, mikä sitten näkyy matkamittarin virheenä. Lisäksi olen yllä ilmoittanut askelmittarin kilometrimäärät aamuherätyksestä siihen hetkeen, jolloin olen illalla taas kömpinyt sänkyyn. Näin askelmittariin on tallentunut jonkin verran muitakin askeleita, kuin pelkkä paikkakunnalta toiselle siirtyminen on vaatinut.

Sports Tracker mittaa kuljettua matkaa gps-satelliittien avulla. Jos yhteys satelliitteihin katkeaa tai on huono, matkan mittaus ei onnistu luotettavasti. Näin kävi muutaman kerran, kun unohdin painaa pause -nappia mennessäni sisälle kahvilaan tms. paikkaan. Karttapohjalle tuollainen heikko ja vääristä suunnista tuleva gps-signaali piirtyy sekavana pienellä alueella risteilevien reittien vyyhtenä, mikä voi lisätä päivämatkaa useilla kilometreillä.

Lokakuun camino oli paitsi vaellus Jaakontiellä, myös tieteellisen kirjoittamisen työpaja. Tavoitteena oli, että osallistujat kirjoittaisivat matkan aikana pienissä työryhmissä kongressipaperin tms. akateemisen hengentuotteen. Tätä matkakertomusta kirjoitettaessa ei ole vielä selvillä kuinka hyvin tavoite saavutettiin. Oman proceedings paperini sain kutakuinkin valmiiksi. Jälkikäteen arvioiden päivätaipaleet olivat hieman liian pitkiä ja veivät siten liiaksi aikaa kirjoittamiselta. Muitakin ajatuksia kävelevän työpajan kehittämiseksi juolahti mieleen matkan varrella. Toivottavasti niitä päästään kokeilemaan 2011 syksyllä.

Pyhä Jaakko

Galilealainen Pyhä Jaakko (esp. Santiago el Mayor tai Jakobo, engl. Saint James the Greater, ransk. Saint-Jacques) oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja evankelista Johanneksen veli. Häntä kutsutaan myös Jaakob vanhemmaksi erotukseksi Jeesuksen veljestä ja Jaakob nuoremmasta. Ohessa Dürerin näkemys Pyhästä Jaakosta (1516).

Perimätiedon mukaan Pyhä Jaakko olisi tehnyt lähetysmatkan Hispaniaan eli nykyisen Espanjan ja Portugalin alueelle Jeesuksen opetuksia levittäen. Hispaniasta palattuaan Pyhä Jaakko kuoli marttyyrikuoleman ensimmäisenä Jeesuksen opetuslapsista vuonna 44. Hänen kaulansa katkaistiin Herodes Agrippan - Herodes Suuren pojanpojan - käskystä. Vasemmalla Mantegnan maalaus "Decapitation of St. James" (1454). Kahdestatoista apostolista vain Pyhän Jaakon marttyyrikuolema mainitaan uudessa testamentissa (Apostolien teot). 300-luvulla Konstantinus Suuren äiti Keisarinna Helena rakennutti oletetulle mestauspaikalle Jaakobin kirkon, minne Pyhän Jaakon jäännökset sijoitettiin.

Islamin vallan levitessä Lähi-idässä 600-luvulla pyhäinjäännökset kuljetettiin (erään tarinan mukaan) Juudeasta turvaan Siinaille tai Egyptiin ja myöhemmin edelleen laivalla jonnekin eteläiseen Hispaniaan. Kun maurit aloittivat Iberian niemimaan valloituksen vuonna 711 reliikit siirrettiin pohjoisemmaksi Galician Iria Flaviaan eli paikkaan, missä Pyhän Jaakon kerrotaan ensimmäisen kerran nousseen maihin lähetysmatkallaan. Toisen legendan mukaan apostolin jäännökset seilasivat enkelin johdattamalla veneellä Iria Flaviaan. Kun venho karahti rantaan se muuttui kiveksi, jonka kappaleita on edelleen nähtävillä.

Edelleen kerrotaan, että 800-luvun alussa muuan erakko Pelagius havaitsi oudon tähdenlennon useana yönä Libradónin vuorella. Ilmiöstä kiinnostunut Iria Flavian piispa Teodomiro antoi kaivaa kyseisestä paikasta, mistä paljastuikin vanha hautakammio. Piispa julisti, että kyseessä oli apostoli Jaakobin hauta. Maurien hyökkäyksen edetessä Pyhän Jaakon luut siirrettiin vielä kerran turvaan ja haudattiin paikkaan, missä sijaitsee nykyisin Santiago de Compostelan kaupunki. 1000-luvulla haudan paikalle ryhdyttiin rakentamaan katedraalia, jonka pääalttarin alapuolisessa kryptassa kerrotaan säilytettävän Pyhän Jaakon sekä hänen kahden oppilaansa Pyhän Theodoruksen ja Pyhän Athanasiuksen reliikkejä.

Pyhän Jaakon oletetusta hautapaikasta kehkeytyi keskiajalla huomattava pyhiinvaelluskohde Rooman ja Jerusalemin rinnalle. Pyhän Jaakon legenda oli alkanut elää omaa elämäänsä. Miljoonat pyhiinvaeltajat taivalsivat Espanjaan hiljalleen vakiintuvia reittejä. Esimerkiksi Burgosissa toimi peräti 35 pyhiinvaeltajien käyttöön varattua albergueta ja se tunnettiin 1100-luvulla Euroopan vieraanvaraisimpana kaupunkina. Jopa pienessä Carrión de los Condesissa matkailijoita palveli 12 kirkkoa ja yhtä monta majataloa.

Reconquistan eli niiden vuosisatojen aikana (noin 700-1500), jolloin kristityt hätistelivät maureja takaisin afrikkaan espanjalaiset kajauttelivat yhtenä sotahuutonaan "Santiago de Compostela!". Pyhä Jaakko oli reconquistan suojeluspyhimys. Vuonna 844 käydyssä Clavijon taistelussa Pyhä Jaakko karautti ratsullaan pilvistä auttamaan kuningas Ramiro ensimmäistä ja ratkaisi voiton espanjalaisille. Reconquistan aikaan Pyhä Jaakko tunnettiin myös nimellä Santiago Matamoros eli Pyhä Jaakko Maurien Teurastaja. Alla Giaquinton näkemys Clavijon taistelusta.

1100-luvun lopulla perustettiin Pyhän Jaakon ritarikunta (santiaguistat), joskaan sen toimintaa ei johdettu Santiago de Compostelasta käsin. Pyhän Jaakon ritarikunnan tunnuksena oli Jaakonristi (alla), yksi kaikkien aikojen suosituimmista kristillisistä symboleista. Valkoinen tausta kuvastaa puhtautta ja punainen risti kristittyjen verta.

Pyhän Jaakon muistopäivä on katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa 25. heinäkuuta. Pyhänä vuotena kyseinen päivä sattuu sunnuntaille. Samana päivänä on Suomessakin Jaakobin ja Jaakon nimipäivä. Vanhan sanonnan mukaan Jaakonpäivänä Jaakko heittää kylmän kiven veteen, minkä jälkeen uimavesien on uskottu alkavan kylmenemään. Sanonta kuitenkin perustuu vanhan juliaanisen kalenterin mukaiseen ajanlaskuun, josta Suomessa luovuttiin jo 1700-luvulla. Tuolloin jaakonpäivää juhlittiin 11 päivää myöhemmin eli elokuun viidennen päivän paikkeilla.

Katso myös Pyhän Jaakon simpukka

Lisätietoja mm. Kari Selen: Simpukan tähden - vaellus Santiago de Compostelaan. Edita 2006.

Pyhän Jaakon simpukka

Espanjan läntisimmän itsehallintoalueen, Galician, rannikkovesissä elävä kampasimpukka (esp. vieiras, engl. scallop) on vuosisatojen ajan ollut Santiago de Compostelaan johtavan Jaakontien tunnus. Nykyisin simpukkasymbolia käytetä reitin merkitsemiseen ja matkamuistona.

Eläinkunnan tieteellisessä luokittelussa kampasimpukat (Pectinidae) kuuluvat pääjaksoltaan nilviäisiin (Mollusca) ja luokaltaan simpukoihin (Bivalvia). Kampasimpukoita tunnetaan yli 350 lajia.

Kampasimpukka kuuluu Galicialaisen keittiön antimiin. Simpukasta popsitaan valkoinen liha ja korallinvärinen mätirauhanen. Kampasimpukat tarjoillaan kypsennettynä kuoressaan, toisinaan myös vartaassa tai kylmänä salaatissa.

Kampasimpukan kookkaan kuoren toinen puoli on litteä ja toinen kovera. Kovera puolisko oli keskiajan pyhiinvaeltajille paitsi Jaakontien tunnus, myös käytännöllinen vaellusvaruste. Sillä saattoi ammentaa vettä lähteestä ja se toimi tarvittaessa myös lautasena. Lisäksi se toimi todisteena pyhiinvaelluksen suorittamisesta maailman äärimmäiselle rajalle, jollaiseksi Espanjan länsirannikko kauan miellettiin.

Simpukkasymbolin alkuperästä kerrotaan erilaisia tarinoita. Kun Pyhä Jaakko kuoli vuonna 44 jKr, hänen tomumajansa kuljetettiin laivalla Iberian niemimaalle, missä hän oli aikaisemmin levittänyt Jeesuksen opetuksia. Laiva joutui kuitenkin myrskyn riepottelemaksi ja upposi. Erään version mukaan Pyhän Jaakon ruumis huuhtoutui mereen rantautuen myöhemmin vahingoittumattomana, mutta simpukoiden peitossa.

Toisen version mukaan mestatun Pyhän Jaakon maalliset jäännökset kuljetettiin Hispaniaan laivalla, jossa ei ollut miehistöä. Rannalla - paikassa, jota laiva lähestyi - juhlittiin häitä. Morsiota selässään kantanut polle pillastui ja nelisti päätä pahkaa mereen. Ihmeellisesti juhlakalu kuitenkin ratsasti pian takaisin maalle, mutta aivan simpukoiden peitossa. Kummankin tarinan mukaan Pyhän Jaakon kalmo haudattiin lopulta paikkaan, missä tänä päivänä on Santiago de Compostelan kaupunki.

Kampasimpukan poimullinen ja viuhkamainen muoto on nähty myös vertauskuvana niille useille eri pyhiinvaellusreiteille, jotka kaikki johtavat Santiago de Compostelaan.

Liukkonen ja Saarikoski - Terveet jalat

Terveet jalat sisältää runsaasti käytännöllisiä ohjeita kenkien ja sukkien valinnasta, lomajalkojen hoi­dosta, lentosukkien käytöstä, jalkavoimistelusta, hikoilevista jaloista, lievien jalkaongelmien omahoidosta sekä erityisjalkineista ja erilaisten pohjallisten käyttömahdollisuuksista. Kirjassa käsitellään monipuolisesti lasten, työikäisten ja vanhusten jalkaterveyttä sekä diabetekseen, verenkiertohäiriöihin ja nivelreumaan liittyviä jalkaongelmia. Kirjoittajat Irmeli Liukkonen ja Riitta Saarikoski ovat tunnettuja ja arvostettuja jalkaterveyden asiantuntijoita. Irmeli Liukkonen ja Riitta Saarikoski: Terveet jalat. Kustannus oy Duodecim, 2008.

Huom! Terveet jalat -kirjasta on ilmestynyt 3. uudistettu painos 2010, jossa kerrotaan mm. myös avojaloin kävelystä ja kevytjalkineista.

Stevenson - Kävelyretkistä

Stevensonille patikointi on ennen kaikkea matka sisään päin, erilaisiin mielentiloihin, tuntemuksiin ja ajatuksiin. Kävelyretkelle kannattaakin laittautua yksin, sillä siitä seuraa ihmeellinen vapauden tunne. Yksin kulkija voi omin päin päättää vauhdista, lepotauoista, eväistä... kaikesta! Tasainen askellus on paras, sillä se ei vaadi keskittymistä, vaan antaa ajatuksen liitää vapaasti.

"Kaikista ihmisen mielialoista tielle lähdön tunnelma lienee parhain."

Kiireetön, erittelevä tarkkailija saa maisemasta eniten irti. Korkean kukkulan huipulle kiipeäminen ei välttämättä ole sen hedelmällisempää kuin viljelysmaita halkovan tien yksitoikkoisesti samankaltaisina toistuvat värien ja muotojen yhdistelmät. Antoisimpia ovat polut ja pienet tiet, joilla on omat persoonallisuutensa, vapaina tieinsinöörin korrekteista suorista tehokkaista linjoista, mutta tulvillaan miellyttävää oikullisuutta. Mikä on synnyttänyt tuon tienmutkan tai pientareen joutomaan ailahtelevuuden? Luonnonpoluilla mikään systemaattinen peräkkäisyys ja jatkumo ei vaadi kulkijan huomiota, on kuin olisi hetkeksi vapautunut syyn ja seurauksen rautaisesta määräysvallasta.

"...jokaisessa yksityiskohdassa näkyy siivon ja sopusointuisen kauneuden hiljainen henki, niin että voimme kaikessa rauhassa ottaa vastaan jokaisen pienen piirteen ja antaa niiden yksissä tuumin soittaa mielessämme maiseman hillittyä sävelmää."

Karun ja mielenkiinnottoman maiseman tarkastelu herkistää näkemään kauneutta sielläkin missä sitä ei yleensä huomaa. Muistot, odotukset ja mielialat vaikuttavat siihen millaisena seutu katselijalle näyttäytyy. Tarkkailija kuuluu yhtälön muuttujiin siinä missä tarkkailtavakin. Ripaus mielikuvitusta ja eloton maa muuttuu romanttiseksi seikkailujen tyyssijaksi...

Kustantaja esittelee kirjan seuraavasti: Skotlantilainen romaanin klassikko Robert Louis Stevenson (1850-1894) oli myös mainio esseisti. Kirjan kolme esseetä luotaavat kävelemisen filosofiaa ja maisemaestetiikkaa polveillen parhaaseen brittityyliin moniin suuntiin ja tiineesti – oli sitten kyse piipunpoltosta, kontemplaatiosta tai kulttuurihistoriasta kaikessa laajuudessaan.

”Ei voi aavistaa, miten loppumattoman pitkään jatkuu suvipäivä, jos sillä ei ole muuta mittaa kuin nälkä eikä muuta päätepistettä kuin uneliaisuus”

Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän leppeän valohämyisen illan paras palkinto.

Frómista-Ponferrada 1.-11.3.2009

Ensimmäinen camino, jossa varusteet, kunto ja muu valmistautuminen onnistuivat ilman suurempia sähläyksiä. Älysin jopa varata hostellit etukäteen ja riittävästi aikaa vieraissa paikoissa suunnistamiseen :-)

Santiagon tielle matkustin Stanstedin kautta, missä täytyi viettää yksi yö Days Inn -hotellissa lentoyhteyksien yhteensopimattomuuden takia. Stanstedista 2.3. lento Santanderiin, missä yöpyminen kodikkaassa Hospedaje Magallanes -hostellissa. Seuraavana päivänä iltapäivän junalla Santanderista Frómistaan, missä majoittuminen albergueen aivan San Martin -kirkon vieressä.

1. kävelypäivä 4.3. Frómistasta raskas ja märkä taival räntäsateessa Calzadilla de la Cuezaan, missä albergue onneksi lämmitetty. Iltapäivällä kohtasin Kanadan ranskalaisen, piippua pössyttelevän extreme-vaeltajan, joka ei halunnut maksaa yöpymisistä edes albergueiden muutamaa euroa, vaan nukkui mieluummin pankkiautomaattien kopeissa tai taivasalla. Jälkikäteen ajatellen vajaan 40 km kävely ensimmäisenä vaelluspäivänä ei ollut kovinkaan järkevä temppu, mutta paikat kestivät :-)

2. kävelypäivä 5.3. Calzadilla de la Cuezasta reitti jatkui länttä kohti helppokulkuisena, mutta räntää vihmoi entistä tiuhemmin. Vyölaukku osoittautui kehnoksi varusteeksi. Se ei mahtunut sadetakin alle ja kastui osittain. Ajatus oli majoittua Sahagúnissa, mutta mikään albergue ei ollut auki, joten jatkoin kävelyä kohti Calzada del Cotoa kohti, missä opaskirjasen mukaan olisi avoin albergue. Räntäsade yltyi koko ajan ja matkan pituus alkoi tuntua jaloissa. Calzadassa takana oli 27 km ja majapaikka veti mielen mustaksi. Parakkimainen rakennus oli kylmä ja kostea, patjat likaisia. Päätin paikalle osuneen saksalaisen pariskunnan kanssa hurauttaa taksilla pienen matkan eteenpäin paremman majapaikan toivossa ja päädyin El Burgo Raneroon.

3. kävelypäivä 6.3. El Burgo Ranerosta jatkoin seuraavana aamuna bussilla Mansilla de las Mulasiin, missä otin taas jalat alleni. Edellisten päivien jälkeen 18 km matka Leóniin tuntui mukavan kevyeltä, etenkin kun sää alkoi muuttua keväiseksi. Ennen Leónia liityin pieneen seurueeseen, joka koostui kahdesta espanjalaista nuorukaisesta sekä korealaisesta ja kanadalaisesta naisesta. Ennen Leónia kadotimme reittimerkit ja jouduimme kävelemään vilkkaasti liikennöityjen teiden, risteysalueiden ja liittymien poikki. Onneksi espanjalaisilla näytti olevan käsitys oikeasta suunnasta. Leónissa majoittuminen nunnien hallinnoimaan Santa Maria de Carbajalin albergueen.

4. kävelypäivä 7.3. Seitsemisen kilometriä Leónin jälkeen, Virgen del Caminon kohdalla, reitti jakautuu kahtaalle. Perinteinen reitti seurailee vilkkaasti liikennöityä tietä, jonka melua ja vaaroja välttääkseni valitsin toisen, hieman pitemmän vaihtoehdon ja jouduin samalla eroon eilisestä seurueesta, jotka valitsivat perinteisen reitin. Omassa rauhassani saatoin taas paremmin omistautua äänikirjojen kuunteluun. Edellisen päivän aikana alkanut muutos säätyypissä voimistui ja ajoittain aurinko paistoi jo lämpimästi. Mitä parhain kävelysää! Yövyin Villar de Mazarifessa 20 km kävelyn jälkeen.

5. kävelypäivä 8.3. Jälleen mahdollisuus valita maantietä seurailevan reitin ja rauhallisemman, mutta pitemmän reitin välillä. Päädyin taas pitemmälle reitille. Aurinko porotti jo välillä niin kuumasti, että aloin pelätä repussa kantamieni meetvurstien pilaantuvan ja nahkani kärventyvän. Majoituin Astorgaan 30 km taivalluksen jälkeen. Illemmalla samaan albergueen ilmaantuivat myös toissapäiväiset espanjalaiset yhdessä korealaisen kanssa. Kanadalainen oli jatkanut seikkailuaan suuntaamalla Leónista Pohjois-Afrikkaan. 

6. kävelypäivä 9.3. Caminon reitti kulkee idästä länteen, joten aurinko porottaa suurimman osan ajasta vasemmalta. Olin varustautunut auringonpaahdetta vastaan huivilla, jonka nyt asettelin lippalakkini alle niin, että se suojasi niskaa. Oli aivan liian kuumaa kulkea takki päällä, eikä repusta löytynyt sopivan ohutta pitkähihaista paitaa käsivarsien suojaksi. Aurinkovoidettakaan en halunnut enää ostaa, sillä tämä olisi caminon toiseksi viimeinen kävelypäivä. Päädyin kulkemaan hieman hankalassa asennossa pitääkseni vasemman käsivarren varjossa. Korealaisella oli ongelmia jalkojensa kanssa. Pienikokoinen nainen painoi alle 50 kg, mutta reppu oli omaani isompi. Sinnikäs aasialainen opiskeli iltaisin espanjaa kirjoista, joita keräsi reppuunsa kirjakaupoista. Espanjalaiset ja korealainen jäivät yöksi Santa Catalina de Somozaan. Itse jatkoin vielä Foncebadoniin. Päivällä mittaa 28 km.

7. kävelypäivä 10.3. Varhainen herätys. Ponferradaan johtaa Foncebadonista vuorten yli vain yksi tie, jolta ei voi eksyä. Varsinainen pyhiinvaellusreitti seurailee tieuraa maastossa. Päätin kulkea asfalttitietä pitkin, sillä kaksi ensimmäistä tuntia jouduin kävelemään pimeässä. Jossain vaiheessa aamuyötä ohitin koko caminon korkeimman kohdan ja rautaristin, jonka juurelle moni pyhiinvaeltaja on kantanut kiven kotimaastaan. Alkoi pitkä ja ajoittain jyrkkäkin laskeutuminen kohti Ponferradaa. Jalkoihin kohdistuva rasitus muuttui kertaheitolla aivan toisenlaiseksi kuin aikaisempina päivinä ja pian sääriä alkoi särkeä. Noin 20 km taivalluksen jälkeen ne olivat kuin tulessa. Olin yrittänyt laskeutua laaksoon liian nopeasti. Kävely ei enää onnistunut, joten viimeiset 8 km hurautin taksilla ennättääkseni Santiago de Compostelan bussiin.

Yhteensä seitsemänä kävelypäivänä tuli käveltyä noin 183 km eli keskimäärin 26 km päivävässä. Tällainen etenemisvauhti tuntui sopivalta vaikkapa koko caminon taivaltamistakin ajatellen. Jos jonakin päivänä on kuljettava pitkä matka, kannattaa seuraava päivä ottaa kevyemmin. Rasitusvammat ovat salakavalia, jaloille on annettava mahdollisuus levätä välillä. Seitsemännen kävelypäivän sääriongelma aiheutui liian nopeasta aikataulusta, kävelyalustan muuttumisesta polusta asfaltiksi ja kulkusuunnan muuttumisesta tasaisesta tai loivasta noususta jyrkäksi alamäeksi. Vaiva parani levolla parissa viikossa eikä ole uusiutunut.

Burgos-Sahagún 9.-12.3.2010

Prologi: Vuoden 2010 camino oli aivan erilainen kuin kolme ensimmäistä, jotka olivat olleet yksinäisiä seikkailuja. Pikkusisko lähti tällä kertaa matkaseuraksi. Liisa on suunnistanut koko ikänsä, harrastanut pitkänmatkanjuoksua ja muutenkin huolehtinut kunnostaan. Kun lisäksi olin edellisestä kesästä lähtien ohjeistanut caminolle valmistautumisessa, en ollut huolissani pikkusiskon pärjäämisestä.

Mutta... aina ei mene niin kuin on suunnitellut. Ensimmäinen yllätys oli Liisan reppu. Olin suositellut 35-litran vetoisen tai vieläkin pienemmän hankkimista. Mitä pienempi reppu, sitä vähemmän se painaa ja sitä helpompi osa on jaloilla. Uusi reppu (Deuter Aircontact 40+10 SL) oli kuitenkin jopa isompi kuin oma 38-litraiseni, vaikka Liisa on itseäni puolet kevyempi. Siispä ennen matkalle lähtöä vaihdoimme reppuja keskenämme. Toinen yllätys oli, että pikkusisko oli laiminlyönyt harjoituslenkit, ilmeisesti luottaen edelliskesän puolimaratonin jälkeisen peruskunnon riittävyyteen.

Matka alkoi sunnuntai-iltana 7.3. myöhäisellä lennolla Tampereelta Stanstediin. Lentokenttävirkailijat mulkoilivat arvioivasti reppuani, joka hipoi käsimatkatavaroille asetettuja enimmäismittoja, mutta eivät lopulta puuttuneet asiaan. Illalla hurautimme taksilla kodikkaaseen Little Hallingbury Mill -hotelliin, mistä käsin teimme seuraavana aamuna kävelylenkin läheiseen Sawbridgeworthiin. Iltapäivällä oli ohjelmassa lento Santanderiin ja majoittuminen Hotel Escuela Las Carolinasiin.

1. kävelypäivä (9.3.) Burgos-Hontanas: Aamutuimaan bussilla Santanderista Burgosiin ja taipaleelle klo 11.30. Suunnitelmana oli kävellä Burgosista Leóniin eli taittaa noin 180 km matka kuudessa päivässä. Ensimmäinen päivä reitillä oli kylmä, lämpötila lähellä nollaa. Navakka tuuli puhalsi koko päivän, mutta onneksi enimmäkseen idästä eli selkäpuolelta. Ei merkkiäkään keväästä. Maa oli ruskean harmaata, puut lehdettömiä. Hornillos del Caminossa, parikymmentä kilometriä Burgosista länteen, pysähdyimme evästauolle paikalliseen albergueen. Tuli takassa lämmitti mukavasti ja siisti majapaikka houkutteli jäämään sinne yöksi. Päätimme kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja jatkoimme taivallusta kohti Hontanasia.

Muutama kilometri ennen määränpäätä Liisan kävelyyn tottumattomia jalkapohjia alkoi särkeä. Harjoituslenkkien väliin jättäminen kostautui kivuliaasti. Ensimmäisellä caminollani (2007) itselleni oli käynyt samalla tavalla, joten ymmärsin hyvin pikkusiskon tuskaisen ilmeen. Loppumatka Hontanasiin taittui hitaasti ja saavuimme perille vasta illan hämärtyessä. Askelmittarissa 32 km. Iltapalaksi lautasellinen keitettyjä herneitä, valkosipulikeittoa, leipää, possua ja ranskalaisia perunoita. Liisa ei oikein ottanut uskoakseen vakuuttelujani, että yön aikana jalkapohjat kyllä toipuisivat hämmennyksestään. Albergue Municipalissa ei ollut enää ketään vastaanotossa, joten yöpyminen oli ilmainen, mutta hyisen kylmä ja vähäuninen. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisaampaa jäädä yöksi Hornillos del Caminoon.

2. kävelypäivä (10.3.) Hontanas-Frómista: Tien päälle klo 9. Ensimmäisen tunnin ajan ilmassa leijaili harvakseltaan lumihiutaleita. Pyhän Antoniuksen luostarin raunioiden kohdalla lumisade on loppunut. Vielä toisen tunnin asteltuamme saavuimme Castrojeriziin. Paikalliseen kahvilaan oli kerääntynyt muitakin Jaakon tien kulkijoita. Liisa tilasi espanjalaisen pyhiinvaeltajan tulkkiapua käyttäen minulle kupillisen kahvia ja itselleen mehun ja pekonijuustopatongin. Hetken kuluttua pöytään kannettiin yksi mehu, kaksi kahvia, kaksi kinkkupatonkia ja kaksi juustopatonkia. Tarjouduin auttamaan "pikku välipalan" tuhoamisessa. Jälkiruoaksi kahvilan isäntä tarjosi vielä pienet kupilliset keittoa, jonka arvelimme koostuvan öljystä, lihaliemestä, leivänmuruista, sipulista ja jostain muusta. Liisa luovutti oman kuppinsa minulle. Keitto oli tuhtia tavaraa. Se ei ollutkaan pahitteeksi, sillä Castrojerizin jälkeen meitä odotti reipas nousu Mostelarekselle, jonka huipulta oheinen kuva on otettu. Castrojeriz kiertää etäällä näkyvän kukkulan etelärinnettä.

Liisa hylkäsi edellisenä iltana kehittelemänsä teorian jalkapohjien "syvärakoista", vaikka jalat kipeytyivätkin taas iltaa kohden. Itero de la Vegassa, noin 11 kilometriä Castrojerizistä, pikkusiskon voimat ehtyivät ja sovimme, että hän hurauttaa taksilla Frómistaan, jonka romaanista tyyliä edustavan kirkon Liisa halusi nähdä päivänvalossa. Minä jatkoin kävellen vielä loput neljätoista kilometriä ja saavuin perille illan suussa. Askelmittarissa 34 km. Hyvitykseksi yksinäisestä taksimatkasta tarjosin illallisen.

3. kävelypäivä (11.3.) Frómista-Carrion de los Condes: Matkaan klo 8.30. Yöllä oli ollut pakkasta, ojat olivat jäässä. Maantien reunaan oli raivattu Jaakon tien kulkijoille oma kulku-ura, jota pitkin oli helppo kävellä. Varjopuolena tällä tieosuudella on täysin mielenkiinnoton maisema. Heti alkumatkasta aloin kiinnittämään huomiota vasemman jalan nilkan ulkosyrjässä pullottavan nivelen arkuuteen. Olin jo edellisen päivätaipaleen loppupuolella asian noteerannut, mutta se oli sitten unohtunut iltapuuhien aikana.

Villalcázar de Sirgassa eli noin 14 kilometrin taivalluksen jälkeen pidimme lepotauon paikallisessa kahvilassa ja katsastimme paikkakunnan gotiikkaa edustavan kirkon. Tästä eteenpäin kulkeminen oli hyvin hidasta ja tuskallista. Osat olivat vaihtuneet. Liisa kipitti nyt kepeästi eteenpäin ja minä onnuin vasenta jalkaani. Suunnitelma Calzadilla de la Cuezassa yöpymisestä oli hylättävä. Ainoa realistinen tavoite oli taittaa vajaan kuuden kilometrin matka Carrión de los Condesiin ja siellä sitten tutkia mitä kipeälle nilkalle voisi tehdä.

Tilanne oli kerrassaan omituinen. Olin samoilla vaelluskengillä kävellyt jo kaksi caminoa ja olin niihin erittäin tyytyväinen. Kenkien kehnosta sisään ajamisesta ei voinut olla kysymys. Oli kuitenkin mahdotonta jatkaa matkaa samoilla kengillä, sen verran ärtynyt nilkan ulkosyrjä oli. Onneksi Carrion de los Condes on sen verran suuri kaupunki, että sieltä löytyi kenkäkauppa. Ostin lenkkikengät, joiden yläreuna jäi sopivasti kipeän kohdan alapuolelle. Matkan jatkaminen alkoi tuntua taas mahdolliselta. Pääkadun varrelta löytyi ruokapaikka, jossa Menu del Diaan sisältyi mm. mielenkiintoinen keitto. Espanjalaiset keitot ovat aivan erilaisia kuin suomalaiset. Niiden nauttiminen vaatii toisinaan enemmän rohkeutta ja uteliaisuutta, kuin pitkän päivätaipaleen jälkeen on jäljellä.

Majoituimme Iglesia de Santa Maria del Caminon viereiseen albergueen. Herttaisten nunnien pyörittämässä majapaikassa on lämmitetyt huoneet, pyykinpesukone, siisti keittiö ja kolikoilla toimiva internet. Albergue on ollut auki jo maaliskuussa, vaikka CSJ:n opaskirjasen mukaan sen pitäisi olla suljettu talvisin.

Meidät otti vastaan mustiin pukeutunut nunna, joka pyhiinvaelluspassien leimaamisen ja muun byrokratian ohessa tarjoili kupilliset kuumaa teetä. Olimme saapuneet majapaikkaan ajoissa ja me molemmat saimme käyttöömme alapedit. Hymyni kuitenkin hyytyi, kun hetken kuluttua nukkumapaikkani yläpuolelle kiipesi huomattavan suurikokoinen mies. Kerrossänky natisi ja huojui uhkaavasti. Kaiken kukkuraksi vasemmalle puolelleni asettui saksalainen pyhiinvaeltaja, joka oli edellisenä yönä Frómistan alberguessa kuorsannut kovemmin kuin Eero-pappa. Iltasella tupa tyhjeni joksikin aikaa, kun katoliset suunnistivat iltajumalanpalvelukseen. Yöksi älysin vihdoin virittää huovan makuupussini päälle. Ei palellut. Päivällä mittaa 23 kilometriä.

 4. kävelypäivä (12.3.) Carrion de los Condes-Sahagún: Matkaan klo 9 hyvin nukutun yön jälkeen. Aamu oli jälleen kylmä, mutta tuuli oli laantunut. Uusilla lenkkareilla kävely sujui taas mainiosti. Puolilta päivin aurinko alkoi ensimmäistä kertaa paistaa lämpimästi. Vajaan 18 kilometrin jälkeen pysähdyimme jäätelö ja kahvitauolle Calzadilla de la Cuezaan, jonka alberguessa olin yöpynyt vuotta aikaisemmin.

Calzadilla de la Cuezasta aina Sahagúniin saakka vaellusreitti on erittäin helppokulkuinen, joskin maisemat ovat melko yksitoikkoisia ja mielenkiinnottomia. Päivästä oli kuitenkin kehkeytynyt erinomaisen kaunis ja suorastaan keväinen. Kevensimme vaatetusta ja laittauduimme taas tien päälle. Retkemme viimeinen jalkavaiva oli kuitenkin vielä kokematta...

Polvivaivat ovat caminolla varsin yleisiä ja olin ollut huolissani omien polvieni kestävyydestä. Ensimmäisellä reissullani (2007) olin jo aivan riittävästi perehtynyt kipeiden polvien toimintaan ja tuntemuksiin erilaisissa maastoissa. Nyt kuitenkin pienen seurueemme maratoonari alkoi valitella polviaan. Loivienkin alamäkien laskeutuminen oli hidasta ja tuskallista. Kuuden kilometrin jälkeen pysähdyimme neuvonpitoon Ledigosissa. Päätimme, että Liisa jatkaisi taksilla Sahagúniin etsimään yöpymispaikkaa ja minä jatkaisin vielä jäljellä olevat kuutisentoista kilometriä apostolin kyydillä. Tämähän olisi viimeinen varsinainen kävelypäivä tällä caminolla, joten jalkoja ei enää tarvinnut säästellä...

Pysähdyin pikaiselle oluelle Terradillos de Templariosin albergueen, jossa olin yöpynyt kaksi vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa en voinut jäädä istuskelemaan viihtyisän majatalon kahvilaan, sillä halusin ennättää perille Sahagúniin ennen pimeää. Mutta... uuden lenkkarit olivat päivän mittaa alkaneet hiertämään. Muuta ei upouusilta kengiltä sopinut odottaakaan. Olin kantapään kautta saanut oppia, että jalkavaivat on syytä hoitaa kuntoon mieluiten ennemmin kuin myöhemmin.

Näissä mietteissä saavuin San Nicolás del Real Caminoon ja suunnistin paikkakunnan ainoaan ravintolaan, Casa Barruntaan (kuvassa). Siellä minulle oli edellisellä pistäytymisellä tarjottu paikallisten suosimaa upporasvassa rapeaksi paistettua possunnahkaa. Tälläkin kertaa paikan omistaja alkoi kaivaa possunnahkapussiaan tiskin alta, mutta ilmoitin tyytyväni pieneen huurteiseen. Paikassa ei sillä haavaa ollut muita asiakkaita, joten teippasin varpaiden väliin kehittyneen rakon ravintolasalin puolella. Tiskin takana hääräilevää omistajaa ei puuhani näyttänyt häiritsevän. Veikkaisin, että Camino de Santiagon varrella ravintolaa pitävä yrittäjä näkee vuoden aikana varsin monenlaisia jalkavammoja ja -vaivoja.

Iltahämärässä saavuin Sahagúniin, mistä Liisa oli hankkinut huoneen Hostal La Cordonizista, sillä yöpaikaksi kaavailtu komea Albergue Viatoris ei ollut vielä avannut oviaan 2010-kaudelle. Hostallin alakerran ravintolassa hääräili poikkeuksellisen yrmy tarjoilija, josta CSJ:n opaskirjanenkin varoitti. Jälleen kerran Menu del Diaan kuuluva alkukeitto yllätti erilaisuudellaan. Pääruokana tarjoiltu kala sen sijaan oli herkullista. Kylpyammeessa loikoilu ja puhtaat lakanat tuntuivat ylellisyydeltä makuupussissa vietettyjen öiden jälkeen. Askelmittarissa 43 km.

Epilogi: Lauantai 13.3. matkustimme junalla Leóniin ja majoituimme Santa Maria de Carbajaliin, joka oli tuttu paikka jo edellisiltä caminoilta. Iltapäivällä oli hyvin aikaa ihastella Leónin upeaa katedraalia ja kierrellä vanhan kaupungin kujilla. Katedraali on helppo löytää. Sen eteläinen torni häämöttää itäkoillisessa jo rautatieaseman kulmilta eli Calle de Astorgan ja Avenida de Palencian risteyksestä. Sunnuntain ohjelmassa oli tutustuminen Leónin museoon ja matkustus linja-autolla Santiago de Compostelaan. Perillä majoituimme erinomaisella paikalla sijaitsevaan, mutta kohtuuhintaiseen ja siistiin Hotel Miradoiro de Belvisiin.

Maanantain kiertelimme Santiago de Compostelan vanhan kaupungin katuja. Harmillisesti juuri maanantaisin monet paikat, kuten pyhiinvaellusmuseo, olivat kiinni. Katedraali ja sen yhteydesä toimiva museo olivat kuitenkin auki. Santiago de Compostelan katedraali on yksi hienoimmista romaanista tyyliä edustavista kirkoista Camino de Santiagon varrella. Tiistaina laittauduimme kotimatkalle lentämällä aluksi Stanstediin, missä majoituimme jälleen mainioon Little Hallingbury Milliin. Keskiviikkona 17.3. lennähdimme takaisin Tampereelle.

Jalkavaivoja tällä reissulla oli riittämiin, mutta ne kaikki voidaan laittaa tyhmyyden tiliin. Liisan "syvärakot" jalkapohjissa ja polvien kipeytyminen johtuivat harjoituslenkkien laiminlyömisestä. Oman hyvin sisään ajetun kengän hiertäminen oli visaisempi mysteeri. Vasta töihin palaamisen ja muutaman keskustelun jälkeen todennäköinen syy selvisi. Olin juuri ennen matkalle lähtöä ostanut uudet vaellussukat. Ne vain sattuivat olemaan hieman ohuemmat kuin mihin jalkani olivat tottuneet. Ennen caminoa hyvin toimivaan kenkä-sukka-jalka -systeemiin ei totisesti kannata tehdä mitään muutoksia. Lisäksi olin todennäköisesti kietaissut kengännauhat liian kireälle Hontanasista lähtiessä.

Neljän päivän pistäytyminen pyhiinvaellusreitillä on koko "ranskalaiseen reittiin" suhteutettuna tietysti hieman hupaisa. Apostolin kyydillä kilometrejä kertyi askelmittarin mukaan kuitenkin 132, keskimäärin 33 kilometriä kävelypäivää kohti. Jos tarkoitus olisi ollut kävellä koko matka Ranskan puolelta Santiago de Compostelaan, päivämatkojen olisi pitänyt olla lyhyempiä. Toteutunut reitti kokonaisuudessaan kartalla ja kuvakooste.

Lihaskramppi eli suonenveto

Lihaskramppi iskee usein
pohjelihakseen 

Jos vaelluspäivä on kovin pitkä ja lämmin, hikoilun mukana elimistöstä poistuu runsaasti suoloja, mm. magnesiumia ja kalsiumia. Kova saunominen saa aikaan saman ilmiön. Suolojen vähäisyydestä voi yöllä seurata ikävä herätys pohje- tai reisilihaksen krampatessa. Myös kylmettymisen tiedetään altistavan suonenvedolle. Suonenveto voi olla merkki alaraajojen laskimoiden vajaatoiminnasta. Jos kävellessä ilmenevä kipu on niin kova, että se pakottaa pysähtymään, kyseessä voi olla alaraajojen valtimosairaus.

Suonenvedon perimmäistä syy on tuntematon, mutta kyse lienee alaraajan verenkierron äkillisestä ja ohimenevästä häiriöstä. Lihaskrampissa liikehermosäikeet käynnistyvät ja niiden hermoaallot siirtyvät lihassyihin, joissa varsinainen suonenveto syntyy. Tällöin lihas supistuu ääriasentoonsa ja verenkierto heikkenee aiheuttaen hapenpuutteesta johtuvan kivuliaan, mutta sinänsä vaarattoman tuntemuksen. Suonenveto voi tapahtua myös kesken urheilusuorituksen. Esimerkiksi uidessa lihaskramppi voi aiheuttaa vakavankin vaaratilanteen. Suonenvetoa esiintyy myös pitkälle edenneen munuaissairauden, suonikohjujen ja raskauden yhteydessä. Nivelreumaa sairastavilla siklosporiinihoidon yhteydessä esiintyy magnesiumin puutetta, mihin liittyen voi öisin esiintyä vaikeaa suonenvetoa.

Kramppeja voi hoitaa venyttämällä jännittynyttä lihasta passiivisesti, rauhallisesti ja pitkäkestoisesti. Kramppaavaa aluetta voi myös hieroa kevyesti.

Riittävä nesteytys eli veden juonti ja ennen nukkmumaan menoa otettu magnesium ehkäisee yöllisiä suonenvetoja. Reseptivapaista magnesium-, B1-vitamiini- ja kalsiumlisäravinteista voi olla apua. Paljasjalkakävely aktivoi alaraajojen lihaspumppuja vilkastuttaen verenkiertoa ja siten pienentää lihaskramppien todennäköisyyttä. Alaraajojen verenkierron vilkastuttamista kannattaa kokeilla illalla ennen nukkumaanmenoa esimerkiksi tekemällä varpaille nousuja reippaassa tahdissa 30-50 kertaa. Jotkut ovat saaneet helpotusta säärystinten tai lämpimien yösukkien käytöstä. Tupakoinnin lopettaminen parantaa ääreisverenkiertoa, mikä voi pienentää suonenvetotaipumusta. Jos edellä kuvatut konstit eivät auta, kannattaa vaivasta keskustella lääkärin kanssa.

Magnesium on ihmisille ja eläimille välttämätön kivennäisaine. Sen puute on liitetty mm. lihaskramppien esiintymiseen ja se vaikuttaa mahdollisesti myös aivotoimintaan. Magnesiumin lähteitä ovat mm. täysjyvävilja, pähkinät, kasvikset, kala ja liha. Magnesiumia pitäisi ilmeisesti saada ravinnon mukana 600 mg/vrk, mutta viranomaissuositus on vain 300-450 mg/vrk. Magnesiumista ei yleensä aiheudu minkäänlaisia sivuvaikutuksia, mutta isommat päiväannokset voivat saada aikaan löysän vatsan. Magnesium alkaa imeytyä tunnin kuluessa sen nauttimisesta ja imeytyminen jatkuu noin 8 tuntia. Kun magnesiumin saanti on 300–350 mg päivässä, imeytyy 25–50 % ruuan magnesiumista vereen, ellei elimistössä vallitse puutostilaa. Duodecimin sivuilta löytyy katsaus magnesiumin muistakin vaikutuksista.

Hikoilun mukana poistuvia suoloja voi korvata esimerkiksi cashewpähkinöillä luonnonmukaisemmin kuin apteekkivalmisteilla. Cashewpähkinöitä tuottava munuaispuu on kotoisin Amazon-joen alueelta, mutta sitä istutettiin jo 1500-luvulla Intiaan ja myöhemmin Itä-Afrikkaan. Kaikista pähkinöistä cashewpähkinässä on vähiten rasvaa ja eniten hiilihydraatteja.100 grammassa cashewpähkinöitä on magnesiumia 260 mg, kalsiumia 45 mg ja lisäksi mm. rautaa, sinkkiä ja seleeniä. Tarkempi katsaus cashewpähkinän ravintotekijöihin löytyy täältä.

Lisätietoja suonenvedosta: Saarikoski, R., Stolt, M. & Liukkonen, I. (2010) Terveet jalat. 3. uudistettu Painos, Helsinki, Durodecim.