Stevensonille patikointi on ennen kaikkea matka sisään päin, erilaisiin mielentiloihin, tuntemuksiin ja ajatuksiin. Kävelyretkelle kannattaakin laittautua yksin, sillä siitä seuraa ihmeellinen vapauden tunne. Yksin kulkija voi omin päin päättää vauhdista, lepotauoista, eväistä... kaikesta! Tasainen askellus on paras, sillä se ei vaadi keskittymistä, vaan antaa ajatuksen liitää vapaasti."Kaikista ihmisen mielialoista tielle lähdön tunnelma lienee parhain."
Kiireetön, erittelevä tarkkailija saa maisemasta eniten irti. Korkean kukkulan huipulle kiipeäminen ei välttämättä ole sen hedelmällisempää kuin viljelysmaita halkovan tien yksitoikkoisesti samankaltaisina toistuvat värien ja muotojen yhdistelmät. Antoisimpia ovat polut ja pienet tiet, joilla on omat persoonallisuutensa, vapaina tieinsinöörin korrekteista suorista tehokkaista linjoista, mutta tulvillaan miellyttävää oikullisuutta. Mikä on synnyttänyt tuon tienmutkan tai pientareen joutomaan ailahtelevuuden? Luonnonpoluilla mikään systemaattinen peräkkäisyys ja jatkumo ei vaadi kulkijan huomiota, on kuin olisi hetkeksi vapautunut syyn ja seurauksen rautaisesta määräysvallasta.
"...jokaisessa yksityiskohdassa näkyy siivon ja sopusointuisen kauneuden hiljainen henki, niin että voimme kaikessa rauhassa ottaa vastaan jokaisen pienen piirteen ja antaa niiden yksissä tuumin soittaa mielessämme maiseman hillittyä sävelmää."
Karun ja mielenkiinnottoman maiseman tarkastelu herkistää näkemään kauneutta sielläkin missä sitä ei yleensä huomaa. Muistot, odotukset ja mielialat vaikuttavat siihen millaisena seutu katselijalle näyttäytyy. Tarkkailija kuuluu yhtälön muuttujiin siinä missä tarkkailtavakin. Ripaus mielikuvitusta ja eloton maa muuttuu romanttiseksi seikkailujen tyyssijaksi...
Kustantaja esittelee kirjan seuraavasti: Skotlantilainen romaanin klassikko Robert Louis Stevenson (1850-1894) oli myös mainio esseisti. Kirjan kolme esseetä luotaavat kävelemisen filosofiaa ja maisemaestetiikkaa polveillen parhaaseen brittityyliin moniin suuntiin ja tiineesti – oli sitten kyse piipunpoltosta, kontemplaatiosta tai kulttuurihistoriasta kaikessa laajuudessaan.
”Ei voi aavistaa, miten loppumattoman pitkään jatkuu suvipäivä, jos sillä ei ole muuta mittaa kuin nälkä eikä muuta päätepistettä kuin uneliaisuus”
Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän leppeän valohämyisen illan paras palkinto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti