Vuoden 2026 Avohoitojaksolle oli edellisvuosien tapaan saatu kolme lähetettä: itselleni, Marjatalle ja Pauliinalle. Sairastuin kuitenkin juuri ennen reissua niin ankaraan lenssuun ja kurkun kivistykseen, ettei avohoito olisi ollut riittävä ja asianmukainen interventio. Jäin siis raskain mielin vuodepotilaaksi muun henkilökunnan suunnatessa rinkat selässä avohoitoon kohti Urho Kekkosen kansallispuistoa. Seuraavassa Marjatan ja Pauliinan selonteko retken vaiheista.
1. Kävelypäivä: Aittajärvi – Sarvioja. Hieman arvelutti aloittaa avohoitojakso ilman Tuomasta, jonka roolina oli ollut aiemmilla kerroilla tuoda työprosesseihin systemaattisuutta, säntillisyyttä ja koosteisuutta. Tuumittiin kuitenkin, että kyllä me näinkin pärjätään. Kartta oli puuttunut vielä aamulla, mutta nyt Aittajärven ylityspaikalla niitä oli mukana jo kaksin kappalein. Yli mentiin niin vauhdilla, ettei huomattu joen pohjaan kiinnitettyjä merkkejä. Tuli kahlattua vähän syvemmästä kohdasta. Vastarannalla housuja ylös kiskoessaan Marjatta hoksasi vyönsä jääneen autoon ja kietaisi kupeilleen Pauliinan retroirtoremmin 1960-luvulta saadakseen liian isot housut pysymään ylhäällä.
Lönnrotin ja Castrénin joulunviettopaikka vuodelta 1841 oli reissun ensimmäinen nähtävyys, muutama sata metriä kahlaamolta. Keli oli sen verran epävakaa, että sadevaatteita sai alituisesti ottaa ja laittaa. Marjatan kävelysauvat unohtuivat poroaidan portinpieleen monimutkaisten ihmissuhdekiemuroiden käsittelyn tiimellyksessä. Kävely eteni kätevästi. Sade kiihtyi mukavasti niin, ettei sadevaatteiden kanssa tarvinnut enää kohta väylätä. Keskusteltiin päihteistä ja päihdetyön menetelmistä niin äänekkäästi, että vastaantulijatkin kuntoutuivat.
Nousu Kaarnepään etelään kurottavalle harjanteelle puuskututti. Laskeutuminen Sarvijoen luo sadehämyisessä illassa oli sadunomaisen kaunis. Sarvijoen vesi oli turkoosia ja kirkasta. Laulettiin hoosiannaa ja muita joululauluja. Sudenpesän kammia ihasteltiin. Perille Sarviojan kämpälle päästiin juuri ennen pimeän laskeutumista. Ihmisiä oli paljon. Elvytimme nuotion lisähapella ja muutamalla klapilla. Makkaratikun vuoleminen puolimädästä lehtipuun tikusta oli mahdotonta. Rikollisen toiminnan kautta makkarat saatiin kuitenkin käristettyä. Yömyssyksi minttukaakaota vaahtokarkeilla.
2. Kävelypäivä: Sarvioja – Muorravaarakka. Nuotiopaikalla aamupalaa syödessä selvisi, että useampikin varaustuvassa yöpynyt oli nähnyt yöllä painajaista. Marjatta oli yöllä pelastanut neitoja pahan ukkelin vankityrmästä. Elävän hevosen pää oli todistanut korviaan heiluttamalla, että vaimeita avunhuutoja kyllä todellakin kuuluu. Pauliina oli yöllisessä piinassaan jättänyt lapsensa kelvottomaan hoitopaikkaan. Aamupalalla erityisen hyvä makuhavainto oli Tuomaksen lahjoittama tonnikalapasteija kera pippurimeetvurstin näkkileivän päällä.
Vesipullot täytettiin liiterin takana sijaitsevasta lähteestä. Loiskittiin Sarvijoen yli osana suurta kansainvaellusta. Kulkijoita oli niin paljon, että juttujen laatua täytyi moderoida. Sää oli komea, sopivan kylmä ja aurinko paistoi. Lounaspaikaksi meillä, kuten tuhansilla muillakin ihmisillä valikoitui Parasiittikurun paraatipaikka. Ruoaksi valmistettiin väärän mittaista spaghettia ja nyhtöpossua. Maku oli hyvä, mutta kineettinen toteuttaminen oli anaalista. Toinen söi makuultaan ja toinen istuen samasta kattilasta kauhoen. Pastaa lensi makuualustalle ja lähiympäristöön siinä määrin, että heitteitä täytyi siivota tovi.
Parasiittikurun ripulirinteen eli mutaisen ja luistavan ylämäen nousu sujui tahmeasti. Näin oli asiain laita erityisesti Pauliinalla, jonka rinkka painoi kolmisenkymmentä kiloa. Nuori mies kommentoi, että komeat on maisemat, mihin Pauliina, että voi kun olisi pulkka. Sopivat sitten, että ensi talvena tullaan laskemaan pulkalla Parasiittikuruun. Ulkoerityksen käytännön järjestelyt tuottivat harmaita perskarvoja. Marjatta löysi Pirunportista sydämenmuotoisen kiven. Louhikon jälkeen Pauliina teki suunnittelemattoman ukemin, mitä edes Savotan putkirinkka ei mainittavasti haitannut. Lankeemuksen jälkeinen ylösnousemus tapahtui sujuvasti.
Laskeutuminen Muorravaarakkaan tuntui loputtoman pitkältä ja mälsältä, löysältä läpsyttelyltä. Joenylitys kävi helposti, varaustuvassa ei ollut vielä muita. Päivälliseksi tonnikalapasta ja jälkkäriksi pienet jallukahvit (2 x 20 ml jallua naiseen). Pelättiin alkoholin haihtuneen liian kuuman veden takia, mutta parin tunnin päikkäreiden jälkeen todettiin alkoholin sedatiivisen vaikutuksen olleen tallella. Iltapalaksi nuotiopaikalla karamellilättyjä (Myllyn paras), jotka eivät Marjatan runsaan rypsiöljyn käyttämisen ansiosta jämähtäneet pannuun. Yömyssyksi minttukaakaota ja hunajalla maustettua rommia.
3. Kävelypäivä: Muorravaarakka – Luiro. Kaasuhälytys! Missä nasset!? Vuorotellen heräiltiin pitkin yötä kamalaan käryyn ja katkuun, jonka lähteenä olimme itse. Korvatulpistakaan ei ollut apua tässä tilanteessa. Lisäksi kämpässä oli aivan liian kuuma. Lämpötila pahensi tilannetta, koska makuupussissa nukkuminen ei ollut mahdollista, vaan kaasut vapautuivat valtoimenaan hirsiseen aromipesään. Säälin ja häpeän tuntemukset kamppailivat sieluissamme miettiessämme alapuolella nukkuvaa pariskuntaa.
Yhteisöllisellä aamupalalla kukaan ei ottanut puheeksi yöllisiä tuoksahduksia. Lähdimme kulkemaan Muorravaarakanjokea yläjuoksun suuntaan. Kilometrin päässä oli turvallista vapauttaa aamuhuuto, mikä purkautui Pauliinan suuontelosta voimallisena vokaalien sekamelskana karkottaen kaiken elollisen pakosalle 1,75 hehtaarin alueelta. Vain Marjatta, jonka sielu on lihaksikas, jäi aloilleen. Entisen tulipaikan kohdalta kahlattiin joen yli, mikä jännitti Marjattaa sen verran, että edellisyön hajun tuottanut GI-kanavan materiaali materialisoitui moussena mättäälle. Näin siinä kävi.
Lounaaksi sitruunarisotto ylimitoitetulla parmesaanijauheella kauniilla paikalla nautittuna. Päikkärit lounaspaikalla varpaat vapaina heiluen ja maakotka taivaalla liidellen. Pauliina komensi elimistöään, aikoi pistäytyä vain tuntidiureesilla, eikä siis ottanut vessapaperia mukaansa. Ärtyvä suoli ei noudattanut ärtyvän sielun ohjeistusta, vaan töräytti tulemaan mousset riemukkaasti. Tilanteen pelasti taskusta löytyneet räällä kostetut nenäliinat. Ravitut sielut ja kevennetyt suolet kiipesivät kepeästi Sokostille. Ylhäällä törötti kaivinkone. Asuntovaunussa oli hienot verhot. Merenpinnan tasoa kohti eteneminen pisti varpaat rullalle.
Päivällispaikaksi valittiin Sokostinojan ylittävän rautasillan läheinen varvikko, mistä saatiin hyvää vettä. Käpyvauvat heitettiin helvettiin. Maapähkinä-satay munanuudeleilla osoittautui tämän reissun makoisimmaksi murkinaksi. Jälkkäriksi jallukahvit, sitten iloisin mielin kohti Luiron saunaa, jonne saavuttiin juuri sopivasti naisten saunavuoron alkaessa. Lauteet suojattiin Tuomaksen antamilla pefleteillä. Järvessä peseytyminen tyydytti. Saunanraikkaina valmiille nuotiopaikalle lättyjen paistoon. Nuotiota kohensi suloinen miespari. Hentoisempi miehistä ihasteli lättyjen paiston sujumista. Aikoivat seuraavalla reissulla kokeilla lättyhommia itsekin ja halusivat tietää, mikä rasva paras. ”Rypsi, rapsi tai joku hapsi”, vastasi Pauliina.
4. Kävelypäivä: Luiro – Aittajärvi. Aamulla pitkien unien jälkeen liikkeelle nälkäisinä ja hirveiden kofeiiniviekkareiden ravistellessa kroppaa. Yöllä oli satanut. Rautasillan kupeessa tilanne korjattiin puurolla, näkkileivällä ja kahvilla. Kokonaisvaltaisen heräämisen myötä käynnistyi koko päivän jatkunut pääasiassa iskelmäklassikoista koostunut potpuri. Porokämppien luona alkoi sataa. Marjatta luki päivän evankeliumin pähkinäpussista eesdiksi: ”Vähäsenlaisesti voib tukehtuab labs pähkleid syödyänsä.”
Ennen laavua ylitettiin Pälkkimäoja, Marjatta paljain jaloin ja Pauliina saappaat jalassa. Vajaan peninkulman Maantiekurua kuljettuamme näimme ahman pyydystävän cabybaraa ja pysähdyimme mekin syömään lounaaksi pasta cabybaraa. Kalliot muodostivat hienoja vakoja, joita ihastelimme. Kulkiessaan Marjatta kajautti Tallulahin ilmoille ja vastaan tullut pariskunta kertoi nauttineensa siitä jo pitkään. Cabybaran lisäksi potpurissa seikkailivat aksolotli, joka on kehityksessään jäänyt toukan ja moukan väliin. Hakuna matataa esittäessään etelän majavat huomasivat, että Pauliina on kuin ilmetty Timon ja Marjatta Pumba.
Marjatan ensimmäisenä kävelypäivänä poroaidan portille unohtamat kävelysauvat löytyivät omalta paikaltaan. Kepukoiden irroittamisen yhteydessä oli taas aika keventää lastia kollektiivisesti. Liekkö ollut pöperöissä laksatiivia, vai onko vilkkaan mielen ja suolen välillä yhteyttä ja lieneekö tarttuvaakin. Matkalla huomio kiinnittyi satunnaisiin merkkeihin siitä, ettei kaikilla kulkijoilla ollut tapana laatia tuotoksilleen poteroita ja keskittyä sen verran suoritukseen, että tuotos ja potero kohtaavat optimaalisessa kulmassa. Käytiin tervehtimässä Lönnrotin ja Castrenim joulumajaa ja mietittiin mitä on joulunviettonsa sisältänyt. Pauliinan fyysinen kipu alkoi jo olla ulospäin näkyvää, askellus oli varovaista. Tuska tuntui kantakalvon kaikissa ulottuvuuksissa ja akillesjänne vaikutti suhteettoman kireältä. Suomujoen ylitys helpotti ihmeellisellä tavalla myös tiukkoja jänteitä ja kalvoja. Tällä kertaa noudatettiin ehdotettua reittiä ja seurattiin kurpitsan sävyisiä laattoja. Etenkin vastarannan osalta todettiin oman reitin olleen hieman parempi. Tai sitten ylpeyttä oli vielä liikaa mukana edellis iltana kuulluista kehuista.
Auto käynnistyi ja porttiteorialuennon avulla syöksyttiin lähes pysähtymättä portista. Pauliina kilautti Fienoon ja pääsi kerrasta sivistyksen makuun tilaamalla laatutuotteet englanniksi. Kekkonen onneksi lausuttiin hämmentävän samalla tavalla. Kun jännitys palauttavan ravinnon saamisesta purkautui, oli tunnelma autossa letkeä. Päästiin leikkimään leikkiä, ajattele jos olisit tuulipussi. Pauliina kuvasi olevansa tujussa puhurissa vonkuva tuulipussi suu ammollaan ja tuuli peräsuolta venyttäen. Melkoinen oli se tuulipussi. Marjatan oli haastava eläytyä tuulipussiksi, kun tielläkin piti pysyä ja pedaaleita polkea. Leudon tuulen vetelänä lörpöttövä ja haikeana moukuva tuulipussi sentään löytyi sielusta. Pauliina pohti menevänsä tuulipussin olemuksessa hakemaan noutotilausta. Epäili, että jos ei ravintolassa ymmärrettäisi performanssia, voisi esitellä itsensä sanomalla "i am windpussy". Pizzat tyydyttiin hakemaan omassa roolissa ja ryhdyttiin suunnistamaan majapaikkaan. Tuomastakin jo tavoiteltiin, kun ei kumpikaan daami muistanut osoitetta tai sitä oliko Pauliina lukenut viestin jo menomatkalla ääneen.
Pienimuotoista turhautumistakin tuossa nälkäisten keskustelussa oli, mutta Tuomas oli onneksi ajan tasalla ja osasi ohjeistaa. Majapaikka oli miellyttävällä tavalla alkuperäisessä asussaan ja saatiin siellä nauttia viinin lisäksi päihdevalistusta. Pizzat oli valmistettu laadukkaasti, Pauliina yllätti itsensä tilaamalla pizzan sienillä ja rucolalla, mikä mahdollisti päästövaikutukset kotimatkankin ajaksi.
