Portaiden turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä

Yleinen käsitys on, että ihmiset kaatuvat portaissa huolimattomuuttaan. Tyypillisesti porrastapaturmiin liittyy kuitenkin useita tekijöitä. Eräät näistä tapaturmia edistävistä tekijöistä ovat Templerin (1992) mukaan yhteydessä portaiden rakenteeseen ja toiset portaiden pystyttämisen tai huollon aikana tehtyihin virheisiin. Osa tekijöistä liittyy siihen ympäristöön, missä portaat ovat, jotkin tekijät liittyvät portaiden käyttötapoihin ja -tottumuksiin ja osa tapaturmia edistävistä tekijöistä liittyy itse portaiden käyttäjien ominaisuuksiin.

Ennen portaiden turvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden tarkempaa ruotimista muutama peruskäsite. Portaiden askelmapinta (C) on vaakasuora pinta, jolle jalka asetetaan portaissa käveltäessä. Askelmapinnan se osa, joka ulottuu alapuolella olevan askelmapinnan päälle, on etusärmä (D). Nousu (A) on kahden askelmapinnan välinen korkeusero. Etenemä (B) on kahden etusärmän etureunan vaakasuora etäisyys. Nousukulma (alfa) määrittää portaiden jyrkkyyden. Seuraavassa on yhteenveto vaarallisiin portaisiin liitetyistä ominaisuuksista.

Poikkeama alimman
askelman etenemässä

Epäjatkuvuuskohdat
Samassa porrassyöksyssä esiintyviä yllättäviä muutoksia askelmien nousussa tai etenemässä kutsutaan rakenteelliseksi poikkeamaksi tai epäjatkuvuuskohdiksi. Marlettan (1989) mukaan tämä on erittäin vaarallinen rakennevirhe, sillä portaiden käyttäjät olettavat kaikkien askelmien olevan keskenään samanlaisia. Epäjatkuvuuskohta häiritsee jalkojen normaalia sijoittumista askelmapinnoille ja tämä voi johtaa kaatumiseen. Sanders ja McCormick (1992) esittävät, että jopa alle yhden senttimetrin poikkeama portaiden peräkkäisissä askelmissa voi aiheuttaa tapaturman. Tyypillisesti epäjatkuvuuskohta on ylimmän tai alimman askelman yhteydessä. Irvinen ym. (1990) mukaan portaiden käyttäjät ovat herkempiä nousun kuin etenemän poikkeamille.

Portaiden jyrkkyys
Carson ym. (1978) eivät löytäneet tilastollisesti merkittävää yhteyttä portaiden jyrkkyyden ja tapaturmataajuuden välillä. Templerin (1974) mukaan portaiden jyrkkyys saattaa aiheuttaa normaalia suurempaa huolellisuutta ja varovaisuutta, mikä puolestaan vähentäisi tapaturman todennäköisyyttä.

Erikoiset portaat

Harvinaisempien porraskonstruktioiden käyttäjät saattavat kaatua, jos he valitsevat väärän laskeutumistavan. Tämä on ongelma pääasiassa sellaisten käyttäjien kohdalla, joille käytettävä nousutietyyppi on vieras, ja erityisesti, jos heillä ei ole ollut mahdollisuutta seurata toisten käyttäjien oikeaoppista toimintaa.

Epätyypillinen tai harvinainen portaiden rakenne heikentää turvallisuutta (Marletta 1991). Jos askelmien nousu on liian matala, luonnollinen kävelyprosessi voi häiriintyä. Laskeuduttaessa portaita jälkimmäisen jalan kantapää voi osua askelmaan, koska jalka on jo edeltävällä askelmalla ollut epäedullisessa asennossa suhteessa askelman takaosaan. Jos taas nousu on liian korkea, päkiä saattaa portaita laskeuduttaessa sijoittua liian eteen, jolloin jalalle ei ole enää riittävästi tukea (Rosen 1983). Molemmat tilanteet poikkeavat portaissa liikkujan sisäisistä malleista ja odotuksista ja saattavat aiheuttaa kaatumisen.

Miller ja Esmay (1961) tutkivat 101 porrastapaturmaa ja totesivat, ettei kierreportaissa sattunut suhteellisesti enempää tapaturmia kuin suorissa portaissa. Tämän tutkimustuloksen valossa näyttäisi siltä, ettei kierreportaille luontainen askelman etenemän muuttuminen ulkolaidan leveästä sisälaidan kapeaksi heikennä turvallisuutta.

Visuaaliset häiriötekijät
Archean ym. (1979) mukaan arkkitehtoniseen ympäristöön liittyvät visuaaliset häiriötekijät ovat keskeinen porrastapaturmia aiheuttava tekijä. Näitä häiriötekijöitä voivat olla mm. portaiden materiaali itsessään, varjot ja häikäisyt askelmapinnoilla, valoisuuden suhteelliset erot portaissa ja ympäristössä, kuvioidut pinnat, optiset harhat ja yllättävien mielenkiintoisten tapahtumien tai maisemien ilmaantuminen näkökenttään portaissa kulkemisen kannalta kriittisissä tilanteissa eli lähestyttäessä alinta tai ylintä askelmaa.

Kätisyydestä ja jalkaisuudesta
90 prosenttia länsimaisista ihmisistä on oikeakätisiä ja näistä 80 prosenttia on myös oikeajalkaisia. Jalkaisuus voi joissain tilanteissa olla ”väärä” eli turvallisen liikkumisen kannalta oikeajalkaisen olisi edullisempaa olla vasenjalkainen, ja kääntäen. Suorissa portaissa jalkaisuus ja kätisyys ei ole yhtä tärkeä kuin kierreportaissa, koska esimerkiksi voimantuoton ja koordinaation vaatimukset jakautuvat tasaisesti molemmille käsille ja jaloille. Kierreportaat voidaan kuitenkin suunnitella joko myötä- tai vastapäivään nouseviksi. Tämä valinta määrittää, mitä kättä portaiden käyttäjät voivat laskeutuessaan käyttää tuen ottamiseen käsijohteesta. Kierreportaiden kiertosuunta määrittää myös sen, kumman jalan portaissa kulkija voi sijoittaa kolmion muotoisen askelman leveälle eli ulkolaidalle. Koska portaita laskeuduttaessa sattuu enemmän ja vakavampia tapaturmia kuin portaita noustessa, on perusteltua suunnitella kierreportaat siten, että laskeuduttaessa mahdollisimman moni voisi ottaa tukea käsijohteesta oikealla kädellä.

Käsijohteet

Portaiden käsijohteiden tehtävänä on ehkäistä tasapainon menettäminen, auttaa palauttamaan jo menetetty tasapaino, auttaa käyttäjiä vetämään itseään ylöspäin ja toimia ohjausrakenteena heikkonäköisille ja niille, joilla on heikko tasapainon hallinta. Käsijohteet tulee rakentaa siten, että niistä saa tukevan ja miellyttävän otteen (Templer ym. 1976). EU-standardi EN ISO 14122 suosittelee käyttämään käsijohteita, joiden halkaisija on 2,5–5 cm ja vapaa tila käsijohteen ympärillä 10 cm. Käsijohteen tulisi Marlettan (1991) mukaan kestää vähintään 90 kg:n rasitus kaikkiin suuntiin.

Portaiden käyttäjät reagoivat harha-askeleeseen tai horjahtamiseen tyypillisesti tarttumalla käsijohteeseen. Erityisesti ikääntyneet portaiden käyttäjät käyttävät käsijohdetta sekä laskeutumisen että nousemisen aikana (Archea ym. 1979). Myös Templerin (1974) mukaan ikääntyneet ihmiset käyttävät enemmän käsijohteita kuin nuoret. Naiset käyttävät käsijohteita miehiä enemmän. Hyvin suunnitellut ja rakennetut käsijohteet vähentävät tapaturmien määrää ja myös niiden vakavuutta (Maki ym. 1984). Portaat tulisi tehdä niin kapeiksi, että oikean ja vasemman puoleista käsijohdetta voi käyttää yhtä aikaa (Svanström 1974).

Sanders ja McCormick (1992) mainitsevat puuttuvan käsijohteen oleva yhteinen tekijä useissa porrastapaturmissa. Samoin Fitch ym. (1974) korostavat puuttuvan käsijohteen merkitystä monissa porrastapaturmissa, erityisesti niissä, joissa loukkaantunut on ollut laskeutumassa portaita. Käsijohteiden käyttäminen vähentää horjahduksia (Marletta 1991). Jos horjahtaminen kuitenkin tapahtuu, auttavat käsijohteet tasapainon palauttamisessa. Kun portaissa kävelijä horjahduksen tai harha-askeleen seurauksena alkaa kaatua, on vain vähäinen todennäköisyys sille, että hän selviäisi tilanteesta vahingoittumatta, jos portaissa ei ole käsijohdetta (Johnson 1998). Jos portaat ovat niin leveät, että kaksi ihmistä mahtuu kävelemään niissä rinnakkain, käsijohteet pitäisi asentaa kummallekin puolelle. (Templer ym. 1976)

Pauls (1991) pitää seuraavia kolmea portaiden rakenteellista ominaisuutta tärkeimpinä turvallisuuden kannalta:

1. Askelmat voidaan nähdä helposti.
2. Askelmat ovat niin suuret, että jalat mahtuvat niille helposti.
3. Käsijohteet ovat ulottuvilla ja sellaiset, että niistä saa hyvän otteen.

Lähteet:

• Archea J, Collins BL & Stahl FI (1979) Guidelines for Stair Safety. NBS Building Science Series 120.
• Carson DH, Archea JC, Margulis ST & Carson FE (1978) Safety on Stairs. NBS Building Science Series 108.
• Fitch JM, Templer J & Corcoran P (1974) The dimensions of stairs. Scientific American 231(4): 82–90.
• Irvine CH, Snook SH & Sparshatt JH (1990) Stairway risers and treads: acceptable and preferred dimensions. Applied Ergonomics 21(3): 215–225.
• Johnson DA (1998) New Stairway – Old Problems. Ergonomics in Design 6(4).
• Maki BE, Bartlett SA & Fernie GR (1984) Influence of Stairway Handrail Height on the Ability to Generate Stabilizing Forces and Moments. Human Factors 26(6): 705–714.
• Marletta W (1991) Trip, slip and fall prevention. Teoksessa: Hansen DJ (toim.) The Work Environment. Occupational Health Fundamentals. Michigan, USA, Lewis Publishers: 241–276.
• Miller JA & Esmay ML (1961) Nature and Causes of Stairway Falls. Transactions of the American Society of Agricultural Engineers: 112–114.
• Pauls JL (1991) Safety standards, requirements, and litigation in relation to building use and safety, especially safety from falls involving stairs. Safety Science 14: 125–154.
• Rosen SI (1983) The Slip and Fall Handbook. Columbia MD, Hanrow Press.
• Sanders MS & McCormick EJ (1992) Human Factors in Engineering and Design. 7 p. Singapore, McGraw-Hill.
• Svanström L (1974) Falls on Stairs: an Epidemiological Accident Study. Scandinavian Journal of Social Medicine 2: 113–120.
• Templer JA, (1974) Stair shape and human movement, New York, Columbia University.
• Templer JA, Mullet GM, Archea J & Margulis ST (1976) An Analysis of the Behavior of Stair Users. Washington, Directorate for Engineering and Science, Consumer Product Safety Commission.
• Templer JA, (1992) The staircase – Studies of hazards, falls, and safer design. Massachusetts Institute of Technology.