Kävely voi lievittää myös vakavan masennuksen oireita

Dimeo ym. (2001) tutkivat kävelyn vaikutusta 20–65-vuotiaiden vakavaa masentuneisuushäiriötä sairastavien lääkehoitoon reagoimattomien (trisyklisiä antidepresantteja ≥150 mg/vrk, selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät ≥20 mg/vrk vähintään neljän viikon ajan) potilaiden (n=12) hoidossa. Koehenkilöiden masentuneisuus lieveni kliinisesti huomionarvoisella ja tilastollisesti merkitsevällä tavalla heidän käveltyään juoksumatolla 30 minuuttia kymmenenä peräkkäisenä päivänä. Interventioryhmän pieni koko ja kontrolliryhmän puuttuminen tosin heikentävät Dimeon ja kumppaneiden tutkimuksen luotettavuutta.

Roshan ym. (2011) tutkivat vesialtaassa kävelyn vaikutusta vaikeasti masentuneisiin naispuolisiin lukio-opiskelijoihin (n=24). Kuuden viikon seurantajakson aikana virtsan MHPG sulfaattipitoisuus kohosi interventioryhmällä tilastollisesti merkitsevällä tavalla. (MHPG sulfaatti on noradrenaliinin metaboliitti, jonka määrä vähenee mm. masentuneiden potilaiden virtsassa, ks. esim. Schildkraut ym. 1978.) Myös HAMD-pistemäärän perusteella vesialtaassa kävely vähensi huomattavasti masennusoireita. Ennen koetta interventioryhmän HAMD-kyselyn keskiarvo oli 30,15 pistettä ja toistettaessa kysely kuuden viikon kuluttua se oli enää 14,08 pistettä.

Masentuneisuudesta kärsivälle potilaalle säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittaminen voi Laukkalan ja Kukkonen-Harjulan (2019) mukaan olla ylivoimainen ponnistus. Masennukseen usein liittyvät oireet, kuten heikentynyt yleinen motivaatio, itsearvostuksen puute sekä uupumus, voivat muodostua esteeksi. Tällaisessa tilanteessa liikunnan ammattilainen, jolla on myös psykiatrista osaamista, voi madaltaa kynnystä liikuntaharjoittelun aloittamiseen. Osa potilaista hyötyy ryhmämuotoisesta liikuntaharrastuksesta, sillä sen myötä rakentuvat sosiaaliset suhteet voivat muodostua merkityksellisiksi ja harjoittelumotivaatiota ylläpitäviksi. Katsauksensa yhteenvetona Laukkala ja Kukkonen-Harjula (2019) toteavat, että osana hoidon kokonaisuutta liikunta tukee potilaiden toipumista myös vaikeissa mielenterveyshäiriöissä. Tärkeää on, että liikuntaan liittyvä ohjaaminen ja neuvonta aloitetaan jo hoidon alkuvaiheessa.

Lähteet

1. Dimeo F, Bauer M, Varahram I, Proest G & Halter U (2001) Benefits from aerobic exercise in patients with major depression: a pilot study. British Journal of Sports Medicine, Vol. 35(2): 114–117.
2. Roshan VD, Pourasghar M & Mohammadian Z (2011) The Efficacy of Intermittent Walking in Water on the Rate of MHPG Sulfate and the Severity of Depression. Iranian Journal of Psychia-try and Behavioral Sciences, Vol. 5(2): 26–31.
3. Laukkala T & Kukkonen-Harjula K (2019) Liikunta tukee mielen toipumista. Lääkärilehti, Vol. 74(46): 2650–2654a.
4. Schildkraut JJ, Orsulak PJ & Schatzberg AF ym. (1978) Toward a Biochemical Classification of Depressive Disorders. I. Differences in Urinary Excretion of MHPG and Other Catecholamine Metabolites in Clinically Defined Subtypes of Depressions. Archives of General Psychiatry, Vol. 35(12): 1427–1433.

Kävely parantaa fibromyalgiaa sairastavien elämänlaatua

Fibromyalgiaa sairastavat koehenkilöt (n=36) osallistuivat Andraden ja kumppaneiden (2020) kokeeseen,  jossa selvitettiin fyysisen aktiivisuuden vaikutusta sairauden kanssa pärjäämiseen. Kokeeseen osallistujat  tekivät yhteensä 36 tunnin mittaista harjoitusta 12 viikossa (3h/vkk). Kävely (kuormittavuus 60–75 %  maksimisykkeestä) lievitti fibromyalgiaa sairastavien potilaiden masentuneisuusoireita sekä paransi  heidän elämänlaatuaan ja vähensi sairauteen liittyvää psyykkistä hämmennystä. BDI-mittarilla arvioituna  masentuneisuus väheni tarkasteluajanjaksolla 14,9 pisteestä 9,3 pisteeseen (keskiarvo). Kävelyn ohella  samankaltainen suotuisa psyykkinen vaikutus saatiin aikaan myös voimaharjoitelulla ja venyttelyllä.  Kontrolliryhmällä ei vastaavaa masentuneisuuden mielialan kohentumista ei havaittu.

Lähde

1. Andrade A, Steffens RAK, Vilarino GT, Miranda R, Benetti M, Coimbra DR.  (2020) Preferred exercise and mental health of the patients with fibromyalgia syndrome. Complementary Therapies in Clinical Practice, Vol. 40, 7 sivua,

Kävely voi tehota masennukseen yhtä hyvin kuin SSRI-lääkitys

Blumenthal ym. (1999) selvittivät SSRI-lääke Prozacin (fluoksetiini, Suomessa kauppaniminä Seronil, Seromex ja Fluoxetine Vitabalans) ja kävelyn sekä näiden kahden hoitomuodon yhdistelmän vaikutusta masentuneisuushäiriön (MDD, major depressive disorder) hoidossa. Kokeeseen osallistujat (n=156) arvottiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä sai Prozacia normaalin hoitokäytännön mukaisen määrän ja toinen ryhmä teki 40 minuutin kävely/hölkkälenkin (sis. 10 minuutin alkuverryttely) kolmesti viikossa. Kolmas koehenkilöiden ryhmä sai sekä lääkehoitoa että liikkui kolmesti viikossa.

Hoidon jatkuttua neljä kuukautta, kaikkien kolmen ryhmän mieliala oli kohentunut HAM-D:n (pistemäärän muutos noin 18 pisteestä alle 9 pisteeseen) ja BDI:n (pistemäärän muutos yli 20 pisteestä alle 10 pisteeseen) perusteella. Muutos oli sekä tilastollisesti merkitsevä että kliinisesti havaittavissa. Seurantatutkimuksessa (Babyak ym. 2000) sama tutkijaryhmä tarkasteli osallistujien tilannetta puoli vuotta intervention jälkeen. Neljä kuukautta kävely/lääkehoito/kävely&lääkehoito -kokeen jälkeen osallistujat olivat itsenäisesti saaneet päättää omasta jatkohoidostaan: osa oli syönyt lääkkeitä, osa jatkanut kuntoilua ja osa käynyt terapiassa.

Kävi ilmi, että aktiivisten kävelijöiden riski sairastua uudelleen masennukseen oli pienempi kuin lääkehoitoa tai yhdistelmähoitoa saaneilla osallistujilla. Vain kahdeksan prosenttia kävelijöistä oli sairastunut uudelleen masennukseen puolen vuoden kuluessa. Lääkkeiden käyttäjistä masennukseen oli sairastunut uudelleen 38 prosenttia. Blumenthalin ym. (1999) ja Babyakin ym. (2000) tulosten valossa näyttäisi siltä, että säännöllinen kävely voi yli 50-vuotiaiden masentuneiden hoidossa toimia yhtä hyvin kuin SSRI-lääkitys.

Lähteet

1. Babyak M, Blumenthal JA, Herman S, Khatri P, Doraiswamy M, Moore K, Edward CW, Bal-dewicz TT & Ranga KK (2000) Exercise Treatment for Major Depression: Maintenance of Thera-peutic Benefit at 10 Months. Psychosomatic Medicine, Vol. 62(5): 633–638.
2. Blumenthal JA, Babyak MA, Moore KA, Craighead WE, Herman S, Khatri P, Waugh R, Napoli-tano MA, Forman LM, Appelbaum M, Doraiswamy M & Krishnan KR (1999) Effects of Exercise Training on Older Patients With Major Depression. Archives of Internal Medicine, Vol. 159(19): 2349–2356.

Säännöllinen liikunta tehoaa lievään ja keskivaikeaan masennukseen

Isometsä (2020) tarkasteli näytönastekatsauksessaan liikunnan vaikutusta masentuneisuuteen käsitteleviä tutkimuksia, katsauksia ja meta-analyysejä, ja tiivistää löydöksensä seuraavasti: "Säännöllinen ja riittävän usein toteutettu ohjattu liikuntaharjoittelu ilmeisesti parantaa lievän ja keskivaikean depression hoidon tehoa." Tähän päätelmään liittyy kuitenkin epävarmuutta, sillä liikuntamuodon ja intensiteetin merkityksen arvioiminen on Isometsän mukaan vaikeaa. Samoin liikuntaintervention osuutta on hankala eristää intervention muista, esimerkiksi sosiaalisista vaikutuksista. Hyviä tuloksia saavutettiin kokeiluissa, joissa liikunta oli ohjattua ja ryhmämuotoista, jatkui viikoittain toistuvana kuukausia, ja potilaan säännöllistä osallistumista seurattiin aktiivisesti. Pelkkä elämäntapaohjeiden antaminen ei näyttäisi olevan tuloksellista lievää tai keskivaikeaa depressiota sairastavien potilaiden hoidossa.

Leppämäki (2017) toteaa liikunnan parantavan mielialaa ja ehkäisevän masennustiloihin sairastumista. Liikunta voimistaa itsehallinnan tunnetta, tahdistaa vuorokausirytmiä, aktivoi hermosolujen välittäjäaineita sekä mahdollisesti lisää neurogeneesiä tietyillä aivoalueilla. Yleisen liikuntasuosituksen mukainen terveysliikunta riittää Leppämäen mukaan lievittämään masennusoireita ja ehkäisemään masennustiloja.

Lähteet

1. Isometsä E (2020) Liikuntaharjoittelu aikuisten lievän ja keskivaikean depression hoidossa Näytönastekatsaus, Helsinki, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim.
2. Leppämäki S (2017) Liikuntaohjelma masennustilan ehkäisyssä ja hoidossa. Teoksessa: Kampman O, Heiskanen T, Holi M, Huttunen MO & Tuulari J (toim.) Masennus, Kustannus Oy Duodecim

Lääkärin määräys: kävelyä 30 minuuttia x 1 ahdistuneisuus- ja masentuneisuusoireisiin

Laukkala ja Kukkonen-Harjula (2019) käsittelevät katsauksessaan yleisesti liikunnan merkitystä mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Aerobinen harjoittelu, kuten kävely, näyttäisi vähentävän masennusoireita kliinisesti merkittävästi, ja sitä on myös tutkittu huomattavasti enemmän kuin lihasvoimaa lisäävää harjoittelua suhteessa mielenterveyteen. Säännöllinen kestävyysliikunta auttaa myös hoitoresistenttejä masennuspotilaita. Aerobinen liikuntaharjoittelu vähentää myös kohtalaisesti ahdistuneisuusoireita, kuten yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, paniikkihäiriötä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, traumaperäistä stressihäiriötä ja pakko-oireista häiriötä. Ströhle (2009) puolestaan esittää kävelyn vaikutuksia masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireisiin käsitelleen katsauksensa yhteenveto-osiossa, että kävelyä tai vastaavaa hyödylliseksi todettua liikuntamuotoa tulisi voida määrätä masentuneisuudesta tai ahdistuneisuudesta kärsiville potilaille samaan tapaa kuin muitakin terapiamuotoja tai lääkitystä.

Lähteet

1. Laukkala T & Kukkonen-Harjula K (2019) Liikunta tukee mielen toipumista. Lääkärilehti, Vol. 74(46): 2650–2654.
2. Ströhle A (2009) Physical activity, exercise, depression and anxiety disorders. Journal of Neural Transmission, Vol. 116(6): 777–784.

Kävely vähentää ikääntyneiden naisten psyykkistä oireilua

Kävelyn ja muun vapaa-ajan liikunnan määrä oli australialaisessa tutkimuksessa (Heesch ym. 2011) yhteydessä masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireisiin 73–78-vuotiailla naisilla (n=6653), joilla ei ollut diagnosoitu masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta. Kävelyn ja muun vapaa-ajan liikunnan ja psyykkisen oireilun välillä näyttäisi vallitsevan käänteinen annos-vastesuhde siten, että aktiivisimmin liikkuvat ikääntyneet naiset saivat alhaisimmat GADS-pisteet eli masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireet olivat heillä harvinaisempia. Eniten liikkuvien kyselyyn osallistuneiden naisten GADS-pistemäärä oli keskimäärin 4,25 (eniten kävelevillä 4,55) ja vähiten liikkuvien GADS-pistemäärä 5,99 (vähiten kävelevillä 6,01).

Lähde

1. Heesch K, Burton N & Brown WJ (2011) Concurrent and prospective associations between phys-ical activity, walking and mental health in older women. Journal of Epidemiology and Community Health, Vol. 65(9): 807–13.