Portaiden turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä

Yleinen käsitys on, että ihmiset kaatuvat portaissa huolimattomuuttaan. Tyypillisesti porrastapaturmiin liittyy kuitenkin useita tekijöitä. Eräät näistä tapaturmia edistävistä tekijöistä ovat Templerin (1992) mukaan yhteydessä portaiden rakenteeseen ja toiset portaiden pystyttämisen tai huollon aikana tehtyihin virheisiin. Osa tekijöistä liittyy siihen ympäristöön, missä portaat ovat, jotkin tekijät liittyvät portaiden käyttötapoihin ja -tottumuksiin ja osa tapaturmia edistävistä tekijöistä liittyy itse portaiden käyttäjien ominaisuuksiin.

Ennen portaiden turvallisuuteen vaikuttavien tekijöiden tarkempaa ruotimista muutama peruskäsite. Portaiden askelmapinta (C) on vaakasuora pinta, jolle jalka asetetaan portaissa käveltäessä. Askelmapinnan se osa, joka ulottuu alapuolella olevan askelmapinnan päälle, on etusärmä (D). Nousu (A) on kahden askelmapinnan välinen korkeusero. Etenemä (B) on kahden etusärmän etureunan vaakasuora etäisyys. Nousukulma (alfa) määrittää portaiden jyrkkyyden. Seuraavassa on yhteenveto vaarallisiin portaisiin liitetyistä ominaisuuksista.

Poikkeama alimman
askelman etenemässä

Epäjatkuvuuskohdat
Samassa porrassyöksyssä esiintyviä yllättäviä muutoksia askelmien nousussa tai etenemässä kutsutaan rakenteelliseksi poikkeamaksi tai epäjatkuvuuskohdiksi. Marlettan (1989) mukaan tämä on erittäin vaarallinen rakennevirhe, sillä portaiden käyttäjät olettavat kaikkien askelmien olevan keskenään samanlaisia. Epäjatkuvuuskohta häiritsee jalkojen normaalia sijoittumista askelmapinnoille ja tämä voi johtaa kaatumiseen. Sanders ja McCormick (1992) esittävät, että jopa alle yhden senttimetrin poikkeama portaiden peräkkäisissä askelmissa voi aiheuttaa tapaturman. Tyypillisesti epäjatkuvuuskohta on ylimmän tai alimman askelman yhteydessä. Irvinen ym. (1990) mukaan portaiden käyttäjät ovat herkempiä nousun kuin etenemän poikkeamille.

Portaiden jyrkkyys
Carson ym. (1978) eivät löytäneet tilastollisesti merkittävää yhteyttä portaiden jyrkkyyden ja tapaturmataajuuden välillä. Templerin (1974) mukaan portaiden jyrkkyys saattaa aiheuttaa normaalia suurempaa huolellisuutta ja varovaisuutta, mikä puolestaan vähentäisi tapaturman todennäköisyyttä.

Erikoiset portaat

Harvinaisempien porraskonstruktioiden käyttäjät saattavat kaatua, jos he valitsevat väärän laskeutumistavan. Tämä on ongelma pääasiassa sellaisten käyttäjien kohdalla, joille käytettävä nousutietyyppi on vieras, ja erityisesti, jos heillä ei ole ollut mahdollisuutta seurata toisten käyttäjien oikeaoppista toimintaa.

Epätyypillinen tai harvinainen portaiden rakenne heikentää turvallisuutta (Marletta 1991). Jos askelmien nousu on liian matala, luonnollinen kävelyprosessi voi häiriintyä. Laskeuduttaessa portaita jälkimmäisen jalan kantapää voi osua askelmaan, koska jalka on jo edeltävällä askelmalla ollut epäedullisessa asennossa suhteessa askelman takaosaan. Jos taas nousu on liian korkea, päkiä saattaa portaita laskeuduttaessa sijoittua liian eteen, jolloin jalalle ei ole enää riittävästi tukea (Rosen 1983). Molemmat tilanteet poikkeavat portaissa liikkujan sisäisistä malleista ja odotuksista ja saattavat aiheuttaa kaatumisen.

Miller ja Esmay (1961) tutkivat 101 porrastapaturmaa ja totesivat, ettei kierreportaissa sattunut suhteellisesti enempää tapaturmia kuin suorissa portaissa. Tämän tutkimustuloksen valossa näyttäisi siltä, ettei kierreportaille luontainen askelman etenemän muuttuminen ulkolaidan leveästä sisälaidan kapeaksi heikennä turvallisuutta.

Visuaaliset häiriötekijät
Archean ym. (1979) mukaan arkkitehtoniseen ympäristöön liittyvät visuaaliset häiriötekijät ovat keskeinen porrastapaturmia aiheuttava tekijä. Näitä häiriötekijöitä voivat olla mm. portaiden materiaali itsessään, varjot ja häikäisyt askelmapinnoilla, valoisuuden suhteelliset erot portaissa ja ympäristössä, kuvioidut pinnat, optiset harhat ja yllättävien mielenkiintoisten tapahtumien tai maisemien ilmaantuminen näkökenttään portaissa kulkemisen kannalta kriittisissä tilanteissa eli lähestyttäessä alinta tai ylintä askelmaa.

Kätisyydestä ja jalkaisuudesta
90 prosenttia länsimaisista ihmisistä on oikeakätisiä ja näistä 80 prosenttia on myös oikeajalkaisia. Jalkaisuus voi joissain tilanteissa olla ”väärä” eli turvallisen liikkumisen kannalta oikeajalkaisen olisi edullisempaa olla vasenjalkainen, ja kääntäen. Suorissa portaissa jalkaisuus ja kätisyys ei ole yhtä tärkeä kuin kierreportaissa, koska esimerkiksi voimantuoton ja koordinaation vaatimukset jakautuvat tasaisesti molemmille käsille ja jaloille. Kierreportaat voidaan kuitenkin suunnitella joko myötä- tai vastapäivään nouseviksi. Tämä valinta määrittää, mitä kättä portaiden käyttäjät voivat laskeutuessaan käyttää tuen ottamiseen käsijohteesta. Kierreportaiden kiertosuunta määrittää myös sen, kumman jalan portaissa kulkija voi sijoittaa kolmion muotoisen askelman leveälle eli ulkolaidalle. Koska portaita laskeuduttaessa sattuu enemmän ja vakavampia tapaturmia kuin portaita noustessa, on perusteltua suunnitella kierreportaat siten, että laskeuduttaessa mahdollisimman moni voisi ottaa tukea käsijohteesta oikealla kädellä.

Käsijohteet

Portaiden käsijohteiden tehtävänä on ehkäistä tasapainon menettäminen, auttaa palauttamaan jo menetetty tasapaino, auttaa käyttäjiä vetämään itseään ylöspäin ja toimia ohjausrakenteena heikkonäköisille ja niille, joilla on heikko tasapainon hallinta. Käsijohteet tulee rakentaa siten, että niistä saa tukevan ja miellyttävän otteen (Templer ym. 1976). EU-standardi EN ISO 14122 suosittelee käyttämään käsijohteita, joiden halkaisija on 2,5–5 cm ja vapaa tila käsijohteen ympärillä 10 cm. Käsijohteen tulisi Marlettan (1991) mukaan kestää vähintään 90 kg:n rasitus kaikkiin suuntiin.

Portaiden käyttäjät reagoivat harha-askeleeseen tai horjahtamiseen tyypillisesti tarttumalla käsijohteeseen. Erityisesti ikääntyneet portaiden käyttäjät käyttävät käsijohdetta sekä laskeutumisen että nousemisen aikana (Archea ym. 1979). Myös Templerin (1974) mukaan ikääntyneet ihmiset käyttävät enemmän käsijohteita kuin nuoret. Naiset käyttävät käsijohteita miehiä enemmän. Hyvin suunnitellut ja rakennetut käsijohteet vähentävät tapaturmien määrää ja myös niiden vakavuutta (Maki ym. 1984). Portaat tulisi tehdä niin kapeiksi, että oikean ja vasemman puoleista käsijohdetta voi käyttää yhtä aikaa (Svanström 1974).

Sanders ja McCormick (1992) mainitsevat puuttuvan käsijohteen oleva yhteinen tekijä useissa porrastapaturmissa. Samoin Fitch ym. (1974) korostavat puuttuvan käsijohteen merkitystä monissa porrastapaturmissa, erityisesti niissä, joissa loukkaantunut on ollut laskeutumassa portaita. Käsijohteiden käyttäminen vähentää horjahduksia (Marletta 1991). Jos horjahtaminen kuitenkin tapahtuu, auttavat käsijohteet tasapainon palauttamisessa. Kun portaissa kävelijä horjahduksen tai harha-askeleen seurauksena alkaa kaatua, on vain vähäinen todennäköisyys sille, että hän selviäisi tilanteesta vahingoittumatta, jos portaissa ei ole käsijohdetta (Johnson 1998). Jos portaat ovat niin leveät, että kaksi ihmistä mahtuu kävelemään niissä rinnakkain, käsijohteet pitäisi asentaa kummallekin puolelle. (Templer ym. 1976)

Pauls (1991) pitää seuraavia kolmea portaiden rakenteellista ominaisuutta tärkeimpinä turvallisuuden kannalta:

1. Askelmat voidaan nähdä helposti.
2. Askelmat ovat niin suuret, että jalat mahtuvat niille helposti.
3. Käsijohteet ovat ulottuvilla ja sellaiset, että niistä saa hyvän otteen.

Lähteet:

• Archea J, Collins BL & Stahl FI (1979) Guidelines for Stair Safety. NBS Building Science Series 120.
• Carson DH, Archea JC, Margulis ST & Carson FE (1978) Safety on Stairs. NBS Building Science Series 108.
• Fitch JM, Templer J & Corcoran P (1974) The dimensions of stairs. Scientific American 231(4): 82–90.
• Irvine CH, Snook SH & Sparshatt JH (1990) Stairway risers and treads: acceptable and preferred dimensions. Applied Ergonomics 21(3): 215–225.
• Johnson DA (1998) New Stairway – Old Problems. Ergonomics in Design 6(4).
• Maki BE, Bartlett SA & Fernie GR (1984) Influence of Stairway Handrail Height on the Ability to Generate Stabilizing Forces and Moments. Human Factors 26(6): 705–714.
• Marletta W (1991) Trip, slip and fall prevention. Teoksessa: Hansen DJ (toim.) The Work Environment. Occupational Health Fundamentals. Michigan, USA, Lewis Publishers: 241–276.
• Miller JA & Esmay ML (1961) Nature and Causes of Stairway Falls. Transactions of the American Society of Agricultural Engineers: 112–114.
• Pauls JL (1991) Safety standards, requirements, and litigation in relation to building use and safety, especially safety from falls involving stairs. Safety Science 14: 125–154.
• Rosen SI (1983) The Slip and Fall Handbook. Columbia MD, Hanrow Press.
• Sanders MS & McCormick EJ (1992) Human Factors in Engineering and Design. 7 p. Singapore, McGraw-Hill.
• Svanström L (1974) Falls on Stairs: an Epidemiological Accident Study. Scandinavian Journal of Social Medicine 2: 113–120.
• Templer JA, (1974) Stair shape and human movement, New York, Columbia University.
• Templer JA, Mullet GM, Archea J & Margulis ST (1976) An Analysis of the Behavior of Stair Users. Washington, Directorate for Engineering and Science, Consumer Product Safety Commission.
• Templer JA, (1992) The staircase – Studies of hazards, falls, and safer design. Massachusetts Institute of Technology.

Camino francés, osa 3: Burgos - León 5.3.-10.3.2012

Prologi: Finnairilta löytyi kohtuuhintainen (310 euroa) yhteys Helsingin ja Madridin välille, joten caminolle lennähdettiin vaihteeksi sinivalkoisin siivin. Ennen lähtöä tekstiviestissä ehdotettiin istumapaikan vaihtoa bisnesluokkaan. Yläilmoissa oli mukava mutustella maalaissalaattia ja uunissa haudutettua lammaspataa, jälkiruoaksi mansikka-pistaasileivos. Laskeutumisen jälkeen kuulin, että turistiluokkaan jääneet matkakumppanit, vaimo ja Tuija, olivat turistiluokassa nauttineet päivälliseksi kylmää broileripastasalaattia.

Seuraavana päivänä köröteltiin Madridista linja-autolla (17 euroa) Burgosiin, jonne olimme elokuun 2011 caminolla päässeet. Burgosin alueelta on löydetty merkkejä varhaisesta ihmisasutuksesta 800 000 vuoden takaa. Itse kaupunki perustettiin vuonna 884 kristikunnan etuvartioasemaksi. Arabit olivat 700-luvulla valloittaneet lähes koko Kastilian, mutta joutuneet sitten vetäytymään takaisin etelään. Pyhä Jaakko oli Pyreneiden niemimaan takaisinvaltauksen eli reconquistan suojeluspyhimys.

Burgosin
katedraali 

Tuohon aikaan Kastiliaksi kutsuttiin pientä aluetta Burgosin maakunnassa Cantabrian vuorten juurella. Myöhemmin keskiajalla Kastilian kuningaskunta laajeni lähes koko Pyreneiden niemimaalle. Toisin kuin Etelä-Espanjassa, Burgosin seudulle ei lopulta jäänyt jälkiä Arabialaisesta kulttuurista. Neitsyt Marialle omistetun katedraalin (kuvakooste elokuulta 2011) rakentaminen aloitettiin vuonna 1221 ja se otettiin käyttöön jo yhdeksän vuotta myöhemmin. Suunnittelun lähtökohtana oli ranskalainen gotiikka. Katedraalia rakennettiin pitkään. Lopullisen asunsa se sai vuonna 1567 ja se on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1985.

Burgosin keskustaa

Pari vuotta aikaisemmin olin aloittanut Burgosista caminon pikkusiskoni kanssa. Tuolloin tavoitteena ollut León jäi haaveeksi erilaisten itse aiheutettujen jalkavaivojen vuoksi. Mutta nyt liikkeellä olisi harjoituslenkkinsä tehnyt ja talven kuluessa yhteensä nelisentoista kiloa kupeiltaan karistanut seurue.

1. kävelypäivä ma 5.3.2012 Burgos - Hontanas. Tien päälle yhdeksän maissa. Taivas puolipilvinen. Yöllä oli ollut pakkasta, nurmikko ja autojen tuulilasit vieläkin kuurassa. Vilpoinen keli vähentää mukavasti hikoilua ja pyykin määrää, mutta sormenpäitä alkoi heti kohta paleltaa vietävästi. Olin järkeillyt kynsikkäiden riittävän tälle puolikeväiselle reissulle, etenkin kun paljaiden sormenpäiden ansiosta voisin näppärästi käsitellä kameraa ja kännykkää.

Tardajos

Ensimmäistä taukopaikkaa, Tardajosta, lähestyessäni takaa alkoi kuulua kävelysauvojen rapsetta. Viehkeä vaaleaverikkö pyyhälsi ohi ja huikkasi ”Buen camino!”, johon vastasin samalla tervehdyksellä. Kotvan kuluttua selvisi, että siinä meni ainoa tällä reissulla näkemämme suomalainen. Pamplonasta matkaan lähtenyt koulunkäyntiavustaja harmitteli, että kova kävelyalusta kävi selän päälle.

Bar Restaurante Ruizin seinillä roikkui monen sorttisia pyssyjä. Huoneen perältä mulkoili hurjan näköinen villisian pää, joka jäi kummittelemaan naisväen mieliin koko loppureissun ajaksi. Kummastelin taas kerran espanjalaisten tapaa pudotella kuitit ja muut paperiroskat baaritiskiltä lattialle.

Ohitimme aution Rabé de las Calzadasin kylän, jonka jälkeen alkoi loivasti kumpuilevia peltoja viehkosti kaarrellen halkova soratie. Parin tunnin kuluttua saavuimme Hornillos del Caminoon, joka osoittautui autioksi kyläksi, jokainen luukku oli kiinni. Muutama pyhiinvaeltaja vietti siestaa penkeillä loikoillen.

Hornillos del Camino etäällä

Naiset jäivät mutustelemaan ruisleipiä tienposkeen, kun jatkoin päivän viimeiselle taipaleelle kohti Hontanasia. Jäljellä oli peninkulman verran soratietä, joka mielestäni edelleen kaarteli viehkosti peltomaisemien halki. Myöhemmin illalla naisväen kommenteista ymmärsin, että kulkemamme tie oli itse asiassa ollut tylsä ja loputon traktoriura.

Laakson pohjalle rakennettu Hontanas ilmestyi näkyviin yhtä yllättäen kuin edellisilläkin kerroilla. Kylän laidalla kaksi koirakaverusta kurkisteli pengermän päältä ja loikki sitten lähemmäksi häntiään heilutellen. Pääkadun varrelta löysin kestikievarin, jolla oli ytimekäs nimi ”Casa Rural el Descanso Cesar Arnaiz”. Naisia ei vielä kuulunut, niinpä tilasin yhden oluen.

Sisaruksen saapuivat, niinpä tilasin toisen oluen. Likeisestä alberguesta ruokailemaan pistäytyviä, vilusta hytiseviä pilgrimeitä kotvan silmäiltyämme päätimme majoittua lämpimän ravintolan yläkertaan kolmen hengen huoneeseen. Iltakävelyllä totesimme kylän ainoan kaupan olevan kiinni. Kohta ohitsemme rymisteli kuorma-auto. Kuski tööttäili ja heilutteli käsiään merkitsevästi, pysäköi sitten majapaikkamme tuntumaan. Kauppa-auto oli saapunut!

Hontanasin kirkko

Illalliseksi tarjottiin pastalautanen ja ohuita possunpihvejä, joiden päälle oli lystikkäästi aseteltu muutama marinoitu paprikasuikale. Illallisseurueeseen kuului mm. japanilainen ateisti ja tanskalainen herrasmies, joka kirjoitti omaelämäkertaa iltaisin. Camino tarjosi oivallisen ympäristön muistella menneitä. Paikalliset papparaiset intoutuivat pohjoisen eksoottisista kaunottarista, selvittivät sukulaissuhteita ja kyselivät Suomesta. Kuvakooste päivän taipaleesta, matkamittarissa noin 30 kilometriä.

2. kävelypäivä ti 6.3.2012 Hontanas - Frómista. Aamukahvi löytyi alberguen automaatista, sitten taipaleelle päivän juuri valjetessa. Viitisen kilometriä talsittuamme näimme Pyhän Antoniuksen luostarin rauniot. Pyhää Antoniusta pidetään länsimaisen luostarilaitoksen perustajana. Raunioiden yhteyteen rakennettu albergue on avoinna keväästä syksyyn.

Pyhän Antoniuksen
luostarin rauniot

Keskiajalla Eurooppaa kiusasi vitsaus, jonka syy oli pitkään tuntematon. Tauti alkoi polttavalla tunteella ja punoituksella raajoissa, sormissa ja varpaissa, jotka vähitellen tummuivat, menivät kuolioon ja putosivat pois ennen kuolemaa. Ranskalainen aatelismies Gaston Guérin perusti St. Didier de la Mothe'ssa vuonna 1089 maallikkojärjestön tautia sairastavien hoitamista varten. Hänen poikansa kerrottiin parantuneen taudista Pyhän Antoniuksen pyhäinjäännösten ansiosta. Sen vuoksi Pyhästä Antoniuksesta tuli järjestön suojeluspyhimys ja järjestö sai nimen antoniitat.

Pyhästä Antoniuksesta tuli tautia sairastavien suojeluspyhimys ja tautia alettiin kutsua nimellä Pyhän Antoniuksen tuli. Antoniitat ylläpitivät eri puolilla Eurooppaa lähes neljääsataa hospitaalia, joissa sairaat saivat hoitoa. Antoniittojen järjestön itsenäinen olemassaolo päättyi sulautumiseen johanniittojen ritarikuntaan 1700-luvun lopulla. Ranskalainen Thuillier osoitti vuonna 1630, että taudin oireet johtuivat rukiissa epäpuhtautena olevista torajyvistä.

Aamiaispaikka löytyi parin tunnin aamulenkin jälkeen Castrojerízin kylästä, joka on rakennettu nauhamaisesti kukkulan etelärinteelle. Camino kulkee pitkin pääkatu, joka kiertää kukkulan rinnettä aikalailla vaakatasossa. 900 asukkaan kaupungissa on viisi kirkkoa, joista yksi tosin raunio. Ne on rakennettu pyhiinvaellusreitin kukoistuskaudella 1200- ja 1300-luvuilla. Perimätiedon mukaan Castrojeríz on Gaius Julius Caesarin perustama. Paikalla on ollut asutusta kuitenkin jo paljon aikaisemmin. Kukkulan laella nököttävän linnan raunioiden liepeiltä on löydetty prossikautisia saviruukun kappaleita 1500-luvulta ennen ajanlaskun alkua.

Pääkallo ja ristityt reisiluut
kirkon seinässä muistuttavat
kuolevaisuudesta 

Keisari Augustus käytti linnaa tukikohtana kurittaessaan niskuroivia kantabrialaisia, jotka lopulta ymmärsivät ryhtyä maanviljelijöiksi ja karjankasvattajiksi. Kansainvaellusten aikaan seudulle tölväsi visigootteja. Myöhemmin kaupunki joutui arabien haltuun, jotka sitten taas kuningas Alfonso I ajoi pakosalle. Kristittyjen ja muslimien kahakointi jatkui aina 900-luvun loppupuolelle saakka.

Edessä nousu Mostelarekselle

Castrojerízin jälkeen edessä näkyi tämänkertaisen reissun ainoa mainitsemisen arvoinen ylämäkiosuus - vain kilometrin mittainen, mutta jyrkähkö. Laakson pohjalla tietä reunustavat ojat olivat edelleen jäässä yöllisen pakkasen jälkeen ja aamiaisen aikana sulaneet sormet olivat taas pian kohmeessa. Ylämäessä oli muistopaasi Jose Valinolle, joka oli heittänyt vaellussauvansa kesken caminon.

Mostelares -vuoren laelta avautui hulppea maisema Castrojerízin suuntaan. Lännen puolisen rinteen kulku-uraa oli kohennettu parin vuoden aikana. Alas lasketeltiin betonista valettua tasaista tietä pitkin. Sitten oli vuorossa taas loputtomia peltolakeuksia. Pohjanmaalta caminolle lähtevät tuntevat olonsa kotoisaksi mesetalla.

Castrojeríz

Rio Pisuergan yli kuljettiin komeaa Alfonso VI:n rakennuttamaa holvisiltaa, joka mainitaan jo keskiaikaisissa kronikoissa ja pyhiinvaellusoppaissa. Rio Pisuergan ylittämällä siirryimme samalla Burgosin maakunnasta Palencian maakuntaan. Itero de la Vegassa pysähdyimme kahvilaan lepuuttamaan jalkoja ja nauttimaan virvokkeita. Edessä olisi vielä kahdeksan kilometriä Boadilla del Caminoon ja sieltä kuutisen kilometria Frómistaan, joka olisi päivän tavoite.

Kastilian kanava

Boadilla del Caminoon saavuimme parahiksi siestan aikaan, joten kaikki paikat olivat kiinni. Kun oikein paneuduin paikkakunnan tutkimiseen, löysin yhden roskiksen, jonka kannen sai avattua. Loikoilimme kotvan penkeillä ja jatkoimme matkaa. Reitti Fromistaan seuraili osan matkaa Kastilian kanavaa, jonka liepeillä naiset näkivät aasin ja vilahdukselta vesikosta tai jostain sen sorttisesta pikkupedosta. Mittaa päivän taipaleelle tuli noin 36 kilometriä (kuvakooste).

San Martin

Frómistan San Martin on yksi Espanjan hienoimmista roomaanista tyyliä edustavista kirkoista. Se valmistui 1066 ja restauroitiin 1900. Viimeisin kunnostustyö saatiin päätökseen aivan hiljattain. Kirkossa on kolme laivaa, poikkilaiva ja tynnyriholvit. Katonreunoja kiertää 315 ihmisiä, eläimiä, hirviöitä ja kukkia esittävää figuuria, jotka voivat olla peräisin jostain vanhemmasta pakanallisroomalaisesta rakennuksesta.

3. kävelypäivä ke 7.3.2012 Frómista - Calzadilla de la Cueza. Koska edessä oli pitkähkö ja mahdollisesti koko caminon tylsin päivätaival, jalat otettiin alle jo seitsemän maissa. Tunnin kuluttua saavuimme Población de Campos -nimiseen kylään. Kukaan ei ollut vielä herännyt, kaupat ja kahvilat olivat kiinni. Vesipistekin oli jäätynyt umpeen. Yhtään parempi tuuri ei käynyt Revenga de Camposin kanssa, mutta Villarmentero de Camposin laidalta löysimme aamukahvipaikan.

Matala tiilikattoinen rakennus kätki sisäänsä omaperäisen kahvilan. Gregoriaaninen kuoromusiikki tulvehti kaiuttimista kirpeään aamuilmaan, mutta henkilökuntaa ei näkynyt mailla halmeilla. Terassin katosta roikkui turkoosin ja violetin värisiä pitkulaisia lamppuja. Vanhat kaapelikelat toimittivat pöytien virkaa, nurmikolle oli pystytetty tiipii. Taskukokoinen koira kipitti tervehtimään meitä. Pian takahuoneesta kömpivät näkyviin paikan omistajatkin, joiden kollektiivinen habitus toi mieleen hipit ja elämäntapaintiaanit. Kahvilan ei ehkä ollut tarkoituskaan tuottaa voittoa, vaan toimia eräänlaisena julistuksena tai manifestaationa. Meille jäi kuitenkin arvoitukseksi, minkä puolesta tai mitä vastaan vaaleankeltainen kahvilainstallaatio toimi.

Pienen Villalcázar de Sirgan suuri kirkko
Santa Maria la Blanca näkyy jo kaukaa

Santa Maria la Blanca

Tunnin tallustelu tien viereen rakennettua uraa toi meidät Villalcázar de Sirgaan, jonka 1200-luvulla rakennettu goottilainen Santa Maria la Blanca oli nyykähtänyt hieman vinoon ja tuettu raudoituksin. Varat kirkon rakentamiseen oli aikoinaan saatu Temppeliherrain ritarikunnan aarrekammioista. Kirkon sisällä on Pyhän Jaakon patsas ja Alfonzo X Viisaan pikkuveljen, prinssi Felipen ja tämän vaimon haudat.

Santa Maria la Blancan
portiikki

Santa Maria la Blancan sisälle ei tällä kertaa päässyt kurkistamaan. Seurueemme taidehistorioitsija päätteli, että eteläseinää koristavan ruusuikkunan yläpuolella olisi joskus ollut torni, joka olisi sittemmin sortunut. Torniteoriaa tukee sekin, että goottilaiset katedraalit pyrittiin rakentamaan mahdollisimman korkeiksi ja valoisiksi. Tähän päästiin keventämällä rakenneosia erilaisten tukijärjestelmien avulla. Samalla voitiin ottaa käyttöön myös aikaisempaa suurempia ja korkeampia ikkunoita.

Seinän halkeamat erottuvat hyvin
ruusuikkunan ympärillä

Nyt kirkon länsiseinä oli paljas, mutta keskiajalla siinä sijaitsi pääsisäänkäynti, jonka loistoa verrattiin aikoinaan jopa Santiago de Compostelan katedraalin läntiseen sisäänkäyntiin. Santa Maria la Blancan nykyisen sisäänkäynnin portiikki näyttää hieman epätasapainoiselta. Se johtuu paitsi tornin puuttumisesta, myös siitä että portiikista on vain toinen puoli jäljellä.

Carrión de los Condes

Puolenpäivän jälkeen saavuimme Carrión de los Condesiin. Tämä entinen hovikaupunki ja kreivikunnan keskus on samalla tavalla hiipuva kaupunki kuin läheinen Sahagún, mutta paljon viehättävämpi. Asukkaita on jäljellä kolmisen tuhatta, neljäsosa kaupungin kukoistuksen ajoilta. Uljas menneisyys näkyy vieläkin kaupungin komeista kirkoista. 1100-luvulla rakennustusta Iglesia de Santiagosta tosin on jäljellä vain kaunis veistokuvin koristeltu portaali Napoleonin joukkojen rellestyksen jäljiltä. 1200-luvulla rakennettu Pyhän Claran luostari näkyy vasemmalla pyhiinvaeltajan saapuessa kaupunkiin. Luostarin yhteydessä toimii yksityinen albergue.

Santa Maria de la Victoria

Toinen albergue löytyy Iglesia de Santa Maria del Caminon vierestä. Kirkko tunnetaan myös nimellä Santa Maria de la Victoria, muistona maureista saavutetusta voitosta. Arabivalloittajat olivat 700-luvun lopulla määränneet kaupungin maksamaan verona sata neitsyttä vuodessa. Tarinan mukaan kaupunkilaiset vapautuivat tästä taakasta muutamien vuosien kuluttua erikoisella tavalla. Hurjistunut härkälauma tölväsi paikalle ja ajoi maurit käpälämäkeen. Näitä tapahtumia on kuvattu kirkon portiikin veistokuvissa.

Carrión de los Condes

Carrión de los Condesissa sisarukset ravitsivat itseään pizzoilla, joista minäkin sain muutaman reunapalan. Sitten päivän viimeiselle taipaleelle. Carrión -joen ylittämisen jälkeen edessä avautuivat taas loputtomat peltolakeudet. Tavoitteena oli Calzadilla de la Cueza vajaan parinkymmenen kilometrin päässä. Välillä ei olisi kyliä, kahviloita, vessoja tai ylipäänsä mitään. Edessä oli yksi mesetan puuduttavimmista pätkistä. Onneksi olimme liikkeellä kauniina alkukevään päivänä. Heinäkuun helteellä tai kaatosateessa rasitus olisi moninkertainen.

Mesetaa tylsimmillään

Alkuvuoden aikana olin harrastanut kävelyä vähemmän kuin tavallisesti ja se alkoi nyt kostautua jomotuksena tottumattomissa jalkapohjissa. Tauolla jalkoja lepuuttaessa huomasin, että vasemman jalan kengän sisäsyrjässä nahka oli halkeillut. Kengät ovat vasta reilun vuoden vanhat ja hyvin pidetyt. Päätin tutkia asiaa tarkemmin kotiin palattuani.

Calzadilla de la Cueza ilmestyi näkyviin
juuri ennen voimien loppumista

Oikealla puolella siintelivät Kantabrian vuoret. Erinomaisen yksitoikkoisen peltomaiseman jälkeen Calzadilla de la Cueza ilmestyi esiin pienen laakson pohjukasta samaan aikaan kun ilta alkoi jo hämärtyä. Hostal Camino Real osoittautui mainioksi majapaikaksi. Henkilökunta oli ystävällistä. Salaatti, pihvi ja pakolliset ranskalaiset katosivat tuulensuojaan pikavauhtia. Matkamittarissa 38 kilometriä, kuvakooste päivän reitistä.

Kukkulan rinteeseen kaivettuja
miesten turvakoloja

4. kävelypäivä to 8.3.2012 Calzadilla de la Cueza - Sahagún. Jälleen aurinkoinen päivä, aamu hitusen edellisiä lämpimämpi. Heti Calzadillan jälkeen näimme kukkuloiden sisään kaivettuja luolia, joiden sisäänkäynnit oli suljettu oviluukuilla. Rinteestä työntyvät savupiiput ja televisioantennit näyttivät lystikkäiltä. Selén selvitti luolien tarkoitusta omalla caminollaan kymmenkunta vuotta sitten. Luolat ovat hänen mukaansa eräänlaisia miesväen turvapaikkoja, joissa voi rauhassa nauttia viiniä ja pohtia suuria kysymyksiä. Viehättävä ajatus! Harmillisesti Oulun seudulla ei ole nimeksikään kukkuloita, joihin voisi kaivautua.

Huonokuntoinen adobe-talo

Olimme saapuneet adobe-alueelle. Perinteiset adobe-talot rakennetaan oljensekaisesta savesta kuivatuista tiilistä. Savitiilet muotoillaan muotin avulla ja annetaan kuivua auringossa. Menetelmä on ikivanha, Egyptissä käytettiin tällaisia tiiliä jo 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tiilien kovettaminen polttamalla keksittiin myöhemmin ilmeisesti Kaksoisvirtain maassa, mistä tekniikka levisi Välimeren ympäristöön. Suomen ensimmäiset tunnetut tiilirakenteet on löydetty Koroisissa sijainneen piispankirkon paikalla tehdyissä kaivauksissa. Kirkko on todennäköisesti 1200-luvun alkupuolelta.

Lähikuva adobe-talon ulkoseinästä

Adobe-talojen ulkopinta viimeistellään keltaisella kalkkivellillä, sisäpuoli rapataan tavalliseen tapaan. Calzadillan jälkeen caminon varrella adobe-taloja ja -muureja näkyy siellä täällä, osa rakennelmista on varsin ränsistyneitä. Polttamattomat adobe-tiilet eivät ole yhtä kestäviä kuin poltetut tiilet ja rakenteita täytyykin korjailla aina välillä.

Kevään ensimmäiset kukat

Lähestyessämme Ledigosia vastaamme köpötteli koiraa ulkoiluttava ukko. Elekielellä señor Alvarez selitti, että hänestä olisi otettava valokuva ja lähetettävä se sitten suomesta hänelle. Kuva otettiin ja luvattiin lähettää. Ukko kiitti ja kaivoi taskustaan valmiiksi kirjoitetun osoitelappusen. Ledigosissa hörpättiin aamukahvit ja matkaa jatkaessamme näin kevään ensimmäiset päivänkakkarat polun varressa.

Temppeliherrain ritarikunnan
viimeinen suurmestari
Jacques de Molay

Muutaman kilometrin päässä ohitimme Terradillos de los Templarios -kylän, jonka nimi viittaa Temppeliherrain ritarikuntaan. Kylästä löytyy jopa ritarikunnan viimeisen suurmestarin mukaan nimetty majatalo, Albergue Jacques de Molay. Ritarikunnan viimeinen suurmestari poltettiin kerettiläisenä roviolla. Viimeisenä tekonaan Jacques de Molay kirosi kuningas Filipin ja paavi Klemensin ennustaen, että vuoden sisällä nämä olisivat hänen kanssaan helvetissä. Paavi kuoli vain kolme viikkoa myöhemmin ja Filip saman vuoden loppupuolella.

Moratinos -kylän kupeessa näimme lisää miesten turvakoteja, mutta tällä kertaa keskellä peltoa kohoava kukkula vaikutti ihmiskätten työltä. Ehkä idea olisikin siirrettävissä Pohjanmaalle! San Nicolás del Real Caminossa pysähdyimme päiväkahville ja keräämään voimia. Sahagúniin, joka oli neljännen kävelypäivän tavoite, saavuimme viiden jälkeen. Naistenpäivän kunniaksi tallusteltiin normaalia lyhyempi taival, matkamittarissa  25 kilometriä, kuvakooste päivän maisemista.

La Trinidad, Sahagún. Rakennuksen alakerrassa on
turisti-info, yläkerrassa albergue

San Beniton luostarin portaali

Sahagunissa on vain kolmisen tuhatta asukasta. Kaupunki vaikuttaa paljon suuremmalta, kuin väkimäärän perusteella voisi olettaa. Ristiriita selittyy taantuvan kaupungin uljaalla menneisyydellä. Kaupungin nousu alkoi 1000-luvulla, kun Leónin ja Kastilian kuningas Alfonso VI kutsui Clunyn benediktiinimunkit kehittämään luostaria. Kuningas itse piti ajoittain hoviaan Sahagúnissa, minne hänet on myös haudattu. Seudun muiden kaupunkien tavoin Sahagún kärsi pahoin kristittyjen ja maurien sotajoukkojen taistellessa alueen hallinnasta. Mahtava San Beniton benediktiiniläisluostarikin tuhoutui kahteen otteeseen. Napoleonin sotilaat ja tulipalo viimeistelivät hävitystä 1800-luvun lopulla. Nykyisin jäljellä on vain itäpuolen rakennusten osia ja komea eteläportaali.

5. kävelypäivä pe 9.3.2012 Sahagún - Mansilla de las Mulas. Tien päälle kahdeksan tienoilla, edessä reissun pisin päivä. Sinisellä näkyi taivaalla muutamia pilvenhattaroita ja ilma tuntui selvästi lämpimämmältä heti aamusta. Edellisten päivien keväisessä auringonpaisteessa kaikkien kolmen valkoiset nenät olivat kärähtäneet punaisiksi. Polkua reunustavat puut olivat kuitenkin vielä lehdettömiä. Kun olin muutama vuosi aikaisemmin jatkanut taivallustani Sahagúnista länttä kohti, iltapäivä oli ollut harmaa, näkökenttä täynnä räntäsadetta ja varusteet läpimärkiä. Kevätkelit ovat näillä seuduin arvaamattomia.

Tuolta löytyy baari,
mutta se ei ole auki

Liikennemerkin betoniperustukseen oli kirjoitettu: ”Santiago 315 km”. Sinne asti ei ole tarkoitus tällä reissulla päästä. Joku oli asetellut polulle keltaiseksi maalattuja kiviä nuolen muotoon. Ohitin Calzada del Coton, Bercianos de Real Caminon ja El Burgo Raneron löytämättä avoimia kahviloita. Lopulta annoin periksi ja kaivoin suklaalevyn repusta. Paistattelin päivää ojan penkalla ja katselin kauniin mustakeltaisen karvamadon verkkaista vaellusta. Myöhemmin kuulin, että kahdestaan hieman jäljessäni patikoineet sisarukset olivat onnistuneet löytämään avoimen kahvilan joltain sivukujalta.

Päivän mielenkiintoisin näky

Caminon reitti kulki koko päivän vaihtelevan vilkkaasti liikennöityjen tieurien vasemmalla puolella. Keli oli niin lämmin, ettei takkia tarvinnut. Varsinaisia kohokohtia tai sykähdyttäviä elämyksiä ei tälle päivälle sattunut, jos sellaiseksi ei lasketa suuren keltaisen henkilönostimen ohittamista.

Ennen Reliegosta naisväki tiedotti puhelimitse, että vesi alkaa olla lopussa. Jonkin ajan kuluttua sisarukset hoippuivat kylän laidalla sijaitsevan alberguen luo ja pyysivät vettä juodakseen. Sisällä hääräillyt mies sanoi, että paikka oli suljettu. Onneksi Reliegosista löytyi kahvila, joka oli auki. Virkistäviä oluita nauttiessamme panin merkille, että vaimo alkoi olla siinä määrin nälkäinen ja uupunut, että loppupäivä kannattaisi olla kieli keskellä suuta.

Viimeinen ponnistus: kuusi
kilometriä Mansilla de las Mulasiin

Jäljellä oli kuuden kilometrin patikointi Mansilla de las Mulasiin. Loppumatkasta askel alkoi painaa ja jalkateriä särkeä. Kantapäähän oli päivän aikana ilmestynyt rakko, jonka peitin illalla Compeed -rakkolaastarilla. Majoituimme Mansilla de las Mulasin turisti-infon läheltä löytyneeseen hostelliin. Päivän paras uutinen oli, että paikkakunnalta löytyisi italialainen ravintola. Kohtalon oikusta päädyimme kuitenkin taas nauttimaan paikallista murkinaa - jäntevää ja verta tihkuvaa pihviä, säilykepaprikasuikaleita ja ranskalaisia pottuja. Matkamittarissa 39 kilometriä, kuvakooste tapahtumaköyhästä päivästä.

Lutikka

6. kävelypäivä la 10.3.2012 Mansilla de las Mulas - León. Aamulla heräsin oikean ranteen kutiseviin puremajälkiin. Kolme pientä punaista paukamaa oli siistissä jonossa. Lutikka oli yöllä nauttinut alkupalan, pääruoan ja jälkiruoan. Onneksi olin varustautunut Pantysonilla, joka hieman lievitti kutinaa. Caminolla luteiden kohtaaminen on todennäköisintä sesonkiaikaan touko-elokuussa, jolloin on lämmintä ja pyhiinvaeltajia on liikkeellä suurin joukoin, mutta niihin voi törmätä muulloinkin.

Sahagúnista olin hankkinut aurinkovoidetta, jolla käsittelimme punaiset nenämme ja muutkin auringolle alttiit paikat. Viimeiselle päivälle oli jäänyt käveltävää vain vajaat kaksi peninkulmaa, joten alakerran kahvilan heppoinen aamupala - kupillinen kahvia ja muffinssi - ei pahemmin jurppinut.

Roomalaisten rakentamaa
kaupunginmuuria

Aikoinaan Mansilla de las Mulasia ympäröineestä Rooman vallan aikaisesta muurista oli jäljellä Esla -joen puoleinen pätkä, jonka näimme vasta joen ylitettyämme. Reilun tunnin patikoituamme saavuimme Puente de Villarenteen. Tien oikealla puolella näkyi nelikerroksinen valkoiseksi rapattu kivitalo, jonka sisäänkäyntiä oli koristeltu nuoteilla. Alakerran baarista kuului klassista musiikkia. Nahkatuolissa loikoili iso koira, omistaja hääräili joidenkin papereiden kimpussa. Kahvin hörppimisen aikana musiikki vaihtui Sibeliukseksi.

León näkyvissä

Tästä eteenpäin taloja alkoi näkyä yhä tiheämmässä, lähestyimme selvästi suurta kaupunkia. Vilkkaasti liikennöidyn N-601:n yli oli rakennettu kävelysilta pyhiinvaeltajia varten. Päivä oli niin lämmin ja aurinkoinen, että T-paita riitti hyvin. Leónin keskustaan saavuimme kolmen maissa, joten meille jäi vielä hyvin aikaa pistäytyä katedraalissa ja kierrellä kaupungilla. Matkamittarissa 20 kilometriä, kuvakooste lyhyestä päivästä.

Leónin katedraali

Leónin goottilaisen katedraalin rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla roomalaisen kylpylän paikalle ja se valmistui 1500-luvun loppupuolella. Katedraali on yksi Euroopan komeimmista ja samalla yksi caminon kohokohdista. Kolmiosainen pääsisäänkäynti viittaa isään, poikaan ja pyhään henkeen keskiaikaisen numerologisen symboliikan mukaisesti. Suippokaarirakenteista pääsisäänkäyntiä reunustavat veistokset, henkeäsalpaavan kauniit lasimaalaukset. Joka puolelle levittäytyvät maalaukset ja veistokset ja korkeuksista laskeutuvat ristiholvien kimppupilarit ovat elämys, jota ei kannata jättää kokematta.

Morcilla Leonesa

Illalla haeskelimme ruokapaikkaa. Katedraalin viereisen tyylikkään italialaisen Al Denten vahtimestari vilkaisi tomuisia tamineitamme ja totesi paikan olevan jo täynnä. Ravintola oli aukaissut ovensa viisi minuuttia aikaisemmin ja avarassa salissa istuskeli yksi pariskunta. Katedraalin toiselta puolelta löytyi onneksi vielä astetta hienompi ruokapaikka, jonka ystävälliset tarjoilijat ohjasivat punanenäisen seurueemme pöytään. Murea vasikanpaisti, ranskalaiset perunat ja säilykepaprikan lötkäle maistuivat makoisalle. Tuija tilasi paikallista sianveripalttua ”Morcilla Leonesa”, joka muistutti rakenteeltaan paksua puuroa ja tuotti pahanhajuista kaasua vielä kahden päivän kuluttua.

Epilogi. Vuotta aikaisemmin Saint-Jean-Pied-de-Portista alkanut vaellus Jaakontiellä jatkui säiden puolesta onnellisten tähtien alla. Kaikki kuusi kävelypäivää olivat taas aurinkoisia, joskin ensimmäiset hieman vilpoisia. Nyt kävellyllä reitillä oli niukasti maisemallista stimulaatiota, joten se soveltuu hyvin vaikka äänikirjojen kuunteluun tai henkeviin pohdintoihin ja keskusteluihin. Burgos-León väliä ei toisaalta kannata valita ensimmäiseksi camino-elämykseksi, minkä virheen olin tehnyt kaksi vuotta aikaisemmin esitellessäni caminoa pikkusiskolle. Leónista jatkoimme caminoa elokuussa 2012.