Loutro - Agia Roumeli 4.6.2013

Kesän aluksi Pitkänmatkan Kävelijä pistäytyi Kreetalla samoissa maisemissa kuin pari vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa reissussa oltiin isommalla porukalla, päätarkoituksena oli lorvailu ja herkuttelu. Muutamana päivänä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus pieneen patikkaretkeen. Kulkusuunta oli idästä länteen.

Loutron kylä. Täältä lähdettiin patikoimaan.

Kukkulalla Loutron länsipuolella on venetsialaisten rakentaman linnan rauniot.

Osaan kylistä ei ole tieyhteyttä. Kuljetukset hoidetaan laivalla ja eläinvoimin.

Näin käy tällä E4-reitillä helposti. Polku (ruskea viiru) kulkee tuolla
alhaalla ja patikoija on jyrkän louhikkoisen rinteen harjalla. Liuskeiset kivet
olivat jämäkästi paikoillaan, joten laskeutuminen ei kuitenkaan ollut kovin
vaikeaa. Alhaalla näkyy uimaranta ja sen yläpuolella terassibaari.

Vuohia tuli vastaan joka käänteessä. Niiden menoa katsellessa tuntee itsensä
erinomaisen kömpelöksi.

Polku erottuu maastossa vaihtelevasti ja harhautuminen on helppoa. Reitti on
merkitty mm. kuvassa näkyvällä keltamustalla tunnuksella. Kulkijat ovat
täydentäneet merkintöjä kasaamalla kivistä pieniä kekoja, joita onkin paljon
tiheämmässä kuin virallisia reittimerkkejä.

Suurin osa seurueesta seilasi Loutrosta Agia Roumeliin Samaria I -laivalla.
Merenkäynti oli sen verran navakkaa, että keula pärskäytti välillä komeat kuohut.

Polku kulki välillä melko vaarallisista paikoista. Tämän takia reittiä ei voi suositella
kovin pienille kulkijoille. Horisontissa törröttää mustakeltainen metalliputki eli kolmas
konsti E4-reitin merkitsemisessä.

Aurinko porotti koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Lämpöä oli
kolmisenkymmentä astetta. Viritin lippalakin alle huivin, joka suojasi
oivallisesti niskan ja korvat.

Autiolle rannalle oli pykätty kolho kappeli. Sen vieressä oli baari täynnä
saksalaisia reippailijoita.

Tämä ranta oli raskas kävellä. Kivien alla on hienoa hiekkaa,
joka antaa periksi ja joka askel luistaa johonkin suuntaa.

Määränpää häämöttää. Agia Roumeli löytyy tuon kivisen niemen takana.
Samaria I on parhaillaan rantautumassa kylän laituriin.

Agia Roumelin kylä on Samarian rotkon alapäässä.

Majoittauduimme vanhan mummon emännöimään pikku hotelliin. Yksi yö maksoi
25 euroa, ilman kuittia.

Hotellin pihalla hoksattiin toisen rauniolinnan silhuetti kukkulan laella. Läheisen
ravintolan omistaja kertoi, että sinne kipaisee puolessa tunnissa. Siis matkaan.

Polku kiemurteli rinteessä edestakaisin. Agia Roumeli alhaalla, Afrikka jossain
horisontin takana.

Olin varustautunut pienellä taskukokoisella kaukoputkella. Sillä oli hauska tiirailla
Agia Roumelin elämää. Etäällä erottui jokin saari.

Kukkulan laella vesi maistui. Aikaa kapuamiseen meni kolme varttia.

Agia Roumelin linna oli yhtä kehnossa kunnossa kuin Loutronkin. Linnat olivat
osa Kreetan etelärannikkoa merirosvoilta suojannutta linnoistusketjua. Niistä oli
näköyhteys toisiinsa ja viestintä hoidettiin peilien avulla.

Vain muurit olivat pystyssä. Katto ja välipohjat olivat romahtaneet. Kuopus
tuumi, että täällä olisi hyvä olla piilosilla.

Kun äitimuori ei ollut paikalla, saatiin kiipeillä rauhassa.

Myös Samarian rotkoon tehtiin pieni patikkaretki. Alkupää on helppokulkuista.

Samarian rotkossa tunsi pienuutensa.

Agia Roumelista matkaa jatkettiin Neptunella, joka keikkui reippaasti.
Onneksi oli muistettu ottaa matkapahoinvointilääkkeet.