Lapin Muulien eräpihvit

Jostain syystä luonnon helmassa ruoka maistuu tavallista paremmalle. Sellaisetkin murkinat, joihin kotona tulee kajottua vain hätävarana, muuttuvat metsän siimeksessä suureksi herkuksi. Tunturin juurella nautittu italian tai Meksikon pata katoaa muovilautaselta yhdessä hujauksessa. Näin käy siis ihan tavallisten retkieväidenkin kanssa. Entä miten retkellä maistuisi ruoka, jollaista tulee yleensä popsittua vain hyvässä ravintolassa ammattikokin valmistamana? Lapin Muulit ottivat asiasta selvää syyskuun vaelluksellaan Saariselällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Ulkoilmakeittiönä toimi Vongoivan turvekammi ja sen nuotiopaikka. Seuraavassa käydään läpi neljän hengen aterian valmistus vaihe vaiheelta.

Vongoivan turvekammi

Naudan ulkofilee sopii oivallisesti Lapin Muulien eräpihvien raaka-aineeksi. Sisäfilee on kenties mureampaa lihaa, mutta ei ulkofileetäkään sitkeäksi voi moittia. Ulkofilee on hieman rasvaisempaa kuin sisäfilee, joten se on myös maukkaampaa ja täyttävämpää. Lapin Muulit käyttivät eräpihvien valmistukseen australialaista Black Angus ulkofilettä. Painoa yhdellä pihvillä oli noin 200 grammaa. Ennen reissua lihaan oli hierottu ripaus suolaa ja mustapippuria. Maustamisen jälkeen kukin pihvi oli suljettu muovipussiin ja pakastettu. Pakastamisen tarkoitus oli varmistaa lihan säilyvyys vaellusretkellä. Kylmällä kelillä säilyvyys ei ole ongelma. Syyskuun sääolot ovat kuitenkin arvaamattomia. Saariselällä voi tuolloin olla hellettä tai pikkupakkasta. Pihvien pakastaminen ennen reissua ja säilyttäminen kylmälaukussa rinkan alaosassa reissun aikana varmisti niiden säilymisen paistohetkeen asti.

Pihvien lisukkeeksi askarreltiin nuotioperunoita. Alun perin tarkoitus oli valmistaa vain yksi iso peruna kullekin ruokailijalle. Sodankylän marketista oli kuitenkin löytynyt vain pieniä pottuja, joten niihin oli tyytyminen. Jälkikäteen ajatellen pienet perunat olivat kuitenkin isoja parempi vaihtoehto. Pienet perunat kypsyvät nopeammin, mikä on oikein kiva juttu silloin kun polttopuut tai -aine on vähissä tai sataa kaatamalla. Myös silloin kun retkeilijät ovat pakkasen kohmettamia tai lopen uupuneita pitkän taivalluksen jälkeen murkinan nopea valmistuminen on eduksi. Perunoiden kypsentämiseen tarvitaan nuotion lisäksi vain muutama kaistale alumiinifoliota, joiden sisään potut kääritään. Folio suojaa perunan pintaa palamiselta. Lisäksi se pitää nuotiosta pois nostetun perunan lämpöisenä pihvien kypsymistä odotellessa. Isot perunat kääritään folioon yksittäin, pieniä voi kätkeä samaan nyyttiin pari kolmekin.

Perunat kypsyvät folionyyttien sisällä

Pihvien ja perunoiden kyytipojaksi valmistimme brandykastikkeen. Kyseessä on yksinkertaistettu versio Oulun ravintola Toscanassa kehitetystä brandy special -kastikkeesta. Yksinkertaistettu versio on helppo valmistaa nuotiolla tai autiotuvalla. Kastikkeeseen tarvitaan vain sinappia, ketsuppia, brandya ja juustoa sekä mausteeksi pippurisekoitusta. Sinapiksi sopii sama sinappi, jota käytetään grillimakkaroiden mausteena. Kovin tulista sinappia ei kannata käyttää, jottei se peittäisi alleen muita makuja. Ketsuppi on parempaa kuin tomaattipyree, koska siinä on mukana hieman makeutta antavaa sokeria. Käytimme kastikkeen valmistuksessa italialaista Vecchia Romagna brandya.

Juustona kastikkeessa käytimme lampaan täysmaidosta valmistettua italialaista pecorino -juustoa. Se on osapuilleen herkullisinta juustoa, mitä tältä planeetalta löytyy. Pecorino on kova ja aromikas juusto, joka sulaa lämmitettäessä hitaasti. Kastiketta valmistettaessa pecorino kannattaakin murentaa mahdollisimman pieneksi, jotta se sulaisi nopeammin. Pecorino soveltuu hyvin myös viinin kera naposteltavaksi herkuttelujuustoksi sekä välipalaksi metsäretkelle. Pecorinoa valmistettaessa kypsytyslämpötila on melko korkea (12–16 °C), joten sen säilyvyys on syyskeleillä hyvä. Jos pecorinoa ei löydy kastikkeen valmistukseen, niin sen asemasta voi käyttää jotain parmesan -tyyppistä juustoa. Jos sellaistakaan ei löydy, niin kermakin passaa hätätapauksessa. Kerman säilyvyys ja kuljetus on kuitenkin ongelmallisempaa kuin juuston. Eikä kermassa ole yhtä paljon makua kuin juustoissa.

Työvaiheet pähkinänkuoressa:

1. Ensin laitetaan perunat kypsymään
Ihan aluksi laitettiin tuli nuotioon. Se kävi Vongoivanjoella näppärästi, sillä turvekammin vieressä on liiteri täynnä Metsähallituksen toimittamia kuivia puita. Multaiset perunat oli ensin pestävä. Vongoivan turvekammi sijaitsee kahden tunturipuron yhtymäkohdassa, joten pesupaikka löytyi aivan keittiön kupeesta. Tiskiharja sopi hyvin pottujen pesuun. Sitten perunat kääräistiin folioon ja aseteltiin kypsymään arinalle nuotion yläpuolelle.

2. Sitten valmistetaan kastike
Brandykastike valmistettiin perunoiden kypsymistä odotellessa. Desilitra kastiketta piisaa ahkerallekin lutraajalle, joten yksinkertaistettuun reseptiin tarvitaan seuraavat ainekset:

• 1 dl sinappia
• 1 dl ketsuppia
• 100 g pecorino -juustoa
• 1 dl brandya
• ripaus pippurisekoitusta maun mukaan

Kastikkeen ainesosien suhteita voi tietysti rukata omien mieltymysten mukaan. Aineksia lämmitetään ja hämmennellään kattilassa kunnes juusto on sulanut. Sitten laitetaan kansi päälle lämmön säilyttämiseksi ja siirrytään pihvinpaistamiseen.

3. Lopuksi paistetaan pihvit
Ennen pihvien paistamista kannattaa varmistaa, että perunat ovat kypsiä. Sen jälkeen ne voi asetella odottamaan lämpimään paikkaan nuotion kupeeseen. Pihvit on kätevintä paistaa paistinpannulla. Sellainen löytyy useimmista varaustuvista. Varminta on kuitenkin varustautua omalla paistinpannulla. Meilläkin oli oma paistinpannu mukana, mutta tällä kertaa tarjoutui vielä parempi vaihtoehto. Virtaavan veden ääreltä löytyi sopivan kokoinen kivilaatta. Se oli viitisen senttiä paksu ja juuri arinan muotoinen neliö. Kivilaatta pestiin ja asetettiin lämpenemään rauta-arinalle nuotion yläpuolelle. Liekit leiskuivat joka puolelta kivilevyn reunojen yli, mutteivät kaartuneet sen ylle. Keskelle jäi kuuma, liekeistä vapaa alue. Kotvan kuluttua kiviarinalle pudotettiin voinokare. Se tirisi hetkessä voisulaksi. Paistoalusta oli nyt sopivan kuuma. Pihvit paistuivat siinä parahultaisesti. Paksu kiviarina säilytti sopivan paistolämpötilan, vaikka siihen läiskäistiin paistumaan iso pihvi toisensa jälkeen.

Ilta hämärtyi pihvejä paistaessa. Hyttyset olivat asettautuneet yöpuulle. Nuotion ympärille kerääntyneet neljä Lapin Muulia saivat gourmet-annoksen eteensä yksi toisensa jälkeen. Tätä iltaa varten olimme varanneet mukaamme neljä pahvilautasta. Pihvin leikkaaminen käy helpoiten matalareunaisella lautasella. Tarjoilin ruokailijoille palan painikkeeksi 12 senttilitraa Rosso Toscana punaviiniä. Se on keskitäyteläinen ja vähätanniininen viini, jolla on sopivan lyhyt jälkimaku.

Edellisenä eli ensimmäisenä kävelypäivänä Auhtijoenseljällä seuraamme oli lyöttäytynyt mustavalkoinen jämtlanninpystykorva Konna. Se oli eksynyt metsästysporukastaan. Uupunut ja nälkäinen koira oli hädässään turvautunut Lapin Muuleihin. Mielistyimme nopeasti fiksuun ja ystävälliseen karvaturriin. Tämänkin aterian jaoimme Konnan kanssa niin, että se sai leijonanosan Black Angusta. Jälkiruokajuomaksi siemailimme tilkkaset Kävelijän Limoncelloa. Taivaanrannasta kohosi täysikuu. Tunturipurot solisivat nuotiopaikan molemmin puolin. Elämä maistui täyteläiseltä.

Hupsis, mihin ne pihvinpalaset katosivat? Tässähän on enää kastiketta...

Täältä voit lukea miten Konnan seikkailu itäkairassa lopulta päättyi onnellisesti.

Vanhoista kengistä kukkaruukkuja

Mitä tehdä vanhoille vaelluskengille tai ylipäätään ikälopuille jalkineille, kun niiden kilometrit ovat täynnä? Tuntuisi julmalta nakata vanhat kumppanit roskikseen. Loppuun käveltyjä kenkiä ei voi viedä SPR:n Konttiin tai muihinkaan vaatekeräyspisteisiin. Koska vanhoilla popoilla ei ole käyttöarvoa kenkinä, niille on keksittävä jokin kokonaan uusi käyttötarkoitus. Yksi vaihtoehto on tarjota vanhoille jalkineille leppoisat eläkepäivät kukkaruukkuina oman pihan tai vaikkapa kesämökin koristeena. Vaelluskenkä soveltuu kukkaruukuksi hyvin. Useimmissa vaelluskengissä on edes jonkinlainen varsi. Se soveltuu yhtä hyvin kukan kuin nilkan tukemiseen.

Näillä kengillä ei enää kävellä.

Löysin varastoista kaksi paria puhki käveltyjä Meidl Vakuum Hikereita. Jostain syystä en ollut raaskinut heittää niitä pois. Toisen parin kengännauhat olivat valmiiksi paikoillaan, mutta toisen kenkäparin nauhat olivat mytyissä niiden sisään sullottuina. Nauhat olisivat tarpeen, sillä tulisin ripustamaan kenkäkukkaruukut palotikkaisiin. Ensimmäisen kengän nauhat sujahtivat helposti paikalleen. Sitä vastoin toisen kengän nauhat olivat kummastakin päästään niin rispaantuneet, ettei niitä saanut millään tungettua läpi ahtaista metallikoukuista.

Yritin ratkaista pulman ensin kuumaliimalla. Kierittelin nauhan päätä kuumassa notkeassa massassa. Nauhan päähän muodostui iso klöntti. Tuijotin sitä harmistuneena. Se ei ikinä mahtuisi vaelluskengän nauhanlävestä. Sitten älysin hyödyntää keskipakoisvoimaa. Pyöritin nauhaa ympäri ilmassa pitäen kiinni toisesta päästä. Tarkistin tuloksen. Ei mitään vaikutusta. Klöntti oli edelleen yhtä massiivinen kuin aikaisemminkin. Olin kuitenkin vakuuttunut klöntinohennustekniikan toimivuudesta. Ryhdyin pyörittämään kengännauhaa uudestaan. Tällä kertaa pyöritin todella vinhasti. Samassa yläpuoleltani kuului lätsähdys. Klöntti oli sinkoutunut nauhan kärjestä kattoon ja jäänyt sinne roikkumaan. Uusi yritys. Tällä kertaa pyöritin hieman nopeammin kuin ensimmäisellä, mutta hieman hitaammin kuin toisella yrityksellä ja kuumaliimaklöntti asettuikin pitkulaiseen asentoon kengännauhan kärkeen.

Kuumaliimalla syntyi liian paksu kengännauhan kärkikovike

Teippikärki
toimi hyvin

Vasta tässä vaiheessa älysin kokeilla teippiä. Muutamassa sekunnissa pyörittelin teipistä kengännauhan toiseen päähän siistin ohuen kovikkeen. Ryhdyin pujottamaan nauhaa vaelluskengän koukkuihin. Kuumaliimalla askartelemani kovike oli kaikista ponnisteluistani huolimatta jäänyt liian paksuksi. Se ei mahtunut kulkemaan nauhalävistä. Teipistä nopeasti kiepauttamani nauhankärki sen sijaan toimi hyvin. Vain yhden metallikoukun kohdalla jouduin pihdeillä kiskomaan nauhankärjen läpi kulkuaukostaan. Tämän jälkeen kiristin ja solmin kaikkien neljän vanhan vaelluskengän nauhat sopivan kireiksi. Kukkaruukkujen pitäisi juuri ja juuri mahtua kenkien varsiin niin, että ne jämähtäisivät tiukasti aloilleen. Sidoin vaelluskengät nauruistaan palotikkaiden puoliin siten, että kenkien sisäsyrjät tulivat seinää vasten. Sillä tavoin kengät asettuivat melko vakaasti kuperapintaisille alustoilleen.

Työnsin pienet neliskanttiset kukkaruukut kenkien varsien sisään. Ne jämähtivät tiukasti paikoilleen. Ruukkujen sisällä kasvoi oranssin ja keltaisen sävyisiä samettikukkia. Myyjä oli vakuuttanut, että ne kukoistaisivat ensimmäisiin hallaöihin asti. Samettikukkien hyvä puoli on myös, että ne sietävät kohtalaisesti kuivuutta. Palotikkaat eivät ole suoranaisesti katon alla, mutta seinän läheisyys rajoittaa jossain määrin sadeveden lankeamista samettikukille. Jossain toisessa sijoituspaikassa ja toisenlaisten kukkien kanssa liiallinen kosteus voisi olla ongelma. Liiasta vedestä pääsisi kuitenkin helposti eroon poraamalla kenkien pohjiin reikiä. Kukkaruukkukengät voisi sijoittaa myös maahan tai ne voi naulata/ruuvata kiinni varsien tai pohjien läpi vaikka aidanharjalle. Ainakin tuulisissa rannikkokaupungeissa kukkaruukkukenkien ankkuroiminen aloilleen on hyvä ajatus.

Kävelijän limoncello

Kävely kasvattaa ruokahalua. Pitkän patikkaretken jälkeen ateria maistuu tavallistakin makoisammalle. Sapuska katoaa lautaselta yhdessä hujauksessa. Joskus tulee santsattuakin. Siinä sitä sitten on sulattelemista. Erään tällaisen lasagneherkuttelun jälkeen kotisohvalla köllötellessä mieleeni muistui ammoinen vaellusretki Dolomiiteilla. Päivällinen oli tarjoiltu tunnelmallisessa majatalossa, joka sijaitsi tiettömällä vuoriseudulla. Jälkiruoan jälkeen pöytään kannettiin pienissä laseissa keltaista juomaa. Se oli limoncelloa, perinteistä italialaista digestiiviä. Makea ja voimakas sitruunalikööri kruunasi aterian. Se oli piste iin päällä, kirsikka kakussa ja kaikkea sellaista. Limoncelloa siemaillessa kuulin enkelikuoron laulavan, velat muuttuivat saataviksi, ihmisillä oli hyvä tahto ja koko maailma tulvehti valoa ja kauneutta. Kotisohvalla lasagnea sulatellessa muistin taas tuon kaukaisen illan ja huurteisen kylmänä tarjoillun limoncellon.

Avasin nettiselaimen ja tarkistin löytyisikö limoncelloa Alkon valikoimasta. Löytyihän sitä. Tarjolla oli kolmen eri valmistajan tuotteita, litrahinnat alkaen 35 eurosta. Kuulosti kalliilta. Päähäni pälkähti, että limoncelloa voisi kenties valmistaa itsekin. Kysyin asiasta italialaiselta ystävältäni. Ilaria kertoi sitruunaliköörin valmistamisen olevan itse asiassa varsin helppoa. Limoncellon lisäksi hän oli valmistanut myös yrttiliköörejä perinteisiä italialaisia reseptejä mukaillen. Tämäpä sattui mukavasti. Saisin neuvoja ja ohjausta asiantuntijalta. Siltä istumalta päätin kokeilla limoncellon valmistamista. Sain kouraani seuraavan listan tarvikkeista:

1. Litra 96 % väkiviinaa eli pirtua
2. Kymmenen luomusitruunaa
3. 400 grammaa kidesokeria

Ostoslistan ensimmäinen kohta on Suomen oloissa hieman problemaattinen. Pirtua ei löydy Alkosta. Se on niin ärhäkkää ainetta, ettei sitä voi edes sellaisenaan juoda. Se polttaisi ruokatorven karrelle. Nykyisin yli 80-prosenttisen etanolin maahantuonti Suomeen on laitonta. Myös sen kuljetus ja hallussapito on luvanvaraista. Mikä neuvoksi? Mistä löytyisi väkiviinaa limoncellon valmistukseen? Onneksi pirtua on saatavilla aivan Suomen lähialueilla. Venäjällä, Virossa ja Puolassa tislattua pirtua kulkeutuu turistien laukuissa Suomeenkin. Monissa maissa pirtua voi ostaa vapaasti. Esimerkiksi Italiassa ja Saksassa sitä löytyy tavallisen ruokakaupan hyllystä. Sallivasta alkoholilainsäädännöstä huolimatta italialaisten alkoholinkulutus laski OECD:n raportin mukaan kolmanneksella vuosien 2000 ja 2013 välillä. Saksassa keskimääräinen alkoholinkulutus henkeä kohden laski vuositasolla 13 litrasta 11 litraan puhdasta alkoholia. Samalla aikavälillä alkoholinkulutus Suomessa on kasvanut hitusen. Poliisi ja kirjailija Marko Kilpi arveli muutama viikko sitten kolumnissaan, että humalahakuisen juomisen kulttuuria ei ole ylläpitänyt alkoholin vapauttaminen, vaan sen kieltäminen ja holhoava rajoittaminen. Suomen, Saksan ja Italian alkoholinkulutusta ja -saatavuutta vertailemalla päädytään samansuuntaiseen päätelmään.

Sain hankituksi litran putelin sitruunaliköörin valmistukseen sopivaa veden ja etanolin seosta. Tarvittaessa limoncellon voi valmistaa myös tavallisesta vodkasta. Luomusitruunat löytyivät näppärästi lähimarketin hyllystä. Niiden kuorissa ei ole säilöntä- tai kasvinsuojeluaineita. Ne voi hyödyntää lähes kokonaan. Ensimmäinen työvaihe limoncellon valmistuksessa oli sitruunoiden pesu. Huuhdoin pölyt pois haalealla vedellä. Sitten edessä oli sitruunoiden keltaisen kuoriaineksen irrottaminen. Se kuulostaa helpolta tehtävältä, mutta vaati käytännössä tarkkuutta ja oikeanlaisen työvälineen. Tarkoitus oli nimittäin irrottaa vain ja ainoastaan keltainen osa kuoresta. Keltaisen pinnan alla oleva valkea aines on syytä jättää rauhaan. Se on kitkeränmakuista ja kitkeryys siirtyy myös limoncelloon, jos sitruunat kuoritaan liian paksusti.

Keittiöveitsellä kuorta irtosi helposti liian paksu kaistale 

Testasin Ilarian ohjauksessa pientä terävää keittiöveistä, kahta erilaista kuorimisveistä ja juustohöylää. Veitsellä sitruunankuori irtosi aivan liian paksusti. Lisäksi sen käyttäminen sujui hitaasti. Juustohöylällä irtosi liian pieniä lastuja. Ensimmäinen kokeilemani kuorimaveitsi painoi ikävästi kädensyrjää ja leikkasi liian syvältä. Valkeaa ainetta jäi hieman keltainen pinnan alapuolelle. Toinen kuorimaveitsi sen sijaan toimi hyvin. Sen avulla sain irrotettua vain keltaisen pinnan. Vasta myöhemmin hoksasin, että kuoren keltaisen pinta-aineksen olisi voinut irrottaa myös raastamalla. Tästä olisi ollut se etu, että alkoholin kanssa reagoivan keltaisen aineksen pinta-ala olisi kasvanut, mikä puolestaan olisi – ainakin teoreettisesti – lyhentänyt uuttamiseen tarvittavaa aikaa.

Kumosin keltaiset kuorilastut ja -kiekurat kolmen litran vetoiseen lasipurkkiin. Kaadoin alkoholin kuorten päälle. Varmistin, että tiivisterengas oli hyvin paikallaan. Suljin kannen ja napsautin salvan kiinni. Kannen tiiveys on tärkeää. Jos kansi ei ole tiivis, osa alkoholista ja aromeista haihtuu pois. Kiikutin lasipurkin siivouskaapin ylähyllylle ja suljin oven. Purkki jäi pimeään. Se oli Ilarian mielestä tärkeä juttu. Auringonvalo kuulemma heikentäisi lopputuotteen makua. Seuraavien päivien ja viikkojen kuluessa sitruunoiden kuorissa piileskelleet aromit ja väriaineet hivuttautuivat alkoholiin. Alun perin keltaiset kuorenkappaleet muuttuivat lähes valkoisiksi. Purkissa oleva neste puolestaan muuttui vaaleankeltaiseksi. Tehostin prosessia ravistamalla purkkia silloin tällöin.

Limoncellon purkittamisen jälkeen halkaisin sitruunat ja puristin mehut talteen. Sitruunamehu edistää terveyttä ja hyvinvointia monin eri tavoin. Lisäksi se antaa salaateille ja kalaruoille mukavan säväyksen. Jouduin hylkäämään limoncellon oman onnensa nojaan Espanjaan suuntautuneen patikkaretken ajaksi. Matkatessani Jaakopin kanssa Espanjaan kulkeaksemme kappaleen matkaa Jaakontietä Santiago de Compostelan suuntaan (Jaakopin polvet eivät siinä vaiheessa aavistaneet karua kohtaloaan) yövyimme sukulaisten luona Riihimäellä. Lahjoitin sitruunamehupullon Liisalle. Pikkusiskolla on tapana siemailla sitruunamehua aamuisin. Ehkä se onkin yksi kovan kunnon salaisuuksista. Heinäkuisella Ranskan retkellä ihastelin pikkusiskon kevyttä askelta ja kestävyyttä mäkisessä maastossa.

Espanjan reissulta palattuani oli limoncellon valmistuksessa seuraavan työvaiheen aika. Mittasin litran vettä isoon kattilaan ja laitoin levyn päälle. Sekoitin kiehuvaan veteen vajaan puoli kiloa kidesokeria. Annoin liuoksen jäähtyä. Kaadoin keltaisen raakalimoncellon purkista siivilän läpi kattilaan. Sokeriliemi makeutti ja laimensi juoman noin 40 prosenttiseksi. Osa alkoholista oli imeytynyt valkoisiin kuorikiekuroihin, joita kopisi siivilään. Ne todellakin kopisivat. Kuoret eivät enää olleet pehmeitä ja vahamaisia. Ne olivat muuttuneet koviksi ja hauraiksi. Poimin kuorenkappaleen hyppysiini. Se raksahti poikki kuin sitä taittoi. Nakkasin kaikkensa antaneet kuoret roskikseen. Sekoitin kattilassa olevan nesteen huolella ja kaadoin sen suppilon läpi kahteen litran vetoiseen lasipulloon. Sitten edessä oli vielä parin viikon odottelu. Tuona aikana sitruunaliköörin aromit asettuivat kohdalleen. Limoncello säilyy hyvin ja maku vain paranee ajan myötä. Se säilytetään ja tarjoillaan jääkylmänä. Maistoin valmista juomaa. Se oli yhtä herkullista kuin italialainen esikuvansa. Palasin muistoissani Dolomiiteille. Siellä olisi hauska käydä patikoimassa toisenkin kerran.

Espanjan alkeiden itseopiskelu caminolle, osa 1 - Duolingoon tutustuminen

Uudenvuodenlupaukseni oli, että ryhtyisin vihdoin opiskelemaan espanjaa. Kielitaidolle olisi käyttöä heti seuraavana kesänä, kun lähtisin patikoimaan Camino de Santiago pyhiinvaellusreittiä Jaakopin kanssa. Edellisellä reissulla olimme pärjänneet englannilla ja elekielellä. Kielitaidottomalta jää kuitenkin kaikenlaista mielenkiintoista huomaamatta ja ymmärtämättä. Ilman kielitaitoa asiointi ravintoloissa, linja-autoasemilla, albergueissa ja muissa paikoissa on hidasta ja kömpelöä. Sattuu väärinkäsityksiä. Etenkin pikkukylissä ja maaseudulla kielitaito on hyödyllinen, koska englannin taitajat ovat harvassa.

Olin muutaman kerran käynyt kirjakaupassa hypistelemässä espanjan sanastoja ja oppikirjoja. Kirjastossa olikin itseopiskeluun sopivaa materiaalia. Sitten sain tuttavalta vinkin Duolingo kännykkäsovelluksesta. Jukka kertoi opiskelleensa Duolingon avulla espanjan sille tasolle, että arkiset asiat saa toimitettua. Duolingon avulla minäkin pääsisin kuulemma näppärästi alkuun. Etsin maksuttoman sovelluksen Play Kaupasta ja asensin sen puhelimeen saman tien. Se vei puhelimen muistista tilaa vajaat 43 megatavua.

Avasin sovelluksen. Aloitussivun jälkeen pyydettiin valitsemaan opiskeltava kieli. Listassa oli 20 vaihtoehtoa alkaen espanjan, ranskan ja saksan kaltaisista valtakielistä eksoottisempiin vietnamiin ja esperantoon asti. Valitsin espanjan ja sain ilmoituksen, että opiskelu tapahtuisi englanninkielen kautta. Seuraavaksi Duolingo pyysi valitsemaan 5, 10 tai 15 minuutin harjoittelumäärän päivää kohti. Vartti päivässä kuulosti mahdolliselta, joten sillä lähdettäisiin liikkeelle. Päivittäisen treenausmäärän voi tarvittaessa muuttaa sovelluksen asetuksista.

Päivittäisen harjoitusmäärän valinta

Seuraavaksi olisi ollut mahdollisuus tehdä kielen tasokoe, jonka perusteella harjoitustehtävien vaativuus määrittyisi. Koska en osannut espanjaa entuudestaan, valitsin suoralta kädeltä alkeista aloittamisen. Ensimmäinen harjoitus käynnistyi. Ruutuun ilmestyi neljä kuvaa: leipä, omena, poika ja vesipullo. Kuvien alapuolella luki niiden nimet espanjaksi. Duolingo kysyi englanniksi missä kuvassa oli poika. Tökkäsin sormella pojan kuvaa, jonka alapuolella luki ”el niño”. Puhelimen kaiuttimesta kuului ”eninjo”. Tökkäsin pojan kuvaa uudestaan ja taas kaiuttimesta kuului ”eninjo”. Ahaa, ääntämisesimerkin voi kuunnella niin monta kertaa kuin haluaa. Jäljittelin kuulemaani ääntämystä. Samalla tavalla opin mitä on tyttö, mies ja nainen espanjaksi sekä määräisen ja epämääräisen artikkelin. Sitten tuli uudenlainen tehtävä. Näytössä luki ”Yo soy una mujer”. Alapuolella oli englanninkielisiä sanoja, joista piti koota espanjankielistä lausetta vastaava lause englanniksi. Valitsin ”I am a woman”. Muutaman vastaavan tehtävän jälkeen kuului fanfaari ja ensimmäinen oppitunti oli päättynyt.

Olin ansainnut ensimmäisestä oppitunnista 15 pistettä. Saman verran uupui päivittäisestä tavoitteesta, joten yritin käynnistää uuden oppitunnin. Tässä vaiheessa Duolingo ehdotti profiilin luomista, mikä mahdollistaisi edistymisen tallentamisen kielenopiskelussa. Se kuulosti järkevältä. Ei olisi kovinkaan fiksua aloittaa jokaisella harjoituskerralla aivan alusta. Loin profiilin antamalla sovellukselle sähköpostiosoitteen ja nimen sekä keksimällä salasanan. No niin, nyt pääsin toiselle oppitunnille. Omena, syödä ja olla verbit, sinä, mies- ja naispuolinen hän käytiin läpi samanlaisilla harjoituksilla, joita olin tehnyt ensimmäisellä oppitunnilla. Uudenlainen harjoitustyyppi oli, että ”An apple” piti kääntää espanjaksi ja naputella kännykän näppäimistöllä ruutuun. Oppitunnin päätteeksi näyttöön tömähti mainos. Mainosten ilmestymisen voisi estää ostamalla sovelluksen maksullinen versio.

Profiilin luominen on Duolingossa helppoa

Toinen oppitunti alkamassa

Sitten Duolingo ilmoitti, että olin ansainnut harjoittelulla kaksi ”lingottia”. Lingotit ovat sovelluksen sisäistä valuuttaa. Lingoteilla voi tehdä hankintoja Duolingon virtuaalisessa kaupassa, josta myöhemmin lisää. Lisäksi sain ilmoituksen, että olin saavuttanut espanjankielen opiskelussa yhden prosentin sujuvuuden. Tämä tuntui hieman yliampuvalta, mutta auttoi osaltaan ylläpitämään edistymisen tunnelmaa. Siinä Duolingo onnistuukin mainiosti. Uuden kielen opiskelijaa tai vanhan ruostuneen kielitaidon virkistäjää kannustetaan ja innostetaan koko ajan. Fiilis on positiivinen ja ratkaisukeskeinen. Virheitä tulee harjoituksissa ja sanoja unohtuu, mutta sovellus ei siitä moiti. Vaikeita kohtia voi kerrata niin monta kertaa kuin sopivalta tuntuu.

Lingotit ovat Duolingon sisäistä virtuaalivaluuttaa

Jaakoppi otti Duolingon käyttöön peruskoulun saksan ja ruotsin opiskelussa. Yksi oppitunti päivässä kummastakin kielestä auttaa ylläpitämään kielitaitoa sellaisten periodien aikana, jolloin ei kyseistä kieltä opiskella. Duolingon koukuttavuudesta kertoo jokin aika sitten arki-iltana sattunut tapaus.  Ehdotin, että katsottaisiin joku elokuva. Jaakoppi sanoi, ettei jaksa, mutta että voisi opiskella vähän saksaa. Vaimokin asensi sovelluksen puhelimeen virkistääkseen italiankielen taitoja. Rouva arveli, että Duolingo onkin parhaimmillaan silloin, jos kielenopiskelijalla on jo pohjatiedot opiskeltavasta kielestä.

Napsautin kolmannen oppitunnin käyntiin. Kolme ensimmäistä oppituntia muodostavat kokonaisuuden ”Basics 1”. Uusi harjoitustyyppi oli toisiaan vastaavien sanaparien poimiminen ruudun alareunaan ilmestyvästä sanaryhmästä. Esimerkiksi ”pan” ja ”bread” muodostavat tällaisen sanaparin, samoin ”mujer” ja ”woman”. Toinen uusi harjoitustyyppi oli lauseen täydentäminen yhdellä kolmesta vaihtoehtoisesta sanasta. Kolmannen oppitunnin jälkeen Duolingo ilmoitti, että sujuvuuteni espanjankielessä oli jo kahden prosentin tasolla. Kevään aikana jatkan espanjan opiskelua Duolingon avulla ja kirjoitan lisää kokemuksista ja havainnoista.

Kävelijän nestesaippuakanisteri

Kävelijän nestesaippuakanisteri

Reippaan kävely- tai juoksulenkin jälkeen on mukavaa ja asiallistakin tolskata kotva suihkussa. Palasaippua on tuossa tilanteessa kuitenkin kömpelö väline. Se luiskahtaa sormien välistä ja putoaa lattialle. Sitten joku astuu sen päälle ja liukastuu ja ei kun kallo halki. Lisäksi pesutehoa irtoaa saippuapalasta varsin vitkaan, kun pyrkimyksenä on puunata koko kroppa. Toisinaan saippuatelineen vedenpoistoaukot tukkeutuvat. Silloin koko saippuapala pehmenee löllöksi, johon vain kylmähermoisimmat suihkuttelijat tohtivat kajota. Toisinaan ikääntynyt saippuapala ryhtyy halkeilemaan inhottavalla tavalla.

Nestesaippua on suihkupeseytyjän paras kaveri. Sitä on helppo annostella pumppupullosta sopiva määrä kulloiseenkin pesukohteeseen. Painallus vain ja kourassa on loraus käyttövalmista pesuvoimaa. Pumppupullon käyttäminen onnistuu helposti yhdelläkin kädellä. Tämä sinänsä pieni etu verrattuna saippuapalaan onkin suuri etu silloin, kun suihkukahvan pidike on rikki eikä suihkua voikaan kiinnittää ylös suihkutankoon peseytymisen ajaksi. Pumppupullo on paras vaihtoehto myös silloin, kun suihkuttelijan toinen käsi on kipeä tai varattu vaikkapa pienokaisen kannatteluun.

Pieni saippuapullo
tyhjenee nopeasti

Tähän asti Pitkänmatkan Kävelijän suihkun viereisellä hyllyllä on nököttänyt puolen litran nestesaippualla täytetty pumppupullo. Mutta kun perheeseen kuuluu kaksi teiniä ja kaksi aikuista, saippuapullo tyhjenee nopeasti. Sitä saa olla alvariinsa täyttämässä isosta kolmen litran kanisterista. Tähän tilanteeseen törmäsin taas toissailtana. Harmistuin. Sitten saippuakanisteri ja vanhan pienen saippuapullon pumppumekanismi yhdistyivät mielessäni uudenlaiseksi suihkuseurapiirien elämää helpottavaksi artefaktiksi: kolmen litran pumppukanisteri!

Rapid EG212 kuumaliimapistooli

Tuumasta toimeen. Sunnuntaina kipitin Kaakkurin Motonettiin (25 km, reitti kartalla). Ostin Rapid EG212 kuumaliimapistoolin (19,9 €) ja nipun 12 mm liimapuikkoja (16,9 €). Maanantai-iltana ostin läheisestä Prismasta neljä Foxtel Oy:n Orivedellä valmistamaa kolmen litran nestesaippuakanisteria hintaan 3,48 €/kpl eli saippuainvestoinnin kokonaishinnaksi tuli 13,92 €. Liian myöhään hoksasin, että Verkkokauppa.com olisi myynyt juuri saman saippuaerän pari euroa halvemmalla. Nestesaippuakanisterit mahtuivat juuri ja juuri suihkun vieressä nököttävän hyllykön toiseksi ylimmälle tasolle. Samalla ne massallaan ankkuroivat suihkuhuoneen kaltevalla lattialla huterasti huojuneen hyllyn jämäkämmin aloilleen. Lisäbonuksena hyllykön ylätason tilanahtaus helpotti, kun puolen litran saippuapullo poistui kuvioista. Avasin yhden kanisterin kierrekorkin ja huuhtelin saippuat pois. Jaakoppi napsaisi sivuleikkurilla pois korkin sinettirenkaan jäänteet. Porasin korkin keskelle 16 mm reiän pumpun läpivientiä varten. Sitten irrotin pumppumekanismin vanhasta puolen litran saippuapullosta ja huuhtelin senkin puhtaaksi.

Saippuakanisterin kierrekorkin sinettirenkaan jäänteiden poistaminen

Reiän poraaminen saippuakanisterin korkkiin pumppumekanismin läpivientiä varten

Vanhan saippuapullon pumppumekanismi ja saippuakanisterin kierrekorkki
sopivat nyt hyvin yhteen

Kun kanisterin korkki ja pumppumekanismi olivat kuivia, kiinnitin ne toisiinsa kuumaliimalla sekä ylä- että alapuolelta. Pumppumekanismin alapuolelta sojottava imuputki oli kuitenkin liian lyhyt. Se ei ylettynyt kolmen litran kanisterin pohjalle asti. Leikkasin toisesta pumppupullosta imuputken irti. Kun yhdistin nämä kaksi imuputkea holkin ja kuumaliiman avulla, pituutta tuli liikaakin. Napsaisin imuputkesta ylimääräisen pätkän pois sivuleikkurilla. Samalla aprikoin mielessäni, että toimisiko pieneen pulloon suunniteltu pumppumekanismi kolmen litran kanisterissa. Pian se selviäisi. Jaakoppi dokumentoi projektin etenemistä valokuvaamalla ja avusti muutenkin monella tavalla.

Kuumaliiman levittäminen saippuakanisterin yläpuolelle

Kuumaliima kiinnitti pumpun saippuakanistern korkkiin jämäkästi myös alapuolelta

Imuputkien holkkiliitos

Kuumaliimalla vahvistettu holkkiliitos

Tässä vaiheessa Pitkänmatkan Kävelijän vaimo palasi kotiin hot power joogasta. Mikä mainio sattumus! Tartuin kaksin käsin luomukseeni ja kohotin sen voitonriemuisesti rouvan ihailtavaksi. Kyllä nyt kelpaa suihkutella! Ei tarvitse olla huolissaan saippuan loppumisesta. Kun ensimmäinen kanisteri joskus keväällä tyhjenee, niin uusi pumppukorkkisysteemi irrotetaan ja kiinnitetään vieressä odottavaan täyteen kanisteriin. Vaimo oli nälissään, mutta suostui ystävällisesti käymään suihkussa ennen päivällistä. Sitten Jaakoppikin suori suihkuun tavallista intomielisemmin, laitetestauksen tuikea kiilto silmissään. Seuraavassa ensikommentit uuden nestesaippuakanisteripumppusysteemin käyttökokemuksista.

Vaimo: ”Ensimmäisellä pumpautuksella suutin oli vinossa ja se ruikkasi saippuan lattialle. Painalluskin oli ollut liian voimakas. Käänsin suuttimen oikeaan suuntaan ja painoin pumppua maltillisemmin. Nyt saippua solahti somasti kouraan.  Kanisteri oli sopivalla korkeudella. Kolmannella pumpautuksella kaikki sujui jo rutiinilla.”

Jaakoppi: ”Täydellisesti toimi. Tehokas laukomaan saippuaa. Kaikin puolin toimiva systeemi.”