Le Puy - Pamplona (Via Podiensis) 28.3.-6.5.2011

Valmistautuminen
 Valmistautuessamme viime kevään pyhiinvaellukselle Astorgasta Santiago de Compostelaan tulimme lukeneeksi aika tavalla matkakertomuksia ja -kuvauksia jotka käsittelivät tuota Ranskalaista tietä, joka siis nimestään huolimatta kulkee koko matkan Espanjan puolella. Carl Jakob Gardbergin kirja ”Santiago de Compostela. Matka apostoli Jaakobin haudalle” herätti mielenkiinnon myös Le Puy:stä alkavaa ja Santiago de Compostelaan päättyvää Via Podiensis -reittiä kohtaan. Ajattelin jo silloin, että jos joskus lähden uudelle matkalle, haluan aloittaa sen nimenomaan Le Puy:stä.

Alussa näytti siltä, että lähden matkalle yksin, tai ainakin ilman Soilin seuraa, mutta iloksemme huomasimme kohta olevamme lähdössä yhdessä! Tähän päätökseen on vaikuttanut ennen kaikkea se, että poiketen Espanjan puolella olevasta käytännöstä, jossa majoitusta ei refugioista voi varata etukäteen, Ranskassa se on suositeltavaa, ellei jopa pakollista. Tällä asialla on sikäli merkitystä, että vaikka se toisaalta sitoo aikatauluihin, se samalla vapauttaa ”kilpajuoksusta” yöpaikkoihin ja epävarmuudesta niiden saamisesta. Näin vaelluspäivälle saadaan paljon lisää aikaa ja ei tarvitse miettiä sitä, mihin päänsä illalla kallistaa. Meille on tärkeää, että kettujen ja lintujen lisäksi myös ihmisen poika ja tytär tietävät tulevan yösijansa! Viime keväänä emme tosin jääneet kuin kerran ilman majapaikkaa refugiossa ja silloinkin varamajoitus löytyi viereisen ravintolan takahuoneesta.

Aktiivinen valmistautuminen kesti runsaat puoli vuotta. Ensin tehtiin päätös matkalle lähtemisestä ja sitten ryhdyttiin hankkimaan kuntoa ja varusteita. Kävelimme päivittäin 5-30 kilometrin lenkkejä ja tunsimme olevamme hyvässä kunnossa. Varustepuolella uusittiin niin kengät kuin reputkin. Viime kevään lainarinkat saivat väistyä tosi keveiden (alle kilo/kpl) Osprey -reppujen tieltä. Näin saimme kaksi asiaa: yli kilon säästö pelkän repun painon kohdalla, joka puolestaan merkitsee sitä, että ne saadaan käsimatkatavaroina lennoille. Reppuihin hankittiin lisäksi integroidut kahden litran juomasysteemit. Näiden avulla voimme nauttia nestettä kulkiessamme juomaputkien kautta. Reput olivat käytössä ja pakattuina koko harjoitusjakson ajan ja ovat todella hyvin istuvat ja huomaamattomat matkakumppanit.

Jalkinepuolella vaihdoimme myös kenkiä. Merkki on edelleen Salomon, mutta tyypiksi valitsimme Retki -lehden testivoittajat, XA pro 3D Ultra:t (huh, huh mikä nimi). Kengät ovat mukavan tuntuiset ja hyvin sisään ajetut. Lisäksi kiinnitimme aika tavalla huomiota siihen, että emme ottaisi mitään tarpeetonta mukaamme. Syy on erittäin yksinkertainen: pakkaus ei saa painaa yli 8 kiloa, jotta sen saa käsimatkatavaraksi. Joitakin hankintoja teemme tästä syystä vasta perillä Le Puy:ssä. Niihin kuuluu mm. kävelysauvat, teräaseet jne.

Matkan on tarkoitus alkaa 28.3. jolloin pirssi hakee meidät klo 6 kotoa. Lento Pariisiin lähtee 8.30, sieltä sitten toinen lento Lyoniin iltapäivällä. Lyonissa nousemme junaan joka vie meidät perille Le Puy:hin. Majoittaudumme B&B -paikkaan aivan kaupungin keskustassa. Aamulla olisi tarkoitus osallistua katedraalissa klo 7 järjestettävään messuun, jonka yhteydessä pyhiinvaellukselle lähtevät siunataan ja saamme myös aloitusleimat pyhiinvaelluspasseihimme. Teemme tarvittavat hankinnat ja lähdemme puoliltapäivin ensimmäiselle taipaleelle (noin 17 kilometriä).

Teimme matkavalmistelut huolella. Lähtöpäätöksen synnyttyä puhuimme asiasta varmasti päivittäin ja vierailimme netin avulla eri sivustoilla ottaen asioista niin hyvin selvää kuin se on mahdollista. Erityisen haasteenhan meille muodostaa lähes täydellisyyttä hipova kielitaidottomuus. Me emme usko sen olevan este, hidaste se varmasti on! Ikävintä on se, että pyhiinvaelluksen yksi ulottuvuus, kommunikointi muiden vaeltajien kanssa jää vajaaksi. Uskomme kuitenkin, että iloisella mielellä ja hurtilla huumorilla selviämme ja saamme itsemme tarpeellisesti ilmaistua. Kaksi ystäväämme, Ranskassa asuva Jinny ja Suomessa asuva Niina ovat meitä auttaneet ja saimme heiltä luvan ottaa yhteyttä puhelimitse, jos tarvetta ilmaantuu. Kiitos tästä!

Via Podiensis on osa ranskalaista GR -polkuverkostoa, polun numero on GR65. Valmistautumista varjosti Soilin 98-vuotiaan äidin vointi. Teimme päätöksen, että Soili palaa tarpeen tullen kotimaahan kesken matkan. Kaikkia mahdollisuuksia on turhaa ja mahdotontakin varmistella.

Tästä tuleekin mieleemme, että uutisten seuraaminen on sitten aika hakusessaan. Edellisellä reissulla olimme oppineet sen, mikä erottaa entisajan pyhiinvaeltajan tämän päivän kulkijoista. Ennen pyhiinvaeltajat kertoivat matkalla uutisia asukkaille maailman tapahtumista, nyt asukkaat kertovat niitä kulkijoille. Esimerkiksi eduskuntavaalit tulisivat olemaan meiltä pimennossa, mutta ei se tunnu yhtään huonolta!

Mukanamme tulee olemaan Päivän Tunnussana ja siinä on lähtöpäivämme tekstinä seuraavat sanat: ”Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet.” (Jes. 35:3) ja ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.” (Fil. 3:14). Uskomme, että meitäkin vahvistetaan ja voimistetaan tarpeen mukaan. Juoksua pyrimme välttämään, mutta maaliin toivomme silti pääsevämme!

Vaellus Ranskan Le Puy:stä Espanjan Pamplonaan


Matka alkoi katedraalin portailta ja

edessä oli 810 kilometriä...

Huomaan, että olen samanlaisessa tilanteessa kuin missä olin nuorisotyössä toimiessani monen monta kertaa: Kun valmistelimme rippikoululeiriläisiä kotiinpaluuseen annoimme heille seuraavasisältöisen ohjeen: ”Kun vanhempanne ja kaverinne kysyvät teiltä leiristä on tärkeää, että kerrotte heille oletteko tyytyväisiä vai ette. Sitten on tärkeää, että vastaatte heidän kysymyksiinne. Älkää kuitenkaan pettykö, jos he eivät innostu teidän innostanne. Leiri oli teille pitkä prosessi ja vain siihen osallistuneet voivat ymmärtää ja käsittää sen mitä tapahtui ja mitä olette tunteneet ja kokeneet”.

Näinhän se juuri menee.

Jotakin haluan kuitenkin yrittää.

Alkumatkasta maisemat olivat

karuja, mutta vaihtelevia

Jos vaellusta tarkastelee reitin ja maaston osalta, sen voi jakaa kolmeen eri vaiheeseen: Ensimmäinen vaihe käsitti noin kaksisataa kilometriä Ranskan Keski-Pyreneitten ylängöllä. Päivittäiset nousut ja laskeutumiset saattoivat olla yhteensä yli kilometrin luokkaa. Maisema vaihteli karusta nummimaisesta kivikosta viljaviin laaksoniittyihin. Polvet ja jalat olivat aika kovilla näillä rinteillä, mutta avarat ja kauniit maisemat korvasivat matkan vaivat!

Toinen vaihe käsitti loppuosan Ranskan puoleisesta reitistä. Maasto ei ollut enää niin vaihtelevaa, vaikka kipuamista ja laskeutumista riittikin. Koko reitillä ei ollut kuin yksi tylsäntasainen päivämatka, muuten se jaksoi yllättää aina uudelleen ja uudelleen. Tällä osuudella kuljettiin viiniviljelmien, peltolakeuksien, hedelmätarhojen ja puutarhojen rytmittämässä maisemassa.

Kolmas vaihe alkoi Saint Jean Pied de Portista ja käsitti Pyreneiden ylityksen, laskeutumisen ja saapumisen Pamplonaan, pituudeltaan noin sata kilometriä.


Nousu Pyreneille oli upea ja laaksoissa
oleva sumu loi uskomatonta tunnelmaa

Reittimme kulki GR65 polkuverkostoa pitkin. Polku oli merkitty puna-valkoisin merkein ja kaikissa risteyksissä ja mahdollisissa haarautumissa oli vääriin suuntiin johtavilla teillä samanväriset ”kruksit” estämässä eksymistä. Kerran poikkesimme GR651 reitille ja seurasimme tätä Cele -joen kanjonissa kulkevaa polkua neljän päivän ajan. Sitten lähdimme taas GR65 polulle. Olemme tähän reitinvalintaan erittäin tyytyväisiä, sillä jos alkutaipaleella ei ollut lisäksemme juuri muita, niin nyt ei enää ketään! Kanjonin maisemat olivat upeaa upeampia ja aivan erikoisia meikäläisille.

Tästä maastosta ja reitistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon, mutta sitähän voi ihailla ja siihen tutustua esim. netissä.

Matkaamme voi tarkastella myös retkeilijälle tärkeiden palveluiden näkökulmasta. Miten majoitus ja ruokailut olivat tarjolla? Majataloja, eli gite:itä oli riittävästi, mutta harvemmassa kuin Espanjassa. Myöskään matkan varrella olevissa kylissä ei juuri ollut, ainakaan avoimena olevia, kahviloita tai ravintoloita. Sen sijaan useimmat majapaikat tarjosivat puolihoitomahdollisuuden eli yösijan lisäksi illallisen ja aamiaisen seuraavana aamuna. Nämä aamiaiset nyt kyllä olivat yhtä tyhjän kanssa: vaaleaa leipää, marmeladia, teetä tai kahvia. Niillä eväillä ei pitkälle pötkitä!

Belgialaisia, ranskalaisia, suomalaisia....

Mutta illalliset! Jos ne olisivat vielä olleet tarjolla ihmisten aikaan, siis tuossa ilta viiden-kuuden maissa, olisivat ne olleet osa taivaan valtakuntaa. Kun olimme tottuneet Espanjassa viime keväänä siihen, että pyhiinvaeltajan illallinen sisältää kolme ”lautasta” joista yksi on alkukeitto/salaatti, toinen sianlihaa ja ranskalasia perunoita ja jälkiruokana kakunpala/hedelmä, niin nyt oli tahti toinen. Emme Ranskassa syöneet kahta samanlaista ruokaa, juustotarjotin kuului aina asiaan ja sen päälle tuli vielä jokin jälkkäri. Ruoka oli hyvää/erinomaista yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, mutta sekin on selitettävissä oleva asia. Olimme silloin valinneet yöpymispaikaksemme entisen luostarin, jossa matkalaisten lisäksi oli lievästi kehitysvammaisten hoitokoti. Heidän tehtäviinsä kuului mm. keittiöpalvelu. Soppa oli ehtinyt pojilta palamaan pohjaan eikä risottokaan ollut mitenkään erinomaista, mutta niidenkin avulla nälkä siirtyi kyllä seuraavaan päivään.

Gitet olivat siistejä ja usien
olimme niisssä ainoat yöpyjät

Gite:et toimivat joko kunnallisina, järjestöpohjalta tai yksityisinä palveluntarjoajina. Kunnallisissa gite:issä oli yleensä keittomahdollisuus, samoin järjestöjen majataloissa. Yksityisten gite:et tarjosivat mielellään tuon puolihoitomahdollisuuden, mutta pelkän petipaikankin saattoi ostaa. Me valitsimme aika usein puolihoidon.

Kerronpa erään yksityisen gite:en tapahtumat. Saavuimme Miradoux:iin pitkän (35 km) kävelyn uuvuttamina. Ryhdyimme etsiskelemään majapaikkaa ja huomasimme erään, hieman ”kulahtaneen” talon seinässä gite:e kyltin ja talon edessä hääräävän keski-iän ohittaneen naisen sekä komikymppisen miehen. Saimme elekielellä kysyttyä, olimmeko löytäneet oikeaan paikkaan. Naisihminen ei korviaan lotkauttanut, mutta nuorimies kertoi talossa toimivan majatalon. Jäimme odottamaan jatkoa, sillä ymmärsimme, että nainen on paikan emäntä. Saatuaan kukat kasteltua ja koirat teljettyä häkkeihin, emäntä vihdoin avasi oven ja laski meidät keittiö/olohuone/ruokahuoneeseensa. Olipa se paikka:
Keskellä huonetta oli valtava pöytä, joka pursuili erilaisia tavaroita, astioita ja hedelmävateja.

Tarjottuaan oluet, emäntä lähti johdattamaan meitä makuupaikkaamme. Kuljimme läpi yhden makuuhuoneen, joka oli samanlainen kaaos kuin keittiö/olohuonekin. Pimeän varastokäytävän päässä oli ovi, jonka auettua näimme huoneessa kuusi vuodetta. Saimme valita: joko ensimmäiseen huoneeseen tai sitten tähän? Valinta oli helppo ja pian olivat vuoteet sijatut ja suihkussa käyty ja pyykit kuivamassa. Madamme ilmoitti, että ruoka olisi tarjolla 19.15 ja kun tulimme paikalle siellä oli ranskalaiset Sara, Kristan (huivimies) ja aikaisemmin näkemämme nuorimies. Pöytään käytyämme kävi ilmi, että madamme ei halunnut itseään kutsuttavan madameksi vaan hän oli Teresa.


Teresa

Aluksi Teresa tarjosi maljat, joka oli valmistettu likööristä ja kuohuviinistä. Sen yhteydessä hän lauloi/hoilasi laulun, joka kertoi pyhiinvaelluksesta. Ja jos Teresa olikin ollut aluksi tylyn sulkeutunut, niin nyt hän loisti ja loihti! Juttua tuli kuin vettä lähteestä. Siinä olivat ranskalaiset matkakumppanimme kovilla, että saivat ylipäätään jotakin syötyä, niin intensiiviseen keskusteluun Teresa heitä haastoi. Ymmärsimme, että Teresa oli itsekin pyhiinvaeltaja ja oman vaelluksensa yksityiskohtia hän siinä sitten kertaili Me suomalaistollot selvisimme kuin koirat veräjästä ja saimme kaikessa rauhassa syödä Teresan loihtimia herkkuja! Kiitokseksi pidin suomenkielisen kiitospuheen, joka saavutti ilmeistä päätellen hyvin kuulijoiden hyväksynnän. Aamupalan jälkeen erosimme kyynelsilmin ja laulun saattamina!

Mitä tämä sitten maksoi? Se jää salaisuudeksi, sillä kun kysyimme sitä, Teresa näytti kaapin päällä olevaa purkkia ja antoi ymmärtää, että sinne voi panna mitä haluaa. Vanha ohje kuuluu: ”Anna niin paljon, että ei hävetä ja niin vähän, että ei kaduta”!

Voisi myös kertoa kohtaamistamme ihmisistä, sillä vaikka meillä ei koskaan ollut oikein toimivaa yhteistä kieltä, niin uskomattoman paljon kykenimme kommunikoimaan ja tulemaan ymmärretyiksi.

Varsinkin alkumatkasta kohtaamamme harvat kulkijat ovat jääneet mieliimme. Annoimme heille, kun nimet eivät ole vahvoja puoliamme, omia nimiä. Näin saatoimme keskustella heistä myös heidän kuulleen. Eihän me mitään ilkeyksiä oltaisi sanottu, mutta juuri tällaisessa tilanteessa, jossa puuttuu yhteinen kieli on eduksi puhua piiloilmaisuin, ettei synny turhia väärinkäsityksiä. Siis:

Punanaama, Huivimies, Kolme iloista rouvaa, Silmälasi, Hiljainen mies, Belgialaiset (isovanhemmat ja lapsenlapsi)...

”Hiljainen mies” oli seuranamme parin päivän ajan. Hän oli matkalla Le Puy:stä Santiago de Compostelaan ja hävisi pian etääntyvään tomuun meidän etanavauhtia kulkevien edestä. Nimen hän sai siitä, että emme ole koskaan kuulleet kenenkään tulevan tai lähtevän majoitustilasta niin hiljaa kuin teki tämä Hiljainen mies.

”Huivimies” puolestaan tiesi Arto Paasilinnan ja osasi lentää! Hän nimittäin oli meitä vastassa Condomissa, vaikka ei ohittanut meitä missään vaiheessa.

”Sabine” oli puolestaan viehättävä pariisitar, joka kulki välillä poikansa, välillä poikansa ja pojan kaverin ja välillä yksinään tätä matkaa.

”Silmälasi” kuului ranskalaisryhmään, jonka kanssa majoittauduimme muutamaan otteeseen samaan majataloon. Nimensä hän sai siitä, että hänellä oli hassut, keskeltä kahdeksi osaksi taittuvat silmälasit.

Mitä kirkkoihin, jumalanpalveluksiin ja hengelliseen elämään tulee, niin merkille pantavaa oli se, että pyhiinvaeltajille tarkoitettuja messuja oli aika harvassa. Osittain pääsisäinen varmaankin sekoitti vielä tätä tarjontaa, mutta noin yleisenä havaintona kuitenkin.


29.3.2011 Le Puy:n piispa lähetti
kulkijat matkalle

Aloitimme vaelluksemme Le Puy:n katedraalissa 29.3. klo 07.00 pidetystä messusta. Messun johti Le puy:n piispa ja messun jälkeen hän kokosi meidät matkaan lähtevät (7) vielä yhteen. Kerroimme keitä ja mistä olemme. Paikalla olevat olivat etupäässä ranskalaisia. Lisäksi oli nuoripari Kanadasta ja sitten me Suomalaiset luterilaiset, jonka piispa teki selväksi koko ryhmälle. Mukava mies, joka oli aikoinaan ollut Norjassa, Tromssassa pappina. Esittelyn jälkeen hän luki, ilmeisesti pyhiinvaeltajilta otettavan lupauksen, jonka eri osien välissä meidän tuli, ”kuuluvalla äänellä” (erillinen kehotus!), vastata yhteen ääneen: ”AAMEN”. Tilaisuudesta jäi hyvä maku suuhun. Ja tunsimme olevamme nyt todellisia pyhiinvaeltajia.


Tämä pappi pesee joka ilta ennen

messua kulkijoiden jalat!

13.4. olimme paikassa nimeltä Lascapanes. Päivä jää mieleemme kahdesta syystä: Oli isä-Hannun 100-vuotis syntymäpäivä ja illalla messun aluksi pappi pesi kaikkien halukkaiden jalat. Näin hän tekee joka päivä! Lisäksi hän keräsi messuun osallistuneiden nimet ja kansallisuudet vihkoonsa, josta hän ne seuraavana iltana, ennen esirukousta tulisi lukemaan. Muuten käväisimme auki olevissa kirkoissa, usein luimme siellä Päivän tunnussanan, päivän rukouksen ja laulaa lurautimme jonkun muistamme Taize-laulun.

Tärkein anti ja kokemus, mutta vaikeimmin avattavissa oleva on tietenkin se, mitä meissä tapahtui tai mitä sisällämme liikkui. Ensinäkin totean, yhteisenä kokemuksenamme, että meillä oli harvinaisen mukavaa matkaseuraa: matkassa olivat entinen poika- ja tyttöystävä. Toinen perusasia, ei sekään itsestäänselvyys, oli se, että molemmat olimme lähtöömme tyytyväisiä. Soilihan oli aluksi hieman empinyt lähtöään, mutta totesi heti alkumatkasta olleensa hullu, jos ei olisi mukaan tullut (huomaamatta runo!).

Kulkiessamme emme hirveästi jutelleet, molemmat teimme omaa matkaamme ja ajattelimme omia ajatuksiamme. Liki täydellinen tietämättömyys maailmantapahtumista, keskitti ajatukset omaan elämään ja sen tapahtumiin. Tämä vaikutti myös unimaailmaan. Näimme aika erikoisia unia! Eipä niitäkään voi oikein jakaa, mutta jotakin terapeuttista niissä kuitenkin oli. En voi sanoa, että olisin saanut ohittamattomia ideoita tai nähnyt suuria visioita, mutta en kohdannut myöskään ajatuksissani mitään pelottavaa tai ahdistavaa. Puhdistavaa kylläkin!

Kahdenkeskisen vaelluksemme lisäksi teimme viikon ajan matkaa Kaisan ja Masin kanssa. Tämä jakso oli virkistävä ja paljon antava. Kipeiden jalkojen ja väsymyksen rinnalla saimme jakaa niin huumoria kuin vakaviakin asioita keskenämme. Ja selvällä suomen kiellä! Ja kirjoitettiinhan niitä myös asfalttiin!

Sitten lopuksi vielä tylsääkin tylsempi näkökulma: Mitä maksaa? Ranska on selvästi kalliimpi (myös laadukkaampi) vaellusmaa kuin Espanja. Aluksi kaavailemamme laskutapa, 1 euro/kilometri/henkilö, ei riittänyt, mutta jokainen kulutettu euro oli sen arvoinen!

Matka jatkuu! Tämä kokemamme matka oli tähänastisen elämme paras, tästä olemme yhtä mieltä. Eikä se edes ole päättynyt. Olemme matkalla edelleen. Ajatuksissamme, unissamme, alitajunnassamme. Yritämme säilyttää niitä hyviä ominaisuuksiamme, joita matkamme nosti esiin ja työntää sivummalle niitä vähemmän hyviä piirteitämme...

Kiitos, että olette olleet mukanamme. Tiedämme ja tunnemme, että puolestamme on paljon rukoiltu ja meitä ajateltu.

Sen tien kulkijat Soili ja Heikki

Lisätietoja: panda.pietila(at)luukku.com