Pallas - Hetta 21.-26.8.2011

Matkakertomus Oulun Normaalikoulun 6. luokan vaellusleirikoulusta elokuussa 2011. Tekstin on kirjoittanut vaellukselle osallistunut oppilas.

Seikkailu tuntureilla

Vaellusleirikoululaisen rinkka painaa
kymmenisen kiloa

Varusteiden hankinta elokuun vaellukselle piti aloittaa jo keväällä. Onneksi Oulusta löytyy toinen toistaan asiantuntevampia vaellus tarvikkeita myyviä liikkeitä. Esimerkkejä näistä ovat Partioaitta ja Erätukku. Rinkan pakkaaminen sujui omaa järkeä käyttäen: ruokatavarat päälle ja muut alle tärkeysjärjestyksessä.Tarvikeluettelo ja pakkausohjeet saatiin opettajalta.

21.8. ensimmäinen päivä – bussimatka Oulusta Pallashotellille
Ensimmäisenä vaellusleirikoulun aamuna heräsimme varhain tekemään viimeiset valmistelut ennen aamiaista ja kävelyä koululle. Koululla paluumatkavaatepussien pakkaaminen ja kylmätavaroiden siirto bussin kylmätilaan. Bussi lähti koulun pihasta noin kello 12:15. Lähtömme oli viivästynyt 15 minuuttia, mutta sekö olisi bussin tunnelmaa laskenut? Vielä mitä. Pojat lauloivat kuorossa ”linja-autossa ompi tunnelmaa” ja tytöt räpsivät kuvia ja hihittivät. Mietin lähinnä miten nilkkani jaksaisivat 15 kilometrin päivämatkat. Bussimatkasta tulisi pitkä kokonaista 6 tuntia!

Mietin, että miten kummassa jaksan istua linja-autossa niin kauan. Matkan puolivälissä nappasimme opettajamme kyytiin Tornion ABC:ltä, jossa pidimme pienen tauon. Opettajamme oli käynyt täällä noin 50 kertaa eri oppilasryhmien kanssa, joten hän tiesi hyvin matkamme pituuden ja selosti yhdessä luokanopettajamme kanssa maisemien pinnanmuotoja yms. Linjurimme pysähtyi myös Tuomaan pajalla, jossa söimme hiukan ja ostimme matkamuistoja. Moni valitsi tuliaisekseen pienen pehmoleluporon. Tämä jälkeen jatkoimme matkaa maastossa jossa ”tunturit ne kohoaa ..”. Poroja alkoi matkan varrella tulla yhä enemmän tielle, mutta onneksi emme ajaneet yhdenkään yli, niin kuin edelliskertaisella vaelluksella oli käynyt.

Jonkin ajan kuluttua, kun lähestyimme Pallashotellia, opettajamme antoi vielä viimeiset ohjeet: ”Pistäkää matkamuistonne ja puhelimenne paluuvaatepusseihin.” Otimme rinkkamme ja veimme ne hotellin ala-aulaan odottamaan lisäohjeita. Meidät käskettiin etsimään ensin huoneemme, ennen kuin alkaisimme raahata rinkkoja niihin. Huoneet olivat siistejä ja mukavia. Muuta emme ehtineetkään todeta, kun jo luokanopettajamme tuli sanomaan, että päivällisaika. Ruoka oli herkullista ja mietin, että tämä on varmaan viimeinen näin herkullinen ateria ennen Enontekiön Hettaa.

Ensimmäistä vaelluspäivää
edeltävä ilta

Tämän jälkeen menimme pienelle kävelylle ilman rinkkaa testailemaan vaelluskenkiämme. Kävelimme eräälle kodalle, jossa meille kerrottiin että saamme vuoltavaksemme kuksat, jonka jälkeen kaikkien suut loksahtivat ammolleen, eritoten tyttöjen, jotka eivät olleet ilmeisesti koskaan ennen puukkoa kädessään pitäneet. Tämän ”jännittävän” uutisen jälkeen oli pientä infoa paikoista, joissa pysähdymme ja kuin paljon kenenkin rinkka saa painaa ja jne. jne. Infon jälkeen kuulimme ensimmäiset osan Anjan tarinasta. Tämän ”pienen” jutustelu hetken jälkeen lähdimme hotellille ottamaan kunnon yöunet.

22.8. toinen päivä – ensimmäinen vaelluspäivä!
Aamulla herätys kahdeksalta ja suoraan aamiaiselle. Aamiaisenkin koostumuksesta riippuivat kävely voimat, joten ruokaa kannatti lastata lautaselle monipuolisesti. Itse otin aluksi puuroa kunnon lautasellisen, ruisleivän ja sämpylän ja lisäksi kaksi lasia juotavaa. Sen jälkeen koitti kylmien ruokien pakkaaminen rinkkoihin.

Tämän jälkeen tien päälle, tai no ainakin pitkospuille. Minun rinkkani painoi 9.90 kg joka oli aivan sopiva paino tällaiselle ”tapille”. Aluksi tuntui, että” juu kyl tuon lenkin tost vetäsee, vaa 15 kilsaa!” Mutta olin väärässä. Jo ensimmäistä tunturia, Laukukeroa, kiivetessä jäin jälkeen ryhmästäni, aivan pikkuisen kylläkin. Ihme ja kumma huipulle päästiin. Siellä mietin, että miten ihmeessä pääsen tuon seuraavan tunturin yli! Laukukerolla nappasimme hieman rautaisannosta rinkoista, kukaan ei onneksi ollut tehnyt niin tyhmää temppua, että olisi laittanut rautaisannoksensa rinkan pohjalle. Rautaisannoksesta saaduin voimin lähdin kuin uudestaan syntyneenä puuskuttamaan rinnettä ylös. Olimme aika pilvessä ihan kirjaimellisesti. Näimme jopa sadepilvet alapuolellamme laaksossa ja hihkuimme toisillemme ”kato tuol on sadepilvi!”. Olihan se aikamoinen ihme tällaisille ”tasaisen maan tallaajille”!

Viimeisten kipuamisten aikana varmaan monenkin mielessä kävi tämän opettajamme sanat: ”mä oon jo kolmest kuollu ja tos se huippu varmaa on, mut sit ku pääset sille sun huipulles huomaat seuraavan olevan paljon korkeemmalla!”. No olihan se sitten ihan mahtava tunne päästä sinne huipulle, mutta olisihan siitä saanut paljon enemmän irti, jos ois nähny ne maisemat, jotka pilvet peittivät! Tässä rinteessä näimme kuolleen sopulin ja albiinoporon (joskin elävän!).


Saivokero Rihmakurun
laavulta kuvattuna 

Tämä oli viimeinen laskumme ennen Rihmakurunlaavua, joka oli kuin odotettu juhlapäivällinen näille ”märille rahjustajille”, nimittäin siellä söimme lounasta. Ruoka tuntui taivaalliselta ja jalkojen tunnetta ei pystyisi sanoin kuvaamaan kun ne pääsivät lepuuttamaan laverille. Lounaana oli vadelmamehukeittoa, leipää ja kaakaota. Saattaa kuulostaa pieneltä aterialta, mutta täytti se vatsan ja se riittikin. Lounaan jälkeen koitti tiskivuoro joka olikin varsin mielenkiintoinen operaatio:

1. Lämmitimme tiskivedet.
2. Sitten ne kaadettiin sankoihin.
3. Toiseen sangoista laitoimme myös pienen tilkan fairya.
4. Tämän jälkeen me muodostimme jonon sankojen eteen ja aloimme tiskata.
5. Ensin laitettiin astiat fairy-veteen ja tiskata niitä siellä tiskiharjan harja osalla.
6. Sitten liotettiin astioista pesunesteet pois.

Tämän operaation jälkeen toinen osa Anjan tarinasta ja matka jatkui Palokeron rinteitä mutkitellen nelisen kilometriä. Pian tämä jälkeen saavuimme Nammalakurun tunturituvalle, jossa viettäisimme yömme.

Nammalakurussa oli myös kotakahvila

23.8. kolmas päivä – toinen tepastelu päivä
Tänään vaelsimme Hannukurun tuvalle, jossa viettäisimme kaksi yötä. Lähdimme matkaan klo 9.00. Ihmettelin, että kumma juttu, eihän tämä nousu ole yhtä pitkä kuin edelliset. Ryhmämme johtaja selosti, että olimmehan olleet miltei tunturi paljakalla. Seuraava nousu Vuontiskerolle olikin jo hieman rankempi ja marssimurkinaa oli haukattava pari kertaa. Mutta matkan teko oli helpompaa nyt, kun olimme toisena ryhmänä kipuamassa rinnettä ylös.

Tämän mahtitunturin ylitettyämme tuntui kuin tuo edessä odottava Lumikero olisi vielä PALJON rankempi. Juuri ennen kurun loppumista ennen Lumikeroa kaikki ryhmämme odotettiin paikalle ja opettajamme kertoi että nyt olisi edessämme kenties reissun jyrkin nousu. Siksipä opettajamme päättivät pitää taukoja viiden minuutin välein tavallisen kymmenen minuutin sijaan.

Kun olimme nousseet rinnettä hiukan korkeammalle kuin missä äskeinen ”neuvonpito” oli pidetty, saavuimme poroaidalle. Siellä söimme roimat annokset marssimurkinaa ja jatkoimme matkaa jälleen ryhmissä. Nousu tuntui hyvin raskaalta ja kuten oli jo sovittu, taukoja pidettiin tiuhemmin ja jokaisella tauolla piti marssimurkinoita kuluttaa. Ensimmäisellä tauolla huomasimme, että pilvet olivat jääneet alapuolellemme. Tämä tarkoitti sitä, että loppumatka huipulle taitettaisiin pilvessä.

Huipulla oli kylmä, mutta siellä emme paljon muutenkaan aikaamme viettäneet - kierrettiin vain huipulla oleva seita kolme kierrosta myötäpäivään. Tämän jälkeen aloimme talsia kohti Lumikeron toista huippua, joka olisikin jo hieman korkeampi. Tältä toiselta huipulta laskeuduttuamme pääsimme pika puoliin laavulle, josta oli jälleen vaivaiset viisi kilometriä Hannukuruun.

Ruokana oli jälleen tuttu ja turvallinen ruisleipä juustolla ja levitteellä, kaakaota ja mehukeittoa. Ja kolmas osa Anjan tarinaa. Plus kuksat käteen vuoltaviksi. Lähellä Hannukurua oli muuan suo, jolla näimme jopa kaksi sammakkoa. Pian tämän jälkeen saavuimme Hannukurun varaustuvalle. Täällä siis viettäisimme yömme.

24.8. neljäs päivä – lepopäivä, jona kuitenkin käveltiin
Tänään heräsimme kahdeksan maissa ja aloimme valmistaa aamiaista. Se sisälsi pikapuuron, leipää ja sitä iän ikuista kaakaota, jota jo suurin piirtein tursusi korvista ulos. Aamiainen valmistettiin siis näin:

1. Ensin kadettiin puurohiutaleet omaan ruokailuastiaan
2. Sitten marssittiin vesipadan ääreen ottamaan kiehuvaa vettä puuron päälle
3. Sen jälkeen piti hämmentää puuroa astiassa noin 1-2 minuuttia
4. Sitten kaakaojauhot kupin pohjalle ja takaisin vesijonoon
5. Padalta kiehuvaa vettä ja hämmennys niin että kaakao sekoittui
6. Sitten vielä leivän teko

Kuten varmasti nyt uskot aamiainen oli pitkäaikainen toimenpide, jonka jälkeen koitti hampaiden pesu ja tavaroiden pakkaus. Tänään emme kuitenkaan vaeltaisi rinkat selässä. Kun edellä mainitut tapahtumat olivat ohi, oli aika lähteä kohti Pahakurua.

Kuollut sopuli Pahakurussa

Kuulimme Anjan tarinan neljännen osan eräällä kankaalla lähellä Pahakurun kämppää. Sieltä jatkoimme matkaamme Norssiputoukselle ja sen jälkeen vuorikiipeilyä ja samalla mustikoiden poimintaa. Mustikkasaalista kertyi kolme litraa. Kun palailimme mökille, osuin tiellemme pajupusikko ja Hannu-joki. Pajupusikko hoitui puikkelehtien oksien välistä, mutta joki olikin jännittävä ylittää. Yksi pajun oksa kurottui joen ylle, jolloin astuimme oksan päälle ja hypähdimme siitä toiselle puolelle.

Hannukurun pikkulampi, jossa voi polskia saunomisen lomassa 

Luokanopettajamme valmistama herkullinen aterian odotti meitä tuvalla ja söimme suurella ruokahalulla. Tämän jälkeen lähdimme saunaan, joka oli myös suurempi operaatio näin suurella porukalla. Ensinnäkin tyttöjen piti pysyä ensimmäisenä tunnin sisällä poikien saunoessa ja sama toisin päin.

Tämän jälkeen menimme paistamaan tikkupullia - ja taikinaahan riitti! Kaikki saivat santsata olan takaa ja mahat mukavasti täynnä lähdimme me lapset konkkaamaan. Kaikki, paitsi minä, joka en pidä konkasta. Lähdin omille teilleni lähiympäristöön käveleskelemään. Menin lammelle, jossa olimme uineet saunomisen ohessa, ja löysin sieltä hyvän kiven, joka oli aivan ranta vedessä. Siihen istuin miettimään päivän tapahtumia päiväkirjaani varten. Myöhemmin meidät kutsuttiin sisälle. Saisimme lapin kasteen, jonka antaisi kuuluisa Lapin shamaani. Tämän hyvin jännittävän toimenpiteen jälkeen vain hammaspesu ja petiin mars.

25.8. viides päivä – kolmas tallustuspäivä

Sumuinen maisema Pahakurun
kämpän pihalta 

Talsiminen aloitettiin tuttujen aamurutiinien jälkeen. Tänään matkaa olisi ne tutut 15 kilometriä. Kävelimme jälleen pahakurun läpi, tällä kertaa rinkat selässä. Kipusimme ylös Pahakurun kämpälle, jossa muuan poromies kertoi meille Anjan tarinan viidennen osan.

Pitkospuut Pahakurun kämpältä

Tämän jälkeen lähdimme hitaasti kipuamaan kohti lounaspaikkaamme. Talsittuamme jonkin matkaa edessämme säikähti ääntämme sopuli, joka pinkaisi karkuun, mutta väärään suuntaan. Se nimittäin kipitti edellämme viitisen metriä ennen kuin hypähti varvikkoon pois pitkospuilta. Nämä pitkospuut veivät yli palsasuon, josta opimme myöhemmin koulussa lisää. Tältä suolta keräsimme kasveja kasvioihimme ja ihastelimme auringon kimallusta suonsilmäkkeissä. Pitkospuut loppuivat ja edessämme odotti nousu, jota ennen odotimme kaikki ryhmät jälleen kasaan ja sitten muodostimme pitkän jonon, jota opettajamme johti.

Lounasmaisema mahtavan Tappurin juurella

Opettaja pudotti aina hänen takanaan tulleen oppilaan jonon hännille ja näin jono eteni. Lounaspaikka löytyi ja pysähdyimme syömään lounaan, joka ei minun kohdallani ollut erityisen mukava. Leipäni oli homehtunut. Jouduin siis lainaamaan eräältä luokkamme tytöltä leipää, jota hän mieluusti antoi, koska hänellä leipää oli yllin kyllin. Tämän jälkeen rinkkojen reipas pakkaus ja matka jatkui.

Tappuri oli ollut koko ajan siinä lounas paikkamme vieressä ja nyt alkoi kipuaminen kohti sen lakea. Samalla kun nousimme etsiskelimme maasta kiviä, jotka kehtaisi viedä laella odottavalle seidalle. Kun seita oli kierretty aloimme laskeutumisemme alas laaksoon koti Tappurin autiotupaa. Tappurin autiotuvalla söimme nuudelit ja talsimme vielä kaksi kilometriä Sioskurun tuvalle, jossa vietimme yön.

26.8. kuudes päivä – viimeinen kävelypäivä!

Aamulla heti herättyämme oli tunnelma katossa - tänään pääsisimme Hettaan! Matkaan lähdettiin jo varhain, koska tänään edessä olisi kaikkein pisin päivätaival, kokonaista 18 kilometriä. Ensin kipusimme Pyhäkerolle josta olisivat näkyneet upeat maisemat, mutta tietenkin pilvet olivat jälleen päättäneet tulla maisemien ja meidän väliin. Jatkoimme matkaa kirjaimellisesti ihan pilvessä, kunnes olimme laskeutuneet tarpeeksi alas. Sen jälkeen ohitimme Pyhäjärven. Tunturin rinteen jälkeen menimme eräälle autiotuvalle, jossa söimme viimeiset retkimuonat.

Autiotuvalla oleva tienviitta lienee huojentanut monenkin mieltä. Viitassa luki: ”Hetta 7 kilometriä.”. Se oli lyhyt matka verrattuna verrattuna siihen, että takanamme oli jo 48 kilometriä. Kun olimme tallustelleet viisi kilometriä, tulimme Ounasjärven rantaan. Siellä meitä odotti moottorivene, joka kyyditsi meidät rinkkoinemme toiselle rannalle. Toisella puolella kiitimme kuljettajaa kyydistä ja nousimme portaat ylös Hotelli Hettaan. Siellä meitä odotti höyryävät lautaset perunamuusia ja kanapihviä. Se tuntui suorastaa gourmet-aterialta mussutettuamme pussimuonaa viimeisen viikon ajan. Aterian ja yllätyksen jälkeen tuli aika lähteä. Bussissa kuulimme viimeisen osan Anjan tarinasta.

Epilogi

Tämä retki oli minulle tärkeä ja siitä jäi mukavia muistoja. Lisäksi opin puukon käsittelystä sen, että pieni nirhimisliike on hyvä kovaa puuta muotoillessa, tämän opin sormenpääni kautta. Vaelluksella voi tulla rakkoja jalkoihin, mutta kun suojaat jalkasi hyvin teipillä ja "sijsäänajat" vaelluskenkäsi kunnolla eli totuttelet niihin muutamalla pitkällä kävelylenkillä, ei ongelmia pitäisi tulla. Jos sinulla on ollut nilkan kanssa ongelmia, käänny eräkaupoissa myyjien puoleen ja kysy mistä löytyisi nilkkaa tukevia vaelluskenkämalleja. Omakohtaisen kokemuksen myötä huomasin, että nilkkani eivät kipeytyneet kovinkaan paljon, jos sitoi kengät oikein. Jo ennen reissua kannattaa syödä enemmän hiilihydraatteja sisältäviä ruokia, koska valmisruoka pakkaukset sisältävät enemmän hiilihydraatteja kuin elimistösi on tottunut käsittelemään, jos et toimi näiden ruokavinkkien mukaan saattaa matkaseuranasi olla mahakipu.