Lissabon - Fátima 7.-11.3.2016

Prologi. Edellisenä kesänä olin aloittanut matkan kohti Santiago de Compostelaa aikuisten naisten seurassa Le Puysta ja kuopuksen kanssa Saint-Jean-Pied-de-Portista. Nyt alkaisi kolmas hidas ja asteittain etenevä lähestyminen Portugalin Lissabonista. Tällä kertaa laittauduimme matkaan kahdestaan vaimon kanssa. Aikaa olisi käytettävissä vain hiihtolomaviikko, joten tavoitteena olisi lähinnä löytää polun pää ja saada tuntumaa Portugaliin, sen kansaan ja Caminho Portuguesin luonteeseen.

Portugalin lippu

Entuudestaan en tiennyt Portugalista juuri mitään, joten ensimmäinen vaihe matkavalmisteluissa oli taustatietojen hankkiminen. Pinta-alaltaan Portugali on hieman Lapin maakuntaa pienempi ja siellä asuu 10,5 miljoonaa ihmistä. Portugalin kieli pohjautuu latinaan, mutta siihen on sekoittunut myös lainasanoja arabiankielestä, perintönä 500 vuotta kestäneen maurilaisvallan ajalta. 95 prosenttia portugalilaisista kuuluu katoliseen kirkkoon. Kirkko on Portugalissa merkittävä toimija monella saralla. Sillä on mm. puolisen tusinaa yliopistoa, tv-kanava, radioasemia, sanomalehtiä ja terveydenhuoltoon liittyvää toimintaa. Portugalilaisten elämää ohjaa kolme tärkeää F-kirjaimella alkavaa sanaa: fado, Fátima ja futebol.

Fado on Portugalissa 1820-luvulla kehittynyt kansanmusiikin tyylilaji. Fado merkitsee portugalilaisille samaa kuin tango argentiinalaisille tai flamenco espanjalaisille. Tärkeintä fadossa on sielukas ilmaisu ja tunteiden aitous. Fátima oli katolisen kirkon myöhemmin Neitsyt Mariaksi tulkitsema ilmestys, joka tapahtui Portugalissa Fátiman kaupungin lähistöllä vuonna 1917. Kuusi kertaa toistuneen ihmeen näki kymmenien tuhansien katolisten, lehtimiesten ja muiden uteliaiden joukko. Kolmesta F-jutusta futebol on kuitenkin kaikkein tärkein. Jos kiinnostava jalkapallo-ottelu pelataan samaan aikaan jumalanpalveluksen kanssa, niin jumalanpalvelus saa siirtyä toiseen ajankohtaan.

Kastanjakärry

Lensimme Finnairin koneella Pariisiin, odottelimme muutaman tunnin ja jatkoimme sitten Air Francen koneella Lissaboniin. Hotelli Rossio Garden löytyi keskeltä vanhaa kaupunkia. Illalla kävimme kävelyllä Sáo Jorgen eli Pyhän Yrjön linnoituksella, jonka varhaisimmat osat ovat roomalaisten rakentamia. Portugalilaiset uskovat Odysseuksen löytäneen paikan ja antaneen sille nimen Olissipo. Foinikialaiset tunsivat Lissabonin jo 1200 eKr. Ostimme paperitötteröllisen paahdettuja kastanjoita kaupustelijalta linnoituksen ulkopuolelta. Riikinkukko keikisteli vanhassa puussa, mutta ei suostunut esittelemään pyrstösulkiaan. Siemailimme paikallista viiniä ja ihailimme alapuolellamme avautuvaa näkymää. Tejo -joen vastarannalla kohosi valtavankokoinen Jeesusta esittävä patsas, Cristo-Rei. 28-metrinen patsas seisoo 75-metrisellä jalustalla. Kurkistin muurinharjan yli. Sitruunapuun oksat notkuivat kypsistä hedelmistä.

Rua Augustan
riemukaaren holvikäytävä

Maanantai 7.3.2016. Herätys laiskaan orientoitumispäivään vasta kymmenen kieppeissä. Vaimo oli edellisenä iltana tallettanut passin ja muuta arvotavaraa huoneen kassakaappiin hotellin vastaanoton virkailijan avustuksella. Aamulla kassakaappi ei auennutkaan, joten vastaanoton virkailija kutsuttiin uudestaan apuun. Aamiainen oli erinomaisen vahvistava: vasta puristettua appelsiinimehua, pekonia, munakokkelia, papuja, jogurttia, kahvia ja juustosämpylöitä. Jälkiruoaksi tuoreita päärynälohkoja, mansikoita ja appelsiinia. Näillä eväillä jaksaisi kävellä pitemmänkin päivätaipaleen. Tänään tosin edessä olisi vain reilun peninkulman verryttely. Kumpikaan meistä ei ole viime aikoina kävellyt pitkiä matkoja, joten jalkojen kestävyys arvelutti.

Lissabonin kauppatori. Taustalla Rua Augustan riemukaari,
etualalla kuningas José I:n ratsastajapatsas.

Sáo Jorgen linnoitus

Alkajaisiksi ostettiin Pingo Doce -supermarketista muutama vesipullo sekä cashewpähkinöitä hätävaramuonaksi. Tejo -joen rantaa kohti astellessa taivaalta leijaili muutama lumihiutale. Vetäydyimme läheiseen kahvilaan siemailemaan tilkkaset paikallista portviiniä. Sadekuuron jälkeen jatkoimme kauppatorille, mistä näimme taas Sáo Jorgen linnoituksen. Useammassakin takorautaisessa lyhdynkannakkeessa näkyi laiva ja kaksi korppia, jotka muistuttavat Pyhän Vincenten tarinasta.

Yksityiskohta lyhdynkannakkeesta

”Portugali – Löytöretkeilijän maa” kirjassa kerrotaan Pyhän Vicenten kuolleen marttyyrina 300-luvulla ja ruumiin heitetyn haaskalintujen revittäväksi. Vicente oli kuitenkin eläessään ystävystynyt korppien kanssa ja ruokkinut niitä, ja nämä ryhtyivät uskollisesti vartioimaan ruumista. Viimein Vicenten ystävät pääsivät hautaamaan ruumiin ja he rakensivat haudalle myös pienen kappelin. Kun maurit myöhemmin valtasivat Pyreneiden niemimaata, kristityt kaivoivat Vicenten luut maasta ja kuljettivat ne purjeveneellä turvaan Algarveen. Luut haudattiin nimelle, jolla nykyisin sijaitsee São Vicenten majakka. Haudan merkiksi pystytettiin taas pieni kappeli. Koko pelastusoperaation ajan korpit käyskentelivät lähettyvillä.

Korpit ja laiva -teema lyhdynkannakkeessa

Portugalin ensimmäinen
kuningas Alfonso Henriques

Jonkin ajan kuluttua maurit tölväsivät paikalle ja hajottivat koko kappelin niin perusteellisesti, ettei kukaan enää pystynyt löytämään Vicenten hautapaikkaa. Kun maurit saatiin vuonna 1147 karkotettu Lissabonista, Portugalin ensimmäinen kuningas Alfonso Henriques halusi juhlistaa asiaa rakennuttamalla ison kirkon Pyhän Vicenten kunniaksi. Hautapaikkaa etsittiin kuumeisesti. Lopulta muutama kristitty mauri kertoi kuninkaalle, että korpit vartioivat edelleen ystävänsä Vicenten haudalla. Innosta piukeana kuningas varusti suuren retkikunnan noutamaan Vicenten luita toimittaakseen ne takaisin Lissaboniin. Meluisan retkikunnan lähestyminen kuitenkin pelotti korpit tiehensä, eikä hautaa löydetty. Kuningas oli myrtynyt, mutta sitten kristityt maurit lupasivat hoitaa homman. He laittautuivat matkaan pienellä mustalla purrella ja lähestyivät hautapaikkaa varovasti. Tällä kertaa korpit eivät pelästyneet matkoihinsa ja Vicenten jäännökset saatiin pelastettua.

Sén katedraali

Kiipesimme mäkeä ylös Sén katedraaliin, missä Vicenten luita nykyisin säilytetään. Saimme katedraalin infosta pyhiinvaelluspassit. Meitä aikaisemmin samana päivänä oli matkaan laittautunut vain yksi vaeltaja, joka oli kotoisin Etelä-Amerikan eteläkärjestä Patagoniasta. Kapusimme vielä vähän ylemmäksi ja ohitimme ikivanhan muhkuraisen puun, joka kasvoi keskellä jalkakäytävää. John Brierleyn opaskirjan ”A Pilgrim’s Guide to the Camino Portugués” mukaan oivallinen patikoinnin aloituspaikka olisi Santa Lucian näköalatasanne, jonne seuraavaksi suuntasimmekin kulkumme. Istahdimme hetkeksi ihailemaan näkymää. Laivat seilasivat leveällä Tejo -joella. Yksinäinen fado -taiteilija viritteli surullisia soituja kitarastaaan. Turistit käyttelivät selfiekeppejä.

Kaakelein somistettu seinä

Tästä lähtee

Sén katedraalin pielestä löytyi ensimmäinen seinään maalattu keltainen nuoli, joita seuraamalla ennen pitkää päätyisimme Santiago de Compostelaan. Keltaisen nuolen vieressä oli myös sininen nuoli, joka ohjaa Fatimaan kulkevia pyhiinvaeltajia. Nämä kaksi reittiä kulkevat yhdessä pitkälle pohjoiseen, kunnes erkaantuvat Santarémissa. Jatkoimme taivalta suurin piirtein Tejo -joen suuntaisesti kohti pohjoista. Vanhat talot reunustivat kapeita ja mutkaisia katuja. Kukkia ja sitrushedelmiä kasvoi parvekkeilla, joiden kaiteilta roikkui myös pyykkejä kuivumassa. Lounaspaikka löytyi aivan Fado -museon vierestä, joka oli harmillisesti suljettu, kuten muutkin museot Portugalissa maanantaisin. Pistelin tuulensuojaan elämäni ensimmäisen ananasburgerin. Vaimo popsi kinkku-kana-juusto-makkara-toastin sekä nipun ranskalaisia tomaattikastikkeessa. Lentokoneita sujahteli lystikkään läheltä Lissabonin lentokentän suuntaan.

Lounaan jälkeen reitti kääntyi loitommaksi Tejo -joesta. Kapusimme loivaa ylämäkeä hyvän tovin. Koko katu oli avattu tietyömaaksi ja kulkua rajoitettu metalliverkkoaidalla. Roskia lensi silmiin navakan tuulen mukana. Ohitimme pienen ravintolan, joka houkutteli asiakkaaksi viinin, juuston ja makkaran yhdistelmällä, mutta olimme liian kylläisiä pysähtyäksemme. Ihastelin keramiikkalaatoilla kuvitettujen talojen seiniä. Jalkakäytävät olivat paikoin vaarallisen kapeita. Muutaman kerran ohi ajavan auton taustapeili vilahti ohi vaarallisen läheltä. Kovin pienten lasten kanssa tälle reissulle ei kannata lähteä. Kävelimme ohi meluisan koulun pihan ja Lissabonin satama-alueen. Hevosen lanta haisi kadulla. Talon seinässä oli presidentiksi pyrkivän Edgar Silvan mainos. Ohitettuamme murotehtaan ja paloaseman pysähdyimme kotvaksi ravintolaan, joka vaikutti paikallisten ruokapaikalta. Kaksi lasillista punaviiniä maksoi yhden euron. Ilta alkoi hämärtyä saapuessamme Kansojen puiston (Parques das Nacoes) alueelle, joka rakennettiin vuoden 1998 maailmannäyttelyä varten. Apteekin lämpömittari näytti 13 astetta vielä kuuden jälkeen. Majoituimme hajuttomaan ja mauttomaan Ibis -hotelliin. Reitti kartalla.

Pastéis de Nata

Tiistai 8.3.2016. Päivä valkeni aurinkoisena. Ibiksen aamiaiskattaus oli asiallinen, joskaan ei yhtä oivallisesti kävelijöille viritetty kuin Rossio Gardenin über-aamiainen. Aamiaishuoneen nurkassa nökötti sähkökäyttöinen puristin, jolla aamiaisvieraat saivat itsenäisesti tiristää appelsiineista mehua laseihinsa. Jälkiruoaksi mutustelin paikallisen Pastéis de Natan eli eräänlaisen vaniljanöttösen. Aamiaisella pörräsi viljalti miesväkeä, jota vaimo jostain syystä kutsui it-miehiksi. Tien päälle pääsimme kymmeneltä. Edessä olisi parinkymmenen kilometrin jaloittelu Alvercaan.

Tutkimusmatkailija
Vasco da Gama

Kuljimme Expo98 -alueen läpi ohittaen monenlaisia arkkitehtonisesti erikoisia areenoita, näyttely- ja konserttihalleja, tiede- ja kongressikeskuksia. Vasco da Gama näytti edelleen olevan kova juttu Portugalissa. Näimme tutkimusmatkailijan mukaan nimettyjä sikareja, ostoskeskuksen, koulun, apteekin, eläinlääkärin sekä Euroopan pisimmän sillan, joka valmistui parahiksi vuoden 1998 maailmannäyttelyyn. Vasco da Gama -silta on tyypiltään vinoköysisilta ja pituutta sillä on reilut 17 kilometriä. Sillan valmistumista juhlistettiin kattamalla sille viiden kilometrin mittainen ruokapöytä, jolla tarjoiltiin juhla-ateria 5000 kutsuvieraalle.

Vasco da Gaman silta on Euroopan pisin silta

Monument

Jatkoimme pohjoista kohti pitkin Tejo -joen rantaa. Reittimerkintöjä ei näkynyt missään. Piskuisen Trancao -sivujoen rannalla juoksulenkillä oleva herrasmies viittoili ja selitti meille oikean suunnan, josta reittimerkinnätkin taas löytyivät. Pysähdyimme kahvitauolle erikoisen rakennelman viereen. Trancaon yli oli rakennettu kaari, jonka päällä kulki portaat. Kahvilanpitäjä kertoi, että kyseessä oli “monument”. Muutaman päivän kokemuksen perusteella olimme yksimielisiä siitä, että portugalilaiset kahvit olivat makoisampia kuin espanjalaiset, joita olimme siemailleet camino frances -reitillä aikaisemmin. Kotvan kuluttua seisoimme kahden kaistan välissä liikenteenjakajalla ja arvoimme oikeaa suuntaa. Skootterikuski viittoili pontevasti vähän matkan päässä, että sillan yli tästä. Portugalilainen ystävällisyys ja avuliaisuus yllättävät aina oikealla hetkellä.

Reitti kääntyi heti sillan jälkeen kivetyltä tieltä polulle. Vastaan kipitti pieni villikoiruli, joka jäi katsomaan peräämme surumielisin silmin. Ohitimme autokorjaamon, kuljimme valtavankokoisen maantiesillan ali ja sitten autojen melu jäi taakse. Kapea polku mutkitteli laaksonpohjalla. Välillä ylitsemme jyrisi Lissabonin lentokentältä nouseva matkustajakone. Pieni lammaslauma pisteli ruohoa tuulensuojaan polun vieressä. Kevätkukat kukkivat. Joku oli jättänyt tyhjistä juomapulloista ja muovikalvosta kyhätyn paatin polun varteen. Portugali näytti tänään myös rujommat kasvonsa. Vähän väliä näkyi raunioituneita teollisuusrakennuksia muistona ajalta, jolloin Portugali oli Euroopan halpatuotantomaa. Maastossa näkyi roskia, jotka tärvelivät sinänsä viehättävää maisemaa. Polun varressa lojui monenlaista muovitavaraa, vaatteita, rakennusjätettä, rikkinäisiä kodinkoneita ja taloustavaroita.

Pysähdyimme tauolle ilmeisesti Alpriateen. Paikkakuntien nimet eivät käy ilmi kylteistä yhtä hyvin kuin Pohjois-Espanjan ranskalaisella reitillä. Myös opaskirjanen oli jo osoittautunut melko epätarkaksi suunnistusvälineeksi. Olin jo useamman kerran joutunut tarkistamaan sijaintimme kännykällä, johon olin ennen reissua ladannut Portugalin kartan. Kurkistelimme sisään ovesta, jonka yläpuolella olevasta kyltistä päättelimme kyseessä olevan kunnallisen kulttuuritalon. Sähkökäyttöisessä pyörätuolissa istuva mies viittilöi astumaan rohkeasti peremmälle. Hyvin englantia puhuva emäntä kantoi pöytään alkupalaksi oliiveita ja oluet, sitten makoisat munakkaat, ranskalaisia ja salaattia. Emäntä tarjoili pojalleen aterian ja patisti tämän sitten tekemään läksyjä. Papparaiset seurasivat televisiosta jalkapalloa. Mummeloiset jutustelivat viereisessä pöydässä päät yhdessä, vilkuilivat uteliaina outoa kieltä puhuvia vieraita.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa uusin voimin. Alpriaten jälkeen reitti kulki välillä pitkin märkiä ja upottavia pellonreunoja. Kura roiskui kengistä pohkeisiin ja takareisiin. Vaimolta karkasi muutama voimasana. Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen saavuimme Alvercaan ja aloimme haeskella sopivaa yöpymispaikkaa. Näimme lääkäriasemia, apteekkeja, ruoka- ja vaatekauppoja, plastiikkakirurgin vastaanoton, huoltoasemia, kahviloita, pankkeja ja monia muita bisneksiä. Ainoa mitä paikkakunnalta ei millään löytynyt oli majoituspalvelut. Ilta hämärtyi ja voimat alkoivat olla vähissä. Hyppäsimme taksiin ja hurautimme läheiseen hotelliin Vila Franca de Xiraan. Päivälliseksi oli tarjolla sitkeää vasikkaa ja ranskalaisia. Tarjoilija kiikutti rouvalle kauniin kukkasen naistenpäivän kunniaksi. Reitti kartalla.

Keskiviikko 9.3.2016. Hyvin nukutun yön ja aamupalan jälkeen kävimme pohtimaan kysymystä, joka oli häälynyt päittemme yllä jo kotvan. Jos jatkaisimme keltaisten nuolten seuraamista, emme tällä reissulla ennättäisi pistäytyä Fatimassa, joka olisi kuitenkin jo kutkuttavan lähellä. Jos haluaisimme ennättää käydä Fatimassa, kulkua täytyisi jouduttaa junalla tai bussilla. Toisaalta olisi innostava haaste patikoida Caminho Portuguese kokonaisuudessaan Lissabonista Santiago de Compostelaan. Taivaalle kerääntyvät tummat pilvet kallistivat lopulta vaa´an Fatiman eduksi. Tänään matkustaisimme siis junalla Santaremiin, mistä jatkaisimme kahtena viimeisenä kävelypäivänä Fatimaan.

Vila Franca de Xiran rautatieasema

Hankkiuduimme puolilta päivin Vila Franca de Xiran rautatieasemalle. Kävi ilmi, että juna lähtisi pohjoiseen yhdeltä, joten meille jäi hetki aikaa silmäillä ympärillemme. Kaupungin on perimätiedon mukaan perustanut Portugalin ensimmäinen kuningas Alfonso Henriques, siis sama sälli, joka aikoinaan metsästi Pyhän Vicenten luita. Vila Franca de Xirassa järjestetään heinä- ja lokakuussa samankaltainen härkäjuoksuhärdelli kuin Espanjan Pamplonassa San Fermin -juhlan aikaan. Alueella kasvatetaan myös lämminverisiä lusitanianhevosia, jotka ovat tunnettuja nopeista reflekseistä ja erinomaisesta hallittavuudesta. Istuskelimme vielä vähän aikaa asemakahvilassa ja hyppäsimme sitten junaan. Käytävän toisella puolella istunut punanuttuinen rouva kuunteli korva hörössä puhettamme, muttei rohkaistunut kysymään mistä olimme kotoisin. Sade ropisi junan ikkunaan. Kiisimme ohi tasaisten peltolakeuksien. Tällaisella säällä ja maisemassa junalla matkustaminen ei oikeastaan ollut hassumpaa.

Romaaninen kirkko palvelee
nykyisin kotiseutumuseona

Santaremissa hurautimme taksilla hotelli Umun eteen, valtasimme huoneen ja ryhdyimme selvittämään mistä kävelyreitti Fatimaan kulkisi. Hotellin vastaanoton neito arveli, että Fatimaan kulkijat seuraavat rautatietä. Neidon miespuolinen kollega vakuutti, että reittimerkinnät lähtevät ison marketin luota. Turisti-infon rouva selitti ja piirsi karttaan, että pitää mennä mäkeä alas ja ohi McDonaldsin. Reitille olisi tosi helppo löytää, pitäisi vain suunnata pohjoiseen. Palasimme hotellille entistä oivallisemmin päät pyörällä. Kaupungin turistikartta oli erinomaisen ylimalkainen. Oli kenttätutkimusten aika. Suuntasimme turisti-infosta saadun kartan avulla pohjoiseen ja tähystimme reittimerkintöjä. Sinisiä nuolia ei näkynyt missään. Tallustelimme kaupungilla sinne tänne nuolia tähystellen.

Näillä leivillä jaksoi koko päivän

Vaimon ehdotuksesta kaivoin taskusta puhelimen ja ryhdyin seuraamaan kulkuamme karttapohjalla. Kuljimmekin etelään ja saavuimme juuri kaupungin etelälaidalle, vaikka kartan mukaan hotelli sijaitsi kaupungin pohjoislaidalla. Palasimme hotellille. Vastaanottoon oli tällä välin ilmestynyt uusi englantia puhuva ja ylitsepursuavan avulias neito, joka printtasi Googlen karttasovelluksesta kävelyohjeet Fatimaan. Hotellissa ei ollut ravintolaa ja kaupunkikierroksella nautittu paahtoleipä täytti vielä mahaa mukavasti, joten tyydyimme nauttimaan iltapalaksi cashewpähkinöitä ja tilkan viiniä.

Torstai 10.3.2016. Ylös seitsemältä. Aamupalan jälkeen marssimme läheisen sairaalan edustalle ja hyppäsimme taksiin. Tavoitteena olisi löytää Fatimaan johtavaa reittiä osoittavat siniset nuolet lähimmältä pieneltä reitinvarren paikkakunnalta. Taksikyytiin turvautuminen on Portugalissa houkutteleva vaihtoehto, sillä hintataso on rutkasti alhaisempi kuin Suomessa. Auton ikkunassa vilahti Super Bock -panimo. Taksikuski kertoi, että pohjoisempana on toinenkin saman olutmerkin tuotantolaitos, mutta sieltä tuleva olut ei ole yhtä hyvää. Santaremissa pantu olut on kuulemma makoisampaa paremman veden ansiosta. Kuten lähes kaikki kohtaamamme ihmiset tämäkin taksikuski puhui sujuvaa englantia. Ihmisten kielitaito onkin yksi kiintoisa ero Portugalin ja Espanjan välillä. Espanjassa joutuu joskus isoissakin kaupungeissa turvautumaan elekieleen.

Reittimerkinnät löytyivät!

Siniset nuolet löytyivät vihdoin Azóia de Baixoon erkanevan tien risteyksestä. Katselimme edessä avautuvaa pikkutietä tyytyväisinä. Ensimmäistä kertaa koko matkan aikana kuulimme linnunlaulun ja haistoimme metsän tuoksut. Katujen pöly, melu ja pakokaasut olivat taakse jäänyttä elämää. Matkanteon tunnelma muuttui kuin taikaiskusta. Reitti Fatimaan avautui kirkkaana edessämme. Meillä oli paperilla lista kylistä, joiden läpi kulkisimme. Meillä oli vettä, hätävaramuonaa, levänneet jalat ja rohkea mieli. Ees päin!

Pysähdyimme aamukahville parin kilometrin päässä Azóia de Baixon alberguessa, joka oli juuri avannut ovensa. Pihalla köppelehti pieni ystävällinen koira, jonka huuliongelma sai sen näyttämään hieman julmalta. Matka jatkui. Pieniä liskoja paistatteli päivää rinteellä tien vieressä. Kuljimme soratiellä halki keväisen vihreän maiseman. Aurinko paistoi lämpimästi.

Notkelmassa teiden risteyksessä seisoskeli mies erikoisen laavukatoksen edessä. Arviolta yli 80-vuotias Francisco viittoili meitä lähemmäksi ja tarjoili leimat pyhiinvaelluspasseihin. Eräänlaiselle ilmoitustaululle oli kiinnitetty edellisten kulkijoiden lähettämiä valokuvia ja postikortteja. Kirjoitimme nimet vieraskirjaan, jossa oli merkintöjä maailman joka kolkalta. Francisco lehteili kansiota, jonka valokuvissa hän poseerasi yhteiskuvissa Fatiman tien kulkijoiden kanssa. Keskustelu käytiin elekielen, portugalin ja italian sekamelskalla. Francisco selvitti, että on aika kaivaa kamera esille ja kaappasi vaimon kainaloonsa. Kuvaussession jälkeen Francisco antoi sähköpostiosoitteen, jonne valokuvat voisi lähettää. Lopuksi Francisco jätti jäähyväiset portugalilaisittain eli moiskautti suukon vaimon poskelle ja kätteli Pitkänmatkan Kävelijän.

Pitkänmatkan Kävelija ja Francisco

Kuljimme viiniviljelysten ja oliivilehtojen ohi. Kevätkukat värittivät tienvartta. Taivas oli sininen ja lämpötila patikointiin otollinen. Pysähtelimme pikkukylien kahviloissa, silloin kun ne olivat auki. Pieni kirjava kissa lymysi pihaportin alla ja livahti sitten piiloon, kun menimme liian lähelle. Koirajengi kirmasi edes takaisin autiolla kylänraitilla. Yhden maatalon takapihalla oli omiin karsinoihinsa suljettuina heppa, possu sekä kanoja kukon ja kalkkunan kaverina. Eläinten ahtaista oloista tuli vaimolle paha mieli. Reittimerkinnät katosivat muutamaksi tunniksi vain ilmestyäkseen myöhemmin uudestaan uudenlaisina. Reittimerkinnät ovatkin olleet Portugalin caminhon heikko lenkki, ainakin näin etelässä. Maastossa merkinnät vaihtelevat ilmiasultaan ja esiintymistiheydeltään. Usein teiden risteyksissä joutuu arpomaan mihin suuntaan pitäisi lähteä.

Jälleen yksi reittimerkintä!!!

Kiipesimme mäkeä ylös ja näimme entisiä tuulimyllyjä, jotka oli muutettu taideteoksiksi. Tuulenpuuska nappasi vanhan vaelluslippalakin päästäni ja jouduin hakemaan sen vähän matkan päästä. Ohitimme Chã de Ciman kylän, jossa ei mikään paikka ollut auki. Lahonneet pitsiverhot roikkuivat autiotalon ikkunassa. Lammaslauma laidunsi aitaamattomalla niityllä tien vieressä ja mutusteli heinää, jota lampuri ammensi autonsa peräkontista. Tiellä lojui omenan kokoisia käpyjä.

Vanhoja tuulimyllyjä

Seuraavan yön majapaikka löytyisi Alcanenasta, joka olisi hieman varsinaisen Fatimaan johtavan reitin sivussa. Teiden risteyksessä tarkistin sijaintimme puhelimesta ja totesin, että niin olisi kannattanut tehdä jo tuntia aikaisemmin Chã de Cimassa. Nyt päivätaipaleelle tulisi ylimääräistä pituutta puolisen peninkulmaa. Jatkoimme kulkuamme Malhoun kylään, mistä löysimme oivallisen kahvilan. Rouskutimme perunalastuja ja suklaata sekä isännän tarjoamat pienet rasvassa paistetut perunanyytit. Edessä olisi päivän loppuhuipennuksena kuuden kilometrin kilpajuoksu pian laskeutuvan pimeyden kanssa. Puhelimen karttasovellus johdatti meidät halki vehreiden niittyjen ja pienten metsiköiden, jotka ilahduttivat Pitkänmatkan Kävelijän lapsekasta ja luottavaista mieltä. Vaimo sen sijaan loihti mielessään metsästä esiin kirmaavia kiiluvasilmäisiä villisikoja sekä niityllä raivopäisinä mylviviä taisteluhärkiä. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä pääsimme kuitenkin takaisin päällystetylle tielle. Ilta alkoi hämärtyä, joten kiinnitin lippalakkini lippaan Olight S10 -lampun varmistaakseni, että vastaan tulevat autoilijat hoksaavat kulkumme. Navigaattori johdatti meidät jännittävien pikkupolkujen kautta hotellille. Reitti kartalla.

Hotellin vastaanottovirkailijan
tulostama kartta

Perjantai 11.3.2016. Rakentelin hotellin aamiaisella pienet evässämpylät, jotka sujautin reppuun aterioinnin lomassa. Tien päälle pääsimme puoli yhdeksältä. Taivas oli taas sininen ja lähes pilvetön. Apteekin lämpömittari näytti 11 astetta. Etäällä kadun toisella puolella joku mies hiippaili reppu selässä. Voisiko se olla Fatiman tien kulkija? Edellisten päivien aikana emme olleet nähneet ainoatakaan kulkijaa, joka olisi selkeästi matkalla kohti Fatimaa tai Santiago de Compostelaa. Lähemmäksi päästyämme kävi ilmi, että kyseessä oli postinkantaja tai mainoslehtisten jakaja. Vaimo suunnisti pontevasti pohjoiseen. Pieni ärhäkkä koira räksytti pihaportin takana. Kävelimme läpi vihreän ja puita kasvavan liikenneympyrän. Tarkistin oikean tien kännykän kartasta. Pitkän ylämäen jälkeen päädyimme Moitas Vendan kylään. Baari oli auki ja pysähdyimme lepuuttamaan jalkoja. Televisiossa Tina Turner ja kumppanit musisoivat 80-luvun tyyliin. Miesten vessan ovessa oli teksti, jossa kiellettiin oksentamasta urinaariin.

Jalkakäytävä!

Aasi loikoili tienvarren pihamaalla, ei lotkauttanut korvaansa puhuttelulle. Mindeä lähestyttäessä kohtasimme vavisuttavan näyn - tien viereen oli rakennettu jalkakäytävä! Voisimme talsia muutama sata metriä hieman loitommalla tiellä huristelevista rekka-autoista. Mutustelimme evässämpylät pienen puiston penkillä. Eräänlainen Betoni-Kekkonen veteli harmonikkaa iloksemme. Siemailimme kahvit läheisessä kahvilassa, jonka omistajan poika oli ihan kivan näköinen ja tehokkaasti kommunikoiva (vaim. huom.). Kosmetiikkakaupan myyjä selosti ja viittoili reittiä Fatimaan. Ohitimme vapaapalokunnan tukikohdan ja löysimme jälleen kulkureittiä osoittavan sinisen nuolen. Kävelimme muutaman metrin eteenpäin ja näimme uuden nuolen, jonka viereen oli piirretty sininen F-kirjain. Sitten tienposkessa kepin nokassa oli keltainen kyltti, johon oli kuvattu kaksi Fatiman tien kulkijaa. Nousimme ylös loivaa mäkeä ja pääsimme pois maantieltä. Monenkirjavat reittimerkinnät jatkuivat raivokkaina maastossakin. Muutaman askeleen välein kiveen tai puuhun oli sutaistu sininen F tai reitin suuntaa osoittava sininen nuoli. Joku oli jopa kaivertanut F-kirjaimen polun keskellä olevaan laakeaan kiveen.

Minden Betoni-Kekkonen

Talvisten harjoituslenkkien vähäisyys alkoi tuntua jalkapohjien väsymisenä. Saavuimme Covão do Coelhon kylään. Joku oli kirjoittanut talon seinään ”Fatima 12 km”. Missään muualla polunvarren kylteissä ja nuolituherrusten yhteydessä ei jäljellä olevan matkan määrää ollut kerrottu. Löysimme avoimen ravintolan ja pysähdyimme lepuuttamaan jalkoja. Kylmä olut virkisti. Joukko työmiehiä murkinoi salin puolella ja isäntä elehti mieluusti tarjoilevansa purtavaa meillekin. Kieltäydyimme kohteliaasti, sillä pian saapuisimme Moita do Martinhon kylään, jossa voisimme nauttia kevyen lounaan. Näin tulimme näppärästi rikkoneeksi moneen otteeseen testattua nyrkkisääntöä ”Caminolla kannattaa nauttia välipala aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus, sillä koskaan ei tiedä onko seuraavassa kylässä ruokapaikkaa – tai onko se auki.”

Tauon jälkeen saavuimme avaraan havupuumetsään. Päivä oli lämmin ja hiki virtasi. Polunvarren pensaasta syöksähtänyt pikkulintu pelästytti vaimon, joka omalla kiljaisullaan pelästytti Pitkänmatkan Kävelijän. Mäkiseen maastoon oli rakennettu muutamia tuulimyllyjä, jotka pyörivät laiskasti miltei tyvenessä ilmassa. Kuljimme läpi eukalyptusmetsikön. Tienvarressa oli matalin irtokivimuurein toisistaan erotettuja oliivipuulehtoja. Taukopaikaksi kaavailtu ravintola olikin kiinni, joten istuimme isolle kivelle jakamaan viimeisen pussillisen cashewpähkinöitä. Löysin repusta kaksi vanhaa leipäpalaa. Eivät olleet vielä homeessa, mutta vaimo nyrpisti niille nokkaansa. Läheisen talon koira haukkua räksytti koko ajan vihaisesti, joten ruokarauhasta ei ollut tietoakaan.

Jostain kulkeutui savunhajua, mikä hermostutti vaimoa. Oliko kyseessä metsäpalo? Jäisimmekö saarroksiin liekkimeren keskelle? Vähän matkaa kuljettuamme ilmeni, että joukko eläkeläisiä vain poltti risuja tienristeyksessä. Jalkapohjat alkoivat olla jo muusia. Vaimo viritteli jo riemunkiljahdusta, mutta sitten “katedraalin torni” osoittautuikin vain korkeaksi savupiipuksi. Lopulta kuuden maissa hitaasti paarustaen saavuimme Fatiman kylän laidalle. Ilta-auringon paisteessa kimmeltävä katedraalin torni näkyi jo kaukaa. Kävelimme läpi muutamien puiden varjostaman hiekkakentän ja saavuimme suuren aukion laitaan. Ihastelimme kaunista näkyä hetken ja suuntasimme sitten hotellille. Kuuma suihku ja grillattu lohi maistuivat tavallista paremmalle. Reitti kartalla.

Yksi monista myyntikojuista. Kauppias
kurkistelee keskellä kuvaa.

Seuraavana päivänä meillä oli hyvin aikaa käyskennellä Fátimassa. Paikkakunnan pääelinkeino on pyhiinvaellus, mikä näkyy runsaina majoitus- ja ravintolapalveluina sekä lukuisina matkamuistoja myyvinä kojuina ja kauppoina. Katedraalin edessä olevalle aukiolle mahtuu lähes miljoona ihmistä, mutta nyt siellä käyskenteli vain muutamia seurueita. 1930-luvulla rakennettu katedraali oli remontissa, eikä siellä voinut pistäytyä. Torni kohoaa lähes 70 metrin korkeuteen ja siinä on 63 kelloa, joista raskain painaa 12 tonnia. Paikassa, jossa Neitsyt Maria ilmestyi ensimmäisen kerran, on nyt pieni kappeli. Fátiman alueella on useita kirkollisia opistoja ja laitoksia. Puolen päivän jälkeen söimme lounaaksi makoisat munakkaat ja köröttelimme sitten onnikalla takaisin Lissaboniin.

Epilogi. Ensituntuma Caminho Portuguesiin oli varsin myönteinen. Ihmiset olivat ystävällisiä, avuliaita ja kiinnostuneita, joskaan eivät tungettelevalla tavalla. Ruoka oli maukkaampaa kuin Pohjois-Espanjassa, joskaan ei yhtä makoisaa kuin Ranskan keskiylängöllä. Koiria näkyi ja kuului paljon, mutta vain vaarattomat yksilöt kirmasivat vapaina. Ärhäkämmät otukset oli asiallisesti kytketty kahleisiin. Reittimerkinnät olivat puutteellisia ja vaihtelevia. Camino Francésille luontaista reitillä pysymisen ja suunnistamisen helppoutta jäi kaipaamaan. Maantienlaidassa kävely oli toisinaan ikävää. Hintataso oli Lissabonissa lähes sama kuin Suomessa, mutta heti pääkaupungin ulkopuolella selvästi alhaisempi. Esimerkiksi Vila Franca de Xirassa majoituimme neljän tähden hotelliin vain reilulla 50 eurolla. Taksilla oli näppärää ajella pienet siirtymät ja hinta oli varsin kohtuullinen. Tämän reissun kokemusten perusteella joukkoliikenne toimii Portugalissa mainiosti.

Huhtikuun alussa 2017 Pitkänmatkan Kävelijä patikoi Caminho Portuguesin loppuosuuden Tuista Santiago de Compostelaan. Muistiinpanot tuolta reissulta löytyvät täältä.