maanantai 21. marraskuuta 2016

Camino de Santiago - Suomenkieliset matkakertomukset ja tietokirjat

Päivi Aikasalo: "Pyhiinvaeltajan jalanjäljillä – Kohti Santiago de Compostelaa ja Trondheimiä"

Millaista on kulkea pyhiinvaeltajana kohti Santiago de Compostelaa tai Norjan Trondheimiä? Päivi Aikasalo vie lukijan kahdelle erilaiselle pyhiinvaellusreitille ja kertoo omista sekä kanssavaeltajiensa kokemuksista. Matkantekoon kuuluvat pöly, hiki, sade ja uupumus, mutta myös kohtaamiset ja pyhyyden kokemukset. Runsaasti valokuvia sisältävä teos yhdistää vaeltamisen arjen matkan herättämiin ajatuksiin. Lukija pääsee seuraamaan sekä ulkoista taivalta että sitä, mitä kulkijassa tapahtuu tuttujen ympäristöjen ja arkisten rutiinien jäädessä taakse.

Birgitta Björn: "Onnellisesti perille - Kävelyn alkeet Santiago de Compostelaan"

Nainen, jonka hartiat eivät kestä talvitakin painoa, haikailee kävelystä pyhiinvaellusreitille Espanjaan. Kaikki todennäköisyydet ovat matkaa vastaan, sillä vain kerran hän on kävellyt yhtäjaksoisesti 15 kilometriä. Ja rinkkaan hän tutustui viiden minuutin ajan todetakseen, että u-käännös ja kotiin palaaminen on parempi vaihtoehto kuin taakan kantaminen. Järkisyistä huolimatta vaelluskuume ei laannu. Miehen vanhat vaelluskuvat ovat piirtyneet naisen verkkokalvoille. Samoin TV tuntuu näyttävän pelkkiä pyhiinvaellussarjoja. Kun työpaikalla tulee mahdollisuus pitää kesä vapaata, nainen sulkee korvansa omilta epäileviltä ajatuksiltaan ja hiljaa, kuin salaa itseltään, kuiskaa miehelleen: "Kuule, haluaisin niin kovasti lähteä kävelemään Santiago de Compostelaan. Siinä on vain pari muttaa. Haluaisitkos sinä lähteä mukaani matkalle? Ja haluaisitkos kantaa minunkin tavarani, koska kroppani ei kantamista kestä?" Mies lupautuu auliisti ja näin tämä tarina alkaa... Kirjan kotisivut

Heli & Mikko von Bruun: "Linnunradan tiellä - Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan"

Kaksi vaeltajaa kulkee kohti Santiago de Compostelaa. Toinen heistä on vaeltanut reitillä lukemattomia kertoja, toinen lähtee ensimmäistä kertaa matkaan. Mitä heidän mielessään liikkuu? Miten ikiaikainen pyhiinvaellusreitti vaikuttaa heidän elämäänsä ja persoonaansa niinä päivinä ja viikkoina, joina he aamusta iltaan kulkevat yhdessä? Santiagon tie, Linnunradan tie, ei ole mikä tahansa tie tai polku. Vuosisatojen aikana tietä ovat vaeltaneet lukemattomat itseään, elämäänsä ja Jumalaa etsivät ihmiset. Jotain heistä kaikista on jäänyt niihin askeliin, joita tämän päivän kulkija seuraa. Siksi kokemus on jokaiselle vaeltajalle ainutlaatuinen, yksilöllinen ja samalla koko ihmiskunnalle yhteinen.


Kalle Elonheimo: "Pieni pyhiinvaelluskirja"

Pyhiinvaelluksesta on tullut yhä suositumpi tapa etsiä rauhoittumista ja kosketusta pyhään. Pyhiinvaellukseen liittyy vaeltamisen lisäksi Raamatun lukeminen ja rukouselämä.Käytännönläheinen Pieni pyhiinvaelluskirja sisältää rukoushetkien kaavat kaikkiin pyhiinvaelluspäiviin alkaen kotoa lähtemisestä ja matkaan siunaamisesta päättyen määränpäähän saapumiseen ja kotiin palaamiseen. Siinä on myös psalmeja, muita Raamatun tekstejä sekä virsiä. Lisäksi se tarjoaa katsauksen kristillisten pyhiinvaellusten historiaan sekä ohjeita pyhiinvaelluksen järjestäjälle ja vaeltamaan valmistautuvalle. Pieni pyhiinvaelluskirja sopii vaeltajan taskuun ja pyhiinvaelluksen järjestäjän työpöydälle. Ekumeenista hartausaineistoa voi soveltaa myös seurakuntatyössä, erityisesti retkillä ja leireillä. Kirja on vuonna 2003 ilmestyneen teoksen 2., laajennettu laitos.

Carl Jacob Gardberg: "Santiago de Compostela - Matka apostoli Jaakobin haudalle"

Vuoden 813 tienoilla, kun maurit marssivat Pohjois-Espanjan kristittyjä vastaan, erakko nimeltä Pelagius näki unessaan kummallisen näyn. Tähdet loistivat kirkkaina, ja erityisen kirkas tähti näkyi Ullajoen rannalla kasvavan tammen yllä. änet kertoivat unessa Pelagiukselle, että tammi kasvoi apostoli Jaakobin pyhäinjäännösten päällä. Paikalle alkoi pian saapua pyhiinvaeltajia kaikkialta Euroopasta. Vaeltajat saivat matkallaan uudenlaisia vaikutteita, jotka koskivat mm. taidetta ja kaupankäyntiä. Monet apostoli Jaakobia esittävät puuveistokset myös Suomen ja Ruotsin keskiaikaisissa kirkoissa on tehty luultavasti sellaisten henkilöiden aloitteesta, jotka ovat matkanneet pyhiinvaeltajina Santiagoon. Carl Jacob Gardberg kuvaa Etelä-Ranskan ja Pohjois-Espanjan keskiaikaisia vaellusreittejä - unohtamatta kuitenkaan nykyajan nähtävyyksiä. Pohjoismaisesta näkökulmasta kirjoitettu kiehtova matkakuvaus on samalla matka keskiajan kulttuurihistoriaan.

Waltteri Haapala: "Pyhä vaeltaja – Askelia Camino de Santiagolla"

Toukokuussa 2023 helluntaipastori Waltteri Haapala lähtee toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa, noin 800 kilometrin pyhiinvaellusta kohti Santiago de Compostelaa. Kiireisen arjen tilalle tulevat kävely, hiljaisuus ja mahdollisuus kuunnella omia ajatuksiaan. Valokuvin kuvitettu matkakertomus käsittelee valmistautumista, reitin tapahtumia ja vaelluksen hengellistä merkitystä. Matkan aikana Haapala tarkastelee suhdettaan itseensä, tunteisiinsa ja uskoonsa. Santiagoon saapuminen ei kuitenkaan päätä kaikkea. Kotimatkalla pohdittavaksi jää, miten vaelluksella löytyneen yhteyden voisi säilyttää myös tavallisessa arjessa.

Erkki Hautaniemi: "Pieni pyhiinvaellus Pyhän Jaakobin tiellä : arvojen ja asenteiden pohdintaa matkalla Santiago de Compostelaan"

Erkki Hautaniemen kuvitettu matkakertomus käsittelee pyhiinvaellusta kohti Santiago de Compostelaa. Alaotsikon mukaisesti matkaan yhdistyy arvojen ja asenteiden pohdintaa. Teoksen aihepiireihin kuuluvat myös uskonelämä ja elämänfilosofia, joten se lähestyy Camino de Santiagoa henkilökohtaisen ja hengellisen pohdiskelun näkökulmasta. Vuonna 2010 omakustanteena ilmestynyt, 102-sivuinen kirja täydentää suomalaista Camino-kirjallisuutta kuvauksella matkasta ja sen yhteydessä heräävistä elämänkysymyksistä.

Marja Helinä: "Samoileva tuuli linnunradan tiellä – 40 päivää ja yötä Jaakobin tietä Santiago de Compostelaan"

Pohjois-Espanjan rannikon ja sisämaan maisemissa kulkeva vaeltaja seuraa Camino del Norten ja Camino Primitivon reittejä kohti Santiago de Compostelaa. Matkalla tulee vastaan yllätyksiä ja pieniä ihmeitä, ja toisinaan askeleet vievät sivupoluillekin. Kuvitetussa matkakertomuksessa nykyhetken kokemuksiin liittyvät kertojan isän sota-ajan muistot. Vaellus antaa tilaa pohtia menneisyyttä ja sitä, mikä elämässä lopulta merkitsee eniten.

Pedro Hovikoski: "Euroopan halki pyhiinvaeltajien jalanjäljissä"

Pedro Hovikosken matkakertomus käsittelee eurooppalaisia pyhiinvaelluksia ja pyhiä paikkoja. Teos sisältää kuvitusta ja karttoja, ja sen aiheisiin kuuluvat myös luostarit, kirkkorakennukset ja pyhimykset. Ruotsinkielisestä alkuteoksesta suomentanut Maija Ekström.

Jutta Hytönen – Viiden laulun Caminot. Vaelluksia Santiagon tiellä

Jutta Hytösen matkakertomus kokoaa kokemuksia viideltä pyhiinvaellukselta vuosilta 2006–2016. Matkat kulkevat Camino Francésin, Primitivon, Inglésin ja Madridin reiteillä sekä Muxíassa. Kirjan nimi viittaa vaelluksiin liittyviin lauluihin — jokaisella matkalla jokin kappale on soinut kirjoittajan mielessä ja jäänyt yhdistämään musiikin kyseisen matkan muistoihin. Hytönen kuvaa vaeltamisen arkea, fyysisiä haasteita, yöpymisiä, ruokailuja ja kohtaamisia muiden kulkijoiden kanssa. Mukana on myös kommelluksia ja pohdintaa siitä, mikä Caminolle vetää yhä uudelleen. Elämän yksinkertaistuminen kävelemiseen ja perustarpeista huolehtimiseen antaa tilaa omien ajatusten tarkastelulle. Hengellisyys näyttäytyy kirjoittajalle erityisesti yhteytenä kanssaihmisiin ja luontoon. Matkakertomuksia täydentävät katsaus Caminon historiaan ja pakkauslista.

Martti Issakainen: "Jaakon tiellä - Santiagon vaeltajan päiväkirja"

Pyhän Jaakon tie on Euroopan suosituin pyhiinvaellusreitti. Joka vuosi kohti Santiago de Compostelaa Espanjan Galician maakunnassa vaeltaa noin 150 000 pyhiinvaeltajaa. Martti Issakainen on heistä yksi. Harharetkineen matkaa kertyi hänelle liki 850 kilometriä. Päiväkirjanomaisessa kertomuksessaan hän kuvaa hengellistä ja maallista taivallustaan, matkalla herääviä tuntoja ja mietteitä, kokemuksia ja vaikutelmia. Vaatimattomasti varustellut majapaikat, satojen kilometrien taivallus ja tämän kaiken jakaminen toisten ihmisten kanssa tuo takaisin perusasioiden äärelle. "Lopulta ymmärrän, että koko elämäni on pyhiinvaellusta", Issakainen toteaa matkansa päättyessä.

Kati Jansa: "Pyhiinvaellus"

Mitä on pyhiinvaellus? Mikä on liikkeen ja rukouksen yhteys? Pitääkö pyhiinvaellusta varten matkustaa Espanjaan vai kelpaako lähiökirkon takapiha? Pyhiinvaellus on monipuolinen matkaopas pyhiinvaellukselle. Se lähtee vaeltamisen perusteista, kertoo erilaisista reiteistä ja tavoista toteuttaa pyhiinvaellus sekä antaa esimerkkejä vaellukselle sopivista lauluista ja rukouksista. Kirjan lähtökohtana on, että pyhiinvaellukset sopivat kaikenikäisille, ja siksi myös lapset, nuoret ja perheet on huomioitu.

Mauri Joutjärvi: "Apostolin kyydillä pyhien polkuja"

Mauri Joutjärven Apostolin kyydillä pyhien polkuja on omakustanteena ilmestynyt matkakertomus Espanjan Pyhän Jaakon tieltä. 

Mauri Joutjärvi: "Camino Portugués: Porto - Santiago de Compostela 10.-25. huhtikuuta 2012"

Mauri Joutjärven Camino Portugués on matkapäiväkirja Portugalin Portosta Espanjan Santiago de Compostelaan suuntautuvasta pyhiinvaelluksesta. Teos käsittelee huhtikuussa 2012 tehtyä matkaa ja tuo suomalaiseen Camino-kirjallisuuteen Portugalin suunnasta Santiagoon kulkevan vaeltajan näkökulman. Vuonna 2012 omakustanteena ilmestynyt kirja sisältää 137 sivua sekä kuvitusta ja karttoja. Se dokumentoi yhden suomalaisen pyhiinvaeltajan matkaa kahden maan halki kohti Santiago de Compostelaa.

Liisa Jäppinen & Pirkko Vekkeli: "Tätinä taipaleella - Erilainen vaellus Santiago de Compostelaan"

Kaksi aikuista naista tapaavat ja tekevät viidessä minuutissa päätöksen lähteä yhteiselle vaellukselle Espanjan legendaariselle Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille. Matkoilla tuore kumppanuus syvenee ystävyydeksi, yhdessä jaettujen koettelemusten ja elämysten myötä. Santiagon tietä, Pyhän Jaakon polkua, on kuljettu jo yli tuhat vuotta. Pyhiinvaellusreittejä on useita, mutta niistä suosituin on liki 800 kilometriä pitkä, historialtaan kiehtova ja maisemiltaan poikkeuksellisen kaunis Camino Frances, Pyreneiltä lähtevä "ranskalainen reitti", joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Vaikka keltaisilla nuolilla tai simpukan kuvilla merkityllä vaellusreitillä on määränpää, näiden naisten varsinainen tavoite ei ole saapua perille Santiago de Compostelaan. Tarkoitus on itse vaellus. Sen he tekevät etappeina neljänä eri vuonna. Toki he päätyvät Santiago de Compostelaan, kaksikin kertaa. Erilaiseksi tämän vaelluksen tekee vaeltajien asenne: ei ole tarpeen paahtaa kymmeniä kilometrejä päivässä jalat rakoilla ja tuskan hiki otsalla. Vähempikin riittää, matkan voi tehdä voimiensa mukaan ja siitä nauttiminen on sallittu. Naiset kulkevat hitaasti, pysähtyvät ihmettelemään ja ihastelemaan näkemäänsä, ottavat upeista maisemista ja historiasta kaiken irti. Välillä he istuskelevat vuoristoniityillä tai metsäpurojen partaalla piirtelemässä, syömässä eväitään tai jopa ottamassa nokoset. Pohjois-Espanjan kauniit ja valloittavat kaupungitkin ansaitsevat läpijuoksua syvällisemmän tutustumisen. Herkullisesti kuvitettu ja elämyksellisesti kirjoitettu Liisa Jäppisen ja Pirkko Vekkelin teos vie lukijan erilaiselle vaellusmatkalle, keskelle elävää historiaa ja mielenkiintoisia kohtaamisia.

Sinikka Kallio-Visapää: "Santiagon simpukka - Matkaesseitä ja kuvasarjoja Espanjasta"

Vuonna 1952 ilmestynyt Santiagon simpukka kuvaa automatkaa Etelä-Ranskan Toulousesta Pyreneiden yli Santiago de Compostelaan. Vanhaa pyhiinvaellusreittiä seuraavat matkaesseet yhdistävät kirjailijan omat havainnot Espanjan historiaan ja taiteeseen. Luostareita, kirkkoja ja pieniä kyliä tarkastellaan osana eurooppalaisen kulttuurin vaiheita. Santiagosta matka jatkuu Biskajanlahdelle ja Madridin taidemuseoihin. Kallio-Visapää käyttää matkalla kohtaamiaan paikkoja lähtökohtina pohdinnoilleen, joissa historiallinen tieto yhdistyy henkilökohtaisiin kokemuksiin ja taiteen tulkintaan. Runsas kuvitus ja kartat täydentävät teosta, joka tarjoaa 1950-luvun suomalaisen näkökulman Santiagon tiehen ja Espanjan kulttuuriin.

Sari Katajala-Peltomaa, Christian Krötzl & Marjo Meriluoto-Jaakkola (toim.): "Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla"

Keskiajalla lähes jokainen kristitty osallistui ainakin kerran elämässään pyhiinvaellukselle. Myös suomalaisia toivioretkeläisiä matkasi Euroopan toiselle puolelle Santiago de Compostelaan, Roomaan ja Jerusalemiin. Suositumpia olivat kuitenkin lähempänä sijaitsevat kohteet, kuten Turku, Vadstena ja Nidaros. Teos kertoo miksi pyhiinvaellukselle lähdettiin, millaista matkanteko keskiaikaisilla teillä oli, mitä pyhiinvaeltajat matkallaan kokivat ja mikä heitä odotti määränpäässä. Kirjassa tarkastellaan myös vaellusten vaikutusta maailmankuvan avartumiseen kotiseudulla. Kirjoittajat ovat keskiajan tutkimuksen johtavia asiantuntijoita. Teos julkaistiin yhteistyössä Museokeskus Vapriikin kanssa, ja se liittyy alkuvuodesta 2015 Vapriikissa avautuvaan samanteemaiseen näyttelyyn.

Minna Kettula: "Camino Francés – Ranskalaista tietä Santiago de Compostelaan"

Mitä ennen lähtöä kannattaa tietää, ja millainen opas palvelee kulkijaa myös tien päällä? Minna Kettulan teos auttaa suunnittelemaan vaellusta Camino Francésilla ja tutustumaan reitin nähtävyyksiin. Mukana on karttoja, värikuvia ja pieni espanjankielinen sanasto. Useita kertoja reitin kulkenut kirjoittaja yhdistää omat kokemuksensa muista vaellusoppaista kokoamaansa tietoon. Tuloksena on käytännönläheinen matkakumppani sekä valmistautumiseen että itse vaellukselle.

Pentti Korpela: "Pakana pyhiinvaelluksella - Kuusi viikkoa Jaakopintiellä"

Camino Santiago on suuri seikkailu, jollaisen kokee vain kerran elämässään. Se on legendaarinen vaellusreitti, jolle mahtuu yhtä monta tarinaa kuin vaeltajaakin. Suomalaismiehen 900 kilometrin taival vie Etelä-Ranskasta Espanjan läpi Atlantin rannikolle. Mies tapaa pyhiinvaeltajia Aasiasta Amerikkaan. Hän tarkkailee heidän tapojaan ja kuuntelee heidän ajatuksiaan. Korpela kertoo avoimesti itsestään ja polulla tapaamistaan ihmisistä. Kulkijan kertomus rönsyilee moneen suuntaan. Tekijä tilittää tuntemuksistaan, kuvailee tarkkanäköisesti ja tuorein silmin näkemäänsä, niin katedraalien arkkitehtuuria, kuin luontoa ja maisemia. Kirjoittaja pureutuu historiaan ja nykypäivän elämään Espanjassa. Pyhiinvaeltaja pohtii uskonnollisuutta. Hän näkee ihmiseen kätkeytyvän hyvyyden, mutta myös sen kääntöpuolen tekopyhyyden takana. Matkalla on aikaa miettiä elämän tarkoitusta.Seikkailijan hengessä Korpelalle sattuu ja tapahtuu, eikä kaikki suju aina turvallisesti. Kärsimys uupumuksen, unenpuutteen ja jalkavaivojen muodossa sekä mielihyvä ja ilo hetkessä elämisestä vuorottelevat. Vaeltaja ylittää kolme vuoristoa, laskeutuu jokilaaksoihin ja taivaltaa mesetan loputtomat lakeudet. Pyreneiden kesäinen auringonpaiste ja viinirypäleiden syönti La Riojassa vaihtuu lumisateeksi keskustasangolla. Myrskytuuli ja sade piiskaavat Galician vuorilla. Vaellus päättyy maailman loppuun Atlantin rannikolle, mistä Jaakontien legenda sai alkunsa.Teos on samalla kuin kävelevä Pohjois-Espanjan tietosanakirja. Mukana myös kulkijan ottamia valokuvia.

Marjatta Lehtovirta: "Druidiset sirut - Santiago de Compostela kutsuu"

”Pyhiinvaellus on tapa hahmottaa hahmotonta.” Camino de Santiago, Pyhän Jaakobin tie on Euroopan suosituin pyhiinvaellusreitti. Ensimmäinen sen poluista avautui jo toistatuhatta vuotta sitten, ja nykypäivänä sen Luoteis-Espanjassa sijaitsevaan kohteeseen Santiago de Compostelaan vaeltaa eri reittejä myöten vuosittain liki kolmesataatuhatta kulkijaa. Kulkijat ovat kotoisin maailman eri puolilta, ja he ovat liikkeellä monenlaisin motiivein. Se mikä on yhdelle iloinen patikointireissu on toiselle vahva henkinen kokemus. Monelle reitin varren asukkaalle pyhiinvaellus on lisäksi elinkeino. Tamperelainen psykologi, Marjatta Lehtovirta, astui Tielle ensimmäistä kertaa vuonna 2000. Kokemus teki häneen suuren vaikutuksen, ja se sai hänet palaamaan askelten virtaan ja perehtymään syvällisesti Tiehen ja sen historiaan. Näin sai alkunsa teos Druidiset sirut Santiago de Compostela kutsuu Vaikka teoksen lähtökohtana ovat kirjoittajan omat kokemukset, se laajenee monipuoliseksi yleisesitykseksi caminoista ja niiden kulkijoista. Vahva historiallinen perspektiivi ei estä kirjoittajaa uskaltautumasta myös subjektiivisille ja henkisille alueille. 192 sivua.

Marjatta Lehtovirta & Juhani Salmi: "Seitsemäntoista simpukkaa – Matkantekoa maailmojen rajoilla"

Santiago de Compostelaan johtavilla poluilla maiseman vaihtuminen saa myös ajatukset liikkeelle. Kohtaaminen toisen vaeltajan kanssa voi avata pohdinnan ihmisyydestä, ja jokin matkan yksityiskohta kuljettaa omaan menneisyyteen tai vuosisatojen takaiseen maailmaan. Marjatta Lehtovirta ja Juhani Salmi kokoavat yhteen vaellustensa kokemuksia ja oivalluksia. Matkanteon rinnalla kulkevat muistot ja kysymykset, joille arjen hälyssä ei aina jää tilaa. Teos kutsuu tarkastelemaan, mitä ympäristöstä ja itsestä voi huomata, kun kulkee avoimin mielin.

Susanna Linna: "Simpukankuorelta kotiin - Matkani Santiago de Compostelaan"

Matkakirja kertoo jalkaisin tehdystä, 778 kilometrin mittaisesta pyhiinvaelluksesta ikivanhaa tietä pitkin Ranskan rajalta Luoteis-Espanjan Santiago de Compostelaan. Kertomusta täydentävät upeat valokuvat. Pyhiinvaellusreittiä kulkevat tänäkin vuonna tuhannet ihmiset joka puolelta maailmaa. Kirjassa esitellään ensimmäisen kerran suomeksi yksityiskohtainen reitti Santiagoon. Teos ei kuitenkaan ole pelkkä matkaopas: se on huikean elämyksen jakamista syvimpien kysymysten partaalla. Se on myös kaunis kertomus rakkaudesta ja yllätyksistä, jotka muuttavat elämän. Jaakobin päivän juhlallisuudet tulevat saamaan kansainvälisesti huomiota, koska Santiagossa vietetään ns. Pyhää vuotta heinäkuun 25. päivän ollessa sunnuntai. Kirja toimii sekä kimmokkeena pyhiinvaelluksen toteuttamiseen että kulttuurimatkaoppaana niille, jotka kaipaavat tuoretta tietoa reitistä etäisyyksineen ja matka-aikoineen.

Jorma Luoma: "Mielen ja ruumiin camino – Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan"

Jorma Luoma ja hänen vaimonsa tekevät kolme pyhiinvaellusta vuosina 1998, 2000 ja 2002. Niistä syntyy kertomus, joka liikkuu eri matkojen välillä ja poikkeaa samalla muistojen poluille. Vaelluksen tapahtumat, aistimukset ja puolisoiden lyhyet keskustelut lomittuvat elämän varrelta nouseviin ajatuksiin. Menneisyys ja kirjoittamisen nykyhetki kohtaavat. Kehon kulkema matka saa rinnalleen mielen vaelluksen, joka jatkuu vielä kauan kotiinpaluun jälkeen.

Johannes Marjakangas: "Elämäni vaellus - Lähdin ja sain paljon"

Vielä uljas kaari taivaalla kotipihan yllä ja sitten matka talvehtimaan jatkuu sepelkyyhkyjen parvessa etelän maille. Johannes-poika on kasvattanut sepelkyyhkyn pienestä untuvikosta kykeneväksi pitkälle lentomatkalle. Kaihoten hän katselee sepelkyyhkynsä etääntymistä. Millaista siellä etelän lämmössä mahtaa olla? Eihän hyökkäyskesänä -41 syntynyt maalaispoika ole saanut paljon kotikylän ulkopuolista maailmaa nähdä. Kaipuu kauas uusiin ihmeellisiin maailmoihin jäi. Mieheksi varttunut Johannes hakeutui 60-luvulla YK:n rauhanturvajoukkoihin Kyprokselle. Tännekö ne lentävät Välimeren rannoille ja saarille meidänkin muuttolintumme. Nuorimies eli voimakkaasti uusissa oloissa. Lapsena syntynyt kaipuu löysi muotonsa. Nyt tulisi avaran maailman tutkimisen aika. Elämällä on kuitenkin aikansa. Perhe, työ, kielitaito ja raha asettivat matkustelemiselle ankarat reunaehdot. Sitkeästi Johannes opiskeli englannin kieltä uskoen, että vielä elämä antaa mahdollisuuden matkaunelmien toteuttamiselle. Terveyden arvo kirkastui, kun yllättäen reipas viisikymppinen mies makasi aluesairaalan hämärretyssä huoneessa aivoverenkierron kaatamana. Oliko elämän raja tullut jo nyt vastaan. Siitä selvittiin aina eläkeikään asti. Nyt niitä haaveita voisi ruveta toteuttamaan. Elämällä oli varastossa jälleen yllätys. Rintaa puristi vähäinenkin ponnistus. Oli asetuttava jälleen lääkäreiden käsiin, tukkeutuneita suonia aukaistiin. 66-vuotias isoisä pakkaa reppunsa ja lähtee 750 kilometrin matkalle, pyhiinvaeltajien poluille. Kielitaito on kohentunut pienemmillä matkoilla niin, että uskaltautui lähtemään tälle vaativalle vaellukselle elämään ja kokemaan elämänsä hienoimpia hetkiä yhdessä kaikkialta maailmasta tulleiden vaeltajaystäviensä kanssa. Elämän raskaimmat huolet ovat jo toisten harteilla. Voi rauhassa istahtaa vuoren rinteelle ja katsella espanjalaiseen laaksoon, tarkkailla mennyttä ja tulevaakin. Rinkka selkään ja taipaleelle, elämän vaellukselle. Uskon ymmärtäväni, miltä sinussa tuntui kasvinkumppanini. – Veljesi Aaro

Sami Muhonen: "Kasvukipuja – Tarinoita Caminolta ja sen vierestä"

Sami Muhonen lähtee Caminolle etsimään muutosta elämäänsä ja irtautumaan itseään rajoittavista ajatusmalleista. Matkan edetessä käy ilmi, että uuden suunnan löytäminen edellyttää myös menneisyyden kohtaamista. Vaelluskokemuksia ja henkilökohtaista pohdintaa yhdistävä teos käsittelee kasvamista, itsensä hyväksymistä ja tahdonvoiman merkitystä. Caminon varrella huomio kiinnittyy myös tavallisiin hetkiin ja siihen, miten niiden arvon voisi tunnistaa omassa arjessaan.

Anneli Mylläri: "33 päivää Santiago de Compostelaan - Vaeltajan päiväkirja"

”Camino, vaellus, on kuin elämä pienoiskoossa ylä- ja alamäkineen, iloineen ja huolineen. Kumpaakin edetään vain askel ja hetki kerrallaan. Tiedämme vain kulkemamme matkan määrän, emme sitä, mihin saakka pääsemme tänään tai huomenna.” Tämä kirja on kuvaus suomalaisen pariskunnan tekemästä 33 päivän mittaisesta pyhiinvaelluksesta halki Pohjois-Espanjan, sen luoteiskolkassa sijaitsevaan Santiago de Compostelaan. Matkalla tulevat tutuiksi niin jylhät vuoristot kuin haastava ylätasanko, mesetakin. Vaelluksen aikana on aikaa pohtia itselle tärkeitä kysymyksiä tai vain kulkea levollisena ja mieli tyhjentyneenä. Kirja innostaa ja rohkaisee lähtemään taipaleelle ja tarjoaa hyödyllisiä vinkkejä vaellusta suunnittelevalle.

Anneli Mylläri: "Kolmea reittiä Santiagoon - Vaeltajan päiväkirja 2"

Suosittuun pyhiinvaelluskohteeseen, Espanjan Santiago de Compostelaan, kulkee lukuisia reittejä eri puolilta Eurooppaa. Kirja kuvaa suomalaisen pariskunnan pyhiinvaellusta Santiagoon kolmea vähemmän tunnettua reittiä käyttäen. Matka alkaa Ranskan keskiylängöltä, Le Puy-en-Velaysta, ja jatkuu Pohjois-Espanjassa Biskajanlahden rannalla. Vaeltajat pääsevät määränpäähänsä Luoteis-Espanjasta lähtevää, englantilaisten suosimaa reittiä pitkin. Matkalla kuljetaan idyllisissä ranskalaiskylissä, lumisissa vuoristomaisemissa, sinisenä hohtavan ja vaahtoavan meren äärellä, korkeilla kukkuloilla ja alhaalla laaksoissa. Reitit ovat haastavia, vaeltajilta vaaditaan sisua ja kärsivällisyyttä. Maisemat kuitenkin palkitsevat vaivannäön, ja perille Santiagoon on mukava päästä - jo toistamiseen. Tämä on Anneli Myllärin toinen pyhiinvaelluksesta kertova kirja. Ensimmäinen, 33 päivää Santiago de Compostelaan (2009), kertoo pariskunnan matkasta perinteistä Camino Francés'ta pitkin.

Nelli Neuvonen: "¡Buen Camino! – 35 päivää Pyhän Jaakobin tiellä"

Nelli Neuvosen pienimuotoinen, valokuvia ja tekstiä sisältävä julkaisu kertoo vaelluksesta Pyhän Jaakobin tiellä. Vuonna 2011 julkaistu teos täydentää suomalaisten kulkijoiden omakohtaisia Camino-kertomuksia.

Pirkko Probst: "Pieniä ihmeitä Santiagon tiellä"

Pirkko Probstin matkakertomus vie lukijan Pyhän Jaakobin tielle Espanjaan. Vaelluspäiväkirjan katkelmissa seurataan matkantekoa ja havainnoidaan ympäröivää luontoa. Omien kokemustensa rinnalla Probst kertoo reitin vanhoista ihmetarinoista sekä pyhiinvaeltajien perinteistä ja tunnuksista, kuten simpukankuoresta ja vaellussauvasta. Päivittäisen kulkemisen lomassa avautuu näkymiä vuosisataiseen pyhiinvaelluskulttuuriin. Värivalokuvat täydentävät kertomusta ja tuovat esille matkan maisemia ja yksityiskohtia. Satasivuisen teoksen julkaisi Espanjan matkailunedistämisorganisaatio Turespaña vuonna 2004.

Jean-Christophe Rufin: "Vaellus - Santiago de Compostelan kulkijat"

Pohjoisespanjalainen pyhiinvaeltajan maisema. Luostarinhiljaisuus. Seuraavassa hetkessä hälisevä tienvarsibaari, jossa humalaiset rekkakuskit nipistelevät tarjoilijatytön takamusta. Kilometristä toiseen jatkuva asvaltti, rumat teollisuusalueet, tyhjilleen jääneet rantahuvilat ja uhkaavanoloiset modernit tuulimyllyt ärsyttävät ja herättävät sitten filosofisia pohdintoja. Kirjailija retkuuntuu vaelluksellaan ja kokee olevansa kummajainen, koska ei ole uskovainen. Mutta vaellus saa hänet pohtimaan historiaa, uskontoa, yhteiskuntaa. Ja täältä löytämäänsä pyhyyttä. Kirjan jälkikirjoituksessa toimittaja ja Compostelan tien kulkija Suvi Ahola pohtii Rufinin kirjan herättämiä muistoja ja ajatuksia: millaista oli lähteä pohjoisesta ja maallistuneesta Suomesta kuukaudeksi kulkemaan 800 km katolisten pyhiinvaeltajien vuosituhantisia jälkiä? Miltä tuntui seesteisten maalaismaisemien ja teollisten laitakaupunkien vaihtelu ja miten lähelle pyhyyden kokemus ja tyhjyys tulevat vaeltajaa, jonka välittömin tuntemus on usein väsymys ja jalat rakoille hiertävät kengät. Ja miten kirjan lukeminen herättää muistoja paitsi mielessä myös ruumiissa ja innostaa suunnittelemaan seuraavaa matkaa.

Heikki Saari: "Hämeen härkätie"

Heikki Saari lähtee vaimonsa kanssa kävelymatkalle Turusta kohti Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa. Vuonna 2009 ilmestynyt matkakertomus yhdistää vaelluksen kokemukset Hämeen Härkätien historiaan sekä pohdintoihin kävelemisestä, kiireettömyydestä ja vapaudesta. Viikon mittaiseksi suunnitellulla taipaleella kulkijoita koettelevat pitkät päivämatkat, sateet ja jalkavaivat. Härkätie liittyy myös Espanjan Camino de Santiagoon. Suomen Jaakontie seuraa sitä Rengosta Turkuun ja jatkuu Rymättylään osana Santiago de Compostelaan johtavaa eurooppalaista pyhiinvaellusverkostoa. Saaren kuvaama kotimainen tie kuuluu siten samaan reittikokonaisuuteen, jonka tunnetuimmat osuudet kulkevat Espanjassa.

Jukka Salminen: "Tie, mies ja tähtitaivas: pyhiinvaellus - Santiago de Compostela"

Sydämeni ja jalkani kutsuivat kulkemaan. Selittämätön kaipaus kuljetti pyhille poluille. Uskaltauduin kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja asettumaan kaipauksen kutsun vietäväksi. Halusin kulkea yksin. Halusin nousta ylös vuorille ja laskeutua laakson hämärään. Halusin tuntea poskillani helteen kuumuuden ja tuulien tuiskun. Halusin väsyä, kulkea rajoilleni. Halusin astua pimeydestä herääviin auringonsäteisiin. Hiljaisuus ja vaeltaminen kutsui ja odotti aarteineen. Askel askeleelta kuljin kohti päämäärää, joka olikin itse matka. Tiesin tulleeni perille ja tiesin, että matka jatkuu. Eräänä elokuisena aamuna Jukka Salminen toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja lähti yksin pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelaan. Taival alkoi Pyreneiden vuoristossa sijaitsevasta ranskalaisesta Saint-Jean-Pied-de-Portin kylästä, kulki sieltä Espanjan puolelle Roncesvallesin kylään ja päättyi Pohjois-Espanjan viiden maakunnan halki Santiago de Compostelaan. Reitin pituus oli noin 800 kilometriä. Matkasta tuli elämys, joka synnytti kiehtovia päiväkirjamerkintöjä matkamiehen mietteistä ja havainnoista sekä upeita, puhuttelevia valokuvia. Tämä kirja vie meidätkin samalle matkalle etsimään, ihmettelemään, löytämään. Buen camino! Hämeenlinnalainen lauluntekijä Jukka Salminen tunnetaan kautta Suomen paitsi lauluistaan, myös vierailuistaan kouluissa ja seurakunnissa. Vuonna 2002 hän voitti Salon Vuoden lastenlaulukilpailun sävelmällään Kirje kuulle. Vuonna 2009 Kirkkohallitus palkitsi Salmisen hänen elämäntyöstään lauluntekijänä. Häneltä on ilmestynyt kunnioitettava määrä äänitteitä, nuottikirjoja ja musiikkinäytelmiä.

Kari Selén: "Simpukan tähden - Vaellus Santiago de Compostelaan"

Apostoli Jaakob vanhemman hauta Santiago de Compostelassa Espanjassa on Euroopan tunnetuimpia pyhiinvaelluskohteita. Keskiaikainen pyhiinvaellusreitti katolisen maailman kolmanneksi pyhimpään kaupunkiin kulkee Pyrenneitten yli halki Pohjois-Espanjan. Nykyisin reittiä vaeltaa yli 50 000 ihmistä vuodessa. Suosituin reitti on Camino Franc`s. Se alkaa Pyreneiltä Roncesvallesin luostarilta ja päättyy n. 750 km myöhemmin Santiagon katedraalille. Vanhan pyhiinvaellusreitin kulkeminen Pohjois-Espanjan upeiden maisemien halki on voimakas henkilökohtainen kokemus. Se on ilon ja tuskan tie. Pyhiinvaelluksella pääsee irti ajasta ja paikasta. Matkaaminen vaihtelevien sääolojen ja maisemien halki sekä yöpymiset yhteismajoituksessa refugioissa vaativat kärsivällisyyttä, kekseliäisyyttä, sopeutumista ja hyvää kuntoa. Kari Selénin mukaansa tempaava matkapäiväkirja tutustuttaa lukijansa alueen historiaan, espanjalaiseen keittiöön, paikallisiin pikkukyliin, nähtävyyksiin ja pyhiinvaeltajaystäviin eri puolilta maailmaa. Kirjassa mukana paljon hyödyllistä tietoa vaelluksella tarvittavista varusteista, refugioista sekä muista majapaikoista, ruokailuista jne.

Janne & Valeriina Silas: "Perheloma El Caminolla - Kävellen yli 800 km Pohjois-Espanjassa"

El Camino eli Santiago de Compostelan pyhiinvaellusmatka. Satoja kilometrejä teitä ja polkuja. Matkaan lähtee sokea isä opaskoiransa kanssa, juuri kolme ja neljä vuotta täyttäneet lapset sekä äiti, joka työntää jälkikasvua kärryissä. Kyseessä ei siis ole tyypillinen pyhiinvaellusmatka. Yhteiseen seikkailuun perheen vie rakkaus kävelyyn. Yli kuusi-viikkoisen vaelluksen aikana päiväkirjan sivuille tallentuu perhevaelluksen arki vastoinkäymisine ja saavutuksineen. Vuoroilloin vanhemmat kirjaavat päivän tapahtumat talteen ja näistä merkinnöistä muodostuu erilainen kertomus matkasta, jonka taittaa kymmenet tuhannet ihmiset vuosittain. Asettaako sokeus ylitsepääsemättömiä esteitä matkan varrelle? Pystyykö Uuno-koira opastamaan tarvittavat päivämatkat? Jaksavatko lapset istua kärryissään päivästä toiseen? Kykeneekö äiti pyörittämään arkea alati muuttuvissa olosuhteissa? Lähtiessä he eivät tienneet, olisiko kokoonpanolla ylipäätään mahdollista päästä määränpäähän. Halusta ja sisusta se ei ainakaan jäisi kiinni.

Janne & Valeriina Silas: "Uusi perhecamino - Kävellen yli 600 kilometriä Portugalissa ja Espanjassa"

Kesällä 2014 Silaksen perhe vaelsi yli 800 kilometriä Pohjois-Espanjan Camino Francés –reitillä. Kaipuu polulle jäi kytemään ja vuotta myöhemmin he aloittivat uuden matkan. Tällä kertaa tie vei Portugalista Espanjaan Camino Portuguésea pitkin, jolla kilometrejä kertyi yli 600. Matkaa tekivät sokea perheenisä opaskoiransa kanssa, äiti sekä neljä- ja viisivuotiaat lapset. Vaikka heillä oli kokemusta perhevaelluksesta, ei uudesta matkasta tullut vanhan toisintoa. Uusi maa, maisemat ja tavat sekä uusi kieli ja kulttuuri. Uusi perhecamino. Matkapäiväkirjan sivuille tallentuivat vanhempien ajatukset, tunteet ja kokemukset muiden iloksi ja inspiraatioksi. Terveysongelmista huolimatta he sinnikkäästi taittoivat matkaa, päästen päivä päivältä lähemmäksi määränpäätään Santiago de Compostelaa. Tarvittiin jälleen roppakaupalla sisua, jotta kummallinen karavaani pääsi perille.

Jyrki Teeriaho: "Portugalilaisilla poluilla -matkakertomus kuljettaa lukijan kahta pyhiinvaellusreittiä pitkin Portosta Santiago de Compostelaan"

Portugalilaisilla poluilla on matkakertomus, jossa Jyrki Teeriaho kulkee Portosta Santiago de Compostelaan sekä rannikkoa seuraavaa että sisämaan pyhiinvaellusreittiä. Kirja kokoaa kokemuksia vuosien 2016–2023 vaelluksilta, joiden kuvauksissa yhdistyvät Atlantin rannikkomaisemat, vaihtelevat sääolot ja matkanteon arkiset asiat, kuten ruokailut ja yöpymiset hotelleissa ja majataloissa. Mukana on myös veneellä tehtävä rajanylitys Portugalista Espanjaan. Pyhiinvaellusreittien lisäksi Teeriaho esittelee Aroucan pitkän riippusillan ja Dourojoen vaelluspolun. Teoksen painopiste on omakohtaisissa matkakokemuksissa ja käytännön vinkeissä. Se tarjoaa luettavaa erityisesti Portugalin Caminosta kiinnostuneelle, joka haluaa tutustua sekä rannikko- että sisämaan reitin tunnelmiin ennen omaa matkaansa.

Markku Tenho: "Pyhiinvaellus: pyhältä vuorelta Santiagon tielle"

Markku Tenhon matkakertomus käsittelee pyhiinvaellusta Kreikan Athoksella ja Espanjan Santiagon tiellä. Pyhänä vuorena tunnetun Athoksen ortodoksinen luostariperinne ja Santiago de Compostelaan suuntautuva katolinen pyhiinvaellus muodostavat teoksen kaksi keskeistä aihepiiriä. Kirja tuo näin samaan kokonaisuuteen kristillisen idän ja lännen pyhiinvaelluskohteet. Vuonna 2009 omakustanteena ilmestynyt teos on 254-sivuinen ja sisältää kuvitusta sekä karttoja.

Tom Tiainen: "HYVÄLLÄ TIELLÄ - Pyhiinvaellus Ranskan ja Espanjan halki"

Vaelluksella tapahtuu kaikenlaista. HYVÄLLÄ TIELLÄ kertoo vaeltamisesta sanoin ja kuvin. Matkalla kohdataan ylipainoisia ateisteja, ruipeloita fransiskaanimunkkeja ja muita pyhiinvaeltajia. Kaikilla on halu tietää, minne tie vie. "Kirjan vahvuutena on matkakertomuksen rauhaisa ja vapaasti etenevä, rehellinen pohdiskelu." (Yrsa Slotte, Vasabladet)

Helienda Toivio: "Santiagon camino - Tie Henkiseen Kotiin"

Helienda Toivio on Santiago de Compostelan pyhiinvaeltaja, joka on seurannut johdatusta Pohjois-Espanjaan, ja saanut sieltä arvokkaan vastauksen. Tätä vastausta, rakkauden olotilaa, jumalallista rakkautta, hän on jakamassa maailmalle. Taustalla on oma valaistumiskokemus sekä ymmärrys siitä, mitä rakkauden olotila tarkoittaa maan päälle jokapäiväiseen elämään tuotuna. Santiagon Camino – Tie Henkiseen Kotiin on kaksitasoinen matkakertomus. Sen alkuosa kertoo konkreettisesta matkasta kotiin uuteen maahan, Toivion pyhiinvaelluksista, muutosta Espanjaan sekä hänen elämästään Finisterrassa ja Muxíassa. Kirjan toinen osa kuvaa sisäisen tien löytymistä sielun kotiin – uusien ymmärrysten ja uhrauksien kautta. Miten irrottautua omasta mielestä ja päästä ihmisyydestä vapauteen? Millaiseksi elämä muuttuu, kun on oman minän löytymisen kautta löytänyt sielun kodin? Oivalluksena on lopettaa elämisen näytteleminen ja kohdata se sydän, kuka oikeasti on. Henkisyys on tässä hetkessä. Rakkaus itseä kohtaan avaa tien suurimpaan rakkauden olotilaan, valaistumiseen. Kirja on myös henkinen opas pyhiinvaeltajille sekä niille, jotka haluavat löytää syvimmän tarkoituksensa. Se antaa rohkaisua ja uutta näkökulmaa toisenlaiseen elämään ja etsintään: Kuka minä olen? Kuinka löydän täyden vapauden ja luottamuksen? Kuinka elän sydämelläni ja saan lahjaksi elämääni ilon, onnellisuuden ja rakkauden olotilan? Elämämme tarkoitus on seurata omaa iloamme ja ajatella sydämellämme – kulkea vapauden, ilon, onnen ja rakkauden caminolla, pyhiinvaelluksella.

Tapani Tukiainen: "Kivipallo - Matkalla pyhiin"

Sairaalapastori ja psykoterapeutti Tapani Tukiainen lähtee pyhiinvaellukselle Espanjan halki kohti Santiago de Compostelaa. Matkanteon tapahtumien rinnalla kulkevat vaelluksen herättämät tunnelmat ja henkilökohtaiset pohdinnat. Ulkoisen matkan kuvaukseen liittyy sisäinen vaellus, jossa kulkija tarkastelee kokemuksiaan myös unien kautta. Unilla on teoksessa merkittävä sija. Mukana ovat sekä vaelluksen aikana että jo ennen lähtöä nähdyt unet, joita lähestytään C. G. Jungin ajattelun pohjalta. Näin kertomus ulottuu päiväsaikaan koetun ja havaitun ulkopuolelle, unien mielikuviin ja niiden tulkintaan. Omakohtaiseen matkakerrontaan yhdistyy myös fiktiivistä ainesta. Kivipallo tarjoaa pyhiinvaellukseen näkökulman, jossa hengellinen etsintä ja kiinnostus ihmismieleen kohtaavat. Vuonna 2006 ilmestynyttä, runsaan kolmensadan sivun teosta täydentävät kuvitus ja Katja Tukiaisen piirtämät kartat.

Tuija Wetterstrand: "Kävellen Santiago de Compostelaan - Matkakirja, muun muassa"

Palkittu vaelluspäiväkirja uudistettuna, kokonaan nelivärisenä laitoksena! Lähde pyhiinvaellusmatkalle kanssani. Matka alkaa Roncesvallesista Ranskan ja Espanjan rajalta ja päättyy 750 km myöhemmin Santiago de Compostelaan. Lisänä käytännön vinkkejä! Kirja palkittiin Päätalo-instituutin Möllärimestari-kilpailussa vuoden 2005 parhaana omakustanteena sarjassa dokumentit. Palkintoraati perusteli valintaansa seuraavasti: "Lehtonen on kirjoittanut helppolukuisen ja mielenkiintoisen kertomuksen pyhiinvaelluksesta Pohjois-Espanjassa. Teoksessa kuvataan ...myös katolisen alueen historiaa. Kirja on kirjoitettu selkeällä kielellä... Erinomainen lukukokemus, herättää kyllä vähemmänkin kiinnostuneet."uudistettuun laitokseen on lisätty vaelluskertomus Ranskassa, reilun 200 kilometrin matkalta Le Puyistä Conquesiin.


Marja-Liisa Zotow: "Kirkontorni näkyy jo! Camino Santiago de Compostelaan"

Kirkontorni näkyy jo! on matkakertomus kahden varttuneempaan keski-ikään ehtineen yrittäjän viiden viikon pituisesta vaellusmatkasta Santiago de Compostelaan pitkin Camino Francésia syksyllä 2008. Kirjassa on kuvattu kokemuksia siitä miten keho selviää parinkymmenen kilometrin päivämatkoista, mitä on hyvä ottaa huomioon Caminoa suunniteltaessa ja minkälaisia elämyksiä matkan varrella voi kokea. Camino Francés on 774 kilometriä pitkä pyhiinvaellusreitti, jota on kuljettu useiden vuosisatojen ajan. Se lähtee Ranskan puolelta Saint Jean Pied de Portista ja kulkee Pohjois-Espanjassa Navarran, La Riojan, Kastilia & Leónin sekä Galician itsehallintoalueiden läpi päätyen Apostoli Jaakobin kaupunkiin Santiago de Compostelaan. Hyvin viitoitetulla vaellusreitillä kuljetaan vaihtelevissa maastoissa; vuoristoalueilla, laajoilla ylätasangoilla, peltoaukeilla, viininviljelysalueilla, ystävällisten pikkukylien sekä muutaman suurkaupungin läpi. Caminon varrella on hyvä retkeilymajojen sekä eritasoisten majatalojen verkosto. Kirjan kolmannessa painoksessa on mukana myös lyhyt kuvaus seuraavana vuonna tehdystä paikkausCaminosta.

Katso myös Camino de Santiago -pyhiinvaellusreittiin liittyvä suomenkielinen kertomakirjallisuus täältä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Product reviews

Here you can find all the product reviews made by Pitkänmatkan Kävelijä. If you're interested in co-operation please send email to pitkanmatkan.kavelija@gmail.com.

Review: Helinox Chair One – A wonderful camping chair

On Saturday morning I closed the front door at 6:40 a.m. and steered my steps towards Kuusamontie (main road 20). After the lousy months of June and July, it seemed that summer had finally arrived in August. The sun was shining and the sky was almost clear. Hardly anyone was out this early in the day. In my backpack I had a brand new Helinox Chair One camping chair... read more.

Barefoot Shoes Review: Feelmax "Panka"

Within the last year, I had many times come across barefoot walking and barefoot shoes. One of the reasons for paying more attention on barefoot walking was the faint feeling of plantar fasciosis on my left sole. Typically, plantar fasciosis is related to poor footwear, obesity, excessive training, continuous standing on hard surfaces, and tightness of the rear leg, especially on calf muscle and achilles tendon but also rear thigh muscles... read more.

Barefoot Shoes Review: Feelmax "Panka"

Within the last year, I had many times come across barefoot walking and barefoot shoes. One of the reasons for paying more attention on barefoot walking was the faint feeling of plantar fasciosis on my left sole. Typically, plantar fasciosis is related to poor footwear, obesity, excessive training, continuous standing on hard surfaces, and tightness of the rear leg, especially on calf muscle and achilles tendon but also rear thigh muscles.
Feelmax Panka 
Last winter I reduced walking and increased stretching. Plantar fasciosis didn’t go away entirely, although the symptoms were reduced. Since I’m not a fat guy and don’t much practice standing on hard surfaces, the only thing that was left to help my plantar fascias to recover was to increase barefoot walking. The idea of barefoot walking is to let your feet function as naturally as possible. Normal shoes disturb walking by hindering natural joint movement, by deteriorating certain small muscles and by preventing shock absorbing system of the feet.

Barefoot walking has been associated with e.g. reduced back pain, improved blood circulation and good night sleep. The main purpose of barefoot shoes is to provide feet with protection against cuts, abrasions, frostbite and parasites. In the following lines you’ll find my experiences of using Feelmax® “Panka” barefoot shoes for the first ten days during which snow melted and grass became green.

Day 1

There is quite a lot of sharp edged ice on the ground. It is actually fun to feel the crushing ice underneath the shoe! The outsole of Panka is only 1.3 mm thick so you really feel even the smallest bulge very well. Occasionally heel hits the ice too hard. I realize that I have to adjust my gait so that I use the whole sole of my foot. Although some of the articles warned that starting to use barefoot shoes might cause pain to the foot that has been deteriorated in “normal” shoe I did not feel any pain after my first 2 kilometer walk.

Day 2


After few days, it’s time to wear Pankas again. Ice has started to melt and streets are wet and quite slippery. During my walk to the office it drizzles but to my surprise socks remain dry. However, legs got wet because Pankas do not have heels like in my normal shoes. From now on, I will fold my legs of my trousers when I use Pankas. My way of walking has already changed. Heel strike is weaker, gait has become more flexible. Small stones did not cause painful stings in my heels. Couple of kilometers walk today.

Day 3

Heel strike has continued to weaken. During my less-than-a-kilometre walk to the office my feet did not get cold although the streets are still icy. I’m eagerly waiting for a chance to try Pankas on grass and forest trails. At the office I noticed that Panka-walking is virtually silent, almost as if one was walking with socks. I managed to sneak into my wife’s office and got rewarded with an excellent shriek.

Day 4

In the morning ground was frozen once again. Snow has melted on the edges of bikeways and exposed grey grass...and shitload of dog excrement. Really not that tempting to walk on that... At this point I think that Pankas are best for walking on soft ground. Now I still have to walk on asphalt and other hard surfaces. During my walk home from the office I walked on gravel bed that has been created from material used for sanding during winter. It felt nice in the soles of my feet.

Day 5

Panka-walking in the city centre of Oulu. Walking feels quite natural already. In the city centre thin soles feel a bit unsafe. I keep looking for broken glass and other dangers of urban environment. Although Continental rubber composite sole is thin manufacturer promises that it is very durable. I asked about the protection the shoes provides to my feet from the manufacturer and they replied very quickly to my email. Sharp objects like nails and broken glass can penetrate the sole. On the other hand people running with Pankas have ran over broken glass with no problems. Customer service told that they haven’t got any reclamations concerning problems caused by sharp objects.



Only today I realized that Pankas have pads. They bring a bit more thickness to the mentioned 1.3 mm. In the store I also tried Feelmax® “Osma 2” barefoot shoes that have slightly thicker (2.5 mm) rubber sole. I eventually chose Panka’s because I wanted as authentic barefoot experience as possible.

Day 6

My heel strike has almost disappeared on flat surfaces. On the up and downhills - the few that we have in Oulu area - I hit the ground always with the ball of my foot first. Today, I found myself walking on asphalted bikeway instead of nearby sweep of lawn, newly uncovered by vernal sunshine. I took a couple of trial steps on brown-gray grass - felt like walking on cotton wool.

Day 7

Pankas have superseded my old sandals as office shoes. In the afternoon, I noticed that I had used Pankas all day. This may not be a desirable development, since my feet feel a bit sweaty now, and I share my office with another researcher who may not appreciate the odour. On the other hand, this tendency of wearing Pankas all day long tells a lot about the excellent user experience. The customer service of Feelmax explained that at the first phase feet may sweat more than usually, as may small decayed muscles of the feet start to recover and produce excess heat. Anyhow, sweating should return to normal level after some time of barefoot shoe usage.


Day 8

Today, I’m taking my first longer Panka-walk. When I’m on a forest trail, I notice myself trying to spot all possible small stones, twigs and pine cones to step on them to get more lovely massage for my soles, which now feel vivid and strong. I notice that stride length has decreased along with the change in gate style. Consequently, pedometer needs to be calibrated. I was pretty sure, that 11 km walk with Pankas would cause some pain, but afterwards my feet feel rested and ...revived! Not a slightest sign of stress.

Day 9

Again, Panka-walking to the office in the morning and back home in the evening. I assume, that I’ve started barefoot walking in just about the right way. There has always been one or two days break between the Panka-walks. There are certain exercises (video) that can be used to strengthen the feet for barefoot experience, but I’ve never felt that I needed any.

Panka's construction is extremely light


Although Panka-like barefoot shoes can be readily used in office work environment, they are not suitable for construction or industrial sites where feet must be protected from e.g. falling hammers and wrenches, and dangers of getting squashed between moving things. On the other hand, due to their lightness, Pankas are a nice option as evening shoes for camino and other hikes.

Day 10

11 km walk to play badminton and afterwards back home. It seems clear that Panka-walking is slightly slowlier than than walking with normal shoes. Today, the walking distance that usually takes one hour took one hour and ten minutes. Due to the thinness of the sole of Pankas, the positioning of the foot on the ground needs to be paid more attention to.

Along with the use of barefoot shoes, I’ve been increasingly going barefoot at home and in the garden. My feet have grown stronger and more ...aware, so to speak. Today, for some reason, I wore regular jogging shoes for a while. It felt like my feet were treated by some medieval device, like some horrible torture gadget from the time of Spanish Inquisition.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Kävelijän adventtikalenteri

Kävelijän adventtikalenteri
Kauhisteltiin suklaajoulukalenterien hintoja kuopuksen kanssa. Suklaan hinta vaihteli vajaasta 30 eurosta aina tyyriinpuoleiseen 160 euron kilohintaan asti. Myös suklaan määrä kalenteria kohden vaihteli hurjasti. Disneyn Frozen ja Star Wars -kalentereihin oli kätketty suklaata vaivaiset 50 grammaa, osapuilleen suklaapatukan verran. Kinderin joulukalenterissa on suklaata muhkeat 351 grammaa eli parin suklaalevyn verran. Suklaasta maksettavan ylihinnan ohella alituinen itsensä makealle altistaminen on suklaajoulukalenterin huono puoli. Joulusuklaat eivät maistu niin makoisalle, jos koko joulukuun mässäilee makealla. Näissä mietteissä Jaakoppi luopui suklaakalenterin tavoittelusta. Suklaakalenterin tilalle lupasin kehitellä jonkinlaisen hauskemman, yllättävämmän ja henkilökohtaisemman joulun vartomisen instrumentin.

Kipitin markettiin. Kymmenen tulitikkuaskin puntti maksoi 0,45 senttiä. Laskeskelin, että liimaamalla tavallisen kokoisia (51x35x15 mm) tulitikkuaskeja kuusi rinnakkain ja 19 päällekkäin muodostuisi suurin piirtein A4-paperiarkin kokoinen seinämä, joka koostuisi 114 vetolaatikosta. Sitten päätin ostaa myös muutaman isompikokoisen (71x53x25 mm) tulitikkuaskin hintaan 0,65 senttiä kappaleelta. Niihin voisin piilottaa kookkaampia pikkuyllätyksiä ja samalla ne piristäisivät muutoin turhan yksitoikkoista vetolaatikkoseinämää. Kahdeksan isoa tulitikkuaskia syrjäyttäisi 22 pikkuaskia, joten seinämä koostuisi lopulta 100 vetolaatikosta; 92 pientä ja kahdeksan isoa tulitikkuaskia. Tulitikkuaskeille kertyi hintaa yhteensä 4,14 + 5,2 = 9,35 euroa. Pelkkä tulitikkuaskien hankinta maksoi jo enemmän kuin useimmat suklaajoulukalenterit. Homman olisi siis parasta onnistua.



Kaadoin tulitikut pois askeista. Löysin siivouskaapin ylähyllyltä pullon, jonka kyljessä luki ”Kiilto Yleis-/Puuliima 66”. Avasin pullon korkin ja puristin voimalla. Vastoin odotuksia liima ei ollutkaan kuivanut kiinteäksi klöntiksi pullon korkin kärkeen, vaan turskahti iloisesti ja runsaasti pöydälle. Siivosin sotkun. Seuraavalla yrityksellä onnistuin puristamaan ohuen viivan liimaa tulitikkuaskin raapaisupinnalle. Painoin toisen tulitikkuaskin raapaisupinnan liimavanaa vasten ja asettelin askit huolella kohdakkain. Jokunen vuosi sitten olin jostain ale-laarista löytänyt kuusi pientä puristinta. Nyt niille olisi käyttöä. Nipistin kahden tulitikkuaskin raapaisupinnat kiinni toisiinsa kahdella pikku puristimella. Annoin liimauksen kuivaa puolisen tuntia. Sitten vain toistaisin saman operaation uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan… kunnes koko vetolaatikostoseinämä oli valmis…





…paitsi, että tulitikkuaskien liimaaminen vain kuuden puristimen avulla osoittautui tuskastuttavan hitaaksi. Puolessa tunnissa pystyin tekemään vain kolme liimausta. Pengoin taas siivouskomeroa ja löysin pussillisen pyykkipoikia. Nyt liimaustyö alkoi edetä rivakasti. Mutta kotvan kuluttua käsi kipeytyi liimapullon puristamisesta. Liiman virtaus oli ehtynyt ja sitä tuli ulos vain rusentamalla pulloa hampaat irvessä. Rassasin liimapullon nokkaa avonaisemmaksi paperiliittimellä. Ei auttanut. Sitten hoksasin kiertää liimapullon korkin auki ja kurkistaa sisään. Himputti! Korkin sisään oli hyhmettynyt eräänlainen liimasukka. Sukan kärjessä oli pieni reikä, jonka läpi olin pakottanut liiman ahtautumaan. Ei ihme, että puristusvoimaa oli tarvittu ylen määrin. Tongin liimasukan korkista ja nakkasin roskikseen. Nyt liima alkoi virrata herttaisen helposti.



Isot tulitikkuaskit liimasin seinämän keskelle. Kahdeksan isoa luukkua avattaisiin joulukuun erityisinä päivinä, joita ovat adventtisunnuntait, itsenäisyyspäivä sekä joulua edeltävät päivät. Jaahas, joulukalenterin sijaan olinkin siis rakentamassa adventtikalenteria. Ensimmäinen luukku avattaisiin ensimmäisenä adventtisunnuntaina eli 27.11. Isojen tulitikkuaskien asettelu seinämään vaati hieman kokeilua ja sovittelua. Jouduin sijoittamaan kuusi pientä tulitikkuaskia pystyasentoon. Muutaman askin "menetys" ei tuottaisi ongelmia, sillä seinämässä tulisi olemaan luukkuja niin paljon, että suurin osa jäisi joka tapauksessa käyttämättä. Isojen tulitikkuaskien yläreuna asettui hieman eri korkeudelle kuin pienten tulitikkuaskien yläreuna. Leikkasin pahvista sopivan kokoiset täytepalat, joilla tasoittelin korkeuserot. Sitten liimasin pitkän pahvisuikaleen välipohjaksi, sekä loput pienet tulitikkuaskit seinämän yläosaan. Nyt oli A4-kokoisen vetolaatikoston runko valmis.

Adventtikalenterin tukiranka on valmis. Välipohja erottuu
valkoisena tasona isojen tulitikkuaskien yläpuolella.

Seuraavaksi työntelin tulitikkuaskien sisäosat eli adventtikalenterin vetolaatikot paikoilleen ja annoin 28 laatikolle yksilölliset numerotunnukset: 27.11., 28.11., 29.11. ja 30.11. sekä 1, 2, 3,…  …22, 23 ja 24. Täytin numeroidut vetolaatikot pienillä joulu- ja kävelyaiheisilla jutuilla. Kesällä 2017 olisi Jaakopin kanssa tarkoitus tehdä pitkät kävelyretket sekä Lapissa että Jaakontiellä Pohjois-Espanjassa. Jaakopin retkeilyvarusteiden kokoelma tulisi täydentymään adventtikalenterin luukkuja aukomalla. Saattaisi mukana olla jokunen suklaakonvehtikin, vaikka suklaakalenterien kritiikistä liikkeelle lähdettiinkin. Muutama yllätys oli sen verran kookas, etteivät ne mahtuneet edes isoon tulitikkuaskiin. Tällaisessa tapauksessa kalenterin luukun avaaja eli Jaakoppi löytää vetolaatikosta paperilapun tai aarrekartan. Sen avulla pääsee sitten johonkin toiseen paikkaan kätketyn yllätyksen jäljille.

Laatikostoseinämän etupuoli

Burgosin katedraali
Tulostin edellisen kesän caminolla otetun kuvan Burgosin katedraalista A3-kokoisen paperin keskelle. Sitten liimasin pari A4-arkkia katedraalin kuvan vahvikkeeksi, jotta se pysyisi suorana ja siistinä ja toisaalta jotta se ei kupruilisi, kun hieman myöhemmin kiinnittäisin sen paikalleen. Kupruili se kumminkin. Olisi pitänyt tulostaa kuva paksummalle paperille. Vahvikkeiden liimaus olikin ainoa työvaihe, jossa käytin tavallista askarteluun tarkoitettua liimapuikkoa. Yleis-/puuliimaa olisi ollut hankala levittää tarpeeksi ohuesti ja tasaisesti. Seuraavaksi kiinnitin katedraalin kuvan adventtikalenterin etupuolelle levittäen liimaa vain käyttämättömiksi jäävien vetolaatikoiden etupuolelle. Tämän operaation ajaksi olin poistanut adventtikalenterin varsinaiset 28 vetolaatikkoa paikoiltaan varmistaakseni etten vahingossa liisteröisi niitä kiinni kehikkoon. Seuraavaksi liimasin A3-paperin ylimääräiset, laatikostoseinämän reunojen yli lerppuvat liepeet vasten adventtikalenterin sivuja, kantta ja pohjaa. Kun liima oli kuivunut, pökkäsin pitkällä neulalla takakautta eli tulitikkulaatikon "27.11." ulkokuoren muodostaman tunnelin läpi neljä pientä reikää katedraalin kuvaan. Reikien ja viivoittimen avulla piirsin katedraalin kuvaan luukun ääriviivat sekä tunnuksen ”27.11”. Toistin saman operaation kaikille numerotunnuksella merkityille luukuille aina jouluaaton tunnuksella ”24” varustettuun vetolaatikkoon asti.

Luukkujen tunnukset on merkitty niiden taustoihin

Vetonaru asennettu
Löysin kirjahyllystä pahvilaatikon, joka oli alun perin ollut täynnä A4-papeririisejä. Se olisi juuri passelin kokoinen joulukalenterin taustan ja sivujen suojaamiseen. Mittasin ja leikkasin pahvilaatikosta sopivan kokoisen kotelon, jonka verhosin joulupaperilla. Liian myöhään äkkäsin, että käärepaperin joulukuuset olisivat kyljellään silloin, kun adventtikalenteri on pystyasennossa. No, aina ei voi mennä niin kuin Strömsössä. Asensin vetolaatikoiden etuseinämiin pienet vetonarut. Luukkujen aukaisun suunnittelin tapahtuvaksi siten, että ensin terävällä veitsellä leikataan varovasti luukun sijaintia osoittavaa viivaa pitkin. Sen jälkeen vain kiskaistaan aukosta paljastunut vetolaatikko auki narusta vetämällä.

Isot tulitikkulaatikot törröttävät
laatikostoseinämän selkäpuolella
Isojen tulitikkuaskien takaosat törröttivät tuuman verran ulos vetolaatikoston selkäpuolelta. Leikattaessa vetolaatikkoa näkyviin adventtikalenteri olisi kellistettävä selinmakuulle. Seinämän pienet tulitikkuaskit olisivat tässä tilanteessa tyhjän päällä ja vaarana olisi koko rakenteen vääntyminen ja murtuminen. Tämän ehkäisemiseksi liimasin kotelon takaseinään muutaman tukea tarjoavan tulitikkuaskin.


Adventtikalenterin taka- ja sivuseiniä suojaava kotelo

Joulukalenterin rakentaminen olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin jättänyt isot tulitikkuaskit pois. Ne aiheuttivat monenlaista säätämistä ja ylimääräistä työtä. Esimerkiksi välipohjan rakentaminen oli tarpeen vain isojen tulitikkuaskien aiheuttamien korkeuserojen tasoittamiseksi. Myös kalenterin takaosan viimeistely oli isojen tulitikkuaskien vuoksi työläämpää kuin sen olisi tarvinnut olla. Kartonkisten juomapakkausten kuten maitotölkkien materiaali ei sovellu tällaiseen puuhaan kovinkaan hyvin, sillä liima tarttuu niiden vahamaiseen pintaan kehnosti. Kalenteri valmistui lopulta parissa päivässä. Iso osa tuosta ajasta kului liimausten kuivumisen odotteluun, jolloin saatoin puuhailla muiden askareiden parissa.

Adventtikalenterin luukut numeroitu ja ääriviivat piirretty kansikuvaan

Valmis Kävelijän adventtikalenteri vuodelle 2016
Jaakoppi on riittävän vanha leikkaamaan vetolaatikot esiin varovasti matto- tai askarteluveitsellä. Luukkujen aukaisu olisi kuitenkin pitänyt tehdä helpommaksi, jos kalenteri olisi tarkoitettu pienelle lapselle. Edellä kuvattu laatikostoseinämän rakentaminen tulitikkuaskeista on vain yksi tapa toteuttaa joulukalenteri. Luukut voisi asetella myös siten, että ne aukeaisivat eri suuntiin. Jokaisen luukun voisi maalata tai koristella omanlaisekseen. Kalenterin somistukseen voisi käyttää monia erilaisia materiaaleja, kuten kankaita, nappeja, nauhoja, lasihelmiä, puuta ja vaikka mitä. Kalenterin voisi myös laatia talon, lipaston, lahjapaketin tai jonkin muun tutun rakenteen muotoiseksi.

Laiskan kävelijän polttaminen
Adventtikalenterin rakentamisesta jäi tähteeksi himputinmoinen kasa tulitikkuja. Tulitaideteosta varten jokaisesta noin viidestä tuhannesta tulitikusta leikattiin rikkipäät irti. Se oli melko pitkäpiimäistä puuhaa. Onneksi perheen pikkuväki ojensi auttavan kätensä. Rikkipäistä rakennettiin pahvialustalle laiskaa kävelijää symboloiva hahmo. Se poltettiin uudenvuoden ilotuksen yhteydessä. Lue koko tarina täältä.

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts