Kuuntelukävely

Misin metsätorppa

Misin kylä, muutama peninkulma Rovaniemestä koilliseen. Seisomme vanhan metsätorpan pihalla. Yöllä on satanut, maasto on kostea ja taivas puolipilvinen. Noora kertoo kuuntelukävelyn säännöt. Tärkein sääntö on, ettei kävellessä pulista. Se on myös ainoa sääntö. Vasta kävelyn jälkeen kokemuksia voidaan käydä läpi yhdessä. Kävelyretkellä on tarkoitus kuunnella luonnonääniä. Ei puolella korvalla niin, että toisesta sisään ja toisesta ulos. Tarkoitus on kuulostella metsämaiseman ääniä tietoisesti, virittäytyä metsän taajuudelle, aistia metsän hengitys ja rytmi, kuunnella metsän tarinaa sen omalla kielellä. Kuuntelukävely on tutkimusmatka omaan tapaan havainnoida ja tarkkailla ympäristöä.

Haen autosta istuinalustan, sitten matkaan. Kuljemme harvassa jonossa. Jättäydyn viimeiseksi ja annan välimatkan edellä kulkeviin kasvaa pitkäksi. Nyt en halua kuulla ihmisten aiheuttamia ääniä. Puhelimet on suljettu, mutta kameran käyttöä ei ole kielletty. Kävelen pihanurmikon poikki. Askeleet eivät aiheuta minkäänlaista ääntä. Sitten ajattelen asiaa tarkemmin. Tietenkin askeista lähtee ääni. En vain kuule sitä. Ihmiskorva on epätarkka instrumentti. Eikä kuuloaistini ole enää samanveroinen kuin poikasena.

Sorapohjainen metsätie rahisee kenkien alla. Koivut humisevat. Tien keskikaistalla kasvaa korkeaa heinää. Se kahisee housujen lahkeita vasten. Oksa naksahtaa poikki askeleen painosta. Hyttysten ininä ärsyttää. Haluaisin kuunnella kaikessa rauhassa luonnon ääniä, mutta nuo penteleet… Kotvan kuluttua ymmärrän miten asiat oikeasti ovat. Hyttyset ovat oleellinen osa metsän äänistä rakentuvaa kudosta. Ne kuuluvat tänne luontaisemmin kuin ihmiset. Minä olen täällä vain vierailija, hyttyset sen sijaan inisevät omassa kodissaan. Kaikkien äänten ei tarvitse miellyttää ja siitä huolimatta ne voivat olla aitoja ja asiaankuuluvia.

Poikkeamme vähän käytetylle polulle. Lehtipuiden taimet taittuvat kulku-uralle. Ne kahisuttavat lahkeita eri tavalla kuin korkea heinä, melkein raapivat. Kävelen kostealla sammalmatolla ja kuvittelen taas liikkuvani äänettömästi. Nousemme ylös loivaa mäkeä. Lehtipuiden tilalle tulee mäntyjä. Ne seisovat hiljaa. Heikko tuuli ei tartu havunneulasiin yhtä helposti kuin koivujen lehtiin. Sitten tulee tuulenpuuska ja kuulen honkien huminan. Kuunteluun keskittyminen on hidastanut askeleita. Kävelen paljon hitaammin kuin yleensä ja pysähtelen välillä. Olen alkanut erottaa yhä hiljaisempia ja epämääräisempiä ääniä.

Käpy pyörähtää kengän alla. Siitä lähtee juriseva, rompsahteleva ääni. Ei tuollaisia adjektiiveja tietysti ole olemassakaan, mutta siltä se kuulosti. Polun vieressä kasvaa muutama pieni haapa. Niiden lehdet havisevat tuulessa. Haapa on levoton puu. Hentokin tuulenvire saa sen liikehtimään ja säpisemään, kuin se olisi tohkeissaan jostain. Jos haapa olisi ihminen, sille syötettäisiin mielialalääkkeitä. Metsässä se saa olla oma itsensä. Se saa toteuttaa omaa haapaisuuttaan niin kuin haluaa. Metsässä jokainen kasvi saa kahista, havista ja humista miten lystää. Erilaisuus on täällä ihan OK.

Edellä kulkevat kuuntelijat hajaantuvat ja alkavat haeskella istumapaikkoja. Avaan istuinalustan ja asetan sen laholle kannolle. Kärpänen lentää korvakäytävään, surisee siellä hetken ja lentää sitten pois. Vähän matkan päässä metsän keskellä näkyy yksinäinen savupiippu. Joskus kauan sitten siinä on ollut kokonainen talo. Istun hiljaa ja kuvittelen ääniä, jotka kuuluivat täällä joskus. Pihalla haukkui ehkä koira. Jostain kuului lasten naurua. Astiat kalisivat tuvassa. Pihanperällä koivuhalot halkesivat paukahtaen kirveeniskuista. Sitten saksalaiset alppijääkärit polttivat talon vetäytyessään pohjoiseen. Liekit räiskyivät, ikkunaruudut räsähtivät rikki kuumuudessa. Tai ehkä taloon viritettiin pommiansa, joka räjähti vasta asukkaiden palatessa evakosta.

Talosta on jäljellä vain savupiippu

Nyt kun vaatteet eivät enää kahise, kuulen hyönteisten surinan ja pörinän entistä selvemmin. Niitä tulee koko ajan lisää. Vedän takin vetoketjun kiinni. Siitä lähtee vaimea jurina. Toiset kuuntelukävelyyn osallistujat ovat lähellä, mutta en kuule hiiskahdustakaan heidän suunnaltaan. Olemme yhdessä hiljaa. Suomalaisia jaettu hiljaisuus ei yleensä häiritse. Seurueeseemme kuuluu suomalaisten lisäksi myös englantilainen professori Ann ja australialainen kirjailija David. Kumpikin on ensimmäistä kertaa Suomessa ja Lapissa. Vilkaisen vaivihkaa miten he pärjäävät. Kaikki hyvin. Kiveen ja hiekkaan tottunut David kertoi myöhemmin ihmetelleensä metsämaaston ”kuohkeutta”, sitä että varvikko ja sammalmättäät painuvat hieman jalan alla.

Lähdemme paluumatkalle. Varis rääkäisee yläilmoissa. Vasta nyt panen merkille, että muiden lintujen laulua ei ole kuulunut koko retken aikana. Ainoastaan tuo variksen karski, miltei röyhkeä rääkäisy. Hyttynen yrittää lentää sieraimeen, mutta puhallan sen pois. Ilmavirta suhisee. Kenkä rapisuttaa puolukanvarpuja. Poimin muutaman puoliraa’an marjan. Niistä lähtee hassu poksahtava ääni, kun niitä puraisee. Astun epähuomiossa kahden sienen päälle. Kuuluu rapsakasti murtuvan ja murenevan rakenteen ääniä. Kumarrun tarkastelemaan sienten kalmoja. En tunne sieniä. Ehkä kyseessä on jonkin sortin rouskut tai haperot. Jonkin mielleyhtymän kautta mieleen muistuu sammakko, jonka päälle poikaviikarina astuin paljain jaloin kotikylän kirkon pihalla. Litistyvä sammakko oli poksahtanut korvin kuultavasti.

Hyttyset ärsyttävät sen verran, että läiskäisen muutaman hengiltä. Varoittavilla esimerkeillä ei ole mitään vaikutusta ympärillä inisevään hyönteispilveen. Polun pikkukivet rahisevat kenkien alla, kun kiristän vauhtia. Arvelen, että hyttysten on vaikeampi osua liikkuvaan kohteeseen. Sitten kenkä luistaa pitkin kosteaa puunjuurta. Siitäkin lähtee juriseva ääni, mutta korkeampi, voimakkaampi ja kiinteämpi kuin kengän alla pyörivästä kävystä. Katse viipyy juurakossa liian pitkään. Olen kompastua ohueen puunrunkoon, jonka toinen pää ulottuu polun reunaan. Kengän kärki potkaisee runkoa, joka välittää liikkeen läheiseen pusikkoon. Koko puska kahahtaa kuin sen läpi olisi kimppuuni rynnistämässä kiukkuinen karhu. Hetken aikaa kuulen sydämen sykkeen korvissani.