Liukkonen ja Saarikoski - Terveet jalat

Terveet jalat sisältää runsaasti käytännöllisiä ohjeita kenkien ja sukkien valinnasta, lomajalkojen hoi­dosta, lentosukkien käytöstä, jalkavoimistelusta, hikoilevista jaloista, lievien jalkaongelmien omahoidosta sekä erityisjalkineista ja erilaisten pohjallisten käyttömahdollisuuksista. Kirjassa käsitellään monipuolisesti lasten, työikäisten ja vanhusten jalkaterveyttä sekä diabetekseen, verenkiertohäiriöihin ja nivelreumaan liittyviä jalkaongelmia. Kirjoittajat Irmeli Liukkonen ja Riitta Saarikoski ovat tunnettuja ja arvostettuja jalkaterveyden asiantuntijoita. Irmeli Liukkonen ja Riitta Saarikoski: Terveet jalat. Kustannus oy Duodecim, 2008.

Huom! Terveet jalat -kirjasta on ilmestynyt 3. uudistettu painos 2010, jossa kerrotaan mm. myös avojaloin kävelystä ja kevytjalkineista.

Stevenson - Kävelyretkistä

Stevensonille patikointi on ennen kaikkea matka sisään päin, erilaisiin mielentiloihin, tuntemuksiin ja ajatuksiin. Kävelyretkelle kannattaakin laittautua yksin, sillä siitä seuraa ihmeellinen vapauden tunne. Yksin kulkija voi omin päin päättää vauhdista, lepotauoista, eväistä... kaikesta! Tasainen askellus on paras, sillä se ei vaadi keskittymistä, vaan antaa ajatuksen liitää vapaasti.

"Kaikista ihmisen mielialoista tielle lähdön tunnelma lienee parhain."

Kiireetön, erittelevä tarkkailija saa maisemasta eniten irti. Korkean kukkulan huipulle kiipeäminen ei välttämättä ole sen hedelmällisempää kuin viljelysmaita halkovan tien yksitoikkoisesti samankaltaisina toistuvat värien ja muotojen yhdistelmät. Antoisimpia ovat polut ja pienet tiet, joilla on omat persoonallisuutensa, vapaina tieinsinöörin korrekteista suorista tehokkaista linjoista, mutta tulvillaan miellyttävää oikullisuutta. Mikä on synnyttänyt tuon tienmutkan tai pientareen joutomaan ailahtelevuuden? Luonnonpoluilla mikään systemaattinen peräkkäisyys ja jatkumo ei vaadi kulkijan huomiota, on kuin olisi hetkeksi vapautunut syyn ja seurauksen rautaisesta määräysvallasta.

"...jokaisessa yksityiskohdassa näkyy siivon ja sopusointuisen kauneuden hiljainen henki, niin että voimme kaikessa rauhassa ottaa vastaan jokaisen pienen piirteen ja antaa niiden yksissä tuumin soittaa mielessämme maiseman hillittyä sävelmää."

Karun ja mielenkiinnottoman maiseman tarkastelu herkistää näkemään kauneutta sielläkin missä sitä ei yleensä huomaa. Muistot, odotukset ja mielialat vaikuttavat siihen millaisena seutu katselijalle näyttäytyy. Tarkkailija kuuluu yhtälön muuttujiin siinä missä tarkkailtavakin. Ripaus mielikuvitusta ja eloton maa muuttuu romanttiseksi seikkailujen tyyssijaksi...

Kustantaja esittelee kirjan seuraavasti: Skotlantilainen romaanin klassikko Robert Louis Stevenson (1850-1894) oli myös mainio esseisti. Kirjan kolme esseetä luotaavat kävelemisen filosofiaa ja maisemaestetiikkaa polveillen parhaaseen brittityyliin moniin suuntiin ja tiineesti – oli sitten kyse piipunpoltosta, kontemplaatiosta tai kulttuurihistoriasta kaikessa laajuudessaan.

”Ei voi aavistaa, miten loppumattoman pitkään jatkuu suvipäivä, jos sillä ei ole muuta mittaa kuin nälkä eikä muuta päätepistettä kuin uneliaisuus”

Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän leppeän valohämyisen illan paras palkinto.

Frómista-Ponferrada 1.-11.3.2009

Ensimmäinen camino, jossa varusteet, kunto ja muu valmistautuminen onnistuivat ilman suurempia sähläyksiä. Älysin jopa varata hostellit etukäteen ja riittävästi aikaa vieraissa paikoissa suunnistamiseen :-)

Santiagon tielle matkustin Stanstedin kautta, missä täytyi viettää yksi yö Days Inn -hotellissa lentoyhteyksien yhteensopimattomuuden takia. Stanstedista 2.3. lento Santanderiin, missä yöpyminen kodikkaassa Hospedaje Magallanes -hostellissa. Seuraavana päivänä iltapäivän junalla Santanderista Frómistaan, missä majoittuminen albergueen aivan San Martin -kirkon vieressä.

1. kävelypäivä 4.3. Frómistasta raskas ja märkä taival räntäsateessa Calzadilla de la Cuezaan, missä albergue onneksi lämmitetty. Iltapäivällä kohtasin Kanadan ranskalaisen, piippua pössyttelevän extreme-vaeltajan, joka ei halunnut maksaa yöpymisistä edes albergueiden muutamaa euroa, vaan nukkui mieluummin pankkiautomaattien kopeissa tai taivasalla. Jälkikäteen ajatellen vajaan 40 km kävely ensimmäisenä vaelluspäivänä ei ollut kovinkaan järkevä temppu, mutta paikat kestivät :-)

2. kävelypäivä 5.3. Calzadilla de la Cuezasta reitti jatkui länttä kohti helppokulkuisena, mutta räntää vihmoi entistä tiuhemmin. Vyölaukku osoittautui kehnoksi varusteeksi. Se ei mahtunut sadetakin alle ja kastui osittain. Ajatus oli majoittua Sahagúnissa, mutta mikään albergue ei ollut auki, joten jatkoin kävelyä kohti Calzada del Cotoa kohti, missä opaskirjasen mukaan olisi avoin albergue. Räntäsade yltyi koko ajan ja matkan pituus alkoi tuntua jaloissa. Calzadassa takana oli 27 km ja majapaikka veti mielen mustaksi. Parakkimainen rakennus oli kylmä ja kostea, patjat likaisia. Päätin paikalle osuneen saksalaisen pariskunnan kanssa hurauttaa taksilla pienen matkan eteenpäin paremman majapaikan toivossa ja päädyin El Burgo Raneroon.

3. kävelypäivä 6.3. El Burgo Ranerosta jatkoin seuraavana aamuna bussilla Mansilla de las Mulasiin, missä otin taas jalat alleni. Edellisten päivien jälkeen 18 km matka Leóniin tuntui mukavan kevyeltä, etenkin kun sää alkoi muuttua keväiseksi. Ennen Leónia liityin pieneen seurueeseen, joka koostui kahdesta espanjalaista nuorukaisesta sekä korealaisesta ja kanadalaisesta naisesta. Ennen Leónia kadotimme reittimerkit ja jouduimme kävelemään vilkkaasti liikennöityjen teiden, risteysalueiden ja liittymien poikki. Onneksi espanjalaisilla näytti olevan käsitys oikeasta suunnasta. Leónissa majoittuminen nunnien hallinnoimaan Santa Maria de Carbajalin albergueen.

4. kävelypäivä 7.3. Seitsemisen kilometriä Leónin jälkeen, Virgen del Caminon kohdalla, reitti jakautuu kahtaalle. Perinteinen reitti seurailee vilkkaasti liikennöityä tietä, jonka melua ja vaaroja välttääkseni valitsin toisen, hieman pitemmän vaihtoehdon ja jouduin samalla eroon eilisestä seurueesta, jotka valitsivat perinteisen reitin. Omassa rauhassani saatoin taas paremmin omistautua äänikirjojen kuunteluun. Edellisen päivän aikana alkanut muutos säätyypissä voimistui ja ajoittain aurinko paistoi jo lämpimästi. Mitä parhain kävelysää! Yövyin Villar de Mazarifessa 20 km kävelyn jälkeen.

5. kävelypäivä 8.3. Jälleen mahdollisuus valita maantietä seurailevan reitin ja rauhallisemman, mutta pitemmän reitin välillä. Päädyin taas pitemmälle reitille. Aurinko porotti jo välillä niin kuumasti, että aloin pelätä repussa kantamieni meetvurstien pilaantuvan ja nahkani kärventyvän. Majoituin Astorgaan 30 km taivalluksen jälkeen. Illemmalla samaan albergueen ilmaantuivat myös toissapäiväiset espanjalaiset yhdessä korealaisen kanssa. Kanadalainen oli jatkanut seikkailuaan suuntaamalla Leónista Pohjois-Afrikkaan. 

6. kävelypäivä 9.3. Caminon reitti kulkee idästä länteen, joten aurinko porottaa suurimman osan ajasta vasemmalta. Olin varustautunut auringonpaahdetta vastaan huivilla, jonka nyt asettelin lippalakkini alle niin, että se suojasi niskaa. Oli aivan liian kuumaa kulkea takki päällä, eikä repusta löytynyt sopivan ohutta pitkähihaista paitaa käsivarsien suojaksi. Aurinkovoidettakaan en halunnut enää ostaa, sillä tämä olisi caminon toiseksi viimeinen kävelypäivä. Päädyin kulkemaan hieman hankalassa asennossa pitääkseni vasemman käsivarren varjossa. Korealaisella oli ongelmia jalkojensa kanssa. Pienikokoinen nainen painoi alle 50 kg, mutta reppu oli omaani isompi. Sinnikäs aasialainen opiskeli iltaisin espanjaa kirjoista, joita keräsi reppuunsa kirjakaupoista. Espanjalaiset ja korealainen jäivät yöksi Santa Catalina de Somozaan. Itse jatkoin vielä Foncebadoniin. Päivällä mittaa 28 km.

7. kävelypäivä 10.3. Varhainen herätys. Ponferradaan johtaa Foncebadonista vuorten yli vain yksi tie, jolta ei voi eksyä. Varsinainen pyhiinvaellusreitti seurailee tieuraa maastossa. Päätin kulkea asfalttitietä pitkin, sillä kaksi ensimmäistä tuntia jouduin kävelemään pimeässä. Jossain vaiheessa aamuyötä ohitin koko caminon korkeimman kohdan ja rautaristin, jonka juurelle moni pyhiinvaeltaja on kantanut kiven kotimaastaan. Alkoi pitkä ja ajoittain jyrkkäkin laskeutuminen kohti Ponferradaa. Jalkoihin kohdistuva rasitus muuttui kertaheitolla aivan toisenlaiseksi kuin aikaisempina päivinä ja pian sääriä alkoi särkeä. Noin 20 km taivalluksen jälkeen ne olivat kuin tulessa. Olin yrittänyt laskeutua laaksoon liian nopeasti. Kävely ei enää onnistunut, joten viimeiset 8 km hurautin taksilla ennättääkseni Santiago de Compostelan bussiin.

Yhteensä seitsemänä kävelypäivänä tuli käveltyä noin 183 km eli keskimäärin 26 km päivävässä. Tällainen etenemisvauhti tuntui sopivalta vaikkapa koko caminon taivaltamistakin ajatellen. Jos jonakin päivänä on kuljettava pitkä matka, kannattaa seuraava päivä ottaa kevyemmin. Rasitusvammat ovat salakavalia, jaloille on annettava mahdollisuus levätä välillä. Seitsemännen kävelypäivän sääriongelma aiheutui liian nopeasta aikataulusta, kävelyalustan muuttumisesta polusta asfaltiksi ja kulkusuunnan muuttumisesta tasaisesta tai loivasta noususta jyrkäksi alamäeksi. Vaiva parani levolla parissa viikossa eikä ole uusiutunut.

Burgos-Sahagún 9.-12.3.2010

Prologi: Vuoden 2010 camino oli aivan erilainen kuin kolme ensimmäistä, jotka olivat olleet yksinäisiä seikkailuja. Pikkusisko lähti tällä kertaa matkaseuraksi. Liisa on suunnistanut koko ikänsä, harrastanut pitkänmatkanjuoksua ja muutenkin huolehtinut kunnostaan. Kun lisäksi olin edellisestä kesästä lähtien ohjeistanut caminolle valmistautumisessa, en ollut huolissani pikkusiskon pärjäämisestä.

Mutta... aina ei mene niin kuin on suunnitellut. Ensimmäinen yllätys oli Liisan reppu. Olin suositellut 35-litran vetoisen tai vieläkin pienemmän hankkimista. Mitä pienempi reppu, sitä vähemmän se painaa ja sitä helpompi osa on jaloilla. Uusi reppu (Deuter Aircontact 40+10 SL) oli kuitenkin jopa isompi kuin oma 38-litraiseni, vaikka Liisa on itseäni puolet kevyempi. Siispä ennen matkalle lähtöä vaihdoimme reppuja keskenämme. Toinen yllätys oli, että pikkusisko oli laiminlyönyt harjoituslenkit, ilmeisesti luottaen edelliskesän puolimaratonin jälkeisen peruskunnon riittävyyteen.

Matka alkoi sunnuntai-iltana 7.3. myöhäisellä lennolla Tampereelta Stanstediin. Lentokenttävirkailijat mulkoilivat arvioivasti reppuani, joka hipoi käsimatkatavaroille asetettuja enimmäismittoja, mutta eivät lopulta puuttuneet asiaan. Illalla hurautimme taksilla kodikkaaseen Little Hallingbury Mill -hotelliin, mistä käsin teimme seuraavana aamuna kävelylenkin läheiseen Sawbridgeworthiin. Iltapäivällä oli ohjelmassa lento Santanderiin ja majoittuminen Hotel Escuela Las Carolinasiin.

1. kävelypäivä (9.3.) Burgos-Hontanas: Aamutuimaan bussilla Santanderista Burgosiin ja taipaleelle klo 11.30. Suunnitelmana oli kävellä Burgosista Leóniin eli taittaa noin 180 km matka kuudessa päivässä. Ensimmäinen päivä reitillä oli kylmä, lämpötila lähellä nollaa. Navakka tuuli puhalsi koko päivän, mutta onneksi enimmäkseen idästä eli selkäpuolelta. Ei merkkiäkään keväästä. Maa oli ruskean harmaata, puut lehdettömiä. Hornillos del Caminossa, parikymmentä kilometriä Burgosista länteen, pysähdyimme evästauolle paikalliseen albergueen. Tuli takassa lämmitti mukavasti ja siisti majapaikka houkutteli jäämään sinne yöksi. Päätimme kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja jatkoimme taivallusta kohti Hontanasia.

Muutama kilometri ennen määränpäätä Liisan kävelyyn tottumattomia jalkapohjia alkoi särkeä. Harjoituslenkkien väliin jättäminen kostautui kivuliaasti. Ensimmäisellä caminollani (2007) itselleni oli käynyt samalla tavalla, joten ymmärsin hyvin pikkusiskon tuskaisen ilmeen. Loppumatka Hontanasiin taittui hitaasti ja saavuimme perille vasta illan hämärtyessä. Askelmittarissa 32 km. Iltapalaksi lautasellinen keitettyjä herneitä, valkosipulikeittoa, leipää, possua ja ranskalaisia perunoita. Liisa ei oikein ottanut uskoakseen vakuuttelujani, että yön aikana jalkapohjat kyllä toipuisivat hämmennyksestään. Albergue Municipalissa ei ollut enää ketään vastaanotossa, joten yöpyminen oli ilmainen, mutta hyisen kylmä ja vähäuninen. Jälkikäteen ajatellen olisi ollut viisaampaa jäädä yöksi Hornillos del Caminoon.

2. kävelypäivä (10.3.) Hontanas-Frómista: Tien päälle klo 9. Ensimmäisen tunnin ajan ilmassa leijaili harvakseltaan lumihiutaleita. Pyhän Antoniuksen luostarin raunioiden kohdalla lumisade on loppunut. Vielä toisen tunnin asteltuamme saavuimme Castrojeriziin. Paikalliseen kahvilaan oli kerääntynyt muitakin Jaakon tien kulkijoita. Liisa tilasi espanjalaisen pyhiinvaeltajan tulkkiapua käyttäen minulle kupillisen kahvia ja itselleen mehun ja pekonijuustopatongin. Hetken kuluttua pöytään kannettiin yksi mehu, kaksi kahvia, kaksi kinkkupatonkia ja kaksi juustopatonkia. Tarjouduin auttamaan "pikku välipalan" tuhoamisessa. Jälkiruoaksi kahvilan isäntä tarjosi vielä pienet kupilliset keittoa, jonka arvelimme koostuvan öljystä, lihaliemestä, leivänmuruista, sipulista ja jostain muusta. Liisa luovutti oman kuppinsa minulle. Keitto oli tuhtia tavaraa. Se ei ollutkaan pahitteeksi, sillä Castrojerizin jälkeen meitä odotti reipas nousu Mostelarekselle, jonka huipulta oheinen kuva on otettu. Castrojeriz kiertää etäällä näkyvän kukkulan etelärinnettä.

Liisa hylkäsi edellisenä iltana kehittelemänsä teorian jalkapohjien "syvärakoista", vaikka jalat kipeytyivätkin taas iltaa kohden. Itero de la Vegassa, noin 11 kilometriä Castrojerizistä, pikkusiskon voimat ehtyivät ja sovimme, että hän hurauttaa taksilla Frómistaan, jonka romaanista tyyliä edustavan kirkon Liisa halusi nähdä päivänvalossa. Minä jatkoin kävellen vielä loput neljätoista kilometriä ja saavuin perille illan suussa. Askelmittarissa 34 km. Hyvitykseksi yksinäisestä taksimatkasta tarjosin illallisen.

3. kävelypäivä (11.3.) Frómista-Carrion de los Condes: Matkaan klo 8.30. Yöllä oli ollut pakkasta, ojat olivat jäässä. Maantien reunaan oli raivattu Jaakon tien kulkijoille oma kulku-ura, jota pitkin oli helppo kävellä. Varjopuolena tällä tieosuudella on täysin mielenkiinnoton maisema. Heti alkumatkasta aloin kiinnittämään huomiota vasemman jalan nilkan ulkosyrjässä pullottavan nivelen arkuuteen. Olin jo edellisen päivätaipaleen loppupuolella asian noteerannut, mutta se oli sitten unohtunut iltapuuhien aikana.

Villalcázar de Sirgassa eli noin 14 kilometrin taivalluksen jälkeen pidimme lepotauon paikallisessa kahvilassa ja katsastimme paikkakunnan gotiikkaa edustavan kirkon. Tästä eteenpäin kulkeminen oli hyvin hidasta ja tuskallista. Osat olivat vaihtuneet. Liisa kipitti nyt kepeästi eteenpäin ja minä onnuin vasenta jalkaani. Suunnitelma Calzadilla de la Cuezassa yöpymisestä oli hylättävä. Ainoa realistinen tavoite oli taittaa vajaan kuuden kilometrin matka Carrión de los Condesiin ja siellä sitten tutkia mitä kipeälle nilkalle voisi tehdä.

Tilanne oli kerrassaan omituinen. Olin samoilla vaelluskengillä kävellyt jo kaksi caminoa ja olin niihin erittäin tyytyväinen. Kenkien kehnosta sisään ajamisesta ei voinut olla kysymys. Oli kuitenkin mahdotonta jatkaa matkaa samoilla kengillä, sen verran ärtynyt nilkan ulkosyrjä oli. Onneksi Carrion de los Condes on sen verran suuri kaupunki, että sieltä löytyi kenkäkauppa. Ostin lenkkikengät, joiden yläreuna jäi sopivasti kipeän kohdan alapuolelle. Matkan jatkaminen alkoi tuntua taas mahdolliselta. Pääkadun varrelta löytyi ruokapaikka, jossa Menu del Diaan sisältyi mm. mielenkiintoinen keitto. Espanjalaiset keitot ovat aivan erilaisia kuin suomalaiset. Niiden nauttiminen vaatii toisinaan enemmän rohkeutta ja uteliaisuutta, kuin pitkän päivätaipaleen jälkeen on jäljellä.

Majoituimme Iglesia de Santa Maria del Caminon viereiseen albergueen. Herttaisten nunnien pyörittämässä majapaikassa on lämmitetyt huoneet, pyykinpesukone, siisti keittiö ja kolikoilla toimiva internet. Albergue on ollut auki jo maaliskuussa, vaikka CSJ:n opaskirjasen mukaan sen pitäisi olla suljettu talvisin.

Meidät otti vastaan mustiin pukeutunut nunna, joka pyhiinvaelluspassien leimaamisen ja muun byrokratian ohessa tarjoili kupilliset kuumaa teetä. Olimme saapuneet majapaikkaan ajoissa ja me molemmat saimme käyttöömme alapedit. Hymyni kuitenkin hyytyi, kun hetken kuluttua nukkumapaikkani yläpuolelle kiipesi huomattavan suurikokoinen mies. Kerrossänky natisi ja huojui uhkaavasti. Kaiken kukkuraksi vasemmalle puolelleni asettui saksalainen pyhiinvaeltaja, joka oli edellisenä yönä Frómistan alberguessa kuorsannut kovemmin kuin Eero-pappa. Iltasella tupa tyhjeni joksikin aikaa, kun katoliset suunnistivat iltajumalanpalvelukseen. Yöksi älysin vihdoin virittää huovan makuupussini päälle. Ei palellut. Päivällä mittaa 23 kilometriä.

 4. kävelypäivä (12.3.) Carrion de los Condes-Sahagún: Matkaan klo 9 hyvin nukutun yön jälkeen. Aamu oli jälleen kylmä, mutta tuuli oli laantunut. Uusilla lenkkareilla kävely sujui taas mainiosti. Puolilta päivin aurinko alkoi ensimmäistä kertaa paistaa lämpimästi. Vajaan 18 kilometrin jälkeen pysähdyimme jäätelö ja kahvitauolle Calzadilla de la Cuezaan, jonka alberguessa olin yöpynyt vuotta aikaisemmin.

Calzadilla de la Cuezasta aina Sahagúniin saakka vaellusreitti on erittäin helppokulkuinen, joskin maisemat ovat melko yksitoikkoisia ja mielenkiinnottomia. Päivästä oli kuitenkin kehkeytynyt erinomaisen kaunis ja suorastaan keväinen. Kevensimme vaatetusta ja laittauduimme taas tien päälle. Retkemme viimeinen jalkavaiva oli kuitenkin vielä kokematta...

Polvivaivat ovat caminolla varsin yleisiä ja olin ollut huolissani omien polvieni kestävyydestä. Ensimmäisellä reissullani (2007) olin jo aivan riittävästi perehtynyt kipeiden polvien toimintaan ja tuntemuksiin erilaisissa maastoissa. Nyt kuitenkin pienen seurueemme maratoonari alkoi valitella polviaan. Loivienkin alamäkien laskeutuminen oli hidasta ja tuskallista. Kuuden kilometrin jälkeen pysähdyimme neuvonpitoon Ledigosissa. Päätimme, että Liisa jatkaisi taksilla Sahagúniin etsimään yöpymispaikkaa ja minä jatkaisin vielä jäljellä olevat kuutisentoista kilometriä apostolin kyydillä. Tämähän olisi viimeinen varsinainen kävelypäivä tällä caminolla, joten jalkoja ei enää tarvinnut säästellä...

Pysähdyin pikaiselle oluelle Terradillos de Templariosin albergueen, jossa olin yöpynyt kaksi vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa en voinut jäädä istuskelemaan viihtyisän majatalon kahvilaan, sillä halusin ennättää perille Sahagúniin ennen pimeää. Mutta... uuden lenkkarit olivat päivän mittaa alkaneet hiertämään. Muuta ei upouusilta kengiltä sopinut odottaakaan. Olin kantapään kautta saanut oppia, että jalkavaivat on syytä hoitaa kuntoon mieluiten ennemmin kuin myöhemmin.

Näissä mietteissä saavuin San Nicolás del Real Caminoon ja suunnistin paikkakunnan ainoaan ravintolaan, Casa Barruntaan (kuvassa). Siellä minulle oli edellisellä pistäytymisellä tarjottu paikallisten suosimaa upporasvassa rapeaksi paistettua possunnahkaa. Tälläkin kertaa paikan omistaja alkoi kaivaa possunnahkapussiaan tiskin alta, mutta ilmoitin tyytyväni pieneen huurteiseen. Paikassa ei sillä haavaa ollut muita asiakkaita, joten teippasin varpaiden väliin kehittyneen rakon ravintolasalin puolella. Tiskin takana hääräilevää omistajaa ei puuhani näyttänyt häiritsevän. Veikkaisin, että Camino de Santiagon varrella ravintolaa pitävä yrittäjä näkee vuoden aikana varsin monenlaisia jalkavammoja ja -vaivoja.

Iltahämärässä saavuin Sahagúniin, mistä Liisa oli hankkinut huoneen Hostal La Cordonizista, sillä yöpaikaksi kaavailtu komea Albergue Viatoris ei ollut vielä avannut oviaan 2010-kaudelle. Hostallin alakerran ravintolassa hääräili poikkeuksellisen yrmy tarjoilija, josta CSJ:n opaskirjanenkin varoitti. Jälleen kerran Menu del Diaan kuuluva alkukeitto yllätti erilaisuudellaan. Pääruokana tarjoiltu kala sen sijaan oli herkullista. Kylpyammeessa loikoilu ja puhtaat lakanat tuntuivat ylellisyydeltä makuupussissa vietettyjen öiden jälkeen. Askelmittarissa 43 km.

Epilogi: Lauantai 13.3. matkustimme junalla Leóniin ja majoituimme Santa Maria de Carbajaliin, joka oli tuttu paikka jo edellisiltä caminoilta. Iltapäivällä oli hyvin aikaa ihastella Leónin upeaa katedraalia ja kierrellä vanhan kaupungin kujilla. Katedraali on helppo löytää. Sen eteläinen torni häämöttää itäkoillisessa jo rautatieaseman kulmilta eli Calle de Astorgan ja Avenida de Palencian risteyksestä. Sunnuntain ohjelmassa oli tutustuminen Leónin museoon ja matkustus linja-autolla Santiago de Compostelaan. Perillä majoituimme erinomaisella paikalla sijaitsevaan, mutta kohtuuhintaiseen ja siistiin Hotel Miradoiro de Belvisiin.

Maanantain kiertelimme Santiago de Compostelan vanhan kaupungin katuja. Harmillisesti juuri maanantaisin monet paikat, kuten pyhiinvaellusmuseo, olivat kiinni. Katedraali ja sen yhteydesä toimiva museo olivat kuitenkin auki. Santiago de Compostelan katedraali on yksi hienoimmista romaanista tyyliä edustavista kirkoista Camino de Santiagon varrella. Tiistaina laittauduimme kotimatkalle lentämällä aluksi Stanstediin, missä majoituimme jälleen mainioon Little Hallingbury Milliin. Keskiviikkona 17.3. lennähdimme takaisin Tampereelle.

Jalkavaivoja tällä reissulla oli riittämiin, mutta ne kaikki voidaan laittaa tyhmyyden tiliin. Liisan "syvärakot" jalkapohjissa ja polvien kipeytyminen johtuivat harjoituslenkkien laiminlyömisestä. Oman hyvin sisään ajetun kengän hiertäminen oli visaisempi mysteeri. Vasta töihin palaamisen ja muutaman keskustelun jälkeen todennäköinen syy selvisi. Olin juuri ennen matkalle lähtöä ostanut uudet vaellussukat. Ne vain sattuivat olemaan hieman ohuemmat kuin mihin jalkani olivat tottuneet. Ennen caminoa hyvin toimivaan kenkä-sukka-jalka -systeemiin ei totisesti kannata tehdä mitään muutoksia. Lisäksi olin todennäköisesti kietaissut kengännauhat liian kireälle Hontanasista lähtiessä.

Neljän päivän pistäytyminen pyhiinvaellusreitillä on koko "ranskalaiseen reittiin" suhteutettuna tietysti hieman hupaisa. Apostolin kyydillä kilometrejä kertyi askelmittarin mukaan kuitenkin 132, keskimäärin 33 kilometriä kävelypäivää kohti. Jos tarkoitus olisi ollut kävellä koko matka Ranskan puolelta Santiago de Compostelaan, päivämatkojen olisi pitänyt olla lyhyempiä. Toteutunut reitti kokonaisuudessaan kartalla ja kuvakooste.

Lihaskramppi eli suonenveto

Lihaskramppi iskee usein
pohjelihakseen 

Jos vaelluspäivä on kovin pitkä ja lämmin, hikoilun mukana elimistöstä poistuu runsaasti suoloja, mm. magnesiumia ja kalsiumia. Kova saunominen saa aikaan saman ilmiön. Suolojen vähäisyydestä voi yöllä seurata ikävä herätys pohje- tai reisilihaksen krampatessa. Myös kylmettymisen tiedetään altistavan suonenvedolle. Suonenveto voi olla merkki alaraajojen laskimoiden vajaatoiminnasta. Jos kävellessä ilmenevä kipu on niin kova, että se pakottaa pysähtymään, kyseessä voi olla alaraajojen valtimosairaus.

Suonenvedon perimmäistä syy on tuntematon, mutta kyse lienee alaraajan verenkierron äkillisestä ja ohimenevästä häiriöstä. Lihaskrampissa liikehermosäikeet käynnistyvät ja niiden hermoaallot siirtyvät lihassyihin, joissa varsinainen suonenveto syntyy. Tällöin lihas supistuu ääriasentoonsa ja verenkierto heikkenee aiheuttaen hapenpuutteesta johtuvan kivuliaan, mutta sinänsä vaarattoman tuntemuksen. Suonenveto voi tapahtua myös kesken urheilusuorituksen. Esimerkiksi uidessa lihaskramppi voi aiheuttaa vakavankin vaaratilanteen. Suonenvetoa esiintyy myös pitkälle edenneen munuaissairauden, suonikohjujen ja raskauden yhteydessä. Nivelreumaa sairastavilla siklosporiinihoidon yhteydessä esiintyy magnesiumin puutetta, mihin liittyen voi öisin esiintyä vaikeaa suonenvetoa.

Kramppeja voi hoitaa venyttämällä jännittynyttä lihasta passiivisesti, rauhallisesti ja pitkäkestoisesti. Kramppaavaa aluetta voi myös hieroa kevyesti.

Riittävä nesteytys eli veden juonti ja ennen nukkmumaan menoa otettu magnesium ehkäisee yöllisiä suonenvetoja. Reseptivapaista magnesium-, B1-vitamiini- ja kalsiumlisäravinteista voi olla apua. Paljasjalkakävely aktivoi alaraajojen lihaspumppuja vilkastuttaen verenkiertoa ja siten pienentää lihaskramppien todennäköisyyttä. Alaraajojen verenkierron vilkastuttamista kannattaa kokeilla illalla ennen nukkumaanmenoa esimerkiksi tekemällä varpaille nousuja reippaassa tahdissa 30-50 kertaa. Jotkut ovat saaneet helpotusta säärystinten tai lämpimien yösukkien käytöstä. Tupakoinnin lopettaminen parantaa ääreisverenkiertoa, mikä voi pienentää suonenvetotaipumusta. Jos edellä kuvatut konstit eivät auta, kannattaa vaivasta keskustella lääkärin kanssa.

Magnesium on ihmisille ja eläimille välttämätön kivennäisaine. Sen puute on liitetty mm. lihaskramppien esiintymiseen ja se vaikuttaa mahdollisesti myös aivotoimintaan. Magnesiumin lähteitä ovat mm. täysjyvävilja, pähkinät, kasvikset, kala ja liha. Magnesiumia pitäisi ilmeisesti saada ravinnon mukana 600 mg/vrk, mutta viranomaissuositus on vain 300-450 mg/vrk. Magnesiumista ei yleensä aiheudu minkäänlaisia sivuvaikutuksia, mutta isommat päiväannokset voivat saada aikaan löysän vatsan. Magnesium alkaa imeytyä tunnin kuluessa sen nauttimisesta ja imeytyminen jatkuu noin 8 tuntia. Kun magnesiumin saanti on 300–350 mg päivässä, imeytyy 25–50 % ruuan magnesiumista vereen, ellei elimistössä vallitse puutostilaa. Duodecimin sivuilta löytyy katsaus magnesiumin muistakin vaikutuksista.

Hikoilun mukana poistuvia suoloja voi korvata esimerkiksi cashewpähkinöillä luonnonmukaisemmin kuin apteekkivalmisteilla. Cashewpähkinöitä tuottava munuaispuu on kotoisin Amazon-joen alueelta, mutta sitä istutettiin jo 1500-luvulla Intiaan ja myöhemmin Itä-Afrikkaan. Kaikista pähkinöistä cashewpähkinässä on vähiten rasvaa ja eniten hiilihydraatteja.100 grammassa cashewpähkinöitä on magnesiumia 260 mg, kalsiumia 45 mg ja lisäksi mm. rautaa, sinkkiä ja seleeniä. Tarkempi katsaus cashewpähkinän ravintotekijöihin löytyy täältä.

Lisätietoja suonenvedosta: Saarikoski, R., Stolt, M. & Liukkonen, I. (2010) Terveet jalat. 3. uudistettu Painos, Helsinki, Durodecim.