Pyhä Jaakko

Galilealainen Pyhä Jaakko (esp. Santiago el Mayor tai Jakobo, engl. Saint James the Greater, ransk. Saint-Jacques) oli yksi Jeesuksen kahdestatoista opetuslapsesta ja evankelista Johanneksen veli. Häntä kutsutaan myös Jaakob vanhemmaksi erotukseksi Jeesuksen veljestä ja Jaakob nuoremmasta. Ohessa Dürerin näkemys Pyhästä Jaakosta (1516).

Perimätiedon mukaan Pyhä Jaakko olisi tehnyt lähetysmatkan Hispaniaan eli nykyisen Espanjan ja Portugalin alueelle Jeesuksen opetuksia levittäen. Hispaniasta palattuaan Pyhä Jaakko kuoli marttyyrikuoleman ensimmäisenä Jeesuksen opetuslapsista vuonna 44. Hänen kaulansa katkaistiin Herodes Agrippan - Herodes Suuren pojanpojan - käskystä. Vasemmalla Mantegnan maalaus "Decapitation of St. James" (1454). Kahdestatoista apostolista vain Pyhän Jaakon marttyyrikuolema mainitaan uudessa testamentissa (Apostolien teot). 300-luvulla Konstantinus Suuren äiti Keisarinna Helena rakennutti oletetulle mestauspaikalle Jaakobin kirkon, minne Pyhän Jaakon jäännökset sijoitettiin.

Islamin vallan levitessä Lähi-idässä 600-luvulla pyhäinjäännökset kuljetettiin (erään tarinan mukaan) Juudeasta turvaan Siinaille tai Egyptiin ja myöhemmin edelleen laivalla jonnekin eteläiseen Hispaniaan. Kun maurit aloittivat Iberian niemimaan valloituksen vuonna 711 reliikit siirrettiin pohjoisemmaksi Galician Iria Flaviaan eli paikkaan, missä Pyhän Jaakon kerrotaan ensimmäisen kerran nousseen maihin lähetysmatkallaan. Toisen legendan mukaan apostolin jäännökset seilasivat enkelin johdattamalla veneellä Iria Flaviaan. Kun venho karahti rantaan se muuttui kiveksi, jonka kappaleita on edelleen nähtävillä.

Edelleen kerrotaan, että 800-luvun alussa muuan erakko Pelagius havaitsi oudon tähdenlennon useana yönä Libradónin vuorella. Ilmiöstä kiinnostunut Iria Flavian piispa Teodomiro antoi kaivaa kyseisestä paikasta, mistä paljastuikin vanha hautakammio. Piispa julisti, että kyseessä oli apostoli Jaakobin hauta. Maurien hyökkäyksen edetessä Pyhän Jaakon luut siirrettiin vielä kerran turvaan ja haudattiin paikkaan, missä sijaitsee nykyisin Santiago de Compostelan kaupunki. 1000-luvulla haudan paikalle ryhdyttiin rakentamaan katedraalia, jonka pääalttarin alapuolisessa kryptassa kerrotaan säilytettävän Pyhän Jaakon sekä hänen kahden oppilaansa Pyhän Theodoruksen ja Pyhän Athanasiuksen reliikkejä.

Pyhän Jaakon oletetusta hautapaikasta kehkeytyi keskiajalla huomattava pyhiinvaelluskohde Rooman ja Jerusalemin rinnalle. Pyhän Jaakon legenda oli alkanut elää omaa elämäänsä. Miljoonat pyhiinvaeltajat taivalsivat Espanjaan hiljalleen vakiintuvia reittejä. Esimerkiksi Burgosissa toimi peräti 35 pyhiinvaeltajien käyttöön varattua albergueta ja se tunnettiin 1100-luvulla Euroopan vieraanvaraisimpana kaupunkina. Jopa pienessä Carrión de los Condesissa matkailijoita palveli 12 kirkkoa ja yhtä monta majataloa.

Reconquistan eli niiden vuosisatojen aikana (noin 700-1500), jolloin kristityt hätistelivät maureja takaisin afrikkaan espanjalaiset kajauttelivat yhtenä sotahuutonaan "Santiago de Compostela!". Pyhä Jaakko oli reconquistan suojeluspyhimys. Vuonna 844 käydyssä Clavijon taistelussa Pyhä Jaakko karautti ratsullaan pilvistä auttamaan kuningas Ramiro ensimmäistä ja ratkaisi voiton espanjalaisille. Reconquistan aikaan Pyhä Jaakko tunnettiin myös nimellä Santiago Matamoros eli Pyhä Jaakko Maurien Teurastaja. Alla Giaquinton näkemys Clavijon taistelusta.

1100-luvun lopulla perustettiin Pyhän Jaakon ritarikunta (santiaguistat), joskaan sen toimintaa ei johdettu Santiago de Compostelasta käsin. Pyhän Jaakon ritarikunnan tunnuksena oli Jaakonristi (alla), yksi kaikkien aikojen suosituimmista kristillisistä symboleista. Valkoinen tausta kuvastaa puhtautta ja punainen risti kristittyjen verta.

Pyhän Jaakon muistopäivä on katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa 25. heinäkuuta. Pyhänä vuotena kyseinen päivä sattuu sunnuntaille. Samana päivänä on Suomessakin Jaakobin ja Jaakon nimipäivä. Vanhan sanonnan mukaan Jaakonpäivänä Jaakko heittää kylmän kiven veteen, minkä jälkeen uimavesien on uskottu alkavan kylmenemään. Sanonta kuitenkin perustuu vanhan juliaanisen kalenterin mukaiseen ajanlaskuun, josta Suomessa luovuttiin jo 1700-luvulla. Tuolloin jaakonpäivää juhlittiin 11 päivää myöhemmin eli elokuun viidennen päivän paikkeilla.

Katso myös Pyhän Jaakon simpukka

Lisätietoja mm. Kari Selen: Simpukan tähden - vaellus Santiago de Compostelaan. Edita 2006.

Pyhän Jaakon simpukka

Espanjan läntisimmän itsehallintoalueen, Galician, rannikkovesissä elävä kampasimpukka (esp. vieiras, engl. scallop) on vuosisatojen ajan ollut Santiago de Compostelaan johtavan Jaakontien tunnus. Nykyisin simpukkasymbolia käytetä reitin merkitsemiseen ja matkamuistona.

Eläinkunnan tieteellisessä luokittelussa kampasimpukat (Pectinidae) kuuluvat pääjaksoltaan nilviäisiin (Mollusca) ja luokaltaan simpukoihin (Bivalvia). Kampasimpukoita tunnetaan yli 350 lajia.

Kampasimpukka kuuluu Galicialaisen keittiön antimiin. Simpukasta popsitaan valkoinen liha ja korallinvärinen mätirauhanen. Kampasimpukat tarjoillaan kypsennettynä kuoressaan, toisinaan myös vartaassa tai kylmänä salaatissa.

Kampasimpukan kookkaan kuoren toinen puoli on litteä ja toinen kovera. Kovera puolisko oli keskiajan pyhiinvaeltajille paitsi Jaakontien tunnus, myös käytännöllinen vaellusvaruste. Sillä saattoi ammentaa vettä lähteestä ja se toimi tarvittaessa myös lautasena. Lisäksi se toimi todisteena pyhiinvaelluksen suorittamisesta maailman äärimmäiselle rajalle, jollaiseksi Espanjan länsirannikko kauan miellettiin.

Simpukkasymbolin alkuperästä kerrotaan erilaisia tarinoita. Kun Pyhä Jaakko kuoli vuonna 44 jKr, hänen tomumajansa kuljetettiin laivalla Iberian niemimaalle, missä hän oli aikaisemmin levittänyt Jeesuksen opetuksia. Laiva joutui kuitenkin myrskyn riepottelemaksi ja upposi. Erään version mukaan Pyhän Jaakon ruumis huuhtoutui mereen rantautuen myöhemmin vahingoittumattomana, mutta simpukoiden peitossa.

Toisen version mukaan mestatun Pyhän Jaakon maalliset jäännökset kuljetettiin Hispaniaan laivalla, jossa ei ollut miehistöä. Rannalla - paikassa, jota laiva lähestyi - juhlittiin häitä. Morsiota selässään kantanut polle pillastui ja nelisti päätä pahkaa mereen. Ihmeellisesti juhlakalu kuitenkin ratsasti pian takaisin maalle, mutta aivan simpukoiden peitossa. Kummankin tarinan mukaan Pyhän Jaakon kalmo haudattiin lopulta paikkaan, missä tänä päivänä on Santiago de Compostelan kaupunki.

Kampasimpukan poimullinen ja viuhkamainen muoto on nähty myös vertauskuvana niille useille eri pyhiinvaellusreiteille, jotka kaikki johtavat Santiago de Compostelaan.

Liukkonen ja Saarikoski - Terveet jalat

Terveet jalat sisältää runsaasti käytännöllisiä ohjeita kenkien ja sukkien valinnasta, lomajalkojen hoi­dosta, lentosukkien käytöstä, jalkavoimistelusta, hikoilevista jaloista, lievien jalkaongelmien omahoidosta sekä erityisjalkineista ja erilaisten pohjallisten käyttömahdollisuuksista. Kirjassa käsitellään monipuolisesti lasten, työikäisten ja vanhusten jalkaterveyttä sekä diabetekseen, verenkiertohäiriöihin ja nivelreumaan liittyviä jalkaongelmia. Kirjoittajat Irmeli Liukkonen ja Riitta Saarikoski ovat tunnettuja ja arvostettuja jalkaterveyden asiantuntijoita. Irmeli Liukkonen ja Riitta Saarikoski: Terveet jalat. Kustannus oy Duodecim, 2008.

Huom! Terveet jalat -kirjasta on ilmestynyt 3. uudistettu painos 2010, jossa kerrotaan mm. myös avojaloin kävelystä ja kevytjalkineista.

Stevenson - Kävelyretkistä

Stevensonille patikointi on ennen kaikkea matka sisään päin, erilaisiin mielentiloihin, tuntemuksiin ja ajatuksiin. Kävelyretkelle kannattaakin laittautua yksin, sillä siitä seuraa ihmeellinen vapauden tunne. Yksin kulkija voi omin päin päättää vauhdista, lepotauoista, eväistä... kaikesta! Tasainen askellus on paras, sillä se ei vaadi keskittymistä, vaan antaa ajatuksen liitää vapaasti.

"Kaikista ihmisen mielialoista tielle lähdön tunnelma lienee parhain."

Kiireetön, erittelevä tarkkailija saa maisemasta eniten irti. Korkean kukkulan huipulle kiipeäminen ei välttämättä ole sen hedelmällisempää kuin viljelysmaita halkovan tien yksitoikkoisesti samankaltaisina toistuvat värien ja muotojen yhdistelmät. Antoisimpia ovat polut ja pienet tiet, joilla on omat persoonallisuutensa, vapaina tieinsinöörin korrekteista suorista tehokkaista linjoista, mutta tulvillaan miellyttävää oikullisuutta. Mikä on synnyttänyt tuon tienmutkan tai pientareen joutomaan ailahtelevuuden? Luonnonpoluilla mikään systemaattinen peräkkäisyys ja jatkumo ei vaadi kulkijan huomiota, on kuin olisi hetkeksi vapautunut syyn ja seurauksen rautaisesta määräysvallasta.

"...jokaisessa yksityiskohdassa näkyy siivon ja sopusointuisen kauneuden hiljainen henki, niin että voimme kaikessa rauhassa ottaa vastaan jokaisen pienen piirteen ja antaa niiden yksissä tuumin soittaa mielessämme maiseman hillittyä sävelmää."

Karun ja mielenkiinnottoman maiseman tarkastelu herkistää näkemään kauneutta sielläkin missä sitä ei yleensä huomaa. Muistot, odotukset ja mielialat vaikuttavat siihen millaisena seutu katselijalle näyttäytyy. Tarkkailija kuuluu yhtälön muuttujiin siinä missä tarkkailtavakin. Ripaus mielikuvitusta ja eloton maa muuttuu romanttiseksi seikkailujen tyyssijaksi...

Kustantaja esittelee kirjan seuraavasti: Skotlantilainen romaanin klassikko Robert Louis Stevenson (1850-1894) oli myös mainio esseisti. Kirjan kolme esseetä luotaavat kävelemisen filosofiaa ja maisemaestetiikkaa polveillen parhaaseen brittityyliin moniin suuntiin ja tiineesti – oli sitten kyse piipunpoltosta, kontemplaatiosta tai kulttuurihistoriasta kaikessa laajuudessaan.

”Ei voi aavistaa, miten loppumattoman pitkään jatkuu suvipäivä, jos sillä ei ole muuta mittaa kuin nälkä eikä muuta päätepistettä kuin uneliaisuus”

Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän leppeän valohämyisen illan paras palkinto.

Frómista-Ponferrada 1.-11.3.2009

Ensimmäinen camino, jossa varusteet, kunto ja muu valmistautuminen onnistuivat ilman suurempia sähläyksiä. Älysin jopa varata hostellit etukäteen ja riittävästi aikaa vieraissa paikoissa suunnistamiseen :-)

Santiagon tielle matkustin Stanstedin kautta, missä täytyi viettää yksi yö Days Inn -hotellissa lentoyhteyksien yhteensopimattomuuden takia. Stanstedista 2.3. lento Santanderiin, missä yöpyminen kodikkaassa Hospedaje Magallanes -hostellissa. Seuraavana päivänä iltapäivän junalla Santanderista Frómistaan, missä majoittuminen albergueen aivan San Martin -kirkon vieressä.

1. kävelypäivä 4.3. Frómistasta raskas ja märkä taival räntäsateessa Calzadilla de la Cuezaan, missä albergue onneksi lämmitetty. Iltapäivällä kohtasin Kanadan ranskalaisen, piippua pössyttelevän extreme-vaeltajan, joka ei halunnut maksaa yöpymisistä edes albergueiden muutamaa euroa, vaan nukkui mieluummin pankkiautomaattien kopeissa tai taivasalla. Jälkikäteen ajatellen vajaan 40 km kävely ensimmäisenä vaelluspäivänä ei ollut kovinkaan järkevä temppu, mutta paikat kestivät :-)

2. kävelypäivä 5.3. Calzadilla de la Cuezasta reitti jatkui länttä kohti helppokulkuisena, mutta räntää vihmoi entistä tiuhemmin. Vyölaukku osoittautui kehnoksi varusteeksi. Se ei mahtunut sadetakin alle ja kastui osittain. Ajatus oli majoittua Sahagúnissa, mutta mikään albergue ei ollut auki, joten jatkoin kävelyä kohti Calzada del Cotoa kohti, missä opaskirjasen mukaan olisi avoin albergue. Räntäsade yltyi koko ajan ja matkan pituus alkoi tuntua jaloissa. Calzadassa takana oli 27 km ja majapaikka veti mielen mustaksi. Parakkimainen rakennus oli kylmä ja kostea, patjat likaisia. Päätin paikalle osuneen saksalaisen pariskunnan kanssa hurauttaa taksilla pienen matkan eteenpäin paremman majapaikan toivossa ja päädyin El Burgo Raneroon.

3. kävelypäivä 6.3. El Burgo Ranerosta jatkoin seuraavana aamuna bussilla Mansilla de las Mulasiin, missä otin taas jalat alleni. Edellisten päivien jälkeen 18 km matka Leóniin tuntui mukavan kevyeltä, etenkin kun sää alkoi muuttua keväiseksi. Ennen Leónia liityin pieneen seurueeseen, joka koostui kahdesta espanjalaista nuorukaisesta sekä korealaisesta ja kanadalaisesta naisesta. Ennen Leónia kadotimme reittimerkit ja jouduimme kävelemään vilkkaasti liikennöityjen teiden, risteysalueiden ja liittymien poikki. Onneksi espanjalaisilla näytti olevan käsitys oikeasta suunnasta. Leónissa majoittuminen nunnien hallinnoimaan Santa Maria de Carbajalin albergueen.

4. kävelypäivä 7.3. Seitsemisen kilometriä Leónin jälkeen, Virgen del Caminon kohdalla, reitti jakautuu kahtaalle. Perinteinen reitti seurailee vilkkaasti liikennöityä tietä, jonka melua ja vaaroja välttääkseni valitsin toisen, hieman pitemmän vaihtoehdon ja jouduin samalla eroon eilisestä seurueesta, jotka valitsivat perinteisen reitin. Omassa rauhassani saatoin taas paremmin omistautua äänikirjojen kuunteluun. Edellisen päivän aikana alkanut muutos säätyypissä voimistui ja ajoittain aurinko paistoi jo lämpimästi. Mitä parhain kävelysää! Yövyin Villar de Mazarifessa 20 km kävelyn jälkeen.

5. kävelypäivä 8.3. Jälleen mahdollisuus valita maantietä seurailevan reitin ja rauhallisemman, mutta pitemmän reitin välillä. Päädyin taas pitemmälle reitille. Aurinko porotti jo välillä niin kuumasti, että aloin pelätä repussa kantamieni meetvurstien pilaantuvan ja nahkani kärventyvän. Majoituin Astorgaan 30 km taivalluksen jälkeen. Illemmalla samaan albergueen ilmaantuivat myös toissapäiväiset espanjalaiset yhdessä korealaisen kanssa. Kanadalainen oli jatkanut seikkailuaan suuntaamalla Leónista Pohjois-Afrikkaan. 

6. kävelypäivä 9.3. Caminon reitti kulkee idästä länteen, joten aurinko porottaa suurimman osan ajasta vasemmalta. Olin varustautunut auringonpaahdetta vastaan huivilla, jonka nyt asettelin lippalakkini alle niin, että se suojasi niskaa. Oli aivan liian kuumaa kulkea takki päällä, eikä repusta löytynyt sopivan ohutta pitkähihaista paitaa käsivarsien suojaksi. Aurinkovoidettakaan en halunnut enää ostaa, sillä tämä olisi caminon toiseksi viimeinen kävelypäivä. Päädyin kulkemaan hieman hankalassa asennossa pitääkseni vasemman käsivarren varjossa. Korealaisella oli ongelmia jalkojensa kanssa. Pienikokoinen nainen painoi alle 50 kg, mutta reppu oli omaani isompi. Sinnikäs aasialainen opiskeli iltaisin espanjaa kirjoista, joita keräsi reppuunsa kirjakaupoista. Espanjalaiset ja korealainen jäivät yöksi Santa Catalina de Somozaan. Itse jatkoin vielä Foncebadoniin. Päivällä mittaa 28 km.

7. kävelypäivä 10.3. Varhainen herätys. Ponferradaan johtaa Foncebadonista vuorten yli vain yksi tie, jolta ei voi eksyä. Varsinainen pyhiinvaellusreitti seurailee tieuraa maastossa. Päätin kulkea asfalttitietä pitkin, sillä kaksi ensimmäistä tuntia jouduin kävelemään pimeässä. Jossain vaiheessa aamuyötä ohitin koko caminon korkeimman kohdan ja rautaristin, jonka juurelle moni pyhiinvaeltaja on kantanut kiven kotimaastaan. Alkoi pitkä ja ajoittain jyrkkäkin laskeutuminen kohti Ponferradaa. Jalkoihin kohdistuva rasitus muuttui kertaheitolla aivan toisenlaiseksi kuin aikaisempina päivinä ja pian sääriä alkoi särkeä. Noin 20 km taivalluksen jälkeen ne olivat kuin tulessa. Olin yrittänyt laskeutua laaksoon liian nopeasti. Kävely ei enää onnistunut, joten viimeiset 8 km hurautin taksilla ennättääkseni Santiago de Compostelan bussiin.

Yhteensä seitsemänä kävelypäivänä tuli käveltyä noin 183 km eli keskimäärin 26 km päivävässä. Tällainen etenemisvauhti tuntui sopivalta vaikkapa koko caminon taivaltamistakin ajatellen. Jos jonakin päivänä on kuljettava pitkä matka, kannattaa seuraava päivä ottaa kevyemmin. Rasitusvammat ovat salakavalia, jaloille on annettava mahdollisuus levätä välillä. Seitsemännen kävelypäivän sääriongelma aiheutui liian nopeasta aikataulusta, kävelyalustan muuttumisesta polusta asfaltiksi ja kulkusuunnan muuttumisesta tasaisesta tai loivasta noususta jyrkäksi alamäeksi. Vaiva parani levolla parissa viikossa eikä ole uusiutunut.