Valmistautuessamme viime kevään pyhiinvaellukselle Astorgasta Santiago de Compostelaan tulimme lukeneeksi aika tavalla matkakertomuksia ja -kuvauksia jotka käsittelivät tuota Ranskalaista tietä, joka siis nimestään huolimatta kulkee koko matkan Espanjan puolella. Carl Jakob Gardbergin kirja ”Santiago de Compostela. Matka apostoli Jaakobin haudalle” herätti mielenkiinnon myös Le Puy:stä alkavaa ja Santiago de Compostelaan päättyvää Via Podiensis -reittiä kohtaan. Ajattelin jo silloin, että jos joskus lähden uudelle matkalle, haluan aloittaa sen nimenomaan Le Puy:stä.
Alussa näytti siltä, että lähden matkalle yksin, tai ainakin ilman Soilin seuraa, mutta iloksemme huomasimme kohta olevamme lähdössä yhdessä! Tähän päätökseen on vaikuttanut ennen kaikkea se, että poiketen Espanjan puolella olevasta käytännöstä, jossa majoitusta ei refugioista voi varata etukäteen, Ranskassa se on suositeltavaa, ellei jopa pakollista. Tällä asialla on sikäli merkitystä, että vaikka se toisaalta sitoo aikatauluihin, se samalla vapauttaa ”kilpajuoksusta” yöpaikkoihin ja epävarmuudesta niiden saamisesta. Näin vaelluspäivälle saadaan paljon lisää aikaa ja ei tarvitse miettiä sitä, mihin päänsä illalla kallistaa. Meille on tärkeää, että kettujen ja lintujen lisäksi myös ihmisen poika ja tytär tietävät tulevan yösijansa! Viime keväänä emme tosin jääneet kuin kerran ilman majapaikkaa refugiossa ja silloinkin varamajoitus löytyi viereisen ravintolan takahuoneesta.
Aktiivinen valmistautuminen kesti runsaat puoli vuotta. Ensin tehtiin päätös matkalle lähtemisestä ja sitten ryhdyttiin hankkimaan kuntoa ja varusteita. Kävelimme päivittäin 5-30 kilometrin lenkkejä ja tunsimme olevamme hyvässä kunnossa. Varustepuolella uusittiin niin kengät kuin reputkin. Viime kevään lainarinkat saivat väistyä tosi keveiden (alle kilo/kpl) Osprey -reppujen tieltä. Näin saimme kaksi asiaa: yli kilon säästö pelkän repun painon kohdalla, joka puolestaan merkitsee sitä, että ne saadaan käsimatkatavaroina lennoille. Reppuihin hankittiin lisäksi integroidut kahden litran juomasysteemit. Näiden avulla voimme nauttia nestettä kulkiessamme juomaputkien kautta. Reput olivat käytössä ja pakattuina koko harjoitusjakson ajan ja ovat todella hyvin istuvat ja huomaamattomat matkakumppanit.
Jalkinepuolella vaihdoimme myös kenkiä. Merkki on edelleen Salomon, mutta tyypiksi valitsimme Retki -lehden testivoittajat, XA pro 3D Ultra:t (huh, huh mikä nimi). Kengät ovat mukavan tuntuiset ja hyvin sisään ajetut. Lisäksi kiinnitimme aika tavalla huomiota siihen, että emme ottaisi mitään tarpeetonta mukaamme. Syy on erittäin yksinkertainen: pakkaus ei saa painaa yli 8 kiloa, jotta sen saa käsimatkatavaraksi. Joitakin hankintoja teemme tästä syystä vasta perillä Le Puy:ssä. Niihin kuuluu mm. kävelysauvat, teräaseet jne.
Matkan on tarkoitus alkaa 28.3. jolloin pirssi hakee meidät klo 6 kotoa. Lento Pariisiin lähtee 8.30, sieltä sitten toinen lento Lyoniin iltapäivällä. Lyonissa nousemme junaan joka vie meidät perille Le Puy:hin. Majoittaudumme B&B -paikkaan aivan kaupungin keskustassa. Aamulla olisi tarkoitus osallistua katedraalissa klo 7 järjestettävään messuun, jonka yhteydessä pyhiinvaellukselle lähtevät siunataan ja saamme myös aloitusleimat pyhiinvaelluspasseihimme. Teemme tarvittavat hankinnat ja lähdemme puoliltapäivin ensimmäiselle taipaleelle (noin 17 kilometriä).
Teimme matkavalmistelut huolella. Lähtöpäätöksen synnyttyä puhuimme asiasta varmasti päivittäin ja vierailimme netin avulla eri sivustoilla ottaen asioista niin hyvin selvää kuin se on mahdollista. Erityisen haasteenhan meille muodostaa lähes täydellisyyttä hipova kielitaidottomuus. Me emme usko sen olevan este, hidaste se varmasti on! Ikävintä on se, että pyhiinvaelluksen yksi ulottuvuus, kommunikointi muiden vaeltajien kanssa jää vajaaksi. Uskomme kuitenkin, että iloisella mielellä ja hurtilla huumorilla selviämme ja saamme itsemme tarpeellisesti ilmaistua. Kaksi ystäväämme, Ranskassa asuva Jinny ja Suomessa asuva Niina ovat meitä auttaneet ja saimme heiltä luvan ottaa yhteyttä puhelimitse, jos tarvetta ilmaantuu. Kiitos tästä!
Via Podiensis on osa ranskalaista GR -polkuverkostoa, polun numero on GR65. Valmistautumista varjosti Soilin 98-vuotiaan äidin vointi. Teimme päätöksen, että Soili palaa tarpeen tullen kotimaahan kesken matkan. Kaikkia mahdollisuuksia on turhaa ja mahdotontakin varmistella.
Mukanamme tulee olemaan Päivän Tunnussana ja siinä on lähtöpäivämme tekstinä seuraavat sanat: ”Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet.” (Jes. 35:3) ja ”Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.” (Fil. 3:14). Uskomme, että meitäkin vahvistetaan ja voimistetaan tarpeen mukaan. Juoksua pyrimme välttämään, mutta maaliin toivomme silti pääsevämme!
Vaellus Ranskan Le Puy:stä Espanjan Pamplonaan
 |
Matka alkoi katedraalin portailta ja
edessä oli 810 kilometriä...
|
Huomaan, että olen samanlaisessa tilanteessa kuin missä olin nuorisotyössä toimiessani monen monta kertaa: Kun valmistelimme rippikoululeiriläisiä kotiinpaluuseen annoimme heille seuraavasisältöisen ohjeen: ”Kun vanhempanne ja kaverinne kysyvät teiltä leiristä on tärkeää, että kerrotte heille oletteko tyytyväisiä vai ette. Sitten on tärkeää, että vastaatte heidän kysymyksiinne. Älkää kuitenkaan pettykö, jos he eivät innostu teidän innostanne. Leiri oli teille pitkä prosessi ja vain siihen osallistuneet voivat ymmärtää ja käsittää sen mitä tapahtui ja mitä olette tunteneet ja kokeneet”.
Näinhän se juuri menee.
Jotakin haluan kuitenkin yrittää.
 |
Alkumatkasta maisemat olivat
karuja, mutta vaihtelevia
|
Kolmas vaihe alkoi Saint Jean Pied de Portista ja käsitti Pyreneiden ylityksen, laskeutumisen ja saapumisen Pamplonaan, pituudeltaan noin sata kilometriä.
 |
| Nousu Pyreneille oli upea ja laaksoissa oleva sumu loi uskomatonta tunnelmaa |
Tästä maastosta ja reitistä voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon, mutta sitähän voi ihailla ja siihen tutustua esim. netissä.
Matkaamme voi tarkastella myös retkeilijälle tärkeiden palveluiden näkökulmasta. Miten majoitus ja ruokailut olivat tarjolla? Majataloja, eli gite:itä oli riittävästi, mutta harvemmassa kuin Espanjassa. Myöskään matkan varrella olevissa kylissä ei juuri ollut, ainakaan avoimena olevia, kahviloita tai ravintoloita. Sen sijaan useimmat majapaikat tarjosivat puolihoitomahdollisuuden eli yösijan lisäksi illallisen ja aamiaisen seuraavana aamuna. Nämä aamiaiset nyt kyllä olivat yhtä tyhjän kanssa: vaaleaa leipää, marmeladia, teetä tai kahvia. Niillä eväillä ei pitkälle pötkitä!
 |
Belgialaisia, ranskalaisia, suomalaisia....
|
Mutta illalliset! Jos ne olisivat vielä olleet tarjolla ihmisten aikaan, siis tuossa ilta viiden-kuuden maissa, olisivat ne olleet osa taivaan valtakuntaa. Kun olimme tottuneet Espanjassa viime keväänä siihen, että pyhiinvaeltajan illallinen sisältää kolme ”lautasta” joista yksi on alkukeitto/salaatti, toinen sianlihaa ja ranskalasia perunoita ja jälkiruokana kakunpala/hedelmä, niin nyt oli tahti toinen. Emme Ranskassa syöneet kahta samanlaista ruokaa, juustotarjotin kuului aina asiaan ja sen päälle tuli vielä jokin jälkkäri. Ruoka oli hyvää/erinomaista yhtä poikkeusta lukuun ottamatta, mutta sekin on selitettävissä oleva asia. Olimme silloin valinneet yöpymispaikaksemme entisen luostarin, jossa matkalaisten lisäksi oli lievästi kehitysvammaisten hoitokoti. Heidän tehtäviinsä kuului mm. keittiöpalvelu. Soppa oli ehtinyt pojilta palamaan pohjaan eikä risottokaan ollut mitenkään erinomaista, mutta niidenkin avulla nälkä siirtyi kyllä seuraavaan päivään.
 |
| Gitet olivat siistejä ja usien olimme niisssä ainoat yöpyjät |
Keskellä huonetta oli valtava pöytä, joka pursuili erilaisia tavaroita, astioita ja hedelmävateja.
Tarjottuaan oluet, emäntä lähti johdattamaan meitä makuupaikkaamme. Kuljimme läpi yhden makuuhuoneen, joka oli samanlainen kaaos kuin keittiö/olohuonekin. Pimeän varastokäytävän päässä oli ovi, jonka auettua näimme huoneessa kuusi vuodetta. Saimme valita: joko ensimmäiseen huoneeseen tai sitten tähän? Valinta oli helppo ja pian olivat vuoteet sijatut ja suihkussa käyty ja pyykit kuivamassa. Madamme ilmoitti, että ruoka olisi tarjolla 19.15 ja kun tulimme paikalle siellä oli ranskalaiset Sara, Kristan (huivimies) ja aikaisemmin näkemämme nuorimies. Pöytään käytyämme kävi ilmi, että madamme ei halunnut itseään kutsuttavan madameksi vaan hän oli Teresa.
 |
| Teresa |
Mitä tämä sitten maksoi? Se jää salaisuudeksi, sillä kun kysyimme sitä, Teresa näytti kaapin päällä olevaa purkkia ja antoi ymmärtää, että sinne voi panna mitä haluaa. Vanha ohje kuuluu: ”Anna niin paljon, että ei hävetä ja niin vähän, että ei kaduta”!
Voisi myös kertoa kohtaamistamme ihmisistä, sillä vaikka meillä ei koskaan ollut oikein toimivaa yhteistä kieltä, niin uskomattoman paljon kykenimme kommunikoimaan ja tulemaan ymmärretyiksi.
Varsinkin alkumatkasta kohtaamamme harvat kulkijat ovat jääneet mieliimme. Annoimme heille, kun nimet eivät ole vahvoja puoliamme, omia nimiä. Näin saatoimme keskustella heistä myös heidän kuulleen. Eihän me mitään ilkeyksiä oltaisi sanottu, mutta juuri tällaisessa tilanteessa, jossa puuttuu yhteinen kieli on eduksi puhua piiloilmaisuin, ettei synny turhia väärinkäsityksiä. Siis:
Punanaama, Huivimies, Kolme iloista rouvaa, Silmälasi, Hiljainen mies, Belgialaiset (isovanhemmat ja lapsenlapsi)...
”Hiljainen mies” oli seuranamme parin päivän ajan. Hän oli matkalla Le Puy:stä Santiago de Compostelaan ja hävisi pian etääntyvään tomuun meidän etanavauhtia kulkevien edestä. Nimen hän sai siitä, että emme ole koskaan kuulleet kenenkään tulevan tai lähtevän majoitustilasta niin hiljaa kuin teki tämä Hiljainen mies.
”Huivimies” puolestaan tiesi Arto Paasilinnan ja osasi lentää! Hän nimittäin oli meitä vastassa Condomissa, vaikka ei ohittanut meitä missään vaiheessa.
”Sabine” oli puolestaan viehättävä pariisitar, joka kulki välillä poikansa, välillä poikansa ja pojan kaverin ja välillä yksinään tätä matkaa.
”Silmälasi” kuului ranskalaisryhmään, jonka kanssa majoittauduimme muutamaan otteeseen samaan majataloon. Nimensä hän sai siitä, että hänellä oli hassut, keskeltä kahdeksi osaksi taittuvat silmälasit.
Mitä kirkkoihin, jumalanpalveluksiin ja hengelliseen elämään tulee, niin merkille pantavaa oli se, että pyhiinvaeltajille tarkoitettuja messuja oli aika harvassa. Osittain pääsisäinen varmaankin sekoitti vielä tätä tarjontaa, mutta noin yleisenä havaintona kuitenkin.
 |
| 29.3.2011 Le Puy:n piispa lähetti kulkijat matkalle |
 |
Tämä pappi pesee joka ilta ennen
messua kulkijoiden jalat!
|
Tärkein anti ja kokemus, mutta vaikeimmin avattavissa oleva on tietenkin se, mitä meissä tapahtui tai mitä sisällämme liikkui. Ensinäkin totean, yhteisenä kokemuksenamme, että meillä oli harvinaisen mukavaa matkaseuraa: matkassa olivat entinen poika- ja tyttöystävä. Toinen perusasia, ei sekään itsestäänselvyys, oli se, että molemmat olimme lähtöömme tyytyväisiä. Soilihan oli aluksi hieman empinyt lähtöään, mutta totesi heti alkumatkasta olleensa hullu, jos ei olisi mukaan tullut (huomaamatta runo!).
Kulkiessamme emme hirveästi jutelleet, molemmat teimme omaa matkaamme ja ajattelimme omia ajatuksiamme. Liki täydellinen tietämättömyys maailmantapahtumista, keskitti ajatukset omaan elämään ja sen tapahtumiin. Tämä vaikutti myös unimaailmaan. Näimme aika erikoisia unia! Eipä niitäkään voi oikein jakaa, mutta jotakin terapeuttista niissä kuitenkin oli. En voi sanoa, että olisin saanut ohittamattomia ideoita tai nähnyt suuria visioita, mutta en kohdannut myöskään ajatuksissani mitään pelottavaa tai ahdistavaa. Puhdistavaa kylläkin!
Sitten lopuksi vielä tylsääkin tylsempi näkökulma: Mitä maksaa? Ranska on selvästi kalliimpi (myös laadukkaampi) vaellusmaa kuin Espanja. Aluksi kaavailemamme laskutapa, 1 euro/kilometri/henkilö, ei riittänyt, mutta jokainen kulutettu euro oli sen arvoinen!
Kiitos, että olette olleet mukanamme. Tiedämme ja tunnemme, että puolestamme on paljon rukoiltu ja meitä ajateltu.
Sen tien kulkijat Soili ja Heikki
Lisätietoja: panda.pietila(at)luukku.com
