Ikenouchi-Sugita ja kumppanit (2013) tutkivat kävelyn ja mielenterveyden yhteyttä 606 koehenkilön aineistolla, joka jaettiin kuntoilijoihin (n=151) ja ei-kuntoilijoihin (n=455). Kuntoilijaryhmään sisällytettiin henkilöt, jotka harrastivat jotain liikuntamuotoa vähintään 20 minuutin ajan kahdesti viikossa. Kokeen aikana koehenkilöt käyttivät askelmittaria päivittäisen askelmääränsä mittaamiseen. Kuntoiluryhmäläiset ottivat päivittäin keskimäärin noin 12 500 askelta ja ei-kuntoiluryhmäläiset noin 10 600 askelta; kummassakin ryhmässä miehet (n=508) kävelivät hieman enemmän kuin naiset (n=98). Kuntoilijoiden itsearvioidut masentuneisuusoireet (SDS) ja sosiaalisen adaptaation laatu (SASS) eivät mainittavasti muuttuneet intervention seurauksena. Sen sijaan ei-kuntoilijat – ne kokeeseen osallistuneet, jotka olivat aikaisemmin jääneet vaille säännölliseen fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä etuja – hyötyivät kävelyn lisääntymisestä merkittävästi. Heidän masentuneisuusoireensa helpottivat ja sosiaalinen aktiivisuutensa lisääntyi tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Kaikki tutkimuksen osallistujat haastateltiin (DSM) mielenterveysongelmien poissulkemiseksi ja yhtään mielenterveysongelmista kärsivää ei löydetty. Tämä vaikuttaa jokseenkin erikoiselta, sillä esimerkiksi suomalaisista joka viidennen arvioidaan sairastavan jotain mielenterveyden häiriötä (Huttunen 2017). Jos mielenterveysongelmat ovat Japanissa yhtä yleisiä kuin Suomessa, 606 koehenkilön joukosta olisi pitänyt löytyä yli sata mielenterveyden häiriötä sairastavaa henkilöä.
Lähteet
- Ikenouchi-Sugita A, Yoshimura R, Sugita K, Hori H, Yamada K, Sakaue M & Nakamura J (2013) The effects of a walking intervention on depressive feelings and social adaptation in healthy workers. Journal of UOEH, Vol. 35(1): 1–8.
- Huttunen M (2017) Mielenterveyden häiriöt. Duodecim Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim 24.9.2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti