Jalkaterän tehtävät

Kuva: Lennart Nacke

Ihmisen luustossa on 206 luuta ja näistä 26 löytyy jalkaterän alueelta. Luiden lisäksi jalkaterästä löytyy 55 niveltä, 107 nivelsidettä ja 31 lihasta. Voidaankin sanoa, että kyseessä on aika monimutkainen mutta hyvin huollettuna ja sopivasti rasitettuna varsin toimiva paketti. Tämän juttusarjan tarkoituksena on käsitellä hiukan niitä tilanteita, joissa jokin osa tuosta ikiaikaisesta biomekaanisesta koneesta alkaa vihoitella. Eli luvassa on vianmääritystä ja huolto-ohjeita, mutta aloitetaanpa jalkaterän tehtävillä.

Mukautuu alustoihin
Jalkaterän rakenne sallii sen liikkumisen ja joustamisen useisiin suuntiin yhtäaikaisesti ja näin mahdollistaa sen, että ihminen voi liikkua epätasaisilla alustoilla ilman että alaraajojen muut toiminnot häiriintyvät.

Vaimentaa iskuja
Jalkaterässä on selvästi enemmän “iskunvaimentimia” kuin missään muualla ihmisen kehossa. Näitä ovat joustopronaatio, jalkapohjan jännekalvo, kantapään ja päkiän rasvapatjat sekä jalustimen muotoinen kannatinsilmukka jalkapohjan keskellä, jonka muodostavat takimmainen säärilihas ja pitkä pohjeluulihas.

Muista kehon osista iskunvaimennukseen osallistuvat sääri- ja reisiluun nivelrustot, polven nivelkierukat sekä selkärangan välilevyt. Eli jos jalkaterän joustomekanismit heikkenevät saattaa seurauksena olla ongelmia näissä pakoissa.

Toimii vipuna
Viime aikoina evoluutioteoriat ovat alkaneet osoittaa siihen suuntaan, että ihminen on luotu paitsi kävelemään myös juoksemaan pitkiä matkoja. Jälkaterässä on muutamia tätä tukevia ominaisuuksia, joista ehkäpä tärkeimmät ovat pitkä akillesjänne ja jalan holvikaari, jotka varastoivat ja vapauttavat liike-energiaa.

Mitä ihmettä tekee varpailla?
Varpaat tasapainottavat kävelyämme ja lisäksi tehostavat jalan pitoa erilaisilla alustoilla liikkuessamme. Tämän lisäksi lyhyet varpaat (lyhyet verrattuna esimerkiksi apinan varpaisiin) tehostavat nilkan ojennusta juoksuaskeleen ponnistusvaiheessa. Biologi David Carrier kutsuu varpaita vaihteistoksi ihmisen moottorissa, sillä ne mahdollistavat sekä tehokkaan kävelyn että juoksun.

Lisätietoa löytyy esimerkiksi kirjasta Terveet jalat -kirjasta.

Hiirosen ulkoilualue

Sateisten päivien jälkeen aurinko möllötti taas taivaalla ja innosti Pitkänmatkan Kävelijän uudelle retkelle. Tällä kertaa suunnistin Hiirosen ulkoilu- ja urheilualueelle (kartta), joka sijaitsee muutama kilometri Oulun keskustasta kaakkoon päin. Alueella on mm. pari jalkapallokenttää, frisbeegolfrata ja koirien agilityrata. Metsien kätköissä kulkee valaistu kuntopolku ja hiihtolatu Kaukovainiolta Iinattiin (9 km), valaistu Käpälämäen kuntopolku (2 km) ja Kaukovainion metsäpolku.

Frisbeegolfissa
käytettävä kori 

Hiirosen parkkipaikalla odotteli Tommi, joka oli lupautunut esittelemään frisbeegolfia. Perinteisestä golfista frisbeegolf eroaa siinä, että peliväline tähdätään nurmeen poratun reiän sijaan koriin. Tavoitteena on päästä rata alusta loppuun mahdollisimman vähin heitoin. Seuraava heitto lähtee siitä kohdasta, johon edellinen heitto pysähtyy. Lopputulos on kaikkien väylien tulosten summa ja pienimmän tuloksen saanut voittaa. Perinteiseen golfiin verrattuna frisbeegolf on rennompaa ja vapaamuotoisempaa puuhaa. Pukukoodia ei ole, lähes kaikki radat ovat ilmaisia ja vapaaehtoisvoimin ylläpidettyjä.

Driver eli pitkänmatkan kiekko 

Frisbeegolfissa käytettävät kiekot ovat pienempiä kuin ne frisbeet, joita lähes jokainen on heitellyt rannalla tai kesämökillä. Halkaisija on tyypillisesti 21 cm ja paino 150-180 grammaa. Frisbeegolfkiekot jakautuvat kolmeen ryhmään. ”Draiverit” saa lentämään pisimmälle. ”Putterit” on tarkoitettu tarkkaa heittämiseen lyhyille matkoille. Lähestymiskiekko on noiden kahden välimuoto. Suomessa kiekkoja valmistaa mm. Westside golf discs.

Hiirosen frisbeegolfrata

Frisbeegolfradat rakennetaan alueille, joiden vaihteleva maasto tarjoaa luonnollisia esteitä kiekon lentoradalle. Nämä esteet ovat olennainen osa peliä ja niiden kiertämiseksi on opeteltava erikoisheittoja. Hiirosen frisbeegolfradassa on 18 väylää ja se soveltuu sekä kilpapelaajille että harrastajille. Väylien pituudet vaihtelevat 69:stä 246 metriin. Rataa hoitavat oululaiset seurat Oulun Frisbeeseura ry ja BSC Disc Golf Team ry yhteistyössä. Alue on yleinen puisto, joten heittojen turvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Hiirosen frisbeegolfradan yhteydessä on pysäköintialue, mutta ei vessaa.

Pelaajat puttausetäisyydellä

Parin tunnin kokeilun perusteella frisbeegolf on yllättävän haastava laji. Pitkillä väylillä voima ja tarkkuus on saatava samaan heittoon. Pitkänmatkan Kävelijän kiekot lensivät toisinaan kohti koria, mutta yleensä jonnekin ihan muualle. Aluetta reunustava ojakin tuli tutuksi. Matkamittarissa 27 km.

Lisätietoja:
Suomen frisbeegolfradat
Frisbeegolfin kattojärjestö PDGA

Hupisaaret ja Ainolan puisto

Tuiran uimaranta

Lomatyyliin lauantain aamiainen popsittiin vasta puolilta päivin. Sitten jalat alle - vaihteeksi koko perheen voimin. Retken ensimmäinen tavoite oli Tuiran uimaranta (Koskitie 58, kartta) Oulujoen pohjoisrannalla, puolisen kilometriä Merikosken voimalaitokselta sisämaahan päin. Kuuman päivän innoittamana moni muukin oli suunnistanut vilvoittavien vetten äärelle. Talvisin Tuiran uimarannalla onnistuu myös avantouinti.

Suomen pisin kalatie

Parin tunnin tolskaamisen jälkeen matka jatkui patosillan yli Oulun kauneimpaan puistoon Hupisaarille (kartta). Hupisaariksi kutsutaan Oulujoen, keskustan ja Myllytullin väliin jäävää aluetta, joka koostuu lukuisista pienistä saarista. Lintulammet, virrat, kävelytiet, valkoiset puusillat ja rehevä kasvillisuus saniaisineen on ollut puistolle ominaista jo vuosikymmenten ajan. Hupisaarten joen puoleisella laidalla on jäänteitä tervaveneiden vetoväylästä eli möljästä, jota pitkin veneet saatiin kiskottua Merikosken kuohujen ohi. Hupisaarten koillispäädyssä on Suomen pisin kalatie.

1600- ja 1700-luvuilla Hupisaarten alueella toimi myllyjä ja sahoja. Myöhemmin siellä on valmistettu aseita, laidunnettu karjaa, kasvatettu humalaa, värjätty kankaita ja asutettu kaupungin arvovieraita. Hanna Snellmanin avaaman lastentarhan myötä alue muuttui 1800-luvulla koko kaupungin puistoksi. Alueen luonto pääsi villiintymään sotien jälkeen, kunnes 1960-luvulla padot ja sillat korjattiin. Alue sai nykyisen muotonsa koko kaupungin ulkoilu- ja virkistysalueena.

Lasaretinsaareen rakennettiin 1776 kruunun viinanpolttimo, jonka tuotanto ylsi parhaimmillaan 240 000 viinalitraan vuodessa. Myöhemmin siellä toimi maaherran virkatalo, lääninsairaala ja sotilassairaala. Nyt paikalla on mm. hotelli-ravintola Lasaretti, jolle Paistinkääntäjien veljeskunta on myöntänyt kilvet tunnustuksena maittavista murkinoista.

Kahvila Tuomenkukka

Pienempään nälkään löytyy helpotusta kahvila Kiikusta, joka sijaitsee Hupisaarten keskellä Ainolan puistossa. Kahvilan pation vieressä kasvaa Oulun paras kiipeilypuu, jonka oksien kestävyyttä koeteltiin tälläkin retkellä neljän pikkuapinan ja yhden gorillan voimin. Kun yliopiston kasvitieteellinen puutarha muutti Ainolan puistosta Linnanmaalle vuonna 1983, Ainolan puistoon jäi muutama kasvihuone ja puutarha-alue. Kahvilan edustalla on suosittu lasten leikkikenttä.

Alakööki

Hupisaarten kesäteatteri

Hupisaarten kesäteatterin katsomoon mahtuu yli 500 katsojaa. Kulttuurielämyksiä löytyy myös Pohjois-Pohjanmaan museosta, jonka perusnäyttely esittelee Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun kaupungin historiaa. Ainolan puiston länsipuolella on Oulun taidemuseo ja lapsiperheiden suosikkikohde Tietomaa.

Ainolan puistosta jatkettiin matkaa Oulun kauppatorille. Juuri kun saimme herkulliset kanakorma-annokset eteemme, teltan ulkopuolella alkoi sataa kaatamalla. Taivas kirkastui kuitenkin nopeasti ja kotimatka taitettiin kuivin jaloin.

Syylät (verruca vulgaris)

Syyliä varpaissa ja päkiässä.

Syylä (engl. wart) on papilloomaviruksen aiheuttama hyvänlaatuinen ihokasvain. Syylät ovat yleisimpiä lapsilla ja nuorilla. Useimmiten syyliä on käsissä ja jaloissa. Jalkapohjien ja kynsivallin syylät voivat olla hyvinkin kipeitä. Syylän voi saada ihokosketuksen kautta tai vaikkapa yleisten pesutilojen lattioilta. Papilloomavirus on sitkeä pirulainen, se voi elää lattioilla parikin viikkoa. Suurin osa syylistä paranee itsestään vuoden sisällä. Paras konsti syylien välttämiseksi on huolehtia ihon puhtaudesta ja terveydestä. Syylävirukselta suojautuminen onnistuu kuitenkin yhtä hyvin kuin flunssan karttaminen - se tulee, jos on tullakseen.

Syylä kantapäässä

Syylä on ihonvärinen, aluksi sileäpintainen ja hieman koholla oleva näppylä. Kasvaessaan siitä tulee kukkakaalimainen, hauras ja sienimäinen. Kuivassa ihossa on karhea, kosteassa ihossa sitkeä ja kumimainen. Syylät voivat esiintyä yksittäin tai ryhmissä. Jalkapohjan kuormitusalueilla syylä kasvaa paineen alla sisäänpäin ja sen ympärille muodostuu kovettumaa. Sisäänpäin kasvamisen vuoksi jalkapohjan syylän tunnistaminen voi joskus olla hankalaa. Jalkapohjan syylät voivat olla yksittäisiä tai levitä laajempana mattona. Kaikki syylien ja niiden hoitojen hankaluudet korostuvat jalkapohjissa. Lisäksi jalkapohjissa hoitotulokset ovat hitaimmat ja huonoimmat.

Salisyylihappolaastarilla hoidetusta
kantapään syylästä vuotanut veri
näkyy mustina pisteinä

Syylässä on hermoja ja verisuonia. Syylästä vuotanut veri näkyy pieninä mustina pisteinä. Syylän hoito voi aiheuttaa verenvuotoa. Syylä voi myös aiheuttaa tulehduksen, jolloin sen ympäristö on kuumottava, turvonnut ja kipeä. Jalkapohjasyylän ympärille muodostuu känsä. Syylädiagnoosin varmistaa, jos jalkaraspihionnan jälkeen ilmestyy pieniä, pistemäisiä verenvuotoja.

Papilloomavirus

Syylien hoito
Koska syylä on viruksen aiheuttama, siihen ei ole olemassa varsinaista lääkehoitoa. Joskus voi olla viisainta odotella kaikessa rauhassa syylän paranemista. Syylien aiheuttama kipu, niiden lukumäärä tai kiusallinen sijainti voi kuitenkin pakottaa kokeilemaan jotain hoitoa. Tulehdusvaaran vuoksi syylää ei kannata yrittää poistaa leikkaamalla. Yleisiä kotioloissa syyliin käytettäviä hoitomenetelmiä ovat:

1. Syylien lääkinnällinen hoito tarkoittaa, että pesun ja kuivauksen jälkeen syylään annostellaan tarkasti sarveistumaa sulattavaa tai syövyttävää ainetta. Hoitoainetta, esimerkiksi salisyylihappoa (ks. esim. Verruxin, Cornina), ei saa levittää terveelle iholle. Kun hoitoaine on kuivunut, se peitetään laastarilla tai ihoteipillä. Lääkkeen vaikutusta kannattaa tehostaa pehmittämällä syylää lämpimässä vedessä ja hioa sen jälkeen syylän pinta matalammaksi esimerkiksi hiekkapaperiviilalla. Hoitoa toistetaan, kunnes syylä katoaa.

2. Ilmastointiteippi lievittää kipua, estää syylän leviämistä ja näpräämistä sekä tukahduttaa syylän kasvua. Oikein käytettynä teippi voi pysyä paikallaan viikonkin. Teipin poistamisen jälkeen jalat ja kädet pestään, ja ihon annetaan kuivahtaa ennen uuden teipin kiinnittämistä.
3. Jäädyttäminen (ks. esim. Wartner) on oivallinen konsti, muttei tepsi kovin hyvin jalkapohjien syyliin.



Kevennyshuopa kipeän
kohdan ympärillä

4. Kevennyshoito tarkoittaa esim. huoparenkaan kiinnittämistä syylän ympärille. Kevennyksen paikallaan pysyminen kannattaa varmistaa lisäteipillä. Kevennys poistaa painetta. lievittää kipua ja nopeuttaa syylän työntymistä ulospäin, jolloin sitä voidaan paremmin hoitaa myös lääkinnällisesti.

Lääkäreillä ja jalkaterapeuteilla on yllä mainittujen lisäksi käytettävissään hoitomuotoja, jotka vaativat erityistä asiantuntemusta, laitteita tai aineita. Jos itsehoito ei tehoa, kannattaa ottaa yhteyttä em. asiantuntijoihin. Apua tarvitaan erityisesti, jos syylät aiheuttavat kohtuuttomasti kipua, ovat kasvojen alueella, syylää ympäröivä alue on punainen ja tulehtunut tai syylä märkii. Diabetesta sairastava ei saa itse poistaa syyliä.

Lisätietoja syylistä ja niiden hoidosta:

• Raimo Suhonen: Syylien hoito
• Liukkonen ja Saarikoski - Terveet jalat. Kustannus oy Duodecim, 2008
• Duodecim Terveyskirjasto

O.Jauhiaisen taidemuseo

K.A. Snellmanin muistomerkki

Heinäkuun pitkän tallustelun ideana oli kävellä melko lailla tasasivuista kolmiota muistuttava reitti Oulusta Haukiputaalle, sitten Kiiminkijokea seuraillen Kiiminkiin ja sieltä takaisin Ouluun. Alkumatkan mielenkiintoisin löytö oli muistolaatta ja -kirjoitus vähän ennen Kellon taajamaa. Tienposkessa on kivenjärkäle, johon Oulun mahtisuvun vesa, auditööri varatuomari, vt. pormestari Karl Arthur Snellman, ajoi ”pahki” polkupyörällä ja heitti henkensä toukokuussa 1893, vain 34 vuoden ikäisenä.

Haukiputaan ja Kiimingin
välinen seututie 848

Oivallinen pyörätie päättyi, kun tuli aika kääntyä sisämaahan päin. Haukiputaan ja Kiimingin välisellä tiellä oli sen verran liikennettä, ettei kapealla pientareella kävellessä voinut vaipua syviin mietteisiin. Ohitin jäsenkorjaajan toimipaikan, Persianlahden autopalvelun ja värikuula-ammuskelupuiston. Tuntui kuin olisin ollut kaukana kotoa. Sudenkorennot ja perhoset lepattivat niityillä. Kesätuuli työnteli pilviä laiskasti sinisellä taivaalla ja kantoi lehmänlannan hajua.

Kiiminkijoki

Kävelijän logiikalla olin päätellyt, että voisin tietä pitkin kulkemalla tutustua Kiiminkijoen alajuoksuun. Tien ja joen välissä kasvoi kuitenkin puita ja erilaisia hortensioita niin tiheästi, että veden sininen pinta pilkahteli vain muutamassa kohdassa. 178 kilometrin pituinen Kiiminkijoki saa alkunsa Puolangan Kivarinjärvestä. Keväisin tulvivan virran yläjuoksulta tavataan mm. ankeriasta ja meritaimenta. Joessa on seitsemisenkymmentä koskea, joista tunnetuimpia on Koitelinkoski Kiimingissä. Kiiminkijoki on kävelijöiden ohella innoittanut myös taiteilijoita (video).

Kiimingin kirkko

Kiimingissä pistäydyin aluksi kirkossa, joka näytti nyt aivan erilaiselta kuin edellisellä kerralla. Kirkon edustalla on Oskari Jauhiaisen punagraniitista veistämä sankaripatsas. Kävin hakemassa apteekista rullan urheiluteippiä varpaaseen ilmestyneen rakon hoitoon. Vihdoinkin saisin valokuvan itse koetusta rakosta työn alla olevaan rakkokatsaukseen!


Oskari Jauhiainen: Sotilaan hyvästijättö (Kiiminki)

Kari Tykkyläinen:
Hevosnainen

Sitten nokka kohti kävelyretken varsinaista tutustumiskohdetta, O.Jauhiaisen taidemuseota (Jaarantie 2, kartta). Punatiilisen rakennuksen pihalla nökötti originellin persutaiteilijan Kari Tykkyläisen mustia puuveistoksia. Kyseessä on kuukausittain vaihtuva näyttely, joka "Pudasjärven Väinämöisen" tapauksessa on venytetty kahdeksi kuukaudeksi. Museon sisältä löytyy myös Tykkyläisen maalauksia sekä valokuvia, joissa on aina jotain vinksallaan. Tykkyläinen on myös tuottelias videotaiteilija, esimerkiksi Korkokenkäkukkamekkosuohiihdossa (video) on... hmm... omaleimainen tunnelma.

Museon tuulikaapin lasivitriinissä on paikka vaihtuvalle mininäyttelylle. Elokuun lopulle (27.8. asti) vitriinissä on esillä kuvataiteilija Hanna Holopaisen kipsipatsaista ja maalauksista koottu näyttely Patsastelua.


O.Jauhiaisen museon peruskokoelma koostuu kuvanveistäjä akateemikko Oskari Jauhiaisen (1913-1990) teoksista, joista suurin osa on julkisten veistosten kipsistä ja pronssista valmistettuja luonnoksia ja mitalien kipsiluonnoksia. Lisäksi on esillä muutamia pienoisveistoksia ja luonnospiirustuksia.

Oskari Jauhiainen:
Mikael Agricola

Jauhiaisen veistostyyli oli selkeästi realistinen ja hän luonnehti itseään perinteitä seuraavaksi. Suomen taideakatemian koulussa Jauhiainen oli omaksunut ihanteen, jonka mukaan hyvässä veistoksessa täytyi olla pyrkimys lujaan muotoon, plastisuuteen ja monumentaalisuuteen. Turun tuomiokirkon edustalla oleva Jauhiaisen läpimurtotyö, Mikael Agricolan patsas vuodelta 1952, on tuttu oppikirjoista monelle koululaispolvelle.

Talvisodassa Jauhiainen palveli konekiväärikomppaniassa Kuhmon suunnalla, jatkosodassa kuuluisassa "ässärykmentissä" Itä-Karjalassa. Sotien jälkeen taiteilija veisti lukuisia sankaripatsaita sodissa kaatuneiden muistoksi. Jauhiainen oli 1950-luvun alkuun mennessä luonut jo vankan aseman kuvanveistäjänä. 1950- ja 1960 -luvuilla valmistui huomattava määrä julkisia veistoksia, kuten Oulussa Pokkisen puistossa oleva Kalasääski ja lohi (kartta).

Oskari Jauhiainen: Kalasääski ja lohi (Oulu)

Lisätietoja Oskari Jauhiaisen elämästä ja tuotannosta löytyy esimerkiksi Hautala-Hirviojan ja Ylimartimon toimittamasta kirjasta Pyrkimys lujaan muotoon - Näkökulmia Oskari Jauhiaisen tuontantoon, Lapin yliopistokustannus, 2008.

Legioonalaisen sandaalit tarjosivat
hyvän pidon myös talvella

Kiimingin kirkossa ja O.Jauhiaisen museossa vierähti niin pitkä tovi, että päätin luopua alkuperäisestä suunnitelmasta patikoida päivän päätteeksi vielä takaisin Ouluun. Pizzaa mutustellessani hoksasin edenneeni likimain roomalaisen jalkaväen tyylillä. Viitisenkymmentä kilometriä (reitti kartalla) oli jo tuolloin sopiva päivätaival ja olin lisäksi taittanut matkan sandaalit jalassa. Reppuni tosin painoi vain kymmenisen kiloa - reilusti vähemmän kuin legioonalaisen taakka - eikä sandaaleissakaan ollut rautapiikkejä. Roomalaisen gladiuksen sijaan vyöllä roikkui vähemmän huomiota herättävä ja paremmin urheiluteipin katkaisemiseen soveltuva Leatherman Wave.

Päivän opetukset:

• Pitkähihainen juoksijan paita on helteisenä päivänä liian kuuma ja lyhythihainen versio liian paljastava. Täytynee opetella käyttämään aurinkovoidetta.
• Pitkillä lenkeillä rakkojen todennäköiset paikat kannattaa teipata etukäteen tai ainakin pakata paikkaustarpeet valmiiksi reppuun.
• Pitkillä lenkeillä kannattaa myös huomioida, että 1) tavalliset sandaalit eivät jousta ja 2) asfaltti ei jousta. 1) ja 2) yhdessä tarkoittaa suurta rasitusta polville.
• Kuuden euron tekniset alushousut toimivat hyvin (eivät hiertäneet). Bonuksena pesun jälkeinen nopea kuivuminen.
• Farkkuja voi käyttää katkolahjehousujen tapaa, kun taittelee lahkeet ylös.